Lue keskustelun säännöt.
Puhelias 4v. käsketään tuppisuiden tyyliin
27.12.2020 |
Meillä on 4v tyttö joka on hyvin sosiaalinen, puhelias ja iloinen tapaus. Itse olen ollut lapsena hyvin arka ja hiljainen ja ujo ja kärsinyt siitä. Olen ajatellut suurena voimavarana lapseni avoimen luonteen.
Nyt joulunpyhät olemme saaneet sisaruksiltani(joilla ei omia lapsia) sekä anopilta kasvatusvinkkejä jatkuvasti pyytämättä miten pitäisi olla koko ajan hyssyttelemässä ja harjoittelemassa hiljaisuutta yms. Lopulta alkoi minulla mitta täyttyä: mikä meitä suomalaisia vaivaa kun kaikkien pitäisi olla hiljaisia, näkymättömiä yms? Mietin miten vaikuttaa lapsen itsetuntoonkin jos perusluonnetta jatkuvasti kielletään ja vaiennetaan? Lapseni osaa kyllä peruskäytöstavat ja keskittyä peleihin lukemiseen yms eli ei ole ns adhd käytökseltään.
Onneksi pääsimme jo joulunvietosta kotiin jossa lapsi saa vapaasti olla lapsi ja leikkiä myös äänekkäitä leikkejä. Anopin perhe on todella hillittyä ja tunteita ei muutenkaan näytetä. Olen sanonut lapselleni että minusta on hienoa että hän osaa sanoa oman mielipiteensä ja keskustella. Anopin mielestä lapset ovat hiljaa kun aikuiset puhuvat.
Mitä ajatuksia tämä teillä herättää?
Kommentit (163)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä taitaa olla negatiiviset trollit liikkeellä.
Lapsen rohkeus ja sosiaalisuus ovat hyviä ominaisuuksia, jos homma ei mene siihen että hän keskeyttää jokaisen lauseen, mitä aikuiset yrittävät sanoa. :)
(Jos lapsi keskeyttelee, nelivuotiaalle on jo aika alkaa opettaa, että se on OK vain jos on kiireellistä asiaa, kuten että joku on loukannut itsensä.)
Kiitos tästä !!! Aiempiin ilmastomuutoskeskusteluihin yms: anoppi haluaisi keskustella lähinnä sukulaisten sairauksista naapurin uudesta lemmikistä yms yksinkertaisista asioista. Lapsi osaisi ihan hyvin niihin kommentoida. - ap
Jos tosiaan olet tätä mieltä etkä ole trolli, niin tässä ketjussa on muutama asiallinen vastaus siitä oppimisesta että itselle se oma lapsi on ihmeellinen mutta muille tavallinen hloöttävä 4v. Aikuiset saavat puhua omat asiat rauhassa, kaikki ei kuulu lapselle kommentoitavaksi.
Arkikokemuksella sanoisin, että jos itselle se oma lapsi on ihmeellinen, niin oma lapsenlapsi se yleensä vasta ihmeellinen onkin.
No ei kaikille. Eikä sellaisille varsinkaan, joilla on useampi lapsenlapsi ja itselläkin ollut useampi lapsi. Omalla mummolla oli itsellään aikanaan kuusi lasta ja lapsenlapsia yli kymmenen. Ei hän meidän puheitaan pysähtynyt kuuntelemaan aina niin kuin ne olisivat erityisen ihmeellisiä. Rakkautta ja huomiota sai kuitenkin, mutta myös sen opettamista että on olemassa aikaa, jolloin lapset ovat keskenään ja aikuiset puhuvat omia juttujaan.
Lapsenlapset ovat varmasti niille äärettömän ihmeellisiä, jotka ovat niitä odottaneet kauan ja lopulta saaneet vähemmän kuin toivoivatkaan.
Kyllä oma äitini ja anoppinikin pysähtyvät mielellään kuuntelemaan meidän lasten juttuja, mutta on myös selvästi hetkiä jolloin eivät jaksa heidän juttujaan. Molemmilla on useampi lapsi ja lapsenlapsi, joten eivät he ihan samalla tavalla näe meidän lapsia kuin me itse. Aika monesti kun olen itse ihmetellyt kuinka lapseni jotain osaa, niin äitini on siihen tokaissut, että niin ne vain oppivat jokainen omalla ajallaan. Mielestäni tuo on sellaista tervettä isovanhemman rakkautta. Jos vanhempi meinaa nostaa lapsensa jalustalle, niin kokeneempi muistuttaa, että kaikkihan ne ovat ihmeellisiä :) Mutta toki kurjaa, jos ap:sta tuntui, että kukaan ei oikein hänen lapsesta välitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mammoilla on joulupikkarit vakosessa, niin nihkeää kommentointia.
