Lue keskustelun säännöt.
Puhelias 4v. käsketään tuppisuiden tyyliin
27.12.2020 |
Meillä on 4v tyttö joka on hyvin sosiaalinen, puhelias ja iloinen tapaus. Itse olen ollut lapsena hyvin arka ja hiljainen ja ujo ja kärsinyt siitä. Olen ajatellut suurena voimavarana lapseni avoimen luonteen.
Nyt joulunpyhät olemme saaneet sisaruksiltani(joilla ei omia lapsia) sekä anopilta kasvatusvinkkejä jatkuvasti pyytämättä miten pitäisi olla koko ajan hyssyttelemässä ja harjoittelemassa hiljaisuutta yms. Lopulta alkoi minulla mitta täyttyä: mikä meitä suomalaisia vaivaa kun kaikkien pitäisi olla hiljaisia, näkymättömiä yms? Mietin miten vaikuttaa lapsen itsetuntoonkin jos perusluonnetta jatkuvasti kielletään ja vaiennetaan? Lapseni osaa kyllä peruskäytöstavat ja keskittyä peleihin lukemiseen yms eli ei ole ns adhd käytökseltään.
Onneksi pääsimme jo joulunvietosta kotiin jossa lapsi saa vapaasti olla lapsi ja leikkiä myös äänekkäitä leikkejä. Anopin perhe on todella hillittyä ja tunteita ei muutenkaan näytetä. Olen sanonut lapselleni että minusta on hienoa että hän osaa sanoa oman mielipiteensä ja keskustella. Anopin mielestä lapset ovat hiljaa kun aikuiset puhuvat.
Mitä ajatuksia tämä teillä herättää?
Kommentit (163)
Vierailija kirjoitti:
4-vuotias saa puhua niin paljon kuin jaksaa, noin pienen ei tarvitse osata antaa puheenvuoroja pyytämättä, joulu on lasten juhla, joten antakaa lapsen riemuita, älkääkä vaatiko loputtomasti käytöstapoja.
Ilmeisesti lapsen hölötys on ollut häiritsevää. En tiedä minkä ikäisiä ap:n mainitsemat sisarukset ovat, mutta tuskin kukaan 20-30 vuotias jaksaa kuunnella monta päivää putken kuunnella jotain pikkulasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mammoilla on joulupikkarit vakosessa, niin nihkeää kommentointia.
Sosiaalinen lapsi on eri asia kuin sellainen jatkuva hölöttäjä päällepäsmäri. On eri asia, että lapsi seurustelee ja juttelee, kuin että huutaa päälle ja riehuu minkä kerkeää. AP:n lapsi on hänen kertomansa mukaan tuollainen sosiaalinen, puhelias tapaus, ja sellaisten lasten hiljentäminen ja muottiin tunkeminen on minustakin ärsyttävää.
Lapsen sosiaaliset taidot kehittyvät entisestään sillä, että hänen kanssaan keskustellaan eikä vain lässytetä ja hyssytellä. Siten lapsi oppii senkin, että milloin voi puhua ja milloin on aika antaa tilaa toisille.
Tosiaan tuollaisen pulppuavan perusluoteen tukahduttaminen aiheuttaa lapselle varmasti paljon harmia ja ikäviä jälkiä, joiden vuoksi sitten kokee olevansa jotenkin vääränlainen tai ärsyttävä.
Vierailija kirjoitti:
4-vuotias saa puhua niin paljon kuin jaksaa, noin pienen ei tarvitse osata antaa puheenvuoroja pyytämättä, joulu on lasten juhla, joten antakaa lapsen riemuita, älkääkä vaatiko loputtomasti käytöstapoja.
Lapsi ei ole riemuinnut vaan puhunut taukoamatta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli joulupöydässä tuollainen "minä tiedän kaiken" -lapsi. Ryhdyimme keskustelemaan englanniksi ja lapsi jäi yksin pölötyksineen. Sisko oli sitä mieltä, että täytyy puhua suomea kun kaikki ei englantia osaa, mutta vastasimme, että aikuisten keskustelut voidaan käydä vaikka saksaksi, jos me niin haluamme. Lapsi voi osallistua, kun kielitaito on kehittynyt. Niinpä meillä oli kaksi erilaista keskustelua eli aikuisten poliittiset ja aika vakavat aiheet ja toisaalta lapsen omat, joihin kukaan muu kuin vanhempansa ei osallistunut. Kun kolme kertaa lapselle oli sanottu, että anna aikuisen puhua asiansa loppuun, niin minusta saamansa kokemus oli kyllä ihan ansaittu.
HAHAA onneksi minun nelivuotiaani on englanninkielisessä päiväkodissa ja osaisi tuossa tilanteessa osallistua keskusteluun myös englanniksi.
Olisin halunnut nähdä ilmeenne, kun tämän virheen olisitte tajunneet. :D
Sen jälkeen olisimme poistuneet joulupöydästänne ja elämästänne, sukua tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa täytyy kunnioittaa muitakin ja osata pitää suutaan kiinni.
Nykypäivän koulussahan nimenomaan arvostetaan omia mielipiteitä ja osallistumista, niin paljon että introvertteja jopa syrjitään.
Minusta on hienoa, että ap:n lapsi osaa jo nuorella iällä osallistua keskusteluun. Se on merkki siitä, että kielellinen kehitys on kunnossa ja hän tulee todennäköisesti pärjäämään.
Anoppi saa olla mitä mieltä haluaa, koska hänen ei enää tarvitse kasvattaa lapsia tulevaisuuden maailmaa varten.
