Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Olen havainnut että aika usein vallanhimoinen anoppi ei ole tottunut siihen, että oman jo aikuisen lapsen elämässä hän ei enää olekaan se tärkein ja palvotuin ihminen. Miniät ja vävyt nähdään uhkana omalle vallalle. Siksi he yrittävät kaikin keinoin ujuttaa itsensä kiilaksi väliin, ja mikä olisikaan oivallisempi väline tähän, kuin puolustuskyvytön pieni lapsi. Lapsen edun varjolla sitten voidaan olla vaatimassa mummon oikeuksia ja yrittää vesittää vanhempien kasvatusmetodeja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tuli hyvä vinkki keksiä toimintaa lapsenlapsilla kun tulevat kylään. En kyllä ymmärrä, miten jotkut olettavat saavansa hoitaa toisten lapsia, jos eivät edes pysty näihin luomaan suhdetta vanhempien läsnäollessa?
Ihan vinkkinä kaikille kanssamummoille, jotka tätä ketjua lukevat ja kauhistelevat. Jos et näe lapsenlapsia päivittäin, niin et voi "hypätä" suhteen kehitysvaiheita! Eli et voi luoda lapsenlapseen lämpimään suhdetta pyytämällä/painostamalla syliin, jos teillä ei edes yhteinen leikki luista!
Vinkkejä mitä mummo voi tehdä, kun lapsenlapset tulevat kylään:
-askarrella heidän kanssaan
-muovailla muovailuvahalla tai taikataikinalla
-mennä lattialle istumaan ja leikkiä yhdessä
-leipoa yhdessäSiis vain mielikuvitus on rajana! Ihan oikeasti on vaikeaa uskoa, että miniä laittaisi pahaksi jos olisitte ostaneet vesivärit itselle ja lapselle menisitte pöydän ääreen maalaamaan? Ilman mitään pyrkimystä liimautua lapsenlapseen kiinni, vaan menisitte vaikka vastakkain istumaan jos tuntuu että tuo teidän läheisyydenkaipuu estää normaalin toiminnan lasten kanssa.
En yhtään ihmettele että vanhemmilla ahdistaa, jos ainoa aktiviteetti mitä isovanhemmat haluavat lastenlasten kanssa tehdä on joko pitää heitä sylissä tai viettää aikaa kahdestaan. Kyllä lapsiin pitää luoda suhde leikin ja yhteisen tekemisen kautta, jos haluaa heitä hoitaa joskus, tai vaikkapa haluaa että nämä tulisivat oma-alotteisesti syliin joskus. Ylipäätään lapsille pitää antaa fyysistä tilaa eikä luoda outoa ilmapiiriä siitä kuinka mummo odottamalla odottaa että saisi olla fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa. Kokeilkaapa joskus olla "ahdistelematta" lasta ja alkakaa piirtämään tai värittämään heidän seurana! Saatatte ihan yllättyä kuinka lapsikin alkaa tutustua teihin ja miniäkin saattaa väläyttää hymyn. Siis en yhtään ihmettele, että suhteenne ovat solmussa, te jotka odotatte kuin kuuta nousevaa jotain kahdenkeskistä aikaa lapsenlapsen kanssa näkemättä mitään vaivaa sen eteen että lapsi kokisi teidän turvalliseksi ja vanhemmatkin luottaisivat teihin. Pelkän: "tule mummon syliin" -hokeminen ei ole mitään suhteen luontia vaan lapsen ahdistelua jos ette ole läheisissä väleissä vielä. Kyllä heidän pitäisi tällä iällä jo tietää paremmin!
Suosittelen myös lämpimästi miettimään mistä tuo kaipuu pitää lasta sylissä/olla jatkuvassa fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa johtuu. Kaipaatteko hellyyttä ja kosketusta? Tätä varten pitää hankkia puoliso. Lapsi ei voi täyttää aikuisen hellyyden tarpeita.
T. Seitsemän mummo ja kolmen äiti
Ihan hyviä ajatuksia, mutta kyllä lämpimän suhteen saavuttamisessa lapsenlapsiin on tuuriakin oltava. Miniä määrittää suhteen laatua ja syvyyttä täysin omien mielitekojensa ja ehkä vain huonon päivänkin pohjalta. Minulla on mielestäni surullinen tilanne kun en voi noita vinkkejä kovin soveltaa omien lastenlasteni kanssa, ei tunnu luontevalta touhuilla ja höpötellä kun miniä oikeastikin, tämän tiedän, kuuntelee ja tarkkailee. Tein ainakin sellaisen hirmuisen virheen että vauvoja olen tykännyt suukotella ja miniä puuttui asiaan kärkkäästi. Huomautin ystävällisesti ja rauhallisesti että olen nähnyt hänenkin pusivan vauvaa, miten se on kuitenkin minulta kielletty? Sen sijaan että olisi syntynyt hyvä keskustelu, ajatustenvaihto, nakkasi tämä niskojaan ja pamautti: minä äitinä pussaan jos haluan, sinä et pussaa. Jokin särähti rikki tämänkaltaisten sattumusten myötä meidän välillämme ja poikani tuntuu myötäilevän vaimoaan vaikka maailman tappiin. Jännitän omaa olemistani ja varon tarkkaan etten näpäytä miniää enkä neuvo pyytämättä mutta aina vain on sellaista etäisyyttä ilmassa. Pienet, ihanaiset, tuntuvat minunkin luonani olevan kovin keskittyneitä siihen onhan miniä paikalla. Tähän ehkä toivoisin muutosta, lasten iänkin puolesta olisi jo hyväksi vähän "irtautua" ja tutustua muihinkin läheisiin. Suuri suru on ollut huomata ja hyväksyä että jään, jos miniä niin päättää, ikuisesti "ulkokehälle". Miksi minuun ei tarvitse kohdistaa välittämistä, empatiaa ja ymmärrystä, olenkohan sitten jo ikäni takia vähempiarvoinen. Olen sanonut pojalleni että tuntuu niin pahalta mutta lohdun ja kuuntelemisen sijasta sain kylmiä sanoja, samoja hokemia mitä nyt täälläkin on sivukaupalla. Ehkä hän mietiskelee näitä asioita sitten haudallani, ymmärrys ei vain silloin enää auta.
Siis sun miniäs on ehkä pohjoisen pallonpuoliskon kärsivällisin ja ymmärtäväisin nainen, mun lapsia et näkisi edes kerran vuodessa tuollaisen käytöksen jälkeen. Olisitpa tullut varsinkin vauvavuonna minulle ruikuttamaan kuinka minä pussailen lasta, mikset sinäkin siis saa, olisit lentänyt meinaan sellaisessa kaaressa pihalle ettet uskokaan :D Sua vaivaa ihan vaan ylimielisyys ja narsistisuus, voi olla että poikas laittaa vain humpaksi haudallasi. Teen itte äitinä niin paljon sen eteen että lapsilla olisi hyvä olla ja kotona on kaikilla mukavaa, rentoa, turvallista jne. että sun kaltainen itsekäs viiltelijä olisi i k u i s e s t i siellä ulkokehällä, minne sairaine juttunes kuulutkin.
Melkoista tekstiä. Paljon on kaunaa kasaantunut sisään jos vieraalle "mummolle" on tarve näin aggressiivisesti vastata. Ja yläpeukkuja satelee.
Äitiys sinänsä ei tee yhdestäkään naisesta empaattista tai älykästä, missään sukupolvessa.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on keskustelmassa monta aika huolestuttavan oloista "mummia".
Se, että asettaa itsensä lapsen vanhempien yläpuolelle ja kuvittelee olevansa lapselle se tärkein ja korvaamaton, on itseriittoista ja grandioottista ajattelua. Ei silloin mielessä ole lapsen ja hänen perheensä parhaaksi toimiminen, vaan oman identiteetin ja egon pönkittäminen lasta välineenä käyttäen.
Kukaan ei ole lapselle tärkeämpi kuin oma äiti ja oma isä. Mummit ja ukit ovat vasta sitten.
Ei voi olla kovin empaattinen ja ajatteleva ihminen jos pyrkii tieten tahtoen murentamaan lapsen ja hänen vanhempiensa suhdetta, joka on lapsen elämän ensimmäinen ja tärkein kiintymyssuhde. Vaarantamalla lapsen ja vanhemman kiintymyssuhteen, vaarannatte lapsen kehityksen. Miettikääpä sitä, "kultamummit" ja muut itsekkäät.
Kyllä. Ja myös huolestuttavan oloisia äitejä. Pitkien ketjujen ongelma on se että lopussa jäljellä on enää ne piikikkäät, fiksoituneet ääripäät. Ja juuri siksihän he ovatkin vielä jäljellä. Asiasta ei päästä mitenkään eteenpäin kun oma negaatio kiertää samaa ympyrää.