Sosiaalinen lapsi on eri asia kuin sellainen jatkuva hölöttäjä päällepäsmäri. On eri asia, että lapsi seurustelee ja juttelee, kuin että huutaa päälle ja riehuu minkä kerkeää. AP:n lapsi on hänen kertomansa mukaan tuollainen sosiaalinen, puhelias tapaus, ja sellaisten lasten hiljentäminen ja muottiin tunkeminen on minustakin ärsyttävää.
Lapsen sosiaaliset taidot kehittyvät entisestään sillä, että hänen kanssaan keskustellaan eikä vain lässytetä ja hyssytellä. Siten lapsi oppii senkin, että milloin voi puhua ja milloin on aika antaa tilaa toisille.
Tosiaan tuollaisen pulppuavan perusluoteen tukahduttaminen aiheuttaa lapselle varmasti paljon harmia ja ikäviä jälkiä, joiden vuoksi sitten kokee olevansa jotenkin vääränlainen tai ärsyttävä.
Tuollaiselle pulppuavalle lapselle tehtiin aikanaan niin, että aikuiset eivät millään tavalla huomioineet kommenttejaan, sanomisiaan, laulunpätkiään. Kun pöydässä riittävän pitkään saa kokea olevansa näkymätön, niin muuttuu sellaiseksi.
Ei lasta tarvitse hiljentää. Riittää, että toimii kuin häntä ei olisi.
Jep jep. Tove Janssonin Näkymätön lapsi kertoo iloisen tarinan tällaisen kohtelun lopputuloksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On totta, että sitä omaa lastaan jaksaa yleensä enemmän kuin muiden. Silti yritän tässä myös penätä aikuisen vastuuta. Lapsi on lapsi, varsinkin 4-vuotias vasta opettelee ylipäätään ruokatapoja ja juhlatapoja. Ei ole millään tavalla hyväksyttävää tiuskia, haukkua tai rangaista liian puheliasta lasta. Sen sijaan on aivan ok todeta, että täytyy odottaa omaa vuoroaan ja että nyt minä puhun x:n kanssa, älä keskeytä. Ilkeily, mölyapinaksi kutsuminen ja ryhmästä poissulkeminen on lapsellista käytöstä ja kun se vielä tulee aikuiselta, on se yksinomaan ilkeää ja mielivaltaista. Lasta opastetaan aina. Hänkin on ihminen ja saa sanoa omat juttunsa omalla vuorollaan ihan niin kuin muutkin. Häntä voi myös hienovaraisesti ohjata omien leikkien pariin, kun jutut koskevat vain aikuisia.
Oma mölyapinani ei ollut ongelma päiväkodissa eikä koulussa. Hän antoi aina muille puheenvuoron, ymmärsi odottaa vuoroaan jne. Häntä pidettiin jopa hyvätapaisena ja kohteliaana päiväkodin ja koulun palautteen perusteella. Mutta hän tosiaan oli ongelma muutamille suvun jäsenille, jotka ojensivat häntä ilkeästi "suu kiinni" tai naama umpeen" -kommenteilla ilman, että olisi ollut mitään syytä, miksi hänen olisi pitänyt olla hiljaa. Usein kommenttina oli vain, ettei jaksa kuunnella häntä, omia lapsiaan kyllä, jotka saattoivat olla ruokapöydässä hiljaa mutta riehuivat ja kiljuivat sitten leikkiessään niin, että päätä särki. Siinä kohtaa ei sanottu mitään epäkohteliasta ja ilkeää. Ei tietenkään.
Jutun pointti on se, miten aikuiset reagoivat puheliaaseen lapseen. Sen sijaan että lapsen annetaan sanoa sanottavansa ja häntä opastetaan odottamaan vuoroaan, hänelle tiuskitaan ja hänet hätistellään pois. Se ei ole aikuisten toimintaa vaan kiukuttelevien ja itsekkäiden ihmisten toimintamalli, kun ei kestetä muuta kuin omia tapoja ja omia virheitä.
