Erityisherkät/sensitiiviset, kuinka kestätte elämää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on suunnattu erityisherkille kysymyksineen.

Miksi te, jotka haluatte riidellä ja veivata jotain hoitajatyöyhteisöjen kissa-hiirileikkejä, tulette tänne meuhkaamaan ja kyseenalaistamaan erityisherkkien ominaisuuksia?

Perustakaa oma haukkumisketjunne, kiitos!

T. Omilla jaloillaan seisova erityisherkkä

Et voi vaientaa muita esittämällä yksipuoleisen kiellon kirjoittaa vapaassa ketjussa.

Etkä sinä tulla kiusaamaan julkisesti erityisherkkiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.

Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.

Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.

Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?

Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.

Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?

Sanoisin, että molempia. Olen ollut pienestä asti herkkä, mutta kova kasvuympäristö on pakottanut sitä osittain peittämään. Miksi on siis niin vaikeaa ymmärtää, että osa ihmisistä on herkempiä? Jos en olisi ollut niin herkkä, en olisi ehkä kokenut asioita samalla tavalla. 

Ei ole vaikea ymmärtää. Mutta itse kritisoin erityisherkkä-määritelmää ja leimaa. Itse sanoisin että se herkkyys vaihtelee eri ihmisillä janalla eri elämänvaiheissa ja erilaisten kokemusten jälkeen, tai eri tilanteissa. Joskus se, jota eräs erityisherkkä tuolla moitti tunteettomaksi anturaksi tms. , voikin vuoden päästä olla tilanteessa, jos hän on herkillä paljon suuremmassa määrin, kuin nyt itsensä ertyisherkäksi määritellyt.

Se on liian laaja, liian epäselvä ja liian leimaava käsite niin hyvässä kuin pahassa. On vaarallista, että jotkut itsestään epävarmat ripustautuvat siihen, ja alkavat kuvitella olevansa ”superaistijoita” - toisin kuin naapurin tollo, joka nyt ei tunne yhtään mitään. Tässäkin ketjussa on tullut tämä asenne hyvin monelta kirjoittajalta esiin.

Ensinnäkin, miksi erityisherkkyyden pitäisi olla leimaava piirre? Miksi sitä pitäisi hävetä? Siksikö, että ihmiset jotka eivät itse koe tilanteita erityisherkän tavoin, dissaavat?

Toiseksi, erityisherkkyys ei ole mikään itse kehitelty tai kuviteltu ” superaistikyky”, vaan se perustuu henkilön mm. fysiologiseen hermostollusen rakenteen sensitiivisyyteen, herkempään kykyyn havaita, tuntea, tiedostaa jne.

Kyse ei ole hokkuspokkus-taikomisesta, kyse on ihmisen erilaisesta tavasta kokea elämä ympärillään.

Minähän en puhunut häpeästä mitään. Eritysherkäksi itsensä luokitteleva tekee railon itsensä ja oman aistimiskykynsä sekä ympärillään olevien ihmisten aistimiskyvyn välille. Hän luokittelee muut ”karkeammin” aistiviksi kuin itsensä. Hän ei edes huomaa tekevänsä niin, koska hän on erittäin keskittynyt itseensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on suunnattu erityisherkille kysymyksineen.

Miksi te, jotka haluatte riidellä ja veivata jotain hoitajatyöyhteisöjen kissa-hiirileikkejä, tulette tänne meuhkaamaan ja kyseenalaistamaan erityisherkkien ominaisuuksia?

Perustakaa oma haukkumisketjunne, kiitos!

T. Omilla jaloillaan seisova erityisherkkä

Et voi vaientaa muita esittämällä yksipuoleisen kiellon kirjoittaa vapaassa ketjussa.

Etkä sinä tulla kiusaamaan julkisesti erityisherkkiä!

Minä en kiusaa. Herätän kyselemään ja kyseenalaistamaan. Ohjaan keskustelua ihan asiallisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.

Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.

Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.

Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?

Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.

Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?

Sanoisin, että molempia. Olen ollut pienestä asti herkkä, mutta kova kasvuympäristö on pakottanut sitä osittain peittämään. Miksi on siis niin vaikeaa ymmärtää, että osa ihmisistä on herkempiä? Jos en olisi ollut niin herkkä, en olisi ehkä kokenut asioita samalla tavalla. 

Ei ole vaikea ymmärtää. Mutta itse kritisoin erityisherkkä-määritelmää ja leimaa. Itse sanoisin että se herkkyys vaihtelee eri ihmisillä janalla eri elämänvaiheissa ja erilaisten kokemusten jälkeen, tai eri tilanteissa. Joskus se, jota eräs erityisherkkä tuolla moitti tunteettomaksi anturaksi tms. , voikin vuoden päästä olla tilanteessa, jos hän on herkillä paljon suuremmassa määrin, kuin nyt itsensä ertyisherkäksi määritellyt.

Se on liian laaja, liian epäselvä ja liian leimaava käsite niin hyvässä kuin pahassa. On vaarallista, että jotkut itsestään epävarmat ripustautuvat siihen, ja alkavat kuvitella olevansa ”superaistijoita” - toisin kuin naapurin tollo, joka nyt ei tunne yhtään mitään. Tässäkin ketjussa on tullut tämä asenne hyvin monelta kirjoittajalta esiin.

Itse olen ainakin kokenut nimenomaan lapsesta asti tähän aikuisuuteen olevani erityisherkkä. Se ei ole ominaisuus, joka vain yhtäkkiä katoaa, sen kanssa voi toki oppia elämään ns normaalisti.

Sinun traumasi alkoikin lapsena. Liitän tähän vahvasti tämän traumateorian.

Varsinaiset traumat eivät alkaneet pienenä lapsena kylläkään, vaan tulivat elämään vasta myöhemmin. Mutta kiitos toki tästä etädiagnoosista. Olen silti erityisherkkä. Voin olla traumoja kantava, mutta se ei poista herkkyyttä, joka on siis hermostollinen ominaisuus, joka voi olla jo syntyessä. 

No, olkoon tuo sinun uskontosi. Uskovaisen kanssa onkin vähän turhaa väitellä. Tieteeseen tuo käsityksesi ei perustu.

Luulen, että kun tutkit maailmaa ja itseäsi vielä muutaman vuoden, ja elät uteliaasti ja avoimin mielin, pääset vielä joskus irti tuosta erityisherkkyys-karsinastasi. Kaikkea hyvää sinulle, arvostathan myös läheistesi herkkiä tunteita.

Itseasiassa olen monen läheiseni luottohenkilö ja kuuntelija ollut, arvostan ihmisiä, ihan kaikenlaisia. Tieteellistä näyttöä asiasta löytyy, jos vähän viitsii perehtyä. Erityisherkkyyttä en juuri arjessa pohdi, koska elämäni on jo rauhallista ja seesteistä. Uskovainen en myöskään koe olevani, vaikka hauska vertaus sinäänsä. Ei tarvitsisi väitellä, jos sinä katsoisit maailmaan ja ihmisiä uteliaan ja avoimen ymmärtävästi, sen sijaan että laittaisit traumadiagnooseja herkäksi itsensä kokeville. Toivon kaikkea hyvää myös sinulle.

Täytyy ymmärtää, että osa porukasta joka kritisoi erityisherkkiä (tai muiden mielenterveyshäiriöitä omaavia) ovat usein henkilöitä, joiden pitää siellä työpaikalla joustaa ja joustaa ja joustaa kun häiriön omaava on kuormittunut tai ei vaan jaksa. On täysin inhimillistä, että tuo rupeaa raivostuttamaan.

