Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tuli hyvä vinkki keksiä toimintaa lapsenlapsilla kun tulevat kylään. En kyllä ymmärrä, miten jotkut olettavat saavansa hoitaa toisten lapsia, jos eivät edes pysty näihin luomaan suhdetta vanhempien läsnäollessa?
Ihan vinkkinä kaikille kanssamummoille, jotka tätä ketjua lukevat ja kauhistelevat. Jos et näe lapsenlapsia päivittäin, niin et voi "hypätä" suhteen kehitysvaiheita! Eli et voi luoda lapsenlapseen lämpimään suhdetta pyytämällä/painostamalla syliin, jos teillä ei edes yhteinen leikki luista!
Vinkkejä mitä mummo voi tehdä, kun lapsenlapset tulevat kylään:
-askarrella heidän kanssaan
-muovailla muovailuvahalla tai taikataikinalla
-mennä lattialle istumaan ja leikkiä yhdessä
-leipoa yhdessäSiis vain mielikuvitus on rajana! Ihan oikeasti on vaikeaa uskoa, että miniä laittaisi pahaksi jos olisitte ostaneet vesivärit itselle ja lapselle menisitte pöydän ääreen maalaamaan? Ilman mitään pyrkimystä liimautua lapsenlapseen kiinni, vaan menisitte vaikka vastakkain istumaan jos tuntuu että tuo teidän läheisyydenkaipuu estää normaalin toiminnan lasten kanssa.
En yhtään ihmettele että vanhemmilla ahdistaa, jos ainoa aktiviteetti mitä isovanhemmat haluavat lastenlasten kanssa tehdä on joko pitää heitä sylissä tai viettää aikaa kahdestaan. Kyllä lapsiin pitää luoda suhde leikin ja yhteisen tekemisen kautta, jos haluaa heitä hoitaa joskus, tai vaikkapa haluaa että nämä tulisivat oma-alotteisesti syliin joskus. Ylipäätään lapsille pitää antaa fyysistä tilaa eikä luoda outoa ilmapiiriä siitä kuinka mummo odottamalla odottaa että saisi olla fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa. Kokeilkaapa joskus olla "ahdistelematta" lasta ja alkakaa piirtämään tai värittämään heidän seurana! Saatatte ihan yllättyä kuinka lapsikin alkaa tutustua teihin ja miniäkin saattaa väläyttää hymyn. Siis en yhtään ihmettele, että suhteenne ovat solmussa, te jotka odotatte kuin kuuta nousevaa jotain kahdenkeskistä aikaa lapsenlapsen kanssa näkemättä mitään vaivaa sen eteen että lapsi kokisi teidän turvalliseksi ja vanhemmatkin luottaisivat teihin. Pelkän: "tule mummon syliin" -hokeminen ei ole mitään suhteen luontia vaan lapsen ahdistelua jos ette ole läheisissä väleissä vielä. Kyllä heidän pitäisi tällä iällä jo tietää paremmin!
Suosittelen myös lämpimästi miettimään mistä tuo kaipuu pitää lasta sylissä/olla jatkuvassa fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa johtuu. Kaipaatteko hellyyttä ja kosketusta? Tätä varten pitää hankkia puoliso. Lapsi ei voi täyttää aikuisen hellyyden tarpeita.
T. Seitsemän mummo ja kolmen äiti
Ihan hyviä ajatuksia, mutta kyllä lämpimän suhteen saavuttamisessa lapsenlapsiin on tuuriakin oltava. Miniä määrittää suhteen laatua ja syvyyttä täysin omien mielitekojensa ja ehkä vain huonon päivänkin pohjalta. Minulla on mielestäni surullinen tilanne kun en voi noita vinkkejä kovin soveltaa omien lastenlasteni kanssa, ei tunnu luontevalta touhuilla ja höpötellä kun miniä oikeastikin, tämän tiedän, kuuntelee ja tarkkailee. Tein ainakin sellaisen hirmuisen virheen että vauvoja olen tykännyt suukotella ja miniä puuttui asiaan kärkkäästi. Huomautin ystävällisesti ja rauhallisesti että olen nähnyt hänenkin pusivan vauvaa, miten se on kuitenkin minulta kielletty? Sen sijaan että olisi syntynyt hyvä keskustelu, ajatustenvaihto, nakkasi tämä niskojaan ja pamautti: minä äitinä pussaan jos haluan, sinä et pussaa. Jokin särähti rikki tämänkaltaisten sattumusten myötä meidän välillämme ja poikani tuntuu myötäilevän vaimoaan vaikka maailman tappiin. Jännitän omaa olemistani ja varon tarkkaan etten näpäytä miniää enkä neuvo pyytämättä mutta aina vain on sellaista etäisyyttä ilmassa. Pienet, ihanaiset, tuntuvat minunkin luonani olevan kovin keskittyneitä siihen onhan miniä paikalla. Tähän ehkä toivoisin muutosta, lasten iänkin puolesta olisi jo hyväksi vähän "irtautua" ja tutustua muihinkin läheisiin. Suuri suru on ollut huomata ja hyväksyä että jään, jos miniä niin päättää, ikuisesti "ulkokehälle". Miksi minuun ei tarvitse kohdistaa välittämistä, empatiaa ja ymmärrystä, olenkohan sitten jo ikäni takia vähempiarvoinen. Olen sanonut pojalleni että tuntuu niin pahalta mutta lohdun ja kuuntelemisen sijasta sain kylmiä sanoja, samoja hokemia mitä nyt täälläkin on sivukaupalla. Ehkä hän mietiskelee näitä asioita sitten haudallani, ymmärrys ei vain silloin enää auta.
Kyllä minusta pusujutut on sopivia oman perheen sisällä, vauvaa voi paijata ja silitellä muuten. Pussailuissa on nyt flunssakautena pöpöriskiä, karies ym. Kun asiasta oli puhetta niin olisit ehkä perusteluiksi voinut keksiä muuta kuin, että miksi vauvan äiti sitten saa vauvaa pussailla jos sinua neuvotaan ettei kannata... Äiti ja mummi, on aika eri asia vaikka bakteerikannan kannalta.
Lapsen äiti ei ole lapsen ja muiden ihmisten välisten suhteiden este ja on vain hyvä, että lapsi voi hakea turvaa äidistään uusien ihmisten kanssa toimiessa. Nyt vain lasten kanssa puuhailemaan ja leikkimään kun ovat kylässä, leivotte esim. miniän ja lasten kanssa yhdessä piparkakkuja! Luottamus rakentuu pikkuhiljaa. Osoitat, ettei sinun mummiutesi perustu miniän äitiyden häivyttämiseen, vaan voit olla mummi ja antaa miniän olla äiti.
Olipa jotenkin herättelevää lukea näitä loppupään kommentteja. Anoppini ei ole ikinä yrittänyt leikkiä tai tehdä mitään lasten kanssa. Mieheni on usein sanonut hänelle, että mene leikkimään niin ne eivät sitten enää vierasta jossain vaiheessa niin paljon. Anoppini sen sijaan aina yrittää saada lapsia syliin tai kyselee heiltä sellaisia mihin eivät vielä iän puolesta osaa vastata. Eihän siinä suhde kehity.
Mutta siis mitä tähän kommenttiin tulee. Niin on aika kamalaa tajuta että anoppini mummous perustuu minun äitiyden häivyttämiseen. Tuo oli todella silmiäavaavasti kommentoitu. Anoppi usein yrittää saada miestäni käymään lasten kanssa siellä yksin, mutta mieheni ei halua mennä ilman minua. Samoin anoppi juoksee kuin hai laivan perässä, kun esikoinen siirtyy eri huoneeseen minusta. On muutakin, kuten itsensä äidiksi kutsumista oli vauvavuonna yms. Ylipäätään jotenkin tuntuu ettei osaa ja ymmärrä mummon roolia ollenkaan, yrittää vain tulla minun "reviirillä". Kylläpä olisi ihana yllätys jos joskus olisi vaikka ottanut piirustuskynät esille ja sanoisi: " Piirretäänkö tässä kahvipöydässä samalla kun äiti ja isi kahvittelevat". Ei hän vain kykene tuollaiseen. Hän ei kykene olemaan mummo niin että äitikin on läsnä.
Äiti se anoppisikin on. Yleensä mitä enemmän lapsia, sitä vaikeampi oppia nuorelle äidille hehtaarin tilaa antavaksi eli mieluiseksi etäiseksi mummoksi. Se oleminen ja hoivaaminen tulee selkärangasta. Lapsi lähtee muualle - on mentävä katsomaan ettei mitään satu. Vauva parkaisee - syli ja rauhoittava hyminä on siihen lääke. Vaikea on yrittää suhtautua lapsensa lapsiin kuin ventovieraisiin ja paljon jää antamatta jos sellainen on nuoren äidin toive.
Anoppi ei ole miniänsä lapsen äiti. Tämä nyt ihan heti kaaliin.
No eihän, hyvänen aika, siitä nyt ollut puhekaan. Miniän lapsi on hänen oman lapsensa lapsi ja kuitenkin, myöskin äitinä se oleminen mukautuu pienen ihmisen tarpeisiin.
En nyt aivan osaa selittää mitä tarkoitan, ymmärtää ken ymmärtää.Siis haet, että kerran äiti on aina äiti? Vaikka myöhemmin se lapsi ei olisikaan enää oma vaan toisen lapsi (oman lapsen ja tämän puolison)?
Mutta tässä tilanteessa tämän ISOäidin tulisi kuitenkin huomata, että hän ei ole ko. lapsen vanhempi.
Maailmassa on tilaa äideille ja mummoille. Mummojen tulisi kuitenkin ymmärtää oma roolinsa lapsenlapsensa elämässä ja se voi olla ihana, koko lapsenlapsen perhettä tukeva voimavara. Mutta lapsella on aina äiti, oma äiti, ja tähän roolikiistaan ei ikinä tulisi mummojen lähteä. Kaikki ajatukset jostain maagisesta yhteydestä lapseen, tarpeesta lapsen läsnäoloon jne. kuulostavat siltä, että rooleissa on käynyt jokin ”häiriö” (totaali kyökkipsykologiaa, mutta kuitenkin). Mummo hakee lapsenlapseen vastaavaa symbioosia kuin äidin ja vauvan välillä on? Jostain tällaisestäkö kumpuaa tarve saada vauva itselleen ja äiti muualle, jotta kykenee olemaan lapsen kanssa? Mummon tehtävä ei kuitenkaan ole symbioosi, vaan olla lapsenlapsen elämässä yksi läheinen ja turvallinen aikuinen lisää.