Nyt tuli asiallinen kommentti. Kiitos. :)
Useat muutkin kommentit ovat olleet asiallisia, vaikkeivät sinua ehkä ole miellyttäneetkään.
Hänellä on adhd. Kolmen vuoden kuluttua koulussa tulee sitten ongelmia, kun 3i jaksa keskittyä opetukseen.
Kauan sitten alakoulussa oli tyttö, joka höpötti koko ajan. Hän myös lunttasi ja varasteli. Ekaluokalla jo sai yksinäisen pulpetin. Kolmannella luokalla annettiin olla vieruskaverin kanssa. Tapasin hänet noin 35-vuotiaana. Oli Hesburgerin kioskissa töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On totta, että sitä omaa lastaan jaksaa yleensä enemmän kuin muiden. Silti yritän tässä myös penätä aikuisen vastuuta. Lapsi on lapsi, varsinkin 4-vuotias vasta opettelee ylipäätään ruokatapoja ja juhlatapoja. Ei ole millään tavalla hyväksyttävää tiuskia, haukkua tai rangaista liian puheliasta lasta. Sen sijaan on aivan ok todeta, että täytyy odottaa omaa vuoroaan ja että nyt minä puhun x:n kanssa, älä keskeytä. Ilkeily, mölyapinaksi kutsuminen ja ryhmästä poissulkeminen on lapsellista käytöstä ja kun se vielä tulee aikuiselta, on se yksinomaan ilkeää ja mielivaltaista. Lasta opastetaan aina. Hänkin on ihminen ja saa sanoa omat juttunsa omalla vuorollaan ihan niin kuin muutkin. Häntä voi myös hienovaraisesti ohjata omien leikkien pariin, kun jutut koskevat vain aikuisia.
Oma mölyapinani ei ollut ongelma päiväkodissa eikä koulussa. Hän antoi aina muille puheenvuoron, ymmärsi odottaa vuoroaan jne. Häntä pidettiin jopa hyvätapaisena ja kohteliaana päiväkodin ja koulun palautteen perusteella. Mutta hän tosiaan oli ongelma muutamille suvun jäsenille, jotka ojensivat häntä ilkeästi "suu kiinni" tai naama umpeen" -kommenteilla ilman, että olisi ollut mitään syytä, miksi hänen olisi pitänyt olla hiljaa. Usein kommenttina oli vain, ettei jaksa kuunnella häntä, omia lapsiaan kyllä, jotka saattoivat olla ruokapöydässä hiljaa mutta riehuivat ja kiljuivat sitten leikkiessään niin, että päätä särki. Siinä kohtaa ei sanottu mitään epäkohteliasta ja ilkeää. Ei tietenkään.
Jutun pointti on se, miten aikuiset reagoivat puheliaaseen lapseen. Sen sijaan että lapsen annetaan sanoa sanottavansa ja häntä opastetaan odottamaan vuoroaan, hänelle tiuskitaan ja hänet hätistellään pois. Se ei ole aikuisten toimintaa vaan kiukuttelevien ja itsekkäiden ihmisten toimintamalli, kun ei kestetä muuta kuin omia tapoja ja omia virheitä.
Nyt tuli asiallinen kommentti. Kiitos. :)
Useat muutkin kommentit ovat olleet asiallisia, vaikkeivät sinua ehkä ole miellyttäneetkään.
Mutta liikaa on ollut epäasiallisia joukossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et ole ap oikein kertonut miten nuo tilanteet ovat menneet? Tai yleisellä tasolla kyllä, mutta kerro joku tilanne tarkemmin?
Joka tapauksessa, mielestäni sukulaiset eivät ole suoraan kritisoineet lapsesi persoonallisuutta. Enemmän kuulostaa siltä, että heidän on ollut vaikeaa sopeutua lapsenne tuottamaan meluun (ehkä itse elävät niin rauhallisesti?) ja ovat suoraan toivoneet sinulta, että yrittäisit saada lapsesi pitämään pienempää ääntä. Kyllä melu voi tuntua korvissa tosi ikävältäkin, ja ehkä on syytä myös miettiä että oliko sukulaistesi nyt todella vaikeaa olla ja siksi toivoivat että heitäkin huomioitaisiin?
