Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Olin 90-luvulla 10-20-vuotias, no 90-luvun lopussa alkoi jo nousukausi. Nyt jälkeenpäin kun mietin, niin ehkä lamalla oli vaikutusta siihen, että perhepäivähoitajana työskennelleen äitini työt vähenivät. Mutta muuten en lapsena mitenkään huomannut lamaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi kaikkien vihaama maahanmuuttajalapsi, joka silloin Suomeen muutti. Mitään tukia ei ikinä saatu. Vanhemmat teki molemmat kahta työtä minimipalkoilla, mikä riitti just siihen, että saatiin pikkukaupungin laidalla vuokra maksettua, mutta ei aina ruokaan. Vaatteista puhumattakaan. Koulussa jatkuvaa kiusaamista taustan ja köyhyyden takia. Olin aina luokkani paras ja ahkerin, mutta koska rasistisuomi, niin eihän se elämäntaso tuosta oikeastaan koskaan parantunut vuosienkaan jäökeen. Turhaa kärsimystä kaikki. Mikä lohduttaa? Tieto siitä, että joku päivä voi kuolla enkä varmasti tule tähän paskayhteiskuntaan ikinä enää, jos se minusta on kiinni.

Jos on tuollaiset tuntemukset, niin eikö kannattaisi muuttaa toiseen maahan? Turha sitä elämäänsä on pilata ja mieltänsä myrkyttää. 

Jep, toivottavasti edes hyödynsi Suomen ilmaisen koulutusjärjestelmän ja lähti muille maille, 'vaikkei mitään tukia koskaan saatu' (ei voi pitää paikkaansa). Valitettavasti se, että on omasta mielestään paras ja ahkerin, ei kokeissa riitä.

Itse olin yläasteikäinen. Molemmat vanhempani olivat töissä, joihin lama ei vaikuttanut negatiivisesti ja muutenkin taloustilanne oli hyvä ja turvattu. Paradoksaalisesti minulla oli tunne, että oma taloudellinen tilanteeni parani. En tiedä, oliko kyse iästäni vai mistä, mutta lama-aikaan sain ensimmäiset Levikseni ja muita merkkivaatteita, perheenä kävimme etelänlomilla (toisin kuin aiemmin) ja muutenkin tuntui että se vanhempieni ainainen, suorastaan refleksinomainen vyönkiristely väheni. En oikeastaan tiedä miksi, mutta niin vain kävi.

Olin teini-ikäinen. Suomi oli tosi ankea. Tissibaareja, itsemurhia ja Ostoskanavaa. Kaunareita katseltiin että päästiin siitä ankeudesta hetkeksi. 

Ite olin lama-aikaan alle kouluikäinen. Isällä ja äidillä oli kummallakin työnsä edelleen. Jouluisin saatiin hirveen paljon lahjoja. En tiennyt lamasta mitään. Niistä ajoista on kuvattu videolle muistoja ja valokuvattu. Luulin aina 2000-uvun alussa, että 1990-luvun alku oli jotain luksusaikaa, koska me saatiin silloin niin paljon kaikkea ja muotilehdissäkin oli niin paljon luksustyylisiä vaatteita ja kauniita lämpimästi hymyileviä naisia.  Sitten tuli nousukausi ja edelleen saatiin paljon lahjoja. Nykyään on hirveesti rojua vuosien varrelta ja pitäisi vuokrata jättisuuri varasto kaikille tavaroille.

Jätti varmaan sen, että edelleen mietin milloin työt loppuu...Työtä ei osaa pitää itsestään selvyytenä edes ns. hyvässä akateemisessa työssä ja tavoitteet on itselläni jääneet liian matalalle. Koska olin lukiossa kun lama alkoi ja oli ihan turha esim kesätöistä haaveilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi kaikkien vihaama maahanmuuttajalapsi, joka silloin Suomeen muutti. Mitään tukia ei ikinä saatu. Vanhemmat teki molemmat kahta työtä minimipalkoilla, mikä riitti just siihen, että saatiin pikkukaupungin laidalla vuokra maksettua, mutta ei aina ruokaan. Vaatteista puhumattakaan. Koulussa jatkuvaa kiusaamista taustan ja köyhyyden takia. Olin aina luokkani paras ja ahkerin, mutta koska rasistisuomi, niin eihän se elämäntaso tuosta oikeastaan koskaan parantunut vuosienkaan jäökeen. Turhaa kärsimystä kaikki. Mikä lohduttaa? Tieto siitä, että joku päivä voi kuolla enkä varmasti tule tähän paskayhteiskuntaan ikinä enää, jos se minusta on kiinni.

