Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset väittää resilienssinsä olevan hyvä vaikka heille ei ole koskaan edes tapahtunut mitään?
Nämä ihmiset ei ole joutuneet kokemaan elämässä oikeasti mitään merkittäviä vastoinkäymisiä. Eihän sitä sitten voi tietää.
Kommentit (443)
Eräänlaista itselle vakuuttelua, pelosta johtuvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No siksipä justiin näin väittävät. Elämä opettaa heillekin, malta vain odottaa.
Mä oon kokenut kaikenlaista ja pärjään henkisesti hyvin. Avioeroja, lapsen tehohoito, vanhemman kuolema, elvytystilanteita, irtisanomisia, nyt oottelen tietoa syöpänäytteestä. Minut on uhattu ampua 2 x ja raiskattu kahdesti. Olen sairastunut pysyvästi.
En sitten tiedä, mitä ap pitää merkittävänä vastoinkäymisenä.
Tekevät itsemurhan kun eivät kestä muun muassa syöpää syövän sattuessa. Tai hermovaurio-kivut kolarissa. Yksi sekunti ja elämä on täysin erilaista.
No ainakaan sinun resilienssisi ei ole kovin hyvällä tolalla, jos et kestä edes sitä, mitä toiset ihmiset sanovat itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ethän sinä voi tietää heidän kokemuksistaan.
Dunning kruger tai sitten heidän vastoinkäymisensä ei näy päälle tai et itse niitä ymmärrä. Varmaan jokin noista. Mutta onhan sitä tutkittu että helpoimmalla pääsevät yritysjohtajatkin kokevat tekevänsä eniten töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa, tää onkin taas sen kakarana "ikuiset traumat" saaneen hullun uhriutumisketju.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä oon kokenut kaikenlaista ja pärjään henkisesti hyvin. Avioeroja, lapsen tehohoito, vanhemman kuolema, elvytystilanteita, irtisanomisia, nyt oottelen tietoa syöpänäytteestä. Minut on uhattu ampua 2 x ja raiskattu kahdesti. Olen sairastunut pysyvästi.
En sitten tiedä, mitä ap pitää merkittävänä vastoinkäymisenä.
Resilienssin tärkeyttä toitotetaan huolestuttavasti kuolemansurussa. Niin kuin se joustokyky olisi jotenkin tavoittelemisen arvoinen ihannetila. Lapseni on tehnyt itsemurhan ja minä olen sairastunut parantumattomaan syöpään, mutta en pidä itseäni resilienttinä. En ole selviytyjä, piste.
Onpa typerää vähätellä toisten ongelmia. Oma resilienssisi taitaa olla melko olematon, kun elämässäsi on noin suuri asia millainen toisten resilienssi on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä oon kokenut kaikenlaista ja pärjään henkisesti hyvin. Avioeroja, lapsen tehohoito, vanhemman kuolema, elvytystilanteita, irtisanomisia, nyt oottelen tietoa syöpänäytteestä. Minut on uhattu ampua 2 x ja raiskattu kahdesti. Olen sairastunut pysyvästi.
En sitten tiedä, mitä ap pitää merkittävänä vastoinkäymisenä.
No noi nyt on kaikki peruselämiseen kuuluvia juttuja eikä mitenkään ihmeellistä. Ei tollaseen pitäis ees reagoida
Vierailija kirjoitti:
Mä oon kokenut kaikenlaista ja pärjään henkisesti hyvin. Avioeroja, lapsen tehohoito, vanhemman kuolema, elvytystilanteita, irtisanomisia, nyt oottelen tietoa syöpänäytteestä. Minut on uhattu ampua 2 x ja raiskattu kahdesti. Olen sairastunut pysyvästi.
En sitten tiedä, mitä ap pitää merkittävänä vastoinkäymisenä.
Mitä tarkoitat henkisesti hyvin pärjäämisellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Resilienssi ymmärretään usein väärin, koska resilienssillä tarkoitetaan niitä suojaavia tekijöitä, mitkä auttavat psyykkistä selviytymistä. Esimerkiksi lapsuudessa koettu hyvä perusturvallisuus on hyvin tärkeä sellainen.
Se että vertailee omia kokemuksia muiden kokemuksiin ja uhittelee olevansa parhaiten selviytynyt, ei valitettavasti kerro resilienssistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon kokenut kaikenlaista ja pärjään henkisesti hyvin. Avioeroja, lapsen tehohoito, vanhemman kuolema, elvytystilanteita, irtisanomisia, nyt oottelen tietoa syöpänäytteestä. Minut on uhattu ampua 2 x ja raiskattu kahdesti. Olen sairastunut pysyvästi.
En sitten tiedä, mitä ap pitää merkittävänä vastoinkäymisenä.
Resilienssin tärkeyttä toitotetaan huolestuttavasti kuolemansurussa. Niin kuin se joustokyky olisi jotenkin tavoittelemisen arvoinen ihannetila. Lapseni on tehnyt itsemurhan ja minä olen sairastunut parantumattomaan syöpään, mutta en pidä itseäni resilienttinä. En ole selviytyjä, piste.
Olen myös itsemurhan tehneen omainen. En ole siitä kunnolla selviytynyt. Kovin mielellään ihmiset selviytyjinä niistä kuitenkin puhuvat, jotka vielä ovat kokemansa jälkeen hengissä, oli henkilön oma kokemus millainen tahansa.
Tuolla logiikalla kai ihan kaikki tällä hetkellä elossa olevat ovat "selviytyjiä". Mielestäni tälläinen ajattelumalli kuitenkin vesittää koko käsitteen selviytymisestä. Ei elämän pitäisi pääosin tuntua pahalta.
Resilienssi punnitaan vasta tositilanteessa. Sit sen näkee, ennemmin ei. Ihan sama mitä ajattelee tai puhuu kauniina kesäpäivänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon kokenut kaikenlaista ja pärjään henkisesti hyvin. Avioeroja, lapsen tehohoito, vanhemman kuolema, elvytystilanteita, irtisanomisia, nyt oottelen tietoa syöpänäytteestä. Minut on uhattu ampua 2 x ja raiskattu kahdesti. Olen sairastunut pysyvästi.
En sitten tiedä, mitä ap pitää merkittävänä vastoinkäymisenä.
Resilienssin tärkeyttä toitotetaan huolestuttavasti kuolemansurussa. Niin kuin se joustokyky olisi jotenkin tavoittelemisen arvoinen ihannetila. Lapseni on tehnyt itsemurhan ja minä olen sairastunut parantumattomaan syöpään, mutta en pidä itseäni resilienttinä. En ole selviytyjä, piste.
Olen myös itsemurhan tehneen omainen. En ole siitä kunnolla selviytynyt. Kovin mielellään ihmiset selviytyjinä niistä kuitenkin puhuvat, jotka vielä ovat kokemansa jälkeen hengissä,
Usein ajattelen, että helpommalla olisi päässyt, jos olisi tullut omalle kohdalle lähtö samalla kertaa. Elämää on vaikeaa rakentaja sirpaleista.
Minulla on lähipiirissä kaksi ihmistä jotka on jääneet lapsena orvoiksi. Toinen on tästä kovin katkeroitunut, ilkeilee muille siitä miten nämä saavat apua vanhemmiltaan, mutta ei kuitenkaan osaa itse olla iloinen mistään mitä apua ja tukea on itse saanut. Tekee asiasta usein suuren numeron, varsinkin juhlapäivien yhteydessä.
Toinen taas on selkeästi mukautuvaisempi tyyppi, hän ei ole katkeroitunut, vaan hänellä sujuu elämässä ihan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Resilienssi punnitaan vasta tositilanteessa. Sit sen näkee, ennemmin ei. Ihan sama mitä ajattelee tai puhuu kauniina kesäpäivänä.
Missä tositilanteessa? Miten se määritellään, että onko tämä nyt sellainen tositilanne missä resilienssi näkyy?
Kyllä se resilienssi näkyy eniten ihan arjessakin.
Ja sitten valittavat perusflunssasta kuin olisi ollut jokin isokin juttu, kun he eivät koskaan ole sairaana ja miten ihmeellistä se on kun on yhtäkkiä kuumetta 37.5 ja nuhainen olo