Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Erityisherkät/sensitiiviset, kuinka kestätte elämää?
Itselläni ei onnistu oikein mikään ja tälläkin hetkellä tilanne se, että en itketyn ja valvotun yön jälkeen (syyt itkuun liittyy juurikin siihen, etten ole normaali enkä siksi ole ikinä kuulunut joukkoon vaikka haluaisin olla vain yksi muista ja samanlainen kuin muutkin) kestä oikein mitään ääniä, saan sätkyjä jos en saa olla rauhassa jne.
Olen aika nuori vielä ja varmaan monet konstit käyttämättä, mutta löytyykö täältä muita sensitiivisiä jotka olisivat oppineet toimimaan yhteiskunnassa näistä aika rasittavista piirteistä huolimatta?
Ja helpottaako tällaiset piirteet iän myötä, vai paheneeko? Tai pysyy samana?
Olisi niin ihanaa olla kuten muut, ns. normaali.
On hyvin raskasta ja yksinäistä olla tällainen.
Kommentit (899)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.
Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.
Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.
Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?
Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.
Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?
Sanoisin, että molempia. Olen ollut pienestä asti herkkä, mutta kova kasvuympäristö on pakottanut sitä osittain peittämään. Miksi on siis niin vaikeaa ymmärtää, että osa ihmisistä on herkempiä? Jos en olisi ollut niin herkkä, en olisi ehkä kokenut asioita samalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asun yksin. Kotona on hiljaisuus ja rauha ja asiat kuten minä haluan. Seuraa säännöstelen ja sanon ei, jos en jaksa. Yksi helpottava asia oli kun aloin matkustaa yksin. Samalla aloin myös nauttia matkoista aivan uudella tavalla ja saan niistä voimaa arkeen. Matkat on mulle sellaista " omaa ihanaa laatuaikaa". Työelämässä olen pakottanut itseni sietämään myös ihmisiä, joista en kerta kaikkiaan pidä. Yksityiselämässä olen laittanut muutaman "kaverin" lähtemään. Mitään kiusaamista en siedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huom! Vellit ja puurot nyt sekaisin:
erityisherkkyys voidaan diagnosoida, kuten mikä tahansa muu erityisyys mm. tunneälyn syvyys, tunnekylmyys, narsismi, adhd ym.
Itsediagnosointi on aina itse tehty määritelmä, sytyke, jonka perusteella voi lähteä ammattilaisen puheille selvittämään mistä on kyse.Itsediagnosointi on verrattavissa siihen kun narsisti ei koe itseään narsistiksi, mutta ympäristö tuntee outouden hänen vuorovaikutuksessaan. Kun/jos narsisti hakeutuu ammattilaisen puheille, hän ehkä kykenee ymmärtämään oman käytöksensä mm. tarpeen alistaa, dissata herkempiä ihmisiä, manipuloida jne.
Eli, nämä ihmisten luokittelut suuntaan tai toiseen, ovat ratkottavissa ammattilaisten toimesta, ei mutu-tuntumalla.
Erityisherkkyyttä ei ole tautiluokituksessa joten sitä ei voi diagnosoida.
Nyt ei ollut kyse tautiluokituksesta erityisherkkyyden kohdalla, vaan vertailusta muihin nykyisin helposti mutu-tuntumalla määriteltäviin mm. tunne-elämään vaikuttaviin laajakirjoisiin oireisiin. Huomioi konteksti, jossa asiasta keskustellaan eli vauva-palsta. Erityisherkkyydet sinänsä esim. asperger-oireyhtymäkirjo voidaan tietyin ehdoin diagnosoida, kuten aistiherkyys osana erityisherkkyyttä, josta tässä yhteydessä ollut puhe. Maailmalla monia esimerkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurustellut itse itsensä erityisherkäksi diagnosoineen kanssa ja eihän se loppujen lopuksi toiminut. Vaikka kuinka koittaa ymmärtää niin ei se ymmärrys lopulta riitä, jos toisen tunteet aina ajaa omien yli diagnoosin varjolla. Siinä kyseisessä parisuhteessa ei ollut tilaa sille, että sillä ns. normaalilla ihmiselläkin on tunne-elämä. Sitä kuvittelisi, että vahvasti tunteet kokeva ihminen osaisi asettautua toisen asemaan, mutta se ei todellakaan aina ole niin. Syyttävä sormi kääntyi aina lopulta osoittamaan minua.
Tämä korostuu ketjussa. Ihan kuin vain erityisherkkä kokee, tuntee tai ajattelee.
Se on Vaarallista. Asettaa itsensä kaikkien yläpuolelle.
Onhan ihmisissä muutenkin erilaisia persoonia, on itsekkäämpiä ja vähemmän itsekkäitä. Kaikki erityisherkätkään eivät ole samanlaisia. Tämä ketju on erityisherkille, joten tästä ei varmaan kannata vetää sellaisia johtopäätöksiä, että herkemmät 24/7 tuijottaisivat vain oma napaa. Herkkiksiä voi olla paljon vaikkapa hoiva- alalla, jolloin katse on enemmän muissa ihmisissä ja heidän avun tarpeessa. Uskon, että herkkä voi kokea helpommin parisuhteen kuormittavaksi, koska ei saa hiljennettyä sitä informaatiotulvaa, mitä toisesta ihmisestä jatkuvasti tulee. Se ei ole tietenkään sen ei- herkän vika, mutta kokemuksesta sanoisin, että jos hyvin herkkä on todella vastakohdan kanssa, voi se olla molemmille aika raskasta pidemmän päälle, ei siinä välttämättä ymmärrys riitä puolin eikä toisin.
Kokemuksesta sanon, että se informaatiotulva vähenee, kun oppii rentoutumaan turvallisessa ympäristössä. Toki jos se "herkkyys" ilmenee vaikeutena olla toisen kanssa, ei suhde voi toimia. Eli jos kiukuttelee, provosoi, pitää itseään erityisenä ja toista vähempiarvoisena.
Hoiva-alalla ei ole hyötyä erityisherkkyydestä. Tarvitaan tasapainoa ja luotettavuutta.
