Sinä, joka et halua periaatteesta naimisiin. Mikä siinä naimisiin menossa oikein pelottaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos minulla olisi hyvä parisuhde, haluaisin naimisiin. jos mies ei haluaisi, kokisin että hän haluaa pitää verkot vesillä.

Ja itsellä just päinvastoin, jos hyvässä parisuhteessa puoliso haluaisi painostaa tuolla tavoin naimisiin niin näyttäisin ovea. Lasi puoliksi täynnä siis.

No ei se parisuhde sitten kovin hyvä olisi ollut. Jos ihminen on valmis jättämään "hyvän parisuhteen" sen takia, että toinen haluaa naimisiin, niin tuskin siinä silloin kumpikaan mitään menettää.

Hyvää parisuhdetta ei heitätä kaivoon tuollaisen syyn vuoksi, koska hyvää kumppania on todella vaikea löytää ja jos sellaisen löytää siitä kyllä pitää kiinni ja on valmis vaikka "virallistamaan" suhteen.

Ei siinä naimisiinmenossa mitään häviä, jos kumpikin toistaan aidosi rakastaa. 

No mitä siitä hyötyykään? Saa leskeneläkkeen, jos toinen kuolee ennen toista? Eikö ennemmin kannattaisi laskea oma elämä omien tulojen kuin leskeneläkkeen varaan, koska saattaahan tulla erokin ennenkuin toinen kuolla kupsahtaa?

Näin voi lausua vain ihminen jolla ei ole vielä käsitystä siitä mitä kaikkea elämässä voikaan tulla vastaan...

No kerro. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oikeastaan mikään noista. En vain usko avioliittoihin enää nykyään. Olen todistanut kavereiden ja lähipiirin normaaleja ja rumaksi menneitä avioeroja. En usko avioliiton ikuiseen kestävyyteen, ja jos menisin naimisiin, minulle sen pitäisi olla ikuinen. En koe tarvetta avioitua, kun on ihan hyvä elää näin avoliitossakin. Jos ero joskus tuleekin, on se yksinkertaisempaa ilman erinäisiä hakemuksia.

Jos ei ole aikeita tehdä lapsia, järkisyyt avioliittoon menoon on aikalailla nollissa.

En aio tehdä lapsia. Minulla ja miehellä on yhteinen omistusasunto ja paljon muuta yhteistä omaisuutta, miehellä on lapsia edellisestä suhteesta. Onko oikeasti järkisyyt nollissa olla aviossa? Ihan mielelläni asuisin kodissani jatkossakin jos mieheni sattuisi kuolemaan. 

Lapset ovat kuitenkin miehen joten on säädetty että rintaperilliset perivät vanhempiensa omaisuuden. Juridisesti sinun asemasi miehen omaisuuteen on hyvin heikko mikä on täysin ymmärrettävää.

En tunne ketään, joka ei haluaisi periaatteesta naimisiin; nekin jotka eivät ole erityisen uskonnollisia, haluavat solmia liiton monestakin syystä (raha, sukunimi, arvostuksen tunnustus jne.) Voisin kuitenkin kuvitella, että erittäin varakas henkilö kieltäytyisi moisesta kunniasta... ellei löydä kumppania joka suostuisi luopumaan avio-oikeuksistaan, tai jos kokee, että avioituminen tekisi rakastajattarien ottamisen hitusen monimutkaisemmaksi.  Pääsääntöisesti liiton tarkoitus on turvata naisen etu, kun hän vanhenee, ts. liiton tarkoitus on vaikeuttaa naisen  jätetyksi tulemista tai turvata hyvitys.

Varallisuusoikeudelliset kysymykset. Avioehdollakaan ei voi esimerkiksi rajata lesken asumisoikeutta pois. Haluan voida jättää kaiken varallisuuteni testamentilla määräämilleni perillisille ilman, että lesken oikeudet joltain osin rajoittaisivat testamentin täyttämistä. Lisäksi mielestäni lesken eläke tulisi lakkauttaa, ja en halua myöskään tällaista mahdollisuutta tukea miltään osin. Mielestäni aviopuolisoiden tulee olla tasa-arvoisia ja itselleni on tärkeää, että kumpikin kantaa vastuunsa omasta taloudestaan eikä tuudittaudu toisen elätettävänä olemiseen. Siten en myöskään halua, että mahdollisesti kuollessani leski saisi jäädä asumaan omistamaani asuntoon ja asua siinä hamaan tappiin asti mahdollisesti uuden puolisonsa kanssa. Sillä välin perilliseni olisivat kuitenkin maksaneet perintöveron asunnosta ja omistavat sen, mutta eivät saa sitä käyttää tai myydä.

Luulisi että pari joka on seurustellut 20vuotta, lapsia ja talolaina olisi ihan järkevää olla aviossa.

Entä rutiköyhät? Mentaalinen juttu... Ja viralliseen sopimukseen vetoaminen, jos kumppani uhkaa kiinnostua uudesta. Vaikka todistajia ei enää tarvita kun sopimuksen voi tehdä maistraatissa, sillä on tietty juridinen arvo. Naimisiin ei kai haluta oli rikas tai ei, kun ajatus sitoutumisesta ahdistaa, eli on vaikea ajatella riittävästi toista ja haluaa keskittyä itseensä.

Avioliitto tuo mukanaan oikeuksia, joita avoliitto ei tuo. Se kertoo myös halusta sitoutua toiseen ihmiseen. Jos rakastamani ihminen ei haluaisi kanssa naimisiin pitkän parisuhteen jälkeen, niin ihmettelisin kyllä kovasti syitä. Etenkin, jos omaisuus on yhteistä ja kenties on tai on tarkoitus hankkia yhteisiä lapsia. Itselleni toisen haluttomuus mennä naimisiin olisi syy miettiä suhteen jatkumista, mikäli tarkoitus perustaa perhe kyseisen henkilön kanssa.

Keski-ikäisellä tilanne on jo eri, jos lapsia ei hankita ja omaisuudenkin kumpikin hankkinut tahoillaan. Siinä tapauksessa en itsekään näe syytä mennä välttämättä naimisiin ellei se toisi jotain sellaisia oikeuksia, jotka olisivat itselleni tärkeitä (perintö yms).

Vierailija kirjoitti:

Muutama on kyennyt ymmärtämään kysymyksen, ja vastaamaan siihen, loput hölisevät omiaan :D 

Kun menen naimisiin, menen siksi, että se on juridinen sopimus, jota ei pysty korvaamaan muilla sopimuksilla niin, että se tulisi halvemmaksi(mm. testamenttiverotus pienempi). Lesken asumisoikeus on minulle ja miehelleni tärkeä, ja avioliitolla kykenemme "katsomaan toisemme" perään , eli huolehtimaan vielä sittenkin kun itsestä aika jättää. Myös leskeneläkkeellä voi olla tarvetta, kun koskaan ei tiedä missä kunnossa se toinen on toisen kuollessa yllättäen. Siinäpä ne syyt. Toki on vielä se, että olemme naimisiinmenon jälkeen aviopari, toistemme aviomies, ja vaimo. Se tuntuu ajatuksena mukavalta, ei ollenkaan ahdistavalta.

Syy miksi EN menisi naimisiin, olisi tämä kertomani toisinpäin. Eli ajatus tosien aviopuolisona olemisesta ahdistaisi, en missään nimessä haluaisi miehelleni lesken oikeutta asuntoomme, tai en haluaisi että mieheni saisi leskeneläkettä minun kuollessani, jos hän esimerkiksi olisi vammautunut työkyvyttömäksi ennen kuolemaani, ja hänen tulonnsa olisivat pienemmät kuin minulla. 

Nämä "en usko avioliittoon" höpinät ovat joutavia. Ei avioliitto ole mikään uskon kysymys, vaan ihan laillinen sopimus kahden ihmisen välillä. Sama kun sanoisi että "en usko kahdenvälisiin sopimuksiin" :D :D

Ketjussa kommentoi ihmisiä erilaisista taustoista. Mulle ei ole mitenkään tärkeää, että mies saisi asua minun asunnossani kuolemani jälkeen. Hänellä kun on ihan omakin asunto, vieläpä oikein viihtyisällä paikalla, jossa nyt vaan on vuokralaiset. Itseasiassa vuokratuloilla  hän on rahoittanut suurimman osan asuntolainastaan ja yhtiövastikkeista. Lisäksi hänen asuntonsa sopisi liikuntarajoitteiselle paljon paremmin kuin minun asuntoni. Minun asunnossani asuessaan mies on joutunut maksamaan vain puolet yhtiövastikkeesta eli asuminen ollut hänelle todella halpaa, jolloin hänellä on jäänyt rahaa säästöön ja sijoituksiin. Vaikka hän jäisi nyt työkyvyttömyyseläkkeelle, se ja hänen sijoituksensa olisivat ihan riittävän hyvät, jotta hän eläisi varsin mukavasti velattomassa omassa asunnossaan. Enemmän tästä mun asunnostani olisi iloa omille lapsilleni kuin miehelleni. 

Vierailija kirjoitti:

Varallisuusoikeudelliset kysymykset. Avioehdollakaan ei voi esimerkiksi rajata lesken asumisoikeutta pois. Haluan voida jättää kaiken varallisuuteni testamentilla määräämilleni perillisille ilman, että lesken oikeudet joltain osin rajoittaisivat testamentin täyttämistä. Lisäksi mielestäni lesken eläke tulisi lakkauttaa, ja en halua myöskään tällaista mahdollisuutta tukea miltään osin. Mielestäni aviopuolisoiden tulee olla tasa-arvoisia ja itselleni on tärkeää, että kumpikin kantaa vastuunsa omasta taloudestaan eikä tuudittaudu toisen elätettävänä olemiseen. Siten en myöskään halua, että mahdollisesti kuollessani leski saisi jäädä asumaan omistamaani asuntoon ja asua siinä hamaan tappiin asti mahdollisesti uuden puolisonsa kanssa. Sillä välin perilliseni olisivat kuitenkin maksaneet perintöveron asunnosta ja omistavat sen, mutta eivät saa sitä käyttää tai myydä.

Sama juttu mulla. Voi aiheuttaa vaikeuksia lapsille, jos heillä on omaisuutta, jota eivät kuitenkaan saa realisoida rahaksi, vaikka rahalle olisi todellista tarvettakin.

Menetin uskoni pitkiin parisuhteisiin viimeisimmän eroni myötä. Jos en saanut suhdetta onnistumaan ihmisen kanssa jonka koin elämäni suurimmaksi rakkaudeksi, miten saisin sen onnistumaan kenenkään muunkaan kanssa? Vielä puoli vuotta ennen eroa olin varma että olemme loppuelämän yhdessä, ihan sama mitä tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varallisuusoikeudelliset kysymykset. Avioehdollakaan ei voi esimerkiksi rajata lesken asumisoikeutta pois. Haluan voida jättää kaiken varallisuuteni testamentilla määräämilleni perillisille ilman, että lesken oikeudet joltain osin rajoittaisivat testamentin täyttämistä. Lisäksi mielestäni lesken eläke tulisi lakkauttaa, ja en halua myöskään tällaista mahdollisuutta tukea miltään osin. Mielestäni aviopuolisoiden tulee olla tasa-arvoisia ja itselleni on tärkeää, että kumpikin kantaa vastuunsa omasta taloudestaan eikä tuudittaudu toisen elätettävänä olemiseen. Siten en myöskään halua, että mahdollisesti kuollessani leski saisi jäädä asumaan omistamaani asuntoon ja asua siinä hamaan tappiin asti mahdollisesti uuden puolisonsa kanssa. Sillä välin perilliseni olisivat kuitenkin maksaneet perintöveron asunnosta ja omistavat sen, mutta eivät saa sitä käyttää tai myydä.

Sama juttu mulla. Voi aiheuttaa vaikeuksia lapsille, jos heillä on omaisuutta, jota eivät kuitenkaan saa realisoida rahaksi, vaikka rahalle olisi todellista tarvettakin.

Jos vielä jossain vaiheessa varallisuusvero palautettaisiin, lapset joutuisivat maksamaan veroa asunnosta, jossa eivät saa itse asua eivätkä saa periä asukkaalta edes vuokraa. Ei hyvä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oikeastaan mikään noista. En vain usko avioliittoihin enää nykyään. Olen todistanut kavereiden ja lähipiirin normaaleja ja rumaksi menneitä avioeroja. En usko avioliiton ikuiseen kestävyyteen, ja jos menisin naimisiin, minulle sen pitäisi olla ikuinen. En koe tarvetta avioitua, kun on ihan hyvä elää näin avoliitossakin. Jos ero joskus tuleekin, on se yksinkertaisempaa ilman erinäisiä hakemuksia.

Tämä usein on juuri se ydin, miksi avioliittoon ei haluta = ero on avoliitossa helpompi. Ja tottahan se onkin.

Siksipä tuleekin mieleen että jos ei halua naimisiin, eikö silloin usko suhteen kestävän? Onko silloin rakkauttakaan? Miksi olla ylipäätään sellaisessa suhteessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oikeastaan mikään noista. En vain usko avioliittoihin enää nykyään. Olen todistanut kavereiden ja lähipiirin normaaleja ja rumaksi menneitä avioeroja. En usko avioliiton ikuiseen kestävyyteen, ja jos menisin naimisiin, minulle sen pitäisi olla ikuinen. En koe tarvetta avioitua, kun on ihan hyvä elää näin avoliitossakin. Jos ero joskus tuleekin, on se yksinkertaisempaa ilman erinäisiä hakemuksia.

Tämä usein on juuri se ydin, miksi avioliittoon ei haluta = ero on avoliitossa helpompi. Ja tottahan se onkin.

Siksipä tuleekin mieleen että jos ei halua naimisiin, eikö silloin usko suhteen kestävän? Onko silloin rakkauttakaan? Miksi olla ylipäätään sellaisessa suhteessa?

Harva avioituessaan uskoo eroavansa, kuitenkin moni pari eroaa. On ihan realistista ottaa huomioon sekin mahdollisuus, että parisuhde tulee päätymään eroon.

Jos menee parisuhteeseen lesken kanssa, kannattaa varmistaa, että lesken koti on hänen omistamansa. Mulla on kaveri, joka myi oman asuntonsa, muutti lapsineen miehen kotiin ja asuntokaupoista saadut rahat käytettiin matkusteluun, lasten harrastuksiin ja yleiseen elämiseen. Mies kuoli 7 vuotta myöhemmin ja koska he olivat naimisissa, kaverini luuli, että hänellä leskenä olisi hallintaoikeus miehen asuntoon. No eipä ollut, koska asunto oli perillisten ja miehellä vain hallintaoikeus siihen.

Haluaisin mennä naimisiin, jos siinä ei tulisi elatusvelvolliseksi toisesta. Olemme parisuhteessa emmekä asu edes yhdessä, koska haluamme pitää taloudet erillään toisistaan.

Minulla on vakituinen työ ja kumppanini on työtön. En minä jaksa työpäivän lisäksi olla tilivelvollinen Kelalle rahoistani. En halua, että palkkani söisi osan kumppanini työttömyyskorvauksesta.

Minulla on jo nyt enemmän käyttörahaa kuin kumppanillani. Se tuo eriarvoisuutta suhteeseemme. Olen maksanut hyvillä mielin hurvittelujamme koska muuten mitään kivoja treffejä ei olisi. Työtön osapuoli kokee silti siitä huonoja fiiliksiä. Tulee olo kiitollisuudenvelasta.

