Lue keskustelun säännöt.
Onko avioero ainoa vaihtoehto tässä tilanteessa?
Meillä on mennyt viimeisen vuoden ajan puolisoni kanssa jatkuvasti vain huonommin ja huonommin. Mieheni on jatkuvasti töissä, vähintään 6 päivää viikossa ja minulle jää lasten lisäksi aivan kaikki kotityöt. Miehen mukaan se mitä kotona teen, ei ole mitään. Hän ei arvosta kotiäitiyttäni lainkaan, vaikka olen uhrannut esim. viimeiset 7 kk yöuneni erittäin hankalan vauvan heräilyn takia ja antanut miehen nukkua jotta jaksaa töissä. Olen siis vanhempainvapaalla ja hoidan 7 kk ikäistä vauvaa. Meillä on 6-vuotias lapsi myös.
Mies ei ole kertaakaan joutunut hoitamaan lasta, sillä on aina töissä ja minä tyhmänä olen ajatellut että en stressaa häntä lisää vaan annan nukkua ja hoidan ihan kaiken kotona jotta mies jaksaisi paremmin. Olen itse aika uupunut, ja miehen vähättely siitä että tämä mitä teen ei ole yhtään mitään, masentaa entisestään.
Miehen pinna on olematon, saa raivarin pienestä joten koko perhe kulkee kuin munan kuorilla kotona ettei kukaan suututa miestä. Pariterapiassa on käyty ja siellä terapeutti totesi että olemme todellakin avun tarpeessa ja ehdotti 10 lisäkäyntiä. Alan olla sitä mieltä etten jaksa enää edes yrittää, en jaksa käydä pariterapiassa kun ei se mitään muuta.
Mies syyttää vain minua, kaikki on syytäni, hänen raivarinsa ovat minun vikaa, hänen stressinsä on minun vikaa, aivan kaikki. Vauvaa hän hoitaisi mielellään kuulemma, mutta vain jos minä ja esikoinen emme olisi kotona. Ei voi kuulemma keskittyä vauvan hoitoon jos me olemme täällä. Hänen mielestään hän voisi mennä viikonloppuna vaikka työpaikalleen vauvan kanssa (!!!?). Mies ei tajua että perhe ei toimi näin. Hän ei tee mitään työstressilleen tai vihanhallintaongelmilleen, tuntuu että tilanne vain pahenee ja pahenee. Kysyin aamulla mieheltä, keksiikö hän yhtään syytä miksi meidän pitäisi olla yhdessä, kun tilanne on mennyt näin pahaksi. Hän ei keksinyt yhtäkään.
Onko tässä tilanteessa enää järkevää yrittää väkisin pitää pystyssä suhdetta ja perhettä kun ajatuksemme em. asioista eroaa niin totaalisesti? Yritän niin paljon että kaikilla olisi hyvä olla, en vaadi itselleni mitään (eikä minulla ole edes yhtäkään harrastusta saati 1-2 tuntia KUUKAUDESSA omaa aikaa). Pahinta on että jos eroaisimme, arkemme lasten kanssa ei juuri muuttuisi. Mies vaan ei olisi täällä huonotuulisena kiukuttelemassa. Rahaa olisi käytössä vähemmän, mutta minun tuloni yms riittäisi turvaamaan minulle ja lapsille ihan ok elintason. Mies ei siis halua erota, vaikka ei keksikään yhtään syytä pysyä yhdessä.
Kommentit (325)
Vierailija kirjoitti:
Tietenkään mies ei halua erota, tietää kyllä miksi mutta tajuaa olla sanomatta ääneen. Koska sitten hän joutuisi tekemään itse kotityöt ja hoitamaan lapsia vuorollaan.