Ja erityisherkkäkö ei voi olla tasapainoinen ja luotettava? Olen kokenut, että erityisherkkyydestä on hyötyä hoito- alalla, olen saattohoitanut yms, ja kyllä olen kokenut vaistoavani ja aistivani milloin ihminen tarvitsee kosketusta ja turvaa, ja milloin vaikka suuta kuivaa, vaikkei sitä voisikaan ilmaista. Olen saanut myös palautetta useilta potilailta aidosta kohtaamisesta ym. joka usein monille sairaille on erittäin tärkeää, että joku oikeasti näkee ja kuulee juuri sinut. Lääkehoitokin on tärkeää, muttei korvaa ihmistä.
Ei näihin tarvita mitään "erityis" itsensä luokittelua.
Ei tarvitakaan. Se nyt vain sattuu olemaan nimitys ominaisuudelle. Kyllä noihin kykenee ihan kaikki, mutta erityisherkkyydestä voi olla tietyissä tilanteissa hyötyä, voi esimerkiksi vaistota herkemmin jonkin oireen tms. ja saada näin nopeammin apua ja hoitoa.
Oireita ei aistita. Ne havainnoidaan teoreettisen tiedon, tarkkailun, mittaustulosten ja potilaan ja ammattilaisen yhteistyön ja vuorovaikutuksen pohjalta.
Kaikkien noiden edellämainittujen lisäksi, voi myös aistia asioita. Mutta sitä ehkä ymmärrä sellaiset, jotka eivät itse koe vahvaa aistimista. Se ei tietenkään tarkoita, että vaistojen pohjalta tehdään mitään tulkintoja, se on vain yksi elementti muiden joukossa auttaa ihmisiä.
Minulla oli virhe tuossa, piti olla vaistota. Aisteja toki käytetään kaikessa työssä joka päivä.
Ammattilainen tekee toki myös intuitiivista, tietoon ja kokemukseen perustuvaa laajaa havainnointia ja asioiden alitajuistakin prosessointia ja yhdistelyä, mutta on mystifiointia pitää sitä (vain?)eristyisherkälle tyypillisenä vaistoiluna. Se on mielestäni jopa potilasturvallisuuden vaarantamista, jos perustaa työnsä ja ammattitaitonsa johonkin niin epämääräiseen.
Juurihan tuossa sanottiin, että kaikkien muiden LISÄKSI, ei siis pelkästään tietenkään kukaan minkään vaistojen varaan laske mitään hoitotyössä, ainakaan toivottavasti.
Mutta kyse ei ole mistään erityisherkän mystisestä vaistosta, vaan vuorovaikutusosaamisen, potilaan kuuntelun taidon, tiedon, kokemuksen ym. terävöittämästä ammatillisesta intuitiosta.
Tiedän tapauksia, joissa erityisherkäksi itseään kutsuva säpsyy potilaan näistä ja noista oireista vähän väliä, ja hän kun mielestään vaistoaa niin herkästi muutoksia potilaan voinnissa. Todellisuudessa potilaan oireet ovat hänelle tyypillisiä ja ovat jo hoidossa. Hoitajalta puuttuu tässä tilanteessa tietoa, kokemusta ja rauhallisuutta, jota hän yrittää korvata itselleen diagnosoimalla herkkyydellä.
Noissa tilanteissa puuttuu ymmärrys ja kyky hahmottaa kokonaisuutta, sekä lisäksi potilaan tuntemus. Erityisherkkyydestä voi olla hyötyä kun sen yhdistää ammattitaitoon. Jos mielikuva herää hoitajasta, joka säikkyy kaikkea, voi se todellisuudessa olla jopa aika kaukana totuudesta. Herkkä voi olla hyvinkin vahva ja pystyä toimimaan töissä ilman mitään ylianalysointia.
Et siis uskonut edellisen kirjoittamaa. Hänellä on kokemusta asiasta mutta sinulle se ei voi olla totta. Sinulle se herkkä on vahva eikä säiky, vaikka siltä näyttää.
Ei vaan se on varmasti ihan totta, ja sellaisia säikkyjä on myös ei- herkissä. Kerroinkin oman kokemukseni, että herkissä voi olla myös vahvoja, jotka eivät säiky.
Sinä väittelet nyt niin, että kun annan esimerkin siitä miten erityisherkkä toimii ”erityisherkkyydelle” tyypillisen ominaisuuden kanssa, sinä annat hänelle muita ominaisuuksia siihen päälle, jotka eivät ole mitenkään tyypillisesti ”erityisherkkyyteen” liittyviä, ja väität vastaan sillä. Tämä on siis hieman juupas-eipäs -tilanne.
Ehkä tässä lähtee herkästi defenssit päälle. Mutta siis en mielestäni sanonut missään vaiheessa, etteikö noi kokemukset herkistä voisi olla totta? En keksinyt ominaisuuksia herkille, vaan sanoin että monenlaisia ominaisuuksia voi olla niin herkillä kuin ei- herkilläkin.
Luin koko ketjun läpi. En ymmärrä miksi joillekin erityisherkkyys tuntuu olevan kuin kirosana. Outoa myöskin, että kuvitellaan erityisherkkien nostavan itseään muiden yläpuolelle. Monihan on päinvastoin antanut ymmärtää joutuneensa luopumaan tai vähentämään monta ns. normiarkeen kuuluvaa asiaa omasta halustaan riippumatta ja tuntevansa olonsa ennemminkin negatiivisesti erilaiseksi kuin olevansa muiden yläpuolella. Onneksi on tuotu esille myös erityisherkkyyden vahvuuksia. Monella vain kestää aikansa kääntää ne puolensa voimavaroiksi, kun elämme kuitenkin niin hektisessä ja suorituskeskeisessä yhteiskunnassa, jossa herkkyydelle ei useinkaan tunnu olevan sijaa.
Olen itse empaattinen ja tunneherkkä ihminen. Olen ollut sitä lapsesta asti. Perheessäni on myös selkeästi erityisherkkä ihminen. Autismikirjo on poissuljettu. Erityisherkkyys ei varsinaisesti ole diagnoosi, mutta myös lääkärit ovat puhuneet erityisherkkyydestä. Perheenjäsenelläni suurin ero esim. omaan herkkyyteeni on nimenomaan kuormittuminen. Oli kyseessä sitten mukava tai epämukava tapahtuma, opiskelu- tai työpäivä, asiointi jossain kaupassa tai palvelussa, ystävien tapaaminen tai perhejuhla yms. yms. niin hän kuormittuu tilanteista erittäin paljon, koska aistit ottavat vastaan normitilanteeseen verrattuna moninkertaisesti ärsykkeitä ja aistimuksia, jotka vaatisivat pitkää palautumista, mutta nyky-yhteiskunnassa se ei ole kovinkaan monelle mahdollista toteuttaa. Autismikirjossa löytyy paljon samankaltaisuutta, mutta esim. linkistä https://www.erityisherkat.fi/erityisherkkyys/mita-erityisherkkyys-ei-ol… voi saada vähän käsitystä mitä eroavuuksiakin löytyy.
