Lue keskustelun säännöt.
Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?
Joidenkin mielestä nuoret aikuiset pelkäävät lapsiperhe-elämää, epämukavuutta, vaivannäköä ja kaikenlaisia epärealistisia kauhukuvia.
Toisten mielestä nuoret aikuiset ovat aikaisempia ikäluokkia rohkeampia tekemään elämästä itsensä näköistä.
Mitä mieltä sinä olet?
Kommentit (1869)
Itselläni on kolme lasta, mutta ymmärrän täysin niitä, jotka eivät lapsia halua. Nykyinen yhteiskuntajärjestelmä on suorituskeskeinen ja vanhemmuuden malli on ideologisesti värittynyt. Mikäli et ole orientoitunut ramppaamaan lapsien kanssa neuvoloissa ja vastuussa, niin raskasta tulee olemaan - kasvatustehtävä on kulttuurillisesti painettu kahlitsevaksi, yksiselitteiseksi ja mustavalkoiseksi. Joku on aina kertomassa ja muistuttelemassa sinua, miten lapsesi tulee kasvattaa. Häiritsevää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin lapsen, mutta yhteiskunta pakotti mut steriiliksi. Transsukupuolinen nuori aikuinen siis olen.
Ei transsukupuolisuus itsessään tee kestään steriiliä. Määritelmällisesti transsukupuolisuus on sitä, että sun ulkoinen ja sisäinen sukupuoli ei natsaa.
Jos sä olet vapaaehtoisesti käynyt läpi täydellisen sukupuolenkorjausprosessin menettäen siinä lomassa lisääntymiskykysi, niin sehän ihan sun oma valinta.
Juu oma valintanihan se oli, mutta on aika epäinhimillistä laittaa ihminen valitsemaan sen väliltä voiko lisääntyä, vai että tuletko tunnustetuksi sinä minä olet. Se on ihmisoikeuksien vastaista ja julmaa.
Jos ihminen on pään sisällä noin vammainen, on varmasti parempaa että ei tekee lapsia.
Naisten työura katkeaa ja saattaa kärsiä, jos lapsia.
Kaksi hoitaa yhtä, ei vaikeaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olenko oikea ihminen kirjoittamaan tähän, koska itselläni on yksi lapsi. Mutta enempää en halua. Rakastan lastani yli kaiken ja hän on ehdoitta parasta elämässäni. Kuitenkin arki on melko haastavaa. Molemmat miehen kansssa käydään töissä (itse teen kolmivuorotyötä). Joka aamu sama rumba (herätä lapsi, pue päivävaatteet, pue ulkovaatteet ja vie päiväkotiin.) Samaan aikaan pitää myös itse laittautua töihin ja henkisesti valmistautua tärkeään palaveriin.
Koen, että lapsiarjen ja töiden sovittaminen on vaikeaa. Rehellisesti sanottuna ihan s*****n vaikeaa. Tämän yhden kanssa juuri ja juuri saamme kaiken sopimaan, mutta enempään emme pysty. Emme halua tälläistä arkea ! Lapsi sairastaaa vähän väliä.. kumpi jää töistä pois ja kuuntelee esimiehen "jaah.. no eipä kai siinä sitten muu auta" -jaarittelut. Tai hikihatussa etsimme ja soittelemme hoitajaa lapselle.
Eh. Ei kiitos.
Hahahah, onpas "vaikeaa", kun on kaksi aikuista ja yksi lapsi vain hoidettavana! Kyllähän tollainen menee vaikka päällä seisten. Kokeile niin päin että yksi aikuinen ja kaksi lasta tai enemmän.
En kokeile. Tietenkään.
Vierailija kirjoitti:
Älykkyydestä ja rohkeudesta. Ihmiset eivät halua haaskata hukkaan sitä elämää, jonka ovat lahjaksi saaneet. Sitähän lasten saaminen on, siinä menettää oman elämänsä. Mieluummin elää itselleen ja riemuitsee jokaisesta päivästä. Sen sijaan, että surisi joka päivä epämielekästä elämää, joka ei enää ole omaa.
