Miten kehittyä ihmisenä?
Olisi hyvä kuulla enemmän elämänkokemusta kartuttaneiden ihmisten neuvoja asiaan liittyen. T: parikymppinen
Kommentit (21)
Lukeminen auttaa aina. Ymmärrät historiaa tai ihmisten käyttäytymistä.
No, yksi vastaus on, että elämällä. Kun erilaisia tilanteita tulee vastaan, oppii sekä itsestään että maailmasta. Miten minä reagoin tähän? Miten joku voi reagoida niin? Mutta prosessia voi nopeuttaa lukemalla. Kaunokirjallisuus on perinteinen ja hyvä tapa oppia muiden ihmisten ajattelusta. Mulla itselläni henkisen kasvun prosessi otti kiihdytyksen, kun jouduin tarkastelemaan uudelleen yhteiskunnallis-poliittisia näkemyksiäni ja totesin, että en ole katsonut erinäisiä asioita suoraan silmiin. Tuo prosessi siirtyi myös siihen, että tarkastelin itseäni ja reaktioitani. Erilaisten pitkien keskustelupodcastien kuunteleminen auttoi tässä.
Ei ihminen voi kehittyä yhtään mihinkään. Ajatuksiaan voi kuitenkin muuttaa. Kukaan ei voi ajatella puolestasi.
Ei ainakaan nussimalla laastaria, jota kohtaan ei tunne suurta paloa 😆
Pysyt vasemmasta laidasta kaukana, niin kaikki menee hyvin.
Vietä aikaa yksin ja treenaa, rajenna rutiineja mistä pidät kii. Treenaaminen siksi että se ohjelmoi sun aivoja kehittyvään ajattelumaailmaan kun sä kokoajan käännät negatiivisia tuntemuksia voitoiksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei ihminen voi kehittyä yhtään mihinkään. Ajatuksiaan voi kuitenkin muuttaa. Kukaan ei voi ajatella puolestasi.
Suvaitsevaisemmaksi voi kehittyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihminen voi kehittyä yhtään mihinkään. Ajatuksiaan voi kuitenkin muuttaa. Kukaan ei voi ajatella puolestasi.
Suvaitsevaisemmaksi voi kehittyä.
Suvaitsevaisuuskin on vain ajatuksia. Toki ajattelu muuttaa myös sitä miten toimimme.
Tee huomioita ympäristöstäsi ja muista ihmisistä. Huomaat kaavoja ja toistuvia ilmiöitä, joista voit ennustaa tapahtumien kulkua ja ihmisten käytöstä jatkossa. Opi virheistäsi äläkä toista niitä; se helpottaa elämää huomattavasti.
Suhtaudu elämään avoimen uteliaasti, mutta myös varoivaisuus tulee muistaa. Kuuntele aistejasi ja vaistojasi. Kaikkea ei tarvitse tehdä, jos ei halua. On olemassa myös pahantahtoisia ihmisiä, jotka voivat satuttaa sinua. Suurin osa virheistä on kuitenkin sellaisia, että niistä voi selviytyä.
Opettele asettamaan rajat ja suojelemaan itseäsi muiden vaatimuksilta ja painostukselta. Kynnysmattoilu ei tee sinua onnelliseksi eikä saa muita kunnioittamaan sinua tai pitämään sinusta. Oma terveys ja jaksaminen on kaikkein tärkeintä. Nuorena terveyttä ei tule miettineeksi, mutta siihen kannattaa silti panostaa, koska laiminlyönti näkyy kyllä myöhemmin.
Ei kannata antaa itsestään liikaa eikä etenkään sellaisille ihmisille, jotka eivät anna sinulle mitään. Vastavuoroisuus on tärkeää.
Ei kannata paljastaa suurimpia salaisuuksiaan ja heikkouksiaan muille; ne leviävät kyllä eteenpäin, ja niitä voidaan käyttää sinua vastaan. Tällainen avautuminen ei myöskään tee ihmissuhteista syvempiä, toisin kuin monet luulevat.
Valtaosa kaikista ihmissuhteista kestää aikansa ja hiipuu tai loppuu ennen pitkää. Koskee sekä pari- että ystävyys- ja kaverisuhteita. Ei kannata tukeutua niihin liikaa. Ihmiset voivat kuulua tiettyyn elämänvaiheeseen, ja se on ihan ok.
Ihmiset tykkäävät puhua itsestään, ja heitä kuuntelemalla saat paljon tietoa, jota voit käyttää niin hyvässä kuin pahassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihminen voi kehittyä yhtään mihinkään. Ajatuksiaan voi kuitenkin muuttaa. Kukaan ei voi ajatella puolestasi.