Keskustelun osallistuminen edellyttää muitakin taitoja kuin vain puhua pitkiä lauseita. Pitää ymmärtää ketkä keskustelevat, mistä he keskustelevat ja sopiiko itse tuohon keskusteluun mukaan. Sitten pitää vielä löytää oikea tapa liittyä keskusteluun. Lapset oppivat nämä taidot ensin aikuisten kanssa ja sitten toisten lasten kanssa. Se että 4-vuotias osallistuu aivan jokaiseen keskusteluun ei kerro sinänsä lainkaan tämän lapsen kielellisestä kehityksestä, sillä sellaisia lapset ovat jos heidän antaa olla. Se lapsi joka kuuntelee mitä toiset puhuvat ja miettii ensin voiko osallistua ks. keskusteluun ja miten sen tekee jos osallistuu, on todennäköisesti kielellisesti paljon lahjakkaampi vaikka ei olisi äänessä 24/7.
Kyllä 4-vuotias, joka puhuu paljon, on todennäköisesti kielellisesti lahjakkaampi kuin 4-vuotias joka puhuu vähän. Toki on myös introvertteja, joilla on hyvät kielelliset valmiudet, ja joillakin lapsilla (omani mukaan lukien) äännevirheet voivat rajoittaa ilmaisua.
Mutta kaiken kaikkiaan on erittäin hyvä merkki, että 4-vuotias osaa ja uskaltaa puhua seurassa. Ap sanoo aloituksessa, että lapsi osaa myös rauhoittua itsekseen, eikä hänellä ole ADHD-piirteitä, joten miksi olettaisimme muuta?
Lähes kaikki 4-vuotiaat puhuvat paljon. Jotkut ovat myös luonteeltaan sellaisia, että ovat ihan kokoajan äänessä, eivätkä he koskaan tule kirjoittamaan äidinkielestä ällää tai bestselleriä. Se miten keskustelun sisällön ymmärtää ja miten siihen osallistuu kertoo paljon enemmän. Tuossa iässä kielellistä lahjakkuutta indikoi enemmän orastava lukutaito ja kyky esim. tehdä riimejä kuin se että on jatkuvasti äänessä.
Minullakin on sukulainen, jonka lapsi on 24/7 äänessä ja äitinsä haluaa että kaikki vain keskittyvät ihailemaan kuinka taitava, etevä ja lahjakas lapsi on. Äitinsä puhuu jatkuvasti, kuinka hänen lapsensa osaa paljon paremmin jonkin asian kuin vaikkapa naapurin Mikko ja kuinka lapsi on niin ihanan sosiaalinen ja rohkea. Kiva että äiti näkee lapsensa positiivisesti, mutta kun lapsella on ihan oikeasti haasteita. Lapsi siis aivan kokoajan tuottaa jotain ääntä. Lapsen päiväkodissa oli varovasti alettu puhumaan jo, että onkohan tarkkaavaisuuden säätelyssä jotain isompaa haastetta (joka oli äidistä tietenkin aivan pöyristyttävää), koska keskittyäkseen lapsen täytyy jatkuvasti laulaa, hyräillä tms. ja muutenkin jatkuva toisten keskeyttäminen ja tilannetajun puute poikkeavat keskiverrosta ikäisestään. Nimenomaan tutussa ympäristössähän sellainen näkyy eniten ja ihan saman "huolen" voin allekirjoittaa. Lapsi on ihana, mutta kyllä hän poikkeavan paljon puhuu. Sitten kun alkaa kuuntelemaan lapsen puheen sisältöä, niin saattaa kertoa jotain aivan puuta heinää. Kertoo asioita, millä ei ole mitään todellisuuden pohjaa. Tämäkin on toki jossain määrin normaalia, mutta silti. Samoin vuorovaikutuksessa lapsi ei selvästi ymmärrä usein mitä hänelle sanotaan ja vastaa jotain aivan epäolennaista/epäsopivaa. Tästäkin ovat sukulaiset maininneet, mutta veriset vihat tulee päälle, kun äiti vaan on päättänyt että lapsi on erittäin lahjakas, kaikessa ikätovereita muita edellä jne. Sori AP, ei tämä nyt sinun lapseen välttämättä liity, mutta minun pointtini on, että ei se jatkuva puheen ja äänen tuotto tarkoita suoraan että lapsi on kielellinen nero, vaan voi myös kertoa jostain oikeasta lapsen haasteestakin, kun otetaan monet asiat huomioon.
Selvä. Sinulla on lähipiirissäsi lapsi, jonka tarkkaavaisuudesta olet huolissasi. Nyt sitten tässä keskustelussa projisoit tuntemuksiasi aloittajaan, joka nimenomaan korosti ettei hänen lapsellaan ole ADHD-piirteitä.
Mitenkään ilkeilemättä: onkohan tämä ihan oikea ketju sinulle juuri nyt? Osoittaisi ehkä tilannetajua jakaa tuota pointtiasi, että lapsella on mahdollisesti ongelmia, jossakin toisaalla.
Jos olisin tullut keskustelemaan uuden vuoden juhlinnan tavoista, piparitaikinaresepteistä, ikävästä känsästä tai vaikkapa lasten liian äänekkäistä leluista, niin se olisi ollut tilannetajun puutetta.
Omasta mielestä kirjoitukseni liittyi varsin hyvin asiaan (sukulaisten kommentit liian äänekkäästä ja puheliaasta lapsesta). Otin kantaa keskusteluun liittyneeseen sivujuoneen (4-vuotiaan kielellisen lahjakkuuden ilmestyminen) sekä kerroin myös omakohtaisen kokemuksen alkuperäiseen aiheeseen liittyvästä käyttäytymisestä. Se että ap:n lapsella ei ole hänen mukaan ADHD-piirteitä, ei tarkoita että koko minun kannanottoni ei liittyisi mitenkään asiaan tai odottaisi tilannetajun puutetta. Päinvastoin, ap on itse ottanut ensimmäisenä koko ADHD:n puheeksi aloituksessaan (jokin syyhän hänelläkin siihen on, että kokee tarpeen korostaa ettei lapsella tällaista varmasti ole).
Jos projisoisin tunteitani aloittajaan, kommentoisin jotakuinkin näin "ettei sinun lapsellasi ole tällaisesta kyse ap?", sen sijaan kommentoin, että "Sori AP, ei tämä välttämättä sinun lapseesi liity, mutta pointtini on..."