Alapeukkuja satelee,mutta sanon kuitenkin. Lapset eivät todellakaan haaskaa, eivätkä vie vanhempiensa elämää, vaan antavat siihen enemmän lisää, kuin mitä mikään muu asia voi antaa. Sen ymmärtää vasta sitten, kun se lapsi on. Muuten sitä on vaikea ymmärtää.
Mutta minusta tuntuu, että nykyään ehkäisy on niin helppoa ja lapsen saanti pelottaa. Itse ainakin nuorena ajattelin, etten ikimaailmassa haluaisi/uskaltaisi synnyttää. Pelkän synnytyssairaalan kyltin tekeminen teki pahaa. Pelotti myöskin se, että oma elämä katoaa ja se hirvittävä vastuu minkä lapsi tuo tullessaan.
Kohtalon oikusta tulin vanhemmalla iällä raskaaksi ja sain lapsen. Synnytys pelotti sairaasti jne, mutta lapsi on parasta, mitä elämä on ikinä antanut ja vanhemmuus on asia, mitä ei kuolinvuoteella tarvitse katua. Se on oikeastaan ainoa asia, jolla elämässä oikeasti on merkitystä.
Jos ehkäisy ei olisi pettänyt, en olisi nyt äiti ja olisin sitä mieltä, että ei ikinä lasta ja se pilaa elämän jne
Oikeastaan inhosin lapsia ja säälin äitejä, että miten kurjaa elämää he joutuivat viettämään.
Miten väärässä olinkaan.
Olen myös sitä mieltä, että osa ihmisistä ei kyllä koskaan saisi saada lasta. Joidenkin elämän lapsi varmaan "pilaa" ja ihan yhtä varmasti hyvin hyvin moni vanhempi pilaa lapsensa elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen pienestä pitäen tiennyt, etten halua lapsia. Minua eivät kiinnostaneet nukkeleikit vaan tein kaikkea muuta. Sanoin jo nuorena kummini kyselyihin, että en ikinä tee lapsia. Hän väitti, että kyllä se mieli vielä muuttuu. No eipä ole muuttunut: olen 41 v ja myös eronnut vakaasta avosuhteesta 9 vuoden jälkeen, kun miehellä kello tikitti ja olis ollut pakko alkaa vääntää kersoja. En ole ikinä pitänyt lapsista eikä vauvat ole mielestäni yhtään söpöjä. Olisin ollut katkera lopun ikääni, jos olisin suostunut painostukseen ja toteuttamaan jonkun toisen unelman. Onneksi täällä voi valita, mutta täytyy vaan tietää mitä haluaa ja mikä on sopiva tapa itselle elää. Tiedän useita, jotka ovat painostuksestakin lapsia tehneet ja kertoneet sen olevan virhe, mutta hoitavat toki velvollisuutensa.
Sama minulla! Olen sinua hivenen nuorempi. Vauvakuumetta ei ole ollut koskaan ja lapset eivät herätä minussa mitään sen erityisempiä tunteita kuin aikuisetkaan.
Olen itse kuitenkin sitä mieltä, että kun lapsia on, niistä pitää huolehtia. Tuen useita hyväntekeväisyyskohteita lasten hyväksi mm. ihmiskaupan uhrien kuntoutus ja väkivaltaisissa perheissa kasavaneiden lasten terapiatyö. Liikun paljon netissä nuorten suosimissa paikoissa ja yritän omalla esimerkilläni olla se turvallinen nettitäti, joka tsemppaa ja kuuntelee, jos kotona/koulussa kukaan ei huomaa.
Tähtisädetikku74 kirjoitti:
Itselläni on kolme lasta, mutta ymmärrän täysin niitä, jotka eivät lapsia halua. Nykyinen yhteiskuntajärjestelmä on suorituskeskeinen ja vanhemmuuden malli on ideologisesti värittynyt. Mikäli et ole orientoitunut ramppaamaan lapsien kanssa neuvoloissa ja vastuussa, niin raskasta tulee olemaan - kasvatustehtävä on kulttuurillisesti painettu kahlitsevaksi, yksiselitteiseksi ja mustavalkoiseksi. Joku on aina kertomassa ja muistuttelemassa sinua, miten lapsesi tulee kasvattaa. Häiritsevää.