Monissa erityisherkkien vastauksissa nousi esille kerta toisensa jälkeen luonto ja eristäytyminen. Olisiko yhtenä osatekijänä nykyinen loputon informaation ja ärsykkeiden tulva sekä hektiset elämä- ja työvaatimukset miksi niin moni uupuu verrattuna entisaikojen elämänmenoon. Autonomisen hermoston reaktiot, kun eivät ole asenteesta kiinni, kuten valitettavasti jotkut näyttävät luulevan, joilla ei itsellään tai lähipiirissäänkään vastaavaa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurustellut itse itsensä erityisherkäksi diagnosoineen kanssa ja eihän se loppujen lopuksi toiminut. Vaikka kuinka koittaa ymmärtää niin ei se ymmärrys lopulta riitä, jos toisen tunteet aina ajaa omien yli diagnoosin varjolla. Siinä kyseisessä parisuhteessa ei ollut tilaa sille, että sillä ns. normaalilla ihmiselläkin on tunne-elämä. Sitä kuvittelisi, että vahvasti tunteet kokeva ihminen osaisi asettautua toisen asemaan, mutta se ei todellakaan aina ole niin. Syyttävä sormi kääntyi aina lopulta osoittamaan minua.
Tämä korostuu ketjussa. Ihan kuin vain erityisherkkä kokee, tuntee tai ajattelee.
Se on Vaarallista. Asettaa itsensä kaikkien yläpuolelle.
Onhan ihmisissä muutenkin erilaisia persoonia, on itsekkäämpiä ja vähemmän itsekkäitä. Kaikki erityisherkätkään eivät ole samanlaisia. Tämä ketju on erityisherkille, joten tästä ei varmaan kannata vetää sellaisia johtopäätöksiä, että herkemmät 24/7 tuijottaisivat vain oma napaa. Herkkiksiä voi olla paljon vaikkapa hoiva- alalla, jolloin katse on enemmän muissa ihmisissä ja heidän avun tarpeessa. Uskon, että herkkä voi kokea helpommin parisuhteen kuormittavaksi, koska ei saa hiljennettyä sitä informaatiotulvaa, mitä toisesta ihmisestä jatkuvasti tulee. Se ei ole tietenkään sen ei- herkän vika, mutta kokemuksesta sanoisin, että jos hyvin herkkä on todella vastakohdan kanssa, voi se olla molemmille aika raskasta pidemmän päälle, ei siinä välttämättä ymmärrys riitä puolin eikä toisin.
Kokemuksesta sanon, että se informaatiotulva vähenee, kun oppii rentoutumaan turvallisessa ympäristössä. Toki jos se "herkkyys" ilmenee vaikeutena olla toisen kanssa, ei suhde voi toimia. Eli jos kiukuttelee, provosoi, pitää itseään erityisenä ja toista vähempiarvoisena.
Hoiva-alalla ei ole hyötyä erityisherkkyydestä. Tarvitaan tasapainoa ja luotettavuutta.
Ja erityisherkkäkö ei voi olla tasapainoinen ja luotettava? Olen kokenut, että erityisherkkyydestä on hyötyä hoito- alalla, olen saattohoitanut yms, ja kyllä olen kokenut vaistoavani ja aistivani milloin ihminen tarvitsee kosketusta ja turvaa, ja milloin vaikka suuta kuivaa, vaikkei sitä voisikaan ilmaista. Olen saanut myös palautetta useilta potilailta aidosta kohtaamisesta ym. joka usein monille sairaille on erittäin tärkeää, että joku oikeasti näkee ja kuulee juuri sinut. Lääkehoitokin on tärkeää, muttei korvaa ihmistä.
Ei näihin tarvita mitään "erityis" itsensä luokittelua.
Ei tarvitakaan. Se nyt vain sattuu olemaan nimitys ominaisuudelle. Kyllä noihin kykenee ihan kaikki, mutta erityisherkkyydestä voi olla tietyissä tilanteissa hyötyä, voi esimerkiksi vaistota herkemmin jonkin oireen tms. ja saada näin nopeammin apua ja hoitoa.
Oireita ei aistita. Ne havainnoidaan teoreettisen tiedon, tarkkailun, mittaustulosten ja potilaan ja ammattilaisen yhteistyön ja vuorovaikutuksen pohjalta.
Kaikkien noiden edellämainittujen lisäksi, voi myös aistia asioita. Mutta sitä ehkä ymmärrä sellaiset, jotka eivät itse koe vahvaa aistimista. Se ei tietenkään tarkoita, että vaistojen pohjalta tehdään mitään tulkintoja, se on vain yksi elementti muiden joukossa auttaa ihmisiä.
Minulla oli virhe tuossa, piti olla vaistota. Aisteja toki käytetään kaikessa työssä joka päivä.
Ammattilainen tekee toki myös intuitiivista, tietoon ja kokemukseen perustuvaa laajaa havainnointia ja asioiden alitajuistakin prosessointia ja yhdistelyä, mutta on mystifiointia pitää sitä (vain?)eristyisherkälle tyypillisenä vaistoiluna. Se on mielestäni jopa potilasturvallisuuden vaarantamista, jos perustaa työnsä ja ammattitaitonsa johonkin niin epämääräiseen.
Juurihan tuossa sanottiin, että kaikkien muiden LISÄKSI, ei siis pelkästään tietenkään kukaan minkään vaistojen varaan laske mitään hoitotyössä, ainakaan toivottavasti.
Mutta kyse ei ole mistään erityisherkän mystisestä vaistosta, vaan vuorovaikutusosaamisen, potilaan kuuntelun taidon, tiedon, kokemuksen ym. terävöittämästä ammatillisesta intuitiosta.
