Lue keskustelun säännöt.
Onko avioero ainoa vaihtoehto tässä tilanteessa?
Meillä on mennyt viimeisen vuoden ajan puolisoni kanssa jatkuvasti vain huonommin ja huonommin. Mieheni on jatkuvasti töissä, vähintään 6 päivää viikossa ja minulle jää lasten lisäksi aivan kaikki kotityöt. Miehen mukaan se mitä kotona teen, ei ole mitään. Hän ei arvosta kotiäitiyttäni lainkaan, vaikka olen uhrannut esim. viimeiset 7 kk yöuneni erittäin hankalan vauvan heräilyn takia ja antanut miehen nukkua jotta jaksaa töissä. Olen siis vanhempainvapaalla ja hoidan 7 kk ikäistä vauvaa. Meillä on 6-vuotias lapsi myös.
Mies ei ole kertaakaan joutunut hoitamaan lasta, sillä on aina töissä ja minä tyhmänä olen ajatellut että en stressaa häntä lisää vaan annan nukkua ja hoidan ihan kaiken kotona jotta mies jaksaisi paremmin. Olen itse aika uupunut, ja miehen vähättely siitä että tämä mitä teen ei ole yhtään mitään, masentaa entisestään.
Miehen pinna on olematon, saa raivarin pienestä joten koko perhe kulkee kuin munan kuorilla kotona ettei kukaan suututa miestä. Pariterapiassa on käyty ja siellä terapeutti totesi että olemme todellakin avun tarpeessa ja ehdotti 10 lisäkäyntiä. Alan olla sitä mieltä etten jaksa enää edes yrittää, en jaksa käydä pariterapiassa kun ei se mitään muuta.
Mies syyttää vain minua, kaikki on syytäni, hänen raivarinsa ovat minun vikaa, hänen stressinsä on minun vikaa, aivan kaikki. Vauvaa hän hoitaisi mielellään kuulemma, mutta vain jos minä ja esikoinen emme olisi kotona. Ei voi kuulemma keskittyä vauvan hoitoon jos me olemme täällä. Hänen mielestään hän voisi mennä viikonloppuna vaikka työpaikalleen vauvan kanssa (!!!?). Mies ei tajua että perhe ei toimi näin. Hän ei tee mitään työstressilleen tai vihanhallintaongelmilleen, tuntuu että tilanne vain pahenee ja pahenee. Kysyin aamulla mieheltä, keksiikö hän yhtään syytä miksi meidän pitäisi olla yhdessä, kun tilanne on mennyt näin pahaksi. Hän ei keksinyt yhtäkään.
Onko tässä tilanteessa enää järkevää yrittää väkisin pitää pystyssä suhdetta ja perhettä kun ajatuksemme em. asioista eroaa niin totaalisesti? Yritän niin paljon että kaikilla olisi hyvä olla, en vaadi itselleni mitään (eikä minulla ole edes yhtäkään harrastusta saati 1-2 tuntia KUUKAUDESSA omaa aikaa). Pahinta on että jos eroaisimme, arkemme lasten kanssa ei juuri muuttuisi. Mies vaan ei olisi täällä huonotuulisena kiukuttelemassa. Rahaa olisi käytössä vähemmän, mutta minun tuloni yms riittäisi turvaamaan minulle ja lapsille ihan ok elintason. Mies ei siis halua erota, vaikka ei keksikään yhtään syytä pysyä yhdessä.
Kommentit (325)
Ikävä tilanne.
Jos itse olisin tilanteessasi, niin antaisin miehen harjoitella 1-2kertaa vauvan hoitoa niin, että lähtisin esikoisen kanssa kahdestaan jonnekin, mutta tekisin myös selväksi, ettei hän voi valita jatkossa, että hoitaa vain yhtä lasta. Jos sinulle sattuisi jotain, molemmat lapset olisivat joka tapauksessa hänen hoidettaviaan. Miten hän on tämän ajatellut?
Missä lapsenne ovat pariterapian ajan? Pariterapiassa sanoisin, että jos täällä on tarkoitus puhua vain miehen töistä, niin mies voi mennä yksilöterapiaan, kuuntelen sitä jo riittävästi kotona. Sen sijaan jos päästään puhumaan parisuhteen ongelmista, niin jatkaisin pariterapiakäyntejä.
Ennen eron hakemista kokeilisin asumuseroa, jossa miehellä olisi isäviikonloppuja molempien lasten kanssa. Hän saisi luoda suhdetta lapsiin ihan rauhassa, ilman että meidän tulehtuneet välit vaikuttaa, itse vain lepäisin. Jos hän ei suostu hoitamaan omia lapsiaan asumuseron aikana niin sitten hakisin eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odottelen tässä miestä saapuvaksi kotiin että voimme keskustella asiasta, kerrankin rauhassa ja niin että olen saanut koko päivän ajatella tilannetta, saanut teiltä (syvät kiitokset siitä) ajattelemisen aihetta ja neuvoja.
Niinhän se on että ei mies näe mitä tämä arjen pyöritys on, kun ei siihen konkreettisesti osallistu. Vauvan rytmi meni sekaisin tästä kellojen siirrosta tms ja tänään jäi toiset päiväunet nukkumatta, joten klo 17 lähtien täällä on ollut ihan täysi väsymys kiukku päällä. Vauvan ekat hampaat on puhjenneet viime viikolla joten sekin tekee lapsesta tavallista kiukkuisemman. Olen siis kolme tuntia tänään hyysännyt vauvaa, yrittänyt syöttää, juottaa, laittaa nukkumaan. Vihdoin pikkuinen nukahti äsken. Ennen tätä vauvan raivoshowta kävin vauvan kanssa kaupassa, pelasin vanhemman lapsen ja tämän kaverin kanssa Afrikan tähteä ja kimbleä,tein tytöille ruokaa ja siinä sivussa vauvalle huomiselle ruoat + vähän pakkaseen. Aamupäivällä kun esikoinen oli eskarissa, ehdin pestä pari koneellista pyykkiä, silittää vaatteita, järjestellä talvivaatteita pois. Tämä siis sen hetken kun vauva nukkui ainoita päiväunia. Aamupalan ehdin syödä kun vauva oli tyytyväinen ja olin syöttänyt hänelle aamupuuron. Äsken havahduin siihen että en ole tänään ehtinyt/ muistanut syödä aamiaisen jälkeen mitään. Minun on turha yrittää edes kertoa miehelle päivästä ja siitä miten hulinaa täällä on ollut, kun ei mies ymmärrä. Haluaisin tänään kertoa miehelle ihan tarkalleen mitä olen tänään tehnyt ja kysyä onko tämä "laiskottelua". Mutta pahoin pelkään että ei mies tule kotiin siihen aikaan että ehtisimme puhua.
Nyt kun vauva nukkuu, menen esikoisen kanssa suihkuun, sitten nukutan hänet ja menen varmaan jälkeen nukkumaan ennenkuin mies tulee kotiin.Tällaista tämä on. Ei tämä ole perhe-elämää, tämä on sitä että olen yksinhuoltaja ja mies käy täällä nukkumassa, syömässä ja huollattamassa vaatteensa. Rakkautta on puolellani vielä, ihme kyllä, mutta on sydäntä särkevää sanoa että en enää usko miehen rakastavan minua.
Ap
Kirjoitit aloituksen klo 11.51 ja olet edelleen täällä. Ei ole aikaa ei.
