Lue keskustelun säännöt.
Onko avioero ainoa vaihtoehto tässä tilanteessa?
Meillä on mennyt viimeisen vuoden ajan puolisoni kanssa jatkuvasti vain huonommin ja huonommin. Mieheni on jatkuvasti töissä, vähintään 6 päivää viikossa ja minulle jää lasten lisäksi aivan kaikki kotityöt. Miehen mukaan se mitä kotona teen, ei ole mitään. Hän ei arvosta kotiäitiyttäni lainkaan, vaikka olen uhrannut esim. viimeiset 7 kk yöuneni erittäin hankalan vauvan heräilyn takia ja antanut miehen nukkua jotta jaksaa töissä. Olen siis vanhempainvapaalla ja hoidan 7 kk ikäistä vauvaa. Meillä on 6-vuotias lapsi myös.
Mies ei ole kertaakaan joutunut hoitamaan lasta, sillä on aina töissä ja minä tyhmänä olen ajatellut että en stressaa häntä lisää vaan annan nukkua ja hoidan ihan kaiken kotona jotta mies jaksaisi paremmin. Olen itse aika uupunut, ja miehen vähättely siitä että tämä mitä teen ei ole yhtään mitään, masentaa entisestään.
Miehen pinna on olematon, saa raivarin pienestä joten koko perhe kulkee kuin munan kuorilla kotona ettei kukaan suututa miestä. Pariterapiassa on käyty ja siellä terapeutti totesi että olemme todellakin avun tarpeessa ja ehdotti 10 lisäkäyntiä. Alan olla sitä mieltä etten jaksa enää edes yrittää, en jaksa käydä pariterapiassa kun ei se mitään muuta.
Mies syyttää vain minua, kaikki on syytäni, hänen raivarinsa ovat minun vikaa, hänen stressinsä on minun vikaa, aivan kaikki. Vauvaa hän hoitaisi mielellään kuulemma, mutta vain jos minä ja esikoinen emme olisi kotona. Ei voi kuulemma keskittyä vauvan hoitoon jos me olemme täällä. Hänen mielestään hän voisi mennä viikonloppuna vaikka työpaikalleen vauvan kanssa (!!!?). Mies ei tajua että perhe ei toimi näin. Hän ei tee mitään työstressilleen tai vihanhallintaongelmilleen, tuntuu että tilanne vain pahenee ja pahenee. Kysyin aamulla mieheltä, keksiikö hän yhtään syytä miksi meidän pitäisi olla yhdessä, kun tilanne on mennyt näin pahaksi. Hän ei keksinyt yhtäkään.
Onko tässä tilanteessa enää järkevää yrittää väkisin pitää pystyssä suhdetta ja perhettä kun ajatuksemme em. asioista eroaa niin totaalisesti? Yritän niin paljon että kaikilla olisi hyvä olla, en vaadi itselleni mitään (eikä minulla ole edes yhtäkään harrastusta saati 1-2 tuntia KUUKAUDESSA omaa aikaa). Pahinta on että jos eroaisimme, arkemme lasten kanssa ei juuri muuttuisi. Mies vaan ei olisi täällä huonotuulisena kiukuttelemassa. Rahaa olisi käytössä vähemmän, mutta minun tuloni yms riittäisi turvaamaan minulle ja lapsille ihan ok elintason. Mies ei siis halua erota, vaikka ei keksikään yhtään syytä pysyä yhdessä.
Kommentit (325)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvavuosi on rankka. Muutaman vuoden päästä teillä on ihan eri tavalla aikaa.
Vauvavuosi on yleensä helpoin, koska silloin äiti on monesti kotona.
Paljon raskaampaa on käydä päivät töissä, viedä lapset aamuin illoin hoitoon, harrastuksiin illalla, hoitaa koti... kaikki yksin. Kaikista raskain aika alkaa, kun lapset aloittavat koulun. Silloin pitää tehdä läksyjä, projekteja, ilmiöitä, kerätä rahaa jne.
Hei ei sinun täydy niitä lasten läksyjä tehdä! Ei ihme jos olet väsynyt...
Tämäkin riippunee ihmisestä, milloin kokee olleensa väsynein. Minusta kotona oli ihanaa, mutta kyllä se jatkuva unien lyhyeksi jääminen oli minulle pahinta.
Nyt kaikki lapset koulussa, lukuisiin leirikouluihin on kerätt rahat ja se on ollut minusta vain kivaa :) Jos sinä et tykkää mokkapalojen leipomisesta, niin sitten sinun pitää oppia sanomaan EI!
Kyllä se on vanhemman tehtävä valvoa läksyt ja opettaa asiat, jotka jää koulussa opettamatta. Helsingissä on esim. kirjattomia kouluja ja monet lapset ovat kotiopetuksesssa iltaisin/lauantaisin, jotta vuosiluokan asiat tulevat käytyä läpi. Osassa kouluja oppisisällöt jäävät käymättä läpi, eri syistä: voi olla liian iso luokkakoko, opetus vain selkokielellä jne. Lisäksi lapsella voi olla lisähaasteita, joihin koululla ei ole resursseja vastata.
Kun listaat useamman lapsen päiväkotien, koulujen ja harrastusten mokkapalat, ja ajoitat ne randomisti kaiken muun kanssa, niin voi tulla päiville pituutta. Varsinkin, jos töissäkin on tekemistä.
