Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Parisuhteessa rajattoman puolison kanssa - onko toivoa muutoksesta?
Onko kellään ollut parisuhdeongelmaa, jossa tekijänä on toisen osapuolen rajattomuus? Siis kyvyttömyys erottaa omia ja muiden ihmisten tunteita, velvollisuuksia ja tarpeita. Olisi kiva kun kertoisitte, miten lopulta kävi. Auttoiko terapia ja keskustelu, toipuiko suhde? Omassa parisuhteessa asian käsittely alussa ja tuntuu välillä niin toivottomalta, että haluaisin kuulla jos on onnistumistarinoita. Jos ei ole, niin vertaistuki kelpaa.
Kommentit (1211)
Vierailija kirjoitti:
Tajusin tämän ketjun jälkeen olevani itse rajaton suhteessa omaan aikuiseen lapseeni. Tunnen suorastaan pyhää vihaa siitä, ettei hän toimi niin kuin minä haluan, eikä ole kiitollinen asioista, joita hänelle järjestän. Pidän häntä syrjäytyneenä, tai siihen suuntaan menevänä, jolloin katson velvollisuudekseni soittaa ja hoitaa asioita.
Yksi kertaisesti katson, että minä tiedän paremmin, ja siksi astun hänen reviirilleen. Tämä lienee rajattoman ajatus? Eli rajattomuus on aina vähintään ylimielisyyttä? ”Asiat pitää hoitaa näin”.
Tämä johtuu siis lapseni ongelmista. En ole Mieheeni enkä toiseen lapseeni päin rajaton.
Sanoisin, että tuo on rajattomuutta ja voi pahimmillaan passivoida enemmän. Jos menet hänen reviirilleen kysymättä, niin ei hän ole kiitollinen, vaikka tekemisestä olisi hänelle "objektiivisesti" hyötyä.
Ymmärrän ajatuksen, että aikuinen lapsi tarvitsee apua. Rajattoman ihmisen apu on se, mitä haluat ITSE hänelle antaa, ei sitä mitä hän tarvitsee pärjätäkseen paremmin.
Jos sä nyt vaikka ilmoitat hänet väkisin johonkin kurssille ja järjestelet asunnon omalla tavallasi, niin ei se välttämättä toimi.
Miettisin ratkaisua, jossa yrität ulkoistaa oman tekemisesi muille ihmisille siten, että aikuinen lapsi joutuu itse miettimään. Ei sinulla ole välttämättä edes ammattitaitoa ohjata sitä, millaista koulutusta hän esimerkiksi tarvitsee syrjäytymisuhan alla. Jos kyse on vaikka siivoamisesta tai muusta asioiden hoidosta, niin uskon että olisi parempi keskustella hänen kanssaan mitä teet ja millä aikataululla autat - ei yllätyksiä eikä puolin toisin epäkunnioittavaa käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä ketju taas. Elämä naisen kanssa pähkinänkuoressa. Teet niin tai näin, aina teet väärinpäin.
Ja aloittajan olisi ehkä syytä ensin katsoa peiliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajusin tämän ketjun jälkeen olevani itse rajaton suhteessa omaan aikuiseen lapseeni. Tunnen suorastaan pyhää vihaa siitä, ettei hän toimi niin kuin minä haluan, eikä ole kiitollinen asioista, joita hänelle järjestän. Pidän häntä syrjäytyneenä, tai siihen suuntaan menevänä, jolloin katson velvollisuudekseni soittaa ja hoitaa asioita.
Yksi kertaisesti katson, että minä tiedän paremmin, ja siksi astun hänen reviirilleen. Tämä lienee rajattoman ajatus? Eli rajattomuus on aina vähintään ylimielisyyttä? ”Asiat pitää hoitaa näin”.
Tämä johtuu siis lapseni ongelmista. En ole Mieheeni enkä toiseen lapseeni päin rajaton.
Sanoisin, että tuo on rajattomuutta ja voi pahimmillaan passivoida enemmän. Jos menet hänen reviirilleen kysymättä, niin ei hän ole kiitollinen, vaikka tekemisestä olisi hänelle "objektiivisesti" hyötyä.
Ymmärrän ajatuksen, että aikuinen lapsi tarvitsee apua. Rajattoman ihmisen apu on se, mitä haluat ITSE hänelle antaa, ei sitä mitä hän tarvitsee pärjätäkseen paremmin.
Jos sä nyt vaikka ilmoitat hänet väkisin johonkin kurssille ja järjestelet asunnon omalla tavallasi, niin ei se välttämättä toimi.
Miettisin ratkaisua, jossa yrität ulkoistaa oman tekemisesi muille ihmisille siten, että aikuinen lapsi joutuu itse miettimään. Ei sinulla ole välttämättä edes ammattitaitoa ohjata sitä, millaista koulutusta hän esimerkiksi tarvitsee syrjäytymisuhan alla. Jos kyse on vaikka siivoamisesta tai muusta asioiden hoidosta, niin uskon että olisi parempi keskustella hänen kanssaan mitä teet ja millä aikataululla autat - ei yllätyksiä eikä puolin toisin epäkunnioittavaa käytöstä.