Millainen putkiaivo sinä olet, jos et osaa tehdä kuin yhtä asiaa kerrallaan? Ei palstalla tarvitse koko aikaa pävisytää, välillä voi tehdä muutakin. Vai oletko niin hidas lukija, että sinulla meni ketjun lukemiseen koko päivä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odottelen tässä miestä saapuvaksi kotiin että voimme keskustella asiasta, kerrankin rauhassa ja niin että olen saanut koko päivän ajatella tilannetta, saanut teiltä (syvät kiitokset siitä) ajattelemisen aihetta ja neuvoja.
Niinhän se on että ei mies näe mitä tämä arjen pyöritys on, kun ei siihen konkreettisesti osallistu. Vauvan rytmi meni sekaisin tästä kellojen siirrosta tms ja tänään jäi toiset päiväunet nukkumatta, joten klo 17 lähtien täällä on ollut ihan täysi väsymys kiukku päällä. Vauvan ekat hampaat on puhjenneet viime viikolla joten sekin tekee lapsesta tavallista kiukkuisemman. Olen siis kolme tuntia tänään hyysännyt vauvaa, yrittänyt syöttää, juottaa, laittaa nukkumaan. Vihdoin pikkuinen nukahti äsken. Ennen tätä vauvan raivoshowta kävin vauvan kanssa kaupassa, pelasin vanhemman lapsen ja tämän kaverin kanssa Afrikan tähteä ja kimbleä,tein tytöille ruokaa ja siinä sivussa vauvalle huomiselle ruoat + vähän pakkaseen. Aamupäivällä kun esikoinen oli eskarissa, ehdin pestä pari koneellista pyykkiä, silittää vaatteita, järjestellä talvivaatteita pois. Tämä siis sen hetken kun vauva nukkui ainoita päiväunia. Aamupalan ehdin syödä kun vauva oli tyytyväinen ja olin syöttänyt hänelle aamupuuron. Äsken havahduin siihen että en ole tänään ehtinyt/ muistanut syödä aamiaisen jälkeen mitään. Minun on turha yrittää edes kertoa miehelle päivästä ja siitä miten hulinaa täällä on ollut, kun ei mies ymmärrä. Haluaisin tänään kertoa miehelle ihan tarkalleen mitä olen tänään tehnyt ja kysyä onko tämä "laiskottelua". Mutta pahoin pelkään että ei mies tule kotiin siihen aikaan että ehtisimme puhua.
Nyt kun vauva nukkuu, menen esikoisen kanssa suihkuun, sitten nukutan hänet ja menen varmaan jälkeen nukkumaan ennenkuin mies tulee kotiin.Tällaista tämä on. Ei tämä ole perhe-elämää, tämä on sitä että olen yksinhuoltaja ja mies käy täällä nukkumassa, syömässä ja huollattamassa vaatteensa. Rakkautta on puolellani vielä, ihme kyllä, mutta on sydäntä särkevää sanoa että en enää usko miehen rakastavan minua.
Ap
Tämä ja seuraavat viestit ei oikein sovi näihin aikatauluihin. Viestejä on tullut pitkin päivää. Milloin se eskarilainen haettiin, milloin se iltasuihku oli? Miten kävit vain vauvan kanssa kaupassa? Missä se eskarilainen oli? Miten se yksi siirretty tunti nyt niin sotki vauvan rytmin? Kotona on aikaa leikkiä talviakaan
Sitten vielä yksi asia, jota aina hämmästelen. Äiti ei "ehdi syödä" pikkulasten kanssa. Miksi ei syö samalla kuin lapset? Vaikka joka toinen lusikallinen omalta lautaselta omaan suuhun. Tai sitten leipää tai mitä tahansa imettäessä suuhun
Eskarilainen oli kotona kaverinsa kanssa kahdestaan (!!) Sillä aikaa kun kävin kaupassa. Kysyin halusivatko tulla mukaan mutta jäivät kotipihalle leikkimään mielummin. Eskarilaista ei haettu, hän tuli kaverinsa äidin kyydissä.
En tiedä oliko se siirretty tunti syynä vauvan rytmin sotkeentumiseen vai ei, epäilin sitä. Joka tapauksessa sunnuntaina ja eilen meni kaikki päikkärit yms ihan pieleen.
Iltasuihkun kellonaikaa en muista valitettavasti, vauva istuskeli sitterissä ja katseli kun oltiin esikoisen kanssa suihkussa.
Minulla on sellainen vatsavaiva tällä hetkellä jota tutkitaan ja jonka syytä ei tiedetä. Siksi joudun olemaan tosi tarkka mitä laitan suuhun: ei viljoja, maitotuotteita, valtaosa hedelmistä aiheuttaa ripulin, jne. Siksi pitäisi nähdä vaivaa ja olla tarkka sen kanssa mitä laitan suuhun koska melkeinpä minä tahansa ruoka saa aikaan sen että maha kramppaa ja juoksen vessassa. Eilen en sitten ehtinyt/ viitsinyt alkaa tekemään erikseen itselleni ruokaa. Pääasiassahan se oli ihan itsestä kiinni etten syönyt.
Mies tuli 23 jälkeen kotiin. Juttelimme hetken ja se oli ehkä elämäni sekopäisin keskustelu. Mies sanoi että hänen tulevaisuuteensa on joko se että hän ajautuu konkurssiin ja menettää kaiken, minä jätän hänet tietysti silloin tai sitten hän alkaa syömään masennuslääkkeitä ja on kotona makaava vihannes. Sanoin että olenko ikinä sanallakaan sanonut että jättäisin hänet vaikka hän olisi pennitön ja konkurssissa. Kuulemma mies tuntee minut niin hyvin että olen vain rahan perässä oleva harakka. Tämä oli todella ilkeä loukkaus, olen usein sanonut miehelle että vaikka hän olisi työtön ja rahaton, minun tuloni riittäisivät elättämään meidät. Sitten vaan minä menisin vanhempainvapaan jälkeen töihin, mies jäisi vauvan kanssa ja pärjäisimme hyvin. Mies sanoi että hänellä menee ulkona syömiseen 800 e kk, pystyisinkö muka kustantamaan hänelle sen. No en tietenkään, mutta kysyin että eikö hän voisi jos olisi työttömänä tinkiä tuosta. Ei voisi.
Sitten hän sanoi että vihaa asua tällä paikkakunnalla jossa asumme. Että tämä kaupunki on syy siihen että hän on onneton. Sanoin että hän saa muuttaa vapaasti sellaiseen kaupunkiin joka tekee hänet onnelliseksi. Ei voi koska minä en kuulemma antaisi hänen tavata sitten lapsia (!?). En ole ikinä sanonut tällaista.Toisinsanoen, tajusin että en pysty miestä auttamaan. Hän pitää minua suurimpana syypäänä siihen että elämänsä on siinä pisteessä missä on. Sanoi suoraan ettei aio vähentää töitä, ei kuulemma voi, firma on (seitsemättå vuotta) menossa konkurssiin. Myöntää että tarvitsisi masennuslääkityksen mutta ei aio missään nimessä syödä niitä.
Eli vaihtoehtona minulla on jatkaa tätä samaa hulluutta joka luultavasti pahenee vain tai ottaa ja lähteä lasten kanssa. Keskustelu miehen kanssa ei onnistu, se on aivan sekopäistä minun syyttelyä ja skenaarioita joita hän on päässään kehittänyt (esim. Mitä minä tulen tekemään jossain kuvitteellisessa tilanteessa) eikä kysy minulta edes pitääkö nämä hänen kuvitelmansa paikkaansa. Nyt mies ruokkii tuolla nuorimmaista, syöttää jääkaappikylmää maitoa eikä vauva sitä suostu syömään, mutta en saa neuvoa, sillä mies hyppii samantien silmille.