Nyt voisi jatkaa elämässä eteenpäin niillä mainioilla neuvoilla joita ketjussa on ollut jo paljon. Sekä äidit että mummot. Jollei ala onnistua on aika mennä hiukan peilinkin eteen av:llä kirjoittelun lisäksi.
Mukavat jatkot kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on keskustelmassa monta aika huolestuttavan oloista "mummia".
Se, että asettaa itsensä lapsen vanhempien yläpuolelle ja kuvittelee olevansa lapselle se tärkein ja korvaamaton, on itseriittoista ja grandioottista ajattelua. Ei silloin mielessä ole lapsen ja hänen perheensä parhaaksi toimiminen, vaan oman identiteetin ja egon pönkittäminen lasta välineenä käyttäen.
Kukaan ei ole lapselle tärkeämpi kuin oma äiti ja oma isä. Mummit ja ukit ovat vasta sitten.
Ei voi olla kovin empaattinen ja ajatteleva ihminen jos pyrkii tieten tahtoen murentamaan lapsen ja hänen vanhempiensa suhdetta, joka on lapsen elämän ensimmäinen ja tärkein kiintymyssuhde. Vaarantamalla lapsen ja vanhemman kiintymyssuhteen, vaarannatte lapsen kehityksen. Miettikääpä sitä, "kultamummit" ja muut itsekkäät.
Väestöliiton sivustojen mukaan, jos kiintymyssuhde on ollut turvaton se voi johtaa riippuvuuksiin.
"Useissa tutkimuksissa on havaittu, että turvaton kiintymyssuhde on yhteydessä päihteiden käyttöön. Turvaton lapsuus ei välttämättä johda riippuvuusongelmaan, mutta suurimmalla osalla päihteiden käyttäjistä on taustallaan turvaton kiintymyssuhde. On myös havaittu, että turvaton kiintymyssuhde on yhteydessä varhaisempaan päihteidenkäytön aloittamiseen."
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsella on vain 1 äiti.
Mummoja on 2.
Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.
Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.
Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.
https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…
https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3
Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.
Lapsen edusta on kysymys.
Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?
Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.
Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.
Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.
Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.
Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.
Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.
Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.
Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.
Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.
Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.
Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.
Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.
Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.
En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.
No kannattaisko kysyä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole pojan tai miniän tehtävä hoitaa "mummon" yksinäisyyttä ja antaa hänelle erivapauksia lapsen suhteen.
Vanhemmat päättävät lapseen liittyvistä asioista, eikä heidän tarvitse joustaa omista periaatteistaan vain mieltään herkästi pahoittavan mummon takia.
Jos mummo ei kykene pysymään lestissään, niin joutaakin olla ulkokehällä.
Meillä jouduttiin vetämään näitä rajoja viime kesänä. Tiedän että mummolla on itsellään takana huono lapsuus ja hän on siksi äärimmäisen takertuva. Se ei kuitenkaan ole meidän lastemme vika ja jos hän ei suostu hakemaan apua ongelmaansa, se ei myöskään ole meidän vanhempien vallassa.
Nyt sitten somensa tulvii huokauksia, sydämiä ja haikeita yksinäisyyttä korostavia mustavalkokuvia. Mutta ei, itseään ei voi tarkastella yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä itse juuri tajusin tätä ketjua lukiessa ahaa -elämyksen. Oma anoppini käy hirveän ison vaivan kyläillessämme sen suhteen, että minä olisin eri huoneessa keskittyen muuhun. Hän siis haluaa viettää lasten kanssa aikaa ilman minua, ja tämä on hyvin läpinäkyvää meille molemmille vanhemmille. Milloin yritetään saada syömään sitä kolmatta lautasta kun lapset ovat jo hävinneet ruokapöydässä, milloin on pinottu minulle kasa lehtiä luettavaksi ja milloin on lämmitetty sauna että ihan yksin saisin käydä rauhassa saunassa.
Mutta koskaan ikinä ei ole mietitty mitä kivaa voisi tehdä lasten kanssa. Ei ole ikinä ehdotettu yhdessä piirtämistä, leikkimistä, leipomista, lukemista yms. Ei ole koskaan pyydetty lapsia avuksi kattamaan pöytä tai siivoamaan. Ainoa mitä mummo pyytää (vieraiksi jääneiltä) lapsilta on syliin tulo ja halit. Siis ihan ainoa asia. Ei kiinnosta jutella lapsilähtöisesti heidän kanssaan jne.
Jos käyttäisi edes 1/10 siitä energiasta tutustuakseen lapsiimme mitä hän käyttää siihen että yrittää saada minut pois kuviosta, niin hänellä olisi oikeasti varmaan aika hyvä ja lämmin suhde lapsiin
Ja hyvä olisi suhde meihin vanhempiinkin, jos ei aina yrittäisi junailla ja manipuloida minua pois kuvioista.Mutta kun silmissä kiiluu vain lasten kanssa olo ilman minua. Surullista.
Minkä takia on niin hirveetä, jos anoppi haluaa olla lasten kanssa ilman, että äiti vahtii haukkana vieressä, mitä anoppi sanoo tai tekee? Anoppi todennäköisesti jo valmiiksi pelkää, että sanoo ja tekee väärin kuitenkin. Ehkä sitä rentoa yhdessä olemisen meininkiä pääsisi syntymään, jos äiti olisi siellä saunassa puoli tuntia yksin edes kerran vuodessa. Oletko itse muuten ehdottanut, että anoppi ja lapset voisivat yhdessä piirrellä tai leipoa, ja jos he leipoisivat niin malttaisitko pysyä poissa keittiöstä kyttäämästä, josko ne lapset kuitenkin polttaa näppinsä uuninpeltiin tai syötetään täyteen raakaa pullataikinaa?
No jos luottamusta ei syystä tai toisesta ole, niin kyllä se on vanhemman vastuulla huolehtia sen lapsen hyvinvoinnista silloinkin, kun mummu on siinä vieressä. Siinä sillä mummulla on mahdollisuus todistaa pärjäävänsä lasten kanssa, ja ehkä joku kerta äiti voi hyvillä mielin jättää lapset mummulle saunareissun ajaksi. Luottamus ei ole automaatio, vaan se on ansaittava.
Miksi se lapsen äiti on niin paha samassa huoneessa? Pitääkö päästä väkisin halaamaan lasta tai kertoa ”totuuksia” tämän vanhemmista? Vai onko kuitenkin kiire ottaa pari kuvaa someen päivitettäväksi ja sitten soitella tuttaville että täällä taas ollaan lapsenvahtina, kun ei tuo nuoriso pärjää ilman mun apua lapsen viihdyttäessään itseään yksin viereisessä huoneessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tuli hyvä vinkki keksiä toimintaa lapsenlapsilla kun tulevat kylään. En kyllä ymmärrä, miten jotkut olettavat saavansa hoitaa toisten lapsia, jos eivät edes pysty näihin luomaan suhdetta vanhempien läsnäollessa?
Ihan vinkkinä kaikille kanssamummoille, jotka tätä ketjua lukevat ja kauhistelevat. Jos et näe lapsenlapsia päivittäin, niin et voi "hypätä" suhteen kehitysvaiheita! Eli et voi luoda lapsenlapseen lämpimään suhdetta pyytämällä/painostamalla syliin, jos teillä ei edes yhteinen leikki luista!
Vinkkejä mitä mummo voi tehdä, kun lapsenlapset tulevat kylään:
-askarrella heidän kanssaan
-muovailla muovailuvahalla tai taikataikinalla
-mennä lattialle istumaan ja leikkiä yhdessä
-leipoa yhdessäSiis vain mielikuvitus on rajana! Ihan oikeasti on vaikeaa uskoa, että miniä laittaisi pahaksi jos olisitte ostaneet vesivärit itselle ja lapselle menisitte pöydän ääreen maalaamaan? Ilman mitään pyrkimystä liimautua lapsenlapseen kiinni, vaan menisitte vaikka vastakkain istumaan jos tuntuu että tuo teidän läheisyydenkaipuu estää normaalin toiminnan lasten kanssa.
En yhtään ihmettele että vanhemmilla ahdistaa, jos ainoa aktiviteetti mitä isovanhemmat haluavat lastenlasten kanssa tehdä on joko pitää heitä sylissä tai viettää aikaa kahdestaan. Kyllä lapsiin pitää luoda suhde leikin ja yhteisen tekemisen kautta, jos haluaa heitä hoitaa joskus, tai vaikkapa haluaa että nämä tulisivat oma-alotteisesti syliin joskus. Ylipäätään lapsille pitää antaa fyysistä tilaa eikä luoda outoa ilmapiiriä siitä kuinka mummo odottamalla odottaa että saisi olla fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa. Kokeilkaapa joskus olla "ahdistelematta" lasta ja alkakaa piirtämään tai värittämään heidän seurana! Saatatte ihan yllättyä kuinka lapsikin alkaa tutustua teihin ja miniäkin saattaa väläyttää hymyn. Siis en yhtään ihmettele, että suhteenne ovat solmussa, te jotka odotatte kuin kuuta nousevaa jotain kahdenkeskistä aikaa lapsenlapsen kanssa näkemättä mitään vaivaa sen eteen että lapsi kokisi teidän turvalliseksi ja vanhemmatkin luottaisivat teihin. Pelkän: "tule mummon syliin" -hokeminen ei ole mitään suhteen luontia vaan lapsen ahdistelua jos ette ole läheisissä väleissä vielä. Kyllä heidän pitäisi tällä iällä jo tietää paremmin!
