"Naisten on helppo saada seksiseuraa" No ei ole!
.. tai ehkä olisi, jos ei yhtään mitään kriteereitä olisi kumppanille ja olisi valmis lähtemään jonkun tuntemattoman luo hotelliin. Olen nyt yrittänyt löytää netistä (iskuri, milan, alastonsuomi) seuraa satunnaiseen seksiin useamman kuukauden ajan, mutta eipä onnistukaan vaikka niin mainostetaan kuinka naisella on miehiä jonossa. Olen itse nätti, urheilullinen (ja sitä myöten hyväkroppainen) ja naisellisen näköinen 30+ nainen. Nätiksi uskallan itseäni sanoa, koska en ole keltään saanut vielä pakkeja kuvien vaihtamisen jälkeen. Etsin samanlaista seuraa, eli +-10 vuotta omaan ikääni nähden olevaa miestä; lisäksi pitäisi edes jonkin verran olla liikunnallinen ja ei saa tupakoida. Naamarajaa minulla ei ole, sillä monet miehet on livenä paljon paremman näköisiä kuin kuvissa, enkä oikeastaan edes pidä mistään hunksmalleista. Eli ihan "tavallinen pallinaama" on ulkonäön puolesta ok, kunhan ei ole kymmeniä kiloja ylipainoa. Katsotaanpa tarkemmin sitä "miesten pitkää jonoa":
Saan kyllä omiin ilmoituksiini vastauksia, ja olen toki myös ottanut paljon miehiin itse yhteyttä heidän ilmoitustensa perusteella. Sadasta ensikontaktista:
- 50 on jotain ihan muuta kuin mitä olen hakenut. Ikää on esim. 10 vuotta hakemaani enemmän tai kuvassa näkyy tupakoiva isomahainen äijä.
- 20 aloittaa tyyliin "olen nyt hotellissa, tule panemaan" tai "haluaisin roiskia s***mat naamallesi".
--> Heti alkuun karsiutuu siis noin 70% miehistä, sillä a) en vaan kiihotu pätkän vertaa isäni ikäisistä miehistä tai halua toimia kenellekään pumpattavana nukkena. Jo ihan turvallisuussyistäkään en lähde suoraan kenenkään luokse panemaan. Jäljelle jää siis 30 jotka edes suunnilleen vastaavat hakemaani ja eivät ole täysin idiootteja.
.. jatkuu
Kommentit (470)
Vierailija kirjoitti:
Lähtekää liikenteeseen vaikka näin aamusta lenkkeileen ja saatte ehkä muuta ajateltavaa.
Näin. Sopiva neuvo aloittelijallekin, jos vaikka löytäisi jonkun enemmän tai vähemmän pullukan sieltä lenkkipolulta.
En usko että tästä keskustelusta ainakaan saa enää yhtään mitään irti. Vaikka onkin ollut absurdiudessaan viihdyttävää.
Vai oliko perimmäinen tarkoitus sittenkin vain valittaa netissä eikä löytää sitä seksiseuraa?
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
Ei tarte olla pitkä (noin 165 -> on ihan ok, eli kunhan ei ole poikkeuksellisen lyhytkasvuinen). Ei tarte olla komea, vaan mukavan näköinen. Eikä tarte olla treenattu, vaan riittää että on vähän kuitenkin liikunnallinen. Surkeaa, että tällaiset perusvaatimukset kärjistetään "pitkä, komea ja treenattu" liioitteluksi. En halua laittaa kenenkään vastanneen omaa kuvaa, mutta googletin esimerkin siitä, minkälaiset kuvat ovat saaneet minut hylkäämään miehen:
http://digitaldeconstruction.com/wp-content/uploads/2012/06/overweight-…
Sen sijaan esimerkiksi joku tällainen olisi ihan ok. Siis tuo oikean puoleinen, kun te ilmeisesti kuvittelette että pitää olla niinkuin tuo vasemmalla. Itseasiassa minusta tuo oikeanpuoleinen on kivemman näköinen kokonaisuudessaan.
http://i.cbc.ca/1.3058909.1430600031!/fileImage/httpImage/image.jpg_gen…
Arvaan, että jonkun trollin mielestä tämäkin on liikoja vaadittu, ja pitäisi ilomielin lähteä ekan kuvan lähettäneen kaltaisen äijän kanssa suoraan panolle. Koska jos valkkaa yhtään, on nirso prinsessa.