Mielestäni kommenttini oli varsin perinteinen tapa osallistua johonkin aiheeseen, eikä siinä ollut mitään vikaa. Sinä voit totta kai olla eri mieltä. Mitenkään ilkeilemättä - mikä sai sinut kommentoimaan noin, etten kuulu keskusteluun vaikka puhuin juurikin keskustelun aiheesta vaikka näkökulmani oli erilainen kuin aloittajalla (niin kuin eri ihmisten välisessä keskustelussa luonnollisesti on)? Projisoitko sinä nyt johonkin muuhun ihmiseen liittyviä tunteita minuun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli sama ongelma miehen sukulaisten puolelta. Toki lapsessakin oli vikaa eli oli puhelias mutta myös kovaääninen ja siitä äänenkäytöstä oli tarpeen muistutellakin. Minä itse olen ollut erittäin hiljainen, ujo ja estynyt ja pelännyt aikuisia ihan tolkuttomasti, joten kyllä suretti ja pisti jopa vihaksi, kun lapsi sai tosi ilkeitä kommentteja aikuisilta sukulaisilta tyyliin "nyt suu tukkoon, kukaan ei jaksa sua kuunnella". Surullisinta tässä oli se, että lapset olivat omassa pöydässään mutta aina jonkun aikuisen piti puuttua siihen, että lapsen puhui siellä. Lapseni ei siis ollut huonotapainen muuten kuin että juttua riitti (ja ajoittain liian kovalla äänellä, josta oli syytäkin huomauttaa). Pääasiassa kuitenkin käskytettiin olemaan hiljaa, kun "sua ei jaksa kuunnella", vaikka aikuiset eivät edes olleet samassa tilassa eikä lapsen ääni häirinnyt aikuisten keskustelua. Lapselle piti vain osoittaa, että hän on tässä asiassa huono ja riittämätön.
Vähennettiin sitten käyntejä ja käytiin enemmän niiden sukulaisten luona, jotka jaksoivat nätisti opastaa ja ohjata ja ihan syystä.Nyt lapsi on teini ja aivan ihana tapaus. Numerot on ysejäj ja kymppejä, saa jatkuvasti hyvää palautetta keskustelutaidoistaan, käytösnumero on aina ollut ysin ja on pidetty kavereiden keskuudessa. Osaa kuunnella muita eikä höpötys ole turhaa tai taukoamatonta, vaikka näin miehen sukulaiset synkästi ennustivat. Leikki-ikäinen ei osaa vielä kaikkea mutta se ei tarkoita, että hänen itsetuntonsa voi murskata. Jälkeenpäin olen harmitellut, kun en puuttunut siihen mollaukseen muuta kuin lievästi, mutta toisaalta ei olla sen puolen suvun kanssa riidoissa vaan ovat edelleen tärkeitä läheisiä ja osaavat nyt itsekin puhua nätimmin (omien lasten teini-iässä riittää sen verran haastetta, että eivät enää pura kiukkuaan muihin ja osaavat sanoa nätimmin ainakin omille lapsilleen).
Kiitos tästä! Tällaista meilläkin on ollut. En halua että lapsen itsetunto lytätään. Ap
Kuule ap, sun lapsen itsetunto tullaan lyttäämään myöhemmin, jos et nyt tajua opettaa sitä olemaan myös hiljaa. Ei kukaan kestä pidemmän päälle jatkuvaa kovaäänistä kälätystä. Ei läheisempi eikä vieraampi ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me emme halunneet loukata veljen koko ajan kälättävää 4v:tä, joten yksinkertaisesti poistuimme huoneesta, kun hän aloitti kälätyksensä. Aamupalan voi onneksi syödä muuallakin kuin lapsen kanssa keittiössä ja eilen lounaalla aikuiset söivät vasta sitten, kun lapsi oli jo laitettu päiväunille.
Kukaan ei kieltänyt lasta puhumasta, kukaan vain ei suostunut häntä kuuntelemaan. Käly veti herneitä nenäänsä, mutta mitä väliä, kyllä lapsen pitää oppia sietämään pettymyksiä ja sitä, että kun hän ei tajua olla hiljaa, niin muut poistuvat.Teidän suvulla on kyllä kieltämättä joulumieli hallussa.
Kun kuuntelet jouluaattoaamusta alkaen taukoamatonta puhetta, joka muiden puhuessa muuttuu karjunnaksi ja huudoksi siitä, että minä puhu nyt, niin joulupäivänä osaa jo ottaa 11kahvinsa keittiöstä sulkeutuen omaan huoneeseensa. Jos lapsen vanhempi ei lasta toppuuttele, niin ympäristö ryhtyy itse suojelemaan itseään. Sosiaalisuus ei ole sama asia kuin olla koko ajan äänessä, jos ei muuta keksien niin UkkoNooaa hoilaten.
Edelleen; on kyllä joulumieli huipussaan.
Vedättekö samalla passiivis-aggressiivisuudella myös aikuisten väliset konfliktit? ”Minä tässä vaan itseäni tällä mykkäkoululla suojelen...”
Sellaisten aivan koko ajan äänessä olevien aikuisten kohdalla, kyllä. Omalle kohdalle on osunut useita ja vielä läheisiksi. Nämä eivät millään tajua, mikä heidän toiminnassaan mättää. Tai siis oikeastaan, vaikka tajuaisivatkin niin eivät silti kykene olemaan hiljaa. Ei ole varmaan lapsena opetettu keskustelemaan järkevästi vaan annettu hölöttää kaikkien päälle.
Ihan oikeasti, otan osaa. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia sosiaalisia taitoja, kun vain opettelee ilmaisemaan itseään avoimesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän samoja ajatuksia päässä. Itseni on kasvatettu myös hiljaiseksi ja etenkin kiltiksi joka tottelee vanhempia eikä omaa mitään omia ajatuksia. Itse olen ollut myös hiljainen ja ujo lapsena, mutta oma lapseni on kova juttelemaan ja höpöttelemään. Kyllä hänkin ujostelee aina alkuun jos vaikka mennään vieraaseen paikkaan, mutta kun rohkaistuu niin puhetta tulvii.