Ehkä paras olisi vain sanoa, että jos tarvitset kuuntelijaa, olen aina käytettävissä ja että äitinä sitä kantaa sydämellään huolta lapsen hyvinvoinnista (tuo ei meinaan useinkaan välity sinne lapselle asti). Ja että jos on jotain, missä voisin mielestäsi auttaa, kerro, olen tarvittaessa tukena ja katsotaan yhdessä mitä voin tehdä. Ja sitten todella malttaa pysyä siinä omassa aitauksessaan. Kuvittelee vaikka, että lapsi on kolmen talon päässä asuva naapurin ukko, että menisikö hänen luokseenkaan järjestelemään asioita.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ketju taas. Elämä naisen kanssa pähkinänkuoressa. Teet niin tai näin, aina teet väärinpäin.
Ja aloittajan olisi ehkä syytä ensin katsoa peiliin.
No, oletetaan, että aloittaja on katsonut peiliin. Aloittaja on myös sanonut ongelmasta miehelle. Entä näiden jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajusin tämän ketjun jälkeen olevani itse rajaton suhteessa omaan aikuiseen lapseeni. Tunnen suorastaan pyhää vihaa siitä, ettei hän toimi niin kuin minä haluan, eikä ole kiitollinen asioista, joita hänelle järjestän. Pidän häntä syrjäytyneenä, tai siihen suuntaan menevänä, jolloin katson velvollisuudekseni soittaa ja hoitaa asioita.
Yksi kertaisesti katson, että minä tiedän paremmin, ja siksi astun hänen reviirilleen. Tämä lienee rajattoman ajatus? Eli rajattomuus on aina vähintään ylimielisyyttä? ”Asiat pitää hoitaa näin”.
Tämä johtuu siis lapseni ongelmista. En ole Mieheeni enkä toiseen lapseeni päin rajaton.
Sanoisin, että tuo on rajattomuutta ja voi pahimmillaan passivoida enemmän. Jos menet hänen reviirilleen kysymättä, niin ei hän ole kiitollinen, vaikka tekemisestä olisi hänelle "objektiivisesti" hyötyä.
Ymmärrän ajatuksen, että aikuinen lapsi tarvitsee apua. Rajattoman ihmisen apu on se, mitä haluat ITSE hänelle antaa, ei sitä mitä hän tarvitsee pärjätäkseen paremmin.
Jos sä nyt vaikka ilmoitat hänet väkisin johonkin kurssille ja järjestelet asunnon omalla tavallasi, niin ei se välttämättä toimi.
Miettisin ratkaisua, jossa yrität ulkoistaa oman tekemisesi muille ihmisille siten, että aikuinen lapsi joutuu itse miettimään. Ei sinulla ole välttämättä edes ammattitaitoa ohjata sitä, millaista koulutusta hän esimerkiksi tarvitsee syrjäytymisuhan alla. Jos kyse on vaikka siivoamisesta tai muusta asioiden hoidosta, niin uskon että olisi parempi keskustella hänen kanssaan mitä teet ja millä aikataululla autat - ei yllätyksiä eikä puolin toisin epäkunnioittavaa käytöstä.
Ehkä paras olisi vain sanoa, että jos tarvitset kuuntelijaa, olen aina käytettävissä ja että äitinä sitä kantaa sydämellään huolta lapsen hyvinvoinnista (tuo ei meinaan useinkaan välity sinne lapselle asti). Ja että jos on jotain, missä voisin mielestäsi auttaa, kerro, olen tarvittaessa tukena ja katsotaan yhdessä mitä voin tehdä. Ja sitten todella malttaa pysyä siinä omassa aitauksessaan. Kuvittelee vaikka, että lapsi on kolmen talon päässä asuva naapurin ukko, että menisikö hänen luokseenkaan järjestelemään asioita.
Lisäksi voisi vielä yrittää pönkittää lapsen itsetuntoa tyyliin, että pärjäät kyllä, muistatko kun silloinkin teit sen jutun x tms. Jos jankkaa lapselle, että hän on kädetön luuseri, hän alkaa uskoa niin itsekin ja lakkaa yrittämästä. Pitää järjestää tilaa lapselle onnistua itse ja kasvattaa siipensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin sanotaan, että kadotin korvikseni ja haluan katsoa ovatko ne siellä. Ehkä tuossa ostoksille menossa on kyse muusta. Luottamuspulasta? Ehkä hän ei usko, että olet menossa ostoksille, vaan jonnekin muualle. Kukkasipulien osto nyt kuulostaa vaan niin tekosyyltä. Päätti, että joudut nyt keksimään muun tekosyyn... Ai niin, piti olla narsisseja...
Aivan. Ja jos ihminen kadottaa korviksensa ja epäilee sen olevan roskiksessa niin silloin se ihminen tarkistaa HETI sen roskiksen kun eikä seisota sitä, ehkä arvokastakin korua siellä roskapussisa pitkään. Näinhän toimii järkevä ihminen. "Voisiko korvis olla roskiksessa, hyvä kun tuuli mieleen, katson ihan heti",
,
Varsinkin jos huushollissa on mies, jolla on tapana toimia noin niinkuin on kerrottu.
Yleensäkin jos epäilee roskiksessa olevan mitä tahansa sinne väärin mennyttä normaalisti tarkistaa asian heti.Muutenhan roskapussi on niin arkinen, tylsä ja puolueeton esine, että en aikuisena ihmisenä ymmärrä että sen viemisestä pitää tehdä arvovalta- ja ihmisoikeusasia.
Tässäpä sketsiaihe Putoukseen. Arvovaltariita roskiksen viemisestä.