Onneksi avioeron myötä isähenkilön oli pakko ottaa vastuuta, ja lapset ovat hänellä välillä. Silloin voi tehdä tunteja jemmaan töissä, ja niitä mokkapalojakin.
Huonosti asiat jos koulu ei opeta asioita mitä sen pitäisi opettaa. Toisaalta, ei sunkaan ehkä tartte? Luota että lapset pärjää, normilapsi pärjääkin. Tietenkin jos on erityislapsia, niin on rankempaa, mutta puhuin ns. normiperhearjesta ilman erityislasta.
Minulla on useita lapsia, vanhin nyt lukiossa, ja on leivottu sen sata mokkapalapellillista, koulunlisäksi harrastusjuttuihin.
Kuten sanoin sopii minulle paremmin kuin vauvavalvominen. Ymmärrän et sä olet erilainen, ymmärrä säkin et niin mäkin =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MInä miettisin vielä, ennen kuin eroaisin. Yksinhuoltajan elämä ei ole herkkua, ja pitää ajatella myös lapsia. He tarvitsevat sekä isän että äidin ja ehjän kodin. Menkää pariterapiaan tai eniten suosittelen Pieksämäen Parempi avioliitto ry:n leiriä. Leirillä on kristillinen pohjavire, mutta kukin saa uskoa, mihin haluaa....olen henk. koht. kuullut kymmenistä pareista, joiden elämä muuttui tuon leirin avulla.
Tässä vielä mun ohjeita:
- puhukaa, puhukaa, puhukaa
- kerro avoimesti, että et enää jaksa
- sano selkeästi, mitä tarvitset: "voisitko tänään imuroida?"
- anna positiivista palautetta puoliskolle, edes joskus.
- älä sano: "miksi sä aina" tai "miksi sä et koskaan", vaan "minusta tuntuu nyt siltä, että"
- mieti, mihin aikoinaan miehessäsi rakastuit. Onko se kaikki kadonnut?
- pikkulapsivaihe on kaikkein rankinta aikaa. Elämä helpottuu kun lapset kasvavat, niin se vain on.
- Pitkä parisuhde on vaikeaa. Eroaminen on helppoa.
Vierailija kirjoitti:
1. Mene töihin
2. Seksiä kahdesti viikossaJos ei onnistu niin eroa ja toteuta nuo kaksi asiaa sitten, töissä saa hieman muuta ajateltavaa ja seksin edut ovat itsestään selviä.
Jos et halua jompaa kumpaa niin mene hoitoon, vika on sinussa.
Eli lisää uupumusta, huonoa vointia ja stressiä?
Kyllä oli paskin neuvo, minkä luin...
Eli hyvä kirjoittaja, kun olet uupunut/stressaantunut tai huonolla tuulella paiski töitä, ja muista tämä on sun syytä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Mene töihin
2. Seksiä kahdesti viikossaJos ei onnistu niin eroa ja toteuta nuo kaksi asiaa sitten, töissä saa hieman muuta ajateltavaa ja seksin edut ovat itsestään selviä.
Jos et halua jompaa kumpaa niin mene hoitoon, vika on sinussa.Eli lisää uupumusta, huonoa vointia ja stressiä?
Kyllä oli paskin neuvo, minkä luin...
Eli hyvä kirjoittaja, kun olet uupunut/stressaantunut tai huonolla tuulella paiski töitä, ja muista tämä on sun syytä
Mukava työ, parempi mieli.
Rahalla saa esim. palkattua siivoojan vaikka kevätsiivoukseen ja ikkunoiden pesuun.
Sinusta seksikin on varmaan kamalaa raatamista. :D
Kuulostaa siltä, ettet voi olla kotona oma itsesi, eivätkä lapsetkaan. Itse eroaisin tuossa tilanteessa. Sinä olet nähtävästi unohtanut itsesi, mutta on kohtuutonta vaatia lapsilta samaa; vaatia heitä mukautumaan yhden perheenjäsenen henkisen kontrollin alle. Kodin pitäisi olla turvallinen, hyvänolon paikka, jossa jokainen saa olla oma itsensä ja jossa on hyvä ja turvallinen olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei Ap,
ensinnä lämmin halaus sulle, ja upeaa että jaksat etsiä eri näkökulmista ratkaisua umpikujalta tuntuvaan tilanteeseen. Ajanpuutteessa en pystynyt lukemaan koko ketjua, joten en tiedä kaikesta mitä on tässä kommentoitu. Silti muutaman ajatuksen sinulle lähetän.
Kaikki kannamme mukanamme sitä henkistä perintöä ja niitä vuorovaikutuksen ja hyväksynnän saamisen malleja, mitkä olemme lapsuudenkodistamme omaksuneet. Kuinka toimimattomia mallit ovat olleetkaan, olemme pitkään niille sokeita: ne ovat mielenmaailmaamme sisäänrakennettuja "normaaleja". Yhtä lailla se riittämättömyyden tunne tai paha olo, jonka toimimattomat mallit tuottavat, voi nurinkurisesti tuntua turvalliselta: samalta olotilalta, joka on aina vallinnut.
