Puhelias 4v. käsketään tuppisuiden tyyliin

Vierailija kirjoitti:

Mammoilla on joulupikkarit vakosessa, niin nihkeää kommentointia.

Sosiaalinen lapsi on eri asia kuin sellainen jatkuva hölöttäjä päällepäsmäri. On eri asia, että lapsi seurustelee ja juttelee, kuin että huutaa päälle ja riehuu minkä kerkeää. AP:n lapsi on hänen kertomansa mukaan tuollainen sosiaalinen, puhelias tapaus, ja sellaisten lasten hiljentäminen ja muottiin tunkeminen on minustakin ärsyttävää.

Lapsen sosiaaliset taidot kehittyvät entisestään sillä, että hänen kanssaan keskustellaan eikä vain lässytetä ja hyssytellä. Siten lapsi oppii senkin, että milloin voi puhua ja milloin on aika antaa tilaa toisille.

Tosiaan tuollaisen pulppuavan perusluoteen tukahduttaminen aiheuttaa lapselle varmasti paljon harmia ja ikäviä jälkiä, joiden vuoksi sitten kokee olevansa jotenkin vääränlainen tai ärsyttävä.

Tuollaiselle pulppuavalle lapselle tehtiin aikanaan niin, että aikuiset eivät millään tavalla huomioineet kommenttejaan, sanomisiaan, laulunpätkiään. Kun pöydässä riittävän pitkään saa kokea olevansa näkymätön, niin muuttuu sellaiseksi.

Ei lasta tarvitse hiljentää. Riittää, että toimii kuin häntä ei olisi.

Lapseni ei puhu muiden päälle kuin oikein innostuessaan ja silloin aina kiellän tietenkin.

Joku puhui että muut olisivat halunneet rauhoittua joulun viettoon ja siksi höpötys rasitti. Uskon tuon koska sisarukseni ovat veloja ja ovat sanoneetkin etteivät ikinä jaksaisi pikkulapsiarkea. Appivanhemmat taas eivät ikinä ole räiskyvän iloisia tai vihaisia, eivät juhli tai ilakoi. Samanlaista tasaisen tyyntä ilmapiiriä. Siksi mietinkin onko oikein että se temperamenttisempi vaiennetaan? Tässä taitaa olla edessä se että minä ja lapseni vietetään joulua jatkossa keskenämme etteivät muut meistä kuormitu.

Jos tullaan yhteiseen joulun viettoon niin miksi silloin sitten halutaankin olla yksinään hiljentymässä? Lapseni odotti koko kuukauden että tapaa mm tämän kuormittuneen kummitätinsä. Viimein kun odotus päättyi halusi lapseni tietysti jutella sukulaistensa kanssa mahd paljon ja olla lähellä ennenkuin se lyhyt aika päättyy. Ja heidän reaktiona olikin vain hyshys menehäm siitä leikkimään hiljaa omia leikkejä. Ehkä tosiaan lapseni näkeminen ja ajanvietto ei ole yhtään tärkeää heille. Ap

Et ole ap oikein kertonut miten nuo tilanteet ovat menneet? Tai yleisellä tasolla kyllä, mutta kerro joku tilanne tarkemmin?

Joka tapauksessa, mielestäni sukulaiset eivät ole suoraan kritisoineet lapsesi persoonallisuutta. Enemmän kuulostaa siltä, että heidän on ollut vaikeaa sopeutua lapsenne tuottamaan meluun (ehkä itse elävät niin rauhallisesti?) ja ovat suoraan toivoneet sinulta, että yrittäisit saada lapsesi pitämään pienempää ääntä. Kyllä melu voi tuntua korvissa tosi ikävältäkin, ja ehkä on syytä myös miettiä että oliko sukulaistesi nyt todella vaikeaa olla ja siksi toivoivat että heitäkin huomioitaisiin?

Mitä itse sinun viestejä luin, niin en ainakaan niistä löytänyt, että sinun kasvatusta tai lastasi suoranaisesti kritisoitiin. Enemmän se kuulosti siltä, että sinulle yritettiin kohteliaasti vihjata, että melutaso ylittää muiden aikuisten sietokyvyn. Voin toki olla väärässä, mutta olen kyllä itse saanut paljon ikävempiäkin kommentteja omaan vanhemmuuteni liittyen. Mielestäni sen vihjailu, että lasta voisi ohjata olemaan hieman hiljempaa, ei ole vielä loukkaavaa. Ehkä koet tuollaiset kommentit ikäväksi omasta lapsuudesta johtuen?