Yhtä oikeaa totuutta ei ole myöskään tässä asiassa. Ei sääntöä tai manuaalia jota pitäisi orjallisesti noudattaa. Me olemme yksilöitä aivan jokainen ja suhteetkin toisiimme muovautuvat sen tosiasian pohjalta. Tuntuu olevan mahdottoman kitkerä pala hyväksyä että monissa perheissä mummu on suunnattoman tärkeä ihminen. Ja se ei ole väärin, ei vaikka miten sen kääntää tai muuntaa. Mummu saa lohduttaa, sylittää, hoivata, ruokkia, pusuttaakin jos siitä ei kukaan pahastu. Lapsi saa kasvaa "mummun kullaksi". Se ei ole väärin vaan aivan ihana asia. Näin se on meilläkin ja olen voinut sanoakin joskus että lapsenlapseni ovat niin kuin omiani mutta vielä heitäkin ihanampia ja ei ole kukaan heittänyt pihalle eikä nälvinyt. Sanon miniälle kyllä suoraan jos liikaa komentelee pikkuisia, siitäkään ei ole arvosteltu. Ajattelisin että merkittävin ero on siinä että mummua arvostetaan: taitotietoa ja kykyä saada kontakti lapsiin, nopeaa silmää mielentiloille ja muulle mistä olen itse saanut kiitosta. Sellaista mummua ei lasketa pois ihan noin vain eikä oma poikani siihen taitaisi suostuakaan. Ja näin on hyvä, pienet rakkaat aarteet ovat onnellisia ja sehän se on pääasia.
Mietintämyssyyn yötä vasten, kaikille.Onko se... Voiko se olla... Itse KultaMummi?
Koko ketju mennyt aika väsyneeksi sinunkaltaistesi kalkkunoiden vuoksi.
Käsittämätöntä kuinka ilmeisesti täysikäiset ihmiset voivatkin olla mustavalkoisia, ehdottomia, pahimman teinin tasolla nimittelyssä, jota harrastetaan kun ei osata sanoa asiaan mitään oikeaa.
Ällöttävä ketju kaikin puolin. Te olette varmasti aivan karmeita äitejä, jos yhtään tuota esimerkkiä lapsillenne annatte. Kaikessa pitää olla "oikeassa" ja samaa mieltä. Ei tarvi enää yhtään ihmetellä, mistä ne demonimummot tulevat.
t. eri
Ja sinä se jauhat tätä yhtä ja samaa harhaista väitettä loputtomiin. Mitä tää antaa keskustelulle?
KultaMummi itsehän oman nimensä keksi, ei häntä nimitellä.
Kai sinä tajuat että tässä ketjussa on aina monta eri kirjoittajaa? Jos moni on samaa mieltä, niin se on vissiin mielestäsi sitten aina se yksi ja sama kirjoittaja.
Olisipa mukava päästä joskus päiväksi tuollaisen oikein tyhmän ihmisen pään sisään. Maailma olisi varmaan miellyttävän yksinkertainen ja mustavalkoinen.
Sun kirjoituksellasi on yksi ainoa tykkääjä. Siitä varmaan jopa kaltaisesi tuollainen älykääpiö osaa laskea, miksi täällä tiedetään että sinä täällä yksinäsi märiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä itse juuri tajusin tätä ketjua lukiessa ahaa -elämyksen. Oma anoppini käy hirveän ison vaivan kyläillessämme sen suhteen, että minä olisin eri huoneessa keskittyen muuhun. Hän siis haluaa viettää lasten kanssa aikaa ilman minua, ja tämä on hyvin läpinäkyvää meille molemmille vanhemmille. Milloin yritetään saada syömään sitä kolmatta lautasta kun lapset ovat jo hävinneet ruokapöydässä, milloin on pinottu minulle kasa lehtiä luettavaksi ja milloin on lämmitetty sauna että ihan yksin saisin käydä rauhassa saunassa.
Mutta koskaan ikinä ei ole mietitty mitä kivaa voisi tehdä lasten kanssa. Ei ole ikinä ehdotettu yhdessä piirtämistä, leikkimistä, leipomista, lukemista yms. Ei ole koskaan pyydetty lapsia avuksi kattamaan pöytä tai siivoamaan. Ainoa mitä mummo pyytää (vieraiksi jääneiltä) lapsilta on syliin tulo ja halit. Siis ihan ainoa asia. Ei kiinnosta jutella lapsilähtöisesti heidän kanssaan jne.
Jos käyttäisi edes 1/10 siitä energiasta tutustuakseen lapsiimme mitä hän käyttää siihen että yrittää saada minut pois kuviosta, niin hänellä olisi oikeasti varmaan aika hyvä ja lämmin suhde lapsiin
Ja hyvä olisi suhde meihin vanhempiinkin, jos ei aina yrittäisi junailla ja manipuloida minua pois kuvioista.Mutta kun silmissä kiiluu vain lasten kanssa olo ilman minua. Surullista.
Minkä takia on niin hirveetä, jos anoppi haluaa olla lasten kanssa ilman, että äiti vahtii haukkana vieressä, mitä anoppi sanoo tai tekee? Anoppi todennäköisesti jo valmiiksi pelkää, että sanoo ja tekee väärin kuitenkin. Ehkä sitä rentoa yhdessä olemisen meininkiä pääsisi syntymään, jos äiti olisi siellä saunassa puoli tuntia yksin edes kerran vuodessa. Oletko itse muuten ehdottanut, että anoppi ja lapset voisivat yhdessä piirrellä tai leipoa, ja jos he leipoisivat niin malttaisitko pysyä poissa keittiöstä kyttäämästä, josko ne lapset kuitenkin polttaa näppinsä uuninpeltiin tai syötetään täyteen raakaa pullataikinaa?
Ahaa. Eli äiti ei saa olla läsnä mutta äidin pitää kuitenkin koko ajan ohjata?
Vierailija kirjoitti:
Demonimummot... Luulisi, että jokainen aikuinen ihminen kykenisi itse säätelemään omaa käytöstään, mutta ilmeisesti ei sitten onnistu. Että demonimummoksi tullaan, kun oma lapsi puolisoineen asettaa rajoja ja sääntöjä.
Jokainen voisi nyt muistella omia isovanhempiaan ja miettiä, mistä se suhde muodostui. Omat isovanhempani asuivat parin tunnin matkan päässä. Mummolassa käytiin muutamia kertoja vuodessa, mutta silti se suhde isovanhempiin oli äärettömän lämmin, hyvä ja turvallinen. Ei ollut mitään väkisin halaamisia, pusutteluja, eikä sylissäoloa. Eikä itkuista valitusta, kun niin harvoin nähtiin. Muistan, kuinka ihanaa siellä oli käydä, vaikka mitään erityistä ei tehtykään.
Eli, kyllä isovanhempi voi luoda hyvän suhteen lapsenlapseen, vaikka ei näkisikään joka päivä. Kaikki lähtee omasta käytöksestä. Jos se on ollut koko ajan ok, eikä välit lapsen perheeseen ole siltikään kunnossa, niin eipä siinä oikein muuta voi, kuin seurata etäämmältä. Väkisin tunkemalla ei tulosta tule, mitä näitä juttuja on lukenut.
On ilmeisen turhaa pyrkiä keskustelemaan ihmisen kanssa, jonka luetunymmärrys on tuota tasoa. Saati että halutaan tahallaan käsittää väärin.
Kiitos ja kuitti, ketjulla ei ole enää mitään tarjottavaa kun te pari jankuttajaa pilasitte sen. Nyt netti kiinni ja menette hoidattamaan traumanne. Meitä muita niistä katkeroutuneen ihmisen tekstiripuli ei auta lainkaan.
Minulla myös oli rajaton isoäiti, mutta ymmärrän aikuisena ihmisenä ettei hän vastannut kaikkia mummoja, eikä kaikkien mummojen lapsenlasta kohtaan osoittama hellyys ole narsismia ja kontrollintarvetta. Sinä ja nuo muutamat jankuttajat olette täysin kykenemättömiä keskustemaan kuin aikuiset, kunhan hoette tuota hirviömummomantraanne samoin sanankääntein, kuin viimeiset 200 sivua tästä keskustelusta on käyty. LUETTU, KÄSITETTY, VOITTEKO POISTUA?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Demonimummot... Luulisi, että jokainen aikuinen ihminen kykenisi itse säätelemään omaa käytöstään, mutta ilmeisesti ei sitten onnistu. Että demonimummoksi tullaan, kun oma lapsi puolisoineen asettaa rajoja ja sääntöjä.
Jokainen voisi nyt muistella omia isovanhempiaan ja miettiä, mistä se suhde muodostui. Omat isovanhempani asuivat parin tunnin matkan päässä. Mummolassa käytiin muutamia kertoja vuodessa, mutta silti se suhde isovanhempiin oli äärettömän lämmin, hyvä ja turvallinen. Ei ollut mitään väkisin halaamisia, pusutteluja, eikä sylissäoloa. Eikä itkuista valitusta, kun niin harvoin nähtiin. Muistan, kuinka ihanaa siellä oli käydä, vaikka mitään erityistä ei tehtykään.
Eli, kyllä isovanhempi voi luoda hyvän suhteen lapsenlapseen, vaikka ei näkisikään joka päivä. Kaikki lähtee omasta käytöksestä. Jos se on ollut koko ajan ok, eikä välit lapsen perheeseen ole siltikään kunnossa, niin eipä siinä oikein muuta voi, kuin seurata etäämmältä. Väkisin tunkemalla ei tulosta tule, mitä näitä juttuja on lukenut.On ilmeisen turhaa pyrkiä keskustelemaan ihmisen kanssa, jonka luetunymmärrys on tuota tasoa. Saati että halutaan tahallaan käsittää väärin.
Kiitos ja kuitti, ketjulla ei ole enää mitään tarjottavaa kun te pari jankuttajaa pilasitte sen. Nyt netti kiinni ja menette hoidattamaan traumanne. Meitä muita niistä katkeroutuneen ihmisen tekstiripuli ei auta lainkaan.
Minulla myös oli rajaton isoäiti, mutta ymmärrän aikuisena ihmisenä ettei hän vastannut kaikkia mummoja, eikä kaikkien mummojen lapsenlasta kohtaan osoittama hellyys ole narsismia ja kontrollintarvetta. Sinä ja nuo muutamat jankuttajat olette täysin kykenemättömiä keskustemaan kuin aikuiset, kunhan hoette tuota hirviömummomantraanne samoin sanankääntein, kuin viimeiset 200 sivua tästä keskustelusta on käyty. LUETTU, KÄSITETTY, VOITTEKO POISTUA?