Suosittelen myös lämpimästi miettimään mistä tuo kaipuu pitää lasta sylissä/olla jatkuvassa fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa johtuu. Kaipaatteko hellyyttä ja kosketusta? Tätä varten pitää hankkia puoliso. Lapsi ei voi täyttää aikuisen hellyyden tarpeita.
T. Seitsemän mummo ja kolmen äiti
Ihan hyviä ajatuksia, mutta kyllä lämpimän suhteen saavuttamisessa lapsenlapsiin on tuuriakin oltava. Miniä määrittää suhteen laatua ja syvyyttä täysin omien mielitekojensa ja ehkä vain huonon päivänkin pohjalta. Minulla on mielestäni surullinen tilanne kun en voi noita vinkkejä kovin soveltaa omien lastenlasteni kanssa, ei tunnu luontevalta touhuilla ja höpötellä kun miniä oikeastikin, tämän tiedän, kuuntelee ja tarkkailee. Tein ainakin sellaisen hirmuisen virheen että vauvoja olen tykännyt suukotella ja miniä puuttui asiaan kärkkäästi. Huomautin ystävällisesti ja rauhallisesti että olen nähnyt hänenkin pusivan vauvaa, miten se on kuitenkin minulta kielletty? Sen sijaan että olisi syntynyt hyvä keskustelu, ajatustenvaihto, nakkasi tämä niskojaan ja pamautti: minä äitinä pussaan jos haluan, sinä et pussaa. Jokin särähti rikki tämänkaltaisten sattumusten myötä meidän välillämme ja poikani tuntuu myötäilevän vaimoaan vaikka maailman tappiin. Jännitän omaa olemistani ja varon tarkkaan etten näpäytä miniää enkä neuvo pyytämättä mutta aina vain on sellaista etäisyyttä ilmassa. Pienet, ihanaiset, tuntuvat minunkin luonani olevan kovin keskittyneitä siihen onhan miniä paikalla. Tähän ehkä toivoisin muutosta, lasten iänkin puolesta olisi jo hyväksi vähän "irtautua" ja tutustua muihinkin läheisiin. Suuri suru on ollut huomata ja hyväksyä että jään, jos miniä niin päättää, ikuisesti "ulkokehälle". Miksi minuun ei tarvitse kohdistaa välittämistä, empatiaa ja ymmärrystä, olenkohan sitten jo ikäni takia vähempiarvoinen. Olen sanonut pojalleni että tuntuu niin pahalta mutta lohdun ja kuuntelemisen sijasta sain kylmiä sanoja, samoja hokemia mitä nyt täälläkin on sivukaupalla. Ehkä hän mietiskelee näitä asioita sitten haudallani, ymmärrys ei vain silloin enää auta.
Siis sun miniäs on ehkä pohjoisen pallonpuoliskon kärsivällisin ja ymmärtäväisin nainen, mun lapsia et näkisi edes kerran vuodessa tuollaisen käytöksen jälkeen. Olisitpa tullut varsinkin vauvavuonna minulle ruikuttamaan kuinka minä pussailen lasta, mikset sinäkin siis saa, olisit lentänyt meinaan sellaisessa kaaressa pihalle ettet uskokaan :D Sua vaivaa ihan vaan ylimielisyys ja narsistisuus, voi olla että poikas laittaa vain humpaksi haudallasi. Teen itte äitinä niin paljon sen eteen että lapsilla olisi hyvä olla ja kotona on kaikilla mukavaa, rentoa, turvallista jne. että sun kaltainen itsekäs viiltelijä olisi i k u i s e s t i siellä ulkokehällä, minne sairaine juttunes kuulutkin.
Melkoista tekstiä. Paljon on kaunaa kasaantunut sisään jos vieraalle "mummolle" on tarve näin aggressiivisesti vastata. Ja yläpeukkuja satelee.
Äitiys sinänsä ei tee yhdestäkään naisesta empaattista tai älykästä, missään sukupolvessa.
Ehkäpä omassa tavassasi tulkita lukemaasi on kehittämisen varaa, jos koit edeltävän kirjoituksen aggressiivisena.
On eri asia olla empaattinen kuin mielistelevä. Sääliä ja huomiota kerjäävät, omaa yksinäisyyttään lapsenlapsilla ja heidän vanhemmillaan hoidattavat isovanhemmat odottavat erikoisoikeuksia ja mielistelyä. Se on manipulointia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä jouduttiin vetämään näitä rajoja viime kesänä. Tiedän että mummolla on itsellään takana huono lapsuus ja hän on siksi äärimmäisen takertuva. Se ei kuitenkaan ole meidän lastemme vika ja jos hän ei suostu hakemaan apua ongelmaansa, se ei myöskään ole meidän vanhempien vallassa.
Nyt sitten somensa tulvii huokauksia, sydämiä ja haikeita yksinäisyyttä korostavia mustavalkokuvia. Mutta ei, itseään ei voi tarkastella yhtään.
Miksituo muuten tuntuukin olevan nimenomaan niiden vanhojen naisten ongelma? En ole juurikaan törmännyt vaareihin jotka valittaisivat ettei käydä katsomassa yms, vaikka sellaisiakin varmaan on.
Listataan ketjun suosikkisanat. Aloitan:
-Narsisti
-rajaton
-manipulointi
-mielenterveyden ongelmat
-anoppi
-miniä
ja vielä sokerina pohjalla
-vauva
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä sitä nyt 8 kk ikäisen yökyläilyyn tarvitse äidin suostua, pikkuvauva vielä kyseessä. Selvät rajat vain mummolle. Itse en olis antanut vielä 1 1/2 vuoden vanhanakaan Vauvani yöksi jonnekin muualle.
Vierailija kirjoitti:
Listataan ketjun suosikkisanat. Aloitan:
-Narsisti
-rajaton
-manipulointi
-mielenterveyden ongelmat
-anoppi
-miniä
ja vielä sokerina pohjalla
-vauva
Niin? Ja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä jouduttiin vetämään näitä rajoja viime kesänä. Tiedän että mummolla on itsellään takana huono lapsuus ja hän on siksi äärimmäisen takertuva. Se ei kuitenkaan ole meidän lastemme vika ja jos hän ei suostu hakemaan apua ongelmaansa, se ei myöskään ole meidän vanhempien vallassa.
Nyt sitten somensa tulvii huokauksia, sydämiä ja haikeita yksinäisyyttä korostavia mustavalkokuvia. Mutta ei, itseään ei voi tarkastella yhtään.
Miksituo muuten tuntuukin olevan nimenomaan niiden vanhojen naisten ongelma? En ole juurikaan törmännyt vaareihin jotka valittaisivat ettei käydä katsomassa yms, vaikka sellaisiakin varmaan on.
Hän ei edes ole vanha. 54-vuotias. Siksipä minua kauhistuttaakin ajatus että roikkuuko hän lapsissani kiinni seuraavat 30-40 vuotta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä jouduttiin vetämään näitä rajoja viime kesänä. Tiedän että mummolla on itsellään takana huono lapsuus ja hän on siksi äärimmäisen takertuva. Se ei kuitenkaan ole meidän lastemme vika ja jos hän ei suostu hakemaan apua ongelmaansa, se ei myöskään ole meidän vanhempien vallassa.
Nyt sitten somensa tulvii huokauksia, sydämiä ja haikeita yksinäisyyttä korostavia mustavalkokuvia. Mutta ei, itseään ei voi tarkastella yhtään.
Miksituo muuten tuntuukin olevan nimenomaan niiden vanhojen naisten ongelma? En ole juurikaan törmännyt vaareihin jotka valittaisivat ettei käydä katsomassa yms, vaikka sellaisiakin varmaan on.
Hän ei edes ole vanha. 54-vuotias. Siksipä minua kauhistuttaakin ajatus että roikkuuko hän lapsissani kiinni seuraavat 30-40 vuotta!
Ja mikään keskusteleminen ei auta. Kävin kaksi mielestäni oikeinkin hyvää keskustelua lasten kasvamisesta, ikävaihekehityksestä ja irtipäästämisestä mummon kanssa.
Jopa ajattelin että hän ymmärsi. Nyökytteli kovasti ja esitti vastaanottavaista.