Jos muuttaisimme yhteen ja menisimme naimisiin, tilanne pahenisi. Minulla olisi rahan valta puolisooni. Hän on aikuinen ihminen, itsenäinen ihminen, joka kärsisi sellaisesta asetelmasta.

Tällä hetkellä joutuisin myös yksin maksamaan häät.

Olemme olleet neljä vuotta yhdessä ja jatkamme tässä tilanteessa näin. Olisi ihanaa mennä naimisiin, mutta täytyy sanoa, että vaikka molemmat olisimmekin jatkossa töissä, epävarmuus on tehnyt minusta varovaisen nyt kun olen kokenut miten vähällä rahalla työtön elää.

En haluaisi itsekään päätyä toisen rahavallan alle. Suojelemme näin suhdettamme.

Olen miettinyt, että voisimme mennä kihloihin ja pitää häät joissa ei mentäisi juridisesti naimisiin vaan ainoastaan henkisesti. Sellainen sopisi meille. Sen jälkeen voisimme kutsua toisiamme mieheksi ja vaimoksi ja sanoa olevamme naimisissa.

Mitä väliä sillä olisi, ettemme juridisesti olisi?

Emme halua edes periä toisiamme. Molemmat meistä perivät hankalasti myytävät vanhempien talot. Parempi että setvimme nekin sotkut itse.

Olemme ilmoittaneet terveydenhoitoon toisemme lähiomaisiksi joten sitäkään ongelmaa ei ole, että emme saisi toistemme tukena olla sairastapauksissa.

Vierailija kirjoitti:

Jos menee parisuhteeseen lesken kanssa, kannattaa varmistaa, että lesken koti on hänen omistamansa. Mulla on kaveri, joka myi oman asuntonsa, muutti lapsineen miehen kotiin ja asuntokaupoista saadut rahat käytettiin matkusteluun, lasten harrastuksiin ja yleiseen elämiseen. Mies kuoli 7 vuotta myöhemmin ja koska he olivat naimisissa, kaverini luuli, että hänellä leskenä olisi hallintaoikeus miehen asuntoon. No eipä ollut, koska asunto oli perillisten ja miehellä vain hallintaoikeus siihen.

Ei, parisuhteeseen voi mennä ihan ilman varmistamista. Siinä kohtaa vasta pitää varmistaa, jos laskee asumisensa sen varaan, että asunto on puolison omistuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Se että hypergamia vie vaimon.

Sitten ollaan karussa tilanteessa kun on sopimus valtion kanssa.

Taso-paavo, määrittele hypergamia, sitä kun ei ole sivistyssanakirjassa.

Jos viittaat moniavioisuuteen, se on yleisempää miehillä ja sitä tarkoittava sanakirjasta löytyvä käsite on polygamia.

Parisuhde-elämäntapa ei ole minua varten. Olen yksin viihtyvä ihminen, enkä halua itselleni holhoajaa, miehet yrittävät aina hallita naista, olivat miten kivoja tyyppejä olevinaan tahansa.

Inhoan myöskin seksiä, enkä sitä koskaan enää aio harrastaa.

Eiköhän tässä ole syitä tarpeeksi miksen naimisissa ole.. 🤔

Tuo lähiomainen -asia onkin aika mielenkiintoinen. Aviopuolisolle toki voisi antaa päätäntävaltaa silloin, kun parisuhteessa menee hyvin. Mutta entä silloin, jos ei menekään? Jos vaikka puolisolla on jo uusi nainen / mies katsottuna ja on pelkästään hyvä, jos puoliso ei koskaan enää palaa kotiin?

No voisin mennäkin naimisiin, jos kukaan ei ikinä kuulisi siitä. Jotain (taloudellista??) turvaahan se naimisiin meno kai tuo, mutta siis en todellakaan haluaisi mitään häitä järjestää tai tehdä jotain suurta numeroa että mentiin naimisiin. En ole yhtään perheellinen ihminen, jotenkin kai liitän sen avioliiton vähän siihenkin.