Jos on tuollaiset tuntemukset, niin eikö kannattaisi muuttaa toiseen maahan? Turha sitä elämäänsä on pilata ja mieltänsä myrkyttää. 

Jep, toivottavasti edes hyödynsi Suomen ilmaisen koulutusjärjestelmän ja lähti muille maille, 'vaikkei mitään tukia koskaan saatu' (ei voi pitää paikkaansa). Valitettavasti se, että on omasta mielestään paras ja ahkerin, ei kokeissa riitä.

Mä en näe tuossa isoimpana omgelmana rasimia vaan koulukiusaamista ja kiusaamista yleensä. Suomalaisten lempipuuhaa. Näkeehän sen joka paikassa. Nytkin pidetään pakolla ihmisiä työttömänä kun ne joilla on valta vaikuttaa tekee kaikkensa sen eteen, poliitikot, yritysjohtajat, koulut media. Että pitää nyt tuoda suomeen hitosti sakkia viemään suomalaisten työpaikat ja vaikka vaan pilaamaan suomalaisten soidinmenot. Vaikka sitten levittämällä sukupuolitauteja ja seksuaalisella väkivallalla jne. 

Rasismi itsessäänhän ei mihinkään häviä, sitä löytyy joka maasta. Nyt se on vaan muuttanut muotoa ja kohdistuu kantaväestöön.

Vastasin aiemmin että lähtöoletus on, että on täysin mahdollista että menettää kaiken. Virittää elämänsä siihen, eli turvallisuushakuisuus on kova. Ammatti mahdollistaisi yrittäjyyden, mutta konkurssit ja avioerot ja nälän ja itsemurhat sivusta todistaneena ei ole käynyt mielessäkään. Miten politiikka ei yhdistä näitä kahta asiaa, vaan ihmettelee miksi Suomessa ei synny pieniä yrityksiä (jotka kasvaisi keskisuuriksi).

Mun opiskelukaverit perusti yrityksen projektia tekemään, sitten projekti loppui. Heillä oli vauva, ja he eivät saaneet edes toimeentulotukea, koska "olivat yrittäjiä". He eivät vuosikausiin pysyneet lopettamaan virallisesti toiminimeään. En ikinä unohda sen äidin riutuneita kasvoja, sellaista köyhyyttä en ole ennen enkä jälkeen Suomessa nähnyt.

Varmaan vieläkin on pöytälaatikoissa "yrityksiä" joita ei ole pystynyt lopettamaan, vaikka ihminen on ollut palkkatöissä kymmenen vuotta. Mutta jos jäisivät työttömäksi, olisivat heti "yrittäjiä" vailla turvaa.

Vierailija kirjoitti:

Ite olin lama-aikaan alle kouluikäinen. Isällä ja äidillä oli kummallakin työnsä edelleen. Jouluisin saatiin hirveen paljon lahjoja. En tiennyt lamasta mitään. Niistä ajoista on kuvattu videolle muistoja ja valokuvattu. Luulin aina 2000-uvun alussa, että 1990-luvun alku oli jotain luksusaikaa, koska me saatiin silloin niin paljon kaikkea ja muotilehdissäkin oli niin paljon luksustyylisiä vaatteita ja kauniita lämpimästi hymyileviä naisia.  Sitten tuli nousukausi ja edelleen saatiin paljon lahjoja. Nykyään on hirveesti rojua vuosien varrelta ja pitäisi vuokrata jättisuuri varasto kaikille tavaroille.

Mikset vaan hävitä niitä?

Vierailija kirjoitti:

Olin teini-ikäinen. Suomi oli tosi ankea. Tissibaareja, itsemurhia ja Ostoskanavaa. Kaunareita katseltiin että päästiin siitä ankeudesta hetkeksi. 

Kaunarien alkusuosioon suurin syy oli varmasti ettei Suomessa aikaisemmin ollut vastaavaa sarjaa, alussa ei tajuttu kuinka yliampuvaa hömppää se oli.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelin yliopistossa, opiskelun ohella oli mahdotonta saada töitä. Kotiviiniä tehtiin ja makarooni tuli tutuksi. Opiskelukin oli hankalaa kun ei ollut varaa kurssikirjoihin eikä nettiäkään vielä ollut. Opiskelu oli hyvin suurelta osin haahuilua ilmoitustaululta toiselle etsimässä tietoa kursseista. Monta kurssia meni ohi kun en ollut jaksanut pollata ilmoitustauluja tarpeeksi tiheästi.