Täällä on nyt ihmisiä, jotka ovat päättäneet alapeukuttaa jokaista, joka yrittää vähän laajentaa näkökulmaa. Ei edes kiistää, vaan laajentaa. Tässä roskis-asiassa on paljon komiikkaa, kaiken mahdollisen vakavuuden lisäksi, ja jos ei ymmärrä, että sen huumorin näkeminen EI vesitä sitä vakavampaa puolta asiasta, niin hieman tosikko on.
Minusta on huolestuttavaa, jos nainen (tai kuka tahansa) alkaa tehdä sijaistoimintoja, eli pyytämään roskiksen vain siksi että voi penkoa sitä varalta etä mies on pistänyt sinne kuulumattomia asioita. Todella pitkällä ollaan jo sairaassa kuviossa jos näin pitää toimia. Sen sijaan et puuttuis itse asiaan: "Et muuten laita roskikseen enää mitään mun asioitani, onko selvä? Jos kerran vielä laitat niin se on terapiaan meno, tai jos ei sovi niin suoraan ero", voisi tepsiä paremmin.
Oletko ajatellut, että tämän ketjun aloittaja on juuri nyt saapunut siihen pisteeseen, että viimein tajuaa ettei voi jatkaa näin ja siksi hakee vertaistukea? Hän on varmasti lukemattomia kertoja pyytänyt miestään lopettamaan toimintansa, mutta toinen ei kuuntele tai usko. Mutta sinä et voi tätä käsittää, vaan kuvittelet olevasi koveinkin viisas ja oivaltava kun osaat sanoa "Jätä se sika", ihan kuin se olisi jotain, mitä kukaan muu ei tullut ajatelleeksi. Sinun maailmasi on varmasti kovinkin mustavalkoinen, mutta monille muille se on täynnä harmaan eri sävyjä. Missä kohtaa kumppanin alkoholin käyttö menee niin pahaksi, että perhe kärsii? Missä kohtaa auttaminen ei enää onnistu, vaan suhde pitää lopettaa ja perhe hajottaa? Sinä tietysti tietäisit sen saman tien, mutta monet muut sokeutuvat normaalille ja etsivät ratkaisua itsestään, ennen puolison syyttämistä ja jättämistä. Monille perheen hajottaminen on korkean kynnyksen takana ja kaikki keinot halutaan etsiä ennen sitä vaihtoehtoa. "Jätä se sika" on ihan ilmeinen viimeinen vaihtoehto, mutta ilmeisesta Ap ei ole vielä siellä, vaan haluaa etsiä ymmärrystä ja muita ratkaisuja. Oliko sinulla siihen mitään annettavaa?
Olet oikeassa, kirjoitin liian besserwissermäisesti ja yksioikoisesti ja mustavalkoisesti, pahoittelut! Silti sinun ei olisi tarvinnut noin kiihtyä, et tunne minua ja ajatusmaailmaani oikeasti.
Kyllä, ajattelinkin että ap on nyt juuri oivaltamisen kynnyksellä, varmaan ylikin jo luettunaan näitä vertaisviestejä. Ikinä en sanoisi kenellekäänn "jätä se sika", tai edes "ota ero", vaan olen avioliiton puolella henkeen ja vereen. Jos luit viestini tarkkaan, sanoin "se on terapiaan meno", ja vasta jos ei suostu, niin ero.
Maailmassani on paljon harmaata, omassakin liitossa on vaikeita asioita, ja olen paljon punninnut noita esittämiäsi kysymyksiä, ja että missä menee raja. Kuinpa paljon pitää sietää ym. Kukaan muu ei voi sanoa toisen puolesta oikeasti, koska ei ole kyseisessä liitossa kyseisellä hetkellä kysein ihmisen pöksyissä elänyt.
Olen myös sitä mieltä, että kaikki kivet on käännettävä ennen eroa, ihmiset eroaa liian helposti. MUTTA minusta roskiksen penkominen ja sen vuoksi toiselta roskispussin viemisen kieltäminen menee jo aivan yli. Tiedän myös, että ihmiset harvoin puhuvat tarpeeksi, tai jos puhuvat, kommunikaatio ei ole rakentavaa.
Toivoin että annettavani olisi ollut se, että ap (ja muut vastaavassa tilanteessa olevat) tajuavat, että nyt on suoraan puhumisen ja toiminnan (terapiaan painostus) aika.
Tsemppiä kaikille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajusin tämän ketjun jälkeen olevani itse rajaton suhteessa omaan aikuiseen lapseeni. Tunnen suorastaan pyhää vihaa siitä, ettei hän toimi niin kuin minä haluan, eikä ole kiitollinen asioista, joita hänelle järjestän. Pidän häntä syrjäytyneenä, tai siihen suuntaan menevänä, jolloin katson velvollisuudekseni soittaa ja hoitaa asioita.
Yksi kertaisesti katson, että minä tiedän paremmin, ja siksi astun hänen reviirilleen. Tämä lienee rajattoman ajatus? Eli rajattomuus on aina vähintään ylimielisyyttä? ”Asiat pitää hoitaa näin”.
Tämä johtuu siis lapseni ongelmista. En ole Mieheeni enkä toiseen lapseeni päin rajaton.
Sanoisin, että tuo on rajattomuutta ja voi pahimmillaan passivoida enemmän. Jos menet hänen reviirilleen kysymättä, niin ei hän ole kiitollinen, vaikka tekemisestä olisi hänelle "objektiivisesti" hyötyä.