Kuvauksen perusteella miehesi ei voi hyvin eikä itse tiedosta sitä. Vaikka toisen syvää kokemusta ei voi kukaan ulkopuolinen tietää, ei ole tavatonta yrittää peittää omaa sisäistä häpeää tai kelpaamattomuuden tunnetta kovalla työnteolla tai perfektionismilla. Se ei ole kuitenkaan paranna tilannetta. Vihan purkaminen toisiin kertoo henkilön omasta vaikeudesta käsitellä vaikeita tunteita.
Terapeuttinne kanssa olette näitä asioita varmaan käsitelleetkin?
Oman sisäisen maailman tutkimisesta tulee mahdollista, kun sille tarjoutuu tilaa (jatkuva oravanpyörä valitettavasti varmistaa, ettei tilaa tule) ja se tuntuu riittävän turvalliselta (varsinkin aluksi tarvitaan kannattelemaan esim. toinen henkilö, johon ei liity jännitteitä, jotta voi syntyä tunne "arvostavasta vastaanottamisesta" ja siitä että on hyväksytty kaikkineen). Tarvitaan myös omaa halua uskaltaa.
Joskus ihminen ei katso itseensä ennen kuin on pahemman kerran törmännyt. Kaikki eivät koskaan viivy missään kauempaa vaan nostavat kytkintä heti kun palaute rumista sanoista tai teoista ei ole suosiollista. Kuinka voi tietää, miten miehesi valitsee? Omalla kohdalla työn tekeminen kannattaa aloittaa heti, ehkä olet jo aloittanutkin. Kasvatat omaa henkistä pääomaasi. Kun toinen suhteessa ilmentää ongelmaansa vahvasti, saattaisi johtaa ajatukseen että kaikki vaikeudet juontavat hänestä. Usko pois, on kauhean tavallista että parisuhteissa dynamiikka menee tällä tavoin. Tämä käytännön näkemys juontaa sekä omasta kokemuksesta, vertaisohjaajan silmin ja kirkastuu joissain erinomaisissa kirjoissa, esim. Bruce Fisher ja Nina Hart, Loving Choices (suomeksi Rakentava valinta parisuhteen parhaaksi, ainakin kirjastoista saatavilla). Myös Harville Hendrix: Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu.
Lopuksi. Jotkut parit ovat saaneet apua tulehtuneeseen tilanteeseensa parisuhdeleirillä. Samoissa pienryhmissä, joissa itse olen ollut mukana, on ollut pareja, jotka pohtivat eroa ja ovat uskaltautuneet katsomaan vielä tämän kortin. Aivan loistava tilaisuus tehdä uusia löytöjä sekä kumppanista että itsestä ja oman suhteen dynamiikasta. Jos teidän karvojanne ei nosta kristillinen taustavire pystyyn, ja vaikka nostaisi, menkää HNMKYn koko viikon mittaiselle leirille Pieksämäelle. Lapsille on omat hyvin organisoidut ohjelmat 1-vuotiaista alkaen, vauvan voi myös ottaa mukaan. Vertaisuuteen perustuen avioparit kertovat omia kokemuksia vasten peilaten mitä ovat kohdanneet ja miten selvittäneet, pienryhmissä parasta antia on oivallus siitä miten yhteisesti painimme hyvinkin samankaltaisten asioiden kanssa suhteessamme ja konkreettiset kuulluksi tulemisen harjoitukset. Viikko tekee teille (varsinkin miehelle irti työkuvioista) ihmeitä.
Yrittäjäksi ei sovi kuka vain, oma teekkarimieheni yritti hampaat irvessä kunnes otin asumuseron. En kestänyt sitä valitusta, syyttelyä ja kodin ilmapiiriä, tuntui ihan Jekyll/Hyde-meiningiltä kun ennen rauhallinen ja kiltti mies saattoi keskellä yötä huutaa niin kovaa että naapurit soittivat poliisit. Minä en ymmärtänyt hänen paineistaan kuulema mitään.
Ei ollut vielä lapsia silloin, ja hyvä niin, sillä miehelle pamahti lopulta masennus. Palattiin yhteen parisuhdeterapian, parisuhdeleirin ja miehen yksilöterapian myötä. Sai onneksi myytyä firmansa entiselle opiskelukaverille ja jäi tasoaan alhaisempiin hommiin ”suojatyöpaikkaan” kunnes toivuttuaan headhuntattiin kansainvälisen toimijan konsultiksi.
Näin 10 vuotta myöhemmin meillä on kaksi ihanaa lasta ja onnellinen arki. Minulla on oma yritys, ja mieheni osaa tukea kantapään kautta oppimaansa.
Onneksi lähdin, sanoo hän usein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies on ihan sekaisin, ja defenssit päällä todella voimakkaasti. Itse ottaisin asumuseron tuossa kohtaa, ei ole mitään järkeä jatkaa saman katon alla jos se on noin valtavan raskasta ja kieroutunutta kuin olet kertonut. Ja tosiaan lapset tarvitsevat turvallisen ilmapiirin, ehdottomasti.
Asumusero toivottavasti herättää miehen miettimään asioita, ja saa hänet avautumaan terapialle ja asioiden muuttamiselle. Päätä myöhemmin lopullisesti suhteen jatkosta, nyt äkkiä irti tuosta kuviosta ja tilaa hengittää sulle ja lapsille! Ei olisi varmaan yhtään pahaksi, jos pitäisit muutenkin vähän hiljaiseloa miehen suuntaan asumuseron alussa, saatte molemmat rauhoittua ja miehelle konkretisoituu erityisen hyvin se että voi menettää teidät. Ja jos mies ei asumuserosta huolimatta havahdu mihinkään, niin tiedät ettei ole toivoa. Mutta kuulostaa erittäin vahvasti siltä, että ilman asumuseroa hän ei tule ikinä tajuamaan.