Tiedän tapauksia, joissa erityisherkäksi itseään kutsuva säpsyy potilaan näistä ja noista oireista vähän väliä, ja hän kun mielestään vaistoaa niin herkästi muutoksia potilaan voinnissa. Todellisuudessa potilaan oireet ovat hänelle tyypillisiä ja ovat jo hoidossa. Hoitajalta puuttuu tässä tilanteessa tietoa, kokemusta ja rauhallisuutta, jota hän yrittää korvata itselleen diagnosoimalla herkkyydellä.
Noissa tilanteissa puuttuu ymmärrys ja kyky hahmottaa kokonaisuutta, sekä lisäksi potilaan tuntemus. Erityisherkkyydestä voi olla hyötyä kun sen yhdistää ammattitaitoon. Jos mielikuva herää hoitajasta, joka säikkyy kaikkea, voi se todellisuudessa olla jopa aika kaukana totuudesta. Herkkä voi olla hyvinkin vahva ja pystyä toimimaan töissä ilman mitään ylianalysointia.
Et siis uskonut edellisen kirjoittamaa. Hänellä on kokemusta asiasta mutta sinulle se ei voi olla totta. Sinulle se herkkä on vahva eikä säiky, vaikka siltä näyttää.
Ei vaan se on varmasti ihan totta, ja sellaisia säikkyjä on myös ei- herkissä. Kerroinkin oman kokemukseni, että herkissä voi olla myös vahvoja, jotka eivät säiky.
Sinä väittelet nyt niin, että kun annan esimerkin siitä miten erityisherkkä toimii ”erityisherkkyydelle” tyypillisen ominaisuuden kanssa, sinä annat hänelle muita ominaisuuksia siihen päälle, jotka eivät ole mitenkään tyypillisesti ”erityisherkkyyteen” liittyviä, ja väität vastaan sillä. Tämä on siis hieman juupas-eipäs -tilanne.
Ehkä tässä lähtee herkästi defenssit päälle. Mutta siis en mielestäni sanonut missään vaiheessa, etteikö noi kokemukset herkistä voisi olla totta? En keksinyt ominaisuuksia herkille, vaan sanoin että monenlaisia ominaisuuksia voi olla niin herkillä kuin ei- herkilläkin.
Tavallaan vesität herkkyyden, kun laajennat käsitettä olemaan ei-mitään ja vähän-kaikkea. Mihin sitä sitten enää tarvitaan? Se ei oikeastaan kuvaa enää yhtään mitään, vaan jokaisen ihmisen ominaisuudet saadaan sopimaan kivasti erityis-käsitteen alle.
Käyttäjä9605 kirjoitti:
Mistä päättelit olevasi jotenkin erityinen? Jos oletkin vain perinteinen lumihiutale joka sulaa heti kun tulee vähän ongelmia.
Mistä sinä päättelet olevasi asiantuntija herkkyydessä, kun et sitä mitä ilmeisimmin ole?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asun yksin. Kotona on hiljaisuus ja rauha ja asiat kuten minä haluan. Seuraa säännöstelen ja sanon ei, jos en jaksa. Yksi helpottava asia oli kun aloin matkustaa yksin. Samalla aloin myös nauttia matkoista aivan uudella tavalla ja saan niistä voimaa arkeen. Matkat on mulle sellaista " omaa ihanaa laatuaikaa". Työelämässä olen pakottanut itseni sietämään myös ihmisiä, joista en kerta kaikkiaan pidä. Yksityiselämässä olen laittanut muutaman "kaverin" lähtemään. Mitään kiusaamista en siedä.
Ymmärräthän, ettei tämä tee sinusta erityisherkkää? Moni moni muukin arvostaa yksityiselämäänsä. Julkkikset maksavat yksinäisyydestä ja yksityisyydestä miljoonia. En tiedä itse asiassa ketään, joka ei arvostaisi. Se on inhimillisyyttä, ei erityisherkkyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurustellut itse itsensä erityisherkäksi diagnosoineen kanssa ja eihän se loppujen lopuksi toiminut. Vaikka kuinka koittaa ymmärtää niin ei se ymmärrys lopulta riitä, jos toisen tunteet aina ajaa omien yli diagnoosin varjolla. Siinä kyseisessä parisuhteessa ei ollut tilaa sille, että sillä ns. normaalilla ihmiselläkin on tunne-elämä. Sitä kuvittelisi, että vahvasti tunteet kokeva ihminen osaisi asettautua toisen asemaan, mutta se ei todellakaan aina ole niin. Syyttävä sormi kääntyi aina lopulta osoittamaan minua.
Tämä korostuu ketjussa. Ihan kuin vain erityisherkkä kokee, tuntee tai ajattelee.
Se on Vaarallista. Asettaa itsensä kaikkien yläpuolelle.
Onhan ihmisissä muutenkin erilaisia persoonia, on itsekkäämpiä ja vähemmän itsekkäitä. Kaikki erityisherkätkään eivät ole samanlaisia. Tämä ketju on erityisherkille, joten tästä ei varmaan kannata vetää sellaisia johtopäätöksiä, että herkemmät 24/7 tuijottaisivat vain oma napaa. Herkkiksiä voi olla paljon vaikkapa hoiva- alalla, jolloin katse on enemmän muissa ihmisissä ja heidän avun tarpeessa. Uskon, että herkkä voi kokea helpommin parisuhteen kuormittavaksi, koska ei saa hiljennettyä sitä informaatiotulvaa, mitä toisesta ihmisestä jatkuvasti tulee. Se ei ole tietenkään sen ei- herkän vika, mutta kokemuksesta sanoisin, että jos hyvin herkkä on todella vastakohdan kanssa, voi se olla molemmille aika raskasta pidemmän päälle, ei siinä välttämättä ymmärrys riitä puolin eikä toisin.
Kokemuksesta sanon, että se informaatiotulva vähenee, kun oppii rentoutumaan turvallisessa ympäristössä. Toki jos se "herkkyys" ilmenee vaikeutena olla toisen kanssa, ei suhde voi toimia. Eli jos kiukuttelee, provosoi, pitää itseään erityisenä ja toista vähempiarvoisena.
Hoiva-alalla ei ole hyötyä erityisherkkyydestä. Tarvitaan tasapainoa ja luotettavuutta.