Ei hänelle voisi antaa lapsia hoitoon kun ei hänellä ole mitään käryä miten esim. Tuon nuorimmaisen kanssa ollaan. Vauvalla on tarkat rutiinit ja niitä noudattamalla olen saanut jotain tolkkua lapsen unirytmiin yms. mies vähättelee rutiinien tarvetta ja väittää että.kyse on vaan minun kontrollin tarpeesta. Jos eroaisimme, lapset jäisi kokonaan minulle. Ei sekään paha ole, olen siihen ihan varautunut. Miten mies joka tekee 6 päivää viikossa.12 h päivässä töitä ehtisi lasten kanssa olla? Mies on yrittäjä joka pystyisi kyllä vähentämään työntekoa muttei osaa eikä halua.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkään mies ei halua erota, tietää kyllä miksi mutta tajuaa olla sanomatta ääneen. Koska sitten hän joutuisi tekemään itse kotityöt ja hoitamaan lapsia vuorollaan.
Ei hänelle voisi antaa lapsia hoitoon kun ei hänellä ole mitään käryä miten esim. Tuon nuorimmaisen kanssa ollaan. Vauvalla on tarkat rutiinit ja niitä noudattamalla olen saanut jotain tolkkua lapsen unirytmiin yms. mies vähättelee rutiinien tarvetta ja väittää että.kyse on vaan minun kontrollin tarpeesta. Jos eroaisimme, lapset jäisi kokonaan minulle. Ei sekään paha ole, olen siihen ihan varautunut. Miten mies joka tekee 6 päivää viikossa.12 h päivässä töitä ehtisi lasten kanssa olla? Mies on yrittäjä joka pystyisi kyllä vähentämään työntekoa muttei osaa eikä halua.
Ap
Onko teillä mitään tukiverkostoa, joka voisi välillä hoitaa lapsia? Kuulostaa että olette molemmat irtioton ja oman ajan tarpeessa. Miehesi työnteon vuoksi, ja sinä lastenhoidon. Turhaa kilpailla siitä kummalla on rankempaa, kun selvästi kumpikin on täysin loppu.
MLL hoitaja vaikka jos ette muuta keksi. Tuntihinta kirpaisee mutta on huomattavasti edullisempaa kuin eroaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkään mies ei halua erota, tietää kyllä miksi mutta tajuaa olla sanomatta ääneen. Koska sitten hän joutuisi tekemään itse kotityöt ja hoitamaan lapsia vuorollaan.
Ei hänelle voisi antaa lapsia hoitoon kun ei hänellä ole mitään käryä miten esim. Tuon nuorimmaisen kanssa ollaan. Vauvalla on tarkat rutiinit ja niitä noudattamalla olen saanut jotain tolkkua lapsen unirytmiin yms. mies vähättelee rutiinien tarvetta ja väittää että.kyse on vaan minun kontrollin tarpeesta. Jos eroaisimme, lapset jäisi kokonaan minulle. Ei sekään paha ole, olen siihen ihan varautunut. Miten mies joka tekee 6 päivää viikossa.12 h päivässä töitä ehtisi lasten kanssa olla? Mies on yrittäjä joka pystyisi kyllä vähentämään työntekoa muttei osaa eikä halua.
Ap
Jos eroat, niin lapsethan tulevat olemaan myös isällään. Tuskin hän heitä hylätä aikoo.
Voisiko olla mahdollista, että miehellä on salarakas? Yksi hyvin tyypillinen asia on silloin se, että omassa puolisossa nähdään yhtäkkiä kaikki maailman viat ja mies on huonotuulinen ollessaan kotona.
Lisäksi pettämistä tapahtuu miehillä usein juuri siinä kohtaa, kun on vauva talossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sekä sinua että miestäsi. Olen tehnyt itsekin 6-päiväisiä työviikkoja, välillä 7 päiväisiäkin ja voin kokemuksesta sanoa, että silloin on pinna tiukalla, vaikka ei ollut edes pieniä lapsia. Onko miehesi yrittäjä vai miksi hänen täytyy olla noin paljon töissä?
Tukiverkosto oli hyvä, varsinkin esikoisen aikaan: minun vanhempani, mutta isäni sairastui syöpään samaan aikaan kun nuorimmainen vauva syntyi, joten ymmärrettävästi heillä on muuta ajateltavaa kuin meidän lasten hoito.
Sisaruksia minulla ei ole, ja mieheni ainoa sisko asuu ulkomailla. Miehen isä on elossa ja asuu 650 km päässä.