Ymmärrän ajatuksen, että aikuinen lapsi tarvitsee apua. Rajattoman ihmisen apu on se, mitä haluat ITSE hänelle antaa, ei sitä mitä hän tarvitsee pärjätäkseen paremmin.
Jos sä nyt vaikka ilmoitat hänet väkisin johonkin kurssille ja järjestelet asunnon omalla tavallasi, niin ei se välttämättä toimi.
Miettisin ratkaisua, jossa yrität ulkoistaa oman tekemisesi muille ihmisille siten, että aikuinen lapsi joutuu itse miettimään. Ei sinulla ole välttämättä edes ammattitaitoa ohjata sitä, millaista koulutusta hän esimerkiksi tarvitsee syrjäytymisuhan alla. Jos kyse on vaikka siivoamisesta tai muusta asioiden hoidosta, niin uskon että olisi parempi keskustella hänen kanssaan mitä teet ja millä aikataululla autat - ei yllätyksiä eikä puolin toisin epäkunnioittavaa käytöstä.
Ehkä paras olisi vain sanoa, että jos tarvitset kuuntelijaa, olen aina käytettävissä ja että äitinä sitä kantaa sydämellään huolta lapsen hyvinvoinnista (tuo ei meinaan useinkaan välity sinne lapselle asti). Ja että jos on jotain, missä voisin mielestäsi auttaa, kerro, olen tarvittaessa tukena ja katsotaan yhdessä mitä voin tehdä. Ja sitten todella malttaa pysyä siinä omassa aitauksessaan. Kuvittelee vaikka, että lapsi on kolmen talon päässä asuva naapurin ukko, että menisikö hänen luokseenkaan järjestelemään asioita.
Lisäksi voisi vielä yrittää pönkittää lapsen itsetuntoa tyyliin, että pärjäät kyllä, muistatko kun silloinkin teit sen jutun x tms. Jos jankkaa lapselle, että hän on kädetön luuseri, hän alkaa uskoa niin itsekin ja lakkaa yrittämästä. Pitää järjestää tilaa lapselle onnistua itse ja kasvattaa siipensä.
Myös lapsen hyvinvointia voi edistää lapsen ehdoilla: kysyä että mikä on hänestä mukavaa tekemistä ja auttaa häntä tekemään sellaisia asioita joiden jälkeen hän voi paremmin. En siis tarkoita mitään pahan olon turruttamista kuten päihtymistä tms. ja siinä auttamista, vaan vaikka asiaa josta saa onnistumisen kokemuksia. Hammaslääkärien ja terapioiden peruminen kuulostaa joltain paniikkihäiriö/ahdistushäiriö/sosiaalisten tilanteiden pelon oireelta. Ehkä auttaisi jos perustelisi asioita siten, että tekemällä jotakin, vaikka käymällä terapiassa, lapsen olo paranee. Pahoinvoivat ihmiset kärsivät tilanteestaan ja ovat valmiita tekemään asioita sen eteen, että tuntuisi paremmalta, jos heidät saa vakuutettua siitä, että keino toimii. Kun lapsi on itse motivoitunut viemään elämäänsä johonkin suuntaan eikä koe olevansa "pakotettu" tekemään asioita, vähenee pikku hiljaa myös "hällä väliä"-asenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ketju taas. Elämä naisen kanssa pähkinänkuoressa. Teet niin tai näin, aina teet väärinpäin.
Ja aloittajan olisi ehkä syytä ensin katsoa peiliin.
Sinulla on vaikeuksia nähdä naiset muista ihmisistä erillisinä olentoina. Jos haluat ilahduttaa, niin sinun pitää tuntea ilahduttamisen kohde. Muuten tulee tehtyä metsästäjälle vegeillallinen, ostettua vegaanille nätti nahkatakki, tehtyä päreitä toisen kulahtaneesta perintöhuonekalusta ja hankittua lihavalle eläinallergikolle personal traineriksi koira. Yksittäistapauksina tuollainen on tökeröä ja ehkä hassuakin, mutta jos ei ymmärrä toista ihmistä itsestä erilliseksi, niin lopulta menettää kaikki ympäriltään. Sinua se ei vaikuta haittaavan, mutta mikäs siinä.
Onkohan kaverini rajaton kun:
-kämppiksinä asuessamme hän valitti muille ettei yhteisissä kaapeissa saa olla turhaa tavaraa mutta hänen tavarat vei 80% tilasta (meitä oli 3 ja minulla oli pieni nurkkaus keittiön kaapista)
-alkoi aina valittaa muiden sotkuista vaikka itsekin sotki
-minulla oli vakavia erimielisyyksiä kolmannen kämppiksen kanssa hänen huumeiden käytöstä ja seksuaalisesta ahdistelusta, mutta kaveri vaati minua jäämään ettei joudu itse muuttamaan
-uutta kämppää etsiessämme hänellä oli pitkä, yksityiskohtainen vaatimuslista asunnon ominaisuuksista joka perustui vain hänen tarpeisiin (eli ominaisuudet x, y ja z tiesi lisähintaa vuokraan joten muut olisivat maksaneet asioista joita eivät olisi käyttäneet
-yhtäkkiä sanoikin "käydään katsomassa kämppää alueella Ö (kaupungin ulkopuolella josta työmatkani olisi maksanut maltaita)", josta ei ollut mitään puhetta aiemmin
Kuvitteli siis että muut haluaa mitä hän haluaa ja että hänen paras on myös muiden paras?