Ja erityisherkkäkö ei voi olla tasapainoinen ja luotettava? Olen kokenut, että erityisherkkyydestä on hyötyä hoito- alalla, olen saattohoitanut yms, ja kyllä olen kokenut vaistoavani ja aistivani milloin ihminen tarvitsee kosketusta ja turvaa, ja milloin vaikka suuta kuivaa, vaikkei sitä voisikaan ilmaista. Olen saanut myös palautetta useilta potilailta aidosta kohtaamisesta ym. joka usein monille sairaille on erittäin tärkeää, että joku oikeasti näkee ja kuulee juuri sinut. Lääkehoitokin on tärkeää, muttei korvaa ihmistä.
Ei näihin tarvita mitään "erityis" itsensä luokittelua.
Ei tarvitakaan. Se nyt vain sattuu olemaan nimitys ominaisuudelle. Kyllä noihin kykenee ihan kaikki, mutta erityisherkkyydestä voi olla tietyissä tilanteissa hyötyä, voi esimerkiksi vaistota herkemmin jonkin oireen tms. ja saada näin nopeammin apua ja hoitoa.
Oireita ei aistita. Ne havainnoidaan teoreettisen tiedon, tarkkailun, mittaustulosten ja potilaan ja ammattilaisen yhteistyön ja vuorovaikutuksen pohjalta.
Kaikkien noiden edellämainittujen lisäksi, voi myös aistia asioita. Mutta sitä ehkä ymmärrä sellaiset, jotka eivät itse koe vahvaa aistimista. Se ei tietenkään tarkoita, että vaistojen pohjalta tehdään mitään tulkintoja, se on vain yksi elementti muiden joukossa auttaa ihmisiä.
Minulla oli virhe tuossa, piti olla vaistota. Aisteja toki käytetään kaikessa työssä joka päivä.
Ammattilainen tekee toki myös intuitiivista, tietoon ja kokemukseen perustuvaa laajaa havainnointia ja asioiden alitajuistakin prosessointia ja yhdistelyä, mutta on mystifiointia pitää sitä (vain?)eristyisherkälle tyypillisenä vaistoiluna. Se on mielestäni jopa potilasturvallisuuden vaarantamista, jos perustaa työnsä ja ammattitaitonsa johonkin niin epämääräiseen.
Juurihan tuossa sanottiin, että kaikkien muiden LISÄKSI, ei siis pelkästään tietenkään kukaan minkään vaistojen varaan laske mitään hoitotyössä, ainakaan toivottavasti.
Mutta kyse ei ole mistään erityisherkän mystisestä vaistosta, vaan vuorovaikutusosaamisen, potilaan kuuntelun taidon, tiedon, kokemuksen ym. terävöittämästä ammatillisesta intuitiosta.
Tiedän tapauksia, joissa erityisherkäksi itseään kutsuva säpsyy potilaan näistä ja noista oireista vähän väliä, ja hän kun mielestään vaistoaa niin herkästi muutoksia potilaan voinnissa. Todellisuudessa potilaan oireet ovat hänelle tyypillisiä ja ovat jo hoidossa. Hoitajalta puuttuu tässä tilanteessa tietoa, kokemusta ja rauhallisuutta, jota hän yrittää korvata itselleen diagnosoimalla herkkyydellä.
Noissa tilanteissa puuttuu ymmärrys ja kyky hahmottaa kokonaisuutta, sekä lisäksi potilaan tuntemus. Erityisherkkyydestä voi olla hyötyä kun sen yhdistää ammattitaitoon. Jos mielikuva herää hoitajasta, joka säikkyy kaikkea, voi se todellisuudessa olla jopa aika kaukana totuudesta. Herkkä voi olla hyvinkin vahva ja pystyä toimimaan töissä ilman mitään ylianalysointia.
Et siis uskonut edellisen kirjoittamaa. Hänellä on kokemusta asiasta mutta sinulle se ei voi olla totta. Sinulle se herkkä on vahva eikä säiky, vaikka siltä näyttää.
Ei vaan se on varmasti ihan totta, ja sellaisia säikkyjä on myös ei- herkissä. Kerroinkin oman kokemukseni, että herkissä voi olla myös vahvoja, jotka eivät säiky.
Sinä väittelet nyt niin, että kun annan esimerkin siitä miten erityisherkkä toimii ”erityisherkkyydelle” tyypillisen ominaisuuden kanssa, sinä annat hänelle muita ominaisuuksia siihen päälle, jotka eivät ole mitenkään tyypillisesti ”erityisherkkyyteen” liittyviä, ja väität vastaan sillä. Tämä on siis hieman juupas-eipäs -tilanne.
Ehkä tässä lähtee herkästi defenssit päälle. Mutta siis en mielestäni sanonut missään vaiheessa, etteikö noi kokemukset herkistä voisi olla totta? En keksinyt ominaisuuksia herkille, vaan sanoin että monenlaisia ominaisuuksia voi olla niin herkillä kuin ei- herkilläkin.
Tavallaan vesität herkkyyden, kun laajennat käsitettä olemaan ei-mitään ja vähän-kaikkea. Mihin sitä sitten enää tarvitaan? Se ei oikeastaan kuvaa enää yhtään mitään, vaan jokaisen ihmisen ominaisuudet saadaan sopimaan kivasti erityis-käsitteen alle.
rityisherkkyys on ominaisuus, joka esiintyy jopa noin 15–20 prosentilla väestöstä. Se ei ole siis erityisen harvinaista.
Erityisherkkyydestä puhutaan, kun henkilöllä on synnynnäinen taipumus reagoida voimakkaasti esimerkiksi ympäristön ääniin tai valoihin, uutisiin tai vaikkapa omiin ajatuksiin ja tunteisiin. Hän eläytyy voimakkaasti toisten asemaan ja havainnoi ympäristöään jatkuvasti.
Erityisherkkyydellä ei tarkoiteta kuitenkaan aistien keskimääräistä parempaa toimintaa, vaan hermoston herkkää reagointia. Herkkyys ei myöskään ole sairaus tai vamma eikä sitä varten ole diagnoosia.
Usein herkät ovat introverttejä ja ujoja, mutta tämäkään ei päde aina; herkkä voi olla hyvinkin ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen.