Kyllä siis minun mielestäni on ihan ok aikuisilta myös toivoa, etteivät lapset meluaisi kokoajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli joulupöydässä tuollainen "minä tiedän kaiken" -lapsi. Ryhdyimme keskustelemaan englanniksi ja lapsi jäi yksin pölötyksineen. Sisko oli sitä mieltä, että täytyy puhua suomea kun kaikki ei englantia osaa, mutta vastasimme, että aikuisten keskustelut voidaan käydä vaikka saksaksi, jos me niin haluamme. Lapsi voi osallistua, kun kielitaito on kehittynyt. Niinpä meillä oli kaksi erilaista keskustelua eli aikuisten poliittiset ja aika vakavat aiheet ja toisaalta lapsen omat, joihin kukaan muu kuin vanhempansa ei osallistunut. Kun kolme kertaa lapselle oli sanottu, että anna aikuisen puhua asiansa loppuun, niin minusta saamansa kokemus oli kyllä ihan ansaittu.

HAHAA onneksi minun nelivuotiaani on englanninkielisessä päiväkodissa ja osaisi tuossa tilanteessa osallistua keskusteluun myös englanniksi.

Olisin halunnut nähdä ilmeenne, kun tämän virheen olisitte tajunneet. :D

Sen jälkeen olisimme poistuneet joulupöydästänne ja elämästänne, sukua tai ei.

Niin, sinun 4v:si läsnäollessa olisimme luonnollisesti puhuneet saksaa etenkin kun se on äitini toinen äidinkieli.

Saisitte puhua vaikka indokiinaa - ilman meitä.

En toista kertaa altistaisi lastani sellaisen seurueen vaikutteille, jossa jätetään osa paikalla olijoista tahallisesti keskustelun ulkopuolelle.

Haluan hänen oppivan paremmat käytöstavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli joulupöydässä tuollainen "minä tiedän kaiken" -lapsi. Ryhdyimme keskustelemaan englanniksi ja lapsi jäi yksin pölötyksineen. Sisko oli sitä mieltä, että täytyy puhua suomea kun kaikki ei englantia osaa, mutta vastasimme, että aikuisten keskustelut voidaan käydä vaikka saksaksi, jos me niin haluamme. Lapsi voi osallistua, kun kielitaito on kehittynyt. Niinpä meillä oli kaksi erilaista keskustelua eli aikuisten poliittiset ja aika vakavat aiheet ja toisaalta lapsen omat, joihin kukaan muu kuin vanhempansa ei osallistunut. Kun kolme kertaa lapselle oli sanottu, että anna aikuisen puhua asiansa loppuun, niin minusta saamansa kokemus oli kyllä ihan ansaittu.

HAHAA onneksi minun nelivuotiaani on englanninkielisessä päiväkodissa ja osaisi tuossa tilanteessa osallistua keskusteluun myös englanniksi.

Olisin halunnut nähdä ilmeenne, kun tämän virheen olisitte tajunneet. :D

Sen jälkeen olisimme poistuneet joulupöydästänne ja elämästänne, sukua tai ei.

Niin, sinun 4v:si läsnäollessa olisimme luonnollisesti puhuneet saksaa etenkin kun se on äitini toinen äidinkieli.

Se joulu tuo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo. Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rajattomasti lasten härnäämistä ja näpäyttelyä.

-Ohis.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni ei puhu muiden päälle kuin oikein innostuessaan ja silloin aina kiellän tietenkin.

Joku puhui että muut olisivat halunneet rauhoittua joulun viettoon ja siksi höpötys rasitti. Uskon tuon koska sisarukseni ovat veloja ja ovat sanoneetkin etteivät ikinä jaksaisi pikkulapsiarkea. Appivanhemmat taas eivät ikinä ole räiskyvän iloisia tai vihaisia, eivät juhli tai ilakoi. Samanlaista tasaisen tyyntä ilmapiiriä. Siksi mietinkin onko oikein että se temperamenttisempi vaiennetaan? Tässä taitaa olla edessä se että minä ja lapseni vietetään joulua jatkossa keskenämme etteivät muut meistä kuormitu.

Jos tullaan yhteiseen joulun viettoon niin miksi silloin sitten halutaankin olla yksinään hiljentymässä? Lapseni odotti koko kuukauden että tapaa mm tämän kuormittuneen kummitätinsä. Viimein kun odotus päättyi halusi lapseni tietysti jutella sukulaistensa kanssa mahd paljon ja olla lähellä ennenkuin se lyhyt aika päättyy. Ja heidän reaktiona olikin vain hyshys menehäm siitä leikkimään hiljaa omia leikkejä. Ehkä tosiaan lapseni näkeminen ja ajanvietto ei ole yhtään tärkeää heille. Ap

Oman lapsen tuottamaa melua sietää paremmin kuin muiden tuottamaa melua. Oman lapsen kanssa jutteleminen on mielenkiintoisempaa kuin toisen lapsen kanssa jutteleminen. Kyllä se voi olla ihan oikeasti siitäkin kiinni, että korviin sattuu tai väsyttää se jatkuva vuorovaikutuksessa oleminen. Lapsettomat aikuiset ovat odottaneet lomaansa koko syksyn, ja heti ei välttämättä huvita jutella ja leikkiä sen 4-vuotiaan kanssa ja se on ihan ok.

