Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Olisi kiva tietää, että miten niille ihmisille työelämässä kävi, jotka aikuistuvat juuri laman alkaessa, kun töitä ei ollut juuri kellekään 4-5 vuoteen.

Mulla on 25_vuotias serkku, joka ei ole koskaan ollut missään töissä, kun hänelle ei kelpaa mikään matalapalkkatyö, niin mietin vaan, että käyköhän hänelle niin, ettei hän tule koskaan saamaan mitään töitä...

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään mielikuvaa 90-luvun lamasta. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1989, pääsin samana vuonna yliopistoon opiskelemaan ja valmistuin 4.5 vuodessa maisteriksi. Heti hyväpalkkaiseen vakityöpaikkaan, samoin kaikki opiskelukaverini.

Vuonna 1995 FM-tutkinto tietojenkäsittelytieteen puolelta oli jo sellainen assetti että valmistuneet kiskottiin taas suoraan työelämään

Vähintään Nokialle pääsi aina vakiduuniin CV:tä paisuttamaan ellei pääassyt heti oikeaan työpaikkaan.

Jos kyseessä on mikä tahansa muu FM tutkinto niin satuja kerrot.

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli karmaiseva flash back kun juuri kattelin telkkarista sitä luotonottomainosta, en muista firmaa, missä muija on mällännyt auton ja käy kaverilta vielä kyselemässä saunaremppaa ja seuraavaksi näpyttelee kännykkää ja ajaa uudella autolla pihaan + saunakamaa aletaan kantamaan sisään.

Nimittäin juuri noin kävi isälle 90-luvun alussa. Vanhempani oli eronneet ja jotenkin isä uuden vaimon kanssa innostui valuuttalainan ottoon, ilmestyi vene ja asunto vaihdettiin isompaan jne. Mä olin jo aikuinen, tai no, parikymppinen, ja hirvittelin menoa. Mutta isällä oli hyvä työpaikka ja vaimollakin töitä, joten sikäli, mutta mun älyyn ei mahtunut, että vaurastuminen voisi tapahtua vain ulkomailta lainaa ottamalla.

No, osoittautui, että lapsen suusta tuli totuus, mutta siitäpä ei apua tullut. Surullisesti ja tavallisesti jatkui meidänkin tarina.

Tavallisimmin se valuuttalaina oli yrityksen investointeihin otettu pankin suosituksesta.

Markan rajuun äkilliseen devalvoitumiseen harva uskoi.

Muun kuin oy:n ollessa kyseessä markan kellutus oli monelle yrittäjälle tuho.

Mä en ihan tarkkaan enää muista, olisiko isä perustanut siihen samaan saumaan jonkun toiminimen, sitä markkinoitiin myös ja ettei olisi ollut just niin, että sillä perusteella sitten saa valuuttalainaa?

Ja taitaa tosiaan olla niinkin, että toiminimestä vastaat omalla omaisuudella kun oy menee "vaan" konkkaan.

Yksi kaveripariskunta myös sanoutui irti hyvistä duuneista ja perusti molemmat omat yritykset, joihin saivat valuuttalainaa. Eivät olleet ikinä enää meidän muiden kavereiden kanssa tekemisissä, jäi hyvät ystävyydet kuin tervaan mikä on ollut suruna kyllä.

Oppilaitoksen ruoka oli huonoa, ja maksalaatikko-makaronilinjaan kotona kyllästyi jossain vaiheessa, jolloin mentiin kavereiden kanssa ysärin uutuuteen, halpaan allyoucaneat-tyyppiseen pizzabuffettiin. Ja silloin me tosiaan jaksoimme syödä, monen päivän tankkauksen edestä...

Yksinhuoltajaisälläni oli oma pieni firma, joka meni konkurssiin. Kun oli Ky niin kaikki meni. Aika kituuttamista oli 6-7 vuotta, eli yläasteen ja lukion ajan. Isäni pääsi velkajärjestelyyn vasta myöhemmin. Mummolta sain joinain kuukausina taskurahaa 50 markkaa.

Vierailija kirjoitti:

Valmistuimme miehen kanssa 90-luvun alussa ja menimme töihin. Ostimme asunnon edullisesti -92 ja esikoinen syntyi -93. Mikä ihmeen lama?

Olet kyllä harvinaisen ylimielinen puusilmä.

Kristiina xx kirjoitti:

Olisi kiva tietää, että miten niille ihmisille työelämässä kävi, jotka aikuistuvat juuri laman alkaessa, kun töitä ei ollut juuri kellekään 4-5 vuoteen.

Mulla on 25_vuotias serkku, joka ei ole koskaan ollut missään töissä, kun hänelle ei kelpaa mikään matalapalkkatyö, niin mietin vaan, että käyköhän hänelle niin, ettei hän tule koskaan saamaan mitään töitä...

