Onko avioero ainoa vaihtoehto tässä tilanteessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Odottelen tässä miestä saapuvaksi kotiin että voimme keskustella asiasta, kerrankin rauhassa ja niin että olen saanut koko päivän ajatella tilannetta, saanut teiltä (syvät kiitokset siitä) ajattelemisen aihetta ja neuvoja.

Niinhän se on että ei mies näe mitä tämä arjen pyöritys on, kun ei siihen konkreettisesti osallistu. Vauvan rytmi meni sekaisin tästä kellojen siirrosta tms ja tänään jäi toiset päiväunet nukkumatta, joten klo 17 lähtien täällä on ollut ihan täysi väsymys kiukku päällä. Vauvan ekat hampaat on puhjenneet viime viikolla joten sekin tekee lapsesta tavallista kiukkuisemman. Olen siis kolme tuntia tänään hyysännyt vauvaa, yrittänyt syöttää, juottaa, laittaa nukkumaan. Vihdoin pikkuinen nukahti äsken. Ennen tätä vauvan raivoshowta kävin vauvan kanssa kaupassa, pelasin vanhemman lapsen ja tämän kaverin kanssa Afrikan tähteä ja kimbleä,tein tytöille ruokaa ja siinä sivussa vauvalle huomiselle ruoat + vähän pakkaseen. Aamupäivällä kun esikoinen oli eskarissa, ehdin pestä pari koneellista pyykkiä, silittää vaatteita, järjestellä talvivaatteita pois. Tämä siis sen hetken kun vauva nukkui ainoita päiväunia. Aamupalan ehdin syödä kun vauva oli tyytyväinen ja olin syöttänyt hänelle aamupuuron. Äsken havahduin siihen että en ole tänään ehtinyt/ muistanut syödä aamiaisen jälkeen mitään. Minun on turha yrittää edes kertoa miehelle päivästä ja siitä miten hulinaa täällä on ollut, kun ei mies ymmärrä. Haluaisin tänään kertoa miehelle ihan tarkalleen mitä olen tänään tehnyt ja kysyä onko tämä "laiskottelua". Mutta pahoin pelkään että ei mies tule kotiin siihen aikaan että ehtisimme puhua.

Nyt kun vauva nukkuu, menen esikoisen kanssa suihkuun, sitten nukutan hänet ja menen varmaan jälkeen nukkumaan ennenkuin mies tulee kotiin.

Tällaista tämä on. Ei tämä ole perhe-elämää, tämä on sitä että olen yksinhuoltaja ja mies käy täällä nukkumassa, syömässä ja huollattamassa vaatteensa. Rakkautta on puolellani vielä, ihme kyllä, mutta on sydäntä särkevää sanoa että en enää usko miehen rakastavan minua.

Ap

Tämä ja seuraavat viestit ei oikein sovi näihin aikatauluihin. Viestejä on tullut pitkin päivää. Milloin se eskarilainen haettiin, milloin se iltasuihku oli? Miten kävit vain vauvan kanssa kaupassa? Missä se eskarilainen oli? Miten se yksi siirretty tunti nyt niin sotki vauvan rytmin? Kotona on aikaa leikkiä talviakaan

Sitten vielä yksi asia, jota aina hämmästelen. Äiti ei "ehdi syödä" pikkulasten kanssa. Miksi ei syö samalla kuin lapset? Vaikka joka toinen lusikallinen omalta lautaselta omaan suuhun. Tai sitten leipää tai mitä tahansa imettäessä suuhun

Eskarilainen oli kotona kaverinsa kanssa kahdestaan (!!) Sillä aikaa kun kävin kaupassa. Kysyin halusivatko tulla mukaan mutta jäivät kotipihalle leikkimään mielummin. Eskarilaista ei haettu, hän tuli kaverinsa äidin kyydissä.

En tiedä oliko se siirretty tunti syynä vauvan rytmin sotkeentumiseen vai ei, epäilin sitä. Joka tapauksessa sunnuntaina ja eilen meni kaikki päikkärit yms ihan pieleen.