Lopulta pääsin kuitenkin töihin ja elämä alkoi helpottaa, oli varaa kurssikirjoihin ja niiden avulla läpäisin kurssitkin kuin tyhjää vain.

Siis eikö teillä ollut mitään opetussuunnitelmaa siellä? Kursseja järjestettiin ihan miten sattuu?

Valuuttalainat tuhosivat monen yrittäjän elämän. Myös ns. lainan ”takaajat” (oikeasti vara velalliset) menettivät omaisuutensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi kaikkien vihaama maahanmuuttajalapsi, joka silloin Suomeen muutti. Mitään tukia ei ikinä saatu. Vanhemmat teki molemmat kahta työtä minimipalkoilla, mikä riitti just siihen, että saatiin pikkukaupungin laidalla vuokra maksettua, mutta ei aina ruokaan. Vaatteista puhumattakaan. Koulussa jatkuvaa kiusaamista taustan ja köyhyyden takia. Olin aina luokkani paras ja ahkerin, mutta koska rasistisuomi, niin eihän se elämäntaso tuosta oikeastaan koskaan parantunut vuosienkaan jäökeen. Turhaa kärsimystä kaikki. Mikä lohduttaa? Tieto siitä, että joku päivä voi kuolla enkä varmasti tule tähän paskayhteiskuntaan ikinä enää, jos se minusta on kiinni.

Jos on tuollaiset tuntemukset, niin eikö kannattaisi muuttaa toiseen maahan? Turha sitä elämäänsä on pilata ja mieltänsä myrkyttää. 

Jep, toivottavasti edes hyödynsi Suomen ilmaisen koulutusjärjestelmän ja lähti muille maille, 'vaikkei mitään tukia koskaan saatu' (ei voi pitää paikkaansa). Valitettavasti se, että on omasta mielestään paras ja ahkerin, ei kokeissa riitä.

Suomessa on siitä kivaa että kun joku kertoo vaikkapa olleensa 90-luvulla rasistisen koulukiusaamisen kohteena aina löytyy joku sikaniska joka yrittää loukata lisää. On ikäänkuin ikuinen empatialama korvien välissä.

Olen syntynyt -68, eli olin lama-aikana teini ja parikymppinen. Meillä se ei perheessä vaikuttanut mitenkään, mutta muistan mitenkä järkyttäviä uutisia tuli tuohon aikaan, perhesurmia jne. Telkkarista ihmeteltiin "menestyjiä", jotka kertoivat, etteivät esim. nukkuneet juuri lainkaan ja tekivät vaan "bisnestä". Rahaa lainattiin sijoitettavaksi. Sitten rysähti. Nyt on vähän samanlaiset merkit ilmassa. Ihmiset tekevät isot velat ja ajattelevat maksavansa ne sijoitusten koroilla, tai vaikka vuokratuloilla pois.

Minuun henkilökohtaisesti iski pahiten se, että esim. joidenkin koulukavereiden vanhemmat tekivät itsemurhia, varmaan ainakin osittain taloudellisista syistä. Teki tiukkaa tietää, että jonkun vanhempi on päätynyt tällaiseen ratkaisuun. Vieläkin sydän käpertyy surusta. Toivottavasti psyyken palvelut pannaan kuntoon ennen seuraavaa lamaa. Nyt ei apua saa, vaikka itse tahtoisi.

Vaikuttaa myös, että psyykepalveluissa ei tajuta, että yleensä ongelmien taustalla on ihan oikeat konkreettiset vaikeudet, mihin ei mikään mindfullness auta.

Aloitin laman aikana yliopistossa ja muistan kun kansantaloustieteen luennolla opettaja kertoi, että vienti on käytännössä loppunut Suomesta. Kaikki olivat ihmeissään, että mitä nyt tapahtuu. Muistan kun uutiset olivat sitä, että yritys X irtisanoo 1500 ihmistä jne. Oli todella masentavaa aikaa. 

Kesätöitä ei ollut nimeksikään ja harva valmistunut pääsi suoraan koulusta töihin. Koko lama-aikaa leimasi paniikki, epätoivo ja epäusko. 

Moni valmistunut ajautui sivuraiteelle, koska työmarkkinoiden taas päästessä eteenpäin moni työttömänä ollut ei päässytkään työmarkkinoiden imuun mukaan, mutta nuoremmat valmistuneet ottivat traineetason paikan. Tiedän lukuisia tapauksia missä työmarkkinoille pääsy oli lähes mahdotonta. 

Itse tein niin, että tein mitä tahansa duunia ja pääsin lopulta työmarkkinoiden vauhtiin mukaan. SUHTEILLA, kaverini järjesti mulle ekan työpaikan valmistumisen jälkeen ja olen siitä hänelle ikuisesti kiitollinen. 

Näissä kannattaa olla avoin. Itse kerroin kaikille tutuille, että etsin töitä ja kaikki kaverini  ja puolitututut kartoittivat omat mahdollisuutensa auttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Olin teini-ikäinen. Suomi oli tosi ankea. Tissibaareja, itsemurhia ja Ostoskanavaa. Kaunareita katseltiin että päästiin siitä ankeudesta hetkeksi. 

Kaikki suomen lamat läpikäyneenä ja turpiin 90-luvun lamassa saaneena, muistan kaiken kuin eilisen päivän. Hulppean nousukauden kulutusjuhlien jälkeen raju romahdus. Laman alusta selvisi vielä hyvin mutta oikeastaan se orastavan nousuhdanteen alussa alkoi omalla kohdalla kaikki ankeus eikä oikeastaan koskaan loppunut. Nythän elämänlaadun laskusta on vaan tullut suurelle osalle kansaa uusi normaali ja 90-luvun laman ankeus on kaikilla mittareilla jo ohitettu aikaa sitten. Ihmiset peittelee nykyään ankeutta jättiveloilla ja kulutusluotolla jota tyrkytetään ihan kaikkeen.  Mutta yhtä asiaa en muista en vaikka kuinka yritän muistaa, nimittäin itsemurhia. En muista että mistään olisin lukenut tai sellaisista kuullut.

Vierailija kirjoitti:

Aloitin laman aikana yliopistossa ja muistan kun kansantaloustieteen luennolla opettaja kertoi, että vienti on käytännössä loppunut Suomesta. Kaikki olivat ihmeissään, että mitä nyt tapahtuu. Muistan kun uutiset olivat sitä, että yritys X irtisanoo 1500 ihmistä jne. Oli todella masentavaa aikaa. 

Kesätöitä ei ollut nimeksikään ja harva valmistunut pääsi suoraan koulusta töihin. Koko lama-aikaa leimasi paniikki, epätoivo ja epäusko. 

Moni valmistunut ajautui sivuraiteelle, koska työmarkkinoiden taas päästessä eteenpäin moni työttömänä ollut ei päässytkään työmarkkinoiden imuun mukaan, mutta nuoremmat valmistuneet ottivat traineetason paikan. Tiedän lukuisia tapauksia missä työmarkkinoille pääsy oli lähes mahdotonta. 

Itse tein niin, että tein mitä tahansa duunia ja pääsin lopulta työmarkkinoiden vauhtiin mukaan. SUHTEILLA, kaverini järjesti mulle ekan työpaikan valmistumisen jälkeen ja olen siitä hänelle ikuisesti kiitollinen. 

Näissä kannattaa olla avoin. Itse kerroin kaikille tutuille, että etsin töitä ja kaikki kaverini  ja puolitututut kartoittivat omat mahdollisuutensa auttaa. 

90-luvulla oli vielä yleistä vaituinen työsuhde. Nykyään yleisin työsopimus on määräaikainen ja palvelualoilla työtuntimäärä alle järkevän palkan jolla suomessa toimeen tulisi. Toisinsanoen se työpaikan saanti ei ole kuin tilapäinen apu, jonka jälkeen työttömyys odottaa. Kaikenliäski on laknut 4.teollinen vallankumous ja monet ammatit siirtyy digitaaliseen maailmaan, ei tarvita teoriaa vaativia työntekijöitä eikä monotonisia työtehtäviä tekeviä. Algoritmit ja robotit korvaa. Vakituisiakin työsopimuksia odottaa irtisanominen.

Vierailija kirjoitti:

Omistus kerrostalosta johon oli tulossa parvekkeiden uusinta, sai kaksion 50000mk:lla.

Vanhemmat asuivat laman aikana Turussa ja siellä viikonloppuna käydessä tuli selattua vertailun vuoksi asuntoilmoituksia koska olin ostamassa ensiasuntoa (jonka hankin sitten sitten Helsingistä työpaikan naapurista)

Mieleen jäi yksi ilmoistus jossa silloin vain 15v ikäistä 90m2 saunallista rivarinpäätyä myytiin 90 000 markalla mikä vastaa nykyrahassa 23000 euroa. Ei ihan kävely- mutta pyörämatkan päässä keskustasta.

Selitys oli siinä että rivari sijaitsi yhden pahamaineisimman 3-kerroksisilla vuokrakasarmeilla täytetyn elementtislummin kaupunginosassa eivätkä omistusasuntoa ostavat halunneet tuonne edes edellisen asuntokuplan huipulla ja lamassa kenen tahansa työssäkäyvän rahat riittivät paremmallekin alueelle.

Todellisuudessa rivari oli viereisen hyvämaineisen pientaloalueen osana, aivan omassa todellisuudessaan ellei ehdoin tahdoin halunnut kävellä pienen metsikön läpi siihen slummiin.

Kaupunginosan raja teki tuossa kohtaa vain oudon pullistuman joka romutti juuri tämän rivariyhtiön arvottomaksi. Raja taisi kulkea rivariyhtiön ja vastapäisen omakotitalorivin välistä.

Mietin pitkään pitäisikö sittenkin etsiä työpaikka Turusta koska olisin saanut ostettua tuon ASP-tilin säästöillä kokonaan ilman lainaa ja rahaa olisi jäänyt vielä remontteihin, huonekaluihin ja parin vuoden yhtiövastikkeisiin.

Vakityössä käyville joita oli kuitenkin 3/4 työikäisistä lama merkitsi huikeaa ostovoiman kasvua kun kaiken, varsinkin suurimman kuluerän eli asumisen hinta romahti jotenkin järjelliselle tasolle, paikoin allekin.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt -68, eli olin lama-aikana teini ja parikymppinen. Meillä se ei perheessä vaikuttanut mitenkään, mutta muistan mitenkä järkyttäviä uutisia tuli tuohon aikaan, perhesurmia jne. Telkkarista ihmeteltiin "menestyjiä", jotka kertoivat, etteivät esim. nukkuneet juuri lainkaan ja tekivät vaan "bisnestä". Rahaa lainattiin sijoitettavaksi. Sitten rysähti. Nyt on vähän samanlaiset merkit ilmassa. Ihmiset tekevät isot velat ja ajattelevat maksavansa ne sijoitusten koroilla, tai vaikka vuokratuloilla pois.

Minuun henkilökohtaisesti iski pahiten se, että esim. joidenkin koulukavereiden vanhemmat tekivät itsemurhia, varmaan ainakin osittain taloudellisista syistä. Teki tiukkaa tietää, että jonkun vanhempi on päätynyt tällaiseen ratkaisuun. Vieläkin sydän käpertyy surusta. Toivottavasti psyyken palvelut pannaan kuntoon ennen seuraavaa lamaa. Nyt ei apua saa, vaikka itse tahtoisi.

Vaikuttaa myös, että psyykepalveluissa ei tajuta, että yleensä ongelmien taustalla on ihan oikeat konkreettiset vaikeudet, mihin ei mikään mindfullness auta.

Nuo muistelemasi menestyjät tekivät bisnestä 80-luvun juppivuosina, mutta moni heistä menetti kaiken sitten muutaman vuoden kuluttua laman vuoksi. Parhaiten jäi mieleen tyyppi, joka tosiaan kertoi nukkuvansa toimistollaan futon-patjalla nelisen tuntia yössä. En muista, oliko kyseessä sama tyyppi, mutta yksi sanoi menevänsä ehdolle eduskuntaan. Toimittaja kysyi, kenen etuja hän siellä ajaa, niin hän vastasi, että omiaan.

Yksi iso ero nykyajassa on 90-lukuun verrattuna, että siihen aikaan vuokratyöfirmoja oli vähän. Nykyään lähes paikkaan kuin paikkaan työntekijää haetaan vuokrafirman kautta.

Synnyin 89, en muista 90-luvun lamasta yhtään mitään. Se ei näkynyt kotielämässä eikä koulussani.