Suvaitsevaisemmaksi voi kehittyä.
Mikä on mielestäsi tällaisen kehityksen päätepiste? Siis ihan rehellisesti: jos ajatus on kehittyä koko ajan suvaitsevammaksi, pitääkö jossain vaiheessa lopettaa, vai pitääkö ihan kaikki suvaita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihminen voi kehittyä yhtään mihinkään. Ajatuksiaan voi kuitenkin muuttaa. Kukaan ei voi ajatella puolestasi.
Suvaitsevaisemmaksi voi kehittyä.
Suvaitsevaisuus on länsimaisten ihmisten tuho.
Opiskelemalla ja kirjallisuutta lukemalla. Silmiä avartaa myös vapaaehtoistyö. On tärkeätä oppia, että on erilaisia uskontoja, kulttuureja ja eri tavoin ajattelevia ihmisiä muutenkin. Kaikenlainen populismi ja r a s i smi kyllä silloin asettuvat oikeisiin kehyksiinsä. Rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoista suhtautumista ja myötätuntos oppii, kun pitää silmänsä auki. Matkustelukin voi joskus avartaa ja asuminen ulkomailla. Kokemukset kasvavat elämällä.
Otat selvää siitä, miten maailmassa eletään, siis kauempana kuin lähipubissa tai Suomessa ylipäänsä.
Ehkä jotkut asiat valkenevat jos siitä, kun käy katsomassa vaikka Iranin kidutuskammioita, siellä myös vanhemmat pakotetaan katsomaan miten pahaa tehdään lapselleen.
Jotenkin ihmiset ei ymmärrä faktoja. Kun hamasin terroristit hyökkäsivät Israeliin, niin sekin on jo käännetty ihan toisin päin.
Ehkä tulee joku kunnon luonnonmullistus ja ihmiset lukevat ihan oikeita uutisia eivätkä tiktokin valheita tai kovin värittyneitä mielipiteitä joissain medioissa.
Mutta faktat ovat vanhanaikaisia. Salaliitot ja tyhmyys on valloillaan.
Ei osatta itse ottaa selvää asioistam vaan vätkytetään kuin susilauma milloin minkäkin asian puolella.
Edes iltapäivälehtien uutisia ei jakseta enää lukea, vain punaiset otsikot ja nekin ymmärretään väärin ja eikun kiihtymään.
Ihmsikunan rappeutuminen alkoi viime sotien jälkeen, silloin oli älykkyysmäärä korkeimmillaan, sen jälkeen on lasketeltu vain alamäkeä.
Mun ohje on: Malta ja mieti!
Älä reagoi kaikkeen salamannopeasti äläkä tee tunnepitoisia päätöksiä. Suurimmat ongelmat tulee siitä, että sanotaan tai tehdään hetken tunnekuohussa asioita.
Salkkarit on sivistys ja Jenni Pääskysaari on toinen sivistys. Järviradiokin on sivistys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihminen voi kehittyä yhtään mihinkään. Ajatuksiaan voi kuitenkin muuttaa. Kukaan ei voi ajatella puolestasi.
Suvaitsevaisemmaksi voi kehittyä.
Suvaitsevaisuus on länsimaisten ihmisten tuho.
Tässä lausahduksessa on valitettavasti totuutta. Ajatellaanpa ihan vain sitä, miten Suomi on antanut Venäjälle mahdollisuuden rakentaa heille sopivaa infrastruktuuria tänne antamalla kenen tahansa ulkomaalaisen ostaa maata mistä tahansa. Erittäin sinisilmäistä ja johtuu juuri tuosta liiasta suvaitsevaisuudesta. Tämän asian voi siirtää myös henkilökohtaiseen elämään.
Ei ole varmaa kannattaako kehittyä. Nykyisessä maailmassa voi olla parempi taantua. Idioluutio kun etenee. Sen todistaa esimerkiksi persujen kannatus ja oranssin valinta presidentiksi. Lisäksi botit ja tekoälyt korvaavat ihmisiä niin en näe että on mitään hyötyä kehittää itseään.
Miehillehän on myynnissä kehityslaitteita, en tiedä onko naisillekin. Toivottavasti on.
Elät elämääsi, niin siinä sivussa saat opetuksia jotka kehittää sua. Olet niin nuori että aikaa sulla on. Älä murehdi turhia vaan elä ja koita nauttia elämästäsi.