Hmm, pitäisiköhän sittenkin vaivautua.... ;D
Noh, tarkoitukseni oli varmaaankin ennemminkin sanoa, että ehkä meillä miehillä on sitten niin huono itsetunto ja kaiken tämän paljasta pintaa tihkuvan median sekoittama pää että me kuvittelemme helpohkosti että sun alkuperäinen pieni liikunnallisuus on jotain ihan muuta kuin mitä sinä sillä tarkoitat. Toisaalta, kun kokemukset on sadoista pakeista, ei itsetunnosta varmaan kovin monella ole enää kovin paljoa jäljellä ja niitähän miehille jaetaan parhaimmillaan kymmeniä illassa...
Olisit muuten ehkä pari viestiä vähemmällä päässyt jos olisit laittanut nuo esimerkkikuvat heti kättelyssä. Nyt minäkin kyllä jo sanon, että jos rima on tuossa niin se on vähintäänkin hyväksyttävä myös miesperspektiivistä ja jollei ole niin kannattaa jäädä sinne kotio tumputtamaan. Jos tosta vielä paljon huonommaksi menee, ei niihin panohommiin ees oo asiaa edellä mainittujen kommenttien valossa.
P.S. Sohaisin jostain syystä vastauksen väärään viestiin ensiksi, joten tämä tuplana. Sori Siitä.
-M38
[/quote]
Maksullisia miehiä ei naisille ole tarjolla, eli siinä olit väärässä. Miesprostituoituja on äärimmäisen vähän, ja heistäkin lähes kaikki palvelevat vain homomiehiä.
[/quote]
Vähän tai ei, niitä on.
Siinä missä nainen saa sen 50-100 ehdokasta, mies saa luultavasti 1-10, missä tapauksessa nainen suuremmalla todennäköisyydellä löytää haluamansa kun taas mies joutuu tyytymään siihen mitä saa, harvemmin mies voi alkaa latelemaan tälläistä listaa vaatimuksia ja olettaa saavansa yhteydenottoja ja jos luulet että miehelle kenen tahansa sisään ruikkiminen on nautinnollista seksiä, olet väärässä, Masturbointi tuottaa saman tuloksen.
Miehellä on myös suurempi riski joutua kiristyksen uhriksi näissä asioissa aivan samalla lailla kun naisella oletetun raiskauksen uhriksi (mikäli näitä olettamuksia heitetään hatusta niinkuin eräät täällä tekevät)
AP, onko sun juttu edennyt yhtään? Oletko tehnyt jotain profiilia tai käynyt baarissa ym?
Olen mies ja aika samoja ajatuksia kuin sulla.
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
Mun vaatimukset siis oli:
- ikä +-10v omaani nähden
- ei huomattavan ylipainoinen
- haluaa vastavuoroista seksiä
- ei jätä kaikkea naisen aktiivisuuden varaan
Jos tällä perusteella rimani on korkealla, niin ei voi kuin itkeä miten matala on miesten taso!