Ap
800 euroa kuukaudessa ulkona syömiseen, mitä helvettiä?
No joo. Ehdotan asumuseroa ja käyntejä pariterapiassa asumuseron aikana. Pidät siellä puolesi, että miehen työjuttujen jälkeen pääset kertomaan myös oman versiosi. Esim sen, ettei miestä voi pyytää edes lämmittämään jääkaappikylmää maitoa, kun heti hän räjähtää. Miten voisitte ikinä keskustella muustakaan, jos kehotus lämmittää jääkaappikylmä maito on kritiikki häntä kohtaan ihmisenä? Voimia!
Minulla on vastakkaiset näkemykset mitä täällä muilla. Yrittäjän puolisona on rankkaa. Menestyminen vaatii työnarkomaniaa, virheitä tulee, paineita, erehdyksiä, jatkuvaa oppimista, henkistä kanttia, pitkäjänniteisyyttä ja paljon muuta. Sen vastapainona on sitten turvattu tulevaisuus, mielenkiintoinen ja rikas vanhuus. Odottaisit, tukisit miestäsi, toisesta korvasta sisään, toisesta ulos, älä ole niin herkkä, itsehän lapset teit tuohon kuvioon ja pienet lapset yrittäjämiehen kanssa on aivan kaame kiire ja stressi. Leivo miehellesi, kun hän tulee stressaantuneena kotiin, laita sen lempiruokaa, vihdo saunassa ja koita tehdä hänen kotona viettämä aika hienoksi ja kivaksi. Näytä hänelle, että hallitset kodin ja huollon paremmin kuin mitään muuta ja ole ylpeä siitä. Ole ylpeä että kotona on siistiä. Miehesi raataa, että saa teille paremman tulevaisuuden ja sinun työsi on itse valitsemanasi raataa sitten kotona yhtä paljon. Kun lapset ovat lähteneet kotoa ja miehesi on raatanut rahat, teillä on kaikkea muuta, kuin köyhä ja kituva vanhuus. Sitten teillä alkaa se nauttiminen niistä rahoista ja siitä, mitä maailma voi teille kokea ja suoda.
Minun mielestäni mies kuulostaa niin tasapainottomalta , että en todellakaan uskaltaisi jättää molempia lapsia hänelle tuossa tilanteessa kovin pitkäsi aikaa jos on kokoajan ihan hermokimppuna. Mikä takaa ettei kiukuspäissään ala paiskomaan lapsiakin. Pienet vauvat ei kestä mitään ravisteluja .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos miehesi tekee 8h/6pv/vk jasiihen työmatkat päälle, niin eikö hän muka,ole väsynyt. Ite oon ollu kolmen lapsen kans kotona ja se,on ollut mukavaa. Keksi jotain kivaa,tekemistä lasyesu kanssa. Kun nautit elämästä,niin silloin alkaa myös perheesi voida hyvin ja sitä kautta elämä on kivempaa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on vastakkaiset näkemykset mitä täällä muilla. Yrittäjän puolisona on rankkaa. Menestyminen vaatii työnarkomaniaa, virheitä tulee, paineita, erehdyksiä, jatkuvaa oppimista, henkistä kanttia, pitkäjänniteisyyttä ja paljon muuta. Sen vastapainona on sitten turvattu tulevaisuus, mielenkiintoinen ja rikas vanhuus. Odottaisit, tukisit miestäsi, toisesta korvasta sisään, toisesta ulos, älä ole niin herkkä, itsehän lapset teit tuohon kuvioon ja pienet lapset yrittäjämiehen kanssa on aivan kaame kiire ja stressi. Leivo miehellesi, kun hän tulee stressaantuneena kotiin, laita sen lempiruokaa, vihdo saunassa ja koita tehdä hänen kotona viettämä aika hienoksi ja kivaksi. Näytä hänelle, että hallitset kodin ja huollon paremmin kuin mitään muuta ja ole ylpeä siitä. Ole ylpeä että kotona on siistiä. Miehesi raataa, että saa teille paremman tulevaisuuden ja sinun työsi on itse valitsemanasi raataa sitten kotona yhtä paljon. Kun lapset ovat lähteneet kotoa ja miehesi on raatanut rahat, teillä on kaikkea muuta, kuin köyhä ja kituva vanhuus. Sitten teillä alkaa se nauttiminen niistä rahoista ja siitä, mitä maailma voi teille kokea ja suoda.
Tuossa vaiheessa mies yleensä vaihtaa sen kotona raataneen ja kulahtaneen vaimonsa uuteen ja pirtsakkaan hengettäreen.
Ja mitä vaimolle jää käteen? Ei latin latia, mutta sainpahan uhrata elämänsä toisen eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on vastakkaiset näkemykset mitä täällä muilla. Yrittäjän puolisona on rankkaa. Menestyminen vaatii työnarkomaniaa, virheitä tulee, paineita, erehdyksiä, jatkuvaa oppimista, henkistä kanttia, pitkäjänniteisyyttä ja paljon muuta. Sen vastapainona on sitten turvattu tulevaisuus, mielenkiintoinen ja rikas vanhuus. Odottaisit, tukisit miestäsi, toisesta korvasta sisään, toisesta ulos, älä ole niin herkkä, itsehän lapset teit tuohon kuvioon ja pienet lapset yrittäjämiehen kanssa on aivan kaame kiire ja stressi. Leivo miehellesi, kun hän tulee stressaantuneena kotiin, laita sen lempiruokaa, vihdo saunassa ja koita tehdä hänen kotona viettämä aika hienoksi ja kivaksi. Näytä hänelle, että hallitset kodin ja huollon paremmin kuin mitään muuta ja ole ylpeä siitä. Ole ylpeä että kotona on siistiä. Miehesi raataa, että saa teille paremman tulevaisuuden ja sinun työsi on itse valitsemanasi raataa sitten kotona yhtä paljon. Kun lapset ovat lähteneet kotoa ja miehesi on raatanut rahat, teillä on kaikkea muuta, kuin köyhä ja kituva vanhuus. Sitten teillä alkaa se nauttiminen niistä rahoista ja siitä, mitä maailma voi teille kokea ja suoda.
Ymmärsin, että ap:llä on oma työ ja ura, mihin palata eli voimat kyllä loppuu, jos pitää vielä miestä passata siinä vaiheessa. Nämä ovat monimutkaisia kuvioita, kun ihmiset ovat niin erilaisia. Kuka haluaa mitäkin ja kuka tyytyy mihinkin. Mutta kuten jo aiemmin sanoin, tulevaisuudesta kukaan ei tiedä eikä takeita voi antaa, voi olla, että rikas vanhuus odottaa tai sitten ei. Ja lopulta, kuinka paljon sellaisella on merkitystä? Minä sanoisin, että lasten hyvinvoinnilla ja turvallisuudentunteella ja omalla eheydellä on enemmän merkitystä kuin rahalla, mutta minä olinkin ex-miehestäni taloudellisesti riippumaton eikä rahalla ollut minulle samanlaista merkitystä. Ei ole kuitenkaan lapsillekaan hyväksi, että kaikki tietää isän toimivan väärin mutta kukaan ei uskalla sanoa mitään, koska sitten räjähtää. Sellainen syö sitä isompaa lasta, joka päiväkodissa ihan varmasti opettelee ihmissuhdetaitoja, jotka kotona eivät sitten pädekään. Minun oma lapsuudenkotini oli onnellinen ja turvallinen,ja kun huomasin, että omien lasteni kohdalla ei näin ollut, en voinut muuta kuin lähteä. Koin, että olin sen niille velkaa. Asumusero on "kevyempi" vaihtoehto: jokainen saa hengähtää, tulee vähän etäisyyttä, mutta jos sitten toteattekin, että haluatte jatkaa yhdessä, niin voitte palata yhteen. Tsemppiä, ap! On ikävä tehdä iso päätös yksin mutta kun sen on tehnyt, helpottaa. Been there, done that.