Iltasuihkun kellonaikaa en muista valitettavasti, vauva istuskeli sitterissä ja katseli kun oltiin esikoisen kanssa suihkussa.

Minulla on sellainen vatsavaiva tällä hetkellä jota tutkitaan ja jonka syytä ei tiedetä. Siksi joudun olemaan tosi tarkka mitä laitan suuhun: ei viljoja, maitotuotteita, valtaosa hedelmistä aiheuttaa ripulin, jne. Siksi pitäisi nähdä vaivaa ja olla tarkka sen kanssa mitä laitan suuhun koska melkeinpä minä tahansa ruoka saa aikaan sen että maha kramppaa ja juoksen vessassa. Eilen en sitten ehtinyt/ viitsinyt alkaa tekemään erikseen itselleni ruokaa. Pääasiassahan se oli ihan itsestä kiinni etten syönyt.

Mies tuli 23 jälkeen kotiin. Juttelimme hetken ja se oli ehkä elämäni sekopäisin keskustelu. Mies sanoi että hänen tulevaisuuteensa on joko se että hän ajautuu konkurssiin ja menettää kaiken, minä jätän hänet tietysti silloin tai sitten hän alkaa syömään masennuslääkkeitä ja on kotona makaava vihannes. Sanoin että olenko ikinä sanallakaan sanonut että jättäisin hänet vaikka hän olisi pennitön ja konkurssissa. Kuulemma mies tuntee minut niin hyvin että olen vain rahan perässä oleva harakka. Tämä oli todella ilkeä loukkaus, olen usein sanonut miehelle että vaikka hän olisi työtön ja rahaton, minun tuloni riittäisivät elättämään meidät. Sitten vaan minä menisin vanhempainvapaan jälkeen töihin, mies jäisi vauvan kanssa ja pärjäisimme hyvin. Mies sanoi että hänellä menee ulkona syömiseen 800 e kk, pystyisinkö muka kustantamaan hänelle sen. No en tietenkään, mutta kysyin että eikö hän voisi jos olisi työttömänä tinkiä tuosta. Ei voisi.

Sitten hän sanoi että vihaa asua tällä paikkakunnalla jossa asumme. Että tämä kaupunki on syy siihen että hän on onneton. Sanoin että hän saa muuttaa vapaasti sellaiseen kaupunkiin joka tekee hänet onnelliseksi. Ei voi koska minä en kuulemma antaisi hänen tavata sitten lapsia (!?). En ole ikinä sanonut tällaista.

Toisinsanoen, tajusin että en pysty miestä auttamaan. Hän pitää minua suurimpana syypäänä siihen että elämänsä on siinä pisteessä missä on. Sanoi suoraan ettei aio vähentää töitä, ei kuulemma voi, firma on (seitsemättå vuotta) menossa konkurssiin. Myöntää että tarvitsisi masennuslääkityksen mutta ei aio missään nimessä syödä niitä.

Eli vaihtoehtona minulla on jatkaa tätä samaa hulluutta joka luultavasti pahenee vain tai ottaa ja lähteä lasten kanssa. Keskustelu miehen kanssa ei onnistu, se on aivan sekopäistä minun syyttelyä ja skenaarioita joita hän on päässään kehittänyt (esim. Mitä minä tulen tekemään jossain kuvitteellisessa tilanteessa) eikä kysy minulta edes pitääkö nämä hänen kuvitelmansa paikkaansa. Nyt mies ruokkii tuolla nuorimmaista, syöttää jääkaappikylmää maitoa eikä vauva sitä suostu syömään, mutta en saa neuvoa, sillä mies hyppii samantien silmille.