Mitä itse sinun viestejä luin, niin en ainakaan niistä löytänyt, että sinun kasvatusta tai lastasi suoranaisesti kritisoitiin. Enemmän se kuulosti siltä, että sinulle yritettiin kohteliaasti vihjata, että melutaso ylittää muiden aikuisten sietokyvyn. Voin toki olla väärässä, mutta olen kyllä itse saanut paljon ikävempiäkin kommentteja omaan vanhemmuuteni liittyen. Mielestäni sen vihjailu, että lasta voisi ohjata olemaan hieman hiljempaa, ei ole vielä loukkaavaa. Ehkä koet tuollaiset kommentit ikäväksi omasta lapsuudesta johtuen?
Kyllä siis minun mielestäni on ihan ok aikuisilta myös toivoa, etteivät lapset meluaisi kokoajan.
Esimerkkejä: tyttö oli saanut nokkahuilun lahjaksi ja soitteli sillä viereisessä huoneessa kun me muut vielä söimme. Tuli sanomaan minulle aina välillä innostuneena että äiti äiti tuu kuuntelee ja ohjeistin tietenkin että me syömme vielä ja hän voi nyt itsekseen soittaa. Ei alkanut kiljua yms vaan palasi toiseen huoneeseen kiltisti. Jo tämä minun ruokailun hetkeksi keskeyttäminen oli siskon miehelle liikaa. Sanoi että täytyy lapsilla sentäs jotain käytöstapoja olla.
Anopin luona taas esim pelattiin lautapeliä ja kun esim sai nopalla hyvän numeron saattoi kiljahtaa JEE yms niin siitä aina välitön HYSHYSHYSSS. Tai kun nauroi iloisesti kun isoisä kutitteli häntä niim heti alkoi minulle selostus että on ne varmasti tarhassa hurjan rasittuneita lapsesta kun niin kimakka ääni että kyllä teidän vanhempien nyt täytyy häntä vaientaa ettei tätien tarhassa täydy ilkeästi sanoa.
Ap
Nokkahuilu on kimeä ja kamala soitin aloittelijan käsissä. En yhtään ihmettele jos ruokailijat eivät jouluateriallaan ole halunneet 4-vuotiaan nokkahuilun vingutusta kuunneella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole ap oikein kertonut miten nuo tilanteet ovat menneet? Tai yleisellä tasolla kyllä, mutta kerro joku tilanne tarkemmin?
Joka tapauksessa, mielestäni sukulaiset eivät ole suoraan kritisoineet lapsesi persoonallisuutta. Enemmän kuulostaa siltä, että heidän on ollut vaikeaa sopeutua lapsenne tuottamaan meluun (ehkä itse elävät niin rauhallisesti?) ja ovat suoraan toivoneet sinulta, että yrittäisit saada lapsesi pitämään pienempää ääntä. Kyllä melu voi tuntua korvissa tosi ikävältäkin, ja ehkä on syytä myös miettiä että oliko sukulaistesi nyt todella vaikeaa olla ja siksi toivoivat että heitäkin huomioitaisiin?
Mitä itse sinun viestejä luin, niin en ainakaan niistä löytänyt, että sinun kasvatusta tai lastasi suoranaisesti kritisoitiin. Enemmän se kuulosti siltä, että sinulle yritettiin kohteliaasti vihjata, että melutaso ylittää muiden aikuisten sietokyvyn. Voin toki olla väärässä, mutta olen kyllä itse saanut paljon ikävempiäkin kommentteja omaan vanhemmuuteni liittyen. Mielestäni sen vihjailu, että lasta voisi ohjata olemaan hieman hiljempaa, ei ole vielä loukkaavaa. Ehkä koet tuollaiset kommentit ikäväksi omasta lapsuudesta johtuen?
Kyllä siis minun mielestäni on ihan ok aikuisilta myös toivoa, etteivät lapset meluaisi kokoajan.
Esimerkkejä: tyttö oli saanut nokkahuilun lahjaksi ja soitteli sillä viereisessä huoneessa kun me muut vielä söimme. Tuli sanomaan minulle aina välillä innostuneena että äiti äiti tuu kuuntelee ja ohjeistin tietenkin että me syömme vielä ja hän voi nyt itsekseen soittaa. Ei alkanut kiljua yms vaan palasi toiseen huoneeseen kiltisti. Jo tämä minun ruokailun hetkeksi keskeyttäminen oli siskon miehelle liikaa. Sanoi että täytyy lapsilla sentäs jotain käytöstapoja olla.