No joo, tuossa vaiheessa jättäydyin pois ja muutin omilleni, mutta mietin yhä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa on valitettavasti välttelevän kiintymyssuhteen kehä. Ja tunteista puhumattomuuden vaikeus. Jollekin on siksikin vaikea tunnistaa omia ja toisen tunteita ja omaa kiintymystä ja rakkautta yritetään osoittaa mitä kummallisimmilla tavoilla. Ja sekin luo auttamisen kohteelle syyllisyyttä, ettei toinen yritä olla paha vaan nimenomaan yrittää olla hyvä ja ansaita hyväksyntää ja rakkautta suorittamalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ketju taas. Elämä naisen kanssa pähkinänkuoressa. Teet niin tai näin, aina teet väärinpäin.
Ja aloittajan olisi ehkä syytä ensin katsoa peiliin.
No, oletetaan, että aloittaja on katsonut peiliin. Aloittaja on myös sanonut ongelmasta miehelle. Entä näiden jälkeen?
Joko tyytyä tilanteeseen tai erota. Ei parisuhde ole mikään ihmisen muokkausoperaatio. Puoliso tulee hyväksyä sellaisena kuin se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ketju taas. Elämä naisen kanssa pähkinänkuoressa. Teet niin tai näin, aina teet väärinpäin.
Ja aloittajan olisi ehkä syytä ensin katsoa peiliin.
No, oletetaan, että aloittaja on katsonut peiliin. Aloittaja on myös sanonut ongelmasta miehelle. Entä näiden jälkeen?
Joko tyytyä tilanteeseen tai erota. Ei parisuhde ole mikään ihmisen muokkausoperaatio. Puoliso tulee hyväksyä sellaisena kuin se on.
Puoliso henkilönä tulee hyväksyä sellaisena kuin hän on. Sen sijaan puolisoilla on monesti käytöksiä, joita ei tarvitse hyväksyä vaan niitä on muutettava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pyytänyt teoriaa narsismista, vaan rajattomuudesta.
"Toisaalta rajattomuus voi tarkoittaa myös psykoemotionaalisesti sitä, että jos vanhemmat mitätöivät tai idealisoivat lasta toistuvasti, tämän minuus voi kehittyä hauraaksi. Hänestä kasvaa tavallaan rajaton. Hän ei erota omia tunteitaan eikä tule terveesti erilliseksi vanhemmistaan. Tämä näkyy esimerkiksi vaikeutena suhtautua EI-sanaan ja lisäksi tehdä eroa minän ja sinän välillä. Häneltä puuttuu perusta, jolle hyvä itsetunto rakennetaan."
https://kasvatusneuvoja.wordpress.com/2017/09/17/rajattomat-lapset-mist…
"Hemmotteleva ja laiminlyövä kasvatus voidaan nähdä sellaisina tapoina kohdella lasta, että hänestä voidaan käyttää määritelmää rajaton lapsi. Yhteistä näille tyyleille on se, että säännöt eivät ole johdonmukaiset ja selkeät, vaan lapsi saa joko itse tehdä valinnan, johon hän ei ole vielä kykeneväinen (hemmotteleva kasvatus) tai hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin pärjätä itse (laiminlyövä kasvatus). Molemmat tavat ovat vahingollisia lapselle." --> rajattomista lapsista kasvaa rajattomia aikuisia
"Rajattoman lapsen käytös eroaa ns. ”normaalista” lapsesta haastateltavien mukaan siten, että turvallisesti kehittyneet lapset kyllä kokeilevat rajojaan, mutta rajaton lapsi tekee sitä alituiseen eikä siedä aikuisen rajojen asettamista."
"Rajattomien lasten kohdalla tämä näkyy siten, että lapsi tekee tahallaan vääräksi tietämänsä asian saadakseen aikuisen huomion ja saisi tämän osoittamaan missä raja kulkee, vaikka tietääkin kenties tulevansa rangaistuksi. Sekin on kuitenkin lapsen näkökulmasta pienempi paha kuin epätietoisuus ja tuska turvattomuudesta." --> rajattomat ovat huomionkipeitä. Rajaton aikuinen kaipaa vahvaa tunneyhteyttä ja jopa "draamaa" ihmissuhteissaan, koska hänellä ei ole sisäistettyä tunnetta turvallisten rajojen ja oikean ja väärän olemassaolosta.
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/76751/Opinnaytetyo.pdf?se…
Rajattomuuteen liittyvät oikeutuksen ja riittämättömän itsekontrollin tunnelukot. Oikeutus tarkoittaa, ettei rajaton kunnioita sääntöjä - esimerkiksi sitä, ettei toisen kaappeja saa penkoa tai päiväkirjaa lukea. Riittämätön itsekontrolli tarkoittaa, etteivät kiellotkaan toimi. Puolison kanssa voi joutua riitelemään jatkuvasti samoista asioista - saako hän heittää puolison omaisuutta pois lupaa kysymättä?
Maallikko yhdistää rajattomuuteen myös muita piirteitä, kuten kietoutuneisuuden (hankaluus erottaa omia ja muiden tunteita toisistaan) tai mukautuvaisuuden (alistuminen ja uhrautuminen muiden vuoksi).