Vielä tämän lisään, sitten en kommentoi enää :-) Eli voit lähestyä tätä tilannetta monelta kannalta: miehesi, sinun, lapsesi... Ja lopputulema voi olla kovin erilainen riippuen siitä, ketä ajattelet. Mutta kuten täällä muutama on kommentoinut, että on lapsena ollut tällaisessa kuviossa mukana ja se on jättänyt syvät jäljet. Kukaan näistä ei ole kiitellyt siitä, että äiti ei eronnut tai että äiti jaksoi katsella draamaa kunnes seinä nousi vastaan. Ei millään pahalla, mutta jos tilanne miehesi ja lastesi kanssa on tuollainen, niin voisitko todella jättää lapsesi hänen hoitoonsa ja lähteä ulos lenkille? Siis jos mies esim. väkisin haluaa jääkaappikylmää maitoa antaa vauvalle joka kieltäytyy etkä voi sille siitä sanoa, koska sitten räjähtää, niin ihan oikeasti, mitä sitten jos 6-vuotias vaikka vahingossa kaataa maidon pöydälle? Mitä miehesi tekee, kun et ole paikalla?
Kun minun ex-mieheni oli muuttanut omaan kotiinsa ja me jäimme kolmistaan, vanhempi lapsista tykkäsi kuunnella Haloo Helsingin Vapaus käteen jää-biisiä joka ilta. Ja sanoi, kuinka rakastaa kohtaa, jossa nainen tekee u-käännöksen eli muutti elämänsä ja jätti miehen, jonka kanssa oli onneton. Minä en voi kenenkään toisen puolesta päättää enkä toisen elämää elää, ja ymmärrän, että sinun tilanteesi on vielä vähän erilainen, koska olet pienen vauvan kanssa kotona. Minä olin jo palannut takaisin töihin, kun tein päätöksen, oli jo muuta elämää, työkaverit taas jne. Mutta silti. Mieti sitä sinun 6-vuotiasta, mitä haavoja se saa, vaikka ei se mitään siinä nyt näytä. Kukaan ei halua katsella sitä, kun itselle rakasta ihmistä kohdellaan huonosti, eikä se lapselle tee hyvää, jos kotona on aikuinen, jonka tunne-elämä on niin tasapainotonta, että se dominoi koko perhettä. Siis sen 6-vuotiaanhan pitäisi nyt harjoitella omien tunteidensa kanssa elämistä, mutta se jää kyllä kokonaan jalkoihin tuossa draamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odottelen tässä miestä saapuvaksi kotiin että voimme keskustella asiasta, kerrankin rauhassa ja niin että olen saanut koko päivän ajatella tilannetta, saanut teiltä (syvät kiitokset siitä) ajattelemisen aihetta ja neuvoja.
Niinhän se on että ei mies näe mitä tämä arjen pyöritys on, kun ei siihen konkreettisesti osallistu. Vauvan rytmi meni sekaisin tästä kellojen siirrosta tms ja tänään jäi toiset päiväunet nukkumatta, joten klo 17 lähtien täällä on ollut ihan täysi väsymys kiukku päällä. Vauvan ekat hampaat on puhjenneet viime viikolla joten sekin tekee lapsesta tavallista kiukkuisemman. Olen siis kolme tuntia tänään hyysännyt vauvaa, yrittänyt syöttää, juottaa, laittaa nukkumaan. Vihdoin pikkuinen nukahti äsken. Ennen tätä vauvan raivoshowta kävin vauvan kanssa kaupassa, pelasin vanhemman lapsen ja tämän kaverin kanssa Afrikan tähteä ja kimbleä,tein tytöille ruokaa ja siinä sivussa vauvalle huomiselle ruoat + vähän pakkaseen. Aamupäivällä kun esikoinen oli eskarissa, ehdin pestä pari koneellista pyykkiä, silittää vaatteita, järjestellä talvivaatteita pois. Tämä siis sen hetken kun vauva nukkui ainoita päiväunia. Aamupalan ehdin syödä kun vauva oli tyytyväinen ja olin syöttänyt hänelle aamupuuron. Äsken havahduin siihen että en ole tänään ehtinyt/ muistanut syödä aamiaisen jälkeen mitään. Minun on turha yrittää edes kertoa miehelle päivästä ja siitä miten hulinaa täällä on ollut, kun ei mies ymmärrä. Haluaisin tänään kertoa miehelle ihan tarkalleen mitä olen tänään tehnyt ja kysyä onko tämä "laiskottelua". Mutta pahoin pelkään että ei mies tule kotiin siihen aikaan että ehtisimme puhua.
Nyt kun vauva nukkuu, menen esikoisen kanssa suihkuun, sitten nukutan hänet ja menen varmaan jälkeen nukkumaan ennenkuin mies tulee kotiin.Tällaista tämä on. Ei tämä ole perhe-elämää, tämä on sitä että olen yksinhuoltaja ja mies käy täällä nukkumassa, syömässä ja huollattamassa vaatteensa. Rakkautta on puolellani vielä, ihme kyllä, mutta on sydäntä särkevää sanoa että en enää usko miehen rakastavan minua.
Ap
Tämä ja seuraavat viestit ei oikein sovi näihin aikatauluihin. Viestejä on tullut pitkin päivää. Milloin se eskarilainen haettiin, milloin se iltasuihku oli? Miten kävit vain vauvan kanssa kaupassa? Missä se eskarilainen oli? Miten se yksi siirretty tunti nyt niin sotki vauvan rytmin? Kotona on aikaa leikkiä talviakaan
Sitten vielä yksi asia, jota aina hämmästelen. Äiti ei "ehdi syödä" pikkulasten kanssa. Miksi ei syö samalla kuin lapset? Vaikka joka toinen lusikallinen omalta lautaselta omaan suuhun. Tai sitten leipää tai mitä tahansa imettäessä suuhun
Eskarilainen oli kotona kaverinsa kanssa kahdestaan (!!) Sillä aikaa kun kävin kaupassa. Kysyin halusivatko tulla mukaan mutta jäivät kotipihalle leikkimään mielummin. Eskarilaista ei haettu, hän tuli kaverinsa äidin kyydissä.
En tiedä oliko se siirretty tunti syynä vauvan rytmin sotkeentumiseen vai ei, epäilin sitä. Joka tapauksessa sunnuntaina ja eilen meni kaikki päikkärit yms ihan pieleen.
Iltasuihkun kellonaikaa en muista valitettavasti, vauva istuskeli sitterissä ja katseli kun oltiin esikoisen kanssa suihkussa.
Minulla on sellainen vatsavaiva tällä hetkellä jota tutkitaan ja jonka syytä ei tiedetä. Siksi joudun olemaan tosi tarkka mitä laitan suuhun: ei viljoja, maitotuotteita, valtaosa hedelmistä aiheuttaa ripulin, jne. Siksi pitäisi nähdä vaivaa ja olla tarkka sen kanssa mitä laitan suuhun koska melkeinpä minä tahansa ruoka saa aikaan sen että maha kramppaa ja juoksen vessassa. Eilen en sitten ehtinyt/ viitsinyt alkaa tekemään erikseen itselleni ruokaa. Pääasiassahan se oli ihan itsestä kiinni etten syönyt.