90-luvun ekalla puoliskolla tein kesät töitä opiskelujen ohessa, silloin oli tuuri kuin pääsi edes teollisuustöihin nostelemaan laatikoita ym. aivotonta. Vuoropomot eivät oikein viihtyneet/pärjänneet esim. raporttien kirjoittamisen ja graafien teon kanssa, niin jossain vaiheessa pääsin fyysisistä töistä tekemään osan aikaa niitä heille, sitten kokoaikaisesti. Siitä sitten avautui mahdollisuudet hakea ja päästä vakavissaan oman alan hommiin, kun oli työtodistuksia muustakin kuin puhtaasta hanttihommasta. Ainakin omassa tapauksessani oli siis niin, että huononkin työn ottaminen kannatti yllättävällä tavalla.

Kristiina xx kirjoitti:

Olisi kiva tietää, että miten niille ihmisille työelämässä kävi, jotka aikuistuvat juuri laman alkaessa, kun töitä ei ollut juuri kellekään 4-5 vuoteen.

Mulla on 25_vuotias serkku, joka ei ole koskaan ollut missään töissä, kun hänelle ei kelpaa mikään matalapalkkatyö, niin mietin vaan, että käyköhän hänelle niin, ettei hän tule koskaan saamaan mitään töitä...

Minä olin lamassa monta vuotta työtön, sitten pari tukityöpaikkaa, muutama määräaikainen suhteilla ja hakemalla. Nyt olen vakituisessa osa-aikatyössä, en ole työkkärin listoilla enkä hae muuta työtä.

Mä valmistuin -93 (olin silloin 21v) ja siitä menin töihin kauppaan silloin. Miehen kanssa muutettiin vuoden päästä yhteen. Hän haki töitä tavaratalon varastosta ja sai sen.

Siinä sitten biletettiin, matkusteltiin ja rällätiin neljä viisi vuotta. Sitten haettiin toisiin duuneihin, enemmän vastaamaan sitä alaa, mitä varten kouluja käytiin. Muutettiin Helsinkiin.

Monesti olen jälkeen päin ajatellut, että multa (meiltä) meni kyllä ysärilama ohi noin ylimalkaisesti. Tietenkin olihan siitä uutisissa ja moni kaveri oli työtön. Me porskutettiin, hyvin on työllistytty ja kokemusta on karttunut. Nyttemminkin vielä opiskelualoilla johtotehtävissä, kumpainenkin.

Olin 90-luvun alussa ala-asteella. Muistan, että kotona ruokana oli usein perunaa ja ruskeaa kastiketta, ehkä mukana porkkanaraastetta tai sitten itse idätettyjä ituja. Äiti oli työtön ja leipoi itse leivät ja ompeli lapsille ne vaatteet, joita ei sisaruksilta ollut jäänyt pieneksi. Vain halpoja harrastuksia, kuten hiihto, uimahallissa käynti oli jo harvinaista herkkua. Kesälomalla mentiin mummolaan viikoksi tai pariksi. Se ei tuntunut köyhältä elämältä, kaikissa kavereiden perheissä sama tilanne. Samoihin aikoihin minun isoimmat sisarukset (meitä on viisi, minä kuopus) lähtivät yliopistoon, ja he valitsivat humanistisen alan joka heitä kiinnosti. Kun itse myöhemmin mietin uravalintaa, valitsin ammatin sen perusteella missä varmiten työtä ja hyvä palkka. Olen rahan suhteen turvallisuushakuinen ja aina ostanut esim auton säästöillä enkä velalla ja teen asuntolainaan ylimääräisiä lyhennyksiä useita kertoja vuodessa. Koronadipissä päätin kokeilla ensi kertaa osakesijoittamista, sitäkin vältellyt rahojen menettämisen pelossa tähän asti. En tiedä olisinko luonteeltani näin varovainen jos lapsuuteni olisi ollut "huolettomampaa"...

Hallituksen tyttöjen lapsuuden makaaberi pula-aika jolloin, kammottavaa kyllä, jopa pyyhekumit halkaistiin.

Aloitin korkeakouluopinnot siinä vuosikymmenen vaihteessa. Lama näkyi siinä, että ensin osa-aikatöitä oli tarjolla niin paljon kun vain viitsi tehdä, sitten vähän vähemmän ja lopulta ei ollenkaan. Kesätöitä oli niille, jotka oli onnistuneet pääsemään aiempina vuosina töihin ja  saivat edelleen samasta paikasta töitä. Aika moni jäi ilman kokonaan. Laman aikana valmistuneet valmistui suoraan kortistoon melkeinpä alalta kuin alalta. Itse asiassa meni aika monta vuotta ennen kuin työpaikkoja alkoi taas olla. Osa-aiaktöiden osalta tilanne ei koskaan palannut samaksi.

Asuntojen hinnat nousi aivan järjettömiksi, samoin lainojen korot. Rysäys olikin aikamoinen kun se iski. Pankit työnsi velkaa velan päälle kyselemättä takuita. Jonkinlainen joukkohulluus tarttui melkein jokaiseen. 