Kuvittele mielessäsi uhrautuja, joka kokee oikeudekseen rikkoa muiden henkilökohtaisia rajoja (puoliso myy lemmikkisi, koska ei usko että pärjäät eläinallergiasi kanssa pelkällä Heinixillä... vaikka lemmikki on ollut sinun vuosikaudet). Tai henkilö, jolla on riittämätön itsekontrolli, ja joka uskoo aidosti lukevansa muiden ajatuksia ja jonka ajatuksia muut lukevat (puoliso hankkii impulssiostoksena lomamatkan, joka osuu aiemmin sovittujen menojen päälle... toistuvasti). Rajattomuus ei ole mikään uusi narsismi eikä läheisriippuvuus, se on vain rajattomuutta.
Sanoin jo aiemmin, että rajattomuus on sossu puolen keksimä termi. Tässä on nyt sosiaalialan opinnäytetyö, jonka lähdeluettelossakaan ei ole taustateoriaa rajattomuudesta ja blogiteksti, jossa on käytetty taustalla lastensuojelun käsikirjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ketju oli todella elvyttävä ja valaiseva lukea.
Omalla kohdallani ei ole muita ollutkaan kuin rajattomasti käyttäytyviä miehiä. Minua on lapsesta asti kutsuttu raivottareksi, herkästi suuttuvaksi ja inhottavaksi, mutta olen jo ajat sitten ymmärtänyt, että se on ollut ensin rajattomasti käyttäytyvän äidin ja myöhemmin yhtä rajattomasti käyttäytyvien miesten tapoja yrittää hallita minua. Toinen lähipiirini bravuuri on ollut pitää minua riidanhaastajana, joka ei anna tuumaakaan periksi, koska en ole ymmärtänyt miksi olisi pitänyt. Eks oli sanonut siskolleen miten minulla on tarve olla oikeassa, mutta sinänsä hauskaa, että tämäkin tuli asiasta mikä koski henkilökohtaista aluettani, ei eksää itseään edes. Kuka tahansahan suuttuisi, jos toinen talloo jatkuvasti yli ja en todellakaan anna periksi, koska joutuisin taipumaan muuten koko ajan. Jaksoin riidellä jostain toisten mielestä pikkujutusta, mutta itselleni oli iso asia saada menemään läpi, että jotain asiaa ei tehdä niin kuin puoliso sanelee.
Itsellänihän on vuosia ollut kummallinen tunne parisuhteessa ja tämän ketjun myötä hahmotin kauttaaltaan mistä on kyse. Olin yöllä selaillut tätä, ja aamulla ensimmäiseksi kun puoliso kun heräsi, hän alkoi jauhaa miten minulle tarvitsee löytää työpaikka (asia mikä ei ole ajankohtainen opiskeluitteni takia).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ketju taas. Elämä naisen kanssa pähkinänkuoressa. Teet niin tai näin, aina teet väärinpäin.
Ja aloittajan olisi ehkä syytä ensin katsoa peiliin.
No, oletetaan, että aloittaja on katsonut peiliin. Aloittaja on myös sanonut ongelmasta miehelle. Entä näiden jälkeen?
Joko tyytyä tilanteeseen tai erota. Ei parisuhde ole mikään ihmisen muokkausoperaatio. Puoliso tulee hyväksyä sellaisena kuin se on.
Puoliso henkilönä tulee hyväksyä sellaisena kuin hän on. Sen sijaan puolisoilla on monesti käytöksiä, joita ei tarvitse hyväksyä vaan niitä on muutettava.
No se onkin sitten se eron paikka, jos ei ihmisen käytös miellytä. Tollanen rajaton käytös on niin isoa luokkaa, että siihen kannata omaa elämää tuhlata ja jäädä suhteeseen nalkuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajusin tämän ketjun jälkeen olevani itse rajaton suhteessa omaan aikuiseen lapseeni. Tunnen suorastaan pyhää vihaa siitä, ettei hän toimi niin kuin minä haluan, eikä ole kiitollinen asioista, joita hänelle järjestän. Pidän häntä syrjäytyneenä, tai siihen suuntaan menevänä, jolloin katson velvollisuudekseni soittaa ja hoitaa asioita.
Yksi kertaisesti katson, että minä tiedän paremmin, ja siksi astun hänen reviirilleen. Tämä lienee rajattoman ajatus? Eli rajattomuus on aina vähintään ylimielisyyttä? ”Asiat pitää hoitaa näin”.
Tämä johtuu siis lapseni ongelmista. En ole Mieheeni enkä toiseen lapseeni päin rajaton.
Sanoisin, että tuo on rajattomuutta ja voi pahimmillaan passivoida enemmän. Jos menet hänen reviirilleen kysymättä, niin ei hän ole kiitollinen, vaikka tekemisestä olisi hänelle "objektiivisesti" hyötyä.
Ymmärrän ajatuksen, että aikuinen lapsi tarvitsee apua. Rajattoman ihmisen apu on se, mitä haluat ITSE hänelle antaa, ei sitä mitä hän tarvitsee pärjätäkseen paremmin.
Jos sä nyt vaikka ilmoitat hänet väkisin johonkin kurssille ja järjestelet asunnon omalla tavallasi, niin ei se välttämättä toimi.
Miettisin ratkaisua, jossa yrität ulkoistaa oman tekemisesi muille ihmisille siten, että aikuinen lapsi joutuu itse miettimään. Ei sinulla ole välttämättä edes ammattitaitoa ohjata sitä, millaista koulutusta hän esimerkiksi tarvitsee syrjäytymisuhan alla. Jos kyse on vaikka siivoamisesta tai muusta asioiden hoidosta, niin uskon että olisi parempi keskustella hänen kanssaan mitä teet ja millä aikataululla autat - ei yllätyksiä eikä puolin toisin epäkunnioittavaa käytöstä.