Kamalat traumat sinulle selkeästi jäi. Jo siksi tätä asiaa pitää rummuttaa. Ettei kaltaisiasi tule muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä itse juuri tajusin tätä ketjua lukiessa ahaa -elämyksen. Oma anoppini käy hirveän ison vaivan kyläillessämme sen suhteen, että minä olisin eri huoneessa keskittyen muuhun. Hän siis haluaa viettää lasten kanssa aikaa ilman minua, ja tämä on hyvin läpinäkyvää meille molemmille vanhemmille. Milloin yritetään saada syömään sitä kolmatta lautasta kun lapset ovat jo hävinneet ruokapöydässä, milloin on pinottu minulle kasa lehtiä luettavaksi ja milloin on lämmitetty sauna että ihan yksin saisin käydä rauhassa saunassa.
Mutta koskaan ikinä ei ole mietitty mitä kivaa voisi tehdä lasten kanssa. Ei ole ikinä ehdotettu yhdessä piirtämistä, leikkimistä, leipomista, lukemista yms. Ei ole koskaan pyydetty lapsia avuksi kattamaan pöytä tai siivoamaan. Ainoa mitä mummo pyytää (vieraiksi jääneiltä) lapsilta on syliin tulo ja halit. Siis ihan ainoa asia. Ei kiinnosta jutella lapsilähtöisesti heidän kanssaan jne.
Jos käyttäisi edes 1/10 siitä energiasta tutustuakseen lapsiimme mitä hän käyttää siihen että yrittää saada minut pois kuviosta, niin hänellä olisi oikeasti varmaan aika hyvä ja lämmin suhde lapsiin
Ja hyvä olisi suhde meihin vanhempiinkin, jos ei aina yrittäisi junailla ja manipuloida minua pois kuvioista.Mutta kun silmissä kiiluu vain lasten kanssa olo ilman minua. Surullista.
Minkä takia on niin hirveetä, jos anoppi haluaa olla lasten kanssa ilman, että äiti vahtii haukkana vieressä, mitä anoppi sanoo tai tekee? Anoppi todennäköisesti jo valmiiksi pelkää, että sanoo ja tekee väärin kuitenkin. Ehkä sitä rentoa yhdessä olemisen meininkiä pääsisi syntymään, jos äiti olisi siellä saunassa puoli tuntia yksin edes kerran vuodessa. Oletko itse muuten ehdottanut, että anoppi ja lapset voisivat yhdessä piirrellä tai leipoa, ja jos he leipoisivat niin malttaisitko pysyä poissa keittiöstä kyttäämästä, josko ne lapset kuitenkin polttaa näppinsä uuninpeltiin tai syötetään täyteen raakaa pullataikinaa?
Ahaa. Eli äiti ei saa olla läsnä mutta äidin pitää kuitenkin koko ajan ohjata?
??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä itse juuri tajusin tätä ketjua lukiessa ahaa -elämyksen. Oma anoppini käy hirveän ison vaivan kyläillessämme sen suhteen, että minä olisin eri huoneessa keskittyen muuhun. Hän siis haluaa viettää lasten kanssa aikaa ilman minua, ja tämä on hyvin läpinäkyvää meille molemmille vanhemmille. Milloin yritetään saada syömään sitä kolmatta lautasta kun lapset ovat jo hävinneet ruokapöydässä, milloin on pinottu minulle kasa lehtiä luettavaksi ja milloin on lämmitetty sauna että ihan yksin saisin käydä rauhassa saunassa.
Mutta koskaan ikinä ei ole mietitty mitä kivaa voisi tehdä lasten kanssa. Ei ole ikinä ehdotettu yhdessä piirtämistä, leikkimistä, leipomista, lukemista yms. Ei ole koskaan pyydetty lapsia avuksi kattamaan pöytä tai siivoamaan. Ainoa mitä mummo pyytää (vieraiksi jääneiltä) lapsilta on syliin tulo ja halit. Siis ihan ainoa asia. Ei kiinnosta jutella lapsilähtöisesti heidän kanssaan jne.
Jos käyttäisi edes 1/10 siitä energiasta tutustuakseen lapsiimme mitä hän käyttää siihen että yrittää saada minut pois kuviosta, niin hänellä olisi oikeasti varmaan aika hyvä ja lämmin suhde lapsiin
Ja hyvä olisi suhde meihin vanhempiinkin, jos ei aina yrittäisi junailla ja manipuloida minua pois kuvioista.Mutta kun silmissä kiiluu vain lasten kanssa olo ilman minua. Surullista.
Minkä takia on niin hirveetä, jos anoppi haluaa olla lasten kanssa ilman, että äiti vahtii haukkana vieressä, mitä anoppi sanoo tai tekee? Anoppi todennäköisesti jo valmiiksi pelkää, että sanoo ja tekee väärin kuitenkin. Ehkä sitä rentoa yhdessä olemisen meininkiä pääsisi syntymään, jos äiti olisi siellä saunassa puoli tuntia yksin edes kerran vuodessa. Oletko itse muuten ehdottanut, että anoppi ja lapset voisivat yhdessä piirrellä tai leipoa, ja jos he leipoisivat niin malttaisitko pysyä poissa keittiöstä kyttäämästä, josko ne lapset kuitenkin polttaa näppinsä uuninpeltiin tai syötetään täyteen raakaa pullataikinaa?
Ahaa. Eli äiti ei saa olla läsnä mutta äidin pitää kuitenkin koko ajan ohjata?
??
Etkö sinä lähtenytkään? Heippa.
Miten mummu voi "tulla äidin ja lapsen väliin" jos mummu ei suunnilleen asu samassa taloudessa?
Jos asutaan naapuruksina, minkä takia on valittu se?
Itse en kyllä kestäisi sen paremmin appivanhempia kuin omiakaan vanhempiani samaan kaupunkiin. Jo nyt on työlästä, kun möksä on samalla paikkakunnalla - aina kun siellä käy, pitää "piipahtaa" myös siellä, ja tarve lisääntyy kaiken aikaa samaa tahtia kuin porukka vanhenee ja tarvitsevat apua koko ajan enemmän ja enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten mummu voi "tulla äidin ja lapsen väliin" jos mummu ei suunnilleen asu samassa taloudessa?
Jos asutaan naapuruksina, minkä takia on valittu se?
Itse en kyllä kestäisi sen paremmin appivanhempia kuin omiakaan vanhempiani samaan kaupunkiin. Jo nyt on työlästä, kun möksä on samalla paikkakunnalla - aina kun siellä käy, pitää "piipahtaa" myös siellä, ja tarve lisääntyy kaiken aikaa samaa tahtia kuin porukka vanhenee ja tarvitsevat apua koko ajan enemmän ja enemmän.
Henkisesti.
Meillä mummo muutti kilsan päähän. Ei ole meidän valinta.
>>On ilmeisen turhaa pyrkiä keskustelemaan ihmisen kanssa, jonka luetunymmärrys on tuota tasoa. Saati että halutaan tahallaan käsittää väärin.
Kiitos ja kuitti, ketjulla ei ole enää mitään tarjottavaa kun te pari jankuttajaa pilasitte sen. Nyt netti kiinni ja menette hoidattamaan traumanne. Meitä muita niistä katkeroutuneen ihmisen tekstiripuli ei auta lainkaan.
Minulla myös oli rajaton isoäiti, mutta ymmärrän aikuisena ihmisenä ettei hän vastannut kaikkia mummoja, eikä kaikkien mummojen lapsenlasta kohtaan osoittama hellyys ole narsismia ja kontrollintarvetta. Sinä ja nuo muutamat jankuttajat olette täysin kykenemättömiä keskustemaan kuin aikuiset, kunhan hoette tuota hirviömummomantraanne samoin sanankääntein, kuin viimeiset 200 sivua tästä keskustelusta on käyty. LUETTU, KÄSITETTY, VOITTEKO POISTUA?<<
Hmmm.. kirjoitin kyllä ihan ensi kertaa tähän. Ja toisekseen, millä oikeudella käsket ketään poistumaan? Keskustelu on sitä, että tuodaan julki erilaisia näkökantoja. Olen lukenut keskustelun ja ymmärtänyt lukemani. Hämmästyttävää, että kun keskustelun taso ei miellytä, käsketään hoitoon ja epäillään sisälukutaitoa. Säälittävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tuli hyvä vinkki keksiä toimintaa lapsenlapsilla kun tulevat kylään. En kyllä ymmärrä, miten jotkut olettavat saavansa hoitaa toisten lapsia, jos eivät edes pysty näihin luomaan suhdetta vanhempien läsnäollessa?
Ihan vinkkinä kaikille kanssamummoille, jotka tätä ketjua lukevat ja kauhistelevat. Jos et näe lapsenlapsia päivittäin, niin et voi "hypätä" suhteen kehitysvaiheita! Eli et voi luoda lapsenlapseen lämpimään suhdetta pyytämällä/painostamalla syliin, jos teillä ei edes yhteinen leikki luista!
Vinkkejä mitä mummo voi tehdä, kun lapsenlapset tulevat kylään:
-askarrella heidän kanssaan
-muovailla muovailuvahalla tai taikataikinalla
-mennä lattialle istumaan ja leikkiä yhdessä
-leipoa yhdessäSiis vain mielikuvitus on rajana! Ihan oikeasti on vaikeaa uskoa, että miniä laittaisi pahaksi jos olisitte ostaneet vesivärit itselle ja lapselle menisitte pöydän ääreen maalaamaan? Ilman mitään pyrkimystä liimautua lapsenlapseen kiinni, vaan menisitte vaikka vastakkain istumaan jos tuntuu että tuo teidän läheisyydenkaipuu estää normaalin toiminnan lasten kanssa.
En yhtään ihmettele että vanhemmilla ahdistaa, jos ainoa aktiviteetti mitä isovanhemmat haluavat lastenlasten kanssa tehdä on joko pitää heitä sylissä tai viettää aikaa kahdestaan. Kyllä lapsiin pitää luoda suhde leikin ja yhteisen tekemisen kautta, jos haluaa heitä hoitaa joskus, tai vaikkapa haluaa että nämä tulisivat oma-alotteisesti syliin joskus. Ylipäätään lapsille pitää antaa fyysistä tilaa eikä luoda outoa ilmapiiriä siitä kuinka mummo odottamalla odottaa että saisi olla fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa. Kokeilkaapa joskus olla "ahdistelematta" lasta ja alkakaa piirtämään tai värittämään heidän seurana! Saatatte ihan yllättyä kuinka lapsikin alkaa tutustua teihin ja miniäkin saattaa väläyttää hymyn. Siis en yhtään ihmettele, että suhteenne ovat solmussa, te jotka odotatte kuin kuuta nousevaa jotain kahdenkeskistä aikaa lapsenlapsen kanssa näkemättä mitään vaivaa sen eteen että lapsi kokisi teidän turvalliseksi ja vanhemmatkin luottaisivat teihin. Pelkän: "tule mummon syliin" -hokeminen ei ole mitään suhteen luontia vaan lapsen ahdistelua jos ette ole läheisissä väleissä vielä. Kyllä heidän pitäisi tällä iällä jo tietää paremmin!