Toivon sulle kovasti voimia! Luota siihen, että tulevaisuudessa on asiat paremmin kun nyt saat katkaistua tuon kuvion, oli se tulevaisuus sitten miehen kanssa tai ilman. :-)
Vierailija kirjoitti:
Yrittäjäksi ei sovi kuka vain, oma teekkarimieheni yritti hampaat irvessä kunnes otin asumuseron. En kestänyt sitä valitusta, syyttelyä ja kodin ilmapiiriä, tuntui ihan Jekyll/Hyde-meiningiltä kun ennen rauhallinen ja kiltti mies saattoi keskellä yötä huutaa niin kovaa että naapurit soittivat poliisit. Minä en ymmärtänyt hänen paineistaan kuulema mitään.
Ei ollut vielä lapsia silloin, ja hyvä niin, sillä miehelle pamahti lopulta masennus. Palattiin yhteen parisuhdeterapian, parisuhdeleirin ja miehen yksilöterapian myötä. Sai onneksi myytyä firmansa entiselle opiskelukaverille ja jäi tasoaan alhaisempiin hommiin ”suojatyöpaikkaan” kunnes toivuttuaan headhuntattiin kansainvälisen toimijan konsultiksi.
Näin 10 vuotta myöhemmin meillä on kaksi ihanaa lasta ja onnellinen arki. Minulla on oma yritys, ja mieheni osaa tukea kantapään kautta oppimaansa.
Onneksi lähdin, sanoo hän usein.
Vaati aika paljon kanttia mieheltä lähteä tuohon. Ap:n mies ei yllä vaikuta sellaiselta joka tällaiseen terapiarumbaan lähtisi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap ottanut yrittäjämiehen ja kuvitellut, että kaikki tulee helpolla ja on niin auvoista ja onnellista aina kello viiden jälkeen, kun mies tulee kotiin. Ei muuten ole, yrittäjät yrittää alkuvaiheessa 24/7 ja se kuinka paljon tukee miestä, niin määrää selviytymisen. Ap:n on ehkä parempi ottaaa ero ja antaa mies sitä, paremmin arvostaville. Tee miehellesi palvelus ja poistu takavasemmalle. Anna miehesi menestyä ja vaihda sinä niitä kakkavaippoja yh:na, jos luulet että elämäsi siitä jotenkin paranee. Miehesi ansaitsee menestyvämmän naisen, mitä tuollaisen valittajan.
Mitä mies ylipäätään tekee naisella, kun kerran sitä ei koskaan näy kotona muuta kuin nukkumassa. Aloittajalla on varmasti paljon rauhallisempi ja turvallisempi elämä jatkossa lastensa kanssa ja miehellekin on parempi olla naimisissa vain firmansa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla mahdollista, että miehellä on salarakas? Yksi hyvin tyypillinen asia on silloin se, että omassa puolisossa nähdään yhtäkkiä kaikki maailman viat ja mies on huonotuulinen ollessaan kotona.
Lisäksi pettämistä tapahtuu miehillä usein juuri siinä kohtaa, kun on vauva talossa.
Olen tätä miettinyt mutta mies on ihan kokoajan oikeasti töissä että en usko hänellä olevan siihen aikaa. Lisäksi hän jostain käsittämättömästä syystä palvoo vartaloani (mikä ei ole todellakaan maailman kaunein kahden lapsen jälkeen) ja haluaa seksiä aina kun mahdollista. Tämä on siis ainoa hyvä mitä hän minusta osaa sanoa ja sekin tuntuu että tekee sen koska haluaa seksiä.
Voihan hänellä toinen olla, en sitä kiistä.Ap
Se että hän arvostaa vartaloasi kohteena, omaisuutena ja hyödykkeenä, ei kerro mitään hänen uskollisuusestaan tai rakkaudestaan.