Sanoit että lapsesi kummitäti oli kuormittunut lapsesi käytöksestä. Kyllä sinun tehtävä on mielestäni ohjata sellaisessa tilanteessa lapsi antamaan rauhaa aikuiselle. Voi sanoa suoraan, että Liisaa taitaa vähän väsyttää, niin mennään me katsomaan sinulle kiva peli ja myöhemmin voit Liisalle jutella enemmän tms. Siinä Liisakin ymmärtää, että lapsi on varmaan odottanut kumminsa näkemistä pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni ei puhu muiden päälle kuin oikein innostuessaan ja silloin aina kiellän tietenkin.

Joku puhui että muut olisivat halunneet rauhoittua joulun viettoon ja siksi höpötys rasitti. Uskon tuon koska sisarukseni ovat veloja ja ovat sanoneetkin etteivät ikinä jaksaisi pikkulapsiarkea. Appivanhemmat taas eivät ikinä ole räiskyvän iloisia tai vihaisia, eivät juhli tai ilakoi. Samanlaista tasaisen tyyntä ilmapiiriä. Siksi mietinkin onko oikein että se temperamenttisempi vaiennetaan? Tässä taitaa olla edessä se että minä ja lapseni vietetään joulua jatkossa keskenämme etteivät muut meistä kuormitu.

Jos tullaan yhteiseen joulun viettoon niin miksi silloin sitten halutaankin olla yksinään hiljentymässä? Lapseni odotti koko kuukauden että tapaa mm tämän kuormittuneen kummitätinsä. Viimein kun odotus päättyi halusi lapseni tietysti jutella sukulaistensa kanssa mahd paljon ja olla lähellä ennenkuin se lyhyt aika päättyy. Ja heidän reaktiona olikin vain hyshys menehäm siitä leikkimään hiljaa omia leikkejä. Ehkä tosiaan lapseni näkeminen ja ajanvietto ei ole yhtään tärkeää heille. Ap

Parempi varmaan sitten, että vietätte joulun jatkossa keskenänne. Sinä taidat olla suvustanne ainoa, joka jaksaa kuunnella lapsesi jatkuvaa kälätystä. Näin sukulaisesi eivät kuormitu eikä sinun tarvitse ihmetellä, mikseivät kaikki ole yhtä ihastuneita prinsessaasi.

Tämä keskustelu koskettaa omaa historiaani ja elämäntilannettani monella tavalla. Olen itse ollut lapsena sellainen rasittavan pikkuvanha hölisijä ja mahdottoman innostunut keskustelemaan kaikkien paikalla olevien aikuisten kanssa, ja nyttemmin taas itse vela ja naimisissa jossain määrin ääniherkän miehen kanssa. Eli molemmat puolet asiaa ovat tuttuja! Mitä omasta lapsuudestani muistan ja miten mua on kasvatettu, niin mun on kyllä aika paljon annettu höpöttää aikuisille, mutta jossain vaiheessa ohjattu enemmän omiin puuhiin ja/tai muiden lasten kanssa olemaan. Kuitenkaan mulle ei lapsuudessa jotenkin ollenkaan valjennut sellainen elämän tosiasia kuin että kaikki maailman ihmiset eivät välttämättä ole mun jutuista kiinnostuneita, tai että miten sen voisi itse pystyä huomaamaan onko toinen osapuoli halukas kyseisestä aiheesta keskustelemaan vai ei. Vanhemmat varmaan eivät halunneet lytätä rohkeaa ja sosiaalista lasta, joten ohjaus oli niin kovin hienovaraista että sen pointti meni osittain ohi. Nyt aikuisena on keskustelut vieraampien ihmisten kanssa joskus tosi vaikeita, etenkin jos on kyse ihmisistä joiden kanssa on painetta tulla toimeen, esim. työkaverit. Kuinka paljon niitä omia ajatuksiaan olisi hyvä jossain kahvipöytäkeskustelussa heitellä mihinkin väliin, ja mistä tietää ovatko ne toivottuja vai ei? Aktiivisuus on hyvä, jyrääminen huono - miten se tasapaino haetaan? Helposti sitten vain olen hiljaa, enkä pääse osaksi yhteisöä... Eli selvästikään ei ole välttämättä ongelmaton ratkaisu antaa lapsen vain puhua. Mutta ei sekään hyvä ole, että aina vain hyssytellään. Ja se toinen puoli asiaa on se, että kun ei itsellä ole lapsia niin lapsiperheiden vierailut voivat ihan sen volyymitasonsa takia olla älyttömän rasittavia. Pari vilkasta pientä kun pyörittää omaa showtaan pari tuntia, niin meillä voi olla molemmilla pää kipeänä. Ei sellaista kukaan halua joululomakseen. Varmaan osin tottumiskysymys mutta osin myös sitä, että sellaiset ihmiset jotka tietävät kärsivänsä lasten äänistä, eivät sitten itse hanki lapsia, ja siten saadaan näitä ääniherkkiä velasiskoja. Varmasti hyvä jos pystyy tässäkin ohjaamaan lastaan toisten huomioimiseen. Lapset ovat nykyään tosi kovaäänisiä yleisesti ja kouluikäiset myös. Joskus olen tehnyt koulusiivouskeikkaa ja se meteli on jotain ihan käsittämätöntä, kun lapset tulevat vaikka välitunnilta sisään. En muista että omassa lapsuudessani olisi ollut sellaista. Sori kun tuli vähän poukkoileva kirjoitus, mutta tämä herätti niin paljon ajatuksia!