Ap

Apua, minusta tuo ei kuulosta enää edes masennukselta... onko miehesi sekoamassa? Minusta parasta olisi että otat aikalisän ja lähdet lasten kanssa. Se että mies sekoilee tuollaista ja saa raivokohtauksia voi olla lapsille vaarallista. Jos asunto on sinun niin mies lähtee jonnekin. Annatte tilanteen rauhoittua ja sitten keskustelette joskus myöhemmin. Pariterapia taitaa olla miehellesi väärä paikka. Hän tarvitsee sellaisen ”yritysmentorin” jonka kanssa purkaa ja miettiä firman asioita. Ja lisäksi psyykkistä apua, terapiaa ja lääkityksen. Ja nyt taitaa olla hetki jolloin jotain on tehtävä?

Enpä minä voi mitään tehdä kun mies ei mihinkään suostu. Mihinkään yritysmentoriin ei ole varaa kuulemma, tietenkään, vaikka on varaa kuitenkin käyttää ulkomasyömiseen 800 euroa kk. Miehen puheissa ei ole mitään järkeä, emmekä pysty keskustelemaan asioista lainkaan enää. Mies sanoo kaikkeen ei, ja kääntää jokaisen asian minua vastaan.

Otin esille sen että meidän on pakko alkaa miettiä avioeroa vakavasti vaihtoehtona. En pysty olemaan suhteessa jossa mies kieltäytyy puhumasta mistään muusta kuin työstään ja siitä miten perseestä työ on. Mies sanoo että ei ole muuta puhuttavaa kanssani. Ja jos kuulemma tulee avioero, se tarkoittaa sitä että hän aikoo sitten muuttaa kadulle asumaan ja alkaa varastaa ruokansa koska muuhun ei ole varaa. Tällä tasolla mennään.

Ap

Hän varastaa ruokansa nytkin, teidän perheen varoista, jos summat ovat tuota luokkaa. On siinä ruokaan fiksoitunut heppu kyllä. 

Mene eväs edellä tilanteeseen. Sano, että hän voi sitten tulla sunnuntaisin katsomaan lapsiaan jos tekee ruuat, sinä hankit aineet. Suihkuunkin pääsee, niin on sitten elämä hiukan rennompaa siellä kadulla. Viikolla ei tartte soitella. 

Miehellä ei ole muuta puhuttavaa kanssasi, koska kokee häviävänsä keskustelut sillä saralla. Hän kalastaa huomiota ja myötätuntoa, anna hyvä ihminen niitä, ja taistele oikeuksistasi sitten vasta, kun hän lakkaa hyökkäämästä ja pakenemasta vuoron perään. 

Miehen käytös huutaa tarvetta tulla nähdyksi. Ette voi tulla molemmat nähdyksi yhtä aikaa ennen kuin jompikumpi nöyrtyy aloittamaan ja kyselemään siitä, mistä toinen haluaa puhua. Tiedät itse, että se jompikumpi ei tälläkään kertaa tarkoita sinua. Muista, että oma tarpeesi tulla nähdyksi juuri nyt on aivan yhtä hysteerinen kuin miehesi touhut, kun olet totuttanut häntä monta pitkää vuotta siihen, ettei sinun näkökulmallasi ole väliä. 