Mies tuli 23 jälkeen kotiin. Juttelimme hetken ja se oli ehkä elämäni sekopäisin keskustelu. Mies sanoi että hänen tulevaisuuteensa on joko se että hän ajautuu konkurssiin ja menettää kaiken, minä jätän hänet tietysti silloin tai sitten hän alkaa syömään masennuslääkkeitä ja on kotona makaava vihannes. Sanoin että olenko ikinä sanallakaan sanonut että jättäisin hänet vaikka hän olisi pennitön ja konkurssissa. Kuulemma mies tuntee minut niin hyvin että olen vain rahan perässä oleva harakka. Tämä oli todella ilkeä loukkaus, olen usein sanonut miehelle että vaikka hän olisi työtön ja rahaton, minun tuloni riittäisivät elättämään meidät. Sitten vaan minä menisin vanhempainvapaan jälkeen töihin, mies jäisi vauvan kanssa ja pärjäisimme hyvin. Mies sanoi että hänellä menee ulkona syömiseen 800 e kk, pystyisinkö muka kustantamaan hänelle sen. No en tietenkään, mutta kysyin että eikö hän voisi jos olisi työttömänä tinkiä tuosta. Ei voisi.
Sitten hän sanoi että vihaa asua tällä paikkakunnalla jossa asumme. Että tämä kaupunki on syy siihen että hän on onneton. Sanoin että hän saa muuttaa vapaasti sellaiseen kaupunkiin joka tekee hänet onnelliseksi. Ei voi koska minä en kuulemma antaisi hänen tavata sitten lapsia (!?). En ole ikinä sanonut tällaista.Toisinsanoen, tajusin että en pysty miestä auttamaan. Hän pitää minua suurimpana syypäänä siihen että elämänsä on siinä pisteessä missä on. Sanoi suoraan ettei aio vähentää töitä, ei kuulemma voi, firma on (seitsemättå vuotta) menossa konkurssiin. Myöntää että tarvitsisi masennuslääkityksen mutta ei aio missään nimessä syödä niitä.
Eli vaihtoehtona minulla on jatkaa tätä samaa hulluutta joka luultavasti pahenee vain tai ottaa ja lähteä lasten kanssa. Keskustelu miehen kanssa ei onnistu, se on aivan sekopäistä minun syyttelyä ja skenaarioita joita hän on päässään kehittänyt (esim. Mitä minä tulen tekemään jossain kuvitteellisessa tilanteessa) eikä kysy minulta edes pitääkö nämä hänen kuvitelmansa paikkaansa. Nyt mies ruokkii tuolla nuorimmaista, syöttää jääkaappikylmää maitoa eikä vauva sitä suostu syömään, mutta en saa neuvoa, sillä mies hyppii samantien silmille.
Ap
Apua, minusta tuo ei kuulosta enää edes masennukselta... onko miehesi sekoamassa? Minusta parasta olisi että otat aikalisän ja lähdet lasten kanssa. Se että mies sekoilee tuollaista ja saa raivokohtauksia voi olla lapsille vaarallista. Jos asunto on sinun niin mies lähtee jonnekin. Annatte tilanteen rauhoittua ja sitten keskustelette joskus myöhemmin. Pariterapia taitaa olla miehellesi väärä paikka. Hän tarvitsee sellaisen ”yritysmentorin” jonka kanssa purkaa ja miettiä firman asioita. Ja lisäksi psyykkistä apua, terapiaa ja lääkityksen. Ja nyt taitaa olla hetki jolloin jotain on tehtävä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odottelen tässä miestä saapuvaksi kotiin että voimme keskustella asiasta, kerrankin rauhassa ja niin että olen saanut koko päivän ajatella tilannetta, saanut teiltä (syvät kiitokset siitä) ajattelemisen aihetta ja neuvoja.
Niinhän se on että ei mies näe mitä tämä arjen pyöritys on, kun ei siihen konkreettisesti osallistu. Vauvan rytmi meni sekaisin tästä kellojen siirrosta tms ja tänään jäi toiset päiväunet nukkumatta, joten klo 17 lähtien täällä on ollut ihan täysi väsymys kiukku päällä. Vauvan ekat hampaat on puhjenneet viime viikolla joten sekin tekee lapsesta tavallista kiukkuisemman. Olen siis kolme tuntia tänään hyysännyt vauvaa, yrittänyt syöttää, juottaa, laittaa nukkumaan. Vihdoin pikkuinen nukahti äsken. Ennen tätä vauvan raivoshowta kävin vauvan kanssa kaupassa, pelasin vanhemman lapsen ja tämän kaverin kanssa Afrikan tähteä ja kimbleä,tein tytöille ruokaa ja siinä sivussa vauvalle huomiselle ruoat + vähän pakkaseen. Aamupäivällä kun esikoinen oli eskarissa, ehdin pestä pari koneellista pyykkiä, silittää vaatteita, järjestellä talvivaatteita pois. Tämä siis sen hetken kun vauva nukkui ainoita päiväunia. Aamupalan ehdin syödä kun vauva oli tyytyväinen ja olin syöttänyt hänelle aamupuuron. Äsken havahduin siihen että en ole tänään ehtinyt/ muistanut syödä aamiaisen jälkeen mitään. Minun on turha yrittää edes kertoa miehelle päivästä ja siitä miten hulinaa täällä on ollut, kun ei mies ymmärrä. Haluaisin tänään kertoa miehelle ihan tarkalleen mitä olen tänään tehnyt ja kysyä onko tämä "laiskottelua". Mutta pahoin pelkään että ei mies tule kotiin siihen aikaan että ehtisimme puhua.
Nyt kun vauva nukkuu, menen esikoisen kanssa suihkuun, sitten nukutan hänet ja menen varmaan jälkeen nukkumaan ennenkuin mies tulee kotiin.Tällaista tämä on. Ei tämä ole perhe-elämää, tämä on sitä että olen yksinhuoltaja ja mies käy täällä nukkumassa, syömässä ja huollattamassa vaatteensa. Rakkautta on puolellani vielä, ihme kyllä, mutta on sydäntä särkevää sanoa että en enää usko miehen rakastavan minua.
Ap
Tämä ja seuraavat viestit ei oikein sovi näihin aikatauluihin. Viestejä on tullut pitkin päivää. Milloin se eskarilainen haettiin, milloin se iltasuihku oli? Miten kävit vain vauvan kanssa kaupassa? Missä se eskarilainen oli? Miten se yksi siirretty tunti nyt niin sotki vauvan rytmin? Kotona on aikaa leikkiä talviakaan
Sitten vielä yksi asia, jota aina hämmästelen. Äiti ei "ehdi syödä" pikkulasten kanssa. Miksi ei syö samalla kuin lapset? Vaikka joka toinen lusikallinen omalta lautaselta omaan suuhun. Tai sitten leipää tai mitä tahansa imettäessä suuhun
Eskarilainen oli kotona kaverinsa kanssa kahdestaan (!!) Sillä aikaa kun kävin kaupassa. Kysyin halusivatko tulla mukaan mutta jäivät kotipihalle leikkimään mielummin. Eskarilaista ei haettu, hän tuli kaverinsa äidin kyydissä.
En tiedä oliko se siirretty tunti syynä vauvan rytmin sotkeentumiseen vai ei, epäilin sitä. Joka tapauksessa sunnuntaina ja eilen meni kaikki päikkärit yms ihan pieleen.
