Erityisherkät/sensitiiviset, kuinka kestätte elämää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityisherkyyteen kuuluu syvempi havainnointi, esimerkiksi työyhteisöissä. Herkkyys havaita mm. kuppikuntia, juoruilua ym. kuormittaa kaikkia, mutta erityisesti herkkiä.

Naisvaltaiset alat kuten esim. hoitoala, on tyypillisesti tällainen herkkyys-kovuus taistelukenttä, jossa jokaisen defenssit nousevat eri tavoin.

Herkkä puolustautuu vetäytymällä, kova hyökkäämällä.

Ristiriidat ovat enemmän kuin varmoja. Tämä on luonnollisesti työn-ja henkilöstöjohdollinen probleema, jonka ratkaisemiseksi vaaditaan todellista asiantuntijuutta.

Mä en kyllä tajua, miten kuppikunnat työyhteisössä kuormittaisi ketään. Paitsi toki siinä tapauksessa, että työtehtäviin liittyvä tieto ei kulje. Mutta se taas on esimiehen tehtävä huolehtia, että jokaisella työntekijällä on saatavilla työtehtävänsä hoitamiseen tarvittava tieto. Noin muuten kuppikuntia on elämä täynnä, yleensä niitä kutsutaan kaveriporukoiksi. Jos kolme naapuria on hyviä kavereita keskenään, ei sen pitäisi hatata muiden naapureiden elämää. Ei ole tarkoituskaan, että yksilö kuuluisi kaikkiin olemassa oleviin kaveriporukoihin. Kuuluu niihin omiinsa ja se riittää. 

Mitä tulee juoruiluun, niin kannattaa opetella sulkemaan korvansa siltä. Osa ihmisistä rakastaa juoruilua. Jos ei rakastaisi, ei julkkiksetkaan tienaisi julkisuudessa olemisella yhtään mitään. Kukaan ei lukisi Seiska-lehteä. Ei olisi palstalla pitkiä ketjuja jostain bloggarista, tempparitähdestä jne. Itse voi päättää, onko kiinnostunut juoruista vai käyttääkö mieluummin senkin ajan vaikka kirjan lukemiseen kuin juorujen kuuntelemiseen. Ja jos erityisherkällä on vaikeuksia keskittyä muuhun kuin työkavereiden tekemisiin ja sanomisiin, kannattaa ihan oikeasti harkita ammattia, jossa etätyö on mahdollista. 

kyllä se hirveän kovaa ääneen kailottaminen ja sellaisistakin asioita puhuminen, joka ei olisi soveliasta esim. potilaista, on todella kuormittavaa erityisesti erityisherkälle, miksei muillekin. Mutta jotkut ihmiset näyttävät nauttivan sellaisesta niistä näistä puhumisesta ja juoruilusta, raskasta kuunneltavaa se silti on. 

No niinhän mä aiemmassa just kirjoitinkin. He ovat erilaisia ihmisiä kuin sinä ja minä. Mutta mitä voi tehdä? Voi opetella keskittymään muihin asioihin kuin juorujen kuuntelemiseen. Tai - kuten aiemmassa ehdotin - hakeutumaan sellaisiin työtehtäviin, joita voi tehdä etänä. Eipä tarvitse kuunnella työkavereiden juoruja, kun tekee töitä rauhassa kotona. Jotkut jo ketjuun kirjoittivatkin, että ovat nauttineet pandemia-ajasta. Mä nautin pandemia-ajasta jo ennen pandemiaakin eli etätöistä, luonnossa liikkumisesta, vähäisistä sosiaalisista kontakteista jne. Olen ollut hoitoalalla ja tiedän, millaista se on. Mutta vaihdoin alaa sen sijaan, että olisin vaatinut muita ihmisiä muuttumaan. Ja mitä tulee toisen kirjoittajan kommenttiin ulkopuolisuuden tunteesta, niin miksi ihmeessä kukaan, joka ei pidä juoruilemisesta, haluaisi kuulua kuppikuntaan, joka juoruilee? Eikö ole paljon parempikin olla ulkopuolinen sellaisesta porukasta? 

Joo niinpä, ymmärrän pointin, noinhan se pitäisi tehdä. Muttei alan vaihto sellaisiin työtehtäviin, joissa etätyömahdollisuus ole ihan noin yksinkertaista. 

Sitten pitää opetella olemaan kuuntelematta juoruja. Vastamelukuulokkeet vaikka korville, jos ei kahvihuoneessa muuten pysty olemaan kuuntelematta. Ja lukee sitten kirjaa sen sijaan, että osallistuisi juoruamiseen. Tai pyrkii käymään kahvitauolla silloin, kun kahvihuoneessa ei ole muita. Jos juoruilua tapahtuu osaston kansliassa, ei vietä aikaansa kansliassa kuin raporttien ajan. Menee vaikka pitämään potilasta kädestä tai jotain. Pidemmän päälle kuitenkin kannattaa harkita alanvaihdosta, jos tuntuu, ettei erityisherkkyytensä vuoksi kestä työkavereitaan. Olen ollut todella monessa työpaikassa hoitoalalla ja lähes jokaisessa on jotain ei-niin-mukavaa. Jos kuormittuu liikaa epämukavuuksista, on ehkä valinnut väärän alan, vaikka varsinaisesta työstään pitäisikin. Eläkeikä nousee koko ajan ja loppuun asti pitäisi jaksaa. Jos itsessä on jokin ominaisuus, joka vaikeuttaa jaksamista, oman itsensä vuoksi kannattaa harkita alanvaihdosta. 

Kuten aiemmin kirjoitin, jotkut tienaavat leipänsä juoruilla. Ei voi siis olettaa, että kaikki ihmiset alkaisivat inhoamaan juoruamista. Mä en edes ystävysty sellaisten ihmisten kanssa, jotka puhuvat mulle jostain kolmannesta ihmisestä, joka ei ole paikalla. Ihan siksi, että kolmannen ihmisen asiat eivät millään tavalla kuulu mulle. Mutta on ihmisiä, jotka tykkäävät, kun heille kerrotaan muiden asioita. Sellaiset voivat ystävystyä keskenään. 

No juoruilua rakastavat voisi poistaa työpaikoilta samoilla perusteilla kuin muut toisille pahaa haluavat, kuten seksuaalista häirintää tai kiusaamista harjoittavat. Juoruilun rakastaminen on sen rakastamista että toisesta saa puhua pahaa, toivoa hänelle pahaa, ruotia hänen ominaisuuksiaan ja päivitellä hänen persoonaansa, ulkonäköään, toimintaansa ym. Se on väärin, ja on väärin puolustella asiaa että mutta kun joku nyt vaan tykkää juoruilla. Sama kuin puolustelisi kourijaa että nokun se nyt tykkää tyttöjen tisseistä, jotkut nyt vaan ovat sellaisia.

Vääryyttä ei ikinä saa puolustaa. Ei myöskään juoruamista.

Ja montakohan työntekijää työpaikalle jäisi? Jos mietit asiaa järjellä, ymmärrät, että suuri osa mediasta perustuu juoruiluun. Paparazzit juoksee julkkisten perässä ja mitä nolomman kuvan saavat otettua, sitä enemmän heille siitä kuvasta maksetaan. Ja miksi maksetaan? Koska ihmiset haluavat nähdä sellaisia kuvia. Vastenmielistä? Kyllä. Normaalia? Kyllä. Usko pois, elämä helpottuu, kun hyväksyy sen, että ihmiset eivät ole kovin mukavia. Työkavereitaan ei valitettavasti voi yleensä valita, joten sen kanssa on elettävä, mitä työnantaja on päättänyt. Voi toki ryhtyä itse työnantajaksi. Tai hakeutua sellaisiin töihin, joissa ei ole työkavereita tai ainakaan heidän kanssaan ei tarvitse olla juurikaan tekemisissä. 

Vastenmielistä: kyllä. Normaalia: EI missään tapauksessa, eikä sitä pidä koskaan sellaisena pitää.