Monella työpaikalla on täysin epäreilu tilanne, jossa osa porukasta (jotka eivät näitä erityisiä ole) tekee töitä niska limassa, jotta kaikki saadaan tehtyä kun se yksi masentunut/herkkä on kotona lepäämässä. Sitten herkkis palaa kuin olisi lomalla ollut, eikä koskaan osoita mitään myötätuntoa muille jotka ovat raataneet hänen leponsa ajan. Kaikki vain pyörii hänen ja hänen jaksamisensa ympärillä - muillahan ei niin väliä.

Ja ennen kuin alkaa huuto, että "työnantajan pidettävä huoli siitä, että työpaikalla on riittävästi työntekijöitä", niin kuinka monessa työpaikassa saa palkkausluvan sillä perusteella, kun "Pirkko-Matti ei kestä stressiä ja jos tekee 4 viikkoa putkeen täyttä työviikkoa, niin sitten pitää levätä ainakin reilu viikko. Voisimmeko palkata Pirkko-Matille sijaisen?" 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.

Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.

Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.

Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?

Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.

Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?

Sanoisin, että molempia. Olen ollut pienestä asti herkkä, mutta kova kasvuympäristö on pakottanut sitä osittain peittämään. Miksi on siis niin vaikeaa ymmärtää, että osa ihmisistä on herkempiä? Jos en olisi ollut niin herkkä, en olisi ehkä kokenut asioita samalla tavalla. 

Ei ole vaikea ymmärtää. Mutta itse kritisoin erityisherkkä-määritelmää ja leimaa. Itse sanoisin että se herkkyys vaihtelee eri ihmisillä janalla eri elämänvaiheissa ja erilaisten kokemusten jälkeen, tai eri tilanteissa. Joskus se, jota eräs erityisherkkä tuolla moitti tunteettomaksi anturaksi tms. , voikin vuoden päästä olla tilanteessa, jos hän on herkillä paljon suuremmassa määrin, kuin nyt itsensä ertyisherkäksi määritellyt.

Se on liian laaja, liian epäselvä ja liian leimaava käsite niin hyvässä kuin pahassa. On vaarallista, että jotkut itsestään epävarmat ripustautuvat siihen, ja alkavat kuvitella olevansa ”superaistijoita” - toisin kuin naapurin tollo, joka nyt ei tunne yhtään mitään. Tässäkin ketjussa on tullut tämä asenne hyvin monelta kirjoittajalta esiin.

Itse olen ainakin kokenut nimenomaan lapsesta asti tähän aikuisuuteen olevani erityisherkkä. Se ei ole ominaisuus, joka vain yhtäkkiä katoaa, sen kanssa voi toki oppia elämään ns normaalisti.

Sinun traumasi alkoikin lapsena. Liitän tähän vahvasti tämän traumateorian.

Varsinaiset traumat eivät alkaneet pienenä lapsena kylläkään, vaan tulivat elämään vasta myöhemmin. Mutta kiitos toki tästä etädiagnoosista. Olen silti erityisherkkä. Voin olla traumoja kantava, mutta se ei poista herkkyyttä, joka on siis hermostollinen ominaisuus, joka voi olla jo syntyessä. 

Juuri näin! Erityisherkkyys (HSP) on sikiön kehityksen aikana kehittynyt fysiologinen hermostollinen ominaisuus. Se ei sulje pois sitä, että myös herkkä ihminen voi kokea elämässään traumaattisia kokemuksia, kuten suurin osa ei-herkistäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.

Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.

Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.

Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?

Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.

Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?

Sanoisin, että molempia. Olen ollut pienestä asti herkkä, mutta kova kasvuympäristö on pakottanut sitä osittain peittämään. Miksi on siis niin vaikeaa ymmärtää, että osa ihmisistä on herkempiä? Jos en olisi ollut niin herkkä, en olisi ehkä kokenut asioita samalla tavalla. 

Ei ole vaikea ymmärtää. Mutta itse kritisoin erityisherkkä-määritelmää ja leimaa. Itse sanoisin että se herkkyys vaihtelee eri ihmisillä janalla eri elämänvaiheissa ja erilaisten kokemusten jälkeen, tai eri tilanteissa. Joskus se, jota eräs erityisherkkä tuolla moitti tunteettomaksi anturaksi tms. , voikin vuoden päästä olla tilanteessa, jos hän on herkillä paljon suuremmassa määrin, kuin nyt itsensä ertyisherkäksi määritellyt.

Se on liian laaja, liian epäselvä ja liian leimaava käsite niin hyvässä kuin pahassa. On vaarallista, että jotkut itsestään epävarmat ripustautuvat siihen, ja alkavat kuvitella olevansa ”superaistijoita” - toisin kuin naapurin tollo, joka nyt ei tunne yhtään mitään. Tässäkin ketjussa on tullut tämä asenne hyvin monelta kirjoittajalta esiin.

Itse olen ainakin kokenut nimenomaan lapsesta asti tähän aikuisuuteen olevani erityisherkkä. Se ei ole ominaisuus, joka vain yhtäkkiä katoaa, sen kanssa voi toki oppia elämään ns normaalisti.

Sinun traumasi alkoikin lapsena. Liitän tähän vahvasti tämän traumateorian.

Varsinaiset traumat eivät alkaneet pienenä lapsena kylläkään, vaan tulivat elämään vasta myöhemmin. Mutta kiitos toki tästä etädiagnoosista. Olen silti erityisherkkä. Voin olla traumoja kantava, mutta se ei poista herkkyyttä, joka on siis hermostollinen ominaisuus, joka voi olla jo syntyessä. 

No, olkoon tuo sinun uskontosi. Uskovaisen kanssa onkin vähän turhaa väitellä. Tieteeseen tuo käsityksesi ei perustu.

Luulen, että kun tutkit maailmaa ja itseäsi vielä muutaman vuoden, ja elät uteliaasti ja avoimin mielin, pääset vielä joskus irti tuosta erityisherkkyys-karsinastasi. Kaikkea hyvää sinulle, arvostathan myös läheistesi herkkiä tunteita.

Itseasiassa olen monen läheiseni luottohenkilö ja kuuntelija ollut, arvostan ihmisiä, ihan kaikenlaisia. Tieteellistä näyttöä asiasta löytyy, jos vähän viitsii perehtyä. Erityisherkkyyttä en juuri arjessa pohdi, koska elämäni on jo rauhallista ja seesteistä. Uskovainen en myöskään koe olevani, vaikka hauska vertaus sinäänsä. Ei tarvitsisi väitellä, jos sinä katsoisit maailmaan ja ihmisiä uteliaan ja avoimen ymmärtävästi, sen sijaan että laittaisit traumadiagnooseja herkäksi itsensä kokeville. Toivon kaikkea hyvää myös sinulle.

Kiitos. Voin kertoa tuosta avoimuudesta ja uteliaisuudesta sen, että itse tutustuin muutama vuosi sitten tähän erityisherkkyyden ”tieteellisyyteen”, enkä löytänyt näyttöä. Olin kovasti jo antamassa itselleni erityisherkkyys-määritelmää, mutta olin liian avoin ja utelias (:)) jäämään sen vangiksi. Näen sen nimenomaan uususkontoon verrattavissa olevana ideologiana, jonka tarkoitus on voimaannuttaa epävarmuuksista kärsiviä, ja pönkittää heidän vastuunottoaan omasta elämästään. Tarkoitus on hyvä, mutta psykologia tai neurologia ei sitä tue tällaisenaan. Ehkä joku hyvinvointitiede voi löytää siitä hyvinvointivaikutuksia, samoin kuin muistakin vertaistukimalleista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.

Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.

Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.

Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?

Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.

Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?

Sanoisin, että molempia. Olen ollut pienestä asti herkkä, mutta kova kasvuympäristö on pakottanut sitä osittain peittämään. Miksi on siis niin vaikeaa ymmärtää, että osa ihmisistä on herkempiä? Jos en olisi ollut niin herkkä, en olisi ehkä kokenut asioita samalla tavalla. 

