Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?

Olen nuori aikuinen. Omassa ystäväpiirissäni lasten tekeminen pelottaa/ahdistaa kaiken epävarmuus. Pelottaa kaikki se pelottelu mitä lapsista kirjoitetaan netissä ja välillä mediassakin (suhde, ura, kroppa, talous menee pilalle jne.) ja ahdistaa ettei työpaikat ja parisuhteet kestä kuitenkaan. Kukaa ei kerro mitä hyviä puolia lapsissa on ja vaikka kertoisi, sitä ei voi ymmärtää ennen kuin on omia.

885 jatkaa, että itseäni kiinnostaisi perheen perustaminen, koska koen tämän kapitalistisen ja individualistisen maailman muuten todella kylmänä ja yksinäisenä paikkana, jossa ihmisellä ei ole muuta merkitystä kuin talouden palveleminen. Seuraavan sukupolven kasvattaminen ja perhesiteiden vaaliminen kuulostaa paljon merkityksellisemmältä sisällöltä elämään kuin muut vaihtoehdot.

Tiedän monia jotka eivät halunneet nuorena lapsia, ja katuvat sitä nyt, kun ovat vanhoja, eivätkö voi enää lapsia saada. Kuka perii omaisuuden, jääkö minusta mitään muistoa jäljelle kun lähden?

Itse tein suuren virheen nuorena, kun tein abortin. Tapoin oman lapsen. Mikä koko elämän tuska siitä tuli, vaikka terkkari väitti ettei mitään ongelmia. Kun minulta kysytään monta lasta sinulla on, tekisi mieli sanoa 4.

Nyt ikää jo 40, ja huomaan että lasten kautta elämä tulee kokonaiseksi, yhdessä uskon kanssa, Jeesuksen sovittaneen minun syntini. Ihminen tulee kokonaiseksi kun on perusta kunnossa.Ennen olin rauhaton, ja tuntui että jotain puuttui. Nyt olen rauhallinen ja olo on täyteläinen.

Vierailija kirjoitti:

Jörmelö +2 kirjoitti:

Järkevän ihmisen valinta on olla lisääntymättä. Sinä päivänä kun ensimmäinen muksu syntyy omaan kuplaan, on vapaus ja koko elämä mennyttä. 18 vuotta odotat että saat elämäsi mahdollisesti takaisin. Mietit vuorovanhemmuutta ja eroa että saisit tehdä edes jotain. 

Sitten kun vapaus vihdoin häämöttää huomaat olevasi jo liian vanha kaikkeen, myös eron jälkeiseen uuteen parisuhteeseen.

Jos etukäteen saisi elää viikon lapsiperhe-elämää vastuineen ja velvollisuuksineen ennen päätöstä, tuskin kukaan lähtisi siihen leikkiin vapaaehtoisesti.

Hohhoijaa, ei se noin kamalaa ole, päinvastoin. Lapset ovat elämän rikkaus, samoin kuulemma lapsenlapset.

T. Kolmen lapsen 35v äiti.

Penikoiden tuottaminen menee EK:n laariin.

Vierailija kirjoitti:

885 jatkaa, että itseäni kiinnostaisi perheen perustaminen, koska koen tämän kapitalistisen ja individualistisen maailman muuten todella kylmänä ja yksinäisenä paikkana, jossa ihmisellä ei ole muuta merkitystä kuin talouden palveleminen. Seuraavan sukupolven kasvattaminen ja perhesiteiden vaaliminen kuulostaa paljon merkityksellisemmältä sisällöltä elämään kuin muut vaihtoehdot.

Sun täytyisi löytää samoihin arvoihin uskova mies. Missä heitä on? Hyvä kysymys. Koitin itsekin tapailla perinteistä miestä. Hän paljastui lopulta joksikin aivan muuksi. Jos kuitenkin lähtisin yrittämään alkaisin käymään katolisen ja ortodoksisen kirkon menoissa. Erityisesti katolisissa on liberaaleja jotka voisi mahdollisesti sopia ihan tavalliselle. Noihin tilaisuuksiin voi osallistua muutkin.

Nyky-aikuiset ovat vielä mieleltään itsekkin lapsia ja eihän silloin kannate lapsia tehdä. Sitten kun teiltä jää se perintö niin älä kuitenkaan Vihreille sitä testamentaa.

Ei kaikkien pidä tehdä lapsia, hyvin monet eivät ole soveliaita äideiksi ollenkaan. Kurjaa se on lapsellekin jos syntyy kiukkuiselle ja pahantuuliselle äidille.

Toivon, että vain lapsirakkaat saavat lapsia ja perheen lämpöä elämäänsä. Ja toivon, että lapsirakkaat saavat useampia lapsia kuin vain 1-2. On ihanaa kasvaa isossa sisarusparvessa jos rakkautta riittää.

Olen ääniyliherkkä nainen, joka tarvitsee paljon unta ja sukurasitteena mielenterveysongelmat. Tällaisella kombolla saisin suurella todennäköisyydellä huonon unen ja hormonaalisten tekijöiden seurauksena mielenterveydellisen häiriön ja rasittuisin vauvan/lapsen hoitamisesta liikaa.