Viimeksi kun äitini oli kylässä ja hän leikki poikani kanssa, pistin merkille mielenkiintoisen seikan: Äitini kyseli kysymyksiä, mutta vastasi niihin välittömästi itse ennen kuin poika ehti miettimäänkään koko kysymmystä. "Minkä värinen tämä pallo on?" "Se on punainen" . Tälläistä esiintyi paljon heidän välisessä kanssakäymisessä ja on varmasti ollut samanlaista minunkin lapsuudessani. Tällainen tapa aiheutti sen, että poikani ei enää höpötellytkään niin paljon, eikä tietenkään vastaillut mihinkään kysymykseen kun ei niihin annettu mahdollisuutta vastata.
Varmasti aivan tahatonta äidiltäni, mutta mielestäni kyllä melkoisen kummallinen juttu.
Mitä kummallista tuossa on? Sehän on ihan tavallinen suomalaisen lastenohjelman malli. Hassu hahmo kysyy, mikä tämä on ja vastaa sitten itselleen.
Miksei lapsi saa vastata? Varsinkin kun tietää vastauksen?
Koska aikuinen tietää oikean vastauksen! Opettaminen on sitä, että kerrotaan oikea vastaus, ei sitä, että annetaan lapsen vastata väärin, saada epäonnistumisenkokemus ja sitten lapsen väärä vastaus korjataan oikeaksi.
No huhhuh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli sama ongelma miehen sukulaisten puolelta. Toki lapsessakin oli vikaa eli oli puhelias mutta myös kovaääninen ja siitä äänenkäytöstä oli tarpeen muistutellakin. Minä itse olen ollut erittäin hiljainen, ujo ja estynyt ja pelännyt aikuisia ihan tolkuttomasti, joten kyllä suretti ja pisti jopa vihaksi, kun lapsi sai tosi ilkeitä kommentteja aikuisilta sukulaisilta tyyliin "nyt suu tukkoon, kukaan ei jaksa sua kuunnella". Surullisinta tässä oli se, että lapset olivat omassa pöydässään mutta aina jonkun aikuisen piti puuttua siihen, että lapsen puhui siellä. Lapseni ei siis ollut huonotapainen muuten kuin että juttua riitti (ja ajoittain liian kovalla äänellä, josta oli syytäkin huomauttaa). Pääasiassa kuitenkin käskytettiin olemaan hiljaa, kun "sua ei jaksa kuunnella", vaikka aikuiset eivät edes olleet samassa tilassa eikä lapsen ääni häirinnyt aikuisten keskustelua. Lapselle piti vain osoittaa, että hän on tässä asiassa huono ja riittämätön.
Vähennettiin sitten käyntejä ja käytiin enemmän niiden sukulaisten luona, jotka jaksoivat nätisti opastaa ja ohjata ja ihan syystä.Nyt lapsi on teini ja aivan ihana tapaus. Numerot on ysejäj ja kymppejä, saa jatkuvasti hyvää palautetta keskustelutaidoistaan, käytösnumero on aina ollut ysin ja on pidetty kavereiden keskuudessa. Osaa kuunnella muita eikä höpötys ole turhaa tai taukoamatonta, vaikka näin miehen sukulaiset synkästi ennustivat. Leikki-ikäinen ei osaa vielä kaikkea mutta se ei tarkoita, että hänen itsetuntonsa voi murskata. Jälkeenpäin olen harmitellut, kun en puuttunut siihen mollaukseen muuta kuin lievästi, mutta toisaalta ei olla sen puolen suvun kanssa riidoissa vaan ovat edelleen tärkeitä läheisiä ja osaavat nyt itsekin puhua nätimmin (omien lasten teini-iässä riittää sen verran haastetta, että eivät enää pura kiukkuaan muihin ja osaavat sanoa nätimmin ainakin omille lapsilleen).
Kiitos tästä! Tällaista meilläkin on ollut. En halua että lapsen itsetunto lytätään. Ap
Kuule ap, sun lapsen itsetunto tullaan lyttäämään myöhemmin, jos et nyt tajua opettaa sitä olemaan myös hiljaa. Ei kukaan kestä pidemmän päälle jatkuvaa kovaäänistä kälätystä. Ei läheisempi eikä vieraampi ihminen.
Ei minun itsetuntoani ole onnistuttu lyttäämään, vaikka olen äänekäs. Lastani kutsutaan luokan auringoksi.
-Ohis minäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan tuollaisen pulppuavan perusluoteen tukahduttaminen aiheuttaa lapselle varmasti paljon harmia ja ikäviä jälkiä, joiden vuoksi sitten kokee olevansa jotenkin vääränlainen tai ärsyttävä.
No ärsyttävähän se onkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän samoja ajatuksia päässä. Itseni on kasvatettu myös hiljaiseksi ja etenkin kiltiksi joka tottelee vanhempia eikä omaa mitään omia ajatuksia. Itse olen ollut myös hiljainen ja ujo lapsena, mutta oma lapseni on kova juttelemaan ja höpöttelemään. Kyllä hänkin ujostelee aina alkuun jos vaikka mennään vieraaseen paikkaan, mutta kun rohkaistuu niin puhetta tulvii.
Viimeksi kun äitini oli kylässä ja hän leikki poikani kanssa, pistin merkille mielenkiintoisen seikan: Äitini kyseli kysymyksiä, mutta vastasi niihin välittömästi itse ennen kuin poika ehti miettimäänkään koko kysymmystä. "Minkä värinen tämä pallo on?" "Se on punainen" . Tälläistä esiintyi paljon heidän välisessä kanssakäymisessä ja on varmasti ollut samanlaista minunkin lapsuudessani. Tällainen tapa aiheutti sen, että poikani ei enää höpötellytkään niin paljon, eikä tietenkään vastaillut mihinkään kysymykseen kun ei niihin annettu mahdollisuutta vastata.