Suosittelen myös lämpimästi miettimään mistä tuo kaipuu pitää lasta sylissä/olla jatkuvassa fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa johtuu. Kaipaatteko hellyyttä ja kosketusta? Tätä varten pitää hankkia puoliso. Lapsi ei voi täyttää aikuisen hellyyden tarpeita.
T. Seitsemän mummo ja kolmen äiti
Ihan hyviä ajatuksia, mutta kyllä lämpimän suhteen saavuttamisessa lapsenlapsiin on tuuriakin oltava. Miniä määrittää suhteen laatua ja syvyyttä täysin omien mielitekojensa ja ehkä vain huonon päivänkin pohjalta. Minulla on mielestäni surullinen tilanne kun en voi noita vinkkejä kovin soveltaa omien lastenlasteni kanssa, ei tunnu luontevalta touhuilla ja höpötellä kun miniä oikeastikin, tämän tiedän, kuuntelee ja tarkkailee. Tein ainakin sellaisen hirmuisen virheen että vauvoja olen tykännyt suukotella ja miniä puuttui asiaan kärkkäästi. Huomautin ystävällisesti ja rauhallisesti että olen nähnyt hänenkin pusivan vauvaa, miten se on kuitenkin minulta kielletty? Sen sijaan että olisi syntynyt hyvä keskustelu, ajatustenvaihto, nakkasi tämä niskojaan ja pamautti: minä äitinä pussaan jos haluan, sinä et pussaa. Jokin särähti rikki tämänkaltaisten sattumusten myötä meidän välillämme ja poikani tuntuu myötäilevän vaimoaan vaikka maailman tappiin. Jännitän omaa olemistani ja varon tarkkaan etten näpäytä miniää enkä neuvo pyytämättä mutta aina vain on sellaista etäisyyttä ilmassa. Pienet, ihanaiset, tuntuvat minunkin luonani olevan kovin keskittyneitä siihen onhan miniä paikalla. Tähän ehkä toivoisin muutosta, lasten iänkin puolesta olisi jo hyväksi vähän "irtautua" ja tutustua muihinkin läheisiin. Suuri suru on ollut huomata ja hyväksyä että jään, jos miniä niin päättää, ikuisesti "ulkokehälle". Miksi minuun ei tarvitse kohdistaa välittämistä, empatiaa ja ymmärrystä, olenkohan sitten jo ikäni takia vähempiarvoinen. Olen sanonut pojalleni että tuntuu niin pahalta mutta lohdun ja kuuntelemisen sijasta sain kylmiä sanoja, samoja hokemia mitä nyt täälläkin on sivukaupalla. Ehkä hän mietiskelee näitä asioita sitten haudallani, ymmärrys ei vain silloin enää auta.
Kyllä minusta pusujutut on sopivia oman perheen sisällä, vauvaa voi paijata ja silitellä muuten. Pussailuissa on nyt flunssakautena pöpöriskiä, karies ym. Kun asiasta oli puhetta niin olisit ehkä perusteluiksi voinut keksiä muuta kuin, että miksi vauvan äiti sitten saa vauvaa pussailla jos sinua neuvotaan ettei kannata... Äiti ja mummi, on aika eri asia vaikka bakteerikannan kannalta.
Lapsen äiti ei ole lapsen ja muiden ihmisten välisten suhteiden este ja on vain hyvä, että lapsi voi hakea turvaa äidistään uusien ihmisten kanssa toimiessa. Nyt vain lasten kanssa puuhailemaan ja leikkimään kun ovat kylässä, leivotte esim. miniän ja lasten kanssa yhdessä piparkakkuja! Luottamus rakentuu pikkuhiljaa. Osoitat, ettei sinun mummiutesi perustu miniän äitiyden häivyttämiseen, vaan voit olla mummi ja antaa miniän olla äiti.
Olipa jotenkin herättelevää lukea näitä loppupään kommentteja. Anoppini ei ole ikinä yrittänyt leikkiä tai tehdä mitään lasten kanssa. Mieheni on usein sanonut hänelle, että mene leikkimään niin ne eivät sitten enää vierasta jossain vaiheessa niin paljon. Anoppini sen sijaan aina yrittää saada lapsia syliin tai kyselee heiltä sellaisia mihin eivät vielä iän puolesta osaa vastata. Eihän siinä suhde kehity.
Mutta siis mitä tähän kommenttiin tulee. Niin on aika kamalaa tajuta että anoppini mummous perustuu minun äitiyden häivyttämiseen. Tuo oli todella silmiäavaavasti kommentoitu. Anoppi usein yrittää saada miestäni käymään lasten kanssa siellä yksin, mutta mieheni ei halua mennä ilman minua. Samoin anoppi juoksee kuin hai laivan perässä, kun esikoinen siirtyy eri huoneeseen minusta. On muutakin, kuten itsensä äidiksi kutsumista oli vauvavuonna yms. Ylipäätään jotenkin tuntuu ettei osaa ja ymmärrä mummon roolia ollenkaan, yrittää vain tulla minun "reviirillä". Kylläpä olisi ihana yllätys jos joskus olisi vaikka ottanut piirustuskynät esille ja sanoisi: " Piirretäänkö tässä kahvipöydässä samalla kun äiti ja isi kahvittelevat". Ei hän vain kykene tuollaiseen. Hän ei kykene olemaan mummo niin että äitikin on läsnä.
Äiti se anoppisikin on. Yleensä mitä enemmän lapsia, sitä vaikeampi oppia nuorelle äidille hehtaarin tilaa antavaksi eli mieluiseksi etäiseksi mummoksi. Se oleminen ja hoivaaminen tulee selkärangasta. Lapsi lähtee muualle - on mentävä katsomaan ettei mitään satu. Vauva parkaisee - syli ja rauhoittava hyminä on siihen lääke. Vaikea on yrittää suhtautua lapsensa lapsiin kuin ventovieraisiin ja paljon jää antamatta jos sellainen on nuoren äidin toive.
Anoppi ei ole miniänsä lapsen äiti. Tämä nyt ihan heti kaaliin.
No eihän, hyvänen aika, siitä nyt ollut puhekaan. Miniän lapsi on hänen oman lapsensa lapsi ja kuitenkin, myöskin äitinä se oleminen mukautuu pienen ihmisen tarpeisiin.
En nyt aivan osaa selittää mitä tarkoitan, ymmärtää ken ymmärtää.Siis haet, että kerran äiti on aina äiti? Vaikka myöhemmin se lapsi ei olisikaan enää oma vaan toisen lapsi (oman lapsen ja tämän puolison)?
Mutta tässä tilanteessa tämän ISOäidin tulisi kuitenkin huomata, että hän ei ole ko. lapsen vanhempi.
Maailmassa on tilaa äideille ja mummoille. Mummojen tulisi kuitenkin ymmärtää oma roolinsa lapsenlapsensa elämässä ja se voi olla ihana, koko lapsenlapsen perhettä tukeva voimavara. Mutta lapsella on aina äiti, oma äiti, ja tähän roolikiistaan ei ikinä tulisi mummojen lähteä. Kaikki ajatukset jostain maagisesta yhteydestä lapseen, tarpeesta lapsen läsnäoloon jne. kuulostavat siltä, että rooleissa on käynyt jokin ”häiriö” (totaali kyökkipsykologiaa, mutta kuitenkin). Mummo hakee lapsenlapseen vastaavaa symbioosia kuin äidin ja vauvan välillä on? Jostain tällaisestäkö kumpuaa tarve saada vauva itselleen ja äiti muualle, jotta kykenee olemaan lapsen kanssa? Mummon tehtävä ei kuitenkaan ole symbioosi, vaan olla lapsenlapsen elämässä yksi läheinen ja turvallinen aikuinen lisää.
Yhtä oikeaa totuutta ei ole myöskään tässä asiassa. Ei sääntöä tai manuaalia jota pitäisi orjallisesti noudattaa. Me olemme yksilöitä aivan jokainen ja suhteetkin toisiimme muovautuvat sen tosiasian pohjalta. Tuntuu olevan mahdottoman kitkerä pala hyväksyä että monissa perheissä mummu on suunnattoman tärkeä ihminen. Ja se ei ole väärin, ei vaikka miten sen kääntää tai muuntaa. Mummu saa lohduttaa, sylittää, hoivata, ruokkia, pusuttaakin jos siitä ei kukaan pahastu. Lapsi saa kasvaa "mummun kullaksi". Se ei ole väärin vaan aivan ihana asia. Näin se on meilläkin ja olen voinut sanoakin joskus että lapsenlapseni ovat niin kuin omiani mutta vielä heitäkin ihanampia ja ei ole kukaan heittänyt pihalle eikä nälvinyt. Sanon miniälle kyllä suoraan jos liikaa komentelee pikkuisia, siitäkään ei ole arvosteltu. Ajattelisin että merkittävin ero on siinä että mummua arvostetaan: taitotietoa ja kykyä saada kontakti lapsiin, nopeaa silmää mielentiloille ja muulle mistä olen itse saanut kiitosta. Sellaista mummua ei lasketa pois ihan noin vain eikä oma poikani siihen taitaisi suostuakaan. Ja näin on hyvä, pienet rakkaat aarteet ovat onnellisia ja sehän se on pääasia.
Mietintämyssyyn yötä vasten, kaikille.Onko se... Voiko se olla... Itse KultaMummi?
Koko ketju mennyt aika väsyneeksi sinunkaltaistesi kalkkunoiden vuoksi.
Käsittämätöntä kuinka ilmeisesti täysikäiset ihmiset voivatkin olla mustavalkoisia, ehdottomia, pahimman teinin tasolla nimittelyssä, jota harrastetaan kun ei osata sanoa asiaan mitään oikeaa.
Ällöttävä ketju kaikin puolin. Te olette varmasti aivan karmeita äitejä, jos yhtään tuota esimerkkiä lapsillenne annatte. Kaikessa pitää olla "oikeassa" ja samaa mieltä. Ei tarvi enää yhtään ihmetellä, mistä ne demonimummot tulevat.
t. eri
Ja sinä se jauhat tätä yhtä ja samaa harhaista väitettä loputtomiin. Mitä tää antaa keskustelulle?
KultaMummi itsehän oman nimensä keksi, ei häntä nimitellä.