Olen 31v ja sota-ajan jälkeläisen kasvatti. Ikävä vaan että isäni, jota sodassa ollut ukkini kohteli ERITTÄIN väkivaltaisesti, oli myös aivan kamala ihminen kenenkä ei olisi koskaan pitänyt saada lapsia. Voitaisiin sanoa että isäni oli melko täysi narsisti. Minulla on edelleen aivan kamalia traumoja enkä koskaan tule normaaliksi. En osaa toimia ihmisten parissa ja edelleen reagoin voimakkaalla pelolla mm. kaikkeen. Olen ihan täysi kynnysmatto enkä osaa edelleenkään puolustaa itseäni. Tällaisilla lähtökohdilla en voi taata omalle lapselleni hyvää lapsuutta, joten jätän tekemättä. En laita tätä eteenpäin. En voi taata että lapsi saisi kaikki työkalut käyttöönsä, ja ettei ainakin osa traumoista siirry.

Vierailija kirjoitti:

885 jatkaa, että itseäni kiinnostaisi perheen perustaminen, koska koen tämän kapitalistisen ja individualistisen maailman muuten todella kylmänä ja yksinäisenä paikkana, jossa ihmisellä ei ole muuta merkitystä kuin talouden palveleminen. Seuraavan sukupolven kasvattaminen ja perhesiteiden vaaliminen kuulostaa paljon merkityksellisemmältä sisällöltä elämään kuin muut vaihtoehdot.

Monet tuovat esiin tuon oman elämän merkityksellisyyden ja suhteiden mielekkyyden. Kuitenkin olen sekä omassa lapsuudessani, että tuttavaperheissä nähnyt, ettei nämä kyllä arjessa kiinnosta. Ainakaan se ei käytöksessä näy.

Olen usein miettinyt, missä ihmeen ideaalisuuden ajatuksessa vanhempani ovat perheellistymisen suhteen olleet, kun totuus on etteivät ole kyenneet luomaan tunnepohjalta läheisiä suhteita lapsiinsa, ura on mennyt edelle ja koko touhu on vaikuttanut pakkopullalta. Silti ovat aikanaan ajatelleet, että on joku mieli perustaa perhe. Luulen, että ovat menneet siihen vipuun, että niin kuuluu tehdä. En tiedä, mutta tuntuu, ettei omia resursseja ole kovin syvällisesti pohdittu.

Tämän takia soittaa hälytyskelloja ihmisten esiin tuoma: haluan että elämälläni on merkitys. Minun elämälläni. Ei lasten. Egosentristä pahimmillaan, jos ei kyetä itse kasvatustehtävään muiden, niiden lasten vuoksi. Lapset eivät ole mikään asuste tai nykyisin, somekanavan sisältö. Monet tämän ymmärtävät, mutta eivät kaikki. Huvittaa siis, kun lapsettomia ajatellaan itsekeskeisinä, vaikka monet perheellisetkin elävät vain itselleen, puheista ja hyvesignaloinnista huolimatta. Heillä on vain kulissi, joka muka peittää tämän. Lastensuojelun tilasta ei tarvitse edes mainita, vanhemmuus ei tee sen epäitsekkäämmäksi, joko olet sitä muutenkin tai sitten et, perhetilanteesta riippumatta.

Vierailija kirjoitti:

Älykkyydestä ja rohkeudesta. Ihmiset eivät halua haaskata hukkaan sitä elämää, jonka ovat lahjaksi saaneet. Sitähän lasten saaminen on, siinä menettää oman elämänsä. Mieluummin elää itselleen ja riemuitsee jokaisesta päivästä. Sen sijaan, että surisi joka päivä epämielekästä elämää, joka ei enää ole omaa.

Telisi mieli alapeukuttaa, mutta ei sittenkään.

Ap kysyi syitä ja yksi vela kertoi syynsä.

Näin moni tuntuu ajattelevan. Lapsiperhearkea ei koeta mielekkäänä elämänä.

KokoNainen kirjoitti:

Tiedän monia jotka eivät halunneet nuorena lapsia, ja katuvat sitä nyt, kun ovat vanhoja, eivätkö voi enää lapsia saada. Kuka perii omaisuuden, jääkö minusta mitään muistoa jäljelle kun lähden?

Itse tein suuren virheen nuorena, kun tein abortin. Tapoin oman lapsen. Mikä koko elämän tuska siitä tuli, vaikka terkkari väitti ettei mitään ongelmia. Kun minulta kysytään monta lasta sinulla on, tekisi mieli sanoa 4.

Nyt ikää jo 40, ja huomaan että lasten kautta elämä tulee kokonaiseksi, yhdessä uskon kanssa, Jeesuksen sovittaneen minun syntini. Ihminen tulee kokonaiseksi kun on perusta kunnossa.Ennen olin rauhaton, ja tuntui että jotain puuttui. Nyt olen rauhallinen ja olo on täyteläinen.

