Miksi psykiatrian suljetulla ei hoideta, vaan potilaat möllöttää yksin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veljeni ollessa psykiatrisella osastolla, paikka tuntui ennemminkin vankilan osastolta ja hoitajat vartijoilta.

No sitäpä juuri. Heillä ei ole vapautta edes ulkoilla.

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun ulkoillessa potilas päättää lähteä juoksemaan pakoon tai yrittää vahingoittaa itseään. Suljetulla yritetään pitää ihminen suojassa näiltä tapahtumilta, ei mahdollistaa niitä. Silti aina joku onnistuu. Parempi rajoittaa liikkumista vähäksi aikaa, kuin katsoa potilaan juoksevan päättömänä autotielle yrittämään päiviensä lopettamista.

-Sh

Vierailija kirjoitti:

Minun kokemus on sama kuin aloittajan. Kysyin jopa osaston johtajalta että eikö täällä todellakaan työtekijät voi jutella asiakkaiden kanssa, vastaus oli ettei tarvitse. Sen jälkeen hän vielä kysyi että miksi yleensäkkään olen siellä. Minut vietiin sinne väkipakolla ja poliiseilla uhkaamalla. Ja tosi on että henkilökunta suurimmaksi osaksi istui kansliassa. On muka vuoronvaihdon raportointi, mutta eihän siellä osastolla mitään koskaan tapahtunut minkä takia ne kokoukset olisi pitänyt olla niin pitkiä. Kuinka kauan siinä mennee että sanoo että potilas on noudattanut päivärytmiä, syönyt ja ollut rauhallinen. Mistä ne tiesi mitään muuta mistään kun eivät jutelleet potilaiden kanssa. Kysyin tuosta potilaiden kanssa juttelemisesta lääkäriltä ja hän sanoi että se kyllä kuuluu työtehtäviin, että aina kun tarvitsee niin sen pitäisi järjestyä. Onneksi minut todettiin muutaman päivän päästä ihan täysjärkiseksi ja pääsin pois.

Mulla on osittain samantapaisia kokemuksia kuin sulla. Siis... poliisit vei mut osastolle, silloin yksi psykiatri määräsi että mut täytyy pitää osastolla, en saanut kävellä ulos, en saanut palata kotiin, mut pidettiin väkisin sisällä osastolla lukkojen takana. Ja sen jälkeen, joskus toisena päivänä, joku toinen psykiatri kovaan ääneen ihmetteli ja kysyi multa "miksi sä edes olet täällä? Ihan turhaan sä edes olet täällä!" Mutta en mä silloin uskaltanut sanoa sille ihan rehellisesti että "ihan itse te määräsitte mut tänne, ihan itse te määräsitte että mun täytyy pysyä täällä, en mä itse tänne tullut vaan te mut tänne raahasitte". Miksi mä olin siellä? No koska mut väkisin vietiin sinne ja väkisin pidettiin siellä! Joten aivan mielisairasta oli että multa kysyttiin että miksi mä siellä olin.

Myös, psykiatri sanoi että hoitaja tosiaan jatkossa keskustelisi mun kanssa. No eipä keskustellut! Eli häh? Mitä mä muka voin siinä vaiheessa tehdä? Psykiatri sanoo että "näin tämä hoito tulee jatkossa menemään, näin me tulemme jatkossa tekemään"... ja kun se hoito ei jatkossa mene niin kuin psykiatri sanoi, hoitotyöntekijät eivät tee jatkossa niin kuin psykiatri on sanonut... niin mitäs sitten? Mitäs mä siinä vaiheessa voin tehdä? Luvattiin että jotain tehdään... mutta eipä sitä sitten lopulta koskaan tehty. Joten loppujen lopuksi mä vain jouduin istumaan osastolla hiljaa paikallani odotellen kunnes mut päästettäisiin sieltä ulos. Kun mut päästettiin sieltä ulos, niin se olikin sitten siinä, enpä joutunut enää olemaan siellä. En hyötynyt osastolla istumisesta ollenkaan. Se nyt vaan oli istumista, jonka aikana työntekijät puhuivat kaikenlaista potaskaa, antoivat kaikenlaisia tyhjiä lupauksia, kertoivat että jatkossa siellä osastolla tulee tapahtumaan kaikenlaista sellaista mitä siellä ei sitten koskaan tapahtunut. Eli jopas oli yhtä-tyhjän-kanssa-osasto! Tyhjien lupausten paikka. Luvataan jotain ilmaan mitään aikomusta pitää lupausta. Miksi tollasia paikkoja edes on olemassa?

