Palaudutteko te työssäkäyvät vanhemmat oikeasti viikonloppuna?

Mihin sun pitäis palautua tai miksi ihmeessä? Elämä on selviytymistaistelua, ei mukavuutta. Revi siitä. Tämä koskee kaikkia lajeja.

Palaudun töissä lasten hoidosta :)

Asiantuntijatyö ja kaksi pientä lasta. Töissä on ihanaa, kun saan keskittyä tekemään jotain yhtä juttua vaikka tuntikausia putkeen. Työni huonoin puoli on liika istuminen, mutta eipä minun tarvitse sitä sitten kauheasti vapaa-ajalla harrastaa, vaan silloin yritän lepuuttaa aivoja ja rasittaa ruumista. Lasten kanssa toki aivotkin kuormittuvat, mutta eri tavalla kuin työssäni.

Kuulostaa kyllä epäterveellistä nukkua noin paljon. Elämä vain työn, ruuan ja nukkumisen kehää. Lapset nenä ruudussa ja mättää ruokaa. Olette varmasti lihavia ja sairaita koko sakki. Vaihda työtä jos noin uuvuttaa ja ota tavaksi käydä happihyppelyllä, vaikka vain vartti päivässä niin huomaat miten se virkistää ja haluat jo ulkoilla enemmän. Lapsille harrastuksia ja jotaki tekemistä myös ulos, menkää yhdessä vaikka geokätköilemään tai käykää uimassa, keilaamassa, heittämässä frisbeetä tms. Jos jatkat samalla tavalla sairastut ennen pitkää myös psyykkisesti ja pian on diabetes ja sydän ja verisuonisairauksia ja pitää syödä sen seitsemää lääkettä.

Palaudun jos saan nukkua ja en jää valvomaan vaan nukahdan samoihin aikoihin kuin lapsi. Ulkoilu myös erittäin tärkeää! Ja onneksi teen etätöitä niin jää se työmatkailu ja kollegojen sietäminen aika minimiin.

Lopetin vuosi sitten alokoholin juomisen kotona täysin, tämä toi runsaasti energiaa elämään ja viikonloppuisin on ihan eri olo herätä kun ei ole lipittänyt viiniä ja olutta! Ihan uskomaton ero entiseen, en voi kuin suositella!

Lisäksi ruoalla on iso merkitys ja liikkumiselle, niistä saa vain lisää energiaa vaikka ei aluksi millään meinaa siltä tuntua. Eikä tarvitse revitellä täysillä vaan ihan pienet kävelylenkitkin piristävät.

Lapsilta ehdottomasti pois koneet ja puhelimet + karkit, jos niiden parissa menee koko viikonloppu. Ulos vain leikkimään vähintään pari kertaa päivässä viikonloppuna. Ja sisällä myös muita leikkejä, lautapelejä, lukemista, piirtelyä kuin koneilla kököttämistä. 2h koneilla päivä ja karkkipussi tmv. per vkl on täysin riittävä viikonlopulle. Ja aikuiset tietysti näyttävät esimerkkiä ja toimivat samoin.

Jos työ kuormittaa noin paljon, miksi sitä ei voi vähentää?

Kotona pitää palautua töistä ja töissä pitää palautua kotioloista. Kotona ei ajatella töitä, eikä töissä kotia.

Tänään tein töitä 1h. Kävin kaupassa ja siivosin. En ikinä jaksaisi enää 38h/viikko töitä.

Pääsiäinen oltiin reissussa.

Suosittelen max. 6h töitä päivässä. Itse teen yleensä 1h päivässä ja ehkä kerran kuussa 12h.

Elämässä on hyvä olla muutakin kuin työnteko.

Huonosti, koska viikonloppuna pitää käydä kaupassa, lapsella on harrastukset ja nyt varsinkin keväällä kaverisynttäreitä tms joka viikonloppu. Eli "kalenteri täyttyy" itsestään...

En palautuisi tuollaisena viikonloppuna. Tuohan kuulostaa hyvin huonon viikon arki-illalta. Viikonloppuna pitää nimenomaan tehdä jotain kivaa, käydä uimassa, ulkoilla, lukea kirjaa, touhuta lasten kanssa. Se tuntuu vastapainolta työlle, kotitöille ja koomalle.

Mä en jaksais joka päivä tehdä ruokaa!

Vierailija kirjoitti:

Huomaan kyllä eron kun olen täyttänyt 50. Ennen jaksoin viikonloppuisin paljon enemmän, nyt sohva kutsuu. Osittain tietenkin johtuu siitä, että nyt lapsien kanssa ei tarvitse ulkoilla ja tehdä muita juttuja niin paljon kun hoitavat kulkemiset ja muut itse. Onneksi meillä on koira, niin tulee sentäs ulkoiltua säännöllisesti. Työnantaja keksi, että nytollaan 100 % läsnä ja huomaan kyllä olevani viikonloppuisin tooooodella väsynyt, joka päivä matkoihin tunti.

Palautuminen vie enemmän aikaa ainakin minulla kun ikää tulee lisää. Nuorena jaksoi käydä töissä ja hillua vielä illallakin. Keski-iässä jaksoi käydä töissä ja hillua vain lähinnä viikonloppuisin. Nyt vanhempana jaksaa käydä töissä mutta viikonloput ja lomat menee palautumiseen. 