Varmasti aivan tahatonta äidiltäni, mutta mielestäni kyllä melkoisen kummallinen juttu.
Mitä kummallista tuossa on? Sehän on ihan tavallinen suomalaisen lastenohjelman malli. Hassu hahmo kysyy, mikä tämä on ja vastaa sitten itselleen.
Miksei lapsi saa vastata? Varsinkin kun tietää vastauksen?
Koska aikuinen tietää oikean vastauksen! Opettaminen on sitä, että kerrotaan oikea vastaus, ei sitä, että annetaan lapsen vastata väärin, saada epäonnistumisenkokemus ja sitten lapsen väärä vastaus korjataan oikeaksi.
Eli lapsi oppii ettei elämässä saa tehdä virheitä tai epäonnistua edes pikku jutuissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa täytyy kunnioittaa muitakin ja osata pitää suutaan kiinni.
Nykypäivän koulussahan nimenomaan arvostetaan omia mielipiteitä ja osallistumista, niin paljon että introvertteja jopa syrjitään.
Minusta on hienoa, että ap:n lapsi osaa jo nuorella iällä osallistua keskusteluun. Se on merkki siitä, että kielellinen kehitys on kunnossa ja hän tulee todennäköisesti pärjäämään.
Anoppi saa olla mitä mieltä haluaa, koska hänen ei enää tarvitse kasvattaa lapsia tulevaisuuden maailmaa varten.
Keskustelun osallistuminen edellyttää muitakin taitoja kuin vain puhua pitkiä lauseita. Pitää ymmärtää ketkä keskustelevat, mistä he keskustelevat ja sopiiko itse tuohon keskusteluun mukaan. Sitten pitää vielä löytää oikea tapa liittyä keskusteluun. Lapset oppivat nämä taidot ensin aikuisten kanssa ja sitten toisten lasten kanssa. Se että 4-vuotias osallistuu aivan jokaiseen keskusteluun ei kerro sinänsä lainkaan tämän lapsen kielellisestä kehityksestä, sillä sellaisia lapset ovat jos heidän antaa olla. Se lapsi joka kuuntelee mitä toiset puhuvat ja miettii ensin voiko osallistua ks. keskusteluun ja miten sen tekee jos osallistuu, on todennäköisesti kielellisesti paljon lahjakkaampi vaikka ei olisi äänessä 24/7.
Kyllä 4-vuotias, joka puhuu paljon, on todennäköisesti kielellisesti lahjakkaampi kuin 4-vuotias joka puhuu vähän. Toki on myös introvertteja, joilla on hyvät kielelliset valmiudet, ja joillakin lapsilla (omani mukaan lukien) äännevirheet voivat rajoittaa ilmaisua.
Mutta kaiken kaikkiaan on erittäin hyvä merkki, että 4-vuotias osaa ja uskaltaa puhua seurassa. Ap sanoo aloituksessa, että lapsi osaa myös rauhoittua itsekseen, eikä hänellä ole ADHD-piirteitä, joten miksi olettaisimme muuta?
Lähes kaikki 4-vuotiaat puhuvat paljon. Jotkut ovat myös luonteeltaan sellaisia, että ovat ihan kokoajan äänessä, eivätkä he koskaan tule kirjoittamaan äidinkielestä ällää tai bestselleriä. Se miten keskustelun sisällön ymmärtää ja miten siihen osallistuu kertoo paljon enemmän. Tuossa iässä kielellistä lahjakkuutta indikoi enemmän orastava lukutaito ja kyky esim. tehdä riimejä kuin se että on jatkuvasti äänessä.
Minullakin on sukulainen, jonka lapsi on 24/7 äänessä ja äitinsä haluaa että kaikki vain keskittyvät ihailemaan kuinka taitava, etevä ja lahjakas lapsi on. Äitinsä puhuu jatkuvasti, kuinka hänen lapsensa osaa paljon paremmin jonkin asian kuin vaikkapa naapurin Mikko ja kuinka lapsi on niin ihanan sosiaalinen ja rohkea. Kiva että äiti näkee lapsensa positiivisesti, mutta kun lapsella on ihan oikeasti haasteita. Lapsi siis aivan kokoajan tuottaa jotain ääntä. Lapsen päiväkodissa oli varovasti alettu puhumaan jo, että onkohan tarkkaavaisuuden säätelyssä jotain isompaa haastetta (joka oli äidistä tietenkin aivan pöyristyttävää), koska keskittyäkseen lapsen täytyy jatkuvasti laulaa, hyräillä tms. ja muutenkin jatkuva toisten keskeyttäminen ja tilannetajun puute poikkeavat keskiverrosta ikäisestään. Nimenomaan tutussa ympäristössähän sellainen näkyy eniten ja ihan saman "huolen" voin allekirjoittaa. Lapsi on ihana, mutta kyllä hän poikkeavan paljon puhuu. Sitten kun alkaa kuuntelemaan lapsen puheen sisältöä, niin saattaa kertoa jotain aivan puuta heinää. Kertoo asioita, millä ei ole mitään todellisuuden pohjaa. Tämäkin on toki jossain määrin normaalia, mutta silti. Samoin vuorovaikutuksessa lapsi ei selvästi ymmärrä usein mitä hänelle sanotaan ja vastaa jotain aivan epäolennaista/epäsopivaa. Tästäkin ovat sukulaiset maininneet, mutta veriset vihat tulee päälle, kun äiti vaan on päättänyt että lapsi on erittäin lahjakas, kaikessa ikätovereita muita edellä jne. Sori AP, ei tämä nyt sinun lapseen välttämättä liity, mutta minun pointtini on, että ei se jatkuva puheen ja äänen tuotto tarkoita suoraan että lapsi on kielellinen nero, vaan voi myös kertoa jostain oikeasta lapsen haasteestakin, kun otetaan monet asiat huomioon.
