Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten oppia paremmaksi sosiaalisissa taidoissa, jotta saisi pysyviä ystäviä?
09.03.2026 |
Kysymys otsikossa. Olen jossain määrin autismihenkinen, en koe ymmärtäväni ystävyyssuhteita. Työssäni olen sosiaalinen ja ainakin asiakkaiden keskuudessa pidetty, mutta olen koko ikäni kokenut ulkopuolisuutta. Jään usein etäisemmäksi kaveriksi, vaikka haluaisin olla läheinen ystävä. Kaipaisin yhteistä aikaa, yhdessä tekemistä ja juttelua. Ideaalitilanteessa ystävän kanssa nähtäisiin esim. pari kertaa kuussa, jos asutaan suht lähekkäin. Viestittelyä voisi olla pari kertaa viikossa. En ole ihminen, joka kaipaisi mitään päivittäistä yhteydenpitoa. Kaipaisin tasavertaisuutta, en halua olla mikään likasanko, joka vain yksipuolisesti kuuntelee. Ideaalitilanteessa ystävyys olisi minusta elinikäistä, eikä sellaista, että välit katkaistaan heti, jos jostain ollaan eri mieltä.
Minulla ei ole ongelmaa ihmisiin tutustumisessa, vaan hyväksi ystäväksi pääsemisessä ja näiden ystävien pitämisessä. Jokin minussa on kuitenkin luotaantyöntävää. Omasta mielestäni olen empaattinen, mutta ilmeisesti jollain tavalla "lohdutan liikaa/liian tuppautuvasti", kun aina lohduttamani ystävät suuren kriisin koettuaan (jonka aikana olen lohduttanut, ollut tukena ja jopa auttanut arjen asioissa) haluavat lopettaa yhteydenpidon kanssani vedoten siihen, että kaipaavat etäisyyttä minusta. Kyse ei ole mistään tauosta, vaan välit ovat aina katkenneet.
Kommentit (31)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisit tutustua mielenterveystalon omahoito-ohjelmiin. Siellä on ainakin yksinäisyyden omahoito-ohjelma. Ja muitakin, joista voisit hyötyä.
Kiitos vinkistä! :)
Ap
Kuunteleminen ainakin on hyvä taito. Et kai tarkoita lohduttamisella neuvomista?
Ja etäiseksi jääminen voi johtua siitä, jos keksityt liikaa toiseen. Avaudutko itse omista tunteistasi?
Vierailija kirjoitti:
Kuunteleminen ainakin on hyvä taito. Et kai tarkoita lohduttamisella neuvomista?
Ja etäiseksi jääminen voi johtua siitä, jos keksityt liikaa toiseen. Avaudutko itse omista tunteistasi?
Lohduttamisella tarkoitan mm. sitä, että kuuntelen toista, yritän olla positiivinen ja kannustaa. Jos ihminen vaikka valittaa kotinsa olevan sotkuinen, niin olen mennyt seuraavalla kerralla siivoustarvikkeet mukanani siivoamaan. Tästä henkilö ei selvästi pitänyt, vaikka kiittikin siivouksesta. En mielestäni neuvo, toki kysyn oletko ajatellut tai kokeillut tilanteessasi asioita x tai y?
Avaudun omista tuntemuksistani, mutta yleensä asiani eivät kiinnosta toisia niin paljon. He ovat kiinnostuneempia puhumaan itsestään. Toisinaan tunteeni tulevat myös vähätellyiksi tyyliin "ei yhden lapsen kanssa niin rankkaa ole kuin kahden lapsen kanssa".
Ap
No tuo oli kyllä aika paha että menit siivoustarvikkeiden kanssa. Olisit edes kysynyt ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraan, minulla on vähän samantyyppistä ongelmaa kuin ap:lla. On jotenkin vaikea päästä siihen tasapainotilaan, jossa ei ole liian päällekäyvä eikä liian vetäytyvä. Yleensä päädyn siihen, että vetäydyn liikaa ja ihmissuhde kosahtaa siihen.