Naisina sekoitamme halun rakkauteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pääset ap itse helpommalla, kun eroat. Taloudellinen tilanteesikin varmaan paranee, kun ei mies syö teiltä 800:a euroa kuussa ravintoloissa. Sinun ja lasten kodista tulee rauhallinen paikka, jossa ei tarvitse pelätä kenenkään raivareita. Se antaa myös sinulle voimavaroja. Lisäksi sinun ei tarvitse hoitaa miehen vaatehuoltoa eikä siivota hänen muita sotkujaan. Sinun kannattaa myös hankkia luotettava lastenhoitaja. Periaatteessa miehen kuuluisi tavata lapsia ja sen kuuluisi olla omaa aikaa, mutta kun mies on tuollainen, todellisuudessa niin ei tule tapahtumaan vaan tulet pelkäämään aina vähän kun lapset ovat siellä. Todennäköisesti mies myös saa niitä raivareita lasten ollessa siellä ja soittelee sinulle. Raivoaa sinulle lasten käytöksestä. Ei osaa olla isä. Silloin sinun täytyy ottaa yhteyttä lastensuojeluun ja kertoa tilanteesta. Näin asiat siis menevät, jos et jo nyt hae viranomaisapua pehmeämpiä kanavia pitkin. Kuten neuvola tai perheneuvola. Jos tilanne jatkuu, he myös aika pian ottavat sen lastensuojelun arvion tarpeen puheeksi, ja se voi olla se tekijä, joka herättää miehen tajuamaan, missä mennään ja että hänen takiaan ihmiset kärsivät. Lisäksi jos tilanne jatkuu, he voivat käytännössä vaatia eroamaan rankempien toimien uhalla, siis jos et äitinä kykene tai välitä suojella lapsia aggressiiviselta raivopäältä vaan annat heidän traumatisoitua. Lapset oppivat teidän tilanteessa nyt ihan vääriä malleja. Tämä voi kuulostaa julmaltakin, mutta ulkopuolisen avun pyytäminen on tärkeää paitsi oman oikeusturvasi myös lasten hyvinvoinnin vuoksi. Omin päin et voi estää isää tapaamasta lapsia. Hän voi syyttää vieraannuttamisesta ja ties mistä. Mutta viranomainen voi arvioida miehen turvattomaksi lapsille. Itse vastaavassa tilanteessa odotin aivan liian kauan ulkopuolisen avun pyytämistä. Mies rikkoi tavaroita, myös lapsen, uhkaili itsemurhalla aivan mitättömistä asioista, vaikka ulkoisesti oli kaikki ihan hyvin. Akateeminen tutkinto, vakityö, omistusasunto. Ilmapiiri oli äärimmäisen ahdistava ja kaikki oli minun syytäni jollain mystisellä tavalla. Erosta on pitkä aika, ja miehen hakeuduttua hoitoon asiat menivät parempaan suuntaan. Välit eivät koskaan tulleet täysin kuntoon, ja edelleen hänen suhtautumisensa minuun on perusnegatiivista. Ikään kuin olisin hänelle kaiken pahan alku ja juuri. Mutta ainakaan ei tarvitse juuri olla tekemisissä. Hanki luotettava lastenhoitaja siksi, että saat myös itse sitä oikeaa omaa aikaa. Sinä pärjäät kyllä. Ja lisäksi voit löytää oikeasti kivan miehen.
Vauvavuotena ei kyllä helposti kannata erota. Ap on loppuun väsynyt ja silloin ei ajattele selkeästi - olen itse kokenut ja eroajatukset miettinyt. Uskon että jos pari vuotta jaksavat, niin suhde on valoisampi. Vaatisi kyllä mieheltä silti työnteon vähentämistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tässä yrittänyt pari päivää keskustelua miehen kanssa. Olen yrittänyt hyvällä, ja olen sortunut myös lopulta itkuunkin kun tämä on aivan kuin hullua kuristaisi.
Emme kykene puhumaan parisuhteestamme. Mies kääntää kaiken työhönsä. Asumme vaatimattomasti siihen nähden että olemme molemmat ihan hyvä palkkaiksessa työssä, mutta vaikka haaveeni on omakotitalo ja piha, olen ajatellut että säästetään kun asutaan ahtaammin eikä meillä ole esim. Kahta autoa. Eikö niin että ihmisellä pitää olla haaveita ja unelmia? Minun unelmani on se oma piha jota laitella. Meidän tuloillamme ja säästöillä se ei ole edes mikään mahdoton unelma. Mies sanoi suoraan että tämä haave ei tule koskaan toteutumaan. Että lähinnä pienempään (kaupungin) asuntoon voimme miettiä muuttoa. Hän siis haluaa ihan väkisin viedä minulta kaikki unelmat. Painotan siis että en ole olettanut että mies ostaisi meille talon jne vaan YHDESSÄ hankkisimme sen. Tuo heitto kaupungin asuntoon muuttamisesta on älytön eikä siinä ole mitään järjellistä syytä. Ihan kuin mies haluaisi vaan tehdä elämästämme enemmän sellaista mistä minä en haaveile.
Koska miehellä on kahdessa kaupungissa firman työpisteet, hän suhaa autolla luonnollisesti paljon. Hän osti syksyllä 15 v vanhan romuauton, vaihtoi siis toimivan ja hyvän uudehkon perheauton tuohon vanhaan ja perheellemme liian pieneen autoon. En kritisoinut päätöstä, ihmettelin sitä vain. Mies väitti että hän voisi luopua autosta Ellen MINÄ MATERIALISTINA vaatisi että meillä lapsiperheenä on oltava auto. (Hän tarvitsee työssään autoa). Olin aivan sanaton. En siis valittanut koskaan tästä miehen älyttömästä valinnasta vaihtaa hyvä auto vanhaan "romuun".
Minulle tuli tunne että mies haluaa ajaa minut pois väkisin. Haluaa tinkiä kaikesta meidän elämässämme, ja "köyhällä" väkisin. Sitten hän syyttää minua että häpeän hänen köyhäilyään. Olin täysin sanaton, koska en ole ikinä puuttunut tähän "köyhäilyyn". Päin vastoin, sanoin joskus että olen ylpeä siitä että hän ei koreile rahalla ja ostele hienoja juttuja vain koska voi.
Miehen firma tekee positiivista tulosta vuodesta toiseen. Joten tämä käytös on ihan kummallista.