Seuraavalla viikolla paljastui että samaan aikaan kun hän oli keskustellut kanssani "asiallisesti", hän oli tukkinut vanhimman lapseni puhelimen takertuvilla viesteillä vannottaen että minulle ei saa näyttää.
Että se siitä sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tuli hyvä vinkki keksiä toimintaa lapsenlapsilla kun tulevat kylään. En kyllä ymmärrä, miten jotkut olettavat saavansa hoitaa toisten lapsia, jos eivät edes pysty näihin luomaan suhdetta vanhempien läsnäollessa?
Ihan vinkkinä kaikille kanssamummoille, jotka tätä ketjua lukevat ja kauhistelevat. Jos et näe lapsenlapsia päivittäin, niin et voi "hypätä" suhteen kehitysvaiheita! Eli et voi luoda lapsenlapseen lämpimään suhdetta pyytämällä/painostamalla syliin, jos teillä ei edes yhteinen leikki luista!
Vinkkejä mitä mummo voi tehdä, kun lapsenlapset tulevat kylään:
-askarrella heidän kanssaan
-muovailla muovailuvahalla tai taikataikinalla
-mennä lattialle istumaan ja leikkiä yhdessä
-leipoa yhdessäSiis vain mielikuvitus on rajana! Ihan oikeasti on vaikeaa uskoa, että miniä laittaisi pahaksi jos olisitte ostaneet vesivärit itselle ja lapselle menisitte pöydän ääreen maalaamaan? Ilman mitään pyrkimystä liimautua lapsenlapseen kiinni, vaan menisitte vaikka vastakkain istumaan jos tuntuu että tuo teidän läheisyydenkaipuu estää normaalin toiminnan lasten kanssa.
En yhtään ihmettele että vanhemmilla ahdistaa, jos ainoa aktiviteetti mitä isovanhemmat haluavat lastenlasten kanssa tehdä on joko pitää heitä sylissä tai viettää aikaa kahdestaan. Kyllä lapsiin pitää luoda suhde leikin ja yhteisen tekemisen kautta, jos haluaa heitä hoitaa joskus, tai vaikkapa haluaa että nämä tulisivat oma-alotteisesti syliin joskus. Ylipäätään lapsille pitää antaa fyysistä tilaa eikä luoda outoa ilmapiiriä siitä kuinka mummo odottamalla odottaa että saisi olla fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa. Kokeilkaapa joskus olla "ahdistelematta" lasta ja alkakaa piirtämään tai värittämään heidän seurana! Saatatte ihan yllättyä kuinka lapsikin alkaa tutustua teihin ja miniäkin saattaa väläyttää hymyn. Siis en yhtään ihmettele, että suhteenne ovat solmussa, te jotka odotatte kuin kuuta nousevaa jotain kahdenkeskistä aikaa lapsenlapsen kanssa näkemättä mitään vaivaa sen eteen että lapsi kokisi teidän turvalliseksi ja vanhemmatkin luottaisivat teihin. Pelkän: "tule mummon syliin" -hokeminen ei ole mitään suhteen luontia vaan lapsen ahdistelua jos ette ole läheisissä väleissä vielä. Kyllä heidän pitäisi tällä iällä jo tietää paremmin!
Suosittelen myös lämpimästi miettimään mistä tuo kaipuu pitää lasta sylissä/olla jatkuvassa fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa johtuu. Kaipaatteko hellyyttä ja kosketusta? Tätä varten pitää hankkia puoliso. Lapsi ei voi täyttää aikuisen hellyyden tarpeita.
T. Seitsemän mummo ja kolmen äiti
Ihan hyviä ajatuksia, mutta kyllä lämpimän suhteen saavuttamisessa lapsenlapsiin on tuuriakin oltava. Miniä määrittää suhteen laatua ja syvyyttä täysin omien mielitekojensa ja ehkä vain huonon päivänkin pohjalta. Minulla on mielestäni surullinen tilanne kun en voi noita vinkkejä kovin soveltaa omien lastenlasteni kanssa, ei tunnu luontevalta touhuilla ja höpötellä kun miniä oikeastikin, tämän tiedän, kuuntelee ja tarkkailee. Tein ainakin sellaisen hirmuisen virheen että vauvoja olen tykännyt suukotella ja miniä puuttui asiaan kärkkäästi. Huomautin ystävällisesti ja rauhallisesti että olen nähnyt hänenkin pusivan vauvaa, miten se on kuitenkin minulta kielletty? Sen sijaan että olisi syntynyt hyvä keskustelu, ajatustenvaihto, nakkasi tämä niskojaan ja pamautti: minä äitinä pussaan jos haluan, sinä et pussaa. Jokin särähti rikki tämänkaltaisten sattumusten myötä meidän välillämme ja poikani tuntuu myötäilevän vaimoaan vaikka maailman tappiin. Jännitän omaa olemistani ja varon tarkkaan etten näpäytä miniää enkä neuvo pyytämättä mutta aina vain on sellaista etäisyyttä ilmassa. Pienet, ihanaiset, tuntuvat minunkin luonani olevan kovin keskittyneitä siihen onhan miniä paikalla. Tähän ehkä toivoisin muutosta, lasten iänkin puolesta olisi jo hyväksi vähän "irtautua" ja tutustua muihinkin läheisiin. Suuri suru on ollut huomata ja hyväksyä että jään, jos miniä niin päättää, ikuisesti "ulkokehälle". Miksi minuun ei tarvitse kohdistaa välittämistä, empatiaa ja ymmärrystä, olenkohan sitten jo ikäni takia vähempiarvoinen. Olen sanonut pojalleni että tuntuu niin pahalta mutta lohdun ja kuuntelemisen sijasta sain kylmiä sanoja, samoja hokemia mitä nyt täälläkin on sivukaupalla. Ehkä hän mietiskelee näitä asioita sitten haudallani, ymmärrys ei vain silloin enää auta.
Kyllä minusta pusujutut on sopivia oman perheen sisällä, vauvaa voi paijata ja silitellä muuten. Pussailuissa on nyt flunssakautena pöpöriskiä, karies ym. Kun asiasta oli puhetta niin olisit ehkä perusteluiksi voinut keksiä muuta kuin, että miksi vauvan äiti sitten saa vauvaa pussailla jos sinua neuvotaan ettei kannata... Äiti ja mummi, on aika eri asia vaikka bakteerikannan kannalta.
Lapsen äiti ei ole lapsen ja muiden ihmisten välisten suhteiden este ja on vain hyvä, että lapsi voi hakea turvaa äidistään uusien ihmisten kanssa toimiessa. Nyt vain lasten kanssa puuhailemaan ja leikkimään kun ovat kylässä, leivotte esim. miniän ja lasten kanssa yhdessä piparkakkuja! Luottamus rakentuu pikkuhiljaa. Osoitat, ettei sinun mummiutesi perustu miniän äitiyden häivyttämiseen, vaan voit olla mummi ja antaa miniän olla äiti.
Olipa jotenkin herättelevää lukea näitä loppupään kommentteja. Anoppini ei ole ikinä yrittänyt leikkiä tai tehdä mitään lasten kanssa. Mieheni on usein sanonut hänelle, että mene leikkimään niin ne eivät sitten enää vierasta jossain vaiheessa niin paljon. Anoppini sen sijaan aina yrittää saada lapsia syliin tai kyselee heiltä sellaisia mihin eivät vielä iän puolesta osaa vastata. Eihän siinä suhde kehity.
Mutta siis mitä tähän kommenttiin tulee. Niin on aika kamalaa tajuta että anoppini mummous perustuu minun äitiyden häivyttämiseen. Tuo oli todella silmiäavaavasti kommentoitu. Anoppi usein yrittää saada miestäni käymään lasten kanssa siellä yksin, mutta mieheni ei halua mennä ilman minua. Samoin anoppi juoksee kuin hai laivan perässä, kun esikoinen siirtyy eri huoneeseen minusta. On muutakin, kuten itsensä äidiksi kutsumista oli vauvavuonna yms. Ylipäätään jotenkin tuntuu ettei osaa ja ymmärrä mummon roolia ollenkaan, yrittää vain tulla minun "reviirillä". Kylläpä olisi ihana yllätys jos joskus olisi vaikka ottanut piirustuskynät esille ja sanoisi: " Piirretäänkö tässä kahvipöydässä samalla kun äiti ja isi kahvittelevat". Ei hän vain kykene tuollaiseen. Hän ei kykene olemaan mummo niin että äitikin on läsnä.
Äiti se anoppisikin on. Yleensä mitä enemmän lapsia, sitä vaikeampi oppia nuorelle äidille hehtaarin tilaa antavaksi eli mieluiseksi etäiseksi mummoksi. Se oleminen ja hoivaaminen tulee selkärangasta. Lapsi lähtee muualle - on mentävä katsomaan ettei mitään satu. Vauva parkaisee - syli ja rauhoittava hyminä on siihen lääke. Vaikea on yrittää suhtautua lapsensa lapsiin kuin ventovieraisiin ja paljon jää antamatta jos sellainen on nuoren äidin toive.