Olen monesti ajatellut tuota MLL lastenhoitajaa mutta kynnys on iso, tai olen tehnyt päässäni siitä jotenkin kauhean ison jutun. Tiedän kyllä että hoitaja on sieltä hankittava. Saako sieltä esim. Yöksi hoitajaa, jos minä menisin hotelliin nukkumaan? Hoitaisiko turvallinen hoitaja ihan yön yli lapsiamme?
Olemme molemmat miehen kanssa loppu. Se on totta. Olen mielestäni tehnyt kaikkeni että saisin autettua miestä stressissä mutta enempään en pysty enkä just nyt haluakaan koska hän vähättelee minua.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sekä sinua että miestäsi. Olen tehnyt itsekin 6-päiväisiä työviikkoja, välillä 7 päiväisiäkin ja voin kokemuksesta sanoa, että silloin on pinna tiukalla, vaikka ei ollut edes pieniä lapsia. Onko miehesi yrittäjä vai miksi hänen täytyy olla noin paljon töissä?
On yrittäjä eikä luota työntekijöihinsä. Firmansa on kasvanut sen verran isoksi että hän ei enää pysty yksin pitämään kaikkia lankoja käsissään muttei suostu myöntämään tätä. Asiaa helpottaisi se että hän delegoisi vastuuta, muttei tee sitä koska kukaan alainen ei ole riittävän pätevä.
Ap
Ero kuulostaa fiksulta ratkaisulta. Minä en ainakaan haluaisi kotiini ihmistä, joka ei arvosta minua ja minun panosta lapsiin. En kyllä haluaisi lapsiakaan miehen kanssa, jota ei kiinnosta kun työ.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli samanlainen tilanne ja minä lopulta erosin. Olisin varmaan muuten yrittänyt jatkaa, mutta lapsille isän yllättävät ja kohtuuttomat vihanpurkaukset olivat todella pelottavia. Mietin asiaa paljon ja juttelin myös lasten kanssa, jotka ovat nyt 5- ja 7-vuotiaita, ja koin, että kodin on oltava kaikille turvallinen ja rauhallinen paikka enkä halua opettaa lapsilleni, että kotona pitää hiippailla ja olla koko ajan varuillaan, koska yksi perheenjäsen voi räjähtää mistä vain. Mieheni ei siis ollut väkivaltainen fyysisesti, mutta kyllä henkisestikin voi nujertaa toisia aika lailla. Meillä on nyt mennyt kolmistaan hyvin, koti on rauhallinen, mies on lasten kanssa sen minkä on, sen suhteen ei tilanne entisestä todellakaan muuttunut, mutta lapset ovat mielestäni nyt rennompia ja iloisempia. Olen myös itse huomattavasti pirteämpi nyt, kun tavallaan yksi suuri stressi on poissa elämästäni. Siis lapsista vastaan paljon yksin, mutta niin tein ennen eroakin, nyt vain ei tarvitse sen lisäksi kuunnella raivoamista tai marttyyrimäistä valitusta, että aina te puuhaatte kolmistaan jotain, kun olisihan mies aina saanut ja voinut osallistua, mutta ei halunnut.
Mina olin taloudellisesti riippumaton miehestäni ja yhteisen kodin lunastin itselleni. Avioero on iso päätös enkä siksi halua tai voi sinulle sanoa, että mitä juuri sinun kannattaa tehdä: se sinun täytyy miettiä itse. Mutta minä en nähnyt mitään erityistä arvoa perheen kasassa pitämisellä, jos sen hintana on tietynlainen perhehelvetti kotona. Puhuin myös lähipiirini kanssa asiasta ennen kuin tein päätöksen ja yllättävää oli, miten moni sanoi, että oli jo miettinyt, kauan tuollaista siedän, esimerkiksi isäni, joka on jo vanha mies ja periaatteesta vastustanut avioeroja. Usein itse ei näe omaa tilannettaan, kun se on niin lähellä ja suhde on pitkä, mutta ulkopuolinen kyllä.