Tuli huomattua sama. Kaikenmaailman hiihtäjiä tuollakin tulee vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko olla niin, että nuorilla aikuisilla on niin kova tarve toteuttaa itseään ilman lapsia, koska heidän oma lapsuutensa oli niin suorituskeskeistä päiväkodissa ja koulussa? Sama jatkuu nyt työelämässä.
Itse sain leikkiä kotona mielin määrin. Sain varauksetonta rakkautta ainakin toiselta vanhemmaltani. Nyt suhteessa omiin lapsiin parasta on juuri se, että saa rakastaa ja tulla rakastetuksi. Kenenkään ei tarvitse esittää mitään. Oma elämä tuntuu merkityksellisemmältä, kun saa olla vastuussa muidenkin elämästä. Oman lapsen kehitystä seuratessa ikään kuin terapoi myös itseään. Tulee halu huolehtia myös muista kuin omista lapsista. Ja kenelle tätä maapalloa haluaisi säilyttää, ellei omille jälkipolvilleen?
Vierailija kirjoitti:
Ilmastokriisi estyy vain jättämällä lapset tekemättä ainakin yhden sukupolven ajan. Tämä vain pitäisi tapahtua kaikkialla. Mutta jo se auttaa, että hyvin toimeentulevissa maissa vähennetään syntyvyyttä rajusti.
Tässä on yksi ongelma. Vastuuttomat tai huolettomat ihmiset jatkavat edelleen lapsien tekemistä ja opettavat omat arvonsa jälkikasvulleen.
Tämä vastuullinen lapseton ehkä ei saa omia arvojaan siirrettyä/opetettua kenellekään, vaan jää ajatuksineen yksin. Lopulta kuolee vanhuuteen.
Ja lopulta on tulevaisuudessa mellastamassa vain näiden huolettomien lapset ja lapsenlapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olenko oikea ihminen kirjoittamaan tähän, koska itselläni on yksi lapsi. Mutta enempää en halua. Rakastan lastani yli kaiken ja hän on ehdoitta parasta elämässäni. Kuitenkin arki on melko haastavaa. Molemmat miehen kansssa käydään töissä (itse teen kolmivuorotyötä). Joka aamu sama rumba (herätä lapsi, pue päivävaatteet, pue ulkovaatteet ja vie päiväkotiin.) Samaan aikaan pitää myös itse laittautua töihin ja henkisesti valmistautua tärkeään palaveriin.
Koen, että lapsiarjen ja töiden sovittaminen on vaikeaa. Rehellisesti sanottuna ihan s*****n vaikeaa. Tämän yhden kanssa juuri ja juuri saamme kaiken sopimaan, mutta enempään emme pysty. Emme halua tälläistä arkea ! Lapsi sairastaaa vähän väliä.. kumpi jää töistä pois ja kuuntelee esimiehen "jaah.. no eipä kai siinä sitten muu auta" -jaarittelut. Tai hikihatussa etsimme ja soittelemme hoitajaa lapselle.
Eh. Ei kiitos.
Tämä. Tämä. Tämä. Ja tähän pitäis poliitikkojen herätä. Mutta eihän tuota sovinistihallitusta näytä naisten mielipiteet kiinnostavan.
Jaa-a. Nyt on feministihallitus ja lapsiperheiden tilannetta kuritetaan enemmän kuin koskaan. Tukia leikataan, tarhapaikkoja ei ole yms. Mites nyt suu pannaan? :D
En arvosta yhtäkään naisihmistä, joka ei tee lapsia. Siinä ei auta hienot arvot ja ammatit. Arvostan suuresti elämän jatkuvuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En arvosta yhtäkään naisihmistä, joka ei tee lapsia. Siinä ei auta hienot arvot ja ammatit. Arvostan suuresti elämän jatkuvuutta.
Setämies on hyvä ja pysyy kirkossa. Mä en kaipaa kenenkään arvostusta.
Mä ainakaan en halua lapsia. Nykyinen työyhteisöni on kiva, kun työkaverit ei jauha lapsistaan, omien kavereiden seura puolestaan kyllästyttää kun kaikilla on vauvakuume tai vauvoja kotona (ollaan alle kolmekymppisiä) ja itse koen olon vieraaksi lapsipuheiden keskellä.