Vierailija kirjoitti:
Seuraan, minulla on vähän samantyyppistä ongelmaa kuin ap:lla. On jotenkin vaikea päästä siihen tasapainotilaan, jossa ei ole liian päällekäyvä eikä liian vetäytyvä. Yleensä päädyn siihen, että vetäydyn liikaa ja ihmissuhde kosahtaa siihen.
Minä taidan vaikuttaa liian innokkaalta, mitä varmasti olenkin. Hankala, kun en pohjimmiltaan osaa lukea ihmisten tunnetiloja.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Seuraan, minulla on vähän samantyyppistä ongelmaa kuin ap:lla. On jotenkin vaikea päästä siihen tasapainotilaan, jossa ei ole liian päällekäyvä eikä liian vetäytyvä. Yleensä päädyn siihen, että vetäydyn liikaa ja ihmissuhde kosahtaa siihen.
Tai sit miettii liikaa omaa toimintaa, eikä osaa enää toimia mitenkään ja menee lukkoon 😂
Sori, oon kans vammanen, joskus huvittaa miten elämän saakin niin vaikeaksi. On kun absurdia komediaa kun ei vaan osaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuunteleminen ainakin on hyvä taito. Et kai tarkoita lohduttamisella neuvomista?
Ja etäiseksi jääminen voi johtua siitä, jos keksityt liikaa toiseen. Avaudutko itse omista tunteistasi?Lohduttamisella tarkoitan mm. sitä, että kuuntelen toista, yritän olla positiivinen ja kannustaa. Jos ihminen vaikka valittaa kotinsa olevan sotkuinen, niin olen mennyt seuraavalla kerralla siivoustarvikkeet mukanani siivoamaan. Tästä henkilö ei selvästi pitänyt, vaikka kiittikin siivouksesta. En mielestäni neuvo, toki kysyn oletko ajatellut tai kokeillut tilanteessasi asioita x tai y?
Avaudun omista tuntemuksistani, mutta yleensä asiani eivät kiinnosta toisia niin paljon. He ovat kiinnostuneempia puhumaan itsestään. Toisinaan tunteeni tulevat myös vähätellyiksi tyyliin "ei yhden lapsen kanssa niin rankkaa ole kuin kahden lapsen kanssa".
Ap
Jos tuppaudut etukäteen kysymättä siivoamaan toisen kotiin, se voidaan kokea toisen yksityisyyttä loukkaavaksi, vaikka ajatus olisikin hyvä. Kannattaisi mieluummin kysyä, että haluaisitko että tulisin avuksi siivoamaan. Joskus ihmiset haluavat vaan valittaa asioista / purkaa sydäntään ilman konkreettisia tekoja tai ratkaisuehdotuksia. Sama pätee neuvomiseen. Ymmärrän kyllä sinua, tämä on vaikea aihe ja itsekin helposti sorrun jossain määrin samaan. Voisit muuten hyvinkin olla autismin kirjolla ajatuksinesi.
T. Assinainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tuo oli kyllä aika paha että menit siivoustarvikkeiden kanssa. Olisit edes kysynyt ensin.
Jos pienten lasten vanhempi valittaa, että koti on sotkuinen ja ei ole jaksamista siivota, onko paha asia mennä siivoamaan? Täällä Suomessa ollaan niin kovin arkailevia avun pyytämisessä, ettei kehdata kysyä tai toisen tarjotessa apua sanotaan, että pärjään kyllä (vaikka apu oikeasti tekisi terää).
En tietenkään menisi missä tahansa tilanteessa siivoamaan, mutta tuollaisessa tilanteessa, missä vanhempi on todella väsynyt, koti on sotkuinen ja asia häiritsee vanhempaa itseäänkin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuunteleminen ainakin on hyvä taito. Et kai tarkoita lohduttamisella neuvomista?