"Lapseni osaa kyllä peruskäytöstavat ja keskittyä peleihin lukemiseen yms eli ei ole ns adhd käytökseltään."

Miksi sitten adhd-lasten pitäisi pystyä keskittymään peleihin ja lukemiseen, jos se ei ole niiden luonteen mukaista? Eli sun lapsen jatkuvaa höpötystä pitäisi kaikkien kuunnella ilolla, mutta jonkun adhd-lapsen pitäisi kyllä vaan opetella keskittymään. Ihan samanlainen olet kuin noi sukulaisesikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli joulupöydässä tuollainen "minä tiedän kaiken" -lapsi. Ryhdyimme keskustelemaan englanniksi ja lapsi jäi yksin pölötyksineen. Sisko oli sitä mieltä, että täytyy puhua suomea kun kaikki ei englantia osaa, mutta vastasimme, että aikuisten keskustelut voidaan käydä vaikka saksaksi, jos me niin haluamme. Lapsi voi osallistua, kun kielitaito on kehittynyt. Niinpä meillä oli kaksi erilaista keskustelua eli aikuisten poliittiset ja aika vakavat aiheet ja toisaalta lapsen omat, joihin kukaan muu kuin vanhempansa ei osallistunut. Kun kolme kertaa lapselle oli sanottu, että anna aikuisen puhua asiansa loppuun, niin minusta saamansa kokemus oli kyllä ihan ansaittu.

HAHAA onneksi minun nelivuotiaani on englanninkielisessä päiväkodissa ja osaisi tuossa tilanteessa osallistua keskusteluun myös englanniksi.

Olisin halunnut nähdä ilmeenne, kun tämän virheen olisitte tajunneet. :D

Sen jälkeen olisimme poistuneet joulupöydästänne ja elämästänne, sukua tai ei.

Niin, sinun 4v:si läsnäollessa olisimme luonnollisesti puhuneet saksaa etenkin kun se on äitini toinen äidinkieli.

Oo! Onpa äitisi hieno ihminen! Vai mitä reaktiota tuolla maininnalla hait? :D

Jos kuvaamasi tilanne olisi totta eikä trollausta, niin sinuna katsoisin nyt peiliin pitkään ja vakavasti.

Kumpi on hienomman väen käytöstä, opettaa lapselle keskustelukulttuuria osallistumisen kautta vai tuo ulos sulkeminen, mitä te teitte? Kummasta mahtaa kasvaa keskustelutaidot hallitseva lapsi, joka muutaman vuoden päästä tekee vaikutuksen fiinin väen päivälliskutsuilla?

Samanlaisia kokemuksia: halutaan ehdottomasti viettää joulua suvun voimin mutta olla samalla täydellisessä hiljaisuudessa ja rauhassa (somettamassa).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni ei puhu muiden päälle kuin oikein innostuessaan ja silloin aina kiellän tietenkin.

Joku puhui että muut olisivat halunneet rauhoittua joulun viettoon ja siksi höpötys rasitti. Uskon tuon koska sisarukseni ovat veloja ja ovat sanoneetkin etteivät ikinä jaksaisi pikkulapsiarkea. Appivanhemmat taas eivät ikinä ole räiskyvän iloisia tai vihaisia, eivät juhli tai ilakoi. Samanlaista tasaisen tyyntä ilmapiiriä. Siksi mietinkin onko oikein että se temperamenttisempi vaiennetaan? Tässä taitaa olla edessä se että minä ja lapseni vietetään joulua jatkossa keskenämme etteivät muut meistä kuormitu.