Anteeksi jos tämä nopeasti kirjoittamani viesti on sekava, yritän vaan äkkiä kirjoittaa ajatuksiani. Olen tosi kiitollinen että jaksatte kirjottaa ja kommentoida tähän ketjuun ja kun vauva menee päikkäreille, koitan kirjoittaa järkevämmin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen tässä yrittänyt pari päivää keskustelua miehen kanssa. Olen yrittänyt hyvällä, ja olen sortunut myös lopulta itkuunkin kun tämä on aivan kuin hullua kuristaisi.
Emme kykene puhumaan parisuhteestamme. Mies kääntää kaiken työhönsä. Asumme vaatimattomasti siihen nähden että olemme molemmat ihan hyvä palkkaiksessa työssä, mutta vaikka haaveeni on omakotitalo ja piha, olen ajatellut että säästetään kun asutaan ahtaammin eikä meillä ole esim. Kahta autoa. Eikö niin että ihmisellä pitää olla haaveita ja unelmia? Minun unelmani on se oma piha jota laitella. Meidän tuloillamme ja säästöillä se ei ole edes mikään mahdoton unelma. Mies sanoi suoraan että tämä haave ei tule koskaan toteutumaan. Että lähinnä pienempään (kaupungin) asuntoon voimme miettiä muuttoa. Hän siis haluaa ihan väkisin viedä minulta kaikki unelmat. Painotan siis että en ole olettanut että mies ostaisi meille talon jne vaan YHDESSÄ hankkisimme sen. Tuo heitto kaupungin asuntoon muuttamisesta on älytön eikä siinä ole mitään järjellistä syytä. Ihan kuin mies haluaisi vaan tehdä elämästämme enemmän sellaista mistä minä en haaveile.
Koska miehellä on kahdessa kaupungissa firman työpisteet, hän suhaa autolla luonnollisesti paljon. Hän osti syksyllä 15 v vanhan romuauton, vaihtoi siis toimivan ja hyvän uudehkon perheauton tuohon vanhaan ja perheellemme liian pieneen autoon. En kritisoinut päätöstä, ihmettelin sitä vain. Mies väitti että hän voisi luopua autosta Ellen MINÄ MATERIALISTINA vaatisi että meillä lapsiperheenä on oltava auto. (Hän tarvitsee työssään autoa). Olin aivan sanaton. En siis valittanut koskaan tästä miehen älyttömästä valinnasta vaihtaa hyvä auto vanhaan "romuun".
Minulle tuli tunne että mies haluaa ajaa minut pois väkisin. Haluaa tinkiä kaikesta meidän elämässämme, ja "köyhällä" väkisin. Sitten hän syyttää minua että häpeän hänen köyhäilyään. Olin täysin sanaton, koska en ole ikinä puuttunut tähän "köyhäilyyn". Päin vastoin, sanoin joskus että olen ylpeä siitä että hän ei koreile rahalla ja ostele hienoja juttuja vain koska voi.
Miehen firma tekee positiivista tulosta vuodesta toiseen. Joten tämä käytös on ihan kummallista.
Anteeksi jos tämä nopeasti kirjoittamani viesti on sekava, yritän vaan äkkiä kirjoittaa ajatuksiani. Olen tosi kiitollinen että jaksatte kirjottaa ja kommentoida tähän ketjuun ja kun vauva menee päikkäreille, koitan kirjoittaa järkevämmin.Ap
Oletko aivan varma miehen taloudellisesta tilanteesta? Voisiko olla jotain velkoja, joista sinä et tiedä? Kuulostaa oudolta, todella oudolta, tuo mitä hän nyt tekee. Siis eihän rahalla tarvitse pröystäillä, mutta miksi aloittaa köyhäily ja vaihtaa jo jotain olemassa olevaa huonompaan. En tiedä, peliongelmaisiakin on eikä niistä päältä päin sitä näe ennen kuin romahtaa. Mikäli miehelläsi on jotain salattavaa muutenkin, selittäisi sen, miksi on niin agressiivinen.
Ap, minullekin tuli mieleen, että miehen firmassa on jotain pielessä. Kysy tätä suoraan. Se selittäisi paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tässä yrittänyt pari päivää keskustelua miehen kanssa. Olen yrittänyt hyvällä, ja olen sortunut myös lopulta itkuunkin kun tämä on aivan kuin hullua kuristaisi.
Emme kykene puhumaan parisuhteestamme. Mies kääntää kaiken työhönsä. Asumme vaatimattomasti siihen nähden että olemme molemmat ihan hyvä palkkaiksessa työssä, mutta vaikka haaveeni on omakotitalo ja piha, olen ajatellut että säästetään kun asutaan ahtaammin eikä meillä ole esim. Kahta autoa. Eikö niin että ihmisellä pitää olla haaveita ja unelmia? Minun unelmani on se oma piha jota laitella. Meidän tuloillamme ja säästöillä se ei ole edes mikään mahdoton unelma. Mies sanoi suoraan että tämä haave ei tule koskaan toteutumaan. Että lähinnä pienempään (kaupungin) asuntoon voimme miettiä muuttoa. Hän siis haluaa ihan väkisin viedä minulta kaikki unelmat. Painotan siis että en ole olettanut että mies ostaisi meille talon jne vaan YHDESSÄ hankkisimme sen. Tuo heitto kaupungin asuntoon muuttamisesta on älytön eikä siinä ole mitään järjellistä syytä. Ihan kuin mies haluaisi vaan tehdä elämästämme enemmän sellaista mistä minä en haaveile.