Ja etäiseksi jääminen voi johtua siitä, jos keksityt liikaa toiseen. Avaudutko itse omista tunteistasi?Lohduttamisella tarkoitan mm. sitä, että kuuntelen toista, yritän olla positiivinen ja kannustaa. Jos ihminen vaikka valittaa kotinsa olevan sotkuinen, niin olen mennyt seuraavalla kerralla siivoustarvikkeet mukanani siivoamaan. Tästä henkilö ei selvästi pitänyt, vaikka kiittikin siivouksesta. En mielestäni neuvo, toki kysyn oletko ajatellut tai kokeillut tilanteessasi asioita x tai y?
Avaudun omista tuntemuksistani, mutta yleensä asiani eivät kiinnosta toisia niin paljon. He ovat kiinnostuneempia puhumaan itsestään. Toisinaan tunteeni tulevat myös vähätellyiksi tyyliin "ei yhden lapsen kanssa niin rankkaa ole kuin kahden lapsen kanssa".
Ap
Jos tuppaudut etukäteen kysymättä siivoamaan toisen kotiin, se voidaan kokea toisen yksityisyyttä loukkaavaksi, vaikka ajatus olisikin hyvä. Kannattaisi mieluummin kysyä, että haluaisitko että tulisin avuksi siivoamaan. Joskus ihmiset haluavat vaan valittaa asioista / purkaa sydäntään ilman konkreettisia tekoja tai ratkaisuehdotuksia. Sama pätee neuvomiseen. Ymmärrän kyllä sinua, tämä on vaikea aihe ja itsekin helposti sorrun jossain määrin samaan. Voisit muuten hyvinkin olla autismin kirjolla ajatuksinesi.
T. Assinainen
Varmasti olen jossain määrin autistinen, vaikkei mitään diagnoosia olekaan. Olen pärjännyt elämässä monella mittapuulla hyvin, mutta näitä ihmissuhdeasioita en ole tajunnut ikinä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinhän se ap juston, että enimmäkseen ihmiset haluaa jutella omista jutuistaan eikä ole niin kuinnostuneita toisen asioisa. Mutta fakta on, että pelkästään kuuntelemalla jäät etäiseksi. Pitää vaikka väkisin myös kertoa omista asíoistaan. Ei kuitenkaan liian pitkällisesti jaaritellen.
Ehkä sun ei kannata ottaa ylivakavasti, jos joku vuodattaa sulle ongelmiaan. Ihmiset vaan haluaa kertoa, ja että joku kuuntelee. Ei kukaan odota, että ratkaiset heidän ongelmansa puhein tai teoin. Riittää kun sanot, että onpa kurjaa!M
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuo oli kyllä aika paha että menit siivoustarvikkeiden kanssa. Olisit edes kysynyt ensin.
Jos pienten lasten vanhempi valittaa, että koti on sotkuinen ja ei ole jaksamista siivota, onko paha asia mennä siivoamaan? Täällä Suomessa ollaan niin kovin arkailevia avun pyytämisessä, ettei kehdata kysyä tai toisen tarjotessa apua sanotaan, että pärjään kyllä (vaikka apu oikeasti tekisi terää).
En tietenkään menisi missä tahansa tilanteessa siivoamaan, mutta tuollaisessa tilanteessa, missä vanhempi on todella väsynyt, koti on sotkuinen ja asia häiritsee vanhempaa itseäänkin.
Ap
Kyllä, on paha asia mennä siivoamaan, jos joku valittaa, että ei ole jaksamista siivota. Joskus ihmiset nimittäin vain tykkäävät vuodattaa asioita toiselle, eivätkä oikeasti halua, että niitä lähdetään konkreettisesti ratkaisemaan. Tai eivät ainakaan halua juuri nimenomaan tuollaista ratkaisua. Ihminen voi olla esim sillä tavalla tarkka yksityisyydestään, että ei halua, että joku etäisempi kaveri näkee kaikki huoneet ja nurkat.
