Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sinä, joka et halua periaatteesta naimisiin. Mikä siinä naimisiin menossa oikein pelottaa?
Etkö todella rakasta kumppaniasi, jäätkö odottamaan mahdollista parempaa ehdokasta, vai missä mättää? Tuntuu, että hetken hedonismi vetoaa millenniaaleihin enemmän kuin avioliitto ja perhe, vaikka nuo ovat todella antoisia ja perisnteisiä instituutioita.
Mikä syynä?
Kommentit (395)
Avioliitto on ensisijaisesti kahden ihmisen välinen juridinen ja taloudellinen sopimus.
Sopimusta voi myös rajata, esimerkiksi avioehdolla. Samoin avioliiton kaltaisen tilanteen voi saavuttaa myös joukolla yksityisoikeudellisia sopimuksia, kuten edunvalvontasopimus ja testamentti.
Kahden ihmisen yhteiselämä päättyy kuitenkin aina joskus. Yhteiselämä päättyy joko eroon tai toisen osapuolen kuolemaan. Avio- ja avoliiton eroja sekä niiden etuja ja haittoja pohtiessa, tulee ensisijaisesti miettiä, mitä tapahtuu, kun liitto päättyy tai toinen osapuolista on sellaisessa tilassa, ettei enää kykene päättämään omista asioistaan.
Kenellä on oikeus päättää toisen osapuolen asioista, kun tämä ei enää siihen kykene. Miten hoidetaan ero. Kuka päättää kenellä on oikeus asua yhteisessä asunnossa, kun toinen osapuoli kuolee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avioliitosta eroaminen on muuten helppoa. Käytännössä siihen vaaditaan kaksi sähköpostiviestiä käräjäoikeuteen kuuden kuukauden välein.
Mikäli naimisiin mennessä on tehty kunnollinen kaiken poissulkeva avioehto, ei edes minkäänlaiselle ositukselle ole tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oikeastaan mikään noista. En vain usko avioliittoihin enää nykyään. Olen todistanut kavereiden ja lähipiirin normaaleja ja rumaksi menneitä avioeroja. En usko avioliiton ikuiseen kestävyyteen, ja jos menisin naimisiin, minulle sen pitäisi olla ikuinen. En koe tarvetta avioitua, kun on ihan hyvä elää näin avoliitossakin. Jos ero joskus tuleekin, on se yksinkertaisempaa ilman erinäisiä hakemuksia.
Jos ei ole aikeita tehdä lapsia, järkisyyt avioliittoon menoon on aikalailla nollissa.
En aio tehdä lapsia. Minulla ja miehellä on yhteinen omistusasunto ja paljon muuta yhteistä omaisuutta, miehellä on lapsia edellisestä suhteesta. Onko oikeasti järkisyyt nollissa olla aviossa? Ihan mielelläni asuisin kodissani jatkossakin jos mieheni sattuisi kuolemaan.
Avoliitto on avioliitto avioehdolla ilman byrokratiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minulla olisi hyvä parisuhde, haluaisin naimisiin. jos mies ei haluaisi, kokisin että hän haluaa pitää verkot vesillä.
Ja itsellä just päinvastoin, jos hyvässä parisuhteessa puoliso haluaisi painostaa tuolla tavoin naimisiin niin näyttäisin ovea. Lasi puoliksi täynnä siis.
No ei se parisuhde sitten kovin hyvä olisi ollut. Jos ihminen on valmis jättämään "hyvän parisuhteen" sen takia, että toinen haluaa naimisiin, niin tuskin siinä silloin kumpikaan mitään menettää.
Hyvää parisuhdetta ei heitätä kaivoon tuollaisen syyn vuoksi, koska hyvää kumppania on todella vaikea löytää ja jos sellaisen löytää siitä kyllä pitää kiinni ja on valmis vaikka "virallistamaan" suhteen.
Ei siinä naimisiinmenossa mitään häviä, jos kumpikin toistaan aidosi rakastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tarvitse avioliittosopimuksesta mitään. En tarvitse elättäjää, en leskeneläkettä, puolison nimeä tai muutakaan mitä avioliitto toisi. En myöskään usko sen olevan mikään turva yhdessä pysymiseen. Me pysytään yhdessä niin kauan kuin molemmat sitä haluaa, ei siihen tarvita virallisia sopimuksia.