Koska miehellä on kahdessa kaupungissa firman työpisteet, hän suhaa autolla luonnollisesti paljon. Hän osti syksyllä 15 v vanhan romuauton, vaihtoi siis toimivan ja hyvän uudehkon perheauton tuohon vanhaan ja perheellemme liian pieneen autoon. En kritisoinut päätöstä, ihmettelin sitä vain. Mies väitti että hän voisi luopua autosta Ellen MINÄ MATERIALISTINA vaatisi että meillä lapsiperheenä on oltava auto. (Hän tarvitsee työssään autoa). Olin aivan sanaton. En siis valittanut koskaan tästä miehen älyttömästä valinnasta vaihtaa hyvä auto vanhaan "romuun".
Minulle tuli tunne että mies haluaa ajaa minut pois väkisin. Haluaa tinkiä kaikesta meidän elämässämme, ja "köyhällä" väkisin. Sitten hän syyttää minua että häpeän hänen köyhäilyään. Olin täysin sanaton, koska en ole ikinä puuttunut tähän "köyhäilyyn". Päin vastoin, sanoin joskus että olen ylpeä siitä että hän ei koreile rahalla ja ostele hienoja juttuja vain koska voi.
Miehen firma tekee positiivista tulosta vuodesta toiseen. Joten tämä käytös on ihan kummallista.
Anteeksi jos tämä nopeasti kirjoittamani viesti on sekava, yritän vaan äkkiä kirjoittaa ajatuksiani. Olen tosi kiitollinen että jaksatte kirjottaa ja kommentoida tähän ketjuun ja kun vauva menee päikkäreille, koitan kirjoittaa järkevämmin.Ap
Oletko aivan varma miehen taloudellisesta tilanteesta? Voisiko olla jotain velkoja, joista sinä et tiedä? Kuulostaa oudolta, todella oudolta, tuo mitä hän nyt tekee. Siis eihän rahalla tarvitse pröystäillä, mutta miksi aloittaa köyhäily ja vaihtaa jo jotain olemassa olevaa huonompaan. En tiedä, peliongelmaisiakin on eikä niistä päältä päin sitä näe ennen kuin romahtaa. Mikäli miehelläsi on jotain salattavaa muutenkin, selittäisi sen, miksi on niin agressiivinen.
Mies on aina ollut perusnegatiivinen ja ajatellut aina kaiken pahimman kautta. Peliongelmaa ei ole, sen tiedän. Firmaansa on sijoitettu ulkopuoliselta taholta ihan äskettäin sen verran rahaa että ei se ainakaan taloudellisissa vaikeuksissa ole. Koko ajan miehen yritys on kasvanut tasaisesti ja tulos ollut positiivinen, liikevaihto kasvanut, ja kuitenkin kokoajan mies on ollut sitä mieltä että konkurssiin ollaan menossa. En ole enää vuosiin ottanut näitä konkurssi-puheita vakavasti. Ensimmäistä kertaa hän nyt sanoi minulle että olen hänen rahojensa perässä (tähän ei voi kuin nauraa koska pärjään omilla avuillani ja työlläni ihan hyvin, enkä ole miehen rahoista (joita kuulemma ei ole edes) koskaan ollut kiinnostunut. Miehellä on sijoitusasunto, johon on tehnyt remonttia, se on ainoa asia mihin voisin kuvitella että miehellä menisi rahaa. Ja meillä on siis avioehto, minun toiveestani aikanaan tehty. Eli nämä rahan perässä olemus puheet on tosi ilkeää paskaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tässä yrittänyt pari päivää keskustelua miehen kanssa. Olen yrittänyt hyvällä, ja olen sortunut myös lopulta itkuunkin kun tämä on aivan kuin hullua kuristaisi.
Emme kykene puhumaan parisuhteestamme. Mies kääntää kaiken työhönsä. Asumme vaatimattomasti siihen nähden että olemme molemmat ihan hyvä palkkaiksessa työssä, mutta vaikka haaveeni on omakotitalo ja piha, olen ajatellut että säästetään kun asutaan ahtaammin eikä meillä ole esim. Kahta autoa. Eikö niin että ihmisellä pitää olla haaveita ja unelmia? Minun unelmani on se oma piha jota laitella. Meidän tuloillamme ja säästöillä se ei ole edes mikään mahdoton unelma. Mies sanoi suoraan että tämä haave ei tule koskaan toteutumaan. Että lähinnä pienempään (kaupungin) asuntoon voimme miettiä muuttoa. Hän siis haluaa ihan väkisin viedä minulta kaikki unelmat. Painotan siis että en ole olettanut että mies ostaisi meille talon jne vaan YHDESSÄ hankkisimme sen. Tuo heitto kaupungin asuntoon muuttamisesta on älytön eikä siinä ole mitään järjellistä syytä. Ihan kuin mies haluaisi vaan tehdä elämästämme enemmän sellaista mistä minä en haaveile.
Koska miehellä on kahdessa kaupungissa firman työpisteet, hän suhaa autolla luonnollisesti paljon. Hän osti syksyllä 15 v vanhan romuauton, vaihtoi siis toimivan ja hyvän uudehkon perheauton tuohon vanhaan ja perheellemme liian pieneen autoon. En kritisoinut päätöstä, ihmettelin sitä vain. Mies väitti että hän voisi luopua autosta Ellen MINÄ MATERIALISTINA vaatisi että meillä lapsiperheenä on oltava auto. (Hän tarvitsee työssään autoa). Olin aivan sanaton. En siis valittanut koskaan tästä miehen älyttömästä valinnasta vaihtaa hyvä auto vanhaan "romuun".