Ei ole vaikea ymmärtää. Mutta itse kritisoin erityisherkkä-määritelmää ja leimaa. Itse sanoisin että se herkkyys vaihtelee eri ihmisillä janalla eri elämänvaiheissa ja erilaisten kokemusten jälkeen, tai eri tilanteissa. Joskus se, jota eräs erityisherkkä tuolla moitti tunteettomaksi anturaksi tms. , voikin vuoden päästä olla tilanteessa, jos hän on herkillä paljon suuremmassa määrin, kuin nyt itsensä ertyisherkäksi määritellyt.

Se on liian laaja, liian epäselvä ja liian leimaava käsite niin hyvässä kuin pahassa. On vaarallista, että jotkut itsestään epävarmat ripustautuvat siihen, ja alkavat kuvitella olevansa ”superaistijoita” - toisin kuin naapurin tollo, joka nyt ei tunne yhtään mitään. Tässäkin ketjussa on tullut tämä asenne hyvin monelta kirjoittajalta esiin.

Itse olen ainakin kokenut nimenomaan lapsesta asti tähän aikuisuuteen olevani erityisherkkä. Se ei ole ominaisuus, joka vain yhtäkkiä katoaa, sen kanssa voi toki oppia elämään ns normaalisti.

Sinun traumasi alkoikin lapsena. Liitän tähän vahvasti tämän traumateorian.

Varsinaiset traumat eivät alkaneet pienenä lapsena kylläkään, vaan tulivat elämään vasta myöhemmin. Mutta kiitos toki tästä etädiagnoosista. Olen silti erityisherkkä. Voin olla traumoja kantava, mutta se ei poista herkkyyttä, joka on siis hermostollinen ominaisuus, joka voi olla jo syntyessä. 

No, olkoon tuo sinun uskontosi. Uskovaisen kanssa onkin vähän turhaa väitellä. Tieteeseen tuo käsityksesi ei perustu.

Luulen, että kun tutkit maailmaa ja itseäsi vielä muutaman vuoden, ja elät uteliaasti ja avoimin mielin, pääset vielä joskus irti tuosta erityisherkkyys-karsinastasi. Kaikkea hyvää sinulle, arvostathan myös läheistesi herkkiä tunteita.

Itseasiassa olen monen läheiseni luottohenkilö ja kuuntelija ollut, arvostan ihmisiä, ihan kaikenlaisia. Tieteellistä näyttöä asiasta löytyy, jos vähän viitsii perehtyä. Erityisherkkyyttä en juuri arjessa pohdi, koska elämäni on jo rauhallista ja seesteistä. Uskovainen en myöskään koe olevani, vaikka hauska vertaus sinäänsä. Ei tarvitsisi väitellä, jos sinä katsoisit maailmaan ja ihmisiä uteliaan ja avoimen ymmärtävästi, sen sijaan että laittaisit traumadiagnooseja herkäksi itsensä kokeville. Toivon kaikkea hyvää myös sinulle.

Kiitos. Voin kertoa tuosta avoimuudesta ja uteliaisuudesta sen, että itse tutustuin muutama vuosi sitten tähän erityisherkkyyden ”tieteellisyyteen”, enkä löytänyt näyttöä. Olin kovasti jo antamassa itselleni erityisherkkyys-määritelmää, mutta olin liian avoin ja utelias (:)) jäämään sen vangiksi. Näen sen nimenomaan uususkontoon verrattavissa olevana ideologiana, jonka tarkoitus on voimaannuttaa epävarmuuksista kärsiviä, ja pönkittää heidän vastuunottoaan omasta elämästään. Tarkoitus on hyvä, mutta psykologia tai neurologia ei sitä tue tällaisenaan. Ehkä joku hyvinvointitiede voi löytää siitä hyvinvointivaikutuksia, samoin kuin muistakin vertaistukimalleista.

Ja traumadiagnoosin sinä kerroit itse.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy ymmärtää, että osa porukasta joka kritisoi erityisherkkiä (tai muiden mielenterveyshäiriöitä omaavia) ovat usein henkilöitä, joiden pitää siellä työpaikalla joustaa ja joustaa ja joustaa kun häiriön omaava on kuormittunut tai ei vaan jaksa. On täysin inhimillistä, että tuo rupeaa raivostuttamaan.

Monella työpaikalla on täysin epäreilu tilanne, jossa osa porukasta (jotka eivät näitä erityisiä ole) tekee töitä niska limassa, jotta kaikki saadaan tehtyä kun se yksi masentunut/herkkä on kotona lepäämässä. Sitten herkkis palaa kuin olisi lomalla ollut, eikä koskaan osoita mitään myötätuntoa muille jotka ovat raataneet hänen leponsa ajan. Kaikki vain pyörii hänen ja hänen jaksamisensa ympärillä - muillahan ei niin väliä.

Ja ennen kuin alkaa huuto, että "työnantajan pidettävä huoli siitä, että työpaikalla on riittävästi työntekijöitä", niin kuinka monessa työpaikassa saa palkkausluvan sillä perusteella, kun "Pirkko-Matti ei kestä stressiä ja jos tekee 4 viikkoa putkeen täyttä työviikkoa, niin sitten pitää levätä ainakin reilu viikko. Voisimmeko palkata Pirkko-Matille sijaisen?" 

Tuohon voisi toimia ratkaisuna työkykyarviointi. Jos erityisherkkä ei pysty tekemään täyttä työviikkoa, onnistuisiko osa-aikatyö? Näinhän toimitaan fyysisten rajoitteidenkin kohdalla eli työntekijä yhdessä työnantajan ja työterveyshuollon kanssa kartoittaa, millaisilla toimenpiteillä työnteko onnistuisi. On varmasti helpompaa löytää pidempään osa-aikaiseen työsuhteeseen työntekijä kuin satunnaisiin sairaslomiin sijainen. 

Helpoiten ehkä selviää maailmassa kun huomaa että jokaisella on omat ongelmansa ja taakkansa ja jokainen yrittää vaan selvitä tästä elämästä särkymättä kovin pahasti.

Se ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunne on melkein jokaisella ihmisellä. Syyt siihen voi olla erilaisia mutta lähes kaikki ketkä minä tunnen kamppailee jonkun oman sisäisen ongelman kanssa ja kokee ulkopuolisuutta.

Siksi sanonkin sinulle aloittaja ja muille saman tuntemuksen kanssa kulkeville: tervetuloa joukkoon kuulumattomien joukkoon! Meitä on täällä paljon! Et ole enää yksin ja kelpaat sellaisena kuin olet. Sinä kelpaat, riität ja olet tärkeä.

Tämä on the land of misfits!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.

Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.

Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.

Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?

Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.

Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?

Sanoisin, että molempia. Olen ollut pienestä asti herkkä, mutta kova kasvuympäristö on pakottanut sitä osittain peittämään. Miksi on siis niin vaikeaa ymmärtää, että osa ihmisistä on herkempiä? Jos en olisi ollut niin herkkä, en olisi ehkä kokenut asioita samalla tavalla. 

Ei ole vaikea ymmärtää. Mutta itse kritisoin erityisherkkä-määritelmää ja leimaa. Itse sanoisin että se herkkyys vaihtelee eri ihmisillä janalla eri elämänvaiheissa ja erilaisten kokemusten jälkeen, tai eri tilanteissa. Joskus se, jota eräs erityisherkkä tuolla moitti tunteettomaksi anturaksi tms. , voikin vuoden päästä olla tilanteessa, jos hän on herkillä paljon suuremmassa määrin, kuin nyt itsensä ertyisherkäksi määritellyt.

Se on liian laaja, liian epäselvä ja liian leimaava käsite niin hyvässä kuin pahassa. On vaarallista, että jotkut itsestään epävarmat ripustautuvat siihen, ja alkavat kuvitella olevansa ”superaistijoita” - toisin kuin naapurin tollo, joka nyt ei tunne yhtään mitään. Tässäkin ketjussa on tullut tämä asenne hyvin monelta kirjoittajalta esiin.

