Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?

Vierailija kirjoitti:

Olen pohtinut sitä, että voisiko päivähoidon yleistyminen 1970-luvulta lähtien olla syynä siihen, että kiintymyssuhteet ovat nykyään niin vältteleviä. Itsekin olen huomannut, miten vähän arkipäivinä jäi aikaa omien lasten kanssa olemiseen hoitopäivän jälkeen. Jospa käsitykset lasten meluisuudesta ja vaikeahoitoisuudesta juontavatkin omiin lapsuuden kokemuksiin isoissa ryhmissä olemisesta?

Ennen kunnallista päivähoitoa lapset oli aivan heittopusseja. Suomessa on tarvittu molempien vanhempien palkkaa jo ennen 1970- lukuakin.

Åitini on kertonut että meitå piti saada jonnekin hoitoon ja kuka milloinkin otti ja piti tietenkin maksaa. Sama homma oli muillakin perheillä.

Kunnallinen päivähoito on ollut tuohon verrattuna lapsille taivas tuttuine hoitajineen jne.

Ja kyllä ne kiintymyssuhteet oli ennen vältteleviä, eihän lapsille juuri.edes puhuttu, pihalle vaan aikuisia häiritsemästä

Ei tällä palkalla voi elättää lapsia. Enkä kyllä haluiskaan. Lapset on niin vaativia. Pitäis muka säilyttää tämä maapallo elinkelpoisena tuleville sukupolville ja lopettaa kulutusjuhla.

Itse näen tämän enemmän niin, että kyseessä on vapaus valita, mitä menneillä sukupolvilla ei ollut. Lastenhankinta oli ennen pakko vähintään sosiaalisen paineen alla. Nykyään tätä ei ole nuorilla ja jokainen voi valita haluaako lisääntyä, eikä kukaan lynkkaa.

Kyllä juuri näin 847. Nykyään ihmisillä on vapaus valita ja hyvä niin.

Olen 45-vuotias ja lapsuuteni oli perinteisesti nukkeleikkejä ainoastaan. Halusin monien ikäisteni tavoin jo 15-vuotiaana äidiksi. Perheen ja lapsien hankkiminen upotettiin itsestäänselvyydeksi.

Sain esikoiseni 30-vuotiaana ja nyt kahden tytön äitinä todellakin teen heille selväksi, ettei lapsien hankkiminen ole lainkaan välttämätöntä. Nukkeja en ole tytöilleni ostanut.

jaajuu_91 kirjoitti:

Olisi kiva perustaa perhe, jos sopiva nainen löytyisi rinnalle joka lapsia haluaa. Enemmän niitä kohdalle tulee jotka lapsettomina haluaa pysyä, tai sitten kiinnostaa kaikki muu enemmän kuin se perhe-elämä.

Minua ei pelota tai ahdista perhe-elämä, päinvastoin ajattelen että siitä se oma elämä alkaisi.

Ja se on hyvä, että meitä on moneen lähtöön. Perhekeskeisiä ja perhe-elämää arvostavia ja sitten niitä joita ei kiinnosta. Usein perheettömillä on enemmän aikaa siihen mihin perheellisillä ei ja sekin hyödyllistä. Perheettömällä on usein paremmin aikaa panostaa työelämään ja vapaa-ajan aktiivisuuteen kuten nyt vaikka seurojen, kerhojen, taloyhtiön jne. asioiden hoitoon. Osalle perheellisistä noihin ei välttämättä riitä aika ja jaksaminen.

Aiempi sukupolvi hankki lapsia vaikka kaikista ei äidiksi/vanhemmiksi ollut. Nykyään elämästään voi tehdä oman näköistään, eikä väkisin perustaa perhettä vaikkei se tuntuisi omalta.

jaajuu_91 kirjoitti:

Olisi kiva perustaa perhe, jos sopiva nainen löytyisi rinnalle joka lapsia haluaa. Enemmän niitä kohdalle tulee jotka lapsettomina haluaa pysyä, tai sitten kiinnostaa kaikki muu enemmän kuin se perhe-elämä.

Minua ei pelota tai ahdista perhe-elämä, päinvastoin ajattelen että siitä se oma elämä alkaisi.

Eikun merta edemmäs kalaan.