Minulle tuli tunne että mies haluaa ajaa minut pois väkisin. Haluaa tinkiä kaikesta meidän elämässämme, ja "köyhällä" väkisin. Sitten hän syyttää minua että häpeän hänen köyhäilyään. Olin täysin sanaton, koska en ole ikinä puuttunut tähän "köyhäilyyn". Päin vastoin, sanoin joskus että olen ylpeä siitä että hän ei koreile rahalla ja ostele hienoja juttuja vain koska voi.
Miehen firma tekee positiivista tulosta vuodesta toiseen. Joten tämä käytös on ihan kummallista.
Anteeksi jos tämä nopeasti kirjoittamani viesti on sekava, yritän vaan äkkiä kirjoittaa ajatuksiani. Olen tosi kiitollinen että jaksatte kirjottaa ja kommentoida tähän ketjuun ja kun vauva menee päikkäreille, koitan kirjoittaa järkevämmin.Ap
Oletko aivan varma miehen taloudellisesta tilanteesta? Voisiko olla jotain velkoja, joista sinä et tiedä? Kuulostaa oudolta, todella oudolta, tuo mitä hän nyt tekee. Siis eihän rahalla tarvitse pröystäillä, mutta miksi aloittaa köyhäily ja vaihtaa jo jotain olemassa olevaa huonompaan. En tiedä, peliongelmaisiakin on eikä niistä päältä päin sitä näe ennen kuin romahtaa. Mikäli miehelläsi on jotain salattavaa muutenkin, selittäisi sen, miksi on niin agressiivinen.
Mies on aina ollut perusnegatiivinen ja ajatellut aina kaiken pahimman kautta. Peliongelmaa ei ole, sen tiedän. Firmaansa on sijoitettu ulkopuoliselta taholta ihan äskettäin sen verran rahaa että ei se ainakaan taloudellisissa vaikeuksissa ole. Koko ajan miehen yritys on kasvanut tasaisesti ja tulos ollut positiivinen, liikevaihto kasvanut, ja kuitenkin kokoajan mies on ollut sitä mieltä että konkurssiin ollaan menossa. En ole enää vuosiin ottanut näitä konkurssi-puheita vakavasti. Ensimmäistä kertaa hän nyt sanoi minulle että olen hänen rahojensa perässä (tähän ei voi kuin nauraa koska pärjään omilla avuillani ja työlläni ihan hyvin, enkä ole miehen rahoista (joita kuulemma ei ole edes) koskaan ollut kiinnostunut. Miehellä on sijoitusasunto, johon on tehnyt remonttia, se on ainoa asia mihin voisin kuvitella että miehellä menisi rahaa. Ja meillä on siis avioehto, minun toiveestani aikanaan tehty. Eli nämä rahan perässä olemus puheet on tosi ilkeää paskaa.
Ap
Voi ap, ikävä tilanne. Ehkä hän siksi sinuun rakastui, jos sinä olit se positiivinen, huoleton, ja hän perusnegatiivinen. Minusta nyt vaan tuntuu, että sinä hukut tuon miehen kanssa, hän vetää sinut mukanaan syvyyksiin etkä sinä sitä ansaitse. Olet vielä nuori ja sinulla on elämää edessä vaikka kuinka paljon, sinulla on kaksi lasta, joiden elämä on vasta alussa ja joiden kanssa voit elää vaikka kuinka monta ihanaa hetkeä. En haluaisi koskaan kenellekään suositella eroa, se jokaisen pitäisi päättää itse ihan omista lähtökohdistaan, mutta nyt on pakko sanoa, että pelasta itsesi ja lapsesi. Jos valoa tunnelin päässä ei näy, niin sinä jäät tunneliin, ja miksi?
Nyt mennään jo ohi aiheen, mutta... niinhän koululaiset tekee, ideaalitilanteessa. Käytännössä meillä esim. lasten kotityöt on oppia lapsille, ei apua vanhemmille. Sen verran monta kertaa pitää muistuttaa, opastaa ja korjata jälkiä, että itse olisi melkein tehnyt siinä ajassa.
Meillä esikoinen selviytyi läksyistä vasemmalla kädellä huitaisten ja pärjäsi hyvin koulussa. Nuorempi taas on huono epäonnistumaan, eka-tokaluokkalaisena meni aina pidempi tai lyhyempi aika vakuutteluun siitä, että osaa varmasti tehdä läksyt. Onneksi alkoi vähitellen helpottaa. Edelleen tarvitsee paljon tsemppausta, kun tulee uudenlainen tehtävä.
Esikoisella on nyt kuudesluokkalaisena tehtävä seurata eduskuntavaaleja. Pitää kerätä artikkeleja jne. Lapsi tekee työnsä tietysti itse, mutta kyselee paljon ja ollaan saatu hyviä keskusteluja aikaan. Aivan mahtava koulutehtävä, mutta ilman vanhemman panosta anti jäisi huomattavasti ohuemmaksi.
Siinä missä neljävuotiaan kanssa pystyi puolikoomassa leikkimään, niin koululaisen kanssa saa laittaa aivot käyttöön ihan erilailla.