Jos tullaan yhteiseen joulun viettoon niin miksi silloin sitten halutaankin olla yksinään hiljentymässä? Lapseni odotti koko kuukauden että tapaa mm tämän kuormittuneen kummitätinsä. Viimein kun odotus päättyi halusi lapseni tietysti jutella sukulaistensa kanssa mahd paljon ja olla lähellä ennenkuin se lyhyt aika päättyy. Ja heidän reaktiona olikin vain hyshys menehäm siitä leikkimään hiljaa omia leikkejä. Ehkä tosiaan lapseni näkeminen ja ajanvietto ei ole yhtään tärkeää heille. Ap

Parempi varmaan sitten, että vietätte joulun jatkossa keskenänne. Sinä taidat olla suvustanne ainoa, joka jaksaa kuunnella lapsesi jatkuvaa kälätystä. Näin sukulaisesi eivät kuormitu eikä sinun tarvitse ihmetellä, mikseivät kaikki ole yhtä ihastuneita prinsessaasi.

Omat vanhempani ymmärtävät minua ja lastani. Isosisarukseni oli kuulemma tuollainen kova puhuja ja myös hän sai moitteita siitä aikanaan. Nyt isosiskoni on menestynyt yliopiston käynyt joka ei pelkää puhua isonkaan yleisön edessä.

Ap

108 jatkaa vielä: ei ole siis diagnosoitu mitään nepsydiagnooseja ikinä eivätkä mitkään epätieteelliset nettitestitkään viittaa millään tavalla siihen suuntaan, että sellaisen saaminen olisi ollenkaan todennäköistä. Sosiaalisten tilanteiden ymmärtämisen kanssa voi olla monenlaista hässäkkää, vaikka olisikin virallisten kriteerien mukaan ihan normaali ihminen!

Vierailija kirjoitti:

Lapseni ei puhu muiden päälle kuin oikein innostuessaan ja silloin aina kiellän tietenkin.

Joku puhui että muut olisivat halunneet rauhoittua joulun viettoon ja siksi höpötys rasitti. Uskon tuon koska sisarukseni ovat veloja ja ovat sanoneetkin etteivät ikinä jaksaisi pikkulapsiarkea. Appivanhemmat taas eivät ikinä ole räiskyvän iloisia tai vihaisia, eivät juhli tai ilakoi. Samanlaista tasaisen tyyntä ilmapiiriä. Siksi mietinkin onko oikein että se temperamenttisempi vaiennetaan? Tässä taitaa olla edessä se että minä ja lapseni vietetään joulua jatkossa keskenämme etteivät muut meistä kuormitu.

Jos tullaan yhteiseen joulun viettoon niin miksi silloin sitten halutaankin olla yksinään hiljentymässä? Lapseni odotti koko kuukauden että tapaa mm tämän kuormittuneen kummitätinsä. Viimein kun odotus päättyi halusi lapseni tietysti jutella sukulaistensa kanssa mahd paljon ja olla lähellä ennenkuin se lyhyt aika päättyy. Ja heidän reaktiona olikin vain hyshys menehäm siitä leikkimään hiljaa omia leikkejä. Ehkä tosiaan lapseni näkeminen ja ajanvietto ei ole yhtään tärkeää heille. Ap

Tämän luettuani täytyy sanoa, että sinulle on juuri nyt hiljalleen valkenemassa, että muut eivät samalla tavalla ihaile ja ihmettele lastasi kuin sinä itse, ja se on ihan normaalia. Sinulle hänen kehitys on ainutlaatuista seurattavaa, mutta muiden silmään hän kehittyy kuin kuka tahansa muu lapsi. Sinulle hänen oivallukset ovat ihania ja kekseliäitä, mutta muille ne ovat tavallaan vain lapsen puhetta. En siis tarkoita oikeasti nyt loukata. Sinun lapsi on ihana ja ainutlaatuinen, mutta sellainen "tähti', jonka tunteet ja tarpeet ovat jatkuvasti mielessä, hän on vain sinulle ja isälleen. Muille hän on todella on vain tavallinen 4-vuotias, jonka kanssa on kivaa ja ihanaa välillä, mutta enimmäkseen lapsen kuunteleminen vie aikuiselta energiaa ja aikuinen toivoisi saavansa hetken rauhaa ja aikuisten välistä keskustelua. Lapsen kanssa keskustelu ei missään nimessä korvaa aikuisen kanssa juttelua, ja nyt koronan aikana aivan varmasti sukumme muut aikuiset ovat kaivanneet nimenomaan aikuisten välisiä keskusteluja.

Ihan saman olen minäkin joskus tajunnut. Oma lapsi ei olekaan muiden silmään se kiinnostavin ja mukavin juttukaveri, vaan ihan lapsi joka vie energiaa sillä tavalla kuin lapset vievät. Se ei tarkoita, etteikö lastasi rakastettaisi ja varmasti nämä sukulaiset jaksavat hänen kanssaan enemmän kun tämä kasvaa isommaksi. Sinulle oman lapsesi käytös ei ole niin kuormittavaa, koska hän on oma lapsesi. Se on eri asia

Vierailija kirjoitti:

Jos nähdään appivanhempia 2x vuodessa niin minusta on kyllä vähän outoa etteivät sitten edes sitä aikaa jaksa lapsen puhumista? Vähentää kyllä tehokkaasti heidän näkemishaluja jos sekin vähä aika kun nähdään menee pelkkiin kasvatusvinkkikeskusteluihin ja lasten ohjaamiseen.