Hän voi valita aiheen, mutta sinun ei ole pakko kuunnella itsesäälistä jollotusta. Ota keskustelu haltuun, kysy ja kysy. Jos ja kun hän hermostuu kun kysymykset eivät miellytä, kysy miksi. Osoita halua ymmärtää, ja sitten vaadi tulla itse ymmärretyksi.  Sen jälkeen voitte jatkaa prosessia. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vastakkaiset näkemykset mitä täällä muilla. Yrittäjän puolisona on rankkaa. Menestyminen vaatii työnarkomaniaa, virheitä tulee, paineita, erehdyksiä, jatkuvaa oppimista, henkistä kanttia, pitkäjänniteisyyttä ja paljon muuta. Sen vastapainona on sitten turvattu tulevaisuus, mielenkiintoinen ja rikas vanhuus. Odottaisit, tukisit miestäsi, toisesta korvasta sisään, toisesta ulos, älä ole niin herkkä, itsehän lapset teit tuohon kuvioon ja pienet lapset yrittäjämiehen kanssa on aivan kaame kiire ja stressi. Leivo miehellesi, kun hän tulee stressaantuneena kotiin, laita sen lempiruokaa, vihdo saunassa ja koita tehdä hänen kotona viettämä aika hienoksi ja kivaksi. Näytä hänelle, että hallitset kodin ja huollon paremmin kuin mitään muuta ja ole ylpeä siitä. Ole ylpeä että kotona on siistiä. Miehesi raataa, että saa teille paremman tulevaisuuden ja sinun työsi on itse valitsemanasi raataa sitten kotona yhtä paljon. Kun lapset ovat lähteneet kotoa ja miehesi on raatanut rahat, teillä on kaikkea muuta, kuin köyhä ja kituva vanhuus. Sitten teillä alkaa se nauttiminen niistä rahoista ja siitä, mitä maailma voi teille kokea ja suoda.

Ai että nyt kärsitään 30v, mutta sitten on rikas vanhuus? Joo ei kiitos :D 

Elämä on tässä ja nyt! Miehesi tai itsekin voi kuolla milloin tahansa. En ikinä suostuisi elämään "Sitku"-elämää. 

Mutta tämähän olikin aprillipila, ei NOIN pinnallista ja ahnetta rahanpalvojaa oikeasti voi olla.

Jätä se. Minulla oli samanlaiseksi osoittautunut mies. Jätin. Ei ole ikävä. Sen jälkeen miehen luokse lapsiamme hoitamaan on hommannut jo 2 aasialaista tyttöä, jotka olleet 7 v vanhempia kuin tyttäremme...Siinä sitä turvallista äitipuolta ja aikuista lapsille, kun mies viilettää yökaudet työmatkoilla lasten hänellä ollessaan..Ei yhteistä kieltä edes "äitipuolella" ja lapsilla.. Huh huh. En ymmärrä miten en aikoinaan nähnyt heti, minkälainen kuspää mies on. Lasten kuullen en häntä hauku kuitenkaan. Paljon haukuttavaa kyllä olisi liittyen lasten huoltoon ja muuhunkin. Meidän elämämme on nykyään ihanaa, seesteistä ja sujuvaa lasten kanssa. Yhtäkään miestä en enää ota kattoni alle asumaan.Voimia sul kovasti, ap.

Kotityöt on uskomaton narina naisilla. Meillä on taapero ja 4 kuukautinen vauva.

Naisella oli jatkuva valitus siivouksista, pyykeistä... eli siitä kun hän joutuu ne hoitamaan ja se vie paljon aikaa.

Lopulta vein siivousehkeet ja pyykkikoneet autotalliin. Nyt meidän taloudessa vain minä kosken ja käytän niitä. Kaksi kertaa viikossa siivoukseen ja päivittäiseen pyykkäyksen menee aikaa mulla viikossa vajaa pari tuntia. Kumppanilla meni vastaavaan monta tuntia päivässä.

Ruuista valmistan noin puolet.

Varmaan muissakin talouksissa naiset on yhtä tehottomia kotitöistä!!!!

Minä olen kyllä ihan parisuhteessa ja olen silti sitä mieltä, että ero ei ole huono ajatus. Mieshän tuossa ei halua muuttaa käytöstään. Ja kun miehen yrityksellä menee vuodesta toiseen huonosti ja työntekijät ovat kelvottomia, niin on aika laittaa yrittämiselle piste ja siirtyä muualle palkkatöihin. Tuonkin perheen tilanne rauhoittuu, kun mies on töissä enää 8 tuntia viitenä päivänä viikossa ja muun ajan viettää perheen parissa.

Jos miehen firmalla menee huonosti ja konkkaa pukkaa, se johtuu siitä, että mies on duunissa samanlainen sekopää kuin kotonakin. Työnarkomaani on työkaverina kamala, mutta pomona ja omistajana sietämätön.