Miksi kukaan PELKÄISI tuollaista asiaa? Koska elämme pimeällä keskiajalla, jolloin naisia kuoli synnytykseen joka päivä ja lapset kuolivat nälkään?    :D

Ei kukaan tervejärkinen ihminen pelkää sitä vastuuta, mikä lapsen hankkimisesta seuraa. Suomessa on sosiaaliturva (KELA), lastensuojelu, huostaanotto ja monet muut palvelut.

Jos joku alkaa katua lastensa hankkimista, ne lapset voi luovuttaa pois. Sijaiskotiin, lastenkotiin, whatever. 

Karu fakta on se, että Suomen lain mukaan lapsi voidaan ottaa huostaan pakkokeinoin, mikäli lapsen vanhemmat ovat väkivaltaisia, piittaamattomia tai hidasjärkisiä. Toinen karu fakta on se, että vanhemmat voivat vapaaehtoisesti antaa lapsensa pois. Ei niitä kakaroita ole pakko itse kasvattaa, jos ei kiinnosta.  

Vierailija kirjoitti:

Mitä parempi lukutaito naisille on, sitä huonompi hedelmällisyys. Luonnonvalinta ei suosi lukutaitoa.

Suomalaisilla on ollut hyvä lukutaito jo sata vuotta. Se ei siis ole syynä.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olenko oikea ihminen kirjoittamaan tähän, koska itselläni on yksi lapsi. Mutta enempää en halua. Rakastan lastani yli kaiken ja hän on ehdoitta parasta elämässäni. Kuitenkin arki on melko haastavaa. Molemmat miehen kansssa käydään töissä (itse teen kolmivuorotyötä). Joka aamu sama rumba (herätä lapsi, pue päivävaatteet, pue ulkovaatteet ja vie päiväkotiin.) Samaan aikaan pitää myös itse laittautua töihin ja henkisesti valmistautua tärkeään palaveriin. 

Koen, että lapsiarjen ja töiden sovittaminen on vaikeaa. Rehellisesti sanottuna ihan s*****n vaikeaa. Tämän yhden kanssa juuri ja juuri saamme kaiken sopimaan, mutta enempään emme pysty. Emme halua tälläistä arkea ! Lapsi sairastaaa vähän väliä.. kumpi jää töistä pois ja kuuntelee esimiehen "jaah.. no eipä kai siinä sitten muu auta" -jaarittelut. Tai hikihatussa etsimme ja soittelemme hoitajaa lapselle. 

Eh. Ei kiitos. 

Voin kuvitella, että vuorotyön ja lapsiperhearjen on aivan h***tin rankkaa. Olin esikoista odottaessani vuorotöissä enkä enää samaan työpaikkaan halunnut palata lapsen saannin jälkeen. Ilman lastakin vuorotyö on tosi rankkaa.

Me tehtiin kaksi lasta pienellä ikäerolla ja sitten lähdettiin miehen työkomennuksen perässä ulkomaille. Miehellä oli niin hyvä palkka ja mulla vanhempainraha, että taloudellisesti meille jäi käteen verojen jälkeen yhtä paljon kuin molempien ollessa Suomessa töissä. Olin lopulta omaksi yllätyksekseni 5 vuotta lasten kanssa kotona, mukavaa aikaa. Meillä oli kanssa kotona hoitaja niin pystyin tekemään välillä omia projekteja. Helpotti arkea eivätkä lapset sairastaneet oikeastaan ollenkaan kun eivät olleet päiväkodin pöpöpesässä.

Voisitko vaihtaa vuorotyöstä päivätyöhön? Ihan hullun rankalta kuulostaa teidän arki. Tai voisitteko olla molemmat osittaisella hoitovapaalla ja tehdä lyhyempää viikkoa? Kun tulot pienenevät, verot laskevat eikä käteen jäävässä summassa ole niin suurta eroa.

Kannattaa koettaa helpottaa sitä, ettet ihan aja itseäsi piippuun. Tsemppiä!