Herkillä ihmisillä on hyvin vahva sisäinen ohjautuvuus.”Työelämässä erityisherkkyyden kanssa selviytymisessä on omat haasteensa ja mahdollisuutensa. Työ- ja organisaatiopsykologi, psykoterapeutti Erja Kemilä tuntee erityisherkkyyden hyvin. Hän on kouluttanut myös esimiehiä ominaisuuden tunnistamiseen.
“Erityisherkkien kohdalla jaksaminen ja kuormittuminen ovat työelämän erityisiä haasteita. Herkkä ihminen jaksaa tehdä paljon työtä, venyy ja on hyvin tunnollinen työntekijä ja kestää vaativiakin paineita, mutta herkkyys voi altistaa voimakkaalle väsymiselle. Esimiehen tehtävä on tällöin ottaa tämä henkilökohtaisena ominaisuutena huomioon esimerkiksi työn suunnittelussa ja mitoittamisessa. Jo työturvallisuuslaki velvoittaa tähän”, Kemilä muistuttaa.
koska erityisherkkyyttä ei voi selittää vain kuvailemalla jotain, että herkkä aina säikkyy kaikelle ym. se on sisäinen ominaisuus, joka näyttäytyy eritavoin, onhan ihmisilla erilaiset temperamentitkin synnynnäisesti. Eli herkillä ei välttämättä aistitkaan toimi sen paremmin, mutta hän eläytyy todella voimakkaasti toisen asemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.
Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.
Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.
Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?
Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.
Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?
Sanoisin, että molempia. Olen ollut pienestä asti herkkä, mutta kova kasvuympäristö on pakottanut sitä osittain peittämään. Miksi on siis niin vaikeaa ymmärtää, että osa ihmisistä on herkempiä? Jos en olisi ollut niin herkkä, en olisi ehkä kokenut asioita samalla tavalla.
Ei ole vaikea ymmärtää. Mutta itse kritisoin erityisherkkä-määritelmää ja leimaa. Itse sanoisin että se herkkyys vaihtelee eri ihmisillä janalla eri elämänvaiheissa ja erilaisten kokemusten jälkeen, tai eri tilanteissa. Joskus se, jota eräs erityisherkkä tuolla moitti tunteettomaksi anturaksi tms. , voikin vuoden päästä olla tilanteessa, jos hän on herkillä paljon suuremmassa määrin, kuin nyt itsensä ertyisherkäksi määritellyt.
Se on liian laaja, liian epäselvä ja liian leimaava käsite niin hyvässä kuin pahassa. On vaarallista, että jotkut itsestään epävarmat ripustautuvat siihen, ja alkavat kuvitella olevansa ”superaistijoita” - toisin kuin naapurin tollo, joka nyt ei tunne yhtään mitään. Tässäkin ketjussa on tullut tämä asenne hyvin monelta kirjoittajalta esiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.
Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.
Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.
Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?
Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.
Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?
Sanoisin, että molempia. Olen ollut pienestä asti herkkä, mutta kova kasvuympäristö on pakottanut sitä osittain peittämään. Miksi on siis niin vaikeaa ymmärtää, että osa ihmisistä on herkempiä? Jos en olisi ollut niin herkkä, en olisi ehkä kokenut asioita samalla tavalla.
Ei ole vaikea ymmärtää. Mutta itse kritisoin erityisherkkä-määritelmää ja leimaa. Itse sanoisin että se herkkyys vaihtelee eri ihmisillä janalla eri elämänvaiheissa ja erilaisten kokemusten jälkeen, tai eri tilanteissa. Joskus se, jota eräs erityisherkkä tuolla moitti tunteettomaksi anturaksi tms. , voikin vuoden päästä olla tilanteessa, jos hän on herkillä paljon suuremmassa määrin, kuin nyt itsensä ertyisherkäksi määritellyt.
Se on liian laaja, liian epäselvä ja liian leimaava käsite niin hyvässä kuin pahassa. On vaarallista, että jotkut itsestään epävarmat ripustautuvat siihen, ja alkavat kuvitella olevansa ”superaistijoita” - toisin kuin naapurin tollo, joka nyt ei tunne yhtään mitään. Tässäkin ketjussa on tullut tämä asenne hyvin monelta kirjoittajalta esiin.
Itse olen ainakin kokenut nimenomaan lapsesta asti tähän aikuisuuteen olevani erityisherkkä. Se ei ole ominaisuus, joka vain yhtäkkiä katoaa, sen kanssa voi toki oppia elämään ns normaalisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ketju on suunnattu erityisherkille kysymyksineen.
Miksi te, jotka haluatte riidellä ja veivata jotain hoitajatyöyhteisöjen kissa-hiirileikkejä, tulette tänne meuhkaamaan ja kyseenalaistamaan erityisherkkien ominaisuuksia?
Perustakaa oma haukkumisketjunne, kiitos!
T. Omilla jaloillaan seisova erityisherkkä
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun läpi. En ymmärrä miksi joillekin erityisherkkyys tuntuu olevan kuin kirosana. Outoa myöskin, että kuvitellaan erityisherkkien nostavan itseään muiden yläpuolelle. Monihan on päinvastoin antanut ymmärtää joutuneensa luopumaan tai vähentämään monta ns. normiarkeen kuuluvaa asiaa omasta halustaan riippumatta ja tuntevansa olonsa ennemminkin negatiivisesti erilaiseksi kuin olevansa muiden yläpuolella. Onneksi on tuotu esille myös erityisherkkyyden vahvuuksia. Monella vain kestää aikansa kääntää ne puolensa voimavaroiksi, kun elämme kuitenkin niin hektisessä ja suorituskeskeisessä yhteiskunnassa, jossa herkkyydelle ei useinkaan tunnu olevan sijaa.