On selvää, että omistaja ja yrittäjä tekee kaikkensa firman puolesta, mutta samalla hänen täytyy ymmärtää, että sitoutuneita ovat työntekijätkin joka päiväiseen leipäänsä. Eli mitä todennäköisemmin halukkaita tekemään parhaansa.

Mies ei nyt ymmärrä, että hän nimenomaan ei  hoida vastuutaan. Hän pakenee vastuutaan yrittämällä tehdä kaiken, MUTTA tietysti vain sen kaiken, minkä valitsee tehdä. Olen aika varma, että työntekijänsä saavat kuulla samankaltaisia pöpejä syytöksiä, kun eivät ymmärtäneet, että tänä perjantaina olisikin pitänyt osata tehdä erilailla kuin viime.

Sano miehelle AP, että ellei hänen suhteellisuudentajunsa ala pikku hiljaa palailla,  hän löytää tosiaan itsensä kadulta menettäneenä yhteyden lapsiinsa. Että niin siinä käy, kun ei osaa toisten panosta oman elämän laatuun yhtään arvostaa, saatika kiittää. Sano, että se on jopa ihan oikein ihmiselle, jolle on siunaantunut perhe ja toimiva yritys, mutta itsekkyyttään ja piittamattomuuttaan ajaa nämä pois.

Sano, että oikeassa elämässä eivät ihmiset käy kylässäkään roope-ankalla.

Kääntäkää terapiassa kaikki kivet, vihanhallinta, epäluottamus yms. Sitten voi tehdä päätöksen erosta. Tsemppiä.

Pelasta ap nyt lapsesi ja eroa. Lapsesi ovat jo nyt traumatisoituneita ja pelkäävät isäänsä. Ovat isona sulle katkeria jos et eroa ja lähde kun pilasit lapsuuden.

Mun äiti jäi hakkaajanarsistin kanssa liittoon eikä pelastsnut lapsia, antoi hullun isän hakata ja kiusata kaikin tavoin. Tän seurauksena halveksin ja inhoan äitiäni syvästi, en kunnioita tippaakaan, en luota tippaakaan enkä millään lailla jaa elämääni äitini kanssa. Paskapää eukko valitsi mieluummin miellytää miestään kuin pelastaa lapsensa väkivallalta ja alistamiselta.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa miettiä millainen todellisuus tulee, kun eroat. Helsingissä esim. eroaa joku 70 % pareista. Täysin sekaisin henkisesti olevia yh-äitejä, jotka jahtaa ruokakaupoissa uutta miestä, kun ne tilanteet vastakkaiseen sukupuoleen tutustumiseen lasten kanssa on harvassa. Miehet menee parhaillaan toista ja kolmatta kierrosta, ja yh-naisia riittää, niin baareissa, kun tinderissäkin. Akateemisia, työläisiä, kaikkea on ja kaikki on epätoivoisia. Naisten arvostus nollassa. Kannattaa oikeasti miettiä ja käydä terapiat lävitse, ennen kuin valitsee "helpon" tien ja eroaa. Tällä palstalla tietty hirveä määrä yh-äitejä neuvomassa, miten kannattaa erota. Mutta ihan nämä samat mammat on sitten baarissa  ja ihan yhtä epätoivoisina omaan elämäänsä, niin kännissä, kuin selvinpäinkin. Yrittäjämies tekee töitä ja paljon. Se on sen miehen paras ominaisuus, mitä pitää tukea. Jos miestä ei tue töissä, niin se tekee hänet onnettomaksi. Samoin miestä pitää passata ja pitää huolta, silloin kun se sitä tarvitsee. Ei miehet ole mitään sotureita, vaan oikeasti aika herkkiä ja ajattelevia ja aika avuttomia jossain asioissa. Sellanen sosialistinen marxismi, että 50 % 50% kaikesta, kaikessa ja koko ajan ei vaan toimi. Aina jollakin on jotain tarpeita, oli se sitten lapsi tai mies. Ketjun AP on mielestäni epäonnistunut laiskimus, joka ei hoida omaa osaansa. Koti on maailman helpoin asia hoitaa ja täällä Suomessa saadaan olla lasten kanssa kotona aika pitkäänkin. Jenkeissä äitiysloma on viikon mittainen, eikä ne ihmiset siellä siltikään valita, koska ovat tottuneet tekemään töitä. 