Itse olen ainakin kokenut nimenomaan lapsesta asti tähän aikuisuuteen olevani erityisherkkä. Se ei ole ominaisuus, joka vain yhtäkkiä katoaa, sen kanssa voi toki oppia elämään ns normaalisti.

Sinun traumasi alkoikin lapsena. Liitän tähän vahvasti tämän traumateorian.

Varsinaiset traumat eivät alkaneet pienenä lapsena kylläkään, vaan tulivat elämään vasta myöhemmin. Mutta kiitos toki tästä etädiagnoosista. Olen silti erityisherkkä. Voin olla traumoja kantava, mutta se ei poista herkkyyttä, joka on siis hermostollinen ominaisuus, joka voi olla jo syntyessä. 

No, olkoon tuo sinun uskontosi. Uskovaisen kanssa onkin vähän turhaa väitellä. Tieteeseen tuo käsityksesi ei perustu.

Luulen, että kun tutkit maailmaa ja itseäsi vielä muutaman vuoden, ja elät uteliaasti ja avoimin mielin, pääset vielä joskus irti tuosta erityisherkkyys-karsinastasi. Kaikkea hyvää sinulle, arvostathan myös läheistesi herkkiä tunteita.

Itseasiassa olen monen läheiseni luottohenkilö ja kuuntelija ollut, arvostan ihmisiä, ihan kaikenlaisia. Tieteellistä näyttöä asiasta löytyy, jos vähän viitsii perehtyä. Erityisherkkyyttä en juuri arjessa pohdi, koska elämäni on jo rauhallista ja seesteistä. Uskovainen en myöskään koe olevani, vaikka hauska vertaus sinäänsä. Ei tarvitsisi väitellä, jos sinä katsoisit maailmaan ja ihmisiä uteliaan ja avoimen ymmärtävästi, sen sijaan että laittaisit traumadiagnooseja herkäksi itsensä kokeville. Toivon kaikkea hyvää myös sinulle.

Juuri näin. Näiden ketjun dissaajien kommentit kertovat karua kieltä siitä, kuinka ymmärtämättömiä ja tietämättömiä ihmisiä tässäkin maassa asuu. Ei olekaan ihme, että monet muut erilaiset ihmiset, kuten liikuntavammaiset, kuurot, sokeat, vanhukset ym. joutuvat liian usein altavastaajiksi näiden ”jyrien” alle tässä yhteiskunnassa, työpaikoilla, kouluissa, harrastepiireissä jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.

Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.

Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.

Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?

Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.

Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?

Sanoisin, että molempia. Olen ollut pienestä asti herkkä, mutta kova kasvuympäristö on pakottanut sitä osittain peittämään. Miksi on siis niin vaikeaa ymmärtää, että osa ihmisistä on herkempiä? Jos en olisi ollut niin herkkä, en olisi ehkä kokenut asioita samalla tavalla. 

Ei ole vaikea ymmärtää. Mutta itse kritisoin erityisherkkä-määritelmää ja leimaa. Itse sanoisin että se herkkyys vaihtelee eri ihmisillä janalla eri elämänvaiheissa ja erilaisten kokemusten jälkeen, tai eri tilanteissa. Joskus se, jota eräs erityisherkkä tuolla moitti tunteettomaksi anturaksi tms. , voikin vuoden päästä olla tilanteessa, jos hän on herkillä paljon suuremmassa määrin, kuin nyt itsensä ertyisherkäksi määritellyt.

Se on liian laaja, liian epäselvä ja liian leimaava käsite niin hyvässä kuin pahassa. On vaarallista, että jotkut itsestään epävarmat ripustautuvat siihen, ja alkavat kuvitella olevansa ”superaistijoita” - toisin kuin naapurin tollo, joka nyt ei tunne yhtään mitään. Tässäkin ketjussa on tullut tämä asenne hyvin monelta kirjoittajalta esiin.

Itse olen ainakin kokenut nimenomaan lapsesta asti tähän aikuisuuteen olevani erityisherkkä. Se ei ole ominaisuus, joka vain yhtäkkiä katoaa, sen kanssa voi toki oppia elämään ns normaalisti.

Sinun traumasi alkoikin lapsena. Liitän tähän vahvasti tämän traumateorian.

Varsinaiset traumat eivät alkaneet pienenä lapsena kylläkään, vaan tulivat elämään vasta myöhemmin. Mutta kiitos toki tästä etädiagnoosista. Olen silti erityisherkkä. Voin olla traumoja kantava, mutta se ei poista herkkyyttä, joka on siis hermostollinen ominaisuus, joka voi olla jo syntyessä. 

No, olkoon tuo sinun uskontosi. Uskovaisen kanssa onkin vähän turhaa väitellä. Tieteeseen tuo käsityksesi ei perustu.

Luulen, että kun tutkit maailmaa ja itseäsi vielä muutaman vuoden, ja elät uteliaasti ja avoimin mielin, pääset vielä joskus irti tuosta erityisherkkyys-karsinastasi. Kaikkea hyvää sinulle, arvostathan myös läheistesi herkkiä tunteita.

Itseasiassa olen monen läheiseni luottohenkilö ja kuuntelija ollut, arvostan ihmisiä, ihan kaikenlaisia. Tieteellistä näyttöä asiasta löytyy, jos vähän viitsii perehtyä. Erityisherkkyyttä en juuri arjessa pohdi, koska elämäni on jo rauhallista ja seesteistä. Uskovainen en myöskään koe olevani, vaikka hauska vertaus sinäänsä. Ei tarvitsisi väitellä, jos sinä katsoisit maailmaan ja ihmisiä uteliaan ja avoimen ymmärtävästi, sen sijaan että laittaisit traumadiagnooseja herkäksi itsensä kokeville. Toivon kaikkea hyvää myös sinulle.

Kiitos. Voin kertoa tuosta avoimuudesta ja uteliaisuudesta sen, että itse tutustuin muutama vuosi sitten tähän erityisherkkyyden ”tieteellisyyteen”, enkä löytänyt näyttöä. Olin kovasti jo antamassa itselleni erityisherkkyys-määritelmää, mutta olin liian avoin ja utelias (:)) jäämään sen vangiksi. Näen sen nimenomaan uususkontoon verrattavissa olevana ideologiana, jonka tarkoitus on voimaannuttaa epävarmuuksista kärsiviä, ja pönkittää heidän vastuunottoaan omasta elämästään. Tarkoitus on hyvä, mutta psykologia tai neurologia ei sitä tue tällaisenaan. Ehkä joku hyvinvointitiede voi löytää siitä hyvinvointivaikutuksia, samoin kuin muistakin vertaistukimalleista.

Hienoa, että olet tutustunut erityisherkkyyteen. Mielestäni itsensä kutsumisen tai sen tiedostamisen, että on tälläinen hermostollinen herkkyys, ei tarvitse tarkoittaa jotain vankilassa elämistä, vaan se voi helpottaa ihan ihmistä itseään ymmärtämään paremmin omia tunteitaan esimerkiksi. Ihminen on aika monimutkainen kokonaisuus, joten toki monet muutkin asiat (kuten vaikkapa ne traumat) vaikuttavat, mutta mikäli ne on käsitellyt ja edelleen kokee herkästi tätä maailmaa, ei sillekään tarvitse lyödä leimaa "traumatisoitunut". Oikeastaan jälkimmäinen olisi vielä ikävämpää. Itse en myöskään ole töissä vaatinut yhtään mitään, vaan tehnyt kaiken ja enemmänkin, joten siitäkään ei nyt ole kyse, että pitäisi saada erityiskohtelua. Itseäni auttoi parikymppisenä kun luin erityisherkkyydestä, se avasi tavallaan uudenlaisen maailman, mutta ei laittanut kuitenkaan mihinkään lokeroon, jos ei sinne itse suostu mennä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen seurustellut itse itsensä erityisherkäksi diagnosoineen kanssa ja eihän se loppujen lopuksi toiminut. Vaikka kuinka koittaa ymmärtää niin ei se ymmärrys lopulta riitä, jos toisen tunteet aina ajaa omien yli diagnoosin varjolla. Siinä kyseisessä parisuhteessa ei ollut tilaa sille, että sillä ns. normaalilla ihmiselläkin on tunne-elämä. Sitä kuvittelisi, että vahvasti tunteet kokeva ihminen osaisi asettautua toisen asemaan, mutta se ei todellakaan aina ole niin. Syyttävä sormi kääntyi aina lopulta osoittamaan minua.