Anopin luona taas esim pelattiin lautapeliä ja kun esim sai nopalla hyvän numeron saattoi kiljahtaa JEE yms niin siitä aina välitön HYSHYSHYSSS. Tai kun nauroi iloisesti kun isoisä kutitteli häntä niim heti alkoi minulle selostus että on ne varmasti tarhassa hurjan rasittuneita lapsesta kun niin kimakka ääni että kyllä teidän vanhempien nyt täytyy häntä vaientaa ettei tätien tarhassa täydy ilkeästi sanoa.
Ap
Miksi et opeta lapsellesi alkeellisia käytöstapoja. Pöydässä istutaan niin kauan, että kaikki ovat syöneet, ei sieltä lähdetä kesken pois nokkahuilua soittamaan. Ensimmäisestä "tuu kuuntelemaan" - pyynnöstä lapselta otetaan nokkahuilu pois ja sanotaan, että nyt istut paikallesi ja olet siinä, kunnes on syöty. 4v on liian pieni olemaan viereisessä huoneessa suljetun oven takana ilman aikuista. Vai tosissasiko väität, että teillä koko seurue joutui ruokaillessaan kuuntelemaan sitä kimeää pillinsoittoa.
Oikeesti ap, tää on nyt niin trollien temmellyskenttä, että järkevät kommentit hukkuvat tänne.
Älä vaan pahoita mieltäsi.
Oikeasti noissa kertomissasi esimerkeissä kukaan muu ei ole toiminut ns. väärin kuin nuo kärsimättömät hyssyttelevät aikuiset, ja jokainen järkevä ei-trolli sen tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, jos olet sitä mieltä että oman lapsen mielipiteiden huutelu joka ikiseen väliin toisten ihmisten toiveista välittämättä on tosi jees, taidat kasvattaa niitä miehiä, jotka huutelevat tuntemattomille naisille kaduilla että näytä tissit, hyvä perse/ levee perse, mennään panemaan; ravintolassa nämä tyypit huutavat tarjoilijalle Saisko sitä palvelua, koulussa huutavat opettajalle joka tunnilla viittaamatta ja hiljaisemmat oppilaat eivät ikinä saa puheenvuoroa. Huolissani olen erityisesti tästä viimeisestä. Ja huom! Olen itsekin puhelias, mutta on ollut tärkeä taito oppia, että joskus se suu on vaan parasta pitää kiinni. :)
Kyllä kuulostaa moni kommentoija katkeralta vanhukselta joka ei ole lapsena saanut rakkautta.
En ole koskaan ollut "lapsirakas", mutta niin vaan nyt lapsia on neljä plus puolison lapsi.
Olen oppinut rakastamaan lapsia, vaikka on ollut joskus todella rankkoja hetkiä elämässä.
Olen huomannut myös, että oikeasti tykkään myös muittenkin lapsista. Heidän kanssaan on kiva jutella, ja touhuta. Lapset ovat aitoja!
On myös ihana katsella veljen, alle vuoden ikäisen muksun ilmeitä ja miten hassusti taputtaa käsiään yhteen ja jokeltelee. Aivan ihastuttava pieni, silti en itselleni kaipaa enää vauvaa.
Itsellä meinas myös tulla tippa linssiin, kun kävimme omani, kahden nuorimman, ja veljen vanhimman lapsen kanssa kävelyllä, kävelimme isojen kivien päällä ja katselimme minun lapsuuden uimarantaa, ja yhtäkkiä tämä veljen tyttö liukastuu ja kaatuu.
Kysyin, sattuiko ja hän kiljaisee "ei".
Menen halaamaan häntä ja hän alkaa itkeä.
Meinasin itekkin alkaa kyynelehtimään ja halattiin siinä hetki, että vähän helpotti oloa. Ihana pikku koululainen hänkin.
En ymmärrä, miksi niin monet "inhoavat" muitten lapsia.
Niinkuin veljeni sanoi, ettei oikein siedä "muitten kakaroita".