Vierailija kirjoitti:

Erityisherkkyydestä on se ongelma, että siinä asettaa itsensä muiden yläpuolelle. Ja täysin keksityin perustein.

Luultavasti ihan ok muiden kanssa pärjäävä ei keksi itselleen erityis nimikkeitä. Ei tarvitse, koska tulee toimeen muiden kanssa, näkee muutkin ihmiset tuntevina ja ajattelevina. Miksi pitäisikään silloin ajatella olevansa ainoa, joka näkee ha kokee.

Olin itse yliherkkä lapsena ja teininä koin kokevani syvällisemmin kuin monet muut. Aikuistuttuani empatia muita kohtaan on kasvanut. Nykyään näen ihmisen hyvänä ja koen muut ihmiset myötätuntoisesti. En luule olevani mitään muuta kuin ihminen kuten kaikki muutkin. Omien tunteikseni kautta pystyn kuvittelemaan myös muiden tunteita ja kokemaanmyötätuntoa vaikeammassa tilanteessa olevia kohtaan.

Jos laittaisin itseeni erityis nimikkeitä, laittaisin samalla itseni erityiseksi ja muut vähemmäksi.

Nykyään iso osa lapsistakin on erityis- jotain, miksi? MIksi jotkut lapset saavat olla erityisasemassa ja erityispalveluita, ja ns. normaalit jäävät sivuun. Ihan yhtälailla aikuisillakin on erilaisia ominaisuuksia ja tarpeita. Toki diagnoosit ovat asia erikseen, mutta silti on hankala ymmärtää, miksei ihmisillä voisi olla erilaisia ominaisuuksia, ei se tarkoita, että niitä huudellaan töissä muille, tyyliin "hei olen erityinen, huomatkaa minut" vaan enemminkin  niin, että yrittää vain tulla juttuun ja sopeutua meininkiin, vaikka siitä kärsisikin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen seurustellut itse itsensä erityisherkäksi diagnosoineen kanssa ja eihän se loppujen lopuksi toiminut. Vaikka kuinka koittaa ymmärtää niin ei se ymmärrys lopulta riitä, jos toisen tunteet aina ajaa omien yli diagnoosin varjolla. Siinä kyseisessä parisuhteessa ei ollut tilaa sille, että sillä ns. normaalilla ihmiselläkin on tunne-elämä. Sitä kuvittelisi, että vahvasti tunteet kokeva ihminen osaisi asettautua toisen asemaan, mutta se ei todellakaan aina ole niin. Syyttävä sormi kääntyi aina lopulta osoittamaan minua.

Tämä korostuu ketjussa. Ihan kuin vain erityisherkkä kokee, tuntee tai ajattelee.

Se on Vaarallista. Asettaa itsensä kaikkien yläpuolelle.

Onhan ihmisissä muutenkin erilaisia persoonia, on itsekkäämpiä ja vähemmän itsekkäitä. Kaikki erityisherkätkään eivät ole samanlaisia. Tämä ketju on erityisherkille, joten tästä ei varmaan kannata vetää sellaisia johtopäätöksiä, että herkemmät 24/7 tuijottaisivat vain oma napaa. Herkkiksiä voi olla paljon vaikkapa hoiva- alalla, jolloin katse on enemmän muissa ihmisissä ja heidän avun tarpeessa. Uskon, että herkkä voi kokea helpommin parisuhteen kuormittavaksi, koska ei saa hiljennettyä sitä informaatiotulvaa, mitä toisesta ihmisestä jatkuvasti tulee. Se ei ole tietenkään sen ei- herkän vika, mutta kokemuksesta sanoisin, että jos hyvin herkkä on todella vastakohdan kanssa, voi se olla molemmille aika raskasta pidemmän päälle, ei siinä välttämättä ymmärrys riitä puolin eikä toisin.

Kokemuksesta sanon, että se informaatiotulva vähenee, kun oppii rentoutumaan turvallisessa ympäristössä. Toki jos se "herkkyys" ilmenee vaikeutena olla toisen kanssa, ei suhde voi toimia. Eli jos kiukuttelee, provosoi, pitää itseään erityisenä ja toista vähempiarvoisena.

Hoiva-alalla ei ole hyötyä erityisherkkyydestä. Tarvitaan tasapainoa ja luotettavuutta.

Ja erityisherkkäkö ei voi olla tasapainoinen ja luotettava? Olen kokenut, että erityisherkkyydestä on hyötyä hoito- alalla, olen saattohoitanut yms, ja kyllä olen kokenut vaistoavani ja aistivani milloin ihminen tarvitsee kosketusta ja turvaa, ja milloin vaikka suuta kuivaa, vaikkei sitä voisikaan ilmaista. Olen saanut myös palautetta useilta potilailta aidosta kohtaamisesta ym. joka usein monille sairaille on erittäin tärkeää, että joku oikeasti näkee ja kuulee juuri sinut. Lääkehoitokin on tärkeää, muttei korvaa ihmistä.

Ei näihin tarvita mitään "erityis" itsensä luokittelua.

Ei tarvitakaan. Se nyt vain sattuu olemaan nimitys ominaisuudelle. Kyllä noihin kykenee ihan kaikki, mutta erityisherkkyydestä voi olla tietyissä tilanteissa hyötyä, voi esimerkiksi vaistota herkemmin jonkin oireen tms. ja saada näin nopeammin apua ja hoitoa. 

Oireita ei aistita. Ne havainnoidaan teoreettisen tiedon, tarkkailun, mittaustulosten ja potilaan ja ammattilaisen yhteistyön ja vuorovaikutuksen pohjalta.

Kaikkien noiden edellämainittujen lisäksi, voi myös aistia asioita. Mutta sitä ehkä ymmärrä sellaiset, jotka eivät itse koe vahvaa aistimista. Se ei tietenkään tarkoita, että vaistojen pohjalta tehdään mitään tulkintoja, se on vain yksi elementti muiden joukossa auttaa ihmisiä. 

Minulla oli virhe tuossa, piti olla vaistota. Aisteja toki käytetään kaikessa työssä joka päivä.

Ammattilainen tekee toki myös intuitiivista, tietoon ja kokemukseen perustuvaa laajaa havainnointia ja asioiden alitajuistakin prosessointia ja yhdistelyä, mutta on mystifiointia pitää sitä (vain?)eristyisherkälle tyypillisenä vaistoiluna. Se on mielestäni jopa potilasturvallisuuden vaarantamista, jos perustaa työnsä ja ammattitaitonsa johonkin niin epämääräiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityisherkkyydestä on se ongelma, että siinä asettaa itsensä muiden yläpuolelle. Ja täysin keksityin perustein.

Luultavasti ihan ok muiden kanssa pärjäävä ei keksi itselleen erityis nimikkeitä. Ei tarvitse, koska tulee toimeen muiden kanssa, näkee muutkin ihmiset tuntevina ja ajattelevina. Miksi pitäisikään silloin ajatella olevansa ainoa, joka näkee ha kokee.

Olin itse yliherkkä lapsena ja teininä koin kokevani syvällisemmin kuin monet muut. Aikuistuttuani empatia muita kohtaan on kasvanut. Nykyään näen ihmisen hyvänä ja koen muut ihmiset myötätuntoisesti. En luule olevani mitään muuta kuin ihminen kuten kaikki muutkin. Omien tunteikseni kautta pystyn kuvittelemaan myös muiden tunteita ja kokemaanmyötätuntoa vaikeammassa tilanteessa olevia kohtaan.

Jos laittaisin itseeni erityis nimikkeitä, laittaisin samalla itseni erityiseksi ja muut vähemmäksi.

Nykyään iso osa lapsistakin on erityis- jotain, miksi? MIksi jotkut lapset saavat olla erityisasemassa ja erityispalveluita, ja ns. normaalit jäävät sivuun. Ihan yhtälailla aikuisillakin on erilaisia ominaisuuksia ja tarpeita. Toki diagnoosit ovat asia erikseen, mutta silti on hankala ymmärtää, miksei ihmisillä voisi olla erilaisia ominaisuuksia, ei se tarkoita, että niitä huudellaan töissä muille, tyyliin "hei olen erityinen, huomatkaa minut" vaan enemminkin  niin, että yrittää vain tulla juttuun ja sopeutua meininkiin, vaikka siitä kärsisikin. 