Tämä korostuu ketjussa. Ihan kuin vain erityisherkkä kokee, tuntee tai ajattelee.

Se on Vaarallista. Asettaa itsensä kaikkien yläpuolelle.

Onhan ihmisissä muutenkin erilaisia persoonia, on itsekkäämpiä ja vähemmän itsekkäitä. Kaikki erityisherkätkään eivät ole samanlaisia. Tämä ketju on erityisherkille, joten tästä ei varmaan kannata vetää sellaisia johtopäätöksiä, että herkemmät 24/7 tuijottaisivat vain oma napaa. Herkkiksiä voi olla paljon vaikkapa hoiva- alalla, jolloin katse on enemmän muissa ihmisissä ja heidän avun tarpeessa. Uskon, että herkkä voi kokea helpommin parisuhteen kuormittavaksi, koska ei saa hiljennettyä sitä informaatiotulvaa, mitä toisesta ihmisestä jatkuvasti tulee. Se ei ole tietenkään sen ei- herkän vika, mutta kokemuksesta sanoisin, että jos hyvin herkkä on todella vastakohdan kanssa, voi se olla molemmille aika raskasta pidemmän päälle, ei siinä välttämättä ymmärrys riitä puolin eikä toisin.

Kokemuksesta sanon, että se informaatiotulva vähenee, kun oppii rentoutumaan turvallisessa ympäristössä. Toki jos se "herkkyys" ilmenee vaikeutena olla toisen kanssa, ei suhde voi toimia. Eli jos kiukuttelee, provosoi, pitää itseään erityisenä ja toista vähempiarvoisena.

Hoiva-alalla ei ole hyötyä erityisherkkyydestä. Tarvitaan tasapainoa ja luotettavuutta.

Ja erityisherkkäkö ei voi olla tasapainoinen ja luotettava? Olen kokenut, että erityisherkkyydestä on hyötyä hoito- alalla, olen saattohoitanut yms, ja kyllä olen kokenut vaistoavani ja aistivani milloin ihminen tarvitsee kosketusta ja turvaa, ja milloin vaikka suuta kuivaa, vaikkei sitä voisikaan ilmaista. Olen saanut myös palautetta useilta potilailta aidosta kohtaamisesta ym. joka usein monille sairaille on erittäin tärkeää, että joku oikeasti näkee ja kuulee juuri sinut. Lääkehoitokin on tärkeää, muttei korvaa ihmistä.

Ei näihin tarvita mitään "erityis" itsensä luokittelua.

Ei tarvitakaan. Se nyt vain sattuu olemaan nimitys ominaisuudelle. Kyllä noihin kykenee ihan kaikki, mutta erityisherkkyydestä voi olla tietyissä tilanteissa hyötyä, voi esimerkiksi vaistota herkemmin jonkin oireen tms. ja saada näin nopeammin apua ja hoitoa. 

Oireita ei aistita. Ne havainnoidaan teoreettisen tiedon, tarkkailun, mittaustulosten ja potilaan ja ammattilaisen yhteistyön ja vuorovaikutuksen pohjalta.

Kaikkien noiden edellämainittujen lisäksi, voi myös aistia asioita. Mutta sitä ehkä ymmärrä sellaiset, jotka eivät itse koe vahvaa aistimista. Se ei tietenkään tarkoita, että vaistojen pohjalta tehdään mitään tulkintoja, se on vain yksi elementti muiden joukossa auttaa ihmisiä. 

Minulla oli virhe tuossa, piti olla vaistota. Aisteja toki käytetään kaikessa työssä joka päivä.

Ammattilainen tekee toki myös intuitiivista, tietoon ja kokemukseen perustuvaa laajaa havainnointia ja asioiden alitajuistakin prosessointia ja yhdistelyä, mutta on mystifiointia pitää sitä (vain?)eristyisherkälle tyypillisenä vaistoiluna. Se on mielestäni jopa potilasturvallisuuden vaarantamista, jos perustaa työnsä ja ammattitaitonsa johonkin niin epämääräiseen.

Juurihan tuossa sanottiin, että kaikkien muiden LISÄKSI, ei siis pelkästään tietenkään kukaan minkään vaistojen varaan laske mitään hoitotyössä, ainakaan toivottavasti. 

Mutta kyse ei ole mistään erityisherkän mystisestä vaistosta, vaan vuorovaikutusosaamisen, potilaan kuuntelun taidon, tiedon, kokemuksen ym. terävöittämästä ammatillisesta intuitiosta.

Tiedän tapauksia, joissa erityisherkäksi itseään kutsuva säpsyy potilaan näistä ja noista oireista vähän väliä, ja hän kun mielestään vaistoaa niin herkästi muutoksia potilaan voinnissa. Todellisuudessa potilaan oireet ovat hänelle tyypillisiä ja ovat jo hoidossa. Hoitajalta puuttuu tässä tilanteessa tietoa, kokemusta ja rauhallisuutta, jota hän yrittää korvata itselleen diagnosoimalla herkkyydellä.

Noissa tilanteissa puuttuu ymmärrys ja kyky hahmottaa kokonaisuutta, sekä lisäksi potilaan tuntemus. Erityisherkkyydestä voi olla hyötyä kun sen yhdistää ammattitaitoon. Jos mielikuva herää hoitajasta, joka säikkyy kaikkea, voi se todellisuudessa olla jopa aika kaukana totuudesta. Herkkä voi olla hyvinkin vahva ja pystyä toimimaan töissä ilman mitään ylianalysointia.

Et siis uskonut edellisen kirjoittamaa. Hänellä on kokemusta asiasta mutta sinulle se ei voi olla totta. Sinulle se herkkä on vahva eikä säiky, vaikka siltä näyttää.

Ei vaan se on varmasti ihan totta, ja sellaisia säikkyjä on myös ei- herkissä. Kerroinkin oman kokemukseni, että herkissä voi olla myös vahvoja, jotka eivät säiky. 

Sinä väittelet nyt niin, että kun annan esimerkin siitä miten erityisherkkä toimii ”erityisherkkyydelle” tyypillisen ominaisuuden kanssa, sinä annat hänelle muita ominaisuuksia siihen päälle, jotka eivät ole mitenkään tyypillisesti ”erityisherkkyyteen” liittyviä, ja väität vastaan sillä. Tämä on siis hieman juupas-eipäs -tilanne.

Ehkä tässä lähtee herkästi defenssit päälle. Mutta siis en mielestäni sanonut missään vaiheessa, etteikö noi kokemukset herkistä voisi olla totta? En keksinyt ominaisuuksia herkille, vaan sanoin että monenlaisia ominaisuuksia voi olla niin herkillä kuin ei- herkilläkin. 

Tavallaan vesität herkkyyden, kun laajennat käsitettä olemaan ei-mitään ja vähän-kaikkea. Mihin sitä sitten enää tarvitaan? Se ei oikeastaan kuvaa enää yhtään mitään, vaan jokaisen ihmisen ominaisuudet saadaan sopimaan kivasti erityis-käsitteen alle.

rityisherkkyys on ominaisuus, joka esiintyy jopa noin 15–20 prosentilla väestöstä. Se ei ole siis erityisen harvinaista.