Ymmärrän toki että kun hänelläkin elämä on ollut rankkaa, niin saattaa sitten kokea näitä negatiivisia tunteita, mutta kyllä toivoisin vähän enemmän ymmärrystä lapsia kohtaan.
Muuten kasvatamne heistä samanlaisia kuin itsekkin olemme, rakkaudettomia ja itsekkäitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole ap oikein kertonut miten nuo tilanteet ovat menneet? Tai yleisellä tasolla kyllä, mutta kerro joku tilanne tarkemmin?
Joka tapauksessa, mielestäni sukulaiset eivät ole suoraan kritisoineet lapsesi persoonallisuutta. Enemmän kuulostaa siltä, että heidän on ollut vaikeaa sopeutua lapsenne tuottamaan meluun (ehkä itse elävät niin rauhallisesti?) ja ovat suoraan toivoneet sinulta, että yrittäisit saada lapsesi pitämään pienempää ääntä. Kyllä melu voi tuntua korvissa tosi ikävältäkin, ja ehkä on syytä myös miettiä että oliko sukulaistesi nyt todella vaikeaa olla ja siksi toivoivat että heitäkin huomioitaisiin?
Mitä itse sinun viestejä luin, niin en ainakaan niistä löytänyt, että sinun kasvatusta tai lastasi suoranaisesti kritisoitiin. Enemmän se kuulosti siltä, että sinulle yritettiin kohteliaasti vihjata, että melutaso ylittää muiden aikuisten sietokyvyn. Voin toki olla väärässä, mutta olen kyllä itse saanut paljon ikävempiäkin kommentteja omaan vanhemmuuteni liittyen. Mielestäni sen vihjailu, että lasta voisi ohjata olemaan hieman hiljempaa, ei ole vielä loukkaavaa. Ehkä koet tuollaiset kommentit ikäväksi omasta lapsuudesta johtuen?
Kyllä siis minun mielestäni on ihan ok aikuisilta myös toivoa, etteivät lapset meluaisi kokoajan.
Esimerkkejä: tyttö oli saanut nokkahuilun lahjaksi ja soitteli sillä viereisessä huoneessa kun me muut vielä söimme. Tuli sanomaan minulle aina välillä innostuneena että äiti äiti tuu kuuntelee ja ohjeistin tietenkin että me syömme vielä ja hän voi nyt itsekseen soittaa. Ei alkanut kiljua yms vaan palasi toiseen huoneeseen kiltisti. Jo tämä minun ruokailun hetkeksi keskeyttäminen oli siskon miehelle liikaa. Sanoi että täytyy lapsilla sentäs jotain käytöstapoja olla.
Anopin luona taas esim pelattiin lautapeliä ja kun esim sai nopalla hyvän numeron saattoi kiljahtaa JEE yms niin siitä aina välitön HYSHYSHYSSS. Tai kun nauroi iloisesti kun isoisä kutitteli häntä niim heti alkoi minulle selostus että on ne varmasti tarhassa hurjan rasittuneita lapsesta kun niin kimakka ääni että kyllä teidän vanhempien nyt täytyy häntä vaientaa ettei tätien tarhassa täydy ilkeästi sanoa.
Ap
Miksi et opeta lapsellesi alkeellisia käytöstapoja. Pöydässä istutaan niin kauan, että kaikki ovat syöneet, ei sieltä lähdetä kesken pois nokkahuilua soittamaan. Ensimmäisestä "tuu kuuntelemaan" - pyynnöstä lapselta otetaan nokkahuilu pois ja sanotaan, että nyt istut paikallesi ja olet siinä, kunnes on syöty. 4v on liian pieni olemaan viereisessä huoneessa suljetun oven takana ilman aikuista. Vai tosissasiko väität, että teillä koko seurue joutui ruokaillessaan kuuntelemaan sitä kimeää pillinsoittoa.
Meidän suvussa jouluateria voi kestää parikin tuntia, ja pikkulapsi syö usein kymmenessä minuutissa. Ei ole todellakaan pakotettu pieniä istumaan pöydässä, vaan ovat saaneet mennä leikkimään.
Vierailija kirjoitti:
Viimeiseen lauseeseen asti olin kanssasi samaa mieltä, ap. Mutta kyllä aikuisten täytyy voida keskustella myös keskenään, ilman sitä taaperoa joka sitten höpöttää omia mielipiteitään väliin jatkuvasti.