-ap

Koita nyt jo uskoa, että sinä olet väärässä. Miten ihmeessä on niin vaikeaa muuttaa sitä omaa mielipidettään? Totta kai se lapsi saa jutella, mutta pitää sen osata olla välillä hiljaa kun aikuiset puhuvat, ärsyttäähän se jos joku 4v on väliin höpisemässä, eihän se osaa, eikä pidäkään osata jutella aikuisten asioista. Koita nyt hyvänen aika itsekin vähän joustaa ja tajuta, että sinunkin pitää antaa periksi eikä jankata kuin 4-vuotias. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli joulupöydässä tuollainen "minä tiedän kaiken" -lapsi. Ryhdyimme keskustelemaan englanniksi ja lapsi jäi yksin pölötyksineen. Sisko oli sitä mieltä, että täytyy puhua suomea kun kaikki ei englantia osaa, mutta vastasimme, että aikuisten keskustelut voidaan käydä vaikka saksaksi, jos me niin haluamme. Lapsi voi osallistua, kun kielitaito on kehittynyt. Niinpä meillä oli kaksi erilaista keskustelua eli aikuisten poliittiset ja aika vakavat aiheet ja toisaalta lapsen omat, joihin kukaan muu kuin vanhempansa ei osallistunut. Kun kolme kertaa lapselle oli sanottu, että anna aikuisen puhua asiansa loppuun, niin minusta saamansa kokemus oli kyllä ihan ansaittu.

HAHAA onneksi minun nelivuotiaani on englanninkielisessä päiväkodissa ja osaisi tuossa tilanteessa osallistua keskusteluun myös englanniksi.

Olisin halunnut nähdä ilmeenne, kun tämän virheen olisitte tajunneet. :D

Sen jälkeen olisimme poistuneet joulupöydästänne ja elämästänne, sukua tai ei.

Niin, sinun 4v:si läsnäollessa olisimme luonnollisesti puhuneet saksaa etenkin kun se on äitini toinen äidinkieli.

Saisitte puhua vaikka indokiinaa - ilman meitä.

En toista kertaa altistaisi lastani sellaisen seurueen vaikutteille, jossa jätetään osa paikalla olijoista tahallisesti keskustelun ulkopuolelle.

Haluan hänen oppivan paremmat käytöstavat.

Mutta lapsesi ei opi, jos et opeta.

Ja kuten sanotaan, koko kylä kasvattaa. Jos vanhempi ei siihen kykene, niin yhteisö kykenee, eikä sillä ole mitään lämpimiä tunnesiteitä kasvatettavaan. Jos ei pyynnöistä huolimatta anna muille keskustelurauhaa, niin silloin suljetaan yhteisön ulkopuolelle.

Harva aikuinen haluaa altistaa itsensä sellaiselle seurueelle, jossa yksi 4v saa määrätä aikuisten  keskustelun sisällön ja tahdin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni ei puhu muiden päälle kuin oikein innostuessaan ja silloin aina kiellän tietenkin.

Joku puhui että muut olisivat halunneet rauhoittua joulun viettoon ja siksi höpötys rasitti. Uskon tuon koska sisarukseni ovat veloja ja ovat sanoneetkin etteivät ikinä jaksaisi pikkulapsiarkea. Appivanhemmat taas eivät ikinä ole räiskyvän iloisia tai vihaisia, eivät juhli tai ilakoi. Samanlaista tasaisen tyyntä ilmapiiriä. Siksi mietinkin onko oikein että se temperamenttisempi vaiennetaan? Tässä taitaa olla edessä se että minä ja lapseni vietetään joulua jatkossa keskenämme etteivät muut meistä kuormitu.

Jos tullaan yhteiseen joulun viettoon niin miksi silloin sitten halutaankin olla yksinään hiljentymässä? Lapseni odotti koko kuukauden että tapaa mm tämän kuormittuneen kummitätinsä. Viimein kun odotus päättyi halusi lapseni tietysti jutella sukulaistensa kanssa mahd paljon ja olla lähellä ennenkuin se lyhyt aika päättyy. Ja heidän reaktiona olikin vain hyshys menehäm siitä leikkimään hiljaa omia leikkejä. Ehkä tosiaan lapseni näkeminen ja ajanvietto ei ole yhtään tärkeää heille. Ap

Parempi varmaan sitten, että vietätte joulun jatkossa keskenänne. Sinä taidat olla suvustanne ainoa, joka jaksaa kuunnella lapsesi jatkuvaa kälätystä. Näin sukulaisesi eivät kuormitu eikä sinun tarvitse ihmetellä, mikseivät kaikki ole yhtä ihastuneita prinsessaasi.