Opiskelijana oli todella niukkaa. Muistan kuitenkin, että kävin paljon viikolla keikoilla, kahviloissa ja baareissa. Rahaa kun ei ollut niin koko ilta meni yhden tuopin kanssa. Niukkuudesta huolimatta olin juuri siinä iässä, että tiedostin mitä ympärillä tapahtui mutta koska rahaa tarvitsi vain vähän pakollisten yli (tuolloin löytyi vielä kohtuuhintaisia vuokrakämppiä tai kimppakämppiä) mutta velattomana (opintolainaa toki oli) elämä oli melko huoletonta. Muutamaa vuotta myöhemmin kun olin jo töissä melkein täyspäiväsesti joillakin työkavereillla oli ongelmia ulosoton kanssa. Ensin oli mennyt alta työpaikka ja sen jälkeen pankki ulosmitannut velkayksiön. Sitten oli niitä, jotka joutui loppuiäkseen velkavankeuteen yrityksen konkurssin myötä. 

uudelle paikkakunnalla juuri muutettiin ja menin esikouluun 92. vanhemmat eivät kokeneet työttömyyttä .  kokonaisuutena harmaa kokemus muistan viettäneeni eniten aikaa lähimetsissä yksin . esikoulussa kusitolppana. peruskoulussa kovimpien kiusaajien kaverit muutti muualle yksi kerrallaan jolloin pikkuhiljaa kiusaaminen väheni  . peruskoulun aikana lähes puolet oppilaista vaihto koulua tai muutti pois .  ei sitä lamaa niin nuorena oikein noteerannu varsinkin kun itse oli kohtalaisen ulkopuolinen

Olin opettaja, muistan että paperipyyhkeistä lähtien kaikki puolitettiin, kirjat ja harjoituskirjat käytettiin moneen kertaan. Osa lapsista tuli kouluun todella likaisissa vaatteissa, kun vanhemmilla ei ollut varaa pesupulveriin. Köyhyys näkyi.

Tunteja oli vähemmän kuin ennen, joten palkka aleni

Täytin 1995 40 v, lama ei koskettanut mitenkään, ei perhettäni eikä sukuani. Meillä ei ollut velkoja emmekä olleet eläneet velkavipuisesti yli varojemme. Moni tuttava eli, ostettiin autoja, tehtiin laskettelu- ja muita lomia ja kun tilanne pamahti päälle olivat suurissa vaikeuksissa. Osalta meni yritys alta. Varsinkin autoilijoilta (kuorma ja rekka) lähti kaikki (autot, talot jne.) kun olivat ottaneet ”ulkomaanvelkaa”.

275/275 jatkaa.

Työpaikalla (kaupunki) näkyi niin, että esimieheni leikkeli kertakäyttöisiä paperipyyhkeitä kahteen osaan.

Kalliiksi tuli työ hänen palkallaan ja niitä paperisilppuja oli vessojen lattioilla, eli aivan turhaa ja älytöntä touhua.

1994 olin 30 v. sain potkut valtion firmasta ja muutin maaseudulle pois pk-seudun vilinästä. Mikä oli hyvä juttu.

Nämä kasvuvara vaatteet olivat kaikkein pahimpia. Ostettiin siis surutta kaksi tai kolme kokoa liian isoja vaatteita.

Olin todella pieni ja heiveröinen ja sitten pidin päällä tälläisiä tyyliin xl-vaatteita.

Ikuiset traumat jäi niistä.

Minun omat lapset käyttää aina sopivia tai korkeintaan yhtä kokoa isompia vaatteita. Vihaan vieläkin jos lapselle ostetaan lahjaksi liian isoja vaatteita, aivan varmasti myös mainitsen tästä lahjan ostajalle.

Ihan sama, voin olla kiittämätön paskiainen_jolle_ei_mikään_kelpaa, muttei ne vaatteet edes kestä jos ovat liian isoja, ulkovaatteet menee rikki siksi kun ovat liian isoja..

Minä olin onnekkaasti valtion virassa laman aikaan. Ketään meiltä ei irtisanottu, mutta koko henkilöstö oli parin viikon pakkolomalla. Se onkin ainoa pakkoloma, jolla olen ollut.

Vierailija kirjoitti:

Oppilaitoksen ruoka oli huonoa, ja maksalaatikko-makaronilinjaan kotona kyllästyi jossain vaiheessa, jolloin mentiin kavereiden kanssa ysärin uutuuteen, halpaan allyoucaneat-tyyppiseen pizzabuffettiin. Ja silloin me tosiaan jaksoimme syödä, monen päivän tankkauksen edestä...

Se oli Pizzarax. Hampurilaisravintoloilla oli myös tarjouksia esim. Carrolssilla että 2 Clubburgeria 1 hinnalla. Eikä ne ollut kalliita muutenkaan, nykyhintoihin verrattuna.