Olen itse empaattinen ja tunneherkkä ihminen. Olen ollut sitä lapsesta asti. Perheessäni on myös selkeästi erityisherkkä ihminen. Autismikirjo on poissuljettu. Erityisherkkyys ei varsinaisesti ole diagnoosi, mutta myös lääkärit ovat puhuneet erityisherkkyydestä. Perheenjäsenelläni suurin ero esim. omaan herkkyyteeni on nimenomaan kuormittuminen. Oli kyseessä sitten mukava tai epämukava tapahtuma, opiskelu- tai työpäivä, asiointi jossain kaupassa tai palvelussa, ystävien tapaaminen tai perhejuhla yms. yms. niin hän kuormittuu tilanteista erittäin paljon, koska aistit ottavat vastaan normitilanteeseen verrattuna moninkertaisesti ärsykkeitä ja aistimuksia, jotka vaatisivat pitkää palautumista, mutta nyky-yhteiskunnassa se ei ole kovinkaan monelle mahdollista toteuttaa. Autismikirjossa löytyy paljon samankaltaisuutta, mutta esim. linkistä https://www.erityisherkat.fi/erityisherkkyys/mita-erityisherkkyys-ei-ol… voi saada vähän käsitystä mitä eroavuuksiakin löytyy.
Monissa erityisherkkien vastauksissa nousi esille kerta toisensa jälkeen luonto ja eristäytyminen. Olisiko yhtenä osatekijänä nykyinen loputon informaation ja ärsykkeiden tulva sekä hektiset elämä- ja työvaatimukset miksi niin moni uupuu verrattuna entisaikojen elämänmenoon. Autonomisen hermoston reaktiot, kun eivät ole asenteesta kiinni, kuten valitettavasti jotkut näyttävät luulevan, joilla ei itsellään tai lähipiirissäänkään vastaavaa ole.
Ei tarvitse olla erityisherkkä, että noin tapahtuu. Yksilön pitää tehdä elämässään valintoja, joilla ei uuvu. Kaikkea ei tietenkään voi muuttaa, mutta monet oman elämänsä asiat voi. Kuten hektisistä elämävaatimuksistaan luopuminen. Työvaatimuksiin on vaikeampi vaikuttaa (ei kuitenkaan mahdotonta), mutta oman vapaa-aikansa saa käyttää just niinkuin lystää. Ei ole mkään pakko juosta illasta toiseen harrastuksissa, kissanristiäisissä, kuunnella samaan aikaan telkkaria ja lukea kirjaa jne. Kirjoitin aiemmin ketjuun, että olen tehnyt omassa elämässäni muutoksia, joita kutsun elämän leppoistamiseksi. Luopunut ihan vapaaehtoisesti sellaisista asioista, jotka tekivät elämästäni hektistä. Kukaan ei ole tullut mulle sanomaan, että mun pitäisi palata hektiseen elämään. Ihan itse olin aikoinaan valinnut hektisen elämäntavan enkä voinut syyttää asiasta ketään muuta. Ne "vaatimukset" olivat vain ja ainoastaan mun omien korvieni välissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on suunnattu erityisherkille kysymyksineen.
Miksi te, jotka haluatte riidellä ja veivata jotain hoitajatyöyhteisöjen kissa-hiirileikkejä, tulette tänne meuhkaamaan ja kyseenalaistamaan erityisherkkien ominaisuuksia?Perustakaa oma haukkumisketjunne, kiitos!
T. Omilla jaloillaan seisova erityisherkkä
Et voi vaientaa muita esittämällä yksipuoleisen kiellon kirjoittaa vapaassa ketjussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.
Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.
Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.
Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?
Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.
Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?
Sanoisin, että molempia. Olen ollut pienestä asti herkkä, mutta kova kasvuympäristö on pakottanut sitä osittain peittämään. Miksi on siis niin vaikeaa ymmärtää, että osa ihmisistä on herkempiä? Jos en olisi ollut niin herkkä, en olisi ehkä kokenut asioita samalla tavalla.
Ei ole vaikea ymmärtää. Mutta itse kritisoin erityisherkkä-määritelmää ja leimaa. Itse sanoisin että se herkkyys vaihtelee eri ihmisillä janalla eri elämänvaiheissa ja erilaisten kokemusten jälkeen, tai eri tilanteissa. Joskus se, jota eräs erityisherkkä tuolla moitti tunteettomaksi anturaksi tms. , voikin vuoden päästä olla tilanteessa, jos hän on herkillä paljon suuremmassa määrin, kuin nyt itsensä ertyisherkäksi määritellyt.
Se on liian laaja, liian epäselvä ja liian leimaava käsite niin hyvässä kuin pahassa. On vaarallista, että jotkut itsestään epävarmat ripustautuvat siihen, ja alkavat kuvitella olevansa ”superaistijoita” - toisin kuin naapurin tollo, joka nyt ei tunne yhtään mitään. Tässäkin ketjussa on tullut tämä asenne hyvin monelta kirjoittajalta esiin.
Itse olen ainakin kokenut nimenomaan lapsesta asti tähän aikuisuuteen olevani erityisherkkä. Se ei ole ominaisuus, joka vain yhtäkkiä katoaa, sen kanssa voi toki oppia elämään ns normaalisti.
Sinun traumasi alkoikin lapsena. Liitän tähän vahvasti tämän traumateorian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.
Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.
Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.
Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?
Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.
Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?
Sanoisin, että molempia. Olen ollut pienestä asti herkkä, mutta kova kasvuympäristö on pakottanut sitä osittain peittämään. Miksi on siis niin vaikeaa ymmärtää, että osa ihmisistä on herkempiä? Jos en olisi ollut niin herkkä, en olisi ehkä kokenut asioita samalla tavalla.
Ei ole vaikea ymmärtää. Mutta itse kritisoin erityisherkkä-määritelmää ja leimaa. Itse sanoisin että se herkkyys vaihtelee eri ihmisillä janalla eri elämänvaiheissa ja erilaisten kokemusten jälkeen, tai eri tilanteissa. Joskus se, jota eräs erityisherkkä tuolla moitti tunteettomaksi anturaksi tms. , voikin vuoden päästä olla tilanteessa, jos hän on herkillä paljon suuremmassa määrin, kuin nyt itsensä ertyisherkäksi määritellyt.
Se on liian laaja, liian epäselvä ja liian leimaava käsite niin hyvässä kuin pahassa. On vaarallista, että jotkut itsestään epävarmat ripustautuvat siihen, ja alkavat kuvitella olevansa ”superaistijoita” - toisin kuin naapurin tollo, joka nyt ei tunne yhtään mitään. Tässäkin ketjussa on tullut tämä asenne hyvin monelta kirjoittajalta esiin.