Joten: ennen kuin teet omapäisesti tuollaisia konkreettisia asioita, kysy. "Mitä ajattelisit, jos tulisin teille siivoamaan joku päivä tai siivottaisiin vaikka yhdessä?" On totta, että tarjoukseen ei välttämättä uskalla ja kehtaa tarttua, vaikka oikeasti haluaisikin. Mutta jos toinen torjuu tällaisen tarjouksen, se on otettava aitona kieltäytymisenä. Jos toinen ei saa myönteistä vastausta suustaan ulos vaikka haluaisi, se on hänen vastuullaan ja hänen ongelmansa. No means no.
Jos itse olisin valitellut siivoussaamattomuutta jollekin ei ihan superläheiselle kaverille, ja sen seurauksena hän ilmestyisi pyytämättä ja ilmoittamatta siivousvälineiden kanssa oven taakse, niin kyllä päälimmäinen ajatus olisi, että tähän henkilöön pitää nyt ottaa reippaasti etäisyyttä. Tällainen henkilö tuntuisi arvaamattomalta ja rajattomalta. Ei voisi tietää, mihin oma nopea heitto jostain satunnaisesta asiasta johtaisikaan tällaisen henkilön kanssa.
Pientä autismipiirrettä löytyy kyllä itseltäkin, mutta silti näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuunteleminen ainakin on hyvä taito. Et kai tarkoita lohduttamisella neuvomista?
Ja etäiseksi jääminen voi johtua siitä, jos keksityt liikaa toiseen. Avaudutko itse omista tunteistasi?Lohduttamisella tarkoitan mm. sitä, että kuuntelen toista, yritän olla positiivinen ja kannustaa. Jos ihminen vaikka valittaa kotinsa olevan sotkuinen, niin olen mennyt seuraavalla kerralla siivoustarvikkeet mukanani siivoamaan. Tästä henkilö ei selvästi pitänyt, vaikka kiittikin siivouksesta. En mielestäni neuvo, toki kysyn oletko ajatellut tai kokeillut tilanteessasi asioita x tai y?
Avaudun omista tuntemuksistani, mutta yleensä asiani eivät kiinnosta toisia niin paljon. He ovat kiinnostuneempia puhumaan itsestään. Toisinaan tunteeni tulevat myös vähätellyiksi tyyliin "ei yhden lapsen kanssa niin rankkaa ole kuin kahden lapsen kanssa".
Ap
Oon kans joutunut ihan opettelemalla opettelemaan suhtautumaan tällä väliä asenteella. Jos jollain on ongelma niin mähän toimin enkä mieti ja lähden auttamaan (vaikka sitä ei edes kysytä). Jos on suruja niin valvon vietellä, jos toinen ei ole syönyt niin alan laittamaan syötävää, jos sillä on ongelma niin alan miettimään ratkaisua.
Kahdesti olen esim lähtenyt kaverille toiselle puolelle Suomea tunnin varoajalla kun on tullut vinkkiä että saattais tarvita apua. Olen paniikki- ja ahdistuneisuushäiriöinen ja julkiset on tosi vaikeita mulle, ei sillä väliä jos toinen tarvii apua.
Tosi paljon on ollut opettelemista ihmisissä ja hämmentävää ollut huomata, että ei normaalit ihmiset tosiaan niin kyseenalaistamatta ja läheisesti kohtele mua, ei mua kukaan auta niin.
Oon kohta 40 ja vasta nyt havahtunut tähän. Ja tuntuu joskus hyväksikäytetyltä ja epäreilulta.
Edelleen meinaa tulla automaattisesti "tarvitsetko apua" melkein kenelle vaan mutta siinä kohdin olen onneksi oppinut pitämään turpani kiinni, kyllä se kysyy jos sitä haluaa.
Jos pidän ihmisestä niin olen kai liian intensiivinen joka on monelle kiusallista ja outoa.
Kaipaan itsekin naispuoleisia ystäviä, en vaan osaa jotain. Tulen parhaiten toimeen vanhempien naisihmisten kanssa, kai ne mussa vaistoaa sen empaattisuuden ja herätän jotain hoivaviettiä sen takia.