Tai pysytte yhdessä niin kauan kuin molemmat olette hengissä ja terveitä. Entäs jos yksi aamu se kumppani onkin n saanut aivoverenvuodon ja jää vihannekseksi tai jopa onkin kuollut. Toki voi lähes samat oikeudet juridisesti hoitaa kunmppanilleen kuin avioliitossa, mutta se vaatii hieman enemmän vaivannäköä. Toki jokainen saa elää ihan miten itse lystää, mutta silti tiettyihin asioihin kannattaa varautua edeltäkäsin.
Tämä. Ei ole ihan tavatonta, että avoliiton toisen osapuolen kuollessa joutuu eloon jäänyt ulos kodistaan ilman mitään irtisanomisaikoja tai mitään, jos perilliset haluavat avolesken pihalle puolison omistamasta asunnosta.
Avioliitto on vähän kuin kaikki vakuutukset. Tuntuu ihan turhalta maksaa niitä silloin, kun mitään ei tapahdu. Mutta sitten kun sattuu, on onnellinen, että oli se vakuutus.
Siksi kannattaa omistaa oman osansa siitä asunnosta.
Eli sinua ei haittaa jos puolison perillinen muuttaa kanssasi asumaan kun kerran omistaa puolet?
Ei käynyt mielessä, että voi myös tehdä testamentin missä avopuoliso perii kaiken.
Ihan vaan tiedoksi, avopuolison perintövero on korkeampi kuin aviopuolison. Itse aikanaan pohdin, että mitä kaikkia papereita sitä nyt tarvitsisi tehdä, että tulevaisuuden tilanteet olisi puolison kanssa hallussa (testamentit, lähioimaiseksi nimeäminen ym.) ja totesin, että on todella paljon helpompaa vain mennä naimisiin ;). Viisi minuuttia maistraatissa, yksi paperi ja kaikki on hoidettu. (Mikään pakko ei ole järjestää mitään juhlia). Avopuolisolla ei muuten ole mitään oikeutta jäädä asumaan yhteiseen asuntoon toisen kuoleman jälkeen, jos muut omistajat vaativat muuttoa (vrt. lesken ikuinen oikeus asua asunnossaan.) Voi käydä niin, että on alettava järkätä muuttoa, vaikka oma elämäntilanne ei sitä oikein sallisi. Kannattaa kyllä oikeasti miettiä mitä tapahtuu, jos pahin mahdollinen tapahtuu. Sen jälkeen sitten tarvittavat paperit kuntoon (oli se sitten se testamentti tai avioliitto).
Tai sitten vielä helpompi ratkaisu: pidetään rakkaus ja rahat erillään. Minä muutin puolisoni omistamaan taloon ja hän yksin omistaa sen jatkossakin. Minulle on päivänselvää, että jos eroamme tai hän kuolee ennen minua, kaikki hänen omaisuutensa menee hänen lähiomaiselleen. Vastaavasti kaikki minun omaisuuteni menee minun lapselleni. Me emme kerrytä yhteistä omaisuutta vaan maksamme juoksevat menot puoliksi ja jäljelle jäävän rahan kumpikin laittaa ja käyttää kuten itse haluaa. Jos meille tulee ero tai puolisoni kuolee ennen minua, pääsen kyllä kuukaudessa-parissa vuokralle ja voin sen jälkeen pohtia pysyvämpää asumismuotoani.
Miksi sinulle on noin tärkeää, että muut ihmiset menisivät naimisiin? Eihän meidän valintamme vaikuta mitenkään sinun elämääsi.
Eli te ette koskaan osta mitään yhdessä? Onko kaikessa lappu (sohvan pohjassa, telkkarin takana ym.), että muistaa vielä kymmenen vuoden päästä, että kuka osti mitäkin. Anteeksi nyt vaan, mutta tuo ei todellakaan ole helpompi ratkaisu. Me ollaa naimisissa, joten kaikki on yhteistä, jos joskus tulee ero, niin kaikki menee puoliksi. Toki asiat täytyy edelleen jakaa, mutta vain rahallisen arvon mukaan. Ei tarvitse tapella kuka on ostanut mitäkin näinä 20 yhteisenä vuotena...