Sinällään joskus koen sen rohkeaksi, että tietyssä seurassa uskaltaa sanoa että ei tykkää lapsista mutta itsessään se että fakta että en halua lapsia ei tee mua rohkeaks tai pelokkaaks. En vain halua. Elämä on ihanaa näin, saan olla työpaikalla vaikka ilta yheksään (en tee töitä vaan katon netflixiä, opiskelen, siellä on niin viihtysää ja helppo keskittyä) ja tuon jälkeen voin käydä vielä lenkillä. Jos olis lapsia, en vois tehä niin. Tiedän, jos mulla olis lapsia niin voisin tehdä niiden kanssa kaikkea "kivaa" mutta en usko että jaksaisin. Tykkään olla yksin rauhassa ja haaveilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykynuoriso ehkä jo ymmärtää, ettei sitä lasta tai lapsia ole pakko tehdä minkään sosiaalisen paineen vuoksi.
Olisimpa itsekin ymmärtänyt aikanaan, miten paljon vaivaa ja vastusta ja vastuuta lapset mukanaan tuovat. Menee hermot, rahat ja seksielämä.
Nykytiedollani en enää lapsia tekisi.
Vierailija kirjoitti:
En arvosta yhtäkään naisihmistä, joka ei tee lapsia. Siinä ei auta hienot arvot ja ammatit. Arvostan suuresti elämän jatkuvuutta.
Luuletko että joku kaipaa sinun arvostustasi?
Lapsia tehtiin ennen 5-10 aika kammottaviinkin olosuhteisiin ja köyhyys oli vakio. Nyt on yltäkylläisyys verrattuna 40-lukuun, mutta lastenteon yhtenä esteenä nähdään taloudellinen tilanne. Ehkä ihminen on vain viisastunut? Minulla esteenä on nimenomaan pelko, olen hyvin introvertti enkä kestäisi sitä kaikkea mitä lapsi tuo mukanaan.
EN Ole löytänyt Koskaan Rehellistä miestä.
Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää? Eivät kaikki ihmiset pidä niistä räkäisistä, kiljuvista, pomppivista ja mankuvista pikku-otuksista. Koiran ja kissanpennut ovat paljon söpömpiä kuin ihmislapset. Koira harvoin huutaa kurkku suorana ja naama punaisena. Lasten kysymykset ja kakka-pissajutut ovat lähinnä raivostuttavia. "Mikä tuo on, miksi nuo on, "tehdään kakkasoppaa" jutut. En tiedä mitä ajattelin, kun joskus olin töissä päiväkodissa. Koko ajan flunssa päällä, se meteli hajotti pään, sijaisia ei saatu, oli todella huonosti käyttäytyviä lapsia, ihan painajaista.
Hyvin monella kyse on mukavuudenhalusta.
Elämään ei haluta mitään jarruttavaa. Lapsi vaatii vuosikausia huolenpitoa ja kasvatusta.
Lapsi pitää laittaa oman itsensä edelle.
On huolettomampaa elää ilman lasta ja saa tehdä mitä tykkää ja milloin tykkää.
Luulen, että monella on ihan tällainen syy, miksi ei halua lapsia.
Itselläni on kaksi lasta, joten tämä, mitä kirjoitin ei ollut lapsettomuuden puolustuspuhe, vaan toteamus.
Jokainen saa mielestäni valita, hankkiiko lapsia vai ei, asia ei muille kuulu.
Nyt kun olen yli viisikymppinen, olen onnellinen, että minulla on kaksi fiksua lasta, jotka välittävät minusta myös kun vanhenen. Meillä on hyvät ja lämpimät välit.
Minulla on vain yksi lapsi ja lisää kuulemna pitäisi tehdä. Ei käy, kun ei ole miestä. Yhdessä vaiheessa olisinkin halunnutkin, mutta ne miehet ovat olleet A) alkoholisti. Ei sellaisen kanssa perhettä perusteta tai muuteta ensin yhteen asumaan. Pelkona on toisen alkoholismin vievän kaikki rahat B) tyranni. Liian hallitseva kaikki tulee mennