Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?

Vierailija kirjoitti:

Lapsia tehtiin ennen 5-10 aika kammottaviinkin olosuhteisiin ja köyhyys oli vakio. Nyt on yltäkylläisyys verrattuna 40-lukuun, mutta lastenteon yhtenä esteenä nähdään taloudellinen tilanne. Ehkä ihminen on vain viisastunut? Minulla esteenä on nimenomaan pelko, olen hyvin introvertti enkä kestäisi sitä kaikkea mitä lapsi tuo mukanaan.

Ennen lapsia ei tehty, vaan ne tuli vaikka ei tilattu. Nyt on aivan erilaiset mahdollisuudet syntyvyyden säännöstelyyn, joten sitä mahdollisuutta käytetään. Kyllä ennen moni perhe oli todella kauhuissaan kun lapsia vaan tuli ja tuli. Niitä myös annettiin sukulaisille asumaan kun ei itse kyetty hoitamaan ja tämä oli aivan yleinen käytäntö, josta ei pidetty sen kummemmin lukua.

Ei ole kunnon työtä ja naisystävänikään ei halua vielä lasta näin nuorena.

En ymmärrä tätä että jotain tekemättä jättämistä pitäisi perustella. Ei mitään järkeä. Miehet eivät perustele ja vatvo ollenkaan.

Jos olisin mies niin voisin harkita lasta, kaiken vastuun ja vaivan voisi kuitenkin perinteisesti kipata naisen niskaan.

Jospa ei oikeasti enää nykyisin. Toivon ainakin että lapset hankitaan yhteisymmärryksessä ja että molemmat osallistuu tasa-arvoisesti.

Nykyään pidetään normina että lapselle pitää pystyä tarjoamaan kuu taivaalta ja elämyksiä elämysten perään. Ei riitä tavallinen arki tavallisine asioineen.

Ennen ajateltiin, että lapset menevät ja kasvavat siinä muun elämän sivussa. Nykyään taas ajatellaan, että kaikessa pitää mennä lasten ehdoilla.

Mielestäni siinä on se ero. Miten nykyään suhtaudutaan lapsiin versus "ennen vanhaan".

Nykyään vanhemmat ovat paljon tiedostavampia ja kriittisiä itseään kohtaan. Laaten kasvusta ja kehityksestä tiedetään paljon ja lapsille pitäisi tarjota sitä parasta.

Moni pelkää ja uupuu jo ennen kuin leikki edes alkaa.

Ai että köyhänä lasten hankkiminen, siitä alkaa lapsen syrjäytyminen kun hän ei sitten harrasta, ei voi osta sille merkkivastteet, ei voi osallistua mihinkään.

Itse tuun köyhemmästä perheestä, minua kiusattiin koko peruskoulun aikana siitä etten ollut rikkaiden lapsi.

EI ENÄÄ KOSKAAN! Maailma on niin mätä paikka! Mielummin kuolen tääl kotona yksin.

Oiskohan niin, että sota-aikana ja vaikka vielä-60-luvulla, ehkäisy ollut harvinaista tai sitä ei ole ollyt lainkaan. Vahinkolapsia syntynyt solkenaan. Tuskin naiset on riemusta kiljuneet synnyttäessään vuoden välein ipanoita miesten ollessa rintamalla. Pakon edessä on vaan taivuttu.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä tätä että jotain tekemättä jättämistä pitäisi perustella. Ei mitään järkeä. Miehet eivät perustele ja vatvo ollenkaan.

Naisilla on suurempi tarve samanmielisyyteen ja yhdenmukaisuuteen. Ehkä se juontaa evolutionaarisesti naisten heikompaan asemaan, joukossa on voimaa.

Miehet ajattelevat, että minä teen omat ratkaisuni ja kaveri tekee omansa. He luottavat itseensä ja tuumivat, että kummallakin on aivot joilla tehdä viisain ratkaisu itseä koskien.