Anoppi ei ole miniänsä lapsen äiti. Tämä nyt ihan heti kaaliin.
No eihän, hyvänen aika, siitä nyt ollut puhekaan. Miniän lapsi on hänen oman lapsensa lapsi ja kuitenkin, myöskin äitinä se oleminen mukautuu pienen ihmisen tarpeisiin.
En nyt aivan osaa selittää mitä tarkoitan, ymmärtää ken ymmärtää.Siis haet, että kerran äiti on aina äiti? Vaikka myöhemmin se lapsi ei olisikaan enää oma vaan toisen lapsi (oman lapsen ja tämän puolison)?
Mutta tässä tilanteessa tämän ISOäidin tulisi kuitenkin huomata, että hän ei ole ko. lapsen vanhempi.
Maailmassa on tilaa äideille ja mummoille. Mummojen tulisi kuitenkin ymmärtää oma roolinsa lapsenlapsensa elämässä ja se voi olla ihana, koko lapsenlapsen perhettä tukeva voimavara. Mutta lapsella on aina äiti, oma äiti, ja tähän roolikiistaan ei ikinä tulisi mummojen lähteä. Kaikki ajatukset jostain maagisesta yhteydestä lapseen, tarpeesta lapsen läsnäoloon jne. kuulostavat siltä, että rooleissa on käynyt jokin ”häiriö” (totaali kyökkipsykologiaa, mutta kuitenkin). Mummo hakee lapsenlapseen vastaavaa symbioosia kuin äidin ja vauvan välillä on? Jostain tällaisestäkö kumpuaa tarve saada vauva itselleen ja äiti muualle, jotta kykenee olemaan lapsen kanssa? Mummon tehtävä ei kuitenkaan ole symbioosi, vaan olla lapsenlapsen elämässä yksi läheinen ja turvallinen aikuinen lisää.
Yhtä oikeaa totuutta ei ole myöskään tässä asiassa. Ei sääntöä tai manuaalia jota pitäisi orjallisesti noudattaa. Me olemme yksilöitä aivan jokainen ja suhteetkin toisiimme muovautuvat sen tosiasian pohjalta. Tuntuu olevan mahdottoman kitkerä pala hyväksyä että monissa perheissä mummu on suunnattoman tärkeä ihminen. Ja se ei ole väärin, ei vaikka miten sen kääntää tai muuntaa. Mummu saa lohduttaa, sylittää, hoivata, ruokkia, pusuttaakin jos siitä ei kukaan pahastu. Lapsi saa kasvaa "mummun kullaksi". Se ei ole väärin vaan aivan ihana asia. Näin se on meilläkin ja olen voinut sanoakin joskus että lapsenlapseni ovat niin kuin omiani mutta vielä heitäkin ihanampia ja ei ole kukaan heittänyt pihalle eikä nälvinyt. Sanon miniälle kyllä suoraan jos liikaa komentelee pikkuisia, siitäkään ei ole arvosteltu. Ajattelisin että merkittävin ero on siinä että mummua arvostetaan: taitotietoa ja kykyä saada kontakti lapsiin, nopeaa silmää mielentiloille ja muulle mistä olen itse saanut kiitosta. Sellaista mummua ei lasketa pois ihan noin vain eikä oma poikani siihen taitaisi suostuakaan. Ja näin on hyvä, pienet rakkaat aarteet ovat onnellisia ja sehän se on pääasia.
Mietintämyssyyn yötä vasten, kaikille.
Enemmänkin musta tuntuu, että on vaikea ymmärtää, että jotkut isovanhemmat eivät ole hyviä ihmisiä.
Vanhemmat on ne ensisijaiset kasvattajat. Isovanhemmat eivät mene siihen väliin, eivät mitätöi vanhempien auktoriteettia lapsille. Jos mummulla on jotain sanomista siihen, miten vanhemmat lapsiaan kasvattaa, ne asiat sanotaan vanhemmille, ei niille lapsille. Isovanhemmat eivät mitätöi vanhempia lasten kuullen.
En ymmärrä miten voi puolustella isovanhempia, jotka näin tekevät. Eivät he toimi lasten edun mukaisesti. Silloin on ymmärrettävää, ettei tällaiset ihmiset ole kovin läheisiä. Sinunkaan lapsillasi ei ole mitään velvollisuutta pitää sinua elämässäsi, jos et kunnioita heidän vanhemmuuttaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Demonimummot... Luulisi, että jokainen aikuinen ihminen kykenisi itse säätelemään omaa käytöstään, mutta ilmeisesti ei sitten onnistu. Että demonimummoksi tullaan, kun oma lapsi puolisoineen asettaa rajoja ja sääntöjä.
Jokainen voisi nyt muistella omia isovanhempiaan ja miettiä, mistä se suhde muodostui. Omat isovanhempani asuivat parin tunnin matkan päässä. Mummolassa käytiin muutamia kertoja vuodessa, mutta silti se suhde isovanhempiin oli äärettömän lämmin, hyvä ja turvallinen. Ei ollut mitään väkisin halaamisia, pusutteluja, eikä sylissäoloa. Eikä itkuista valitusta, kun niin harvoin nähtiin. Muistan, kuinka ihanaa siellä oli käydä, vaikka mitään erityistä ei tehtykään.
Eli, kyllä isovanhempi voi luoda hyvän suhteen lapsenlapseen, vaikka ei näkisikään joka päivä. Kaikki lähtee omasta käytöksestä. Jos se on ollut koko ajan ok, eikä välit lapsen perheeseen ole siltikään kunnossa, niin eipä siinä oikein muuta voi, kuin seurata etäämmältä. Väkisin tunkemalla ei tulosta tule, mitä näitä juttuja on lukenut.On ilmeisen turhaa pyrkiä keskustelemaan ihmisen kanssa, jonka luetunymmärrys on tuota tasoa. Saati että halutaan tahallaan käsittää väärin.
Kiitos ja kuitti, ketjulla ei ole enää mitään tarjottavaa kun te pari jankuttajaa pilasitte sen. Nyt netti kiinni ja menette hoidattamaan traumanne. Meitä muita niistä katkeroutuneen ihmisen tekstiripuli ei auta lainkaan.
Minulla myös oli rajaton isoäiti, mutta ymmärrän aikuisena ihmisenä ettei hän vastannut kaikkia mummoja, eikä kaikkien mummojen lapsenlasta kohtaan osoittama hellyys ole narsismia ja kontrollintarvetta. Sinä ja nuo muutamat jankuttajat olette täysin kykenemättömiä keskustemaan kuin aikuiset, kunhan hoette tuota hirviömummomantraanne samoin sanankääntein, kuin viimeiset 200 sivua tästä keskustelusta on käyty. LUETTU, KÄSITETTY, VOITTEKO POISTUA?
No eipä tässäkään ketjussa ole missään väitetty, että kaikki mummot ovat rajattomia. Kun suurin osa mummoista ymmärtää ne rajat sanomatta tai ovat kykeneviä sopimaan niistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tuli hyvä vinkki keksiä toimintaa lapsenlapsilla kun tulevat kylään. En kyllä ymmärrä, miten jotkut olettavat saavansa hoitaa toisten lapsia, jos eivät edes pysty näihin luomaan suhdetta vanhempien läsnäollessa?
Ihan vinkkinä kaikille kanssamummoille, jotka tätä ketjua lukevat ja kauhistelevat. Jos et näe lapsenlapsia päivittäin, niin et voi "hypätä" suhteen kehitysvaiheita! Eli et voi luoda lapsenlapseen lämpimään suhdetta pyytämällä/painostamalla syliin, jos teillä ei edes yhteinen leikki luista!
Vinkkejä mitä mummo voi tehdä, kun lapsenlapset tulevat kylään:
-askarrella heidän kanssaan
-muovailla muovailuvahalla tai taikataikinalla
-mennä lattialle istumaan ja leikkiä yhdessä
-leipoa yhdessäSiis vain mielikuvitus on rajana! Ihan oikeasti on vaikeaa uskoa, että miniä laittaisi pahaksi jos olisitte ostaneet vesivärit itselle ja lapselle menisitte pöydän ääreen maalaamaan? Ilman mitään pyrkimystä liimautua lapsenlapseen kiinni, vaan menisitte vaikka vastakkain istumaan jos tuntuu että tuo teidän läheisyydenkaipuu estää normaalin toiminnan lasten kanssa.