Erityisherkkyydestä puhutaan, kun henkilöllä on synnynnäinen taipumus reagoida voimakkaasti esimerkiksi ympäristön ääniin tai valoihin, uutisiin tai vaikkapa omiin ajatuksiin ja tunteisiin. Hän eläytyy voimakkaasti toisten asemaan ja havainnoi ympäristöään jatkuvasti.

Erityisherkkyydellä ei tarkoiteta kuitenkaan aistien keskimääräistä parempaa toimintaa, vaan hermoston herkkää reagointia. Herkkyys ei myöskään ole sairaus tai vamma eikä sitä varten ole diagnoosia.

Usein herkät ovat introverttejä ja ujoja, mutta tämäkään ei päde aina; herkkä voi olla hyvinkin ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen.

Herkillä ihmisillä on hyvin vahva sisäinen ohjautuvuus.”Työelämässä erityisherkkyyden kanssa selviytymisessä on omat haasteensa ja mahdollisuutensa. Työ- ja organisaatiopsykologi, psykoterapeutti Erja Kemilä tuntee erityisherkkyyden hyvin. Hän on kouluttanut myös esimiehiä ominaisuuden tunnistamiseen.

“Erityisherkkien kohdalla jaksaminen ja kuormittuminen ovat työelämän erityisiä haasteita. Herkkä ihminen jaksaa tehdä paljon työtä, venyy ja on hyvin tunnollinen työntekijä ja kestää vaativiakin paineita, mutta herkkyys voi altistaa voimakkaalle väsymiselle. Esimiehen tehtävä on tällöin ottaa tämä henkilökohtaisena ominaisuutena huomioon esimerkiksi työn suunnittelussa ja mitoittamisessa. Jo työturvallisuuslaki velvoittaa tähän”, Kemilä muistuttaa.

koska erityisherkkyyttä ei voi selittää vain kuvailemalla jotain, että herkkä aina säikkyy kaikelle ym. se on sisäinen ominaisuus, joka näyttäytyy eritavoin, onhan ihmisilla erilaiset temperamentitkin synnynnäisesti. Eli herkillä ei välttämättä aistitkaan toimi sen paremmin, mutta hän eläytyy todella voimakkaasti toisen asemaan. 

Mukatieteellustä tekstiä, jota ei voi millään tavalla todentaa. Ja jota ei käytetä missään. Ehkä näissä itsediagnoseissa pelkästään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.

Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.

Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.

Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?

Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.

Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?

Sanoisin, että molempia. Olen ollut pienestä asti herkkä, mutta kova kasvuympäristö on pakottanut sitä osittain peittämään. Miksi on siis niin vaikeaa ymmärtää, että osa ihmisistä on herkempiä? Jos en olisi ollut niin herkkä, en olisi ehkä kokenut asioita samalla tavalla. 

Ei ole vaikea ymmärtää. Mutta itse kritisoin erityisherkkä-määritelmää ja leimaa. Itse sanoisin että se herkkyys vaihtelee eri ihmisillä janalla eri elämänvaiheissa ja erilaisten kokemusten jälkeen, tai eri tilanteissa. Joskus se, jota eräs erityisherkkä tuolla moitti tunteettomaksi anturaksi tms. , voikin vuoden päästä olla tilanteessa, jos hän on herkillä paljon suuremmassa määrin, kuin nyt itsensä ertyisherkäksi määritellyt.

Se on liian laaja, liian epäselvä ja liian leimaava käsite niin hyvässä kuin pahassa. On vaarallista, että jotkut itsestään epävarmat ripustautuvat siihen, ja alkavat kuvitella olevansa ”superaistijoita” - toisin kuin naapurin tollo, joka nyt ei tunne yhtään mitään. Tässäkin ketjussa on tullut tämä asenne hyvin monelta kirjoittajalta esiin.

Itse olen ainakin kokenut nimenomaan lapsesta asti tähän aikuisuuteen olevani erityisherkkä. Se ei ole ominaisuus, joka vain yhtäkkiä katoaa, sen kanssa voi toki oppia elämään ns normaalisti.

Sinun traumasi alkoikin lapsena. Liitän tähän vahvasti tämän traumateorian.

Varsinaiset traumat eivät alkaneet pienenä lapsena kylläkään, vaan tulivat elämään vasta myöhemmin. Mutta kiitos toki tästä etädiagnoosista. Olen silti erityisherkkä. Voin olla traumoja kantava, mutta se ei poista herkkyyttä, joka on siis hermostollinen ominaisuus, joka voi olla jo syntyessä. 

No, olkoon tuo sinun uskontosi. Uskovaisen kanssa onkin vähän turhaa väitellä. Tieteeseen tuo käsityksesi ei perustu.

Luulen, että kun tutkit maailmaa ja itseäsi vielä muutaman vuoden, ja elät uteliaasti ja avoimin mielin, pääset vielä joskus irti tuosta erityisherkkyys-karsinastasi. Kaikkea hyvää sinulle, arvostathan myös läheistesi herkkiä tunteita.

Itseasiassa olen monen läheiseni luottohenkilö ja kuuntelija ollut, arvostan ihmisiä, ihan kaikenlaisia. Tieteellistä näyttöä asiasta löytyy, jos vähän viitsii perehtyä. Erityisherkkyyttä en juuri arjessa pohdi, koska elämäni on jo rauhallista ja seesteistä. Uskovainen en myöskään koe olevani, vaikka hauska vertaus sinäänsä. Ei tarvitsisi väitellä, jos sinä katsoisit maailmaan ja ihmisiä uteliaan ja avoimen ymmärtävästi, sen sijaan että laittaisit traumadiagnooseja herkäksi itsensä kokeville. Toivon kaikkea hyvää myös sinulle.

Juuri näin. Näiden ketjun dissaajien kommentit kertovat karua kieltä siitä, kuinka ymmärtämättömiä ja tietämättömiä ihmisiä tässäkin maassa asuu. Ei olekaan ihme, että monet muut erilaiset ihmiset, kuten liikuntavammaiset, kuurot, sokeat, vanhukset ym. joutuvat liian usein altavastaajiksi näiden ”jyrien” alle tässä yhteiskunnassa, työpaikoilla, kouluissa, harrastepiireissä jne.

Anteeksi, mutta ainakin itse olen keskustellut asioista asioina, ja aivan rauhallisesti, kuitenkin kyseenalaistaen ja kysymyksiä herätellen. Kyllä enemmän olen kokenut persoonaan menevää hyökkäystä ja ”jyryyttämistä” näiden erityisherkkien taholta. Suoranaista haistatteluakinnon tässä ketjussa ollut.

Mutta ei kai meidän muiden tunteilla niin väliä, kun emmehän me ole herkkiä, joiden tunteita pitää suojata. Anteeksi, en voinut vastustaa kiusausta😘 En oikeasti tahdo pahaa. En vain tosiaankaan usko tähän erityisherkkyys-konstruktioon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.

Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.

Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.

Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?

Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.

Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?

Sanoisin, että molempia. Olen ollut pienestä asti herkkä, mutta kova kasvuympäristö on pakottanut sitä osittain peittämään. Miksi on siis niin vaikeaa ymmärtää, että osa ihmisistä on herkempiä? Jos en olisi ollut niin herkkä, en olisi ehkä kokenut asioita samalla tavalla. 

Ei ole vaikea ymmärtää. Mutta itse kritisoin erityisherkkä-määritelmää ja leimaa. Itse sanoisin että se herkkyys vaihtelee eri ihmisillä janalla eri elämänvaiheissa ja erilaisten kokemusten jälkeen, tai eri tilanteissa. Joskus se, jota eräs erityisherkkä tuolla moitti tunteettomaksi anturaksi tms. , voikin vuoden päästä olla tilanteessa, jos hän on herkillä paljon suuremmassa määrin, kuin nyt itsensä ertyisherkäksi määritellyt.