Luvataan "kyllä me täällä sut hoidetaan terveeksi". Mutta sitten ei tehdä potilaan hyväksi yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veljeni ollessa psykiatrisella osastolla, paikka tuntui ennemminkin vankilan osastolta ja hoitajat vartijoilta.

No sitäpä juuri. Heillä ei ole vapautta edes ulkoilla.

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun ulkoillessa potilas päättää lähteä juoksemaan pakoon tai yrittää vahingoittaa itseään. Suljetulla yritetään pitää ihminen suojassa näiltä tapahtumilta, ei mahdollistaa niitä. Silti aina joku onnistuu. Parempi rajoittaa liikkumista vähäksi aikaa, kuin katsoa potilaan juoksevan päättömänä autotielle yrittämään päiviensä lopettamista.

-Sh

Myös potilailta, jotka ei ole koskaan käyttäytyneet itsetuhoisesti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän perustuu vain lääkitsemiseen ja säilytykseen. Ei ne hoitsut ole ikinä suljetulla keskustelleet potilaiden kanssa muuten kuin komentelemalla.

Tämä. Lääkkeet ja säilytys. Otetaan ihminen hetkeksi pois yhteiskunnasta, annetaan lääkkeitä jotta mieli tasoittuu (lamaantuu, rauhoittuu?). Ei keskustelua, ei terapiaa, ei hoitoa. Ruokaa ja lääkkeitä vain ja seinät ympärillä. Tiedän parikin tyyppiä, jotka ovat traumatisoituneet tuosta "hoidosta" kun siellä väkisellä pakotetaan syömään aivoja lamauttavaa lääkettä vain jotta sopii paremmin yhteiskuntaan. 

Ei kyllä vastaa omaa kokemustani millään tavalla. Toki siellä säädetään lääkitykset kuntoon ja luppoaikaa riittää, mutta kyllä siellä terapiaakin saa. Itse olin vapaaehtoisesti suljetulla itsetuhoisuuden takia, ja ympärillä pyöri kyllä

Vapaaehtoisessa hoidossa ei voida käyttää pakkoa.

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus parin vuosikymmenen takaa (Moision sairaala) on ihan toisenlainen. Vietin muutaman kuukauden suljetulla pahan burnoutin laukaseman masennuksen ja itsetuhoisuuden takia, ja se jakso oli yksi parhaista elämässäni. Vieläkin on ikävä niitä lääkäreitä ja hoitajia, ja erityisesti muita potilaita. Sain sieltä uuden alun elämääni, pääsin jaloilleni, ja kuntouduin hyvin.

Ei sielläkään kukaan tullut viihdyttämään, se miten siellä viihtyi ja sai kavereita oli täysin itsestä kiinni. Heikompina hetkinä en muuta kaivannutkaan kuin että saan olla rauhassa, ja omaa rauhaa kyllä löytyi. Ja kun kaipasin seuraa, ei tarvinnut yksin olla, monet naurut tuli muiden potilaiden kanssa naurettua.

Hieman omaa aktiivisuutta kehiin, ja heti on meininki paljon siedettävämpää.

Minulla myös myönteinen kokemus Moision sairaalan suljetulta osastolta yli 20 vuoden takaa. Minulle psykoosissa olleelle oli juuri oikea paikka silloin ja hoitajat olivat empaattisia.  Sai olla omassa rauhassa  ja jos halusi olla seurassa, sekin onnistui. Tällä hetkellä elämä kunnossa ja hyvä niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veljeni ollessa psykiatrisella osastolla, paikka tuntui ennemminkin vankilan osastolta ja hoitajat vartijoilta.

No sitäpä juuri. Heillä ei ole vapautta edes ulkoilla.

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun ulkoillessa potilas päättää lähteä juoksemaan pakoon tai yrittää vahingoittaa itseään. Suljetulla yritetään pitää ihminen suojassa näiltä tapahtumilta, ei mahdollistaa niitä. Silti aina joku onnistuu. Parempi rajoittaa liikkumista vähäksi aikaa, kuin katsoa potilaan juoksevan päättömänä autotielle yrittämään päiviensä lopettamista.

-Sh

Myös potilailta, jotka ei ole koskaan käyttäytyneet itsetuhoisesti?

Nuo tietämäni olivat aiemmin käyttäytyneet itsetuhoisesti enemmän tai vähemmän. Yhtenäisen ja tasapuolisen hoidon takaamiseksi on kuitenkin suunnilleen samat säännöt kaikille. Hoitajat vaihtuu tiuhaan ja on iso riski, jos eri potilailla on paljon eri oikeuksia muihin nähden. Jossain vaiheessa tulee se sijainen tai opiskelija, joka ei tiedä kuka saa tehdä mitäkin ja tapahtuu virhe. Jos Pirkko päästetään halutessaan pihalle ja Matti-Tapania kielletään vaikka Matti-Tapani olisi valmis tekemään mitä vaan päästäkseen ulos toteuttamaan jotain aivoituksiaan, niin Matti-Tapanille perustelu miksi hänellä on eri säännöt kuin Pirkolla ei tule olemaan sellainen keskustelu, mitä henkilökunta jaksaa päivästä toiseen. Matti-Tapanin asenne hoitoa kohtaan ei parannu, jos hän alkaa kyttäämään muiden potilaiden menemisiä ja saa  kokemuksia epäoikeudenmukaisesta hoidosta. Lisäksi on aina riski, että se ulkona käyvä potilas kuljettaa osastolle jotain sellaista, mikä on vaaraksi hänelle tai muille potilaille. Ihan riittävä ongelma on jo omaiset ja kaverit, jotka aina välillä tuovat osastolle asioita joiden olisi paras pysyä kaukana potilaista ja hoitajista.

- Sh

Tänä on hilpeää kuten myös kaikki se mitä tapahtunut tuolla HUS:issa ja terveysasemilla. Niin ne versiot ,mitkä on itselläni on ne mitä ei ole tehty tai järjestelty lainvastaisesti rikoksin. Jos jitain on tuon lisäksi, niin kaikki muu on sitten salaa tehtyjä rikoksia joosta ensinnäkin henkilö itse ei ole ollut tietoinen ollenkaan eikä hänwn kanssaan asuvatkasm, vaikka kaiken järjwn mukaan olisi pitänyt olla. 

Ja oijoi kun tulee ilmi niille, jotka eivät ole tienneet tuota. Mikä häpeä koulutetuille ja hyvässä asemassa oleville. 

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus parin vuosikymmenen takaa (Moision sairaala) on ihan toisenlainen. Vietin muutaman kuukauden suljetulla pahan burnoutin laukaseman masennuksen ja itsetuhoisuuden takia, ja se jakso oli yksi parhaista elämässäni. Vieläkin on ikävä niitä lääkäreitä ja hoitajia, ja erityisesti muita potilaita. Sain sieltä uuden alun elämääni, pääsin jaloilleni, ja kuntouduin hyvin.

Ei sielläkään kukaan tullut viihdyttämään, se miten siellä viihtyi ja sai kavereita oli täysin itsestä kiinni. Heikompina hetkinä en muuta kaivannutkaan kuin että saan olla rauhassa, ja omaa rauhaa kyllä löytyi. Ja kun kaipasin seuraa, ei tarvinnut yksin olla, monet naurut tuli muiden potilaiden kanssa naurettua.

Hieman omaa aktiivisuutta kehiin, ja heti on meininki paljon siedettävämpää.

Hieman omaa aktiivisuutta peliin niin on sellaiset piikit lihassa, ettei nauru onnistu ehkä moneen vuoteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veljeni ollessa psykiatrisella osastolla, paikka tuntui ennemminkin vankilan osastolta ja hoitajat vartijoilta.

No sitäpä juuri. Heillä ei ole vapautta edes ulkoilla.

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun ulkoillessa potilas päättää lähteä juoksemaan pakoon tai yrittää vahingoittaa itseään. Suljetulla yritetään pitää ihminen suojassa näiltä tapahtumilta, ei mahdollistaa niitä. Silti aina joku onnistuu. Parempi rajoittaa liikkumista vähäksi aikaa, kuin katsoa potilaan juoksevan päättömänä autotielle yrittämään päiviensä lopettamista.

-Sh

Myös potilailta, jotka ei ole koskaan käyttäytyneet itsetuhoisesti?

Myös potilailta, jotka käyvät kokoaikatöissä työvuorolistojen mukaisessa rytmissä, harrastavat mieleisiään asioita ja viettävät aikaa haluamiensa ihmisten kanssa?

Suomessa on kyllä oksettavan sairasta sakkia kaikilla aloilla. Terveydenhuolto on yksi aloista, missä ihan oikeasti voit joutua rikosten kohteeksi.

Siihen tarvitaan jonkun henkilön taholta motiivi seuraaviin: kosto, vaino, häirintä. Jos on valtaa puuttua asioihin, pari väärennystä, valheita ja se on siinä. 

Vierailija kirjoitti:

Hoitajat istuu  päivät  pitkät  juoruamassa  keskenään toimistoss, ovet on  lukossa, etteivät   potilaat  pääse sisään .

Totta.

Saman olen havainnut lukuisissa sairaaloissa ja terv.keskuksissa.

ISO porukka hoitajia toimistossa ja sen takahuoneessa. Juoruavat ja lepäävät. Kiirettä ja stressiä ei missään.

1 saattaa olla ns tiskillä aspana, muu iso lössi huolettomina taustalla. Usein se info myös ovet ja ikkunat kiinni. "Ei kerkeä" lappu ovessa...

Julkinen sektori on aina laiska, kallis ja mätä, rahaa tosiaan on jo liikaankin mädällä sotella.

*

Vierailija kirjoitti:

Nää ihmiset osastolla ovat usein sen verran huonossa kunnossa että ei paljon ole voimavaroja jutella tai harrastaa. Hoitajilla on myös kova kiire, se mistä ne hoitajat juttelee keskenään on potilaiden hoitoon liittyviä asioita.

Meillä kaikilla on kova kiire.

Vierailija kirjoitti:

Joutuuko psykiatrisia potilaita monesti hoitamaan sillä lailla kuin esim. vanhuksia eli pesemään ja vaihtamaan kuivat vai mitä hoitajien työ siellä laitoksissa käsittää? Onko huono mitoitus sielläkin?

Ei. Ovat likaisia jos eivät itse peseydy. Itse pitää kuivittaa jos pitää. Mitoitus on löysähkö. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän perustuu vain lääkitsemiseen ja säilytykseen. Ei ne hoitsut ole ikinä suljetulla keskustelleet potilaiden kanssa muuten kuin komentelemalla.

Tämä. Lääkkeet ja säilytys. Otetaan ihminen hetkeksi pois yhteiskunnasta, annetaan lääkkeitä jotta mieli tasoittuu (lamaantuu, rauhoittuu?). Ei keskustelua, ei terapiaa, ei hoitoa. Ruokaa ja lääkkeitä vain ja seinät ympärillä. Tiedän parikin tyyppiä, jotka ovat traumatisoituneet tuosta "hoidosta" kun siellä väkisellä pakotetaan syömään aivoja lamauttavaa lääkettä vain jotta sopii paremmin yhteiskuntaan. 

Ei kyllä vastaa omaa kokemustani millään tavalla. Toki siellä säädetään lääkitykset kuntoon ja luppoaikaa riittää, mutta kyllä siellä terapiaakin saa. Itse olin vapaaehtoisesti suljetulla

Totta kai voidaan. Ei sieltä edes pääse ulos ennen kuin lääkäri niin päättää. 

Akuuttiosastolla normalisoidaan vuorokausirytmi, tarkistetaan lääkeasiat kuntoon, tarvittaessa tehdään tutkimuksia/ hoitotoimenpiteitä, kuten esimerkiksi ect-hoito, ja koordinoidaan jatkohoito joka toteutuu avopuolella. Osastolla ei ole tarkoitus hoitaa kuntoon, eikä missään nimessä saada potilasta kiinnittymään hoitajaan, ja näin jopa haluamaan olla osastolla. Pyrkimys on osastolta pois päin, heti kun tilanne on riittävän vakaa. 

Vierailija kirjoitti:

Hullujen huoneet ovat ankeita paikkoja ja paraneminen tai ainakin selviytyminen perustuukin varmasti osin siihen kun pääsee sieltä pois ja tajuaa, miten mukavasti asiat kuitenkin loppujen lopuksi ovat.

Minä vietin aikoinaan vankina 20 vuotta yksin eristyssellissä. Kun sieltä ulos pääsin niin en todellakaan tajunnut "miten mukavasti asiat kuitenkin loppujen lopuksi ovat". En tajunnut että asiat olisivat yhtään paremmin kuin ennenkään. Itseasiassa: 20 vuoden eristyksestä ulos päästyäni en tajunnut enää yhtään mitään. En tajunnut edes sitä että en enää ollut sellissä, en tajunnut edes olevani ulkona taas ns "vapaana" ihmisenä. Vieläkään en tajua miksi minua siellä sellissä pidettiin. Enkä koskaan tule tajuamaan mitä arvoa sillä on että olen sellin ulkopuolella.

Sen jälkeen kun on viettänyt 20 vuotta eristyssellissä... sen jälkeen ei enää ikinä ole millään yhtään mitään arvoa.

Ai nii kuin se maailman törkein gang stalking missä tarkoitus oli kiduttaminen ja tuhota joidenkin elämä? Uskon, että uhreille enemmän hupia kun tekijöille. Ei varmaan kiva kun tuhannet tietää niistä törkeistä rikoksista. Ei kaikki niitä hyväksy. Häpeä se on häieä ilman todisteitakin.

Vierailija kirjoitti:

Omaiseni haluaisi jutella mutta suhtautuminen on torjuvaa. Patistetaan joihinkin höpöhöpö ryhmiin ja sitten taas lääkkeitä. Ja siis tuossa kaikki. Kyllähän nyt hiemankin inhimillisyyttä omaava hoitaja ymmärtää että jos toinen haluaa jutella, niin silloin jutellaan. Mikä hyöty on tuollaisesta ns hoidosta? Täysin empatiakyvytöntä touhua.

Ap

Mun tuttu on ollut jossain ryhmässä, jossa sai tehdä koruja. Materiaali-infoa sieltä oli hieman hankalaa saada, joten kiittelin hiljaa mielessäni onneani etten itse joutunut sellaiseen ja kehuin vain hänen tekemäänsä korua. Ei onneksi ollut niin zombie, ettei olisi pystynyt valmistamaan koruja. 

Itse olin joskus sairaalassa, jossa oli "rauhoittumisvälineitä". En tiennyt miten kysyä faskia-palloa, jonka tunnistin kuvista. Kysyin nystyräpalloa, mutta hoitaja ei ymmärtänyt. Kysyin seuraavaksi saada nähdä rauhoittumisvälineitä, mikäli niitä heillä on. Sitten välähdi ja pääsin johonkin huoneeseen, josta osoitin että tuon värisen pallon haluaisin. 

Stadiumissa olisi ymmärretty ohjata heti oikeaan paikkaan (kokemuksella sanon). Sieltä se nimittäin on saatettu ostaa. Onhan siellä Napalminallejakin ollut, mitä ei joka kaupasta ole edes löytynyt. Liekö valmisteta enää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hullujen huoneet ovat ankeita paikkoja ja paraneminen tai ainakin selviytyminen perustuukin varmasti osin siihen kun pääsee sieltä pois ja tajuaa, miten mukavasti asiat kuitenkin loppujen lopuksi ovat.

Minä vietin aikoinaan vankina 20 vuotta yksin eristyssellissä. Kun sieltä ulos pääsin niin en todellakaan tajunnut "miten mukavasti asiat kuitenkin loppujen lopuksi ovat". En tajunnut että asiat olisivat yhtään paremmin kuin ennenkään. Itseasiassa: 20 vuoden eristyksestä ulos päästyäni en tajunnut enää yhtään mitään. En tajunnut edes sitä että en enää ollut sellissä, en tajunnut edes olevani ulkona taas ns "vapaana" ihmisenä. Vieläkään en tajua miksi minua siellä sellissä pidettiin. Enkä koskaan tule tajuamaan mitä arvoa sillä on että olen sellin ulkopuolella.

Sen jälkeen kun on viettänyt 20 vuotta eristyssellissä... sen jälkeen ei enää ikinä ole millää

Saanko kysyä miksi alunperin jouduit sinne? Minkälaista elämää elit tuolloin?