Tsemppiä, mitä ikinä päätätkään! Sinä pärjäät kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla mahdollista, että miehellä on salarakas? Yksi hyvin tyypillinen asia on silloin se, että omassa puolisossa nähdään yhtäkkiä kaikki maailman viat ja mies on huonotuulinen ollessaan kotona.
Lisäksi pettämistä tapahtuu miehillä usein juuri siinä kohtaa, kun on vauva talossa.
Olen tätä miettinyt mutta mies on ihan kokoajan oikeasti töissä että en usko hänellä olevan siihen aikaa. Lisäksi hän jostain käsittämättömästä syystä palvoo vartaloani (mikä ei ole todellakaan maailman kaunein kahden lapsen jälkeen) ja haluaa seksiä aina kun mahdollista. Tämä on siis ainoa hyvä mitä hän minusta osaa sanoa ja sekin tuntuu että tekee sen koska haluaa seksiä.
Voihan hänellä toinen olla, en sitä kiistä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sekä sinua että miestäsi. Olen tehnyt itsekin 6-päiväisiä työviikkoja, välillä 7 päiväisiäkin ja voin kokemuksesta sanoa, että silloin on pinna tiukalla, vaikka ei ollut edes pieniä lapsia. Onko miehesi yrittäjä vai miksi hänen täytyy olla noin paljon töissä?
On yrittäjä eikä luota työntekijöihinsä. Firmansa on kasvanut sen verran isoksi että hän ei enää pysty yksin pitämään kaikkia lankoja käsissään muttei suostu myöntämään tätä. Asiaa helpottaisi se että hän delegoisi vastuuta, muttei tee sitä koska kukaan alainen ei ole riittävän pätevä.
Ap
Kannattaisiko harkita riittävän pätevän palkkaamista? Tietysti voi olla ihan luonnekysymyskin eli hänen mielestään kukaan maailmassa ei olisi riittävän pätevä. Mulla on yksi kaveri, joka lopulta päätti palkata firmaansa toimitusjohtajan saadakseen enemmän aikaa itselleen ja perheelleen sekä vähentääkseen työstressiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sekä sinua että miestäsi. Olen tehnyt itsekin 6-päiväisiä työviikkoja, välillä 7 päiväisiäkin ja voin kokemuksesta sanoa, että silloin on pinna tiukalla, vaikka ei ollut edes pieniä lapsia. Onko miehesi yrittäjä vai miksi hänen täytyy olla noin paljon töissä?
On yrittäjä eikä luota työntekijöihinsä. Firmansa on kasvanut sen verran isoksi että hän ei enää pysty yksin pitämään kaikkia lankoja käsissään muttei suostu myöntämään tätä. Asiaa helpottaisi se että hän delegoisi vastuuta, muttei tee sitä koska kukaan alainen ei ole riittävän pätevä.
Ap
Eli miehesi ei arvosta sen paremmin sinua kuin työntekijöitäänkään. Kukaan muu ei osaa mitään ja hän itse vain on se ylivoimaisen osaava ja älykäs nero, joka osaa kaiken paremmin ja ainoana tekee oikeasti merkityksellistä työtä. Jep, eiköhän tuo kerro jo oleellisen siitä, millaisen tyypin kanssa olet naimisiin päätynyt. Ei tuo tuosta muuttumaankaan tule, joten vakavasti kannattaa harkita, haluatko lapsesi kasvavan tuollaisen ihmisen kanssa samassa taloudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko miehesi yrittäjä vai miksi hänen täytyy olla noin paljon töissä?
Mies on yrittäjä joka pystyisi kyllä vähentämään työntekoa muttei osaa eikä halua.