Nämä lasten erityisyydet on tieteellisiä ja todettuja.

Mutta jos aikuinen itse luokittelee itsensä erityisxx, on syynä aina se, ettei osaa toimia ihmisten ja ympäristön kanssa asettamatta itseään erityisaseman ainakin omissa silmissään.

Kyse on siis joko persoonallisuuden tai vuorovaikutuksen ongelmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityisherkkyydestä on se ongelma, että siinä asettaa itsensä muiden yläpuolelle. Ja täysin keksityin perustein.

Luultavasti ihan ok muiden kanssa pärjäävä ei keksi itselleen erityis nimikkeitä. Ei tarvitse, koska tulee toimeen muiden kanssa, näkee muutkin ihmiset tuntevina ja ajattelevina. Miksi pitäisikään silloin ajatella olevansa ainoa, joka näkee ha kokee.

Olin itse yliherkkä lapsena ja teininä koin kokevani syvällisemmin kuin monet muut. Aikuistuttuani empatia muita kohtaan on kasvanut. Nykyään näen ihmisen hyvänä ja koen muut ihmiset myötätuntoisesti. En luule olevani mitään muuta kuin ihminen kuten kaikki muutkin. Omien tunteikseni kautta pystyn kuvittelemaan myös muiden tunteita ja kokemaanmyötätuntoa vaikeammassa tilanteessa olevia kohtaan.

Jos laittaisin itseeni erityis nimikkeitä, laittaisin samalla itseni erityiseksi ja muut vähemmäksi.

Nykyään iso osa lapsistakin on erityis- jotain, miksi? MIksi jotkut lapset saavat olla erityisasemassa ja erityispalveluita, ja ns. normaalit jäävät sivuun. Ihan yhtälailla aikuisillakin on erilaisia ominaisuuksia ja tarpeita. Toki diagnoosit ovat asia erikseen, mutta silti on hankala ymmärtää, miksei ihmisillä voisi olla erilaisia ominaisuuksia, ei se tarkoita, että niitä huudellaan töissä muille, tyyliin "hei olen erityinen, huomatkaa minut" vaan enemminkin  niin, että yrittää vain tulla juttuun ja sopeutua meininkiin, vaikka siitä kärsisikin. 

Nämä lasten erityisyydet on tieteellisiä ja todettuja.

Mutta jos aikuinen itse luokittelee itsensä erityisxx, on syynä aina se, ettei osaa toimia ihmisten ja ympäristön kanssa asettamatta itseään erityisaseman ainakin omissa silmissään.

Kyse on siis joko persoonallisuuden tai vuorovaikutuksen ongelmista.

Mitä jos kykenee täysin normaaleihin ihmissuhteisiin sekä omassa elämässä että työelämässä, mutta aistien kuormituksen vuoksi väsyy ja uupuu ihmiskontakteista todella paljon. Silloin se tarkoittaa sitä, että tarvitsee enemmän lepoa ja oman elämän suunnittelemista siten, ettei se kuormittaisi niin paljoa. Jos kirkkaat valot ja meteli häiritsevät paljon, ja tekevät huonon ja levottoman olon, voisi silloin olettaa, että kyse on jostakin yliherkkyydestä. Koska kaikki ihmiset eivät reagoi yhtä vahvasti ärsykkeisiin. Sen taas ei pitäisi häiritä ketään, varsinkaan sellaista joka ei kärsi aistien ylikuormittumisesta. Tieteellistä näyttöä on monista asioista, ei pelkästään lääketieteellisistä diagnooseista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen seurustellut itse itsensä erityisherkäksi diagnosoineen kanssa ja eihän se loppujen lopuksi toiminut. Vaikka kuinka koittaa ymmärtää niin ei se ymmärrys lopulta riitä, jos toisen tunteet aina ajaa omien yli diagnoosin varjolla. Siinä kyseisessä parisuhteessa ei ollut tilaa sille, että sillä ns. normaalilla ihmiselläkin on tunne-elämä. Sitä kuvittelisi, että vahvasti tunteet kokeva ihminen osaisi asettautua toisen asemaan, mutta se ei todellakaan aina ole niin. Syyttävä sormi kääntyi aina lopulta osoittamaan minua.

Tämä korostuu ketjussa. Ihan kuin vain erityisherkkä kokee, tuntee tai ajattelee.

Se on Vaarallista. Asettaa itsensä kaikkien yläpuolelle.

Onhan ihmisissä muutenkin erilaisia persoonia, on itsekkäämpiä ja vähemmän itsekkäitä. Kaikki erityisherkätkään eivät ole samanlaisia. Tämä ketju on erityisherkille, joten tästä ei varmaan kannata vetää sellaisia johtopäätöksiä, että herkemmät 24/7 tuijottaisivat vain oma napaa. Herkkiksiä voi olla paljon vaikkapa hoiva- alalla, jolloin katse on enemmän muissa ihmisissä ja heidän avun tarpeessa. Uskon, että herkkä voi kokea helpommin parisuhteen kuormittavaksi, koska ei saa hiljennettyä sitä informaatiotulvaa, mitä toisesta ihmisestä jatkuvasti tulee. Se ei ole tietenkään sen ei- herkän vika, mutta kokemuksesta sanoisin, että jos hyvin herkkä on todella vastakohdan kanssa, voi se olla molemmille aika raskasta pidemmän päälle, ei siinä välttämättä ymmärrys riitä puolin eikä toisin.

Kokemuksesta sanon, että se informaatiotulva vähenee, kun oppii rentoutumaan turvallisessa ympäristössä. Toki jos se "herkkyys" ilmenee vaikeutena olla toisen kanssa, ei suhde voi toimia. Eli jos kiukuttelee, provosoi, pitää itseään erityisenä ja toista vähempiarvoisena.

Hoiva-alalla ei ole hyötyä erityisherkkyydestä. Tarvitaan tasapainoa ja luotettavuutta.

Ja erityisherkkäkö ei voi olla tasapainoinen ja luotettava? Olen kokenut, että erityisherkkyydestä on hyötyä hoito- alalla, olen saattohoitanut yms, ja kyllä olen kokenut vaistoavani ja aistivani milloin ihminen tarvitsee kosketusta ja turvaa, ja milloin vaikka suuta kuivaa, vaikkei sitä voisikaan ilmaista. Olen saanut myös palautetta useilta potilailta aidosta kohtaamisesta ym. joka usein monille sairaille on erittäin tärkeää, että joku oikeasti näkee ja kuulee juuri sinut. Lääkehoitokin on tärkeää, muttei korvaa ihmistä.

Ei näihin tarvita mitään "erityis" itsensä luokittelua.

Ei tarvitakaan. Se nyt vain sattuu olemaan nimitys ominaisuudelle. Kyllä noihin kykenee ihan kaikki, mutta erityisherkkyydestä voi olla tietyissä tilanteissa hyötyä, voi esimerkiksi vaistota herkemmin jonkin oireen tms. ja saada näin nopeammin apua ja hoitoa. 

Oireita ei aistita. Ne havainnoidaan teoreettisen tiedon, tarkkailun, mittaustulosten ja potilaan ja ammattilaisen yhteistyön ja vuorovaikutuksen pohjalta.

Kaikkien noiden edellämainittujen lisäksi, voi myös aistia asioita. Mutta sitä ehkä ymmärrä sellaiset, jotka eivät itse koe vahvaa aistimista. Se ei tietenkään tarkoita, että vaistojen pohjalta tehdään mitään tulkintoja, se on vain yksi elementti muiden joukossa auttaa ihmisiä. 

Minulla oli virhe tuossa, piti olla vaistota. Aisteja toki käytetään kaikessa työssä joka päivä.

Ammattilainen tekee toki myös intuitiivista, tietoon ja kokemukseen perustuvaa laajaa havainnointia ja asioiden alitajuistakin prosessointia ja yhdistelyä, mutta on mystifiointia pitää sitä (vain?)eristyisherkälle tyypillisenä vaistoiluna. Se on mielestäni jopa potilasturvallisuuden vaarantamista, jos perustaa työnsä ja ammattitaitonsa johonkin niin epämääräiseen.

Juurihan tuossa sanottiin, että kaikkien muiden LISÄKSI, ei siis pelkästään tietenkään kukaan minkään vaistojen varaan laske mitään hoitotyössä, ainakaan toivottavasti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä että tunnistat oman erityisyytesi. Hyväksy se ja opi toimimaan se huomioiden niin, ettet kuormitu liikaa.

Tämä hyväksyminen on varmaan se vaikein rasti.

Kyllä. Vaimoni on erityisherkkä ja ei ole pystynyt täysin vieläkään hyväksymään sitä. Itkee usein, kun haluaisi olla normaali.

Edistystä on kyllä tapahtunut, mutta vaikeaa on edelleen. Siitä on ollut apua vaimoni kohdalla, että tietää syyt, mitkä ovat tähän johtaneet. Ei siis ole aina ollut erityisherkkä, vaan on tullut aikuisiällä.

Ketjun aloittajalle haluan sanoa, ettet ole sen huonompi, kuin muutkaan. On helpommin sanottu, kuin tehty, että hyväksy ja rakasta itseäsi sellaisena, kuin olet, mutta asia on juurikin niin. Löydä yksin tai ammattilaisen kanssa työkaluja selvitä arjen haastavista tilanteista. Ne auttavat sinua eteenpäin. Et ole yksin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen seurustellut itse itsensä erityisherkäksi diagnosoineen kanssa ja eihän se loppujen lopuksi toiminut. Vaikka kuinka koittaa ymmärtää niin ei se ymmärrys lopulta riitä, jos toisen tunteet aina ajaa omien yli diagnoosin varjolla. Siinä kyseisessä parisuhteessa ei ollut tilaa sille, että sillä ns. normaalilla ihmiselläkin on tunne-elämä. Sitä kuvittelisi, että vahvasti tunteet kokeva ihminen osaisi asettautua toisen asemaan, mutta se ei todellakaan aina ole niin. Syyttävä sormi kääntyi aina lopulta osoittamaan minua.

Tämä korostuu ketjussa. Ihan kuin vain erityisherkkä kokee, tuntee tai ajattelee.

Se on Vaarallista. Asettaa itsensä kaikkien yläpuolelle.

Onhan ihmisissä muutenkin erilaisia persoonia, on itsekkäämpiä ja vähemmän itsekkäitä. Kaikki erityisherkätkään eivät ole samanlaisia. Tämä ketju on erityisherkille, joten tästä ei varmaan kannata vetää sellaisia johtopäätöksiä, että herkemmät 24/7 tuijottaisivat vain oma napaa. Herkkiksiä voi olla paljon vaikkapa hoiva- alalla, jolloin katse on enemmän muissa ihmisissä ja heidän avun tarpeessa. Uskon, että herkkä voi kokea helpommin parisuhteen kuormittavaksi, koska ei saa hiljennettyä sitä informaatiotulvaa, mitä toisesta ihmisestä jatkuvasti tulee. Se ei ole tietenkään sen ei- herkän vika, mutta kokemuksesta sanoisin, että jos hyvin herkkä on todella vastakohdan kanssa, voi se olla molemmille aika raskasta pidemmän päälle, ei siinä välttämättä ymmärrys riitä puolin eikä toisin.

Kokemuksesta sanon, että se informaatiotulva vähenee, kun oppii rentoutumaan turvallisessa ympäristössä. Toki jos se "herkkyys" ilmenee vaikeutena olla toisen kanssa, ei suhde voi toimia. Eli jos kiukuttelee, provosoi, pitää itseään erityisenä ja toista vähempiarvoisena.

Hoiva-alalla ei ole hyötyä erityisherkkyydestä. Tarvitaan tasapainoa ja luotettavuutta.

Ja erityisherkkäkö ei voi olla tasapainoinen ja luotettava? Olen kokenut, että erityisherkkyydestä on hyötyä hoito- alalla, olen saattohoitanut yms, ja kyllä olen kokenut vaistoavani ja aistivani milloin ihminen tarvitsee kosketusta ja turvaa, ja milloin vaikka suuta kuivaa, vaikkei sitä voisikaan ilmaista. Olen saanut myös palautetta useilta potilailta aidosta kohtaamisesta ym. joka usein monille sairaille on erittäin tärkeää, että joku oikeasti näkee ja kuulee juuri sinut. Lääkehoitokin on tärkeää, muttei korvaa ihmistä.

Ei näihin tarvita mitään "erityis" itsensä luokittelua.

Ei tarvitakaan. Se nyt vain sattuu olemaan nimitys ominaisuudelle. Kyllä noihin kykenee ihan kaikki, mutta erityisherkkyydestä voi olla tietyissä tilanteissa hyötyä, voi esimerkiksi vaistota herkemmin jonkin oireen tms. ja saada näin nopeammin apua ja hoitoa. 

Oireita ei aistita. Ne havainnoidaan teoreettisen tiedon, tarkkailun, mittaustulosten ja potilaan ja ammattilaisen yhteistyön ja vuorovaikutuksen pohjalta.

Kaikkien noiden edellämainittujen lisäksi, voi myös aistia asioita. Mutta sitä ehkä ymmärrä sellaiset, jotka eivät itse koe vahvaa aistimista. Se ei tietenkään tarkoita, että vaistojen pohjalta tehdään mitään tulkintoja, se on vain yksi elementti muiden joukossa auttaa ihmisiä. 

Minulla oli virhe tuossa, piti olla vaistota. Aisteja toki käytetään kaikessa työssä joka päivä.

Ammattilainen tekee toki myös intuitiivista, tietoon ja kokemukseen perustuvaa laajaa havainnointia ja asioiden alitajuistakin prosessointia ja yhdistelyä, mutta on mystifiointia pitää sitä (vain?)eristyisherkälle tyypillisenä vaistoiluna. Se on mielestäni jopa potilasturvallisuuden vaarantamista, jos perustaa työnsä ja ammattitaitonsa johonkin niin epämääräiseen.

Juurihan tuossa sanottiin, että kaikkien muiden LISÄKSI, ei siis pelkästään tietenkään kukaan minkään vaistojen varaan laske mitään hoitotyössä, ainakaan toivottavasti. 

Mutta kyse ei ole mistään erityisherkän mystisestä vaistosta, vaan vuorovaikutusosaamisen, potilaan kuuntelun taidon, tiedon, kokemuksen ym. terävöittämästä ammatillisesta intuitiosta.

Tiedän tapauksia, joissa erityisherkäksi itseään kutsuva säpsyy potilaan näistä ja noista oireista vähän väliä, ja hän kun mielestään vaistoaa niin herkästi muutoksia potilaan voinnissa. Todellisuudessa potilaan oireet ovat hänelle tyypillisiä ja ovat jo hoidossa. Hoitajalta puuttuu tässä tilanteessa tietoa, kokemusta ja rauhallisuutta, jota hän yrittää korvata itselleen diagnosoimalla herkkyydellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen seurustellut itse itsensä erityisherkäksi diagnosoineen kanssa ja eihän se loppujen lopuksi toiminut. Vaikka kuinka koittaa ymmärtää niin ei se ymmärrys lopulta riitä, jos toisen tunteet aina ajaa omien yli diagnoosin varjolla. Siinä kyseisessä parisuhteessa ei ollut tilaa sille, että sillä ns. normaalilla ihmiselläkin on tunne-elämä. Sitä kuvittelisi, että vahvasti tunteet kokeva ihminen osaisi asettautua toisen asemaan, mutta se ei todellakaan aina ole niin. Syyttävä sormi kääntyi aina lopulta osoittamaan minua.

Tämä korostuu ketjussa. Ihan kuin vain erityisherkkä kokee, tuntee tai ajattelee.

Se on Vaarallista. Asettaa itsensä kaikkien yläpuolelle.

Onhan ihmisissä muutenkin erilaisia persoonia, on itsekkäämpiä ja vähemmän itsekkäitä. Kaikki erityisherkätkään eivät ole samanlaisia. Tämä ketju on erityisherkille, joten tästä ei varmaan kannata vetää sellaisia johtopäätöksiä, että herkemmät 24/7 tuijottaisivat vain oma napaa. Herkkiksiä voi olla paljon vaikkapa hoiva- alalla, jolloin katse on enemmän muissa ihmisissä ja heidän avun tarpeessa. Uskon, että herkkä voi kokea helpommin parisuhteen kuormittavaksi, koska ei saa hiljennettyä sitä informaatiotulvaa, mitä toisesta ihmisestä jatkuvasti tulee. Se ei ole tietenkään sen ei- herkän vika, mutta kokemuksesta sanoisin, että jos hyvin herkkä on todella vastakohdan kanssa, voi se olla molemmille aika raskasta pidemmän päälle, ei siinä välttämättä ymmärrys riitä puolin eikä toisin.

Kokemuksesta sanon, että se informaatiotulva vähenee, kun oppii rentoutumaan turvallisessa ympäristössä. Toki jos se "herkkyys" ilmenee vaikeutena olla toisen kanssa, ei suhde voi toimia. Eli jos kiukuttelee, provosoi, pitää itseään erityisenä ja toista vähempiarvoisena.

Hoiva-alalla ei ole hyötyä erityisherkkyydestä. Tarvitaan tasapainoa ja luotettavuutta.

Ja erityisherkkäkö ei voi olla tasapainoinen ja luotettava? Olen kokenut, että erityisherkkyydestä on hyötyä hoito- alalla, olen saattohoitanut yms, ja kyllä olen kokenut vaistoavani ja aistivani milloin ihminen tarvitsee kosketusta ja turvaa, ja milloin vaikka suuta kuivaa, vaikkei sitä voisikaan ilmaista. Olen saanut myös palautetta useilta potilailta aidosta kohtaamisesta ym. joka usein monille sairaille on erittäin tärkeää, että joku oikeasti näkee ja kuulee juuri sinut. Lääkehoitokin on tärkeää, muttei korvaa ihmistä.

Ei näihin tarvita mitään "erityis" itsensä luokittelua.

Ei tarvitakaan. Se nyt vain sattuu olemaan nimitys ominaisuudelle. Kyllä noihin kykenee ihan kaikki, mutta erityisherkkyydestä voi olla tietyissä tilanteissa hyötyä, voi esimerkiksi vaistota herkemmin jonkin oireen tms. ja saada näin nopeammin apua ja hoitoa. 

Oireita ei aistita. Ne havainnoidaan teoreettisen tiedon, tarkkailun, mittaustulosten ja potilaan ja ammattilaisen yhteistyön ja vuorovaikutuksen pohjalta.

Kaikkien noiden edellämainittujen lisäksi, voi myös aistia asioita. Mutta sitä ehkä ymmärrä sellaiset, jotka eivät itse koe vahvaa aistimista. Se ei tietenkään tarkoita, että vaistojen pohjalta tehdään mitään tulkintoja, se on vain yksi elementti muiden joukossa auttaa ihmisiä. 

Minulla oli virhe tuossa, piti olla vaistota. Aisteja toki käytetään kaikessa työssä joka päivä.

Ammattilainen tekee toki myös intuitiivista, tietoon ja kokemukseen perustuvaa laajaa havainnointia ja asioiden alitajuistakin prosessointia ja yhdistelyä, mutta on mystifiointia pitää sitä (vain?)eristyisherkälle tyypillisenä vaistoiluna. Se on mielestäni jopa potilasturvallisuuden vaarantamista, jos perustaa työnsä ja ammattitaitonsa johonkin niin epämääräiseen.

Juurihan tuossa sanottiin, että kaikkien muiden LISÄKSI, ei siis pelkästään tietenkään kukaan minkään vaistojen varaan laske mitään hoitotyössä, ainakaan toivottavasti. 

Mutta kyse ei ole mistään erityisherkän mystisestä vaistosta, vaan vuorovaikutusosaamisen, potilaan kuuntelun taidon, tiedon, kokemuksen ym. terävöittämästä ammatillisesta intuitiosta.

Tiedän tapauksia, joissa erityisherkäksi itseään kutsuva säpsyy potilaan näistä ja noista oireista vähän väliä, ja hän kun mielestään vaistoaa niin herkästi muutoksia potilaan voinnissa. Todellisuudessa potilaan oireet ovat hänelle tyypillisiä ja ovat jo hoidossa. Hoitajalta puuttuu tässä tilanteessa tietoa, kokemusta ja rauhallisuutta, jota hän yrittää korvata itselleen diagnosoimalla herkkyydellä.

Noissa tilanteissa puuttuu ymmärrys ja kyky hahmottaa kokonaisuutta, sekä lisäksi potilaan tuntemus. Erityisherkkyydestä voi olla hyötyä kun sen yhdistää ammattitaitoon. Jos mielikuva herää hoitajasta, joka säikkyy kaikkea, voi se todellisuudessa olla jopa aika kaukana totuudesta. Herkkä voi olla hyvinkin vahva ja pystyä toimimaan töissä ilman mitään ylianalysointia.

Huom! Vellit ja puurot nyt sekaisin:

erityisherkkyys voidaan diagnosoida, kuten mikä tahansa muu erityisyys mm. tunneälyn syvyys, tunnekylmyys, narsismi, adhd ym.

Itsediagnosointi on aina itse tehty määritelmä, sytyke, jonka perusteella voi lähteä ammattilaisen puheille selvittämään mistä on kyse.

Itsediagnosointi on verrattavissa siihen kun narsisti ei koe itseään narsistiksi, mutta ympäristö tuntee outouden hänen vuorovaikutuksessaan. Kun/jos narsisti hakeutuu ammattilaisen puheille, hän ehkä kykenee ymmärtämään oman käytöksensä mm. tarpeen alistaa, dissata herkempiä ihmisiä, manipuloida jne.

Eli, nämä ihmisten luokittelut suuntaan tai toiseen, ovat ratkottavissa ammattilaisten toimesta, ei mutu-tuntumalla.

Vierailija kirjoitti:

Huom! Vellit ja puurot nyt sekaisin:

erityisherkkyys voidaan diagnosoida, kuten mikä tahansa muu erityisyys mm. tunneälyn syvyys, tunnekylmyys, narsismi, adhd ym.

Itsediagnosointi on aina itse tehty määritelmä, sytyke, jonka perusteella voi lähteä ammattilaisen puheille selvittämään mistä on kyse.

Itsediagnosointi on verrattavissa siihen kun narsisti ei koe itseään narsistiksi, mutta ympäristö tuntee outouden hänen vuorovaikutuksessaan. Kun/jos narsisti hakeutuu ammattilaisen puheille, hän ehkä kykenee ymmärtämään oman käytöksensä mm. tarpeen alistaa, dissata herkempiä ihmisiä, manipuloida jne.

Eli, nämä ihmisten luokittelut suuntaan tai toiseen, ovat ratkottavissa ammattilaisten toimesta, ei mutu-tuntumalla.

Erityisherkkyyttä ei ole tautiluokituksessa joten sitä ei voi diagnosoida.

Me kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä että tunnistat oman erityisyytesi. Hyväksy se ja opi toimimaan se huomioiden niin, ettet kuormitu liikaa.

Tämä hyväksyminen on varmaan se vaikein rasti.

Kyllä. Vaimoni on erityisherkkä ja ei ole pystynyt täysin vieläkään hyväksymään sitä. Itkee usein, kun haluaisi olla normaali.

Edistystä on kyllä tapahtunut, mutta vaikeaa on edelleen. Siitä on ollut apua vaimoni kohdalla, että tietää syyt, mitkä ovat tähän johtaneet. Ei siis ole aina ollut erityisherkkä, vaan on tullut aikuisiällä.

Ketjun aloittajalle haluan sanoa, ettet ole sen huonompi, kuin muutkaan. On helpommin sanottu, kuin tehty, että hyväksy ja rakasta itseäsi sellaisena, kuin olet, mutta asia on juurikin niin. Löydä yksin tai ammattilaisen kanssa työkaluja selvitä arjen haastavista tilanteista. Ne auttavat sinua eteenpäin. Et ole yksin!

Vaimollasi on jokin muu häiriö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityisherkkyydestä on se ongelma, että siinä asettaa itsensä muiden yläpuolelle. Ja täysin keksityin perustein.

Luultavasti ihan ok muiden kanssa pärjäävä ei keksi itselleen erityis nimikkeitä. Ei tarvitse, koska tulee toimeen muiden kanssa, näkee muutkin ihmiset tuntevina ja ajattelevina. Miksi pitäisikään silloin ajatella olevansa ainoa, joka näkee ha kokee.

Olin itse yliherkkä lapsena ja teininä koin kokevani syvällisemmin kuin monet muut. Aikuistuttuani empatia muita kohtaan on kasvanut. Nykyään näen ihmisen hyvänä ja koen muut ihmiset myötätuntoisesti. En luule olevani mitään muuta kuin ihminen kuten kaikki muutkin. Omien tunteikseni kautta pystyn kuvittelemaan myös muiden tunteita ja kokemaanmyötätuntoa vaikeammassa tilanteessa olevia kohtaan.

Jos laittaisin itseeni erityis nimikkeitä, laittaisin samalla itseni erityiseksi ja muut vähemmäksi.

Nykyään iso osa lapsistakin on erityis- jotain, miksi? MIksi jotkut lapset saavat olla erityisasemassa ja erityispalveluita, ja ns. normaalit jäävät sivuun. Ihan yhtälailla aikuisillakin on erilaisia ominaisuuksia ja tarpeita. Toki diagnoosit ovat asia erikseen, mutta silti on hankala ymmärtää, miksei ihmisillä voisi olla erilaisia ominaisuuksia, ei se tarkoita, että niitä huudellaan töissä muille, tyyliin "hei olen erityinen, huomatkaa minut" vaan enemminkin  niin, että yrittää vain tulla juttuun ja sopeutua meininkiin, vaikka siitä kärsisikin. 

Nämä lasten erityisyydet on tieteellisiä ja todettuja.

Mutta jos aikuinen itse luokittelee itsensä erityisxx, on syynä aina se, ettei osaa toimia ihmisten ja ympäristön kanssa asettamatta itseään erityisaseman ainakin omissa silmissään.

Kyse on siis joko persoonallisuuden tai vuorovaikutuksen ongelmista.

Mitä jos kykenee täysin normaaleihin ihmissuhteisiin sekä omassa elämässä että työelämässä, mutta aistien kuormituksen vuoksi väsyy ja uupuu ihmiskontakteista todella paljon. Silloin se tarkoittaa sitä, että tarvitsee enemmän lepoa ja oman elämän suunnittelemista siten, ettei se kuormittaisi niin paljoa. Jos kirkkaat valot ja meteli häiritsevät paljon, ja tekevät huonon ja levottoman olon, voisi silloin olettaa, että kyse on jostakin yliherkkyydestä. Koska kaikki ihmiset eivät reagoi yhtä vahvasti ärsykkeisiin. Sen taas ei pitäisi häiritä ketään, varsinkaan sellaista joka ei kärsi aistien ylikuormittumisesta. Tieteellistä näyttöä on monista asioista, ei pelkästään lääketieteellisistä diagnooseista. 

Mun mielestä tuossa ei ole kyse sen kummemmasta asiasta kuin että joillain ei esim käsien iho kestä jatkuvaa pesemistä. Silloin pitää miettiä, millainen työ sopii ja millainen ei. Tai miettiä, onko jotain keinoja, jolla pystyisi tekemään sellaista työtä, jossa olisi pestävä usein käsiä. Tai jos ei kestä jotain tiettyjä hajuja, ei kannata hakeutua sellaisiin työtehtäviin, joissa niitä hajuja on päivittäin. 

Ketjun aihe oli eritysherkkien/sensitiivisten kestämisestä elämää ja kaikista järkevintä on pyrkiä tekemään omasta elämästään sellaista, että sen kestää. Muut eivät voi sitä puolestasi tehdä eikä heidän kuulukaan tehdä. Joskus se tarkoittaa, että ei voikaan tehdä työtä, josta ehkä jo lapsesta lähtien oli haaveillut. Jos ihmisten parissa oleminen uuvuttaa, ihmissuhdetyö ei ehkä olekaan oikea valinta. Tai ainakin pitää vapaa-aikansa järjestää siten, että palautuu työn aiheuttamasta rasituksesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen seurustellut itse itsensä erityisherkäksi diagnosoineen kanssa ja eihän se loppujen lopuksi toiminut. Vaikka kuinka koittaa ymmärtää niin ei se ymmärrys lopulta riitä, jos toisen tunteet aina ajaa omien yli diagnoosin varjolla. Siinä kyseisessä parisuhteessa ei ollut tilaa sille, että sillä ns. normaalilla ihmiselläkin on tunne-elämä. Sitä kuvittelisi, että vahvasti tunteet kokeva ihminen osaisi asettautua toisen asemaan, mutta se ei todellakaan aina ole niin. Syyttävä sormi kääntyi aina lopulta osoittamaan minua.

Tämä korostuu ketjussa. Ihan kuin vain erityisherkkä kokee, tuntee tai ajattelee.

Se on Vaarallista. Asettaa itsensä kaikkien yläpuolelle.

Onhan ihmisissä muutenkin erilaisia persoonia, on itsekkäämpiä ja vähemmän itsekkäitä. Kaikki erityisherkätkään eivät ole samanlaisia. Tämä ketju on erityisherkille, joten tästä ei varmaan kannata vetää sellaisia johtopäätöksiä, että herkemmät 24/7 tuijottaisivat vain oma napaa. Herkkiksiä voi olla paljon vaikkapa hoiva- alalla, jolloin katse on enemmän muissa ihmisissä ja heidän avun tarpeessa. Uskon, että herkkä voi kokea helpommin parisuhteen kuormittavaksi, koska ei saa hiljennettyä sitä informaatiotulvaa, mitä toisesta ihmisestä jatkuvasti tulee. Se ei ole tietenkään sen ei- herkän vika, mutta kokemuksesta sanoisin, että jos hyvin herkkä on todella vastakohdan kanssa, voi se olla molemmille aika raskasta pidemmän päälle, ei siinä välttämättä ymmärrys riitä puolin eikä toisin.

Kokemuksesta sanon, että se informaatiotulva vähenee, kun oppii rentoutumaan turvallisessa ympäristössä. Toki jos se "herkkyys" ilmenee vaikeutena olla toisen kanssa, ei suhde voi toimia. Eli jos kiukuttelee, provosoi, pitää itseään erityisenä ja toista vähempiarvoisena.

Hoiva-alalla ei ole hyötyä erityisherkkyydestä. Tarvitaan tasapainoa ja luotettavuutta.

Ja erityisherkkäkö ei voi olla tasapainoinen ja luotettava? Olen kokenut, että erityisherkkyydestä on hyötyä hoito- alalla, olen saattohoitanut yms, ja kyllä olen kokenut vaistoavani ja aistivani milloin ihminen tarvitsee kosketusta ja turvaa, ja milloin vaikka suuta kuivaa, vaikkei sitä voisikaan ilmaista. Olen saanut myös palautetta useilta potilailta aidosta kohtaamisesta ym. joka usein monille sairaille on erittäin tärkeää, että joku oikeasti näkee ja kuulee juuri sinut. Lääkehoitokin on tärkeää, muttei korvaa ihmistä.

Ei näihin tarvita mitään "erityis" itsensä luokittelua.

Ei tarvitakaan. Se nyt vain sattuu olemaan nimitys ominaisuudelle. Kyllä noihin kykenee ihan kaikki, mutta erityisherkkyydestä voi olla tietyissä tilanteissa hyötyä, voi esimerkiksi vaistota herkemmin jonkin oireen tms. ja saada näin nopeammin apua ja hoitoa. 

Oireita ei aistita. Ne havainnoidaan teoreettisen tiedon, tarkkailun, mittaustulosten ja potilaan ja ammattilaisen yhteistyön ja vuorovaikutuksen pohjalta.

Kaikkien noiden edellämainittujen lisäksi, voi myös aistia asioita. Mutta sitä ehkä ymmärrä sellaiset, jotka eivät itse koe vahvaa aistimista. Se ei tietenkään tarkoita, että vaistojen pohjalta tehdään mitään tulkintoja, se on vain yksi elementti muiden joukossa auttaa ihmisiä. 

Minulla oli virhe tuossa, piti olla vaistota. Aisteja toki käytetään kaikessa työssä joka päivä.

Ammattilainen tekee toki myös intuitiivista, tietoon ja kokemukseen perustuvaa laajaa havainnointia ja asioiden alitajuistakin prosessointia ja yhdistelyä, mutta on mystifiointia pitää sitä (vain?)eristyisherkälle tyypillisenä vaistoiluna. Se on mielestäni jopa potilasturvallisuuden vaarantamista, jos perustaa työnsä ja ammattitaitonsa johonkin niin epämääräiseen.

Juurihan tuossa sanottiin, että kaikkien muiden LISÄKSI, ei siis pelkästään tietenkään kukaan minkään vaistojen varaan laske mitään hoitotyössä, ainakaan toivottavasti. 

Mutta kyse ei ole mistään erityisherkän mystisestä vaistosta, vaan vuorovaikutusosaamisen, potilaan kuuntelun taidon, tiedon, kokemuksen ym. terävöittämästä ammatillisesta intuitiosta.

Tiedän tapauksia, joissa erityisherkäksi itseään kutsuva säpsyy potilaan näistä ja noista oireista vähän väliä, ja hän kun mielestään vaistoaa niin herkästi muutoksia potilaan voinnissa. Todellisuudessa potilaan oireet ovat hänelle tyypillisiä ja ovat jo hoidossa. Hoitajalta puuttuu tässä tilanteessa tietoa, kokemusta ja rauhallisuutta, jota hän yrittää korvata itselleen diagnosoimalla herkkyydellä.

Noissa tilanteissa puuttuu ymmärrys ja kyky hahmottaa kokonaisuutta, sekä lisäksi potilaan tuntemus. Erityisherkkyydestä voi olla hyötyä kun sen yhdistää ammattitaitoon. Jos mielikuva herää hoitajasta, joka säikkyy kaikkea, voi se todellisuudessa olla jopa aika kaukana totuudesta. Herkkä voi olla hyvinkin vahva ja pystyä toimimaan töissä ilman mitään ylianalysointia.

Eli tähänkään ei tarvita erityisherkkyyteen liittyviä ominaisuuksia. Aivan turha määritelmä kaiken kaikkiaan.

Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.

Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen seurustellut itse itsensä erityisherkäksi diagnosoineen kanssa ja eihän se loppujen lopuksi toiminut. Vaikka kuinka koittaa ymmärtää niin ei se ymmärrys lopulta riitä, jos toisen tunteet aina ajaa omien yli diagnoosin varjolla. Siinä kyseisessä parisuhteessa ei ollut tilaa sille, että sillä ns. normaalilla ihmiselläkin on tunne-elämä. Sitä kuvittelisi, että vahvasti tunteet kokeva ihminen osaisi asettautua toisen asemaan, mutta se ei todellakaan aina ole niin. Syyttävä sormi kääntyi aina lopulta osoittamaan minua.

Tämä korostuu ketjussa. Ihan kuin vain erityisherkkä kokee, tuntee tai ajattelee.

Se on Vaarallista. Asettaa itsensä kaikkien yläpuolelle.

Onhan ihmisissä muutenkin erilaisia persoonia, on itsekkäämpiä ja vähemmän itsekkäitä. Kaikki erityisherkätkään eivät ole samanlaisia. Tämä ketju on erityisherkille, joten tästä ei varmaan kannata vetää sellaisia johtopäätöksiä, että herkemmät 24/7 tuijottaisivat vain oma napaa. Herkkiksiä voi olla paljon vaikkapa hoiva- alalla, jolloin katse on enemmän muissa ihmisissä ja heidän avun tarpeessa. Uskon, että herkkä voi kokea helpommin parisuhteen kuormittavaksi, koska ei saa hiljennettyä sitä informaatiotulvaa, mitä toisesta ihmisestä jatkuvasti tulee. Se ei ole tietenkään sen ei- herkän vika, mutta kokemuksesta sanoisin, että jos hyvin herkkä on todella vastakohdan kanssa, voi se olla molemmille aika raskasta pidemmän päälle, ei siinä välttämättä ymmärrys riitä puolin eikä toisin.

Kokemuksesta sanon, että se informaatiotulva vähenee, kun oppii rentoutumaan turvallisessa ympäristössä. Toki jos se "herkkyys" ilmenee vaikeutena olla toisen kanssa, ei suhde voi toimia. Eli jos kiukuttelee, provosoi, pitää itseään erityisenä ja toista vähempiarvoisena.

Hoiva-alalla ei ole hyötyä erityisherkkyydestä. Tarvitaan tasapainoa ja luotettavuutta.

Ja erityisherkkäkö ei voi olla tasapainoinen ja luotettava? Olen kokenut, että erityisherkkyydestä on hyötyä hoito- alalla, olen saattohoitanut yms, ja kyllä olen kokenut vaistoavani ja aistivani milloin ihminen tarvitsee kosketusta ja turvaa, ja milloin vaikka suuta kuivaa, vaikkei sitä voisikaan ilmaista. Olen saanut myös palautetta useilta potilailta aidosta kohtaamisesta ym. joka usein monille sairaille on erittäin tärkeää, että joku oikeasti näkee ja kuulee juuri sinut. Lääkehoitokin on tärkeää, muttei korvaa ihmistä.

Ei näihin tarvita mitään "erityis" itsensä luokittelua.

Ei tarvitakaan. Se nyt vain sattuu olemaan nimitys ominaisuudelle. Kyllä noihin kykenee ihan kaikki, mutta erityisherkkyydestä voi olla tietyissä tilanteissa hyötyä, voi esimerkiksi vaistota herkemmin jonkin oireen tms. ja saada näin nopeammin apua ja hoitoa. 

Oireita ei aistita. Ne havainnoidaan teoreettisen tiedon, tarkkailun, mittaustulosten ja potilaan ja ammattilaisen yhteistyön ja vuorovaikutuksen pohjalta.

Kaikkien noiden edellämainittujen lisäksi, voi myös aistia asioita. Mutta sitä ehkä ymmärrä sellaiset, jotka eivät itse koe vahvaa aistimista. Se ei tietenkään tarkoita, että vaistojen pohjalta tehdään mitään tulkintoja, se on vain yksi elementti muiden joukossa auttaa ihmisiä. 

Minulla oli virhe tuossa, piti olla vaistota. Aisteja toki käytetään kaikessa työssä joka päivä.

Ammattilainen tekee toki myös intuitiivista, tietoon ja kokemukseen perustuvaa laajaa havainnointia ja asioiden alitajuistakin prosessointia ja yhdistelyä, mutta on mystifiointia pitää sitä (vain?)eristyisherkälle tyypillisenä vaistoiluna. Se on mielestäni jopa potilasturvallisuuden vaarantamista, jos perustaa työnsä ja ammattitaitonsa johonkin niin epämääräiseen.

Juurihan tuossa sanottiin, että kaikkien muiden LISÄKSI, ei siis pelkästään tietenkään kukaan minkään vaistojen varaan laske mitään hoitotyössä, ainakaan toivottavasti. 

Mutta kyse ei ole mistään erityisherkän mystisestä vaistosta, vaan vuorovaikutusosaamisen, potilaan kuuntelun taidon, tiedon, kokemuksen ym. terävöittämästä ammatillisesta intuitiosta.

Tiedän tapauksia, joissa erityisherkäksi itseään kutsuva säpsyy potilaan näistä ja noista oireista vähän väliä, ja hän kun mielestään vaistoaa niin herkästi muutoksia potilaan voinnissa. Todellisuudessa potilaan oireet ovat hänelle tyypillisiä ja ovat jo hoidossa. Hoitajalta puuttuu tässä tilanteessa tietoa, kokemusta ja rauhallisuutta, jota hän yrittää korvata itselleen diagnosoimalla herkkyydellä.

Noissa tilanteissa puuttuu ymmärrys ja kyky hahmottaa kokonaisuutta, sekä lisäksi potilaan tuntemus. Erityisherkkyydestä voi olla hyötyä kun sen yhdistää ammattitaitoon. Jos mielikuva herää hoitajasta, joka säikkyy kaikkea, voi se todellisuudessa olla jopa aika kaukana totuudesta. Herkkä voi olla hyvinkin vahva ja pystyä toimimaan töissä ilman mitään ylianalysointia.

Et siis uskonut edellisen kirjoittamaa. Hänellä on kokemusta asiasta mutta sinulle se ei voi olla totta. Sinulle se herkkä on vahva eikä säiky, vaikka siltä näyttää.

Vierailija kirjoitti:

Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.

Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.

Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.

Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen seurustellut itse itsensä erityisherkäksi diagnosoineen kanssa ja eihän se loppujen lopuksi toiminut. Vaikka kuinka koittaa ymmärtää niin ei se ymmärrys lopulta riitä, jos toisen tunteet aina ajaa omien yli diagnoosin varjolla. Siinä kyseisessä parisuhteessa ei ollut tilaa sille, että sillä ns. normaalilla ihmiselläkin on tunne-elämä. Sitä kuvittelisi, että vahvasti tunteet kokeva ihminen osaisi asettautua toisen asemaan, mutta se ei todellakaan aina ole niin. Syyttävä sormi kääntyi aina lopulta osoittamaan minua.

Tämä korostuu ketjussa. Ihan kuin vain erityisherkkä kokee, tuntee tai ajattelee.

Se on Vaarallista. Asettaa itsensä kaikkien yläpuolelle.

Onhan ihmisissä muutenkin erilaisia persoonia, on itsekkäämpiä ja vähemmän itsekkäitä. Kaikki erityisherkätkään eivät ole samanlaisia. Tämä ketju on erityisherkille, joten tästä ei varmaan kannata vetää sellaisia johtopäätöksiä, että herkemmät 24/7 tuijottaisivat vain oma napaa. Herkkiksiä voi olla paljon vaikkapa hoiva- alalla, jolloin katse on enemmän muissa ihmisissä ja heidän avun tarpeessa. Uskon, että herkkä voi kokea helpommin parisuhteen kuormittavaksi, koska ei saa hiljennettyä sitä informaatiotulvaa, mitä toisesta ihmisestä jatkuvasti tulee. Se ei ole tietenkään sen ei- herkän vika, mutta kokemuksesta sanoisin, että jos hyvin herkkä on todella vastakohdan kanssa, voi se olla molemmille aika raskasta pidemmän päälle, ei siinä välttämättä ymmärrys riitä puolin eikä toisin.

Kokemuksesta sanon, että se informaatiotulva vähenee, kun oppii rentoutumaan turvallisessa ympäristössä. Toki jos se "herkkyys" ilmenee vaikeutena olla toisen kanssa, ei suhde voi toimia. Eli jos kiukuttelee, provosoi, pitää itseään erityisenä ja toista vähempiarvoisena.

Hoiva-alalla ei ole hyötyä erityisherkkyydestä. Tarvitaan tasapainoa ja luotettavuutta.

Ja erityisherkkäkö ei voi olla tasapainoinen ja luotettava? Olen kokenut, että erityisherkkyydestä on hyötyä hoito- alalla, olen saattohoitanut yms, ja kyllä olen kokenut vaistoavani ja aistivani milloin ihminen tarvitsee kosketusta ja turvaa, ja milloin vaikka suuta kuivaa, vaikkei sitä voisikaan ilmaista. Olen saanut myös palautetta useilta potilailta aidosta kohtaamisesta ym. joka usein monille sairaille on erittäin tärkeää, että joku oikeasti näkee ja kuulee juuri sinut. Lääkehoitokin on tärkeää, muttei korvaa ihmistä.

Ei näihin tarvita mitään "erityis" itsensä luokittelua.

Ei tarvitakaan. Se nyt vain sattuu olemaan nimitys ominaisuudelle. Kyllä noihin kykenee ihan kaikki, mutta erityisherkkyydestä voi olla tietyissä tilanteissa hyötyä, voi esimerkiksi vaistota herkemmin jonkin oireen tms. ja saada näin nopeammin apua ja hoitoa. 

Oireita ei aistita. Ne havainnoidaan teoreettisen tiedon, tarkkailun, mittaustulosten ja potilaan ja ammattilaisen yhteistyön ja vuorovaikutuksen pohjalta.

Kaikkien noiden edellämainittujen lisäksi, voi myös aistia asioita. Mutta sitä ehkä ymmärrä sellaiset, jotka eivät itse koe vahvaa aistimista. Se ei tietenkään tarkoita, että vaistojen pohjalta tehdään mitään tulkintoja, se on vain yksi elementti muiden joukossa auttaa ihmisiä. 

Minulla oli virhe tuossa, piti olla vaistota. Aisteja toki käytetään kaikessa työssä joka päivä.

Ammattilainen tekee toki myös intuitiivista, tietoon ja kokemukseen perustuvaa laajaa havainnointia ja asioiden alitajuistakin prosessointia ja yhdistelyä, mutta on mystifiointia pitää sitä (vain?)eristyisherkälle tyypillisenä vaistoiluna. Se on mielestäni jopa potilasturvallisuuden vaarantamista, jos perustaa työnsä ja ammattitaitonsa johonkin niin epämääräiseen.

Juurihan tuossa sanottiin, että kaikkien muiden LISÄKSI, ei siis pelkästään tietenkään kukaan minkään vaistojen varaan laske mitään hoitotyössä, ainakaan toivottavasti. 

Mutta kyse ei ole mistään erityisherkän mystisestä vaistosta, vaan vuorovaikutusosaamisen, potilaan kuuntelun taidon, tiedon, kokemuksen ym. terävöittämästä ammatillisesta intuitiosta.

Tiedän tapauksia, joissa erityisherkäksi itseään kutsuva säpsyy potilaan näistä ja noista oireista vähän väliä, ja hän kun mielestään vaistoaa niin herkästi muutoksia potilaan voinnissa. Todellisuudessa potilaan oireet ovat hänelle tyypillisiä ja ovat jo hoidossa. Hoitajalta puuttuu tässä tilanteessa tietoa, kokemusta ja rauhallisuutta, jota hän yrittää korvata itselleen diagnosoimalla herkkyydellä.

Noissa tilanteissa puuttuu ymmärrys ja kyky hahmottaa kokonaisuutta, sekä lisäksi potilaan tuntemus. Erityisherkkyydestä voi olla hyötyä kun sen yhdistää ammattitaitoon. Jos mielikuva herää hoitajasta, joka säikkyy kaikkea, voi se todellisuudessa olla jopa aika kaukana totuudesta. Herkkä voi olla hyvinkin vahva ja pystyä toimimaan töissä ilman mitään ylianalysointia.

Et siis uskonut edellisen kirjoittamaa. Hänellä on kokemusta asiasta mutta sinulle se ei voi olla totta. Sinulle se herkkä on vahva eikä säiky, vaikka siltä näyttää.

Ei vaan se on varmasti ihan totta, ja sellaisia säikkyjä on myös ei- herkissä. Kerroinkin oman kokemukseni, että herkissä voi olla myös vahvoja, jotka eivät säiky. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.

Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.

Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.

Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?

Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.

Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.

Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.

Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?

Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.

Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?