Ehkä paras olisi vain sanoa, että jos tarvitset kuuntelijaa, olen aina käytettävissä ja että äitinä sitä kantaa sydämellään huolta lapsen hyvinvoinnista (tuo ei meinaan useinkaan välity sinne lapselle asti). Ja että jos on jotain, missä voisin mielestäsi auttaa, kerro, olen tarvittaessa tukena ja katsotaan yhdessä mitä voin tehdä. Ja sitten todella malttaa pysyä siinä omassa aitauksessaan. Kuvittelee vaikka, että lapsi on kolmen talon päässä asuva naapurin ukko, että menisikö hänen luokseenkaan järjestelemään asioita.
Lisäksi voisi vielä yrittää pönkittää lapsen itsetuntoa tyyliin, että pärjäät kyllä, muistatko kun silloinkin teit sen jutun x tms. Jos jankkaa lapselle, että hän on kädetön luuseri, hän alkaa uskoa niin itsekin ja lakkaa yrittämästä. Pitää järjestää tilaa lapselle onnistua itse ja kasvattaa siipensä.
Rajaton ei kutsu lastaan kädettömäksi luuseriksi. Se on niin vaivihkaista ja alitajuista, eikä rajaton tee sitä pahuuttaan...
"Lähden kävelylle." --> "Älä lähde sinne pimeään kompastelemaan, kaadut kuitenkin." (Lapsi on 25-vuotias ja harrastaa eräilyä+kiipeilyä. Kello on 18 iltapäivällä.)
"Voitko auttaa tässä ristikossa?" --> Äiti nappaa ristikon ja tekee sen lapsen puolesta. Kun äiti saa ristikon kokonaan valmiiksi, hän odottaa kiitosta aikuiselta lapseltaan.
"Voidaanko tehdä lettuja?" --> Aikuinen lapsi saa auttaa ruoka-aineiden etsimisessä ja vatkata taikinaa hetken aikaa. Kaikki muut työvaiheet riistetään hänen käsistään. Lopulta aikuinen lapsi lähtee pois, koska hän kyllästyy katsomaan sivusta, miten hän ja äiti tekevät "yhdessä" lettuja.
"Voitko auttaa uuden asunnon sisustamisessa?" --> Aikuinen lapsi kertoo pitävänsä turkoosista. Kun kaksikko palaa kaupoilta, ostoskärryt ovat täynnä kirkkaanpunaisia verhoja, päiväpeittoja ym. Kaikki annetaan lahjana aikuiselle lapselle. Aikuisen lapsen kiitos on vähän vaisu.
Isäni pärjää äitini kanssa, koska ei tee kuin tarkoin määriteltyjä miesten töitä, ja antaa äidin sählätä omiaan. Isällä ei käy vieraita eikä hän käy missään ilman äitiä, ja äiti päättää arjessa kaikesta. Muun perheen kuuluu hymistellä mukana. Isällä ei voi oikein olla omaa elämää, koska muuten heidän parisuhteensa ja perheen elämä olisi ollut silkkaa kaaosta ja riitelyä, koska äiti luulee lukevansa kaikkien ajatukset ja seuraa hirveitä riitoja, jos tämä hänen perususkomuksensa vaarantuu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onko rajaton puoliso uusi narsisti?
Minä näen asian niin että rajattomuus on juuri hyvä sana kuvaamaan ihmistä joka ei osaa erottaa itseänsä toisesta. Eli ei tunnista toisten rajoja, eikä omiaankaan. Narsisti on edelleen henkilö joka ei kykene tuntemaan rakkautta, ja on kateellinen kaikille jotka siihen kykenevät. Sellainen joka kahmii itselleen toisista välittämättä, ja joka esittää rakkautta, silti koko ajan tietäen että häneltä puuttuu aito onnellisuuteen kykeneminen samalla kun hän näkee toisten siihen kykenevän. Rajaton ihminen voi aivan hyvin rakastaa, hänen keinonsa vain ovat vääränlaiset. Tämä pieni ero erottaa narsistin. Narsismille samantyyppistä on psykopatia. Joskin psykopaatti ei ole kiinnostunut rakkaudesta, toisin kuin narsisti.
Hyvin kirjoitettu. Paksu- ja ohutnahkaiseen narsismiin kuuluu rajattomuus. Kumpikin narsisti sijoittuu janan ääripäihin , kumpikaan ei ymmärrä että heidän toiminta on väärin. He luulevat että muutkin toimivat samoin kuin he itse , siksi mikään keskustelu tai selittäminen ei "mene tajuntaan". Ihmisen täytyy ymmärtää käytöksensä vääryys ennen kuin pystyy korjaamaan sen , jos ymmärrystä ei ole mitään käytöksen korjausta ei tapahdu kuin kertaluonteisesti. Eli jos ei joka kerta kerro "teit väärin" sama kaavamainen käytös eli rajojen ylitys jatkuu. Täällä joku yrittää kieltää ettei rajojen rikkominen ole narsismia , mutta se juuri on yksi narsismin tunnusmerkeistä.
Minulle ovat entiset kumppanit tehneet seuraavat asiat:
- Yhdellekään ei ole ulkonäköni kelvannut ei kirveelläkään. Olen aina ollut aika boheemi, joten rastat, tatuoinnit ja lävistykset on melkein uhkavaatimuksin kielletty "koska ne eivät ole sinua varten", "näytät halvalta niissä". En tiedä miten halvalta tai rikkaalta minun olisi esimerkiksi 23 vuotiaana pitänyt näyttää.