Kai sinä tajuat että tässä ketjussa on aina monta eri kirjoittajaa? Jos moni on samaa mieltä, niin se on vissiin mielestäsi sitten aina se yksi ja sama kirjoittaja.
Olisipa mukava päästä joskus päiväksi tuollaisen oikein tyhmän ihmisen pään sisään. Maailma olisi varmaan miellyttävän yksinkertainen ja mustavalkoinen.
Tajuan mutta sinä jauhat täällä tuota yhtä ja samaa puheenvuoroa.
Kai sinä tajuat että ketjua ei ole pakko lukea?
No kuule ihan samat sanat sinulle. Mene twitteriin johonkin safespaceen jos et kestä keskustelua, jossa on eri mielipiteitä.
Vierailija kirjoitti:
>>On ilmeisen turhaa pyrkiä keskustelemaan ihmisen kanssa, jonka luetunymmärrys on tuota tasoa. Saati että halutaan tahallaan käsittää väärin.
Kiitos ja kuitti, ketjulla ei ole enää mitään tarjottavaa kun te pari jankuttajaa pilasitte sen. Nyt netti kiinni ja menette hoidattamaan traumanne. Meitä muita niistä katkeroutuneen ihmisen tekstiripuli ei auta lainkaan.
Minulla myös oli rajaton isoäiti, mutta ymmärrän aikuisena ihmisenä ettei hän vastannut kaikkia mummoja, eikä kaikkien mummojen lapsenlasta kohtaan osoittama hellyys ole narsismia ja kontrollintarvetta. Sinä ja nuo muutamat jankuttajat olette täysin kykenemättömiä keskustemaan kuin aikuiset, kunhan hoette tuota hirviömummomantraanne samoin sanankääntein, kuin viimeiset 200 sivua tästä keskustelusta on käyty. LUETTU, KÄSITETTY, VOITTEKO POISTUA?<<
Hmmm.. kirjoitin kyllä ihan ensi kertaa tähän. Ja toisekseen, millä oikeudella käsket ketään poistumaan? Keskustelu on sitä, että tuodaan julki erilaisia näkökantoja. Olen lukenut keskustelun ja ymmärtänyt lukemani. Hämmästyttävää, että kun keskustelun taso ei miellytä, käsketään hoitoon ja epäillään sisälukutaitoa. Säälittävää.
Niin joo, mutta me kaikki muut olemme yksi ja sama, mutta sinusta pitäisi sitten tietää että oletkin eri? Millä oikeudellako käsken? Minähän pyydän, huomaatko? Meni v'tun hiekkalaatikko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Demonimummot... Luulisi, että jokainen aikuinen ihminen kykenisi itse säätelemään omaa käytöstään, mutta ilmeisesti ei sitten onnistu. Että demonimummoksi tullaan, kun oma lapsi puolisoineen asettaa rajoja ja sääntöjä.
Jokainen voisi nyt muistella omia isovanhempiaan ja miettiä, mistä se suhde muodostui. Omat isovanhempani asuivat parin tunnin matkan päässä. Mummolassa käytiin muutamia kertoja vuodessa, mutta silti se suhde isovanhempiin oli äärettömän lämmin, hyvä ja turvallinen. Ei ollut mitään väkisin halaamisia, pusutteluja, eikä sylissäoloa. Eikä itkuista valitusta, kun niin harvoin nähtiin. Muistan, kuinka ihanaa siellä oli käydä, vaikka mitään erityistä ei tehtykään.
Eli, kyllä isovanhempi voi luoda hyvän suhteen lapsenlapseen, vaikka ei näkisikään joka päivä. Kaikki lähtee omasta käytöksestä. Jos se on ollut koko ajan ok, eikä välit lapsen perheeseen ole siltikään kunnossa, niin eipä siinä oikein muuta voi, kuin seurata etäämmältä. Väkisin tunkemalla ei tulosta tule, mitä näitä juttuja on lukenut.On ilmeisen turhaa pyrkiä keskustelemaan ihmisen kanssa, jonka luetunymmärrys on tuota tasoa. Saati että halutaan tahallaan käsittää väärin.
Kiitos ja kuitti, ketjulla ei ole enää mitään tarjottavaa kun te pari jankuttajaa pilasitte sen. Nyt netti kiinni ja menette hoidattamaan traumanne. Meitä muita niistä katkeroutuneen ihmisen tekstiripuli ei auta lainkaan.
Minulla myös oli rajaton isoäiti, mutta ymmärrän aikuisena ihmisenä ettei hän vastannut kaikkia mummoja, eikä kaikkien mummojen lapsenlasta kohtaan osoittama hellyys ole narsismia ja kontrollintarvetta. Sinä ja nuo muutamat jankuttajat olette täysin kykenemättömiä keskustemaan kuin aikuiset, kunhan hoette tuota hirviömummomantraanne samoin sanankääntein, kuin viimeiset 200 sivua tästä keskustelusta on käyty. LUETTU, KÄSITETTY, VOITTEKO POISTUA?
Kamalat traumat sinulle selkeästi jäi. Jo siksi tätä asiaa pitää rummuttaa. Ettei kaltaisiasi tule muita.
En muutu mummoksesi vaikka kuinka koitat jankuttaa. Eikö olekin hienoa luoda olkinukke jota vastaan sitten hyökätään? Siitä tunnistaa älyllisesti rajoittuneen ihmisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Demonimummot... Luulisi, että jokainen aikuinen ihminen kykenisi itse säätelemään omaa käytöstään, mutta ilmeisesti ei sitten onnistu. Että demonimummoksi tullaan, kun oma lapsi puolisoineen asettaa rajoja ja sääntöjä.
Jokainen voisi nyt muistella omia isovanhempiaan ja miettiä, mistä se suhde muodostui. Omat isovanhempani asuivat parin tunnin matkan päässä. Mummolassa käytiin muutamia kertoja vuodessa, mutta silti se suhde isovanhempiin oli äärettömän lämmin, hyvä ja turvallinen. Ei ollut mitään väkisin halaamisia, pusutteluja, eikä sylissäoloa. Eikä itkuista valitusta, kun niin harvoin nähtiin. Muistan, kuinka ihanaa siellä oli käydä, vaikka mitään erityistä ei tehtykään.
Eli, kyllä isovanhempi voi luoda hyvän suhteen lapsenlapseen, vaikka ei näkisikään joka päivä. Kaikki lähtee omasta käytöksestä. Jos se on ollut koko ajan ok, eikä välit lapsen perheeseen ole siltikään kunnossa, niin eipä siinä oikein muuta voi, kuin seurata etäämmältä. Väkisin tunkemalla ei tulosta tule, mitä näitä juttuja on lukenut.On ilmeisen turhaa pyrkiä keskustelemaan ihmisen kanssa, jonka luetunymmärrys on tuota tasoa. Saati että halutaan tahallaan käsittää väärin.
Kiitos ja kuitti, ketjulla ei ole enää mitään tarjottavaa kun te pari jankuttajaa pilasitte sen. Nyt netti kiinni ja menette hoidattamaan traumanne. Meitä muita niistä katkeroutuneen ihmisen tekstiripuli ei auta lainkaan.
Minulla myös oli rajaton isoäiti, mutta ymmärrän aikuisena ihmisenä ettei hän vastannut kaikkia mummoja, eikä kaikkien mummojen lapsenlasta kohtaan osoittama hellyys ole narsismia ja kontrollintarvetta. Sinä ja nuo muutamat jankuttajat olette täysin kykenemättömiä keskustemaan kuin aikuiset, kunhan hoette tuota hirviömummomantraanne samoin sanankääntein, kuin viimeiset 200 sivua tästä keskustelusta on käyty. LUETTU, KÄSITETTY, VOITTEKO POISTUA?
Kamalat traumat sinulle selkeästi jäi. Jo siksi tätä asiaa pitää rummuttaa. Ettei kaltaisiasi tule muita.
En muutu mummoksesi vaikka kuinka koitat jankuttaa. Eikö olekin hienoa luoda olkinukke jota vastaan sitten hyökätään? Siitä tunnistaa älyllisesti rajoittuneen ihmisen.
Kas vain. Tää ääliö onkin tää vakiopalstahäirikkö. Tälle ei kannata vastata mitään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskusteluketjussa saa esittää oman mielipiteensä asiaan ja ketään ei pyydetä poistumaan ketjusta mielipiteensä takia vaikka toisen mielipide eroaisikin omasta käsityksestä. Myös lapsellinen haukkuminen ei kuulu sivistyneeseen keskusteluun.
Syyttely "jankkaamisesta" tai ettei keskustelu ole rakentavaa on vain väline tukahduttaa omasta mielipiteestä poikkeavat mielipiteet, mikä on hyvin rasittavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Demonimummot... Luulisi, että jokainen aikuinen ihminen kykenisi itse säätelemään omaa käytöstään, mutta ilmeisesti ei sitten onnistu. Että demonimummoksi tullaan, kun oma lapsi puolisoineen asettaa rajoja ja sääntöjä.
Jokainen voisi nyt muistella omia isovanhempiaan ja miettiä, mistä se suhde muodostui. Omat isovanhempani asuivat parin tunnin matkan päässä. Mummolassa käytiin muutamia kertoja vuodessa, mutta silti se suhde isovanhempiin oli äärettömän lämmin, hyvä ja turvallinen. Ei ollut mitään väkisin halaamisia, pusutteluja, eikä sylissäoloa. Eikä itkuista valitusta, kun niin harvoin nähtiin. Muistan, kuinka ihanaa siellä oli käydä, vaikka mitään erityistä ei tehtykään.
Eli, kyllä isovanhempi voi luoda hyvän suhteen lapsenlapseen, vaikka ei näkisikään joka päivä. Kaikki lähtee omasta käytöksestä. Jos se on ollut koko ajan ok, eikä välit lapsen perheeseen ole siltikään kunnossa, niin eipä siinä oikein muuta voi, kuin seurata etäämmältä. Väkisin tunkemalla ei tulosta tule, mitä näitä juttuja on lukenut.On ilmeisen turhaa pyrkiä keskustelemaan ihmisen kanssa, jonka luetunymmärrys on tuota tasoa. Saati että halutaan tahallaan käsittää väärin.
Kiitos ja kuitti, ketjulla ei ole enää mitään tarjottavaa kun te pari jankuttajaa pilasitte sen. Nyt netti kiinni ja menette hoidattamaan traumanne. Meitä muita niistä katkeroutuneen ihmisen tekstiripuli ei auta lainkaan.