AP on hoidanut kodin, mutta mies on tehnyt täysin selväksi, että se on yhtä tyhjän kanssa. Mies puhuu vaimostaan samalla tavalla kuin firmansa työntekijöistä, hekään eivät ymmärrä eikä osaa yhtään mitään ja heidän työpanoksensa on nolla. Mitäpä tuohon sitten sanomaan?

Surullista, miten paljon on tällaisia surullisia ihmiskohtaloita. Tässäkin sekä vaimo että mies elää kurjaa elämää, kumpikin onnettomana. Niin monet elää puoliteholla, kun ei tiedä mitä Elämä on.

Kyllä mä sanon että ottakaa Jeesus vastaan, niin sydämenne saa rauhan <3 Kaikkia ongelmia sei tietenkään suinkaan ratkaise, mutta pikkuhiljaa asiat asettuu oikeaan tärkeysjärjestykseen.  

Ap, miehesi on sekaisin, todellisuudentaju hämärtynyt, suosittele hänelle terapiaa! Jos hän saa asiansa kuntoon, on suhteellannekin mahdollisuuksia.

Loppuun palaminen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tukiverkosto oli hyvä, varsinkin esikoisen aikaan: minun vanhempani, mutta isäni sairastui syöpään samaan aikaan kun nuorimmainen vauva syntyi, joten ymmärrettävästi heillä on muuta ajateltavaa kuin meidän lasten hoito.

Sisaruksia minulla ei ole, ja mieheni ainoa sisko asuu ulkomailla. Miehen isä on elossa ja asuu 650 km päässä.

Olen monesti ajatellut tuota MLL lastenhoitajaa mutta kynnys on iso, tai olen tehnyt päässäni siitä jotenkin kauhean ison jutun. Tiedän kyllä että hoitaja on sieltä hankittava. Saako sieltä esim. Yöksi hoitajaa, jos minä menisin hotelliin nukkumaan? Hoitaisiko turvallinen hoitaja ihan yön yli lapsiamme?

Olemme molemmat miehen kanssa loppu. Se on totta. Olen mielestäni tehnyt kaikkeni että saisin autettua miestä stressissä mutta enempään en pysty enkä just nyt haluakaan koska hän vähättelee minua.

Ap

Jos et saa nukuttua tarpeeksi kotona ja mietit yötä hotellissa ja olet hermo loman tarpeessa, on minun valitettavasti mielenterveyden ammattilaisena sanottava että väsymyksessäsi tuskin on enää kysymys vain tarpeesta nukkua. Kuulostaa että olet masentunut ja klassiset oireet ovatkin; vaikea nukkua (vauvasta huolimatta), pakonomainen nukkumisen ja oman itsen ajattelu, tarpeidesi sivuuttaminen miehen tarpeiden edelle (todella tyypillistä masentuneilla), vaikeus jättää lasta muille (mll), ahdistuneisuutesi, tunteesi että olet ihan loppu. Valitettavasti masennus on usein paljon muuta kuin itsemurhan hautominen. Se on ihan oikea sairaus joka vaatii hoitoa. Väsymyksestä siihen ei ole enää pitkä matka. Kysy vielä itsestäsi; itketkö miten usein (syystä riippumatta), oletko joka päivä väsynyt? (lapset eivät todellakaan automaattisesti aiheuta loppuun palamista, pidä se mielessä!

Väsymys on väsymys, ei masennus. Et ole oikeasti alalla tai et ole pätevä.