Ja voihan sitä toista lasta harkita myöhemmin kun esikoinen menee kouluun. Silloin on ihan kiva olla kotona vauvan kanssa kun voi olla kotona pikku koululaista vastassa eikä tarvi miettiä iltapäivähoitoa. Koululainenhan ei enää pääse vuorohoitoon vaan joutuu olemaan illat yksin, jos vanhemmat ovat vuorotyössä. Kouluikäisestä on jo oikeasti apuakin vauvan viihdyttämisessä ja koululainen on jo ihan eri tavalla omatoiminen.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olenko oikea ihminen kirjoittamaan tähän, koska itselläni on yksi lapsi. Mutta enempää en halua. Rakastan lastani yli kaiken ja hän on ehdoitta parasta elämässäni. Kuitenkin arki on melko haastavaa. Molemmat miehen kansssa käydään töissä (itse teen kolmivuorotyötä). Joka aamu sama rumba (herätä lapsi, pue päivävaatteet, pue ulkovaatteet ja vie päiväkotiin.) Samaan aikaan pitää myös itse laittautua töihin ja henkisesti valmistautua tärkeään palaveriin. 

Koen, että lapsiarjen ja töiden sovittaminen on vaikeaa. Rehellisesti sanottuna ihan s*****n vaikeaa. Tämän yhden kanssa juuri ja juuri saamme kaiken sopimaan, mutta enempään emme pysty. Emme halua tälläistä arkea ! Lapsi sairastaaa vähän väliä.. kumpi jää töistä pois ja kuuntelee esimiehen "jaah.. no eipä kai siinä sitten muu auta" -jaarittelut. Tai hikihatussa etsimme ja soittelemme hoitajaa lapselle. 

Eh. Ei kiitos. 

Hahahah, onpas "vaikeaa", kun on kaksi aikuista ja yksi lapsi vain hoidettavana! Kyllähän tollainen menee vaikka päällä seisten. Kokeile niin päin että yksi aikuinen ja kaksi lasta tai enemmän.

Ilmastokriisi estyy vain jättämällä lapset tekemättä ainakin yhden sukupolven ajan. Tämä vain pitäisi tapahtua kaikkialla. Mutta jo se auttaa, että hyvin toimeentulevissa maissa vähennetään syntyvyyttä rajusti.

Eiköhän se ole ihan biologia, joka tekee sinusta steriilin, jos olet päättänyt muuttaa biologista sukupuoltasi keinotekoisesti hormoneilla. Älä syytä yhteiskuntaa omista valinnoistasi.

Nykyään ihmiset halutaan asumaan kaupunkeihin. Sinne rakennetaan paljon pieniä ja  ahtaita, mutta kalliita asuntoja. Ei niissä ole tilaa kasvattaa lapsia. Sen kokoiseen asuntoon, johon lapsia mahtuisi jopa useampiakin, ei ole varaa kaupungissa kuin varakkaimmilla.

Lastensuojelu ja terveydenhuolto kyttäys- ja huolikulttuurillaan sekä kasvava työttömyys koronapandemioineen on kyllä totaalinen turn- off lasten tuomiseksi tähän maailmaan. Ehkä ennen oli kuitenkin moni asia jollain tapaa silti paremmin kuin nykypäivän individualistisessa suoritusyhteiskunnassa. Lapsia itselläni kaksi, joille aion aikanaan tehdä selväksi, että harkitsevat hyyyvin tarkkaan kannattaako niitä jälkeläisiä tähän maailmaan tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmyyttä, pelkuruutta ja laiskuutta niillä jotka ovat terveitä saamaan lapsia.

Ja sama pätee myös korkeakoulutukseen, oman talouden hoitamiseen sijoittamalla, hyvän fyysisen kunnon hoitamiseen ja niin edelleen, eikö?

Normaalin ihmisen normaaliin elämään kuuluu kaikki tuo. 

Kuuluuko myös klassinen piilojuopottelu, harrastuksiin ja jätkien saunailtoihin karkaaminen, niin sekä pettäminen? Toi on meinaa vakiintunut kuvio jopa niissä paremmissa piireissä.

Ei kuulu. Elän varmaan ihan kummallisessa kuplassa, kun en tunne tuollaista väkeä. Missä noita on?

Olen miettinyt tätä paljon, ja mielestäni on kaksi pääsyytä:

1. tuo ehdottomasi "rohkeus". Sen voi myös ilmaista toisella tavalla, eli ihmiset elävät nykyään enemmän itseään varten ja ovat individualisteja. Ennen oli yhteisö oli paljon tärkeämpi, mutta samalla myös kaikkien piti mahtua samaan muottiin ja toisinajattelijoita ei sallittu.

2. nykyään ehkäisy on niin helppoa ja halpaa. Jos katsotaan vaikka 50-lukua, niin silloin taisi olla aika vaikeaa Suomessakaan vielä saada mitään tehokasta ehkäisyä haltuunsa. E-pilleri tuli markkinoille vasta 60-luvulla ja ihan varmasti sitäkään eivät kaikki naiset Suomessa heti saaneet.