Iltasuihkun kellonaikaa en muista valitettavasti, vauva istuskeli sitterissä ja katseli kun oltiin esikoisen kanssa suihkussa.
Minulla on sellainen vatsavaiva tällä hetkellä jota tutkitaan ja jonka syytä ei tiedetä. Siksi joudun olemaan tosi tarkka mitä laitan suuhun: ei viljoja, maitotuotteita, valtaosa hedelmistä aiheuttaa ripulin, jne. Siksi pitäisi nähdä vaivaa ja olla tarkka sen kanssa mitä laitan suuhun koska melkeinpä minä tahansa ruoka saa aikaan sen että maha kramppaa ja juoksen vessassa. Eilen en sitten ehtinyt/ viitsinyt alkaa tekemään erikseen itselleni ruokaa. Pääasiassahan se oli ihan itsestä kiinni etten syönyt.
Mies tuli 23 jälkeen kotiin. Juttelimme hetken ja se oli ehkä elämäni sekopäisin keskustelu. Mies sanoi että hänen tulevaisuuteensa on joko se että hän ajautuu konkurssiin ja menettää kaiken, minä jätän hänet tietysti silloin tai sitten hän alkaa syömään masennuslääkkeitä ja on kotona makaava vihannes. Sanoin että olenko ikinä sanallakaan sanonut että jättäisin hänet vaikka hän olisi pennitön ja konkurssissa. Kuulemma mies tuntee minut niin hyvin että olen vain rahan perässä oleva harakka. Tämä oli todella ilkeä loukkaus, olen usein sanonut miehelle että vaikka hän olisi työtön ja rahaton, minun tuloni riittäisivät elättämään meidät. Sitten vaan minä menisin vanhempainvapaan jälkeen töihin, mies jäisi vauvan kanssa ja pärjäisimme hyvin. Mies sanoi että hänellä menee ulkona syömiseen 800 e kk, pystyisinkö muka kustantamaan hänelle sen. No en tietenkään, mutta kysyin että eikö hän voisi jos olisi työttömänä tinkiä tuosta. Ei voisi.
Sitten hän sanoi että vihaa asua tällä paikkakunnalla jossa asumme. Että tämä kaupunki on syy siihen että hän on onneton. Sanoin että hän saa muuttaa vapaasti sellaiseen kaupunkiin joka tekee hänet onnelliseksi. Ei voi koska minä en kuulemma antaisi hänen tavata sitten lapsia (!?). En ole ikinä sanonut tällaista.Toisinsanoen, tajusin että en pysty miestä auttamaan. Hän pitää minua suurimpana syypäänä siihen että elämänsä on siinä pisteessä missä on. Sanoi suoraan ettei aio vähentää töitä, ei kuulemma voi, firma on (seitsemättå vuotta) menossa konkurssiin. Myöntää että tarvitsisi masennuslääkityksen mutta ei aio missään nimessä syödä niitä.
Eli vaihtoehtona minulla on jatkaa tätä samaa hulluutta joka luultavasti pahenee vain tai ottaa ja lähteä lasten kanssa. Keskustelu miehen kanssa ei onnistu, se on aivan sekopäistä minun syyttelyä ja skenaarioita joita hän on päässään kehittänyt (esim. Mitä minä tulen tekemään jossain kuvitteellisessa tilanteessa) eikä kysy minulta edes pitääkö nämä hänen kuvitelmansa paikkaansa. Nyt mies ruokkii tuolla nuorimmaista, syöttää jääkaappikylmää maitoa eikä vauva sitä suostu syömään, mutta en saa neuvoa, sillä mies hyppii samantien silmille.
Ap
Apua, minusta tuo ei kuulosta enää edes masennukselta... onko miehesi sekoamassa? Minusta parasta olisi että otat aikalisän ja lähdet lasten kanssa. Se että mies sekoilee tuollaista ja saa raivokohtauksia voi olla lapsille vaarallista. Jos asunto on sinun niin mies lähtee jonnekin. Annatte tilanteen rauhoittua ja sitten keskustelette joskus myöhemmin. Pariterapia taitaa olla miehellesi väärä paikka. Hän tarvitsee sellaisen ”yritysmentorin” jonka kanssa purkaa ja miettiä firman asioita. Ja lisäksi psyykkistä apua, terapiaa ja lääkityksen. Ja nyt taitaa olla hetki jolloin jotain on tehtävä?
Enpä minä voi mitään tehdä kun mies ei mihinkään suostu. Mihinkään yritysmentoriin ei ole varaa kuulemma, tietenkään, vaikka on varaa kuitenkin käyttää ulkomasyömiseen 800 euroa kk. Miehen puheissa ei ole mitään järkeä, emmekä pysty keskustelemaan asioista lainkaan enää. Mies sanoo kaikkeen ei, ja kääntää jokaisen asian minua vastaan.
Otin esille sen että meidän on pakko alkaa miettiä avioeroa vakavasti vaihtoehtona. En pysty olemaan suhteessa jossa mies kieltäytyy puhumasta mistään muusta kuin työstään ja siitä miten perseestä työ on. Mies sanoo että ei ole muuta puhuttavaa kanssani. Ja jos kuulemma tulee avioero, se tarkoittaa sitä että hän aikoo sitten muuttaa kadulle asumaan ja alkaa varastaa ruokansa koska muuhun ei ole varaa. Tällä tasolla mennään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä minä voi mitään tehdä kun mies ei mihinkään suostu. Mihinkään yritysmentoriin ei ole varaa kuulemma, tietenkään, vaikka on varaa kuitenkin käyttää ulkomasyömiseen 800 euroa kk. Miehen puheissa ei ole mitään järkeä, emmekä pysty keskustelemaan asioista lainkaan enää. Mies sanoo kaikkeen ei, ja kääntää jokaisen asian minua vastaan.
Otin esille sen että meidän on pakko alkaa miettiä avioeroa vakavasti vaihtoehtona. En pysty olemaan suhteessa jossa mies kieltäytyy puhumasta mistään muusta kuin työstään ja siitä miten perseestä työ on. Mies sanoo että ei ole muuta puhuttavaa kanssani. Ja jos kuulemma tulee avioero, se tarkoittaa sitä että hän aikoo sitten muuttaa kadulle asumaan ja alkaa varastaa ruokansa koska muuhun ei ole varaa. Tällä tasolla mennään.
Ap[/quote]
Niin mentiin meilläkin vaikka millä tasolla ennen kuin kaikki konkretisoitui. Eikä mies missään kadulla asu eikä ole kuollut nälkään tai muutakaan. Ala ottaa henkistä etäisyyttä nyt. Siis etäällähän te olette jo, mutta siis ihan siinä mielessä, että lakkaa ajattelemasta teitä nyt parina, sinulla on vastuusi itsestäsi ja lapsista. Puuhailkaa yhdessä, eläkää elämäänne kolmistaan ilman ajatustakaan miehelle. Hän vie sinut syvyyksiin muuten mukanaan ja kuka lapsista pitää huolta? Asutte samassa kodissa kenties, mutta sinä mielessäsi irrotat otteen miehestäsi. Pikku hiljaa, kulta, pikku hiljaa. Jos näyttää, että tilanne muuttuu teille oikeasti vaaralliseksi, lähdette. Kuten sanoin, sinä olet yksin tämän suuren kysymyksen edessä, hän ei tule sinua auttamaan, mutta sinä pärjäät ja osaat kyllä.
Hei ap!