Synnytyksen jälkeen myös rautavarastot ovat äidillä usein tyhjät. Sekin pahentaa väsymystä. Tämäkään ei ole masennusta.

Sinulla näyttää olevan 3 lasta!

Ap sinun tarinasi osuu hyvin lähelle omaani. Minun mieheni alkoi vielä hoitaa ahdistustaan alkoholilla. Eihän siinä hyvin käynyt. Lopulta meni firma, ei konkurssiin, mutta myyntiin, ja avioliittokin päättyi. 

Minä jaksoin sinnitellä vähän liiankin pitkään. Väsyin vasta sitten kun tajusin, että ei ongelma lopulta ollut yritys tai työ, vaan miehen itsekkyys ja arvostuksen puute. Minun ja lasten tekemiset olivat toissijaisia sittenkin, kun ei ollut enää yritystä tekosyynä. 

Ex ei vaan halua tehdä mitään tavallista ja puuduttavaa, pyykinpesua, ruuanlaittoa ja  harrastuskujetuksia, mitä lapsiperheen arkeen kuuluu. Hän haluaa suorittaa urotekoja. Hänkin käytti minua tekosyynä työhön uppoutumiseen. Minä haluan asua tietyllä alueella, minä haluan matkustaa, minä vaadin sitä ja tätä. Oikeasti olisin vain halunnut tasa-arvoisen parisuhteen ja vanhemmuuden. 

Vierailija kirjoitti:

Vauvavuosi on rankka. Muutaman vuoden päästä teillä on ihan eri tavalla aikaa.

Vauvavuosi on yleensä helpoin, koska silloin äiti on monesti kotona.

Paljon raskaampaa on käydä päivät töissä, viedä lapset aamuin illoin hoitoon, harrastuksiin illalla, hoitaa koti... kaikki yksin. Kaikista raskain aika alkaa, kun lapset aloittavat koulun. Silloin pitää tehdä läksyjä, projekteja, ilmiöitä, kerätä rahaa jne.

Sano että eroat jos tilanne ei muutu. En ymmärrä mihin kaikkeen naiset suostuu ja alistuu. Perhe on molempien vastuulla, mä en tommosta ukkoa jaksais.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauvavuosi on rankka. Muutaman vuoden päästä teillä on ihan eri tavalla aikaa.

Vauvavuosi on yleensä helpoin, koska silloin äiti on monesti kotona.

Paljon raskaampaa on käydä päivät töissä, viedä lapset aamuin illoin hoitoon, harrastuksiin illalla, hoitaa koti... kaikki yksin. Kaikista raskain aika alkaa, kun lapset aloittavat koulun. Silloin pitää tehdä läksyjä, projekteja, ilmiöitä, kerätä rahaa jne.

Hei ei sinun täydy niitä lasten läksyjä tehdä! Ei ihme jos olet väsynyt...

Tämäkin riippunee ihmisestä, milloin kokee olleensa väsynein. Minusta kotona oli ihanaa, mutta kyllä se jatkuva unien lyhyeksi jääminen oli minulle pahinta.

Nyt kaikki lapset koulussa, lukuisiin leirikouluihin on kerätt rahat ja se on ollut minusta vain kivaa :) Jos sinä et tykkää mokkapalojen leipomisesta, niin sitten sinun pitää oppia sanomaan EI!

Vierailija kirjoitti:

Surullista, miten paljon on tällaisia surullisia ihmiskohtaloita. Tässäkin sekä vaimo että mies elää kurjaa elämää, kumpikin onnettomana. Niin monet elää puoliteholla, kun ei tiedä mitä Elämä on.

Kyllä mä sanon että ottakaa Jeesus vastaan, niin sydämenne saa rauhan <3 Kaikkia ongelmia sei tietenkään suinkaan ratkaise, mutta pikkuhiljaa asiat asettuu oikeaan tärkeysjärjestykseen.  

Ap, miehesi on sekaisin, todellisuudentaju hämärtynyt, suosittele hänelle terapiaa! Jos hän saa asiansa kuntoon, on suhteellannekin mahdollisuuksia.