Taisteluohi kirjoitti:
Minulla oli samanlainen tilanne ja minä lopulta erosin. Olisin varmaan muuten yrittänyt jatkaa, mutta lapsille isän yllättävät ja kohtuuttomat vihanpurkaukset olivat todella pelottavia. Mietin asiaa paljon ja juttelin myös lasten kanssa, jotka ovat nyt 5- ja 7-vuotiaita, ja koin, että kodin on oltava kaikille turvallinen ja rauhallinen paikka enkä halua opettaa lapsilleni, että kotona pitää hiippailla ja olla koko ajan varuillaan, koska yksi perheenjäsen voi räjähtää mistä vain. Mieheni ei siis ollut väkivaltainen fyysisesti, mutta kyllä henkisestikin voi nujertaa toisia aika lailla. Meillä on nyt mennyt kolmistaan hyvin, koti on rauhallinen, mies on lasten kanssa sen minkä on, sen suhteen ei tilanne entisestä todellakaan muuttunut, mutta lapset ovat mielestäni nyt rennompia ja iloisempia. Olen myös itse huomattavasti pirteämpi nyt, kun tavallaan yksi suuri stressi on poissa elämästäni. Siis lapsista vastaan paljon yksin, mutta niin tein ennen eroakin, nyt vain ei tarvitse sen lisäksi kuunnella raivoamista tai marttyyrimäistä valitusta, että aina te puuhaatte kolmistaan jotain, kun olisihan mies aina saanut ja voinut osallistua, mutta ei halunnut.
Mina olin taloudellisesti riippumaton miehestäni ja yhteisen kodin lunastin itselleni. Avioero on iso päätös enkä siksi halua tai voi sinulle sanoa, että mitä juuri sinun kannattaa tehdä: se sinun täytyy miettiä itse. Mutta minä en nähnyt mitään erityistä arvoa perheen kasassa pitämisellä, jos sen hintana on tietynlainen perhehelvetti kotona. Puhuin myös lähipiirini kanssa asiasta ennen kuin tein päätöksen ja yllättävää oli, miten moni sanoi, että oli jo miettinyt, kauan tuollaista siedän, esimerkiksi isäni, joka on jo vanha mies ja periaatteesta vastustanut avioeroja. Usein itse ei näe omaa tilannettaan, kun se on niin lähellä ja suhde on pitkä, mutta ulkopuolinen kyllä.
Tsemppiä, mitä ikinä päätätkään! Sinä pärjäät kyllä.
Tiedät sitten täsmälleen mitä käyn läpi ❤️ ystäväpiirini on sitä mieltä että ongelmamme johtuvat yksinomaa siitä että mies on täysin kiinni työssään ja purkaa sen stressin perheeseen. Moni meidät hyvin tunteva pariskunta sanoo että mieheni varmasti rakastaa minua mutta rämpii niin syvissä vesissä tuon firmansa kanssa ettei kykene ajattelemaan muuta. Näin se varmaan on, mutta jos mies ei tee muutoksia, ei mikään parane eikä meidän tarvitse kotona elää tällaisessa ilmapiirissä.
Minulla on onneksi hyväpalkkainen työ mihin palata ja säästöjä, jotta pystyn ilman miestäkin toteuttamaan suunnitelmani jäädä hoitamaan lasta kotihoidon tuelle kunnes lapsi on 1,5-2 v. Taloudellinen tilanteemme siis ei romahtaisi, olen aina ollut itsenäinen ja nytkin vanhempainvapaalla hoidan 50% kuluista.
En koe lapsiani taakkana, tiedän että vauvan kanssa tilanne helpottaa ajan myötä. Mies taas kokee selvästikin meidät eli minut ja lapset lisärasitteena, ei voimavarana. Tilanne on juuri kuvailemasi, eli mies on sitä mieltä että tilanne on hän vastaan minä ja lapset ja vikisee kun teen tyttöjemme kanssa kolmistaan asioita, hän ei kuitenkaan koskaan ehdi töiltään osallistua mihinkään.
Kannattaako mielestäsi meidän käydä ne 10 pariterapia käyntiä ja sinnitellä vai lyödä hanskat tiskiin nyt jotta saamme yhden
(ja isoimman) huolenn ja stressin aiheen eli avioliiton jatkumisesta stressaamisen pois ja pystymme lasten kanssa keskittymään siihen että meitä on kolme jatkossa kotona ja mies muuttaa minne muuttaakin. Asunto jossa asumme, on siis minun aikanaan hankkima osaomistusasunto, jossa tilaa on riittävästi kolmelle. Olimme aikeissa hankkia isomman asunnon kun vauva syntyi mutta (onneksi) miehen kiireen takia emme sitä koskaan saaneet aikaiseksi.