- Avopuoliso hakee minut yhtäkkiä katsomaan mailejaan. "Silläkään ei ollut sinulle töitä.." ja kun luin hänen kirjoittamaansa hakutekstiä, olin pudota polvilleni! Se oli niin noloa luettavaa ja vielä enemmän suututti, että hän toimi selkäni takana. Uskon ja toivon, että viestin saanut oli tajunnut tämän ja sen vuoksi kirjoitti kieltävän vastalauseensa.
- Puoliso hallitsi kaikkea kertomatta minulle mitään suuremmista kuvioista ja naureskeli pilkallisesti kysymyksilleni. Hän lisäksi hallitsi aivojani. Tein kaiken valtaosin väärin, mutta hänen mielestään minun ei tarvinnut tietää talouden raha-asioista, nettiliittymästä tai vakuutuksista sen enempää kuin päättää siitäkään, saanko lähteä perjantaina baariin, mökille tai elokuviin kavereitten kanssa. Kaikki piti tehdä kuten hän sanoo, ja elin valtavan syyllisyyden kanssa kaikki ne vuodet. Olin 21 vuotias silloin. Kun murtauduin ulos olohuoneesta nähtyäni 81 elokuvaa, niin siitäpä vasta riita syntyi. Sain vastaavanlaisia lauselmia kuin muutkin täällä "se tarkoittaa vain hyvää ja sun parasta", kun mies dramaattisena kaivoi mun käsilaukkua aamulla ja heitti tupakkani roskikseen. Olin toiminut häneltä kysymättä.
- Miehen mielestä jalkapohjani piti rasvata ensimmäisen seksikerran jälkeen. Hän myös oikoi tukkaani, selasi kuvani läpi ja kertoi mikä toimii, mikä ei.
- Järjesti asuntoani oman mielensä mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju oli todella elvyttävä ja valaiseva lukea.
Omalla kohdallani ei ole muita ollutkaan kuin rajattomasti käyttäytyviä miehiä. Minua on lapsesta asti kutsuttu raivottareksi, herkästi suuttuvaksi ja inhottavaksi, mutta olen jo ajat sitten ymmärtänyt, että se on ollut ensin rajattomasti käyttäytyvän äidin ja myöhemmin yhtä rajattomasti käyttäytyvien miesten tapoja yrittää hallita minua. Toinen lähipiirini bravuuri on ollut pitää minua riidanhaastajana, joka ei anna tuumaakaan periksi, koska en ole ymmärtänyt miksi olisi pitänyt. Eks oli sanonut siskolleen miten minulla on tarve olla oikeassa, mutta sinänsä hauskaa, että tämäkin tuli asiasta mikä koski henkilökohtaista aluettani, ei eksää itseään edes. Kuka tahansahan suuttuisi, jos toinen talloo jatkuvasti yli ja en todellakaan anna periksi, koska joutuisin taipumaan muuten koko ajan. Jaksoin riidellä jostain toisten mielestä pikkujutusta, mutta itselleni oli iso asia saada menemään läpi, että jotain asiaa ei tehdä niin kuin puoliso sanelee.
Itsellänihän on vuosia ollut kummallinen tunne parisuhteessa ja tämän ketjun myötä hahmotin kauttaaltaan mistä on kyse. Olin yöllä selaillut tätä, ja aamulla ensimmäiseksi kun puoliso kun heräsi, hän alkoi jauhaa miten minulle tarvitsee löytää työpaikka (asia mikä ei ole ajankohtainen opiskeluitteni takia).
Sulla on lapsuuden ajan trauma ja haet ympärillesi trauman aiheuttajan kaltaisia ihmisiä. Olen itse käsitellyt vastaavanalaisia traumoja psykoterapiassa, niin tiedän asiasta siksi jotain.
Alue: Aihe vapaa
Oletko ajatellut, että tämän ketjun aloittaja on juuri nyt saapunut siihen pisteeseen, että viimein tajuaa ettei voi jatkaa näin ja siksi hakee vertaistukea? Hän on varmasti lukemattomia kertoja pyytänyt miestään lopettamaan toimintansa, mutta toinen ei kuuntele tai usko. Mutta sinä et voi tätä käsittää, vaan kuvittelet olevasi koveinkin viisas ja oivaltava kun osaat sanoa "Jätä se sika", ihan kuin se olisi jotain, mitä kukaan muu ei tullut ajatelleeksi. Sinun maailmasi on varmasti kovinkin mustavalkoinen, mutta monille muille se on täynnä harmaan eri sävyjä. Missä kohtaa kumppanin alkoholin käyttö menee niin pahaksi, että perhe kärsii? Missä kohtaa auttaminen ei enää onnistu, vaan suhde pitää lopettaa ja perhe hajottaa? Sinä tietysti tietäisit sen saman tien, mutta monet muut sokeutuvat normaalille ja etsivät ratkaisua itsestään, ennen puolison syyttämistä ja jättämistä. Monille perheen hajottaminen on korkean kynnyksen takana ja kaikki keinot halutaan etsiä ennen sitä vaihtoehtoa. "Jätä se sika" on ihan ilmeinen viimeinen vaihtoehto, mutta ilmeisesta Ap ei ole vielä siellä, vaan haluaa etsiä ymmärrystä ja muita ratkaisuja. Oliko sinulla siihen mitään annettavaa?