Kylläpäs alapeukkuja satelee. Mikäs siinä, jos koette olevanne onnellisia ilman Jeesustakin.

Mut jos tulee toisenlainen fiilis joskus, huomaatte että sydämessä on tyhjää tai elämässä tarkoituksettomuutta, niin muistakaa mitä sanoin. 

Kaikkea hyvää elämän kanssasiskoille <3

Eiköhän ratkaisu ole kysyjän. Mitä tänne valittamaan. Hän siinä suhteessa elää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauvavuosi on rankka. Muutaman vuoden päästä teillä on ihan eri tavalla aikaa.

Vauvavuosi on yleensä helpoin, koska silloin äiti on monesti kotona.

Paljon raskaampaa on käydä päivät töissä, viedä lapset aamuin illoin hoitoon, harrastuksiin illalla, hoitaa koti... kaikki yksin. Kaikista raskain aika alkaa, kun lapset aloittavat koulun. Silloin pitää tehdä läksyjä, projekteja, ilmiöitä, kerätä rahaa jne.

Hei ei sinun täydy niitä lasten läksyjä tehdä! Ei ihme jos olet väsynyt...

Tämäkin riippunee ihmisestä, milloin kokee olleensa väsynein. Minusta kotona oli ihanaa, mutta kyllä se jatkuva unien lyhyeksi jääminen oli minulle pahinta.

Nyt kaikki lapset koulussa, lukuisiin leirikouluihin on kerätt rahat ja se on ollut minusta vain kivaa :) Jos sinä et tykkää mokkapalojen leipomisesta, niin sitten sinun pitää oppia sanomaan EI!

Kyllä se on vanhemman tehtävä valvoa läksyt ja opettaa asiat, jotka jää koulussa opettamatta. Helsingissä on esim. kirjattomia kouluja ja monet lapset ovat kotiopetuksesssa iltaisin/lauantaisin, jotta vuosiluokan asiat tulevat käytyä läpi. Osassa kouluja oppisisällöt jäävät käymättä läpi, eri syistä: voi olla liian iso luokkakoko, opetus vain selkokielellä jne. Lisäksi lapsella voi olla lisähaasteita, joihin koululla ei ole resursseja vastata.

Kun listaat useamman lapsen päiväkotien, koulujen ja harrastusten mokkapalat, ja ajoitat ne randomisti kaiken muun kanssa, niin voi tulla päiville pituutta. Varsinkin, jos töissäkin on tekemistä.

Onneksi avioeron myötä isähenkilön oli pakko ottaa vastuuta, ja lapset ovat hänellä välillä. Silloin voi tehdä tunteja jemmaan töissä, ja niitä mokkapalojakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauvavuosi on rankka. Muutaman vuoden päästä teillä on ihan eri tavalla aikaa.

Vauvavuosi on yleensä helpoin, koska silloin äiti on monesti kotona.

Paljon raskaampaa on käydä päivät töissä, viedä lapset aamuin illoin hoitoon, harrastuksiin illalla, hoitaa koti... kaikki yksin. Kaikista raskain aika alkaa, kun lapset aloittavat koulun. Silloin pitää tehdä läksyjä, projekteja, ilmiöitä, kerätä rahaa jne.

Miten niin ,tehdä läksyjä. Toki fiksu vanhempi on tukena lapsen koulun käynnissä.muttei tee sen läksyjä. Ei todellakaan. Koululainen haluaa itse tehdä läksyt, hän leikkii vielä eka-tokaluokalla kavereiden kanssa ja myöhemmin kaveit on meillä ja välillä teillä.

Koululainen auttaa kotitöissä, tyhjentää astianpesukoneen, vie omat puhtaat pyykit kaappiinsa jne .Tarvitsee antaa vain ohjeita ja kiitosta. Tämän tekee niin tytöt kuin pojatkin ,jos ohjeista.