Minulla myös oli rajaton isoäiti, mutta ymmärrän aikuisena ihmisenä ettei hän vastannut kaikkia mummoja, eikä kaikkien mummojen lapsenlasta kohtaan osoittama hellyys ole narsismia ja kontrollintarvetta. Sinä ja nuo muutamat jankuttajat olette täysin kykenemättömiä keskustemaan kuin aikuiset, kunhan hoette tuota hirviömummomantraanne samoin sanankääntein, kuin viimeiset 200 sivua tästä keskustelusta on käyty. LUETTU, KÄSITETTY, VOITTEKO POISTUA?
Kamalat traumat sinulle selkeästi jäi. Jo siksi tätä asiaa pitää rummuttaa. Ettei kaltaisiasi tule muita.
En muutu mummoksesi vaikka kuinka koitat jankuttaa. Eikö olekin hienoa luoda olkinukke jota vastaan sitten hyökätään? Siitä tunnistaa älyllisesti rajoittuneen ihmisen.
Kas vain. Tää ääliö onkin tää vakiopalstahäirikkö. Tälle ei kannata vastata mitään!
Täällä on myös muita, jotka ihmettelevät, miksi tulet heti maanantaiaamusta kiukuttelemaan tänne ketjuun, luulottelemaan ja haukkumaan toisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Demonimummot... Luulisi, että jokainen aikuinen ihminen kykenisi itse säätelemään omaa käytöstään, mutta ilmeisesti ei sitten onnistu. Että demonimummoksi tullaan, kun oma lapsi puolisoineen asettaa rajoja ja sääntöjä.
Jokainen voisi nyt muistella omia isovanhempiaan ja miettiä, mistä se suhde muodostui. Omat isovanhempani asuivat parin tunnin matkan päässä. Mummolassa käytiin muutamia kertoja vuodessa, mutta silti se suhde isovanhempiin oli äärettömän lämmin, hyvä ja turvallinen. Ei ollut mitään väkisin halaamisia, pusutteluja, eikä sylissäoloa. Eikä itkuista valitusta, kun niin harvoin nähtiin. Muistan, kuinka ihanaa siellä oli käydä, vaikka mitään erityistä ei tehtykään.
Eli, kyllä isovanhempi voi luoda hyvän suhteen lapsenlapseen, vaikka ei näkisikään joka päivä. Kaikki lähtee omasta käytöksestä. Jos se on ollut koko ajan ok, eikä välit lapsen perheeseen ole siltikään kunnossa, niin eipä siinä oikein muuta voi, kuin seurata etäämmältä. Väkisin tunkemalla ei tulosta tule, mitä näitä juttuja on lukenut.On ilmeisen turhaa pyrkiä keskustelemaan ihmisen kanssa, jonka luetunymmärrys on tuota tasoa. Saati että halutaan tahallaan käsittää väärin.
Kiitos ja kuitti, ketjulla ei ole enää mitään tarjottavaa kun te pari jankuttajaa pilasitte sen. Nyt netti kiinni ja menette hoidattamaan traumanne. Meitä muita niistä katkeroutuneen ihmisen tekstiripuli ei auta lainkaan.
Minulla myös oli rajaton isoäiti, mutta ymmärrän aikuisena ihmisenä ettei hän vastannut kaikkia mummoja, eikä kaikkien mummojen lapsenlasta kohtaan osoittama hellyys ole narsismia ja kontrollintarvetta. Sinä ja nuo muutamat jankuttajat olette täysin kykenemättömiä keskustemaan kuin aikuiset, kunhan hoette tuota hirviömummomantraanne samoin sanankääntein, kuin viimeiset 200 sivua tästä keskustelusta on käyty. LUETTU, KÄSITETTY, VOITTEKO POISTUA?
Kamalat traumat sinulle selkeästi jäi. Jo siksi tätä asiaa pitää rummuttaa. Ettei kaltaisiasi tule muita.
En muutu mummoksesi vaikka kuinka koitat jankuttaa. Eikö olekin hienoa luoda olkinukke jota vastaan sitten hyökätään? Siitä tunnistaa älyllisesti rajoittuneen ihmisen.
Se argumentaatiotermi on olkiukko, ei olkinukke. Ei kannata haukkua muita älyllisesti rajoittuneeksi ja antaa sitten selviä viitteitä omasta rajallisesta älystään.
Eri
Oli se lapselle vieras ihmienn sukulainen tai kuka tahansa, ei äiti voi jättää lastaan vieraan ihmisen kanssa kahden. Jos se vieras ihminen haluaa tutustua lapseen niin se pitää tapahtua äidin läsnäollessa, jolloin äiti voi katsoa, uskaltaako lasta tälle jättää.
Tää pätee ihan kaikkiin.
Se että lapseen tarrataan fyysisesti kiinni heti kynnyksellä tai huudetaan että lapseen on "oikeuksia" on kyllä merkkejä siitä, että ko vieras ihminen ei ole luotettava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tuli hyvä vinkki keksiä toimintaa lapsenlapsilla kun tulevat kylään. En kyllä ymmärrä, miten jotkut olettavat saavansa hoitaa toisten lapsia, jos eivät edes pysty näihin luomaan suhdetta vanhempien läsnäollessa?
Ihan vinkkinä kaikille kanssamummoille, jotka tätä ketjua lukevat ja kauhistelevat. Jos et näe lapsenlapsia päivittäin, niin et voi "hypätä" suhteen kehitysvaiheita! Eli et voi luoda lapsenlapseen lämpimään suhdetta pyytämällä/painostamalla syliin, jos teillä ei edes yhteinen leikki luista!
Vinkkejä mitä mummo voi tehdä, kun lapsenlapset tulevat kylään:
-askarrella heidän kanssaan
-muovailla muovailuvahalla tai taikataikinalla
-mennä lattialle istumaan ja leikkiä yhdessä
-leipoa yhdessäSiis vain mielikuvitus on rajana! Ihan oikeasti on vaikeaa uskoa, että miniä laittaisi pahaksi jos olisitte ostaneet vesivärit itselle ja lapselle menisitte pöydän ääreen maalaamaan? Ilman mitään pyrkimystä liimautua lapsenlapseen kiinni, vaan menisitte vaikka vastakkain istumaan jos tuntuu että tuo teidän läheisyydenkaipuu estää normaalin toiminnan lasten kanssa.
En yhtään ihmettele että vanhemmilla ahdistaa, jos ainoa aktiviteetti mitä isovanhemmat haluavat lastenlasten kanssa tehdä on joko pitää heitä sylissä tai viettää aikaa kahdestaan. Kyllä lapsiin pitää luoda suhde leikin ja yhteisen tekemisen kautta, jos haluaa heitä hoitaa joskus, tai vaikkapa haluaa että nämä tulisivat oma-alotteisesti syliin joskus. Ylipäätään lapsille pitää antaa fyysistä tilaa eikä luoda outoa ilmapiiriä siitä kuinka mummo odottamalla odottaa että saisi olla fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa. Kokeilkaapa joskus olla "ahdistelematta" lasta ja alkakaa piirtämään tai värittämään heidän seurana! Saatatte ihan yllättyä kuinka lapsikin alkaa tutustua teihin ja miniäkin saattaa väläyttää hymyn. Siis en yhtään ihmettele, että suhteenne ovat solmussa, te jotka odotatte kuin kuuta nousevaa jotain kahdenkeskistä aikaa lapsenlapsen kanssa näkemättä mitään vaivaa sen eteen että lapsi kokisi teidän turvalliseksi ja vanhemmatkin luottaisivat teihin. Pelkän: "tule mummon syliin" -hokeminen ei ole mitään suhteen luontia vaan lapsen ahdistelua jos ette ole läheisissä väleissä vielä. Kyllä heidän pitäisi tällä iällä jo tietää paremmin!
Suosittelen myös lämpimästi miettimään mistä tuo kaipuu pitää lasta sylissä/olla jatkuvassa fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa johtuu. Kaipaatteko hellyyttä ja kosketusta? Tätä varten pitää hankkia puoliso. Lapsi ei voi täyttää aikuisen hellyyden tarpeita.
T. Seitsemän mummo ja kolmen äiti
Ihan hyviä ajatuksia, mutta kyllä lämpimän suhteen saavuttamisessa lapsenlapsiin on tuuriakin oltava. Miniä määrittää suhteen laatua ja syvyyttä täysin omien mielitekojensa ja ehkä vain huonon päivänkin pohjalta. Minulla on mielestäni surullinen tilanne kun en voi noita vinkkejä kovin soveltaa omien lastenlasteni kanssa, ei tunnu luontevalta touhuilla ja höpötellä kun miniä oikeastikin, tämän tiedän, kuuntelee ja tarkkailee. Tein ainakin sellaisen hirmuisen virheen että vauvoja olen tykännyt suukotella ja miniä puuttui asiaan kärkkäästi. Huomautin ystävällisesti ja rauhallisesti että olen nähnyt hänenkin pusivan vauvaa, miten se on kuitenkin minulta kielletty? Sen sijaan että olisi syntynyt hyvä keskustelu, ajatustenvaihto, nakkasi tämä niskojaan ja pamautti: minä äitinä pussaan jos haluan, sinä et pussaa. Jokin särähti rikki tämänkaltaisten sattumusten myötä meidän välillämme ja poikani tuntuu myötäilevän vaimoaan vaikka maailman tappiin. Jännitän omaa olemistani ja varon tarkkaan etten näpäytä miniää enkä neuvo pyytämättä mutta aina vain on sellaista etäisyyttä ilmassa. Pienet, ihanaiset, tuntuvat minunkin luonani olevan kovin keskittyneitä siihen onhan miniä paikalla. Tähän ehkä toivoisin muutosta, lasten iänkin puolesta olisi jo hyväksi vähän "irtautua" ja tutustua muihinkin läheisiin. Suuri suru on ollut huomata ja hyväksyä että jään, jos miniä niin päättää, ikuisesti "ulkokehälle". Miksi minuun ei tarvitse kohdistaa välittämistä, empatiaa ja ymmärrystä, olenkohan sitten jo ikäni takia vähempiarvoinen. Olen sanonut pojalleni että tuntuu niin pahalta mutta lohdun ja kuuntelemisen sijasta sain kylmiä sanoja, samoja hokemia mitä nyt täälläkin on sivukaupalla. Ehkä hän mietiskelee näitä asioita sitten haudallani, ymmärrys ei vain silloin enää auta.
Kyllä minusta pusujutut on sopivia oman perheen sisällä, vauvaa voi paijata ja silitellä muuten. Pussailuissa on nyt flunssakautena pöpöriskiä, karies ym. Kun asiasta oli puhetta niin olisit ehkä perusteluiksi voinut keksiä muuta kuin, että miksi vauvan äiti sitten saa vauvaa pussailla jos sinua neuvotaan ettei kannata... Äiti ja mummi, on aika eri asia vaikka bakteerikannan kannalta.