Se on liian laaja, liian epäselvä ja liian leimaava käsite niin hyvässä kuin pahassa. On vaarallista, että jotkut itsestään epävarmat ripustautuvat siihen, ja alkavat kuvitella olevansa ”superaistijoita” - toisin kuin naapurin tollo, joka nyt ei tunne yhtään mitään. Tässäkin ketjussa on tullut tämä asenne hyvin monelta kirjoittajalta esiin.

Itse olen ainakin kokenut nimenomaan lapsesta asti tähän aikuisuuteen olevani erityisherkkä. Se ei ole ominaisuus, joka vain yhtäkkiä katoaa, sen kanssa voi toki oppia elämään ns normaalisti.

Sinun traumasi alkoikin lapsena. Liitän tähän vahvasti tämän traumateorian.

Varsinaiset traumat eivät alkaneet pienenä lapsena kylläkään, vaan tulivat elämään vasta myöhemmin. Mutta kiitos toki tästä etädiagnoosista. Olen silti erityisherkkä. Voin olla traumoja kantava, mutta se ei poista herkkyyttä, joka on siis hermostollinen ominaisuus, joka voi olla jo syntyessä. 

No, olkoon tuo sinun uskontosi. Uskovaisen kanssa onkin vähän turhaa väitellä. Tieteeseen tuo käsityksesi ei perustu.

Luulen, että kun tutkit maailmaa ja itseäsi vielä muutaman vuoden, ja elät uteliaasti ja avoimin mielin, pääset vielä joskus irti tuosta erityisherkkyys-karsinastasi. Kaikkea hyvää sinulle, arvostathan myös läheistesi herkkiä tunteita.

Itseasiassa olen monen läheiseni luottohenkilö ja kuuntelija ollut, arvostan ihmisiä, ihan kaikenlaisia. Tieteellistä näyttöä asiasta löytyy, jos vähän viitsii perehtyä. Erityisherkkyyttä en juuri arjessa pohdi, koska elämäni on jo rauhallista ja seesteistä. Uskovainen en myöskään koe olevani, vaikka hauska vertaus sinäänsä. Ei tarvitsisi väitellä, jos sinä katsoisit maailmaan ja ihmisiä uteliaan ja avoimen ymmärtävästi, sen sijaan että laittaisit traumadiagnooseja herkäksi itsensä kokeville. Toivon kaikkea hyvää myös sinulle.

Kiitos. Voin kertoa tuosta avoimuudesta ja uteliaisuudesta sen, että itse tutustuin muutama vuosi sitten tähän erityisherkkyyden ”tieteellisyyteen”, enkä löytänyt näyttöä. Olin kovasti jo antamassa itselleni erityisherkkyys-määritelmää, mutta olin liian avoin ja utelias (:)) jäämään sen vangiksi. Näen sen nimenomaan uususkontoon verrattavissa olevana ideologiana, jonka tarkoitus on voimaannuttaa epävarmuuksista kärsiviä, ja pönkittää heidän vastuunottoaan omasta elämästään. Tarkoitus on hyvä, mutta psykologia tai neurologia ei sitä tue tällaisenaan. Ehkä joku hyvinvointitiede voi löytää siitä hyvinvointivaikutuksia, samoin kuin muistakin vertaistukimalleista.

Hienoa, että olet tutustunut erityisherkkyyteen. Mielestäni itsensä kutsumisen tai sen tiedostamisen, että on tälläinen hermostollinen herkkyys, ei tarvitse tarkoittaa jotain vankilassa elämistä, vaan se voi helpottaa ihan ihmistä itseään ymmärtämään paremmin omia tunteitaan esimerkiksi. Ihminen on aika monimutkainen kokonaisuus, joten toki monet muutkin asiat (kuten vaikkapa ne traumat) vaikuttavat, mutta mikäli ne on käsitellyt ja edelleen kokee herkästi tätä maailmaa, ei sillekään tarvitse lyödä leimaa "traumatisoitunut". Oikeastaan jälkimmäinen olisi vielä ikävämpää. Itse en myöskään ole töissä vaatinut yhtään mitään, vaan tehnyt kaiken ja enemmänkin, joten siitäkään ei nyt ole kyse, että pitäisi saada erityiskohtelua. Itseäni auttoi parikymppisenä kun luin erityisherkkyydestä, se avasi tavallaan uudenlaisen maailman, mutta ei laittanut kuitenkaan mihinkään lokeroon, jos ei sinne itse suostu mennä. 

Mutta edelleen: sen ainoa pätevä pointti (eikä tämäkään tieteellisesti) on se, että voit hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. Mitään muuta se ei kerro. Se ei anna kenellekään seitsemättä aistia tms. niin kuin joku tässäkin ketjussa on kuvitellut. Se ei osoita mitään näyttöä siitä, että eh:n aistimaailma on syvällisempi kuin muiden.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy ymmärtää, että osa porukasta joka kritisoi erityisherkkiä (tai muiden mielenterveyshäiriöitä omaavia) ovat usein henkilöitä, joiden pitää siellä työpaikalla joustaa ja joustaa ja joustaa kun häiriön omaava on kuormittunut tai ei vaan jaksa. On täysin inhimillistä, että tuo rupeaa raivostuttamaan.

Monella työpaikalla on täysin epäreilu tilanne, jossa osa porukasta (jotka eivät näitä erityisiä ole) tekee töitä niska limassa, jotta kaikki saadaan tehtyä kun se yksi masentunut/herkkä on kotona lepäämässä. Sitten herkkis palaa kuin olisi lomalla ollut, eikä koskaan osoita mitään myötätuntoa muille jotka ovat raataneet hänen leponsa ajan. Kaikki vain pyörii hänen ja hänen jaksamisensa ympärillä - muillahan ei niin väliä.

Ja ennen kuin alkaa huuto, että "työnantajan pidettävä huoli siitä, että työpaikalla on riittävästi työntekijöitä", niin kuinka monessa työpaikassa saa palkkausluvan sillä perusteella, kun "Pirkko-Matti ei kestä stressiä ja jos tekee 4 viikkoa putkeen täyttä työviikkoa, niin sitten pitää levätä ainakin reilu viikko. Voisimmeko palkata Pirkko-Matille sijaisen?" 

Voisitteko perustaa oman ketjun työolosuhteiden käsittelyyn? Tämä ei nyt kuulu tähän ap:n aloittamaan aihepiiriin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy ymmärtää, että osa porukasta joka kritisoi erityisherkkiä (tai muiden mielenterveyshäiriöitä omaavia) ovat usein henkilöitä, joiden pitää siellä työpaikalla joustaa ja joustaa ja joustaa kun häiriön omaava on kuormittunut tai ei vaan jaksa. On täysin inhimillistä, että tuo rupeaa raivostuttamaan.

Monella työpaikalla on täysin epäreilu tilanne, jossa osa porukasta (jotka eivät näitä erityisiä ole) tekee töitä niska limassa, jotta kaikki saadaan tehtyä kun se yksi masentunut/herkkä on kotona lepäämässä. Sitten herkkis palaa kuin olisi lomalla ollut, eikä koskaan osoita mitään myötätuntoa muille jotka ovat raataneet hänen leponsa ajan. Kaikki vain pyörii hänen ja hänen jaksamisensa ympärillä - muillahan ei niin väliä.

Ja ennen kuin alkaa huuto, että "työnantajan pidettävä huoli siitä, että työpaikalla on riittävästi työntekijöitä", niin kuinka monessa työpaikassa saa palkkausluvan sillä perusteella, kun "Pirkko-Matti ei kestä stressiä ja jos tekee 4 viikkoa putkeen täyttä työviikkoa, niin sitten pitää levätä ainakin reilu viikko. Voisimmeko palkata Pirkko-Matille sijaisen?" 

Voisitteko perustaa oman ketjun työolosuhteiden käsittelyyn? Tämä ei nyt kuulu tähän ap:n aloittamaan aihepiiriin.

Kyllä se tavallaan kuuluu.

Olen myös erityisherkkä..Aistini kuormittuvat helposti. Stressaannun helposti, teen työni silti kunnolla ja keskittyen. Olen yliopiston käynyt HTM ja olin määräaikaisena tässä hetki takaisin toimistotyössä 8-16, työpäivien jälkeen olin niin väsynyt, että saatoin useamman kerran viikossa nukkua päiväunet, joita jotkut kollegat ihmettelivät. Työajaksi sopisi 6 tuntia päivä ja mieluiten työ, jossa mahdollisuus omaan nurkkaukseen ja ihmisiä joku 10 henkeä. Huomaan kaiken..aistin ilmapiirin huoneessa ja toisten mielialat helposti vaikuttavat minuun jos en kiinnitä tähän huomiota ja laita rajoja. Minkä teet? Elämässä on pärjättävä vaan, maailma on kova nykyisin. Erityisherkissä ei ole mitään vikaan, normaaleita ollaan, mutta erilaisella hermojärjestelmällä. Kuka määrittelee "normaalin" edes..jokaisessa ihmisessä on "vikoja". 

Se, mitä itse voi tehdä on oppia tuntemaan omat tarpeet..lepo, asiat jotka tuovat sulle iloa ja joissa lataannut. Vältä ruuhkaisia paikkoja jos mahdollista ja anna itsellesi aikaa. Kiireen jälkeen palaudu. Jotkut ovat "hengenheimolaisia" tässä asiassa kanssasi ja eiköhän muutama hyvä ystävä ymmärrä justiinsa sua. Erityisherkkänä olen pärjännyt silti erilaisissa kouluissa ja työpaikoissa, vaikka koen kaiken varmasti raskaampana ja voimakkaampana kuin moni muu "normaalihermoistoinen". Toisaalta myös intensiivisempänä: luonnon, tunteet jne..ihastumisen. 

En kaipaa juuri toisia ihmisiä ja ärsyynnyn väkijoukoista. Ajattelen syvällisesti ja haluan käyttää aikani merkityksellisiin ihmissuhteisiin, eikä turhiin pintapuolisiin kontakteihin.

Erityisherkkyys ON normaalia sekin. 

Kommentit:  olet niin ujo/herkkä eivät auta. Se on meidän kokemuksemme ja oikeutemme, ihan kuten normaalit ihmiset voivat tehdä enemän kuormittavia asioita, jos haluavat ja näin kykenevät. Minusta nk.erityisherkkyydestä pitäisi siitäkin tehdä osa "normaalia".

1800-luvulla oli hysterian käsite. Se osoitettiin epätieteelliseksi. Nyt ollaan palattu samaan, mutta sitä kutsutaan erityisherkkyydeksi. Haloo ihmiset, herätkää. Tämä on aivan sama ilmiö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.

Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.

Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.

Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?

Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.

Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?

Sanoisin, että molempia. Olen ollut pienestä asti herkkä, mutta kova kasvuympäristö on pakottanut sitä osittain peittämään. Miksi on siis niin vaikeaa ymmärtää, että osa ihmisistä on herkempiä? Jos en olisi ollut niin herkkä, en olisi ehkä kokenut asioita samalla tavalla. 

Ei ole vaikea ymmärtää. Mutta itse kritisoin erityisherkkä-määritelmää ja leimaa. Itse sanoisin että se herkkyys vaihtelee eri ihmisillä janalla eri elämänvaiheissa ja erilaisten kokemusten jälkeen, tai eri tilanteissa. Joskus se, jota eräs erityisherkkä tuolla moitti tunteettomaksi anturaksi tms. , voikin vuoden päästä olla tilanteessa, jos hän on herkillä paljon suuremmassa määrin, kuin nyt itsensä ertyisherkäksi määritellyt.

Se on liian laaja, liian epäselvä ja liian leimaava käsite niin hyvässä kuin pahassa. On vaarallista, että jotkut itsestään epävarmat ripustautuvat siihen, ja alkavat kuvitella olevansa ”superaistijoita” - toisin kuin naapurin tollo, joka nyt ei tunne yhtään mitään. Tässäkin ketjussa on tullut tämä asenne hyvin monelta kirjoittajalta esiin.

Itse olen ainakin kokenut nimenomaan lapsesta asti tähän aikuisuuteen olevani erityisherkkä. Se ei ole ominaisuus, joka vain yhtäkkiä katoaa, sen kanssa voi toki oppia elämään ns normaalisti.

Sinun traumasi alkoikin lapsena. Liitän tähän vahvasti tämän traumateorian.

Varsinaiset traumat eivät alkaneet pienenä lapsena kylläkään, vaan tulivat elämään vasta myöhemmin. Mutta kiitos toki tästä etädiagnoosista. Olen silti erityisherkkä. Voin olla traumoja kantava, mutta se ei poista herkkyyttä, joka on siis hermostollinen ominaisuus, joka voi olla jo syntyessä. 

No, olkoon tuo sinun uskontosi. Uskovaisen kanssa onkin vähän turhaa väitellä. Tieteeseen tuo käsityksesi ei perustu.

Luulen, että kun tutkit maailmaa ja itseäsi vielä muutaman vuoden, ja elät uteliaasti ja avoimin mielin, pääset vielä joskus irti tuosta erityisherkkyys-karsinastasi. Kaikkea hyvää sinulle, arvostathan myös läheistesi herkkiä tunteita.

Itseasiassa olen monen läheiseni luottohenkilö ja kuuntelija ollut, arvostan ihmisiä, ihan kaikenlaisia. Tieteellistä näyttöä asiasta löytyy, jos vähän viitsii perehtyä. Erityisherkkyyttä en juuri arjessa pohdi, koska elämäni on jo rauhallista ja seesteistä. Uskovainen en myöskään koe olevani, vaikka hauska vertaus sinäänsä. Ei tarvitsisi väitellä, jos sinä katsoisit maailmaan ja ihmisiä uteliaan ja avoimen ymmärtävästi, sen sijaan että laittaisit traumadiagnooseja herkäksi itsensä kokeville. Toivon kaikkea hyvää myös sinulle.

Juuri näin. Näiden ketjun dissaajien kommentit kertovat karua kieltä siitä, kuinka ymmärtämättömiä ja tietämättömiä ihmisiä tässäkin maassa asuu. Ei olekaan ihme, että monet muut erilaiset ihmiset, kuten liikuntavammaiset, kuurot, sokeat, vanhukset ym. joutuvat liian usein altavastaajiksi näiden ”jyrien” alle tässä yhteiskunnassa, työpaikoilla, kouluissa, harrastepiireissä jne.

Anteeksi, mutta ainakin itse olen keskustellut asioista asioina, ja aivan rauhallisesti, kuitenkin kyseenalaistaen ja kysymyksiä herätellen. Kyllä enemmän olen kokenut persoonaan menevää hyökkäystä ja ”jyryyttämistä” näiden erityisherkkien taholta. Suoranaista haistatteluakinnon tässä ketjussa ollut.

Mutta ei kai meidän muiden tunteilla niin väliä, kun emmehän me ole herkkiä, joiden tunteita pitää suojata. Anteeksi, en voinut vastustaa kiusausta😘 En oikeasti tahdo pahaa. En vain tosiaankaan usko tähän erityisherkkyys-konstruktioon.

Ole sitten uskomatta, astu taka vasemmalle ja ota ko. asiasta selvää, jos kiinnostaa. Ei minuakaan kiinnosta väitellä siitä olenko vai enkö erityisherkkä. Siinä ei ole mitään väiteltävää, koska se on ominaisuuteni jonka olen syntymässä saanut.