Oman kuvauksesi perusteella sinulla on aikamoinen määrä muitakin ehtoja:
- ei tupakoi
- ei saa haluta seksiä heti, vaan vasta myöhemmin
- ei saa ehdottaa mielestäsi ällöttävää seksiä tai kertoa omia toiveitaan
- ei saa olla liian ujo tai arka
- ei saa kysellä tyhmiä
- pitää olla kuva
- pitäisi "olla kemiaa"
- haluat seksiä, mutta et halua seksiä ensimmäisellä tapaamisella
- haluat seksiä, mutta et halua edes keskustella seksistä ensimmäisellä tapaamisella (eikö siitä seksistä juuri pitäisi puhua, jos sitä haluaa)
- miehen pitäisi tuntea tapaamistapaikat ja osata ehdottaa sellaista (miksi et ehdota itse?)
Saahan ihminen ehtoja asettaa, mutta jos ehtoja on kovin paljon, ei voi väittää, että seksiä ei saisi. Haluatko sinä seksiä vai suhteen?
Kyllähän sitä saa mistä tahansa listasta pitkän, jos laittaa saman asian siihen monta kertaa ja keksii omiaan :).
Luepa uudestaan. Yhtään ehtoa ei ole kahdesti, vaikka samankaltaisia ehtoja listalla onkin. Mikään ei myöskään ole keksittyä, vaan jokainen kohta on napattu alkuperäisestä viestistä tai kirjoittajan myöhemmistä viesteistä. Niitä ei ole alkuperäisessä ilmoituksessa, mutta ne näkyvät kirjoittajan kuvauksessa karsintaprosessista.
Kai se seksiseuran haku onkin ongelmallista naisille sekä miehille, jos paikka ei ole sopiva. Tästä pääsee alkuun: Tämä on paras paikka hakea seksiseuraa. Sitten vain etsimään. Toki epäsopiviakin varmasti tulee vastaan niin kuin AP:lla, mutta ei siitä kannata liikaa lannistua. Jättää ne huomiotta ja keskittyy vain kiinnostaviin tapauksiin. Ja kyllä sen aika nopeasti huomaa, kuka haluaa oikeasti tavata ja kenellä menee pupu pöksyyn.
Minä ainaki laitan aina profiiliin että naisen tyydyttäminen on minulle tärkeää. Mutta eipä tule vastauksia sittenkään. Minulla on profiilit iskurissa, suomi24:ssa ja happypancakessa mutta yhtään treffipyyntöä en ole niistä saanut. Kirjoitellut kyllä kymmeniä. Ja iskurista on tullut viestiä huijareilta, jotka yrittävät houkutella maksusivuille. En ole myöskään mikään harakan perse. Olin tosi lähellä päästä myös beautifulpeople.com sivustolle ja kenties yritän sinne uudestaan joskus. Tässä tämänhetkinen profiilini:
Savuton, raitis ja aloitekykyinen nuorimies etsii seksiopea, hoitsua tai Sihteeriä Oulun alueelta. Tykkään isorintaisista ja lyhyistä tytöistä, nuoremmista mutta myös itseäni vanhemmista.
MIKSI OLEN ERILAINEN KUIN MUUT SEKSIÄ HALUAVAT MIEHET:
Useimmat etsivät yhden yön juttuja, intimiteettiä ja egojensa tyydytystä ilman vastuuta. He lähtevät yhden yön jälkeen, ovat itsekkäitä eivätkä oikeastaan välitä naisesta.
Minua sen sijaan kiihottaa ajatus naisesta. Tyydytän sinua tunteja, koko yönkin jos on tarpeen.
Olen myös avoin pitkäaikaiseen suhteeseen, jos asiat menee hyvin.
Miten ajattelit sitten jaksaa valvoa edes sitä seksiä harrastaessa, jos on pakko päästä nukkumaan klo 21? :D
Miksi haluat kahvittelutapaamisia, jos kuitenkin haluat vain seksiä?
Höm, kyllähän tuostakin Zacin "nörttivartalosta" näkee että kyseessä ei ole täysi sohvaperuna, vaan mies joka harrastaa liikuntaa mutta ilmeisesti myös syö liikaa. Esim. hartialinjasta ja rintalihaksista näkee selvästi, että jotain muutakin on liikuteltu kuin hiirtä.