Ei taida kymmenen vuoden kuluttua olla sen television tai sohvan ostajalla enää merkitystä. Mutta kuten arvelinkin, niin toisin kuin ap väitti, hän (sinä) kuitenkin haluaisi ihmisten nimenomaan menevän naimisiin. Ei vain pohtivan ja sopivan asioita etukäteen. MOT.
Sinä itse sanoit, että eron/kuoleman sattuessa molemmat saa tasan oman omaisuutensa, joten kaikki on helppoa. Miten se on mahdollista, jos te ette tiedä mikä on kenenkin omaisuutta? Sun koko kommentin pointti oli, ettei ole mitään yhteistä, joten ei tarvitse olla pohdittu mitä niille yhteisille jutuille tehdään. Eli loppupeleissä te ette ole miettineet mitä tapahtuu omaisuudelle jakotilanteessa (paitsi toki sille talolle, joka on miehen). Kyllä mulle ainakin olisi iso juttu lähteä täysin tyhjin käsin jostain ja aloittaa täysin alusta (eli kyllä sillä on merkitystä kenen se 10 vuotta vanha sohva on, jos se toinen joutuu hankkimaan uuden sen tilalle. Varsinkin jos se sohva on aikanaan yhdessä ostettu). (Ja en ole ap)
Kommentoin tähänkin, vaikka kommenttisi ei ollutkaan mulle tarkoitettu. Mä en ole ollenkaan vakuuttunut, että erotilanteessa edes haluaisin pitää mitään sellaista, mikä muistuttaisi yhteisestä elämästä. Vaikka nykyisellään huonekalut ovatkin minun hankkimiani, ne on hankittu kuitenkin myös miehen toiveet huomioiden. Eivät ole 100%:sti sellaisia, kuin olisin itse halunnut vaan kompromissiratkaisuja. Jos mies haluaisi viedä ne mennessään, saisi viedäkin. Ja mä saisin sisustaa kotini kokonaan uudelleen ja prikulleen oman makuni mukaisesti.
Ei läheskään kaikki eroavat ole persaukisia. Voi olla ihan mukavaakin aloittaa uusi elämä sisustamalla koko koti täysin uusiksi.
Itse pidän mieluummin osakesalkkuni kuin sisustan koko kodin uudestaan vain siksi, että mies halusi kaikki huonekalut, joiden ostamiseen olen kuitenkin osallistunut, mutta kaikki tyylillään. Nuo kommentit nyt vain liittyivät siihen kommenttiin, ettei mitään yhteistä ole hankittu. Se ei kyllä pitkässä suhteessa pidä paikkaansa tai sitten tosiaan jokaiseen huonekaluun on liimattu omistajasta kertova lappu (eikä tässä mitään väärää ole, jos pariskunta on näin päättänyt tehdä).
Tuossahan se ero onkin, että sinä olet osallistunut huonekalujen ostamiseen. Mun kommenttini taas oli siihen,että vaikka olenkin hankkinut kaikki huonekalut, saattaisin olla ihan valmis erotilanteessa luopumaankin niistä. Meillä ei ole mitään epäselvyyttä siitä, kumpi on jotain ostanut.
- Nro 102 -
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oikeastaan mikään noista. En vain usko avioliittoihin enää nykyään. Olen todistanut kavereiden ja lähipiirin normaaleja ja rumaksi menneitä avioeroja. En usko avioliiton ikuiseen kestävyyteen, ja jos menisin naimisiin, minulle sen pitäisi olla ikuinen. En koe tarvetta avioitua, kun on ihan hyvä elää näin avoliitossakin. Jos ero joskus tuleekin, on se yksinkertaisempaa ilman erinäisiä hakemuksia.
Jos ei ole aikeita tehdä lapsia, järkisyyt avioliittoon menoon on aikalailla nollissa.
En aio tehdä lapsia. Minulla ja miehellä on yhteinen omistusasunto ja paljon muuta yhteistä omaisuutta, miehellä on lapsia edellisestä suhteesta. Onko oikeasti järkisyyt nollissa olla aviossa? Ihan mielelläni asuisin kodissani jatkossakin jos mieheni sattuisi kuolemaan.
Oletko kuullut sellaisesta asiasta kuin testamentti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avioliitosta tulee vain mieleen jotkut junttieinarit jossain k-raudassa likaisten lasten kanssa, sitten ne pettää toisiaan jossain saunailloissa ja draamaa, draamaa, avioeroja, uusioperheitä jne.