Koitan itse olla ylpeä siitä tietystä tomeruudesta ja kyseenalaistamattomasta empatiakyvystä, ja kuulema sen pitäisi ollakin vaan mahtava piirre mutta ei se siltä tunnu.
Jos pari kertaa viikossa viestittelyä ja kaksi kertaa kuussa näkemistä, niin täytyy olla ihminen jolla ei ole vaativaa työtä, perhettä ja omia sekä lasten harrastuksia. Ja hänellä tulee olla muutenkin vähän muita ihmisiä joille viestittelee tai keitä näkee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuo oli kyllä aika paha että menit siivoustarvikkeiden kanssa. Olisit edes kysynyt ensin.
Jos pienten lasten vanhempi valittaa, että koti on sotkuinen ja ei ole jaksamista siivota, onko paha asia mennä siivoamaan? Täällä Suomessa ollaan niin kovin arkailevia avun pyytämisessä, ettei kehdata kysyä tai toisen tarjotessa apua sanotaan, että pärjään kyllä (vaikka apu oikeasti tekisi terää).
En tietenkään menisi missä tahansa tilanteessa siivoamaan, mutta tuollaisessa tilanteessa, missä vanhempi on todella väsynyt, koti on sotkuinen ja asia häiritsee vanhempaa itseäänkin.
Ap
Kyllä, on paha asia mennä siivoamaan, jos joku valittaa, että ei ole jaksamista siivota. Joskus ihmiset nimittäin vain tykkäävät vuodattaa asioita toiselle, eivätkä oikeasti halua, että niitä lähdetään konkreettisesti ratkaisemaan. Tai eivät ainakaan halua juuri nimenomaan tuollaista ratkaisua. Ihminen voi olla esim sillä tavalla tarkka yksityisyydestään, että ei halua, että joku etäisempi kaveri näkee kaikki huoneet ja nurkat.
Joten: ennen kuin teet omapäisesti tuollaisia konkreettisia asioita, kysy. "Mitä ajattelisit, jos tulisin teille siivoamaan joku päivä tai siivottaisiin vaikka yhdessä?" On totta, että tarjoukseen ei välttämättä uskalla ja kehtaa tarttua, vaikka oikeasti haluaisikin. Mutta jos toinen torjuu tällaisen tarjouksen, se on otettava aitona kieltäytymisenä. Jos toinen ei saa myönteistä vastausta suustaan ulos vaikka haluaisi, se on hänen vastuullaan ja hänen ongelmansa. No means no.
Jos itse olisin valitellut siivoussaamattomuutta jollekin ei ihan superläheiselle kaverille, ja sen seurauksena hän ilmestyisi pyytämättä ja ilmoittamatta siivousvälineiden kanssa oven taakse, niin kyllä päälimmäinen ajatus olisi, että tähän henkilöön pitää nyt ottaa reippaasti etäisyyttä. Tällainen henkilö tuntuisi arvaamattomalta ja rajattomalta. Ei voisi tietää, mihin oma nopea heitto jostain satunnaisesta asiasta johtaisikaan tällaisen henkilön kanssa.
Pientä autismipiirrettä löytyy kyllä itseltäkin, mutta silti näin.
Minä menin kihloihin ja olin kolme vuotta suhteessa, kun mies meni ääneen mietiskelemään että pitäisköhän mennä naimisiin 😬
No oli se mieskin pöljä. Mut mä otin asian tosissaan, ajan myötä aloin huomaamaan että mies oli siinä vaan kun joskus teki virheen eikä saanut lähetyksiä, ja olinhan mä kuitenkin hiton hyvä nainen. Ainakin teen paljon ihmisteni vuoksi. Mutta ehkä kaikkien impulssien perässä ei tosiaan pidä mennä, vaikka ajatus olisikin itsessään positiivinen ja jalo.
Alue: Aihe vapaa
Voisit tutustua mielenterveystalon omahoito-ohjelmiin. Siellä on ainakin yksinäisyyden omahoito-ohjelma. Ja muitakin, joista voisit hyötyä.