Ymmärrän siis myös anoppia; itselläni hajoaisi pää jos koko joulunpyhien ajan kaikessa keskustelussa olisi mukana se 4-vuotias.
Usein 4-vuotiailla on kiinnostavammat keskustelunaiheet kuin erinäisillä anopeilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kuulostaa moni kommentoija katkeralta vanhukselta joka ei ole lapsena saanut rakkautta.
En ole koskaan ollut "lapsirakas", mutta niin vaan nyt lapsia on neljä plus puolison lapsi.
Olen oppinut rakastamaan lapsia, vaikka on ollut joskus todella rankkoja hetkiä elämässä.Olen huomannut myös, että oikeasti tykkään myös muittenkin lapsista. Heidän kanssaan on kiva jutella, ja touhuta. Lapset ovat aitoja!
On myös ihana katsella veljen, alle vuoden ikäisen muksun ilmeitä ja miten hassusti taputtaa käsiään yhteen ja jokeltelee. Aivan ihastuttava pieni, silti en itselleni kaipaa enää vauvaa.
Itsellä meinas myös tulla tippa linssiin, kun kävimme omani, kahden nuorimman, ja veljen vanhimman lapsen kanssa kävelyllä, kävelimme isojen kivien päällä ja katselimme minun lapsuuden uimarantaa, ja yhtäkkiä tämä veljen tyttö liukastuu ja kaatuu.
Kysyin, sattuiko ja hän kiljaisee "ei".
Menen halaamaan häntä ja hän alkaa itkeä.
Meinasin itekkin alkaa kyynelehtimään ja halattiin siinä hetki, että vähän helpotti oloa. Ihana pikku koululainen hänkin.En ymmärrä, miksi niin monet "inhoavat" muitten lapsia.
Niinkuin veljeni sanoi, ettei oikein siedä "muitten kakaroita".
Ymmärrän toki että kun hänelläkin elämä on ollut rankkaa, niin saattaa sitten kokea näitä negatiivisia tunteita, mutta kyllä toivoisin vähän enemmän ymmärrystä lapsia kohtaan.Muuten kasvatamne heistä samanlaisia kuin itsekkin olemme, rakkaudettomia ja itsekkäitä.
Vaikutat vähän yksinkertaiselta ihmiseltä, kun teet päätelmiä toisista ihmisistä vain sen perusteella, etteivät he pidä lapsista. Kaikkienhan pitäisi rakastaa toisten lapsia, koska sinäkin teet niin.
Tulee mieleen aina, ettei vanhemmat ole jaksaneet huomioida tarpeeksi. Olen tavannut tällaisia ja tulee aina surku. Ei se tarkoita normaalia lahjakkaampaa verbaliikkaa, vaikka voisi luulla.
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen aina, ettei vanhemmat ole jaksaneet huomioida tarpeeksi. Olen tavannut tällaisia ja tulee aina surku. Ei se tarkoita normaalia lahjakkaampaa verbaliikkaa, vaikka voisi luulla.
En kyllä tähänkään jaksa uskoa, kun mietin miten paljon teemme yhdessä asioita. Lapseni seurantarve vaan tuntuu olevan loputon. Meillä on myös toinen lapsi, nuorempi pikkusisko joka on ihan erilainen. Viihtyy itsekseen jne. Luonnekysymys.
Paljon on tullut ilkeitä kommentteja. Kertauksena vielä: lasta on vasussa kuvattu mm. Termillä kiltti ja rauhallinen. Tämä riehumispölötys vaikuttaa tulevan esiin vain läheisille. Ja en tarkoita että appivanhempienkaan pitäisi muuttaa luonnettaan räiskyvämmäksi kuten lapseni. Mutta lapselle jatkuva huomattelu hänen puhetyylistään on mielestäni ikävää ja latistaa tunnelmaa kun jouluna pitäisi olla yhdessä mukavaa.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole ap oikein kertonut miten nuo tilanteet ovat menneet? Tai yleisellä tasolla kyllä, mutta kerro joku tilanne tarkemmin?