Sen takia ei kiinnosta, eikä ole ikinä kiinnostanut.
Olen kylläkin naimisissa, mutta vain juridisista syistä, oli todella vaikeaa mennä naimisiin noiden mielikuvien takia, mutta ajattelen tätä vain sopimuksena, meidän parisuhde on sitten asia erikseen.
Olen jo kerran ollut naimisissa joten se on jo koettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä mikään pelota. Keksin nyt muutakin rahan menoa kuin häät.
Aina yhtä paljon naurattaa kun ihmiset jotka ovat olleet vaikka nyt 5v. Yhdessä ja naimisissa paasaavat mulle ja miehelleni naimisiin menon tärkeydestä. Me kun olemme 15v. Kulkeneet yhtä taivalta.
Ja muuten tämän 15v. Aikana olemme todistaneet suhteita joissa ollaan menty naimisiin ja jo keretty eroamaankin.
Naimisiinmeno ei tarkoita samaa, kuin häät ja rahanmeno. Naimisiin voit mennä täysin ilmaiseksi. Häät on juhlat ja juhlat yleensä aina maksaa, mutta niitä ei tokikaan ole pakko pitää.
Itse olen ollut naimisissa 25v , enkä joutunut pulittmaan penniäkään naimisiinmenon takia.
Meidät vihittiin "pikkukappelissa" kahden todistajan läsnäollessa (suntio ja hänen vaimonsa)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oikeastaan mikään noista. En vain usko avioliittoihin enää nykyään. Olen todistanut kavereiden ja lähipiirin normaaleja ja rumaksi menneitä avioeroja. En usko avioliiton ikuiseen kestävyyteen, ja jos menisin naimisiin, minulle sen pitäisi olla ikuinen. En koe tarvetta avioitua, kun on ihan hyvä elää näin avoliitossakin. Jos ero joskus tuleekin, on se yksinkertaisempaa ilman erinäisiä hakemuksia.
Jos ei ole aikeita tehdä lapsia, järkisyyt avioliittoon menoon on aikalailla nollissa.
En aio tehdä lapsia. Minulla ja miehellä on yhteinen omistusasunto ja paljon muuta yhteistä omaisuutta, miehellä on lapsia edellisestä suhteesta. Onko oikeasti järkisyyt nollissa olla aviossa? Ihan mielelläni asuisin kodissani jatkossakin jos mieheni sattuisi kuolemaan.
Oletko kuullut sellaisesta asiasta kuin testamentti?
Tietenkin meillä on testamentti. Oletko kuullut sellaisesta asiasta kuin lesken asumisoikeus mitä avoleskellä ei ole? Testamentti ei auta siihen asiaan mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oikeastaan mikään noista. En vain usko avioliittoihin enää nykyään. Olen todistanut kavereiden ja lähipiirin normaaleja ja rumaksi menneitä avioeroja. En usko avioliiton ikuiseen kestävyyteen, ja jos menisin naimisiin, minulle sen pitäisi olla ikuinen. En koe tarvetta avioitua, kun on ihan hyvä elää näin avoliitossakin. Jos ero joskus tuleekin, on se yksinkertaisempaa ilman erinäisiä hakemuksia.
Jos ei ole aikeita tehdä lapsia, järkisyyt avioliittoon menoon on aikalailla nollissa.
En aio tehdä lapsia. Minulla ja miehellä on yhteinen omistusasunto ja paljon muuta yhteistä omaisuutta, miehellä on lapsia edellisestä suhteesta. Onko oikeasti järkisyyt nollissa olla aviossa? Ihan mielelläni asuisin kodissani jatkossakin jos mieheni sattuisi kuolemaan.
Oletko kuullut sellaisesta asiasta kuin testamentti?
Miten testamentti vaikuttaa asiaan? Et taida olla oikein perehtynyt aiheeseen mistä nyt puhut.
Miksi pitäisi? Mihin avioliittoa nykypäivänä tarvitaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minulla olisi hyvä parisuhde, haluaisin naimisiin. jos mies ei haluaisi, kokisin että hän haluaa pitää verkot vesillä.
Ja itsellä just päinvastoin, jos hyvässä parisuhteessa puoliso haluaisi painostaa tuolla tavoin naimisiin niin näyttäisin ovea. Lasi puoliksi täynnä siis.