Omat vanhempani ymmärtävät minua ja lastani. Isosisarukseni oli kuulemma tuollainen kova puhuja ja myös hän sai moitteita siitä aikanaan. Nyt isosiskoni on menestynyt yliopiston käynyt joka ei pelkää puhua isonkaan yleisön edessä.

Ap

Minä olin lapsena ujo ja hiljainen kuuntelija, joka vastasi kysyttäessä, mutta ei muuten ollut esillä suuna ja päänä.  Nyt olen menestynyt ja luennoinut yliopistoissa myös Suomen ulkopuolella. En pelkää puhumista suuren yleisön edessä, mutta yhä edelleen nautin suunnattomasti muiden kuuntelemisesta ja siitä, miten voin muiden mielipiteistä saada itselleni enemmän kuin vain kertoessani omia näkökantojani muille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli joulupöydässä tuollainen "minä tiedän kaiken" -lapsi. Ryhdyimme keskustelemaan englanniksi ja lapsi jäi yksin pölötyksineen. Sisko oli sitä mieltä, että täytyy puhua suomea kun kaikki ei englantia osaa, mutta vastasimme, että aikuisten keskustelut voidaan käydä vaikka saksaksi, jos me niin haluamme. Lapsi voi osallistua, kun kielitaito on kehittynyt. Niinpä meillä oli kaksi erilaista keskustelua eli aikuisten poliittiset ja aika vakavat aiheet ja toisaalta lapsen omat, joihin kukaan muu kuin vanhempansa ei osallistunut. Kun kolme kertaa lapselle oli sanottu, että anna aikuisen puhua asiansa loppuun, niin minusta saamansa kokemus oli kyllä ihan ansaittu.

HAHAA onneksi minun nelivuotiaani on englanninkielisessä päiväkodissa ja osaisi tuossa tilanteessa osallistua keskusteluun myös englanniksi.

Olisin halunnut nähdä ilmeenne, kun tämän virheen olisitte tajunneet. :D

Sen jälkeen olisimme poistuneet joulupöydästänne ja elämästänne, sukua tai ei.

Niin, sinun 4v:si läsnäollessa olisimme luonnollisesti puhuneet saksaa etenkin kun se on äitini toinen äidinkieli.

Oo! Onpa äitisi hieno ihminen! Vai mitä reaktiota tuolla maininnalla hait? :D

Jos kuvaamasi tilanne olisi totta eikä trollausta, niin sinuna katsoisin nyt peiliin pitkään ja vakavasti.

Kumpi on hienomman väen käytöstä, opettaa lapselle keskustelukulttuuria osallistumisen kautta vai tuo ulos sulkeminen, mitä te teitte? Kummasta mahtaa kasvaa keskustelutaidot hallitseva lapsi, joka muutaman vuoden päästä tekee vaikutuksen fiinin väen päivälliskutsuilla?

Jos lapsen äiti toistuvasti ilmoittaa, että hän kasvattaa lapsensa, muiden ei tule siihen puuttua, niin kyllä seurue voi valita keskustelukieleksi sen, joka lapsi ei osaa.

Saksan mainitsin siksi, että suurin osa 1960-luvun jälkeen syntyneistä ei sitä enää osaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli joulupöydässä tuollainen "minä tiedän kaiken" -lapsi. Ryhdyimme keskustelemaan englanniksi ja lapsi jäi yksin pölötyksineen. Sisko oli sitä mieltä, että täytyy puhua suomea kun kaikki ei englantia osaa, mutta vastasimme, että aikuisten keskustelut voidaan käydä vaikka saksaksi, jos me niin haluamme. Lapsi voi osallistua, kun kielitaito on kehittynyt. Niinpä meillä oli kaksi erilaista keskustelua eli aikuisten poliittiset ja aika vakavat aiheet ja toisaalta lapsen omat, joihin kukaan muu kuin vanhempansa ei osallistunut. Kun kolme kertaa lapselle oli sanottu, että anna aikuisen puhua asiansa loppuun, niin minusta saamansa kokemus oli kyllä ihan ansaittu.

HAHAA onneksi minun nelivuotiaani on englanninkielisessä päiväkodissa ja osaisi tuossa tilanteessa osallistua keskusteluun myös englanniksi.

Olisin halunnut nähdä ilmeenne, kun tämän virheen olisitte tajunneet. :D

Sen jälkeen olisimme poistuneet joulupöydästänne ja elämästänne, sukua tai ei.

Niin, sinun 4v:si läsnäollessa olisimme luonnollisesti puhuneet saksaa etenkin kun se on äitini toinen äidinkieli.

Saisitte puhua vaikka indokiinaa - ilman meitä.

En toista kertaa altistaisi lastani sellaisen seurueen vaikutteille, jossa jätetään osa paikalla olijoista tahallisesti keskustelun ulkopuolelle.

Haluan hänen oppivan paremmat käytöstavat.

Mutta lapsesi ei opi, jos et opeta.

Ja kuten sanotaan, koko kylä kasvattaa. Jos vanhempi ei siihen kykene, niin yhteisö kykenee, eikä sillä ole mitään lämpimiä tunnesiteitä kasvatettavaan. Jos ei pyynnöistä huolimatta anna muille keskustelurauhaa, niin silloin suljetaan yhteisön ulkopuolelle.

Harva aikuinen haluaa altistaa itsensä sellaiselle seurueelle, jossa yksi 4v saa määrätä aikuisten  keskustelun sisällön ja tahdin.

Onneksi voin sen verran itse päättää, etteivät nuo kyseiset moukkamaiset kyläläiset kasvattaisi minun lastani enää koskaan niin surkeisiin käyttäytymismalleihin, että on IKINÄ hyväksyttävää tietoisesti sulkea jokuk keskustelun ulkopuolelle. Se olis morjens.

Onneksi meidän suvun joulupöydässä kaikki saavat puhua ja kaikkia myös kuunnellaan. Eikä siellä itse asiassa ole vain yhtä nelivuotiasta, vaan alle kouluikäisiä on kolme. Heille tarpeen vaatiessa muistutetaan, että odota omaa puheenvuoroasi, ja silleen se hyvä keskustelukulttuuri vähitellen opitaan. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulussa täytyy kunnioittaa muitakin ja osata pitää suutaan kiinni.

Nykypäivän koulussahan nimenomaan arvostetaan omia mielipiteitä ja osallistumista, niin paljon että introvertteja jopa syrjitään.

Minusta on hienoa, että ap:n lapsi osaa jo nuorella iällä osallistua keskusteluun. Se on merkki siitä, että kielellinen kehitys on kunnossa ja hän tulee todennäköisesti pärjäämään.

Anoppi saa olla mitä mieltä haluaa, koska hänen ei enää tarvitse kasvattaa lapsia tulevaisuuden maailmaa varten.

Keskustelun osallistuminen edellyttää muitakin taitoja kuin vain puhua pitkiä lauseita. Pitää ymmärtää ketkä keskustelevat, mistä he keskustelevat ja sopiiko itse tuohon keskusteluun mukaan. Sitten pitää vielä löytää oikea tapa liittyä keskusteluun. Lapset oppivat nämä taidot ensin aikuisten kanssa ja sitten toisten lasten kanssa. Se että 4-vuotias osallistuu aivan jokaiseen keskusteluun ei kerro sinänsä lainkaan tämän lapsen kielellisestä kehityksestä, sillä sellaisia lapset ovat jos heidän antaa olla. Se lapsi joka kuuntelee mitä toiset puhuvat ja miettii ensin voiko osallistua ks. keskusteluun ja miten sen tekee jos osallistuu, on todennäköisesti kielellisesti paljon lahjakkaampi vaikka ei olisi äänessä 24/7.

Kyllä 4-vuotias, joka puhuu paljon, on todennäköisesti kielellisesti lahjakkaampi kuin 4-vuotias joka puhuu vähän. Toki on myös introvertteja, joilla on hyvät kielelliset valmiudet, ja joillakin lapsilla (omani mukaan lukien) äännevirheet voivat rajoittaa ilmaisua.

Mutta kaiken kaikkiaan on erittäin hyvä merkki, että 4-vuotias osaa ja uskaltaa puhua seurassa. Ap sanoo aloituksessa, että lapsi osaa myös rauhoittua itsekseen, eikä hänellä ole ADHD-piirteitä, joten miksi olettaisimme muuta?

No, meillä oli oli 3-vuotias(poika), ja siitä ihan tähän 10 ikävuoteen asti, lapsi, joka kälättää taukoamatta. Vasta vähitellen on koulussa oppinut olemaan hiljaa. Ensimmäisenä käsi pystyssä kysymässä jotain, aina valmis keskusteluun jne. Hyvä sanavarasto ja vilkas mielikuvitus ollut alusta saakka, on lukenut itse paljon viisivuotiaasta ja hänelle on luettu. Mutta juuri tuo kykenemättömyys olla olematta suuna päänä joka paikassa, tosiaan vasta nyt viime vuosina koulu opettanut olemaan edes hetken hiljaa (kyllä, pölöttää unissaankin). Itse en ymmärtänyt, että tämä vaatisi diagnoosia. Vaati, koulupsykologin mukaan ADD -diagnoosi, eli nyt sitten ollaan jossain halvatun terapioissa ym.