Omaisuuden periminen on onneksi helppo ratkaista, elää sillä tavalla että viimeiset eurot kuluu arkun nauloihin.

Olen iäkkäämpi nainen ja tässä iässä huomaa, kuinka erilaista koko elämä on ollut niillä naisilla, joilla on lapsia ja joilla ei. Kummatkin ovat varmaan elämäänsä tyytyväisiä. Mutta erilaista se elämä on.

Esim. yksi esimerkki. Huomaan, että meillä, joilla on jo lapsenlapsia, ei työ enää ole koko elämä. Moni haaveilee lyhyemmistä päivistä tai vuorotteluvapaasta, jotta voi auttaa lapsenlapsien hoidossa. Lapsettomille työ ja eteneminen on edelleen tärkeää.

Lapsettomat monesti valittavat, että kuinka tylsää on kuunnella meidän juttuja lapsenlapsista ja kakaroista yleensäkin. Kun meidän elämässä ei kuulemma tapahdu yhtään mitään. Elämämme on mennyt kuulemma hukkaan ja rahaakin on turhaan palanut lapsiin. Olemme siis tylsiä ihmisiä.

Elämämme eivät enää vain kohtaa, vaikka samojen ihmisten kanssa on voinut olla tekemisissä vuosikymmeniä.

Mutta niinhän sen pitääkin olla. Eri ihmisille eri asiat ovat tärkeitä ja elämä on valintoja, joiden mukaan eletään. En ole kuullut kenenkään vapaaehtoisesti lapsettoman kuullut valittavan valinnoistaan. Kuten en lapsellistenkaan. Ja toivottavasti kaikki ovatkin ratkaisuihinsa tyytyväisiä koko elämänsä, koska itsehän ne valinnat tekee.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää? Eivät kaikki ihmiset pidä niistä räkäisistä, kiljuvista, pomppivista ja mankuvista pikku-otuksista. Koiran ja kissanpennut ovat paljon söpömpiä kuin ihmislapset. Koira harvoin huutaa kurkku  suorana ja naama punaisena. Lasten kysymykset ja kakka-pissajutut ovat lähinnä raivostuttavia. "Mikä tuo on, miksi nuo on, "tehdään kakkasoppaa" jutut. En tiedä mitä ajattelin, kun joskus olin töissä päiväkodissa. Koko ajan flunssa päällä, se meteli hajotti pään, sijaisia ei saatu, oli todella huonosti käyttäytyviä lapsia, ihan painajaista.

Onneksi et siirrä geenejäsi eteenpäin. Harmi vain että kissat ja koirat eivät maksa sinunkin eläkkeitäsi kun aikanaan ikkunasta katselet vihaa uhkuen leikkiviä lapsia ja heidän vanhempiaan. 

Minä taas, nuori nainen, joka on naimisissa ja nimenomaan haluaisin sen lapsen puolisoni kanssa, en tunnu sitä saavan. Se satuttaa ja tuntuu pahalta molemmista, mutta pitää vain toivoa parasta että vielä se tärppäisi. Lapsi on ollut isoin haaveeni niin kauan kuin muistan, joten tuntuu tosi pahalta katsoa kun kaikenmaailman alkoholistit ja narkomaanit saa lapsia ihan vahingossakin, kun itse yrityksestä huolimatta ei olla onnistuttu.

Suomi ja ehkä Venäjä/NL.  Maailmassa on tuskin muita maita, jossa omia kansalaisia on kohdeltu huonommin väkimäärä suhteuttaen. 

Kyllä siitä lasku tulee.  Yksi niistä on tässä aiheena.

Ajat ovat muuttuneet. Ennen lapset olivat siunaus, nyt naiset (ja jotkut miehet) paapovat kissoja ja koiria, ja katsovat harvenevia lastenvaunuja ja niiden matkustajia sellaisella katseella, joka yleensä varataan avoviemärille. Pikkuväki herättää suorastaan pelottavan valkohehkuista vihaa ja raivoa, varsinkin nuorissa naisissa. 

Tulevaisuus kuuluu kansoille, joilla on perusarvot kohdallaan, eivätkä kaikki ajattele "minäminäminä" -periaatteella joogatunteja ja lattekahviloita. 

Nämä kansat perivät maailman ja Suomen siinä sivussa, ja hyvä niin. Suomalaiset eivät ole enää sama kansa kuin talvisodan aikaan. Rajoja enemmän vain auki: tarvitsemme heitä hoitamaan meitä, kun olemme aikanaan hoitokodeissa. 

Lapsettomuus on ympäristöteko.

Ajattele ilmastoa!

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomuus on ympäristöteko.

Ajattele ilmastoa!

Hienoa. Menisitkö nyt kertomaan saman väestöräjähdyksen maihin?

oma mukavuus se ainakin on syynä minulla ollut. Ikinä en ole mistään lapsista uneksinut ja jos nuorena joku poikaystävä osoittautui siihen suuntaan taipuvaiseksi, niin ei kauaa vanhentunut poikaystävänä.Elämä on muutakin kuin lisääntymistä.

Liikaa on väkeä maapallolla muutenkin yli puolet.