Ei tarvitse olla tohtori, nähdäkseen että vika on kasvatus, lapsi saa huomion kun hän puhuu, tämä on se ominaisuus mistä hän saa kehuja kun on niin viisas, viisaampi kuin muut lapset. Erittäin haitallista lapselle vertailla muihin paremmaksi tai huonommaksi. Lapsi oppii että elämä on kilpailu jossa muiden mielipiteiden vaikutus on tärkeitä, on tärkeitä olla paras. Lapselle olisi hyödyllistä opettaa että hän on hyväksytty niillä piirteillä mitä hänellä on, hän on ainutlaatuinen, häntä ei vertailla muihin. Lapsi käyttääntyy huomioita hakien muidenkin ihmisten seurassa, jos on kotona oppinut sen olevan asia josta saa positiivista palautetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa täytyy kunnioittaa muitakin ja osata pitää suutaan kiinni.
Nykypäivän koulussahan nimenomaan arvostetaan omia mielipiteitä ja osallistumista, niin paljon että introvertteja jopa syrjitään.
Minusta on hienoa, että ap:n lapsi osaa jo nuorella iällä osallistua keskusteluun. Se on merkki siitä, että kielellinen kehitys on kunnossa ja hän tulee todennäköisesti pärjäämään.
Anoppi saa olla mitä mieltä haluaa, koska hänen ei enää tarvitse kasvattaa lapsia tulevaisuuden maailmaa varten.
Keskustelun osallistuminen edellyttää muitakin taitoja kuin vain puhua pitkiä lauseita. Pitää ymmärtää ketkä keskustelevat, mistä he keskustelevat ja sopiiko itse tuohon keskusteluun mukaan. Sitten pitää vielä löytää oikea tapa liittyä keskusteluun. Lapset oppivat nämä taidot ensin aikuisten kanssa ja sitten toisten lasten kanssa. Se että 4-vuotias osallistuu aivan jokaiseen keskusteluun ei kerro sinänsä lainkaan tämän lapsen kielellisestä kehityksestä, sillä sellaisia lapset ovat jos heidän antaa olla. Se lapsi joka kuuntelee mitä toiset puhuvat ja miettii ensin voiko osallistua ks. keskusteluun ja miten sen tekee jos osallistuu, on todennäköisesti kielellisesti paljon lahjakkaampi vaikka ei olisi äänessä 24/7.
Kyllä 4-vuotias, joka puhuu paljon, on todennäköisesti kielellisesti lahjakkaampi kuin 4-vuotias joka puhuu vähän. Toki on myös introvertteja, joilla on hyvät kielelliset valmiudet, ja joillakin lapsilla (omani mukaan lukien) äännevirheet voivat rajoittaa ilmaisua.
Mutta kaiken kaikkiaan on erittäin hyvä merkki, että 4-vuotias osaa ja uskaltaa puhua seurassa. Ap sanoo aloituksessa, että lapsi osaa myös rauhoittua itsekseen, eikä hänellä ole ADHD-piirteitä, joten miksi olettaisimme muuta?
Lähes kaikki 4-vuotiaat puhuvat paljon. Jotkut ovat myös luonteeltaan sellaisia, että ovat ihan kokoajan äänessä, eivätkä he koskaan tule kirjoittamaan äidinkielestä ällää tai bestselleriä. Se miten keskustelun sisällön ymmärtää ja miten siihen osallistuu kertoo paljon enemmän. Tuossa iässä kielellistä lahjakkuutta indikoi enemmän orastava lukutaito ja kyky esim. tehdä riimejä kuin se että on jatkuvasti äänessä.
Minullakin on sukulainen, jonka lapsi on 24/7 äänessä ja äitinsä haluaa että kaikki vain keskittyvät ihailemaan kuinka taitava, etevä ja lahjakas lapsi on. Äitinsä puhuu jatkuvasti, kuinka hänen lapsensa osaa paljon paremmin jonkin asian kuin vaikkapa naapurin Mikko ja kuinka lapsi on niin ihanan sosiaalinen ja rohkea. Kiva että äiti näkee lapsensa positiivisesti, mutta kun lapsella on ihan oikeasti haasteita. Lapsi siis aivan kokoajan tuottaa jotain ääntä. Lapsen päiväkodissa oli varovasti alettu puhumaan jo, että onkohan tarkkaavaisuuden säätelyssä jotain isompaa haastetta (joka oli äidistä tietenkin aivan pöyristyttävää), koska keskittyäkseen lapsen täytyy jatkuvasti laulaa, hyräillä tms. ja muutenkin jatkuva toisten keskeyttäminen ja tilannetajun puute poikkeavat keskiverrosta ikäisestään. Nimenomaan tutussa ympäristössähän sellainen näkyy eniten ja ihan saman "huolen" voin allekirjoittaa. Lapsi on ihana, mutta kyllä hän poikkeavan paljon puhuu. Sitten kun alkaa kuuntelemaan lapsen puheen sisältöä, niin saattaa kertoa jotain aivan puuta heinää. Kertoo asioita, millä ei ole mitään todellisuuden pohjaa. Tämäkin on toki jossain määrin normaalia, mutta silti. Samoin vuorovaikutuksessa lapsi ei selvästi ymmärrä usein mitä hänelle sanotaan ja vastaa jotain aivan epäolennaista/epäsopivaa. Tästäkin ovat sukulaiset maininneet, mutta veriset vihat tulee päälle, kun äiti vaan on päättänyt että lapsi on erittäin lahjakas, kaikessa ikätovereita muita edellä jne. Sori AP, ei tämä nyt sinun lapseen välttämättä liity, mutta minun pointtini on, että ei se jatkuva puheen ja äänen tuotto tarkoita suoraan että lapsi on kielellinen nero, vaan voi myös kertoa jostain oikeasta lapsen haasteestakin, kun otetaan monet asiat huomioon.
Selvä. Sinulla on lähipiirissäsi lapsi, jonka tarkkaavaisuudesta olet huolissasi. Nyt sitten tässä keskustelussa projisoit tuntemuksiasi aloittajaan, joka nimenomaan korosti ettei hänen lapsellaan ole ADHD-piirteitä.
Mitenkään ilkeilemättä: onkohan tämä ihan oikea ketju sinulle juuri nyt? Osoittaisi ehkä tilannetajua jakaa tuota pointtiasi, että lapsella on mahdollisesti ongelmia, jossakin toisaalla.
Jos olisin tullut keskustelemaan uuden vuoden juhlinnan tavoista, piparitaikinaresepteistä, ikävästä känsästä tai vaikkapa lasten liian äänekkäistä leluista, niin se olisi ollut tilannetajun puutetta.
Omasta mielestä kirjoitukseni liittyi varsin hyvin asiaan (sukulaisten kommentit liian äänekkäästä ja puheliaasta lapsesta). Otin kantaa keskusteluun liittyneeseen sivujuoneen (4-vuotiaan kielellisen lahjakkuuden ilmestyminen) sekä kerroin myös omakohtaisen kokemuksen alkuperäiseen aiheeseen liittyvästä käyttäytymisestä. Se että ap:n lapsella ei ole hänen mukaan ADHD-piirteitä, ei tarkoita että koko minun kannanottoni ei liittyisi mitenkään asiaan tai odottaisi tilannetajun puutetta. Päinvastoin, ap on itse ottanut ensimmäisenä koko ADHD:n puheeksi aloituksessaan (jokin syyhän hänelläkin siihen on, että kokee tarpeen korostaa ettei lapsella tällaista varmasti ole).
Jos projisoisin tunteitani aloittajaan, kommentoisin jotakuinkin näin "ettei sinun lapsellasi ole tällaisesta kyse ap?", sen sijaan kommentoin, että "Sori AP, ei tämä välttämättä sinun lapseesi liity, mutta pointtini on..."
Mielestäni kommenttini oli varsin perinteinen tapa osallistua johonkin aiheeseen, eikä siinä ollut mitään vikaa. Sinä voit totta kai olla eri mieltä. Mitenkään ilkeilemättä - mikä sai sinut kommentoimaan noin, etten kuulu keskusteluun vaikka puhuin juurikin keskustelun aiheesta vaikka näkökulmani oli erilainen kuin aloittajalla (niin kuin eri ihmisten välisessä keskustelussa luonnollisesti on)? Projisoitko sinä nyt johonkin muuhun ihmiseen liittyviä tunteita minuun?
Sinä olet vihjaillut, että aloittajan lapsella voisi olla tarkkaavaisuushäiriö. Se on ilkeää ja huonotapaista. Perustan tämän väitteen aivan sinun omiin kirjoituksiisi.
Sen sijaan, jos kirjoittaisin että ”mummoni oli myös ilkeä ja huonotapainen ja lisäksi dementikko, joten varmaankin sinäkin kärsit alkavasta dementiasta”, kyseessä olisi projisointi.
Ymmärrätkö argumentoinnin ja projisoinnin eron?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No aika pieni hän vielä on. Anna olla sellainen kuin on. Jos alkaa liikaa rajoittamaan, niin se saattaakin kääntyä ihan päinvastaiseksi. Just tuon takia en pidä sukulaisten kanssa olemisesta. Puututaan ja neuvotaan. Hyvä, kun pidät lapsesi puolia. Jos hän olisi vanhempi, niin sitten ohjaisin jo selkeämmin seuraamaan keskustelua ja antamaan tilaa muille. Vähitellen on hyvä. Ei pakottamalla ja vaatimalla. Kasvattamalla pienin myötätuntoisin askelin tulee paras. Kannattaa varmistaa, että lapsen elämässä ei ole mitään levottomuutta aiheuttavaa tekijää. Joulun jännityskin itsessään aiheuttaa lapselle höpöttämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän samoja ajatuksia päässä. Itseni on kasvatettu myös hiljaiseksi ja etenkin kiltiksi joka tottelee vanhempia eikä omaa mitään omia ajatuksia. Itse olen ollut myös hiljainen ja ujo lapsena, mutta oma lapseni on kova juttelemaan ja höpöttelemään. Kyllä hänkin ujostelee aina alkuun jos vaikka mennään vieraaseen paikkaan, mutta kun rohkaistuu niin puhetta tulvii.
Viimeksi kun äitini oli kylässä ja hän leikki poikani kanssa, pistin merkille mielenkiintoisen seikan: Äitini kyseli kysymyksiä, mutta vastasi niihin välittömästi itse ennen kuin poika ehti miettimäänkään koko kysymmystä. "Minkä värinen tämä pallo on?" "Se on punainen" . Tälläistä esiintyi paljon heidän välisessä kanssakäymisessä ja on varmasti ollut samanlaista minunkin lapsuudessani. Tällainen tapa aiheutti sen, että poikani ei enää höpötellytkään niin paljon, eikä tietenkään vastaillut mihinkään kysymykseen kun ei niihin annettu mahdollisuutta vastata.
Varmasti aivan tahatonta äidiltäni, mutta mielestäni kyllä melkoisen kummallinen juttu.
Mitä kummallista tuossa on? Sehän on ihan tavallinen suomalaisen lastenohjelman malli. Hassu hahmo kysyy, mikä tämä on ja vastaa sitten itselleen.
Miksei lapsi saa vastata? Varsinkin kun tietää vastauksen?
Koska aikuinen tietää oikean vastauksen! Opettaminen on sitä, että kerrotaan oikea vastaus, ei sitä, että annetaan lapsen vastata väärin, saada epäonnistumisenkokemus ja sitten lapsen väärä vastaus korjataan oikeaksi.
Eli lapsi oppii ettei elämässä saa tehdä virheitä tai epäonnistua edes pikku jutuissa?
Näinpä. Ei mikään ihme että lapsesta tulee arka, jos pelkää että sanoo väärän vastauksen tai jotain muuta typerää. Puheen ja sosiaalistentaitojen kehitys hidastuu ja lapsen on myöhemmin vaikea käydä läpi ne kaikki virheet ja mokat, jotka olisi pitänyt kokea jo varhaislapsuudesssa.
Odotat lapsellesi hyväksyntää ja ymmärrystä, mutta haukut hiljaisia tuppisuiksi ja odotat, että toisten pitäisi sietää korvia särkevää kailotusta. Opettele ja opeta lapsesi ottamaan muutkin huomioon. Eri asia, jos ei lapsi saisi avata suutaan lainkaan, sellaiseen kyläpaikkaan en omiani luonnollisestikaan veisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me emme halunneet loukata veljen koko ajan kälättävää 4v:tä, joten yksinkertaisesti poistuimme huoneesta, kun hän aloitti kälätyksensä. Aamupalan voi onneksi syödä muuallakin kuin lapsen kanssa keittiössä ja eilen lounaalla aikuiset söivät vasta sitten, kun lapsi oli jo laitettu päiväunille.
Kukaan ei kieltänyt lasta puhumasta, kukaan vain ei suostunut häntä kuuntelemaan. Käly veti herneitä nenäänsä, mutta mitä väliä, kyllä lapsen pitää oppia sietämään pettymyksiä ja sitä, että kun hän ei tajua olla hiljaa, niin muut poistuvat.Teidän suvulla on kyllä kieltämättä joulumieli hallussa.
Kun kuuntelet jouluaattoaamusta alkaen taukoamatonta puhetta, joka muiden puhuessa muuttuu karjunnaksi ja huudoksi siitä, että minä puhu nyt, niin joulupäivänä osaa jo ottaa 11kahvinsa keittiöstä sulkeutuen omaan huoneeseensa. Jos lapsen vanhempi ei lasta toppuuttele, niin ympäristö ryhtyy itse suojelemaan itseään. Sosiaalisuus ei ole sama asia kuin olla koko ajan äänessä, jos ei muuta keksien niin UkkoNooaa hoilaten.
Edelleen; on kyllä joulumieli huipussaan.
Vedättekö samalla passiivis-aggressiivisuudella myös aikuisten väliset konfliktit? ”Minä tässä vaan itseäni tällä mykkäkoululla suojelen...”
Sellaisten aivan koko ajan äänessä olevien aikuisten kohdalla, kyllä. Omalle kohdalle on osunut useita ja vielä läheisiksi. Nämä eivät millään tajua, mikä heidän toiminnassaan mättää. Tai siis oikeastaan, vaikka tajuaisivatkin niin eivät silti kykene olemaan hiljaa. Ei ole varmaan lapsena opetettu keskustelemaan järkevästi vaan annettu hölöttää kaikkien päälle.
Ihan oikeasti, otan osaa. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia sosiaalisia taitoja, kun vain opettelee ilmaisemaan itseään avoimesti.
Kiitos kannustuksesta. Sosiaalisia taitoja onkin pitänyt opetella enimmälti itsekseen kypsemmällä iällä, kun nämä mainitsemani kälättäjät kuuluvat perheeseen ja lähisukuun. Eivät he toki enää ole vastuussa minun sosiaalisista ongelmistani, mutta vinkkinä kaikille kasvattajille, on helpompi rakentaa hyvä pohja lapselle kuin alkaa korjata aikuisen pääkoppaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli joulupöydässä tuollainen "minä tiedän kaiken" -lapsi. Ryhdyimme keskustelemaan englanniksi ja lapsi jäi yksin pölötyksineen. Sisko oli sitä mieltä, että täytyy puhua suomea kun kaikki ei englantia osaa, mutta vastasimme, että aikuisten keskustelut voidaan käydä vaikka saksaksi, jos me niin haluamme. Lapsi voi osallistua, kun kielitaito on kehittynyt. Niinpä meillä oli kaksi erilaista keskustelua eli aikuisten poliittiset ja aika vakavat aiheet ja toisaalta lapsen omat, joihin kukaan muu kuin vanhempansa ei osallistunut. Kun kolme kertaa lapselle oli sanottu, että anna aikuisen puhua asiansa loppuun, niin minusta saamansa kokemus oli kyllä ihan ansaittu.
HAHAA onneksi minun nelivuotiaani on englanninkielisessä päiväkodissa ja osaisi tuossa tilanteessa osallistua keskusteluun myös englanniksi.
Olisin halunnut nähdä ilmeenne, kun tämän virheen olisitte tajunneet. :D
Sen jälkeen olisimme poistuneet joulupöydästänne ja elämästänne, sukua tai ei.
Niin, sinun 4v:si läsnäollessa olisimme luonnollisesti puhuneet saksaa etenkin kun se on äitini toinen äidinkieli.
Meillä alettiin opettaa jo 8kk ikäiselle, että puhutaan pehmeästi ja rauhallisesti eikä huudeta. Naurun kiljahdukset erikseen. Todennäköisesti se sun 4-vuotias on koko ajan suuna päänä ja meuhkaa ja kiljuu kovaa. Ei kukaan sellaista jaksa kuunnella, ei sellainen kuulu sivistyneiden ja käytöstapoja omaavien ihmisten toimintaan. Olet ap ehkä tullut itse sokeaksi sille, että pitää ottaa muut huomioon kun olet vaan nyt ihastunut oman lapsesi reippauteen.
N32
Sellaisten aivan koko ajan äänessä olevien aikuisten kohdalla, kyllä. Omalle kohdalle on osunut useita ja vielä läheisiksi. Nämä eivät millään tajua, mikä heidän toiminnassaan mättää. Tai siis oikeastaan, vaikka tajuaisivatkin niin eivät silti kykene olemaan hiljaa. Ei ole varmaan lapsena opetettu keskustelemaan järkevästi vaan annettu hölöttää kaikkien päälle.