En yhtään ihmettele että vanhemmilla ahdistaa, jos ainoa aktiviteetti mitä isovanhemmat haluavat lastenlasten kanssa tehdä on joko pitää heitä sylissä tai viettää aikaa kahdestaan. Kyllä lapsiin pitää luoda suhde leikin ja yhteisen tekemisen kautta, jos haluaa heitä hoitaa joskus, tai vaikkapa haluaa että nämä tulisivat oma-alotteisesti syliin joskus. Ylipäätään lapsille pitää antaa fyysistä tilaa eikä luoda outoa ilmapiiriä siitä kuinka mummo odottamalla odottaa että saisi olla fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa. Kokeilkaapa joskus olla "ahdistelematta" lasta ja alkakaa piirtämään tai värittämään heidän seurana! Saatatte ihan yllättyä kuinka lapsikin alkaa tutustua teihin ja miniäkin saattaa väläyttää hymyn. Siis en yhtään ihmettele, että suhteenne ovat solmussa, te jotka odotatte kuin kuuta nousevaa jotain kahdenkeskistä aikaa lapsenlapsen kanssa näkemättä mitään vaivaa sen eteen että lapsi kokisi teidän turvalliseksi ja vanhemmatkin luottaisivat teihin. Pelkän: "tule mummon syliin" -hokeminen ei ole mitään suhteen luontia vaan lapsen ahdistelua jos ette ole läheisissä väleissä vielä. Kyllä heidän pitäisi tällä iällä jo tietää paremmin!
Suosittelen myös lämpimästi miettimään mistä tuo kaipuu pitää lasta sylissä/olla jatkuvassa fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa johtuu. Kaipaatteko hellyyttä ja kosketusta? Tätä varten pitää hankkia puoliso. Lapsi ei voi täyttää aikuisen hellyyden tarpeita.
T. Seitsemän mummo ja kolmen äiti
Ihan hyviä ajatuksia, mutta kyllä lämpimän suhteen saavuttamisessa lapsenlapsiin on tuuriakin oltava. Miniä määrittää suhteen laatua ja syvyyttä täysin omien mielitekojensa ja ehkä vain huonon päivänkin pohjalta. Minulla on mielestäni surullinen tilanne kun en voi noita vinkkejä kovin soveltaa omien lastenlasteni kanssa, ei tunnu luontevalta touhuilla ja höpötellä kun miniä oikeastikin, tämän tiedän, kuuntelee ja tarkkailee. Tein ainakin sellaisen hirmuisen virheen että vauvoja olen tykännyt suukotella ja miniä puuttui asiaan kärkkäästi. Huomautin ystävällisesti ja rauhallisesti että olen nähnyt hänenkin pusivan vauvaa, miten se on kuitenkin minulta kielletty? Sen sijaan että olisi syntynyt hyvä keskustelu, ajatustenvaihto, nakkasi tämä niskojaan ja pamautti: minä äitinä pussaan jos haluan, sinä et pussaa. Jokin särähti rikki tämänkaltaisten sattumusten myötä meidän välillämme ja poikani tuntuu myötäilevän vaimoaan vaikka maailman tappiin. Jännitän omaa olemistani ja varon tarkkaan etten näpäytä miniää enkä neuvo pyytämättä mutta aina vain on sellaista etäisyyttä ilmassa. Pienet, ihanaiset, tuntuvat minunkin luonani olevan kovin keskittyneitä siihen onhan miniä paikalla. Tähän ehkä toivoisin muutosta, lasten iänkin puolesta olisi jo hyväksi vähän "irtautua" ja tutustua muihinkin läheisiin. Suuri suru on ollut huomata ja hyväksyä että jään, jos miniä niin päättää, ikuisesti "ulkokehälle". Miksi minuun ei tarvitse kohdistaa välittämistä, empatiaa ja ymmärrystä, olenkohan sitten jo ikäni takia vähempiarvoinen. Olen sanonut pojalleni että tuntuu niin pahalta mutta lohdun ja kuuntelemisen sijasta sain kylmiä sanoja, samoja hokemia mitä nyt täälläkin on sivukaupalla. Ehkä hän mietiskelee näitä asioita sitten haudallani, ymmärrys ei vain silloin enää auta.
Kyllä minusta pusujutut on sopivia oman perheen sisällä, vauvaa voi paijata ja silitellä muuten. Pussailuissa on nyt flunssakautena pöpöriskiä, karies ym. Kun asiasta oli puhetta niin olisit ehkä perusteluiksi voinut keksiä muuta kuin, että miksi vauvan äiti sitten saa vauvaa pussailla jos sinua neuvotaan ettei kannata... Äiti ja mummi, on aika eri asia vaikka bakteerikannan kannalta.
Lapsen äiti ei ole lapsen ja muiden ihmisten välisten suhteiden este ja on vain hyvä, että lapsi voi hakea turvaa äidistään uusien ihmisten kanssa toimiessa. Nyt vain lasten kanssa puuhailemaan ja leikkimään kun ovat kylässä, leivotte esim. miniän ja lasten kanssa yhdessä piparkakkuja! Luottamus rakentuu pikkuhiljaa. Osoitat, ettei sinun mummiutesi perustu miniän äitiyden häivyttämiseen, vaan voit olla mummi ja antaa miniän olla äiti.
Olipa jotenkin herättelevää lukea näitä loppupään kommentteja. Anoppini ei ole ikinä yrittänyt leikkiä tai tehdä mitään lasten kanssa. Mieheni on usein sanonut hänelle, että mene leikkimään niin ne eivät sitten enää vierasta jossain vaiheessa niin paljon. Anoppini sen sijaan aina yrittää saada lapsia syliin tai kyselee heiltä sellaisia mihin eivät vielä iän puolesta osaa vastata. Eihän siinä suhde kehity.
Mutta siis mitä tähän kommenttiin tulee. Niin on aika kamalaa tajuta että anoppini mummous perustuu minun äitiyden häivyttämiseen. Tuo oli todella silmiäavaavasti kommentoitu. Anoppi usein yrittää saada miestäni käymään lasten kanssa siellä yksin, mutta mieheni ei halua mennä ilman minua. Samoin anoppi juoksee kuin hai laivan perässä, kun esikoinen siirtyy eri huoneeseen minusta. On muutakin, kuten itsensä äidiksi kutsumista oli vauvavuonna yms. Ylipäätään jotenkin tuntuu ettei osaa ja ymmärrä mummon roolia ollenkaan, yrittää vain tulla minun "reviirillä". Kylläpä olisi ihana yllätys jos joskus olisi vaikka ottanut piirustuskynät esille ja sanoisi: " Piirretäänkö tässä kahvipöydässä samalla kun äiti ja isi kahvittelevat". Ei hän vain kykene tuollaiseen. Hän ei kykene olemaan mummo niin että äitikin on läsnä.
Äiti se anoppisikin on. Yleensä mitä enemmän lapsia, sitä vaikeampi oppia nuorelle äidille hehtaarin tilaa antavaksi eli mieluiseksi etäiseksi mummoksi. Se oleminen ja hoivaaminen tulee selkärangasta. Lapsi lähtee muualle - on mentävä katsomaan ettei mitään satu. Vauva parkaisee - syli ja rauhoittava hyminä on siihen lääke. Vaikea on yrittää suhtautua lapsensa lapsiin kuin ventovieraisiin ja paljon jää antamatta jos sellainen on nuoren äidin toive.
Anoppi ei ole miniänsä lapsen äiti. Tämä nyt ihan heti kaaliin.
No eihän, hyvänen aika, siitä nyt ollut puhekaan. Miniän lapsi on hänen oman lapsensa lapsi ja kuitenkin, myöskin äitinä se oleminen mukautuu pienen ihmisen tarpeisiin.
En nyt aivan osaa selittää mitä tarkoitan, ymmärtää ken ymmärtää.Siis haet, että kerran äiti on aina äiti? Vaikka myöhemmin se lapsi ei olisikaan enää oma vaan toisen lapsi (oman lapsen ja tämän puolison)?
Mutta tässä tilanteessa tämän ISOäidin tulisi kuitenkin huomata, että hän ei ole ko. lapsen vanhempi.
Maailmassa on tilaa äideille ja mummoille. Mummojen tulisi kuitenkin ymmärtää oma roolinsa lapsenlapsensa elämässä ja se voi olla ihana, koko lapsenlapsen perhettä tukeva voimavara. Mutta lapsella on aina äiti, oma äiti, ja tähän roolikiistaan ei ikinä tulisi mummojen lähteä. Kaikki ajatukset jostain maagisesta yhteydestä lapseen, tarpeesta lapsen läsnäoloon jne. kuulostavat siltä, että rooleissa on käynyt jokin ”häiriö” (totaali kyökkipsykologiaa, mutta kuitenkin). Mummo hakee lapsenlapseen vastaavaa symbioosia kuin äidin ja vauvan välillä on? Jostain tällaisestäkö kumpuaa tarve saada vauva itselleen ja äiti muualle, jotta kykenee olemaan lapsen kanssa? Mummon tehtävä ei kuitenkaan ole symbioosi, vaan olla lapsenlapsen elämässä yksi läheinen ja turvallinen aikuinen lisää.