Itse olen ainakin kokenut nimenomaan lapsesta asti tähän aikuisuuteen olevani erityisherkkä. Se ei ole ominaisuus, joka vain yhtäkkiä katoaa, sen kanssa voi toki oppia elämään ns normaalisti.
Sinun traumasi alkoikin lapsena. Liitän tähän vahvasti tämän traumateorian.
Varsinaiset traumat eivät alkaneet pienenä lapsena kylläkään, vaan tulivat elämään vasta myöhemmin. Mutta kiitos toki tästä etädiagnoosista. Olen silti erityisherkkä. Voin olla traumoja kantava, mutta se ei poista herkkyyttä, joka on siis hermostollinen ominaisuus, joka voi olla jo syntyessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.
Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.
Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.
Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?
Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.
Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?
Sanoisin, että molempia. Olen ollut pienestä asti herkkä, mutta kova kasvuympäristö on pakottanut sitä osittain peittämään. Miksi on siis niin vaikeaa ymmärtää, että osa ihmisistä on herkempiä? Jos en olisi ollut niin herkkä, en olisi ehkä kokenut asioita samalla tavalla.
Ei ole vaikea ymmärtää. Mutta itse kritisoin erityisherkkä-määritelmää ja leimaa. Itse sanoisin että se herkkyys vaihtelee eri ihmisillä janalla eri elämänvaiheissa ja erilaisten kokemusten jälkeen, tai eri tilanteissa. Joskus se, jota eräs erityisherkkä tuolla moitti tunteettomaksi anturaksi tms. , voikin vuoden päästä olla tilanteessa, jos hän on herkillä paljon suuremmassa määrin, kuin nyt itsensä ertyisherkäksi määritellyt.
Se on liian laaja, liian epäselvä ja liian leimaava käsite niin hyvässä kuin pahassa. On vaarallista, että jotkut itsestään epävarmat ripustautuvat siihen, ja alkavat kuvitella olevansa ”superaistijoita” - toisin kuin naapurin tollo, joka nyt ei tunne yhtään mitään. Tässäkin ketjussa on tullut tämä asenne hyvin monelta kirjoittajalta esiin.
Ensinnäkin, miksi erityisherkkyyden pitäisi olla leimaava piirre? Miksi sitä pitäisi hävetä? Siksikö, että ihmiset jotka eivät itse koe tilanteita erityisherkän tavoin, dissaavat?
Toiseksi, erityisherkkyys ei ole mikään itse kehitelty tai kuviteltu ” superaistikyky”, vaan se perustuu henkilön mm. fysiologiseen hermostollusen rakenteen sensitiivisyyteen, herkempään kykyyn havaita, tuntea, tiedostaa jne.
Kyse ei ole hokkuspokkus-taikomisesta, kyse on ihmisen erilaisesta tavasta kokea elämä ympärillään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.
Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.
Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.
Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?
Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.
Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?
Sanoisin, että molempia. Olen ollut pienestä asti herkkä, mutta kova kasvuympäristö on pakottanut sitä osittain peittämään. Miksi on siis niin vaikeaa ymmärtää, että osa ihmisistä on herkempiä? Jos en olisi ollut niin herkkä, en olisi ehkä kokenut asioita samalla tavalla.
Ei ole vaikea ymmärtää. Mutta itse kritisoin erityisherkkä-määritelmää ja leimaa. Itse sanoisin että se herkkyys vaihtelee eri ihmisillä janalla eri elämänvaiheissa ja erilaisten kokemusten jälkeen, tai eri tilanteissa. Joskus se, jota eräs erityisherkkä tuolla moitti tunteettomaksi anturaksi tms. , voikin vuoden päästä olla tilanteessa, jos hän on herkillä paljon suuremmassa määrin, kuin nyt itsensä ertyisherkäksi määritellyt.
Se on liian laaja, liian epäselvä ja liian leimaava käsite niin hyvässä kuin pahassa. On vaarallista, että jotkut itsestään epävarmat ripustautuvat siihen, ja alkavat kuvitella olevansa ”superaistijoita” - toisin kuin naapurin tollo, joka nyt ei tunne yhtään mitään. Tässäkin ketjussa on tullut tämä asenne hyvin monelta kirjoittajalta esiin.
Itse olen ainakin kokenut nimenomaan lapsesta asti tähän aikuisuuteen olevani erityisherkkä. Se ei ole ominaisuus, joka vain yhtäkkiä katoaa, sen kanssa voi toki oppia elämään ns normaalisti.
Sinun traumasi alkoikin lapsena. Liitän tähän vahvasti tämän traumateorian.
Varsinaiset traumat eivät alkaneet pienenä lapsena kylläkään, vaan tulivat elämään vasta myöhemmin. Mutta kiitos toki tästä etädiagnoosista. Olen silti erityisherkkä. Voin olla traumoja kantava, mutta se ei poista herkkyyttä, joka on siis hermostollinen ominaisuus, joka voi olla jo syntyessä.
No, olkoon tuo sinun uskontosi. Uskovaisen kanssa onkin vähän turhaa väitellä. Tieteeseen tuo käsityksesi ei perustu.
Luulen, että kun tutkit maailmaa ja itseäsi vielä muutaman vuoden, ja elät uteliaasti ja avoimin mielin, pääset vielä joskus irti tuosta erityisherkkyys-karsinastasi. Kaikkea hyvää sinulle, arvostathan myös läheistesi herkkiä tunteita.
Herkkä lapsi tarvitsee paljon tukea ja voi traumatisoitua kohtelusta, jolla vähemmän herkkä pärjää ihan hyvin.
Gabor Mate puhuu erityisherkästä ”the gifted child”, eli lahjakas lapsi, kuten Alice Millerin kirjassa Lahjakkaan lapsen tragedia.
Mielestäni erityisherkän hermoston omaava saattaa myös omata keskimääräistä korkeamman ymmärryksen ja havaintokyvyn, ja tämä aiheuttaa turvattomuutta lapsena.
Alue: Aihe vapaa
Sinä väittelet nyt niin, että kun annan esimerkin siitä miten erityisherkkä toimii ”erityisherkkyydelle” tyypillisen ominaisuuden kanssa, sinä annat hänelle muita ominaisuuksia siihen päälle, jotka eivät ole mitenkään tyypillisesti ”erityisherkkyyteen” liittyviä, ja väität vastaan sillä. Tämä on siis hieman juupas-eipäs -tilanne.