Olen sattumoisin juuri katsellut hevosenkesytysvideoita, ja mielestäni kaikkien pitäisi. Kuvauksesi osuu täsmälleen oikeaan: mies hyppii silmille. Ei sitä tarvitse eikä saa sietää. Mutta samaan aikaan kun alat vaatia omaa tilaasi, lasten on oltava hoidossa. Koska mies teutaroi ja riehuu, paniikissa ja hysteerisenä. Älä mene siihen mukaan loukkaantumalla hänen loukkauksistaan, joissa hän itse asiassa pukee kauhuaan sanoiksi, projisoi kaiken sinuun ja tekee sinusta syntipukkia. Totta kai tekee, sehän on selvää. Jonnekinhan hänen pitää syy ripustaa koska hän ei jaksa kantaa sitä harteillaankaan. Projisoinnistahan tuossa on nimenomaan kysymys, kun mies samaan aikaan syyttää sinua ahneeksi harakaksi kun hän itse kuvittelee voivansa varastaa sekä sinun aikaasi (kolme harrastusiltaa per viikko) että rahaasi (800 euroa ulkona syömiseen) taatakseen itselleen muusta perheestä eriävän elintason, jottei tarvitse koko ajan olla tutkimassa housujaan, josko pallit ovat jo pudonneet kun tuntuu ihan siltä.
Miksi teillä on noin eriävä näkemys firman tilanteesta, onko se menossa nurin vai olisiko miehellä oikeasti varaa tehdä vähemmän töitä? Jos hän oikeasti uskoo taistelevansa firmansa olemassaolosta, totta kai kaikki vakauttamisyrityksesi tuntuvat hänestä sokealta ja ripustautuvalta sitomiselta ja pakokauhu yltyy. Siksi hän raivoaa asuinpaikkakunnasta ja vaatii vapautta syödä kuin kuningas työttömänäkin. Älä kuuntele sitä hysteeristä tajunnanvirtaa ikään kuin siitä pitäisi löytää asiasisältöä, mutta kuuntele tunnesisältöä. Hänellä on ahtaan paikan kammo, ja perhe on silloin mörkö ja pelkkä vaatimusten lähde.
Minä lähtisin nyt asteittain ottamaan etäisyyttä samaan aikaan kun lähentyisin miehen pelkoja. On samantekevää mikä firman tilanne oikeasti on, niin kauan kuin hän uskoo että sinä et edes yritä ymmärtää hänen näkökulmaansa. Silloin et ole hänestä turvallista seuraa, ja hän pukee syytöksensä rahan kielelle, vaikka oikeasti syytös kuuluu, että hän ei usko sinun pystyvän tai haluavan käsittää, missä mennään. Sinun on haastateltava häntä firman tilanteesta ja yrittämisen pelottavuudesta kysymällä aina tarkennusta, jotta oikeasti ymmärrät miltä se maailma hänen housuissaan näyttää, ja muista, että yrittäjyyteen kuuluu jatkuva pieni loukkaantuneisuus siitä, että palkansaajat eivät ymmärrä sitä puolta ollenkaan ja vaikuttavat lapsekkailta hämmästelyissään. Kun lopulta se puoli alkaa valjeta, kerro se hänelle.
Samaan aikaan sinun on oltava tiukkana keulimisen suhteen ja huomautettava, että miehen käytös minimoi yhtä lailla sinun tunteesi liikkumavarasta. Ja että koska joudut koko ajan väistelemään häntä lasten turvallisuudentunteen takia ja sen kustannuksella, hänen tapansa käyttää raivoaan ja aikaansa tilan ottamiseen kotona on suoraan sinun liikkumatilastasi pois.
- jatkuu -
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-jatkoa-
Mutta mene koko ajan kommunikaatiohalu edellä. Ota ensin hänen näkökulmansa, ja sitten vaadit häntä kuulemaan omasi, koska sinäkin pystyit siihen. Rinnastat sen, miten hän kokee tulevansa pusketuksi ahtaalle, sen kanssa mitä hän tekee sinulle. Älä moralisoi häntä, vaadit vain oikeudenmukaisuutta sentti kerrallaan. Tarjoat ymmärrystä ja myötätuntoa silloin, kun hän yrittää hallita pelkoaan ja käyttäytyä aikuisesti. Annat pomppia narun päässä sydämen kyllyydestä kun kiellät tunkemasta sinun tilaasi, sätkiä saa kunhan sen tekee omalla tontillaan eikä pelottele ja ryöstä itselleen varmuuden vuoksi elintilaa yli todellisen tarpeen. Ja samalla saat hänet ymmärtämään, että vaihtoehtoja on muitakin, ja että jos kotimiesvaihtoehto toteutuisi, hän pystyy kyllä löytämään ilmatilaa ja roolin perheessä linnoittautumatta sohvan suojiin. Olen ollut sohva-arestissa itse, tiedän miten pelottavaa se on, kaikista. Muista, että hän ei oikeasti voi uskoa sinun vakuuttelujasi, vaan hänen on nähtävä se, että sinä osaat antaa tilaa kun hän sitä pyytää. Ja sinun on samaan aikaan saatava taottua hänen päähänsä, että jotta voit antaa tilaa luottavaisesti, sinun täytyy voida kertoa ilman raivokohtauksen pelkoa, miten asiat on ollut tapana tehdä. Harjoitelkaa sitä ensin ilman lapsia nuken kanssa, ja opetelkaa antamaan molempien tunteille tilaa, vuoronperään ja lopulta yhtä aikaa.
Mutta jos nämä ohjeet ovat utopiaa, voit silti alkaa avata hänelle vaihtoehtoa, jossa hän kyllä saa elintilaa eikä harakoita näy, ja hänen isyyttäänkin saatetaan tukea, mutta jos käytös ei kotona kohene, niin sitten se ymmärtäminen tapahtuu etänä. Eli ala avata hänelle maailmaa, jossa hänellä on useampi siedettävä vaihtoehto, ja hänen tehtävänsä on vain alkaa käyttäytyä valintojensa mukaan. Vähitellen.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on vastakkaiset näkemykset mitä täällä muilla. Yrittäjän puolisona on rankkaa. Menestyminen vaatii työnarkomaniaa, virheitä tulee, paineita, erehdyksiä, jatkuvaa oppimista, henkistä kanttia, pitkäjänniteisyyttä ja paljon muuta. Sen vastapainona on sitten turvattu tulevaisuus, mielenkiintoinen ja rikas vanhuus. Odottaisit, tukisit miestäsi, toisesta korvasta sisään, toisesta ulos, älä ole niin herkkä, itsehän lapset teit tuohon kuvioon ja pienet lapset yrittäjämiehen kanssa on aivan kaame kiire ja stressi. Leivo miehellesi, kun hän tulee stressaantuneena kotiin, laita sen lempiruokaa, vihdo saunassa ja koita tehdä hänen kotona viettämä aika hienoksi ja kivaksi. Näytä hänelle, että hallitset kodin ja huollon paremmin kuin mitään muuta ja ole ylpeä siitä. Ole ylpeä että kotona on siistiä. Miehesi raataa, että saa teille paremman tulevaisuuden ja sinun työsi on itse valitsemanasi raataa sitten kotona yhtä paljon. Kun lapset ovat lähteneet kotoa ja miehesi on raatanut rahat, teillä on kaikkea muuta, kuin köyhä ja kituva vanhuus. Sitten teillä alkaa se nauttiminen niistä rahoista ja siitä, mitä maailma voi teille kokea ja suoda.
Siis ihan hirveä neuvo. Aloittajan pitää hoitaa oma työ, lapset, koti, passata miestä ja kestää miehen raivoaminen siksi, että eläkeiässä on rahaa? Käsittämätöntä. Miten edes kuvittelet, että ap ei saisi omaa työeläkettä?