Yhtä oikeaa totuutta ei ole myöskään tässä asiassa. Ei sääntöä tai manuaalia jota pitäisi orjallisesti noudattaa. Me olemme yksilöitä aivan jokainen ja suhteetkin toisiimme muovautuvat sen tosiasian pohjalta. Tuntuu olevan mahdottoman kitkerä pala hyväksyä että monissa perheissä mummu on suunnattoman tärkeä ihminen. Ja se ei ole väärin, ei vaikka miten sen kääntää tai muuntaa. Mummu saa lohduttaa, sylittää, hoivata, ruokkia, pusuttaakin jos siitä ei kukaan pahastu. Lapsi saa kasvaa "mummun kullaksi". Se ei ole väärin vaan aivan ihana asia. Näin se on meilläkin ja olen voinut sanoakin joskus että lapsenlapseni ovat niin kuin omiani mutta vielä heitäkin ihanampia ja ei ole kukaan heittänyt pihalle eikä nälvinyt. Sanon miniälle kyllä suoraan jos liikaa komentelee pikkuisia, siitäkään ei ole arvosteltu. Ajattelisin että merkittävin ero on siinä että mummua arvostetaan: taitotietoa ja kykyä saada kontakti lapsiin, nopeaa silmää mielentiloille ja muulle mistä olen itse saanut kiitosta. Sellaista mummua ei lasketa pois ihan noin vain eikä oma poikani siihen taitaisi suostuakaan. Ja näin on hyvä, pienet rakkaat aarteet ovat onnellisia ja sehän se on pääasia.
Mietintämyssyyn yötä vasten, kaikille.Enemmänkin musta tuntuu, että on vaikea ymmärtää, että jotkut isovanhemmat eivät ole hyviä ihmisiä.
Vanhemmat on ne ensisijaiset kasvattajat. Isovanhemmat eivät mene siihen väliin, eivät mitätöi vanhempien auktoriteettia lapsille. Jos mummulla on jotain sanomista siihen, miten vanhemmat lapsiaan kasvattaa, ne asiat sanotaan vanhemmille, ei niille lapsille. Isovanhemmat eivät mitätöi vanhempia lasten kuullen.
En ymmärrä miten voi puolustella isovanhempia, jotka näin tekevät. Eivät he toimi lasten edun mukaisesti. Silloin on ymmärrettävää, ettei tällaiset ihmiset ole kovin läheisiä. Sinunkaan lapsillasi ei ole mitään velvollisuutta pitää sinua elämässäsi, jos et kunnioita heidän vanhemmuuttaan.
Ja kannattaa kyllä myös miettiä, että mihin kaikkeen lastenkasvatuksessa puuttuu. Aivan kaikesta aivan koko ajan ei tarvitse mäkättää. Aivan kaikkeen ei tarvitse sekaantua, eikä aivan kaikkeen tarvitse ottaa kantaa.
Ja esimerkiksi päätökset päivähoidosta, kouluvalinnoista, harrastuksista jne. on kaikki sellaisia, ettei ne kuulu ulkopuolisille ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tuli hyvä vinkki keksiä toimintaa lapsenlapsilla kun tulevat kylään. En kyllä ymmärrä, miten jotkut olettavat saavansa hoitaa toisten lapsia, jos eivät edes pysty näihin luomaan suhdetta vanhempien läsnäollessa?
Ihan vinkkinä kaikille kanssamummoille, jotka tätä ketjua lukevat ja kauhistelevat. Jos et näe lapsenlapsia päivittäin, niin et voi "hypätä" suhteen kehitysvaiheita! Eli et voi luoda lapsenlapseen lämpimään suhdetta pyytämällä/painostamalla syliin, jos teillä ei edes yhteinen leikki luista!
Vinkkejä mitä mummo voi tehdä, kun lapsenlapset tulevat kylään:
-askarrella heidän kanssaan
-muovailla muovailuvahalla tai taikataikinalla
-mennä lattialle istumaan ja leikkiä yhdessä
-leipoa yhdessäSiis vain mielikuvitus on rajana! Ihan oikeasti on vaikeaa uskoa, että miniä laittaisi pahaksi jos olisitte ostaneet vesivärit itselle ja lapselle menisitte pöydän ääreen maalaamaan? Ilman mitään pyrkimystä liimautua lapsenlapseen kiinni, vaan menisitte vaikka vastakkain istumaan jos tuntuu että tuo teidän läheisyydenkaipuu estää normaalin toiminnan lasten kanssa.
En yhtään ihmettele että vanhemmilla ahdistaa, jos ainoa aktiviteetti mitä isovanhemmat haluavat lastenlasten kanssa tehdä on joko pitää heitä sylissä tai viettää aikaa kahdestaan. Kyllä lapsiin pitää luoda suhde leikin ja yhteisen tekemisen kautta, jos haluaa heitä hoitaa joskus, tai vaikkapa haluaa että nämä tulisivat oma-alotteisesti syliin joskus. Ylipäätään lapsille pitää antaa fyysistä tilaa eikä luoda outoa ilmapiiriä siitä kuinka mummo odottamalla odottaa että saisi olla fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa. Kokeilkaapa joskus olla "ahdistelematta" lasta ja alkakaa piirtämään tai värittämään heidän seurana! Saatatte ihan yllättyä kuinka lapsikin alkaa tutustua teihin ja miniäkin saattaa väläyttää hymyn. Siis en yhtään ihmettele, että suhteenne ovat solmussa, te jotka odotatte kuin kuuta nousevaa jotain kahdenkeskistä aikaa lapsenlapsen kanssa näkemättä mitään vaivaa sen eteen että lapsi kokisi teidän turvalliseksi ja vanhemmatkin luottaisivat teihin. Pelkän: "tule mummon syliin" -hokeminen ei ole mitään suhteen luontia vaan lapsen ahdistelua jos ette ole läheisissä väleissä vielä. Kyllä heidän pitäisi tällä iällä jo tietää paremmin!
Suosittelen myös lämpimästi miettimään mistä tuo kaipuu pitää lasta sylissä/olla jatkuvassa fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa johtuu. Kaipaatteko hellyyttä ja kosketusta? Tätä varten pitää hankkia puoliso. Lapsi ei voi täyttää aikuisen hellyyden tarpeita.
T. Seitsemän mummo ja kolmen äiti
Ihan hyviä ajatuksia, mutta kyllä lämpimän suhteen saavuttamisessa lapsenlapsiin on tuuriakin oltava. Miniä määrittää suhteen laatua ja syvyyttä täysin omien mielitekojensa ja ehkä vain huonon päivänkin pohjalta. Minulla on mielestäni surullinen tilanne kun en voi noita vinkkejä kovin soveltaa omien lastenlasteni kanssa, ei tunnu luontevalta touhuilla ja höpötellä kun miniä oikeastikin, tämän tiedän, kuuntelee ja tarkkailee. Tein ainakin sellaisen hirmuisen virheen että vauvoja olen tykännyt suukotella ja miniä puuttui asiaan kärkkäästi. Huomautin ystävällisesti ja rauhallisesti että olen nähnyt hänenkin pusivan vauvaa, miten se on kuitenkin minulta kielletty? Sen sijaan että olisi syntynyt hyvä keskustelu, ajatustenvaihto, nakkasi tämä niskojaan ja pamautti: minä äitinä pussaan jos haluan, sinä et pussaa. Jokin särähti rikki tämänkaltaisten sattumusten myötä meidän välillämme ja poikani tuntuu myötäilevän vaimoaan vaikka maailman tappiin. Jännitän omaa olemistani ja varon tarkkaan etten näpäytä miniää enkä neuvo pyytämättä mutta aina vain on sellaista etäisyyttä ilmassa. Pienet, ihanaiset, tuntuvat minunkin luonani olevan kovin keskittyneitä siihen onhan miniä paikalla. Tähän ehkä toivoisin muutosta, lasten iänkin puolesta olisi jo hyväksi vähän "irtautua" ja tutustua muihinkin läheisiin. Suuri suru on ollut huomata ja hyväksyä että jään, jos miniä niin päättää, ikuisesti "ulkokehälle". Miksi minuun ei tarvitse kohdistaa välittämistä, empatiaa ja ymmärrystä, olenkohan sitten jo ikäni takia vähempiarvoinen. Olen sanonut pojalleni että tuntuu niin pahalta mutta lohdun ja kuuntelemisen sijasta sain kylmiä sanoja, samoja hokemia mitä nyt täälläkin on sivukaupalla. Ehkä hän mietiskelee näitä asioita sitten haudallani, ymmärrys ei vain silloin enää auta.