No ei se parisuhde sitten kovin hyvä olisi ollut. Jos ihminen on valmis jättämään "hyvän parisuhteen" sen takia, että toinen haluaa naimisiin, niin tuskin siinä silloin kumpikaan mitään menettää.
Hyvää parisuhdetta ei heitätä kaivoon tuollaisen syyn vuoksi, koska hyvää kumppania on todella vaikea löytää ja jos sellaisen löytää siitä kyllä pitää kiinni ja on valmis vaikka "virallistamaan" suhteen.
Ei siinä naimisiinmenossa mitään häviä, jos kumpikin toistaan aidosi rakastaa.
No mitä siitä hyötyykään? Saa leskeneläkkeen, jos toinen kuolee ennen toista? Eikö ennemmin kannattaisi laskea oma elämä omien tulojen kuin leskeneläkkeen varaan, koska saattaahan tulla erokin ennenkuin toinen kuolla kupsahtaa?
Avioliitto on lisääntymishaluisille.
Muutama on kyennyt ymmärtämään kysymyksen, ja vastaamaan siihen, loput hölisevät omiaan :D
Kun menen naimisiin, menen siksi, että se on juridinen sopimus, jota ei pysty korvaamaan muilla sopimuksilla niin, että se tulisi halvemmaksi(mm. testamenttiverotus pienempi). Lesken asumisoikeus on minulle ja miehelleni tärkeä, ja avioliitolla kykenemme "katsomaan toisemme" perään , eli huolehtimaan vielä sittenkin kun itsestä aika jättää. Myös leskeneläkkeellä voi olla tarvetta, kun koskaan ei tiedä missä kunnossa se toinen on toisen kuollessa yllättäen. Siinäpä ne syyt. Toki on vielä se, että olemme naimisiinmenon jälkeen aviopari, toistemme aviomies, ja vaimo. Se tuntuu ajatuksena mukavalta, ei ollenkaan ahdistavalta.
Syy miksi EN menisi naimisiin, olisi tämä kertomani toisinpäin. Eli ajatus tosien aviopuolisona olemisesta ahdistaisi, en missään nimessä haluaisi miehelleni lesken oikeutta asuntoomme, tai en haluaisi että mieheni saisi leskeneläkettä minun kuollessani, jos hän esimerkiksi olisi vammautunut työkyvyttömäksi ennen kuolemaani, ja hänen tulonnsa olisivat pienemmät kuin minulla.
Nämä "en usko avioliittoon" höpinät ovat joutavia. Ei avioliitto ole mikään uskon kysymys, vaan ihan laillinen sopimus kahden ihmisen välillä. Sama kun sanoisi että "en usko kahdenvälisiin sopimuksiin" :D :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minulla olisi hyvä parisuhde, haluaisin naimisiin. jos mies ei haluaisi, kokisin että hän haluaa pitää verkot vesillä.
Ja itsellä just päinvastoin, jos hyvässä parisuhteessa puoliso haluaisi painostaa tuolla tavoin naimisiin niin näyttäisin ovea. Lasi puoliksi täynnä siis.
No ei se parisuhde sitten kovin hyvä olisi ollut. Jos ihminen on valmis jättämään "hyvän parisuhteen" sen takia, että toinen haluaa naimisiin, niin tuskin siinä silloin kumpikaan mitään menettää.
Hyvää parisuhdetta ei heitätä kaivoon tuollaisen syyn vuoksi, koska hyvää kumppania on todella vaikea löytää ja jos sellaisen löytää siitä kyllä pitää kiinni ja on valmis vaikka "virallistamaan" suhteen.
Ei siinä naimisiinmenossa mitään häviä, jos kumpikin toistaan aidosi rakastaa.
No mitä siitä hyötyykään? Saa leskeneläkkeen, jos toinen kuolee ennen toista? Eikö ennemmin kannattaisi laskea oma elämä omien tulojen kuin leskeneläkkeen varaan, koska saattaahan tulla erokin ennenkuin toinen kuolla kupsahtaa?
Näin voi lausua vain ihminen jolla ei ole vielä käsitystä siitä mitä kaikkea elämässä voikaan tulla vastaan...
Alue: Aihe vapaa
Ja itsellä just päinvastoin, jos hyvässä parisuhteessa puoliso haluaisi painostaa tuolla tavoin naimisiin niin näyttäisin ovea. Lasi puoliksi täynnä siis.