Siis olisiko 10 pariterapia-kertaa liikaa? Haluat antaa periksi ennen sitä? Jos haluat, niin ei ole mitään tehtävissä.
Terapia voi auttaa oikeasti, et voi tietää ellet koita. Minusta kannattaa kääntää viimeinenkin kivi, ennenkuin tekee niin ison liikkeen kuin avioero.
On todella tavallista, että vauvavuotena meinaa tulla ero, meille myös. Noinkaan asiat eivät tietenkään voi jatkua kuten kerroit, yrittäisin josko ulkopuolinen osaisi avata solmuja. Meillä se auttoi, siksikin uskallan suositella.
Tsemppiä, sinnikkyyttä ja rakkautta <3
Huh,huh,tuohon ei kukaan normaali ihminen kykene. Utopiaa.
Sympatiat sinulle. Olen ollut hyvin samantapaisessa tilanteessa, mutta vain sen vauvan kanssa.
Sinun pitää erota. Niin itsesi kuin lasten ja viime kädessä myös miehen takia. Tällä tavalla vain mahdollistat miehen p3rseilyn. Kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään kotonaan, vähiten lasten. Sinuun pelko vaikuttaa siten, että tiedät, ettet voisi jättää lapsia miehen hoitoon hänen olemattoman pinnansa takia. Se on ehkä myös se syy, joka pitää sinut kiinni miehessä: pelko.
Et ole vastuussa miehen kamalasta käytöksestä. Nuo hänen puheensa 800 euron ravintolalaskuista ja samalla sinun kutsumisesta harakaksi ovat mielenvikaisia. Mies pitäisi ns. panna jäähylle.
Pärjäät paremmin lasten kanssa kolmistaan. Ja mitä tulee siihen miehen (yhtä älyvapaaseen) puheeseen siitä, ettet anna tavata lapsia, jos hän muuttaa toiselle paikkakunnalle, niin älä annakaan tavata lapsia, vähään aikaan, mutta ei paikkakunnan vuoksi vaan aggressiivisuuden. Omin päin et voi tapaamisia estää, se voi kostautua sinulle. Sen sijaan ota alkuun yhteys vaikka perheneuvolaan ja kerro tästä tilanteesta ja miehen pinnaongelmista. Ja jos te siellä pariterapiassakin käytte, kerro, että mietit, ettet uskaltaisi jättää lapsia miehen hoitoon ennen kuin raivo-ongelmat ovat kunnossa.
En kuitenkaan ensisijaisesti suosittele pariterapiaa, vaan eroa ja että hakeudut itse kysymään neuvoa esim. perheneuvolasta. Tai vaikka ensin ihan neuvolasta. Tuollaiset raivarit ovat henkistä väkivaltaa sinua ja lapsia kohtaan.
Ette varsinaisesti tarvitse pariterapiaa, vaan mies tarvitsisi terapiaa ongelmiinsa.
Miehesi ei tuossa henkisessä kunnossa taatusti pysty yritystään saamaan kuntoon. Jos hän yhtään ajattelee sinua ja perhettä, hän lopettaa sen ja hankkii muita töitä tai aloittaa alusta.
Sinulla vaihtoehdot on vähissä, mutta onneksi niitä on. Ensin asumusero ja jos tilanne ei muutu lopullinen ero. Älä uhriudu! Lapsesikin tarvitsevat sinua jaksavana.
Eskarilainen oli kotona kaverinsa kanssa kahdestaan (!!) Sillä aikaa kun kävin kaupassa. Kysyin halusivatko tulla mukaan mutta jäivät kotipihalle leikkimään mielummin. Eskarilaista ei haettu, hän tuli kaverinsa äidin kyydissä.
En tiedä oliko se siirretty tunti syynä vauvan rytmin sotkeentumiseen vai ei, epäilin sitä. Joka tapauksessa sunnuntaina ja eilen meni kaikki päikkärit yms ihan pieleen.
Iltasuihkun kellonaikaa en muista valitettavasti, vauva istuskeli sitterissä ja katseli kun oltiin esikoisen kanssa suihkussa.
Minulla on sellainen vatsavaiva tällä hetkellä jota tutkitaan ja jonka syytä ei tiedetä. Siksi joudun olemaan tosi tarkka mitä laitan suuhun: ei viljoja, maitotuotteita, valtaosa hedelmistä aiheuttaa ripulin, jne. Siksi pitäisi nähdä vaivaa ja olla tarkka sen kanssa mitä laitan suuhun koska melkeinpä minä tahansa ruoka saa aikaan sen että maha kramppaa ja juoksen vessassa. Eilen en sitten ehtinyt/ viitsinyt alkaa tekemään erikseen itselleni ruokaa. Pääasiassahan se oli ihan itsestä kiinni etten syönyt.
Mies tuli 23 jälkeen kotiin. Juttelimme hetken ja se oli ehkä elämäni sekopäisin keskustelu. Mies sanoi että hänen tulevaisuuteensa on joko se että hän ajautuu konkurssiin ja menettää kaiken, minä jätän hänet tietysti silloin tai sitten hän alkaa syömään masennuslääkkeitä ja on kotona makaava vihannes. Sanoin että olenko ikinä sanallakaan sanonut että jättäisin hänet vaikka hän olisi pennitön ja konkurssissa. Kuulemma mies tuntee minut niin hyvin että olen vain rahan perässä oleva harakka. Tämä oli todella ilkeä loukkaus, olen usein sanonut miehelle että vaikka hän olisi työtön ja rahaton, minun tuloni riittäisivät elättämään meidät. Sitten vaan minä menisin vanhempainvapaan jälkeen töihin, mies jäisi vauvan kanssa ja pärjäisimme hyvin. Mies sanoi että hänellä menee ulkona syömiseen 800 e kk, pystyisinkö muka kustantamaan hänelle sen. No en tietenkään, mutta kysyin että eikö hän voisi jos olisi työttömänä tinkiä tuosta. Ei voisi.
Sitten hän sanoi että vihaa asua tällä paikkakunnalla jossa asumme. Että tämä kaupunki on syy siihen että hän on onneton. Sanoin että hän saa muuttaa vapaasti sellaiseen kaupunkiin joka tekee hänet onnelliseksi. Ei voi koska minä en kuulemma antaisi hänen tavata sitten lapsia (!?). En ole ikinä sanonut tällaista.
Toisinsanoen, tajusin että en pysty miestä auttamaan. Hän pitää minua suurimpana syypäänä siihen että elämänsä on siinä pisteessä missä on. Sanoi suoraan ettei aio vähentää töitä, ei kuulemma voi, firma on (seitsemättå vuotta) menossa konkurssiin. Myöntää että tarvitsisi masennuslääkityksen mutta ei aio missään nimessä syödä niitä.
Eli vaihtoehtona minulla on jatkaa tätä samaa hulluutta joka luultavasti pahenee vain tai ottaa ja lähteä lasten kanssa. Keskustelu miehen kanssa ei onnistu, se on aivan sekopäistä minun syyttelyä ja skenaarioita joita hän on päässään kehittänyt (esim. Mitä minä tulen tekemään jossain kuvitteellisessa tilanteessa) eikä kysy minulta edes pitääkö nämä hänen kuvitelmansa paikkaansa. Nyt mies ruokkii tuolla nuorimmaista, syöttää jääkaappikylmää maitoa eikä vauva sitä suostu syömään, mutta en saa neuvoa, sillä mies hyppii samantien silmille.
Ap