Mutta naiset taas vetävät erilaisuudesta johtopäätöksen, että jompikumpi on väärässä. Koska itseluottamus ei mahdollista omien valintojen takana seisomista seurauksineen, pitää omaa valintaa valheellisesti pönkittää ainoana oikeana. Koska jos se toinen ei ole väärässä, on riski että itse on. Yksi totuus ja sillä mennään. Ei ajatella horisontaalisesti mahdollisia erilaisia polkuja lukemattomine mahdollisuuksineen, vaan lineaarisesti: jos tästä seuraa onni, on toisesta tiestä seurattava epäonni. Tai ainakin salaa toivotaan niin kun itsellä on raskasta. Kyseessä on tietenkin ajatusvirhe. Mutta se helpottaa, kun yksinkertaistaa maailmaa tarpeeksi, jos uskoo siihen.

Vierailija kirjoitti:

Helpompi vaan hyväksyä ihmisten taipumus sarjamonogamiaan, kuin uskoa naivisti johonkin loppuelämän kestäviin onnellisiin avioliittoihin. Vanhempiemme ikäpolven erotilastot kertovat jo karua kieltään. Minkähänlaiset lukemat ovat meidän nykyisellä individualistisemmalla tinder sukupolvella?

Ensimmäisistä avioliitoista kestää edelleen puolison kuolemaan saakka 60 prosenttia. Riittävän kypsässä iässä solmituista korkeakoulutettujen kristittyjen avioliitoista kestää arvioni mukaan (olen tunnustava korkeakoulutettu kristitty) yli 90 %.

Eli kyllä sen avioliiton saa kestämään, jos arvot sitä tukevat ja kumpikin niihin sitoutuu. Ihmisten tyytymättömyys avioelämään on usein itse valittua.

Ennen oli helppo tehdä lapsia vapaan kasvatuksen maailmaan. Ei paljoa puhuttu tai mietitty, mitä lapset haluavat tai tarvitsevat.

Nykyinen maailma on paljon raaempi, kilpailuhenkisempi ja armottomampi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helpompi vaan hyväksyä ihmisten taipumus sarjamonogamiaan, kuin uskoa naivisti johonkin loppuelämän kestäviin onnellisiin avioliittoihin. Vanhempiemme ikäpolven erotilastot kertovat jo karua kieltään. Minkähänlaiset lukemat ovat meidän nykyisellä individualistisemmalla tinder sukupolvella?

Ensimmäisistä avioliitoista kestää edelleen puolison kuolemaan saakka 60 prosenttia. Riittävän kypsässä iässä solmituista korkeakoulutettujen kristittyjen avioliitoista kestää arvioni mukaan (olen tunnustava korkeakoulutettu kristitty) yli 90 %.

Eli kyllä sen avioliiton saa kestämään, jos arvot sitä tukevat ja kumpikin niihin sitoutuu. Ihmisten tyytymättömyys avioelämään on usein itse valittua.

60% on aika vähän tilanteessa, jossa 100% vannoo "niin myötä- kuin vastoinkäymisissä" tai miten ne valat meneekään.

Haluaisin lapsia, mutta puuttuu a) mies ja b) vakityöpaikka. Eikä kumpaakaan ole näköpiirissä. Yrityssuunnitelmat oli, mutta korona meni ja sotki nekin. Voisin yrittää lasta ilman miestäkin kun tukiverkostoa kuitenkin on, mutta tässä taloustilanteessa se ei tunnu mitenkään järkevältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä tätä että jotain tekemättä jättämistä pitäisi perustella. Ei mitään järkeä. Miehet eivät perustele ja vatvo ollenkaan.

Naisilla on suurempi tarve samanmielisyyteen ja yhdenmukaisuuteen. Ehkä se juontaa evolutionaarisesti naisten heikompaan asemaan, joukossa on voimaa.

Miehet ajattelevat, että minä teen omat ratkaisuni ja kaveri tekee omansa. He luottavat itseensä ja tuumivat, että kummallakin on aivot joilla tehdä viisain ratkaisu itseä koskien.

Mutta naiset taas vetävät erilaisuudesta johtopäätöksen, että jompikumpi on väärässä. Koska itseluottamus ei mahdollista omien valintojen takana seisomista seurauksineen, pitää omaa valintaa valheellisesti pönkittää ainoana oikeana. Koska jos se toinen ei ole väärässä, on riski että itse on. Yksi totuus ja sillä mennään. Ei ajatella horisontaalisesti mahdollisia erilaisia polkuja lukemattomine mahdollisuuksineen, vaan lineaarisesti: jos tästä seuraa onni, on toisesta tiestä seurattava epäonni. Tai ainakin salaa toivotaan niin kun itsellä on raskasta. Kyseessä on tietenkin ajatusvirhe. Mutta se helpottaa, kun yksinkertaistaa maailmaa tarpeeksi, jos uskoo siihen.