Muut ihmiset uuvuttavat nykyään ihan hirveästi. Koko ajan pitää olla varuillaan ettei joku nälvi jotain. Asiat joista itse nautin tai jotka minua palauttavat, mitätöidään vähintään sillä että joku muu on senkin tehnyt paremmin/enemmän. Kukaan ei lähde spontaanisti enää minnekään silloin, kun itse saisin siitä jotain irti, vaikka kävelylenkille tai viinilasilliselle, vaan esitetään kalenterikutsu 2 kuukautta etukäteen mahdollisimman suunniteltuun tilaisuuteen, jossa on "oikeanlaiset" ihmiset, märehditään niiden asiat jotka eivät ole paikalla, valitetaan omaa kiiret ja saadaan postauksia someen. Välillä tätä nykyajan "sosiaalisuutta" jaksaa, välillä ei...

Kyllä palaudun. Otan kuppia pe ja la. Sitten su loiventelen hissukseen.

Vierailija kirjoitti:

Mihin sun pitäis palautua tai miksi ihmeessä? Elämä on selviytymistaistelua, ei mukavuutta. Revi siitä. Tämä koskee kaikkia lajeja.

No en ole ap, mutta kun kysyit, mihin pitäisi palautua, niin vastaan siihen.

Minusta pitäisi palautua siihen, että jaksaa lähteä vapaapäivien jälkeen töihin ja hoitaa työnsä jaksavana ja kunnolla. Itse uuvuin viime vuonna töihin, kun niitä oli niin hirveästi liikaa. Kesäloma meni palautuessa ja loppulomasta tuntui, että en jaksaisi edelleenkään mennä töihin. Nyt kun töitä on ollut puolitoista kuukautta loman jälkeen, niin alan olla ihan loppu. En siis ehtinyt palautua lomallakaan. Eli pitäisi palautua siihen, että jaksaisi.

Nykyinen työelämä ei ole suunniteltu ihmisten aivoille.

Vierailija kirjoitti:

No onhan se tieteellisestikin todistettu, että 2 vapaapäivää ei riitä palautumiseen

Siksihän Kokoomus haluaa pitää kiinni nykyisestä 5x8h työviikoista jotta ihmiset pysyvät riittävän työkykyisinä mutta samalla (mieli)sairaina työorjina. Kun katselen ystäviäni niin 70 - 80 prosenttia kulkee kaltevalla pinnalla kohti loppuunpalamista.

Lauantai aamuna poikien kanssa lätkäpelimatkalle, paluu sunnuntai-iltana. Täyttä touhua koko viikonloppu, mutta jääpähän työasiat mielestä.

En ikinä jaksaisi perus päivätyötä, koska en ikinä saisi palautua töistä. Aikataulu olisi töistä kotiin kaupan kautta ja ruoan teko ja lasten läksyt ja harrastusrumba, siitä iltapesulle ja nukkumaan. Ja seuraavana päivänä sama homma. Viikonloppuihin kasaantuisi paineita, "nyt täytyy tehdä perheenä kaikkea kivaa".

Epäsäännöllistä vuorotyötä kun tekee niin jaksaa, vaikka ei sekään helppoa ole. Mutta nämä ihanat arkivapaat, kun mies on siellä päivätyössään ja lapset koulussa. Saan kokkailla kaikessa rauhassa itselleni hyvää lounasta, katsoa samalla suosikkisarjojani. Käydä koiran kanssa pitkän metsälenkin. Lapset kun tulee koulusta halaan heitä pitkään, ikävä kun ehtii jo tulemaan ja yhdessä käymme läksyjen kimppuun. On myös kiva kuskata harrastuksiin jos seuraavana päivänä on vapaa tai iltavuoro, ei ole itsellä samanlaista stressiä.

Miinuksena tietysti se, että olen lähes kaikki viikonloput töissä. Mutta jää siinä silti aikaa myös perheelle.

Ap:n elämä kuulostaa aivan mun lapsuudelta. Isä oli aina töissä eli poissa, äiti hoiti meidät yksin. Tuli töistä, teki ruoan, makasi loppuillan sängyssä katsomassa tv:tä ja torkkumassa. Lapsilla oli sitten sama ohjelma. Mitään ei tehty, mitään ei harrastettu, ketään ei kiinnostanut oliko läksyt tehty tmv., maattiin katsomassa tv:tä.

Nyt 30v myöhemmin olen jo pitkään ymmärtänyt, että äitini oli masentunut ja on sitä edelleen, koska ei ole koskaan mitään apua hakenut. Hän on hyvin raskas ihminen nykyään.

Itsellä nyt kaksi pientä lasta. Väsymys työpäivän jälkeen on tuttu tunne. Mutta pakotan itseni tekemään jotain mikä piristää ja järkkään lapsille jotain. Vaikka kuinka ei huvittaisi eikä jaksaisi, laitan lapset rattaisiin ja käydään kävelyllä. Sen jälkeen on loppuillan heti aivan erilainen olo. Tai sitten pakkaan lapset autoon ja käydään jossain leikkipuistossa tai kahvilassa. Jotain on pakko olla, koska illat sohvalla maatessa tuntuu vaan entistä väsyneemmältä ja alakuloisemmalta. Muutama tunti viikossa myös omaa aikaa jolloin isällä yksin vastuu lapsista. Silloinkin on pakko lähteä kuntosalilla tai muualla poissa kotoa käymään itseään piristääkseen ettei jämähdä sohvalle.

Minulla on myös sama kuin aiemmalla kommentoijalla, palaudun lapsiarjesta asiantuntijatyössä, jossa saa käyttää aivojaan mutta joutuu istumaan runsaasti.