Kyllä minusta pusujutut on sopivia oman perheen sisällä, vauvaa voi paijata ja silitellä muuten. Pussailuissa on nyt flunssakautena pöpöriskiä, karies ym. Kun asiasta oli puhetta niin olisit ehkä perusteluiksi voinut keksiä muuta kuin, että miksi vauvan äiti sitten saa vauvaa pussailla jos sinua neuvotaan ettei kannata... Äiti ja mummi, on aika eri asia vaikka bakteerikannan kannalta.
Lapsen äiti ei ole lapsen ja muiden ihmisten välisten suhteiden este ja on vain hyvä, että lapsi voi hakea turvaa äidistään uusien ihmisten kanssa toimiessa. Nyt vain lasten kanssa puuhailemaan ja leikkimään kun ovat kylässä, leivotte esim. miniän ja lasten kanssa yhdessä piparkakkuja! Luottamus rakentuu pikkuhiljaa. Osoitat, ettei sinun mummiutesi perustu miniän äitiyden häivyttämiseen, vaan voit olla mummi ja antaa miniän olla äiti.
Olipa jotenkin herättelevää lukea näitä loppupään kommentteja. Anoppini ei ole ikinä yrittänyt leikkiä tai tehdä mitään lasten kanssa. Mieheni on usein sanonut hänelle, että mene leikkimään niin ne eivät sitten enää vierasta jossain vaiheessa niin paljon. Anoppini sen sijaan aina yrittää saada lapsia syliin tai kyselee heiltä sellaisia mihin eivät vielä iän puolesta osaa vastata. Eihän siinä suhde kehity.
Mutta siis mitä tähän kommenttiin tulee. Niin on aika kamalaa tajuta että anoppini mummous perustuu minun äitiyden häivyttämiseen. Tuo oli todella silmiäavaavasti kommentoitu. Anoppi usein yrittää saada miestäni käymään lasten kanssa siellä yksin, mutta mieheni ei halua mennä ilman minua. Samoin anoppi juoksee kuin hai laivan perässä, kun esikoinen siirtyy eri huoneeseen minusta. On muutakin, kuten itsensä äidiksi kutsumista oli vauvavuonna yms. Ylipäätään jotenkin tuntuu ettei osaa ja ymmärrä mummon roolia ollenkaan, yrittää vain tulla minun "reviirillä". Kylläpä olisi ihana yllätys jos joskus olisi vaikka ottanut piirustuskynät esille ja sanoisi: " Piirretäänkö tässä kahvipöydässä samalla kun äiti ja isi kahvittelevat". Ei hän vain kykene tuollaiseen. Hän ei kykene olemaan mummo niin että äitikin on läsnä.
Äiti se anoppisikin on. Yleensä mitä enemmän lapsia, sitä vaikeampi oppia nuorelle äidille hehtaarin tilaa antavaksi eli mieluiseksi etäiseksi mummoksi. Se oleminen ja hoivaaminen tulee selkärangasta. Lapsi lähtee muualle - on mentävä katsomaan ettei mitään satu. Vauva parkaisee - syli ja rauhoittava hyminä on siihen lääke. Vaikea on yrittää suhtautua lapsensa lapsiin kuin ventovieraisiin ja paljon jää antamatta jos sellainen on nuoren äidin toive.
Anoppi ei ole miniänsä lapsen äiti. Tämä nyt ihan heti kaaliin.
No eihän, hyvänen aika, siitä nyt ollut puhekaan. Miniän lapsi on hänen oman lapsensa lapsi ja kuitenkin, myöskin äitinä se oleminen mukautuu pienen ihmisen tarpeisiin.
En nyt aivan osaa selittää mitä tarkoitan, ymmärtää ken ymmärtää.Siis haet, että kerran äiti on aina äiti? Vaikka myöhemmin se lapsi ei olisikaan enää oma vaan toisen lapsi (oman lapsen ja tämän puolison)?
Mutta tässä tilanteessa tämän ISOäidin tulisi kuitenkin huomata, että hän ei ole ko. lapsen vanhempi.
Maailmassa on tilaa äideille ja mummoille. Mummojen tulisi kuitenkin ymmärtää oma roolinsa lapsenlapsensa elämässä ja se voi olla ihana, koko lapsenlapsen perhettä tukeva voimavara. Mutta lapsella on aina äiti, oma äiti, ja tähän roolikiistaan ei ikinä tulisi mummojen lähteä. Kaikki ajatukset jostain maagisesta yhteydestä lapseen, tarpeesta lapsen läsnäoloon jne. kuulostavat siltä, että rooleissa on käynyt jokin ”häiriö” (totaali kyökkipsykologiaa, mutta kuitenkin). Mummo hakee lapsenlapseen vastaavaa symbioosia kuin äidin ja vauvan välillä on? Jostain tällaisestäkö kumpuaa tarve saada vauva itselleen ja äiti muualle, jotta kykenee olemaan lapsen kanssa? Mummon tehtävä ei kuitenkaan ole symbioosi, vaan olla lapsenlapsen elämässä yksi läheinen ja turvallinen aikuinen lisää.
Yhtä oikeaa totuutta ei ole myöskään tässä asiassa. Ei sääntöä tai manuaalia jota pitäisi orjallisesti noudattaa. Me olemme yksilöitä aivan jokainen ja suhteetkin toisiimme muovautuvat sen tosiasian pohjalta. Tuntuu olevan mahdottoman kitkerä pala hyväksyä että monissa perheissä mummu on suunnattoman tärkeä ihminen. Ja se ei ole väärin, ei vaikka miten sen kääntää tai muuntaa. Mummu saa lohduttaa, sylittää, hoivata, ruokkia, pusuttaakin jos siitä ei kukaan pahastu. Lapsi saa kasvaa "mummun kullaksi". Se ei ole väärin vaan aivan ihana asia. Näin se on meilläkin ja olen voinut sanoakin joskus että lapsenlapseni ovat niin kuin omiani mutta vielä heitäkin ihanampia ja ei ole kukaan heittänyt pihalle eikä nälvinyt. Sanon miniälle kyllä suoraan jos liikaa komentelee pikkuisia, siitäkään ei ole arvosteltu. Ajattelisin että merkittävin ero on siinä että mummua arvostetaan: taitotietoa ja kykyä saada kontakti lapsiin, nopeaa silmää mielentiloille ja muulle mistä olen itse saanut kiitosta. Sellaista mummua ei lasketa pois ihan noin vain eikä oma poikani siihen taitaisi suostuakaan. Ja näin on hyvä, pienet rakkaat aarteet ovat onnellisia ja sehän se on pääasia.
Mietintämyssyyn yötä vasten, kaikille.Enemmänkin musta tuntuu, että on vaikea ymmärtää, että jotkut isovanhemmat eivät ole hyviä ihmisiä.
Vanhemmat on ne ensisijaiset kasvattajat. Isovanhemmat eivät mene siihen väliin, eivät mitätöi vanhempien auktoriteettia lapsille. Jos mummulla on jotain sanomista siihen, miten vanhemmat lapsiaan kasvattaa, ne asiat sanotaan vanhemmille, ei niille lapsille. Isovanhemmat eivät mitätöi vanhempia lasten kuullen.
En ymmärrä miten voi puolustella isovanhempia, jotka näin tekevät. Eivät he toimi lasten edun mukaisesti. Silloin on ymmärrettävää, ettei tällaiset ihmiset ole kovin läheisiä. Sinunkaan lapsillasi ei ole mitään velvollisuutta pitää sinua elämässäsi, jos et kunnioita heidän vanhemmuuttaan.
Ja kannattaa kyllä myös miettiä, että mihin kaikkeen lastenkasvatuksessa puuttuu. Aivan kaikesta aivan koko ajan ei tarvitse mäkättää. Aivan kaikkeen ei tarvitse sekaantua, eikä aivan kaikkeen tarvitse ottaa kantaa.
Ja esimerkiksi päätökset päivähoidosta, kouluvalinnoista, harrastuksista jne. on kaikki sellaisia, ettei ne kuulu ulkopuolisille ollenkaan.
Meillä anoppi ilmoitti esikoisen ollessa muutaman viikon, että lapsi menee sitten samaan kyläkouluun kuin isänsä, tämän sisarukset ja anoppi itsekin aikanaan. Jaksaa jankuttaa asiasta, kun en ole lämmennyt ajatukselle. Lapsen isän kanssa ollaan päätetty valita toinen koulu. Tästäkin on itketty (tekoitkua), kun ei yhtään kunnioiteta hänen perinteitään. En ole enää viitsinyt perustella asiaa, kun asia ei hänelle kuulu millään lailla.
Alue: Aihe vapaa
Joillain on tosiaan mummotaidot todella huonot kun ei ole mitään muuta tapaa olla mummo kuin tunkemalla äidin paikalle. Huoh.