Ok

Vierailija kirjoitti:

Väittäisin että suurimmalla osalla vapaaehtoisesti lapsettomista on etusijalla se lapsen terveys ja hyvinvointi. Jos ei koe kykenevänsä luomaan riittävän hyviä puitteita, voi käyttää nykylääketieteen suomia mahdollisuuksia syntyvyyden säännöstelyyn. Se oma rakas lapsi ei kärsi, jos ei koskaan edes tänne synny. Monelta se on suuri rakkauden teko.

Ymmärrän hyvin taloudelliset syyt ja sopivan puolison puuttumisen lapsettomuuden selittäjänä. Mutta tämä kuulostaa jo tekopyhyydeltä. Oma rakas lapsi ei muka kärsi, kun ei koskaan tänne edes synny. Ei mitään järkeä. Mikä lapsi? Rakkautta omaa munasolua kohtaan? Jos sinä kärsit omassa elämässäsi, ei se tarkoita sitä, että kaikki muutkin kärsivät. Jos elämä tällä maapallolla on niin kauheaa, niin miksi niin monet haluavat toteuttaa täällä itseään ja matkustella ympäri maailmaa? Missä logiikka?

Mietippä, kuinka aikaisin esimerkiksi kolmilapsisen perheen äiti joutuu heräämään, jos kaikki lapset pitää aamulla pukea, pakata päiväkotitavarat, viedä lapset autoon, puhdistaa auto lumesta, käydä itse suihkussa, paskalla, meikata, syödä ja pukea? Ja sitten päälle vielä tunnin työmatkat suuntaansa.

Eikö tämä ole hieman liian rankkaa? Illalla haet lapset kotia, peset pyykkiä, siivoat, teet ruokaa, annat miehes panna vielä sua kun makaat rättiväsyneenä lahnana sängyssä. Ja jotkut kuvittelee, että tälle kaikelle ollaan kateellisia? Puhumattakaan vielä siitä, että joutuis olla raskaana ja ne kaikki pahoinvoinnit, kivut ym...

 

Tässä varmaankin suurin syy! + rahallinen jäätävä kituuttaminen

Nyt jo pitää herätä viiden kuuden välillä että ehtii syödä, käyttää koirat ja pakkautua niin et on 7-8 töissä. Ei kyllä toimis jos vielä pitäisi ahtaa aamuun jotain lisää. Tai sit pitäisi nukkua jo joskus 21. En siis tarvitse lisää aikasyöppöjä arkeeni.

Ei kiinnosta rääkyvät kakarat. Elämä hauskempaa ja helpompaa ilman.

N35

Ei se päiväkotiaika niin montaa vuotta kestä. Eikö nyt vanhemmat pysty keskenään sopimaan, miten aikataulutetaan arki niin, että jaksetaan yhdessä? En tykkää siitä, että lapsia syyllistetään työelämän paineista. Osoittakaa valituksenne oikeaan osoitteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Ei se päiväkotiaika niin montaa vuotta kestä. Eikö nyt vanhemmat pysty keskenään sopimaan, miten aikataulutetaan arki niin, että jaksetaan yhdessä? En tykkää siitä, että lapsia syyllistetään työelämän paineista. Osoittakaa valituksenne oikeaan osoitteeseen.

Päiväkotiaikaahan on lapsen ikävuodet 2-6 kunnes siirrytään esikouluun ja sitten kouluun. Kuka ne lasten aamutoimet huolehtii silloinkin? Lapsi on arkipäivien riippakivi ainakin 10 vuoteen saakka ja jos on moitteeton superlapsi niin sen jälkeen ei niinkään. Useimmat lapset eivät superlapsia ole ja niistä on vaivaa 15-18 vuoteen saakka kunnes lentävät pesästä ja saavat omat aamunsa hoitaa.

No okei, uskon vihdoin, että joillekin teistä lapset on riiviöitä. Samoin kuin te olitte taakka omille vanhemmillenne. Mulla on vaan hyviä ja rakkaita kokemuksia omista lapsistani.