Ap
Tilanteenne kuullostaa todella rankalta ja raskaalta, mutta kyllä asiat selviää. Olisi nyt erittäin tärkeää että pääsisit lasten kanssa muualle tai että mies olisi poissa koska tuollainen toisen syyttäminen kaikesta on erittäin väärin ja vielä kamalampaa on miehen yllättävät raivarit. Ne on lapsille tosi pelottavia ja traumatisoivia. Sitten kun asut lasten kanssa keskenänne, voisi mennä pariterapiaan jos ja mies myös ehdottomasti yksilöterapiaan. Avioliiton jatkumisen sitten katsoisi ajan kanssa mutta pelasta nyt itsesi ja lapsesi. Ansaitsette rauhallisen ja turvallisen kodin. Voimia tulevaan..
Kiitos kaikille todella paljon kommenteista. En olisi ikimaailmassa uskonut että saisin näin paljon fiksuja ja empaattisia vastauksia. Vedet silmissä täällä luen näitä ❤️
Mies on juuri sellainen nykyään, mitä joku teistä kommentoi ei kukaan ei ole riittävän hyvä, vain hän osaa kaiken ja muut on paskoja. Ennen ei ollut näin, vasta kun firma laajeni about samoihin aikoihin kun olin puolivälissä raskautta kuopuksen kanssa, alkoi mopo karata käsistä. Alaisia on liikaa, eikä kukaan kelpaa linjajohtajaksi, mies toimitusjohtajana ja omistajana haluaa kontrolloida kaikkia ja kaikkea. Ainoa asia mistä olemme enää viime aikoina puhuneet on miehen firma. Kotiin kun hän tulee, alkaa valitus työstä. Jos minä sanon että olen muuten valvonut tässä viikon kun kuopuksemme on tehnyt hampaita ja ollut erityisen kärttyinen, mies puhahtaa että no kuule minä en ole nukkunut kunnolla vuosiin koska olen niin stressissä. Ihme nokittelua, eikä mitään myötätuntoa.
Ap
Tuosta ei hyvää seuraa. Ero on varmaankin ainoa vaihtoehto, mutta kun vauva on noin pieni, se on hankalaa, eihän tuollaiselle voi antaa vauvaa hoidettavaksi. Samaten taloudellinen tilanne tulee olemaan ankea, voin sen kokemuksesta kertoa, mutta vapaudella on hintansa. Hae itsellesi apua esim. neuvolapsykologilta tms. Toivottavasti sinulla on tukiverkostoa, jolta saat apua lasten kanssa olemiseen. Älä päästä itseäsi nääntymään, siinä voi mennä sekä henkinen että fyysinen terveys.
Olen aikoinani ollut pitkässä parisuhteessa samanlaisen raivoavan työnarkomaanin kanssa. Aikani kestin karmeaa haukkumista, henkistä väkivaltaa, uhkailua, rähinää ja raivokohtauksia ja kun lapset kasvoivat, halusin avioeron. Raivokohtaukset pahenivat koko ajan eikä miehen kanssa voinut käydä minkäänlaista keskustelua. Parisuhdeneuvontaan lähti vasta, kun minä olin tehnyt eropäätöksen eikä terapeutista ollut silloinkaan mitään hyötyä, surkutteli vain miesparkaa, joka esitti jätetyn miehen rooliaan ansiokkaasti. Päivääkään en ole katunut, vaikka rankkaa on ollut. Surkeaa on, että uudessa parisuhteessaan mies raivoaa yhtä lailla, mutta ilmeisesti uusi kumppani kestää sen. Minulla on nykyään ihan asialliset välit mieheen ja perhejuhlissakin pystymme olemaan yhtä aikaa ilman mitään ongelmaa, mutta mahdollisimman vähän olen tekemisissä muuten.
Tietenkään mies ei halua erota, tietää kyllä miksi mutta tajuaa olla sanomatta ääneen. Koska sitten hän joutuisi tekemään itse kotityöt ja hoitamaan lapsia vuorollaan.