Lapsen äiti ei ole lapsen ja muiden ihmisten välisten suhteiden este ja on vain hyvä, että lapsi voi hakea turvaa äidistään uusien ihmisten kanssa toimiessa. Nyt vain lasten kanssa puuhailemaan ja leikkimään kun ovat kylässä, leivotte esim. miniän ja lasten kanssa yhdessä piparkakkuja! Luottamus rakentuu pikkuhiljaa. Osoitat, ettei sinun mummiutesi perustu miniän äitiyden häivyttämiseen, vaan voit olla mummi ja antaa miniän olla äiti.
Olipa jotenkin herättelevää lukea näitä loppupään kommentteja. Anoppini ei ole ikinä yrittänyt leikkiä tai tehdä mitään lasten kanssa. Mieheni on usein sanonut hänelle, että mene leikkimään niin ne eivät sitten enää vierasta jossain vaiheessa niin paljon. Anoppini sen sijaan aina yrittää saada lapsia syliin tai kyselee heiltä sellaisia mihin eivät vielä iän puolesta osaa vastata. Eihän siinä suhde kehity.
Mutta siis mitä tähän kommenttiin tulee. Niin on aika kamalaa tajuta että anoppini mummous perustuu minun äitiyden häivyttämiseen. Tuo oli todella silmiäavaavasti kommentoitu. Anoppi usein yrittää saada miestäni käymään lasten kanssa siellä yksin, mutta mieheni ei halua mennä ilman minua. Samoin anoppi juoksee kuin hai laivan perässä, kun esikoinen siirtyy eri huoneeseen minusta. On muutakin, kuten itsensä äidiksi kutsumista oli vauvavuonna yms. Ylipäätään jotenkin tuntuu ettei osaa ja ymmärrä mummon roolia ollenkaan, yrittää vain tulla minun "reviirillä". Kylläpä olisi ihana yllätys jos joskus olisi vaikka ottanut piirustuskynät esille ja sanoisi: " Piirretäänkö tässä kahvipöydässä samalla kun äiti ja isi kahvittelevat". Ei hän vain kykene tuollaiseen. Hän ei kykene olemaan mummo niin että äitikin on läsnä.
Äiti se anoppisikin on. Yleensä mitä enemmän lapsia, sitä vaikeampi oppia nuorelle äidille hehtaarin tilaa antavaksi eli mieluiseksi etäiseksi mummoksi. Se oleminen ja hoivaaminen tulee selkärangasta. Lapsi lähtee muualle - on mentävä katsomaan ettei mitään satu. Vauva parkaisee - syli ja rauhoittava hyminä on siihen lääke. Vaikea on yrittää suhtautua lapsensa lapsiin kuin ventovieraisiin ja paljon jää antamatta jos sellainen on nuoren äidin toive.
Anoppi ei ole miniänsä lapsen äiti. Tämä nyt ihan heti kaaliin.
No eihän, hyvänen aika, siitä nyt ollut puhekaan. Miniän lapsi on hänen oman lapsensa lapsi ja kuitenkin, myöskin äitinä se oleminen mukautuu pienen ihmisen tarpeisiin.
En nyt aivan osaa selittää mitä tarkoitan, ymmärtää ken ymmärtää.Siis haet, että kerran äiti on aina äiti? Vaikka myöhemmin se lapsi ei olisikaan enää oma vaan toisen lapsi (oman lapsen ja tämän puolison)?
Mutta tässä tilanteessa tämän ISOäidin tulisi kuitenkin huomata, että hän ei ole ko. lapsen vanhempi.
Maailmassa on tilaa äideille ja mummoille. Mummojen tulisi kuitenkin ymmärtää oma roolinsa lapsenlapsensa elämässä ja se voi olla ihana, koko lapsenlapsen perhettä tukeva voimavara. Mutta lapsella on aina äiti, oma äiti, ja tähän roolikiistaan ei ikinä tulisi mummojen lähteä. Kaikki ajatukset jostain maagisesta yhteydestä lapseen, tarpeesta lapsen läsnäoloon jne. kuulostavat siltä, että rooleissa on käynyt jokin ”häiriö” (totaali kyökkipsykologiaa, mutta kuitenkin). Mummo hakee lapsenlapseen vastaavaa symbioosia kuin äidin ja vauvan välillä on? Jostain tällaisestäkö kumpuaa tarve saada vauva itselleen ja äiti muualle, jotta kykenee olemaan lapsen kanssa? Mummon tehtävä ei kuitenkaan ole symbioosi, vaan olla lapsenlapsen elämässä yksi läheinen ja turvallinen aikuinen lisää.
Yhtä oikeaa totuutta ei ole myöskään tässä asiassa. Ei sääntöä tai manuaalia jota pitäisi orjallisesti noudattaa. Me olemme yksilöitä aivan jokainen ja suhteetkin toisiimme muovautuvat sen tosiasian pohjalta. Tuntuu olevan mahdottoman kitkerä pala hyväksyä että monissa perheissä mummu on suunnattoman tärkeä ihminen. Ja se ei ole väärin, ei vaikka miten sen kääntää tai muuntaa. Mummu saa lohduttaa, sylittää, hoivata, ruokkia, pusuttaakin jos siitä ei kukaan pahastu. Lapsi saa kasvaa "mummun kullaksi". Se ei ole väärin vaan aivan ihana asia. Näin se on meilläkin ja olen voinut sanoakin joskus että lapsenlapseni ovat niin kuin omiani mutta vielä heitäkin ihanampia ja ei ole kukaan heittänyt pihalle eikä nälvinyt. Sanon miniälle kyllä suoraan jos liikaa komentelee pikkuisia, siitäkään ei ole arvosteltu. Ajattelisin että merkittävin ero on siinä että mummua arvostetaan: taitotietoa ja kykyä saada kontakti lapsiin, nopeaa silmää mielentiloille ja muulle mistä olen itse saanut kiitosta. Sellaista mummua ei lasketa pois ihan noin vain eikä oma poikani siihen taitaisi suostuakaan. Ja näin on hyvä, pienet rakkaat aarteet ovat onnellisia ja sehän se on pääasia.
Mietintämyssyyn yötä vasten, kaikille.
Tokavika lauseesi kertoo kaiken, etkä ilmeisesti liiaksi ylitä rajoja! Olen saanut sen kuvan, että täällä ketjussa puhutaan mummoista, jotka mokasivat oman äitiytensä ehkäpä itsekkäistä syistä ja mummona halutaan korvata se minä, minä asenteella!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tuli hyvä vinkki keksiä toimintaa lapsenlapsilla kun tulevat kylään. En kyllä ymmärrä, miten jotkut olettavat saavansa hoitaa toisten lapsia, jos eivät edes pysty näihin luomaan suhdetta vanhempien läsnäollessa?
Ihan vinkkinä kaikille kanssamummoille, jotka tätä ketjua lukevat ja kauhistelevat. Jos et näe lapsenlapsia päivittäin, niin et voi "hypätä" suhteen kehitysvaiheita! Eli et voi luoda lapsenlapseen lämpimään suhdetta pyytämällä/painostamalla syliin, jos teillä ei edes yhteinen leikki luista!
Vinkkejä mitä mummo voi tehdä, kun lapsenlapset tulevat kylään:
-askarrella heidän kanssaan
-muovailla muovailuvahalla tai taikataikinalla
-mennä lattialle istumaan ja leikkiä yhdessä
-leipoa yhdessäSiis vain mielikuvitus on rajana! Ihan oikeasti on vaikeaa uskoa, että miniä laittaisi pahaksi jos olisitte ostaneet vesivärit itselle ja lapselle menisitte pöydän ääreen maalaamaan? Ilman mitään pyrkimystä liimautua lapsenlapseen kiinni, vaan menisitte vaikka vastakkain istumaan jos tuntuu että tuo teidän läheisyydenkaipuu estää normaalin toiminnan lasten kanssa.
En yhtään ihmettele että vanhemmilla ahdistaa, jos ainoa aktiviteetti mitä isovanhemmat haluavat lastenlasten kanssa tehdä on joko pitää heitä sylissä tai viettää aikaa kahdestaan. Kyllä lapsiin pitää luoda suhde leikin ja yhteisen tekemisen kautta, jos haluaa heitä hoitaa joskus, tai vaikkapa haluaa että nämä tulisivat oma-alotteisesti syliin joskus. Ylipäätään lapsille pitää antaa fyysistä tilaa eikä luoda outoa ilmapiiriä siitä kuinka mummo odottamalla odottaa että saisi olla fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa. Kokeilkaapa joskus olla "ahdistelematta" lasta ja alkakaa piirtämään tai värittämään heidän seurana! Saatatte ihan yllättyä kuinka lapsikin alkaa tutustua teihin ja miniäkin saattaa väläyttää hymyn. Siis en yhtään ihmettele, että suhteenne ovat solmussa, te jotka odotatte kuin kuuta nousevaa jotain kahdenkeskistä aikaa lapsenlapsen kanssa näkemättä mitään vaivaa sen eteen että lapsi kokisi teidän turvalliseksi ja vanhemmatkin luottaisivat teihin. Pelkän: "tule mummon syliin" -hokeminen ei ole mitään suhteen luontia vaan lapsen ahdistelua jos ette ole läheisissä väleissä vielä. Kyllä heidän pitäisi tällä iällä jo tietää paremmin!
Suosittelen myös lämpimästi miettimään mistä tuo kaipuu pitää lasta sylissä/olla jatkuvassa fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa johtuu. Kaipaatteko hellyyttä ja kosketusta? Tätä varten pitää hankkia puoliso. Lapsi ei voi täyttää aikuisen hellyyden tarpeita.
T. Seitsemän mummo ja kolmen äiti
Ihan hyviä ajatuksia, mutta kyllä lämpimän suhteen saavuttamisessa lapsenlapsiin on tuuriakin oltava. Miniä määrittää suhteen laatua ja syvyyttä täysin omien mielitekojensa ja ehkä vain huonon päivänkin pohjalta. Minulla on mielestäni surullinen tilanne kun en voi noita vinkkejä kovin soveltaa omien lastenlasteni kanssa, ei tunnu luontevalta touhuilla ja höpötellä kun miniä oikeastikin, tämän tiedän, kuuntelee ja tarkkailee. Tein ainakin sellaisen hirmuisen virheen että vauvoja olen tykännyt suukotella ja miniä puuttui asiaan kärkkäästi. Huomautin ystävällisesti ja rauhallisesti että olen nähnyt hänenkin pusivan vauvaa, miten se on kuitenkin minulta kielletty? Sen sijaan että olisi syntynyt hyvä keskustelu, ajatustenvaihto, nakkasi tämä niskojaan ja pamautti: minä äitinä pussaan jos haluan, sinä et pussaa. Jokin särähti rikki tämänkaltaisten sattumusten myötä meidän välillämme ja poikani tuntuu myötäilevän vaimoaan vaikka maailman tappiin. Jännitän omaa olemistani ja varon tarkkaan etten näpäytä miniää enkä neuvo pyytämättä mutta aina vain on sellaista etäisyyttä ilmassa. Pienet, ihanaiset, tuntuvat minunkin luonani olevan kovin keskittyneitä siihen onhan miniä paikalla. Tähän ehkä toivoisin muutosta, lasten iänkin puolesta olisi jo hyväksi vähän "irtautua" ja tutustua muihinkin läheisiin. Suuri suru on ollut huomata ja hyväksyä että jään, jos miniä niin päättää, ikuisesti "ulkokehälle". Miksi minuun ei tarvitse kohdistaa välittämistä, empatiaa ja ymmärrystä, olenkohan sitten jo ikäni takia vähempiarvoinen. Olen sanonut pojalleni että tuntuu niin pahalta mutta lohdun ja kuuntelemisen sijasta sain kylmiä sanoja, samoja hokemia mitä nyt täälläkin on sivukaupalla. Ehkä hän mietiskelee näitä asioita sitten haudallani, ymmärrys ei vain silloin enää auta.
Kyllä minusta pusujutut on sopivia oman perheen sisällä, vauvaa voi paijata ja silitellä muuten. Pussailuissa on nyt flunssakautena pöpöriskiä, karies ym. Kun asiasta oli puhetta niin olisit ehkä perusteluiksi voinut keksiä muuta kuin, että miksi vauvan äiti sitten saa vauvaa pussailla jos sinua neuvotaan ettei kannata... Äiti ja mummi, on aika eri asia vaikka bakteerikannan kannalta.
Lapsen äiti ei ole lapsen ja muiden ihmisten välisten suhteiden este ja on vain hyvä, että lapsi voi hakea turvaa äidistään uusien ihmisten kanssa toimiessa. Nyt vain lasten kanssa puuhailemaan ja leikkimään kun ovat kylässä, leivotte esim. miniän ja lasten kanssa yhdessä piparkakkuja! Luottamus rakentuu pikkuhiljaa. Osoitat, ettei sinun mummiutesi perustu miniän äitiyden häivyttämiseen, vaan voit olla mummi ja antaa miniän olla äiti.
Olipa jotenkin herättelevää lukea näitä loppupään kommentteja. Anoppini ei ole ikinä yrittänyt leikkiä tai tehdä mitään lasten kanssa. Mieheni on usein sanonut hänelle, että mene leikkimään niin ne eivät sitten enää vierasta jossain vaiheessa niin paljon. Anoppini sen sijaan aina yrittää saada lapsia syliin tai kyselee heiltä sellaisia mihin eivät vielä iän puolesta osaa vastata. Eihän siinä suhde kehity.
Mutta siis mitä tähän kommenttiin tulee. Niin on aika kamalaa tajuta että anoppini mummous perustuu minun äitiyden häivyttämiseen. Tuo oli todella silmiäavaavasti kommentoitu. Anoppi usein yrittää saada miestäni käymään lasten kanssa siellä yksin, mutta mieheni ei halua mennä ilman minua. Samoin anoppi juoksee kuin hai laivan perässä, kun esikoinen siirtyy eri huoneeseen minusta. On muutakin, kuten itsensä äidiksi kutsumista oli vauvavuonna yms. Ylipäätään jotenkin tuntuu ettei osaa ja ymmärrä mummon roolia ollenkaan, yrittää vain tulla minun "reviirillä". Kylläpä olisi ihana yllätys jos joskus olisi vaikka ottanut piirustuskynät esille ja sanoisi: " Piirretäänkö tässä kahvipöydässä samalla kun äiti ja isi kahvittelevat". Ei hän vain kykene tuollaiseen. Hän ei kykene olemaan mummo niin että äitikin on läsnä.
Äiti se anoppisikin on. Yleensä mitä enemmän lapsia, sitä vaikeampi oppia nuorelle äidille hehtaarin tilaa antavaksi eli mieluiseksi etäiseksi mummoksi. Se oleminen ja hoivaaminen tulee selkärangasta. Lapsi lähtee muualle - on mentävä katsomaan ettei mitään satu. Vauva parkaisee - syli ja rauhoittava hyminä on siihen lääke. Vaikea on yrittää suhtautua lapsensa lapsiin kuin ventovieraisiin ja paljon jää antamatta jos sellainen on nuoren äidin toive.
Anoppi ei ole miniänsä lapsen äiti. Tämä nyt ihan heti kaaliin.
No eihän, hyvänen aika, siitä nyt ollut puhekaan. Miniän lapsi on hänen oman lapsensa lapsi ja kuitenkin, myöskin äitinä se oleminen mukautuu pienen ihmisen tarpeisiin.
En nyt aivan osaa selittää mitä tarkoitan, ymmärtää ken ymmärtää.Siis haet, että kerran äiti on aina äiti? Vaikka myöhemmin se lapsi ei olisikaan enää oma vaan toisen lapsi (oman lapsen ja tämän puolison)?
Mutta tässä tilanteessa tämän ISOäidin tulisi kuitenkin huomata, että hän ei ole ko. lapsen vanhempi.
Maailmassa on tilaa äideille ja mummoille. Mummojen tulisi kuitenkin ymmärtää oma roolinsa lapsenlapsensa elämässä ja se voi olla ihana, koko lapsenlapsen perhettä tukeva voimavara. Mutta lapsella on aina äiti, oma äiti, ja tähän roolikiistaan ei ikinä tulisi mummojen lähteä. Kaikki ajatukset jostain maagisesta yhteydestä lapseen, tarpeesta lapsen läsnäoloon jne. kuulostavat siltä, että rooleissa on käynyt jokin ”häiriö” (totaali kyökkipsykologiaa, mutta kuitenkin). Mummo hakee lapsenlapseen vastaavaa symbioosia kuin äidin ja vauvan välillä on? Jostain tällaisestäkö kumpuaa tarve saada vauva itselleen ja äiti muualle, jotta kykenee olemaan lapsen kanssa? Mummon tehtävä ei kuitenkaan ole symbioosi, vaan olla lapsenlapsen elämässä yksi läheinen ja turvallinen aikuinen lisää.
Yhtä oikeaa totuutta ei ole myöskään tässä asiassa. Ei sääntöä tai manuaalia jota pitäisi orjallisesti noudattaa. Me olemme yksilöitä aivan jokainen ja suhteetkin toisiimme muovautuvat sen tosiasian pohjalta. Tuntuu olevan mahdottoman kitkerä pala hyväksyä että monissa perheissä mummu on suunnattoman tärkeä ihminen. Ja se ei ole väärin, ei vaikka miten sen kääntää tai muuntaa. Mummu saa lohduttaa, sylittää, hoivata, ruokkia, pusuttaakin jos siitä ei kukaan pahastu. Lapsi saa kasvaa "mummun kullaksi". Se ei ole väärin vaan aivan ihana asia. Näin se on meilläkin ja olen voinut sanoakin joskus että lapsenlapseni ovat niin kuin omiani mutta vielä heitäkin ihanampia ja ei ole kukaan heittänyt pihalle eikä nälvinyt. Sanon miniälle kyllä suoraan jos liikaa komentelee pikkuisia, siitäkään ei ole arvosteltu. Ajattelisin että merkittävin ero on siinä että mummua arvostetaan: taitotietoa ja kykyä saada kontakti lapsiin, nopeaa silmää mielentiloille ja muulle mistä olen itse saanut kiitosta. Sellaista mummua ei lasketa pois ihan noin vain eikä oma poikani siihen taitaisi suostuakaan. Ja näin on hyvä, pienet rakkaat aarteet ovat onnellisia ja sehän se on pääasia.
Mietintämyssyyn yötä vasten, kaikille.Onko se... Voiko se olla... Itse KultaMummi?
Koko ketju mennyt aika väsyneeksi sinunkaltaistesi kalkkunoiden vuoksi.
Käsittämätöntä kuinka ilmeisesti täysikäiset ihmiset voivatkin olla mustavalkoisia, ehdottomia, pahimman teinin tasolla nimittelyssä, jota harrastetaan kun ei osata sanoa asiaan mitään oikeaa.
Ällöttävä ketju kaikin puolin. Te olette varmasti aivan karmeita äitejä, jos yhtään tuota esimerkkiä lapsillenne annatte. Kaikessa pitää olla "oikeassa" ja samaa mieltä. Ei tarvi enää yhtään ihmetellä, mistä ne demonimummot tulevat.
t. eri
Ja sinä se jauhat tätä yhtä ja samaa harhaista väitettä loputtomiin. Mitä tää antaa keskustelulle?
KultaMummi itsehän oman nimensä keksi, ei häntä nimitellä.
Kai sinä tajuat että tässä ketjussa on aina monta eri kirjoittajaa? Jos moni on samaa mieltä, niin se on vissiin mielestäsi sitten aina se yksi ja sama kirjoittaja.
Olisipa mukava päästä joskus päiväksi tuollaisen oikein tyhmän ihmisen pään sisään. Maailma olisi varmaan miellyttävän yksinkertainen ja mustavalkoinen.
Sun kirjoituksellasi on yksi ainoa tykkääjä. Siitä varmaan jopa kaltaisesi tuollainen älykääpiö osaa laskea, miksi täällä tiedetään että sinä täällä yksinäsi märiset.
Jaaha, tykkäyksiä kyttäävä aasi spotettu. Ei se asia tule siitä oikeaksi, vaikka sata "kylän viisasta naista" huutaisi kurkku suorana.
Tämä on yhden totuuden foorumi. Täysin hedelmätön keskustelualusta.
Alue: Aihe vapaa
Minkä takia on niin hirveetä, jos anoppi haluaa olla lasten kanssa ilman, että äiti vahtii haukkana vieressä, mitä anoppi sanoo tai tekee? Anoppi todennäköisesti jo valmiiksi pelkää, että sanoo ja tekee väärin kuitenkin. Ehkä sitä rentoa yhdessä olemisen meininkiä pääsisi syntymään, jos äiti olisi siellä saunassa puoli tuntia yksin edes kerran vuodessa. Oletko itse muuten ehdottanut, että anoppi ja lapset voisivat yhdessä piirrellä tai leipoa, ja jos he leipoisivat niin malttaisitko pysyä poissa keittiöstä kyttäämästä, josko ne lapset kuitenkin polttaa näppinsä uuninpeltiin tai syötetään täyteen raakaa pullataikinaa?