Monet toki sanovat syyksi myös tuon pelon, vaikka pidän sitä hieman typeränä syynä. Jos nainen oikeasti sydämessään haluaa lapsen, niin uskon, että siinä ei paljon mikään arjen mahdollinen raskaus paina. Suomessa on niin hyvät yhteiskunnan tukiverkotkin. Sairaudet ovat toki asia erikseen. Ja miehet valitettavasti eivät yksin voi. Mutta jos puolestaan pelkää maailman tilannetta, niin maailmahan on ollut aina aivan kauhea paikka ja melkein mitä tahansa kauheaa voisi tapahtua tälläkin hetkellä. Tuntuu tekosyyltä vedota siihen pääsyynä. Eli mielestäni niillekin, jotka valittavat maailman kauheutta ja lapsenteon moraalittomuutta, perimmäinen syy vapaaehtoiseen lapsettomuuteen on yksinkertaisesti se, että vanhemmuus ei tunnu omalta jutulta. Muutehan tällaiset ihmiset voisivat adoptoida lapsen kehitysmaista, niin tämäkin moraalinen ongelma katoaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin lapsen, mutta yhteiskunta pakotti mut steriiliksi. Transsukupuolinen nuori aikuinen siis olen.

 

Ei transsukupuolisuus itsessään tee kestään steriiliä. Määritelmällisesti transsukupuolisuus on sitä, että sun ulkoinen ja sisäinen sukupuoli ei natsaa. 

Jos sä olet vapaaehtoisesti käynyt läpi täydellisen sukupuolenkorjausprosessin menettäen siinä lomassa lisääntymiskykysi, niin sehän ihan sun oma valinta. 

Sössönsöö. Suomalainen yhteiskunta vaatii sterilisaation, jotta voi vaihtaa henkilötunnuksen muuhun kuin syntymäsukupuoli on. Ihan sama, käykö edes läoi sukupuolenkorjausprosessia.

Ota sinäkin idiootti selvää ennen kuin täällä pädet.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan PELKÄISI tuollaista asiaa? Koska elämme pimeällä keskiajalla, jolloin naisia kuoli synnytykseen joka päivä ja lapset kuolivat nälkään?    :D

Ei kukaan tervejärkinen ihminen pelkää sitä vastuuta, mikä lapsen hankkimisesta seuraa. Suomessa on sosiaaliturva (KELA), lastensuojelu, huostaanotto ja monet muut palvelut.

Jos joku alkaa katua lastensa hankkimista, ne lapset voi luovuttaa pois. Sijaiskotiin, lastenkotiin, whatever. 

Karu fakta on se, että Suomen lain mukaan lapsi voidaan ottaa huostaan pakkokeinoin, mikäli lapsen vanhemmat ovat väkivaltaisia, piittaamattomia tai hidasjärkisiä. Toinen karu fakta on se, että vanhemmat voivat vapaaehtoisesti antaa lapsensa pois. Ei niitä kakaroita ole pakko itse kasvattaa, jos ei kiinnosta.  

Täytyy olla tärähtänyt jos alkaa huvikseen synnyttämään vieläpä valtiota varten.

Olen pienestä pitäen tiennyt, etten halua lapsia. Minua eivät kiinnostaneet nukkeleikit vaan tein kaikkea muuta. Sanoin jo nuorena kummini kyselyihin, että en ikinä tee lapsia. Hän väitti, että kyllä se mieli vielä muuttuu. No eipä ole muuttunut: olen 41 v ja myös eronnut vakaasta avosuhteesta 9 vuoden jälkeen, kun miehellä kello tikitti ja olis ollut pakko alkaa vääntää kersoja. En ole ikinä pitänyt lapsista eikä vauvat ole mielestäni yhtään söpöjä. Olisin ollut katkera lopun ikääni, jos olisin suostunut painostukseen ja toteuttamaan jonkun toisen unelman. Onneksi täällä voi valita, mutta täytyy vaan tietää mitä haluaa ja mikä on sopiva tapa itselle elää. Tiedän useita, jotka ovat painostuksestakin lapsia tehneet ja kertoneet sen olevan virhe, mutta hoitavat toki velvollisuutensa.