Joka tapauksessa, mielestäni sukulaiset eivät ole suoraan kritisoineet lapsesi persoonallisuutta. Enemmän kuulostaa siltä, että heidän on ollut vaikeaa sopeutua lapsenne tuottamaan meluun (ehkä itse elävät niin rauhallisesti?) ja ovat suoraan toivoneet sinulta, että yrittäisit saada lapsesi pitämään pienempää ääntä. Kyllä melu voi tuntua korvissa tosi ikävältäkin, ja ehkä on syytä myös miettiä että oliko sukulaistesi nyt todella vaikeaa olla ja siksi toivoivat että heitäkin huomioitaisiin?
Mitä itse sinun viestejä luin, niin en ainakaan niistä löytänyt, että sinun kasvatusta tai lastasi suoranaisesti kritisoitiin. Enemmän se kuulosti siltä, että sinulle yritettiin kohteliaasti vihjata, että melutaso ylittää muiden aikuisten sietokyvyn. Voin toki olla väärässä, mutta olen kyllä itse saanut paljon ikävempiäkin kommentteja omaan vanhemmuuteni liittyen. Mielestäni sen vihjailu, että lasta voisi ohjata olemaan hieman hiljempaa, ei ole vielä loukkaavaa. Ehkä koet tuollaiset kommentit ikäväksi omasta lapsuudesta johtuen?
Kyllä siis minun mielestäni on ihan ok aikuisilta myös toivoa, etteivät lapset meluaisi kokoajan.
Esimerkkejä: tyttö oli saanut nokkahuilun lahjaksi ja soitteli sillä viereisessä huoneessa kun me muut vielä söimme. Tuli sanomaan minulle aina välillä innostuneena että äiti äiti tuu kuuntelee ja ohjeistin tietenkin että me syömme vielä ja hän voi nyt itsekseen soittaa. Ei alkanut kiljua yms vaan palasi toiseen huoneeseen kiltisti. Jo tämä minun ruokailun hetkeksi keskeyttäminen oli siskon miehelle liikaa. Sanoi että täytyy lapsilla sentäs jotain käytöstapoja olla.
Anopin luona taas esim pelattiin lautapeliä ja kun esim sai nopalla hyvän numeron saattoi kiljahtaa JEE yms niin siitä aina välitön HYSHYSHYSSS. Tai kun nauroi iloisesti kun isoisä kutitteli häntä niim heti alkoi minulle selostus että on ne varmasti tarhassa hurjan rasittuneita lapsesta kun niin kimakka ääni että kyllä teidän vanhempien nyt täytyy häntä vaientaa ettei tätien tarhassa täydy ilkeästi sanoa.
Ap
Eli lapsi ravasi jatkuvasti huoneiden välillä vaatimassa äitiä pois toisten aikuisten seurasta ja ruokapöydästä kesken aterian? Yksi kerta vielä menisi, ja voisi myös pyytää lasta menemään opettelemaan nokkahuilun soittamista johonkin vähän kaukaisempaan huoneeseen vaikka sen pikkusisaruksen kanssa yhdessä (missä muuten tämä yllättäen ilmestynyt rauhallinen pikkusisarus istui koko tämän vierailun ajan?). Jos ei talossa ollut ketään toista lasta tai seuralaista sille nelivuotiaalle toisessa huoneessa, hän olisi voinut istua ruokapöydässä piirtelemässä tai värittämässä jotain omalla paikallaan. Nokkahuilua voi harjoitella sitten kotona, kun paikalla on vain oma perhe.
Mitä tulee ap:n omiin lapsettomiin sisaruksiin, kyllä hekin vielä oppivat, jos omia lapsia saavat.
Se, mikä oli hyvää tässä kuvaelmassa, oli se, ettei näitä lapsettomia sisaruksia ollut laitettu lapsenpiiaksi sille nelivuotiaalle ja sisarukselleen sillä välin, kun muut aikuiset istuivat ruokapöydässä.
Ja vielä ihmetyksen aihe: missä oli sen nelivuotiaan isä koko ajan?
Miten vanhemmat jaksaa sitä, että lapsi on sosiaalisesti niin takertuva?
Mikä sen ylipuheliaisuuden aiheuttaa? Miten se ilmenee aikuisuudessa?
Vaikkei ap:n kokemuksissa noita olisi ollut, tämän ketjun ovat vallanneet sellaiset aikuiset, joista ilmeisesti on OK tiuskia, haukkua, rankaista, "opettaa" sulkemalla lapsi keskustelun ulkopuolelle jne. Ja näitä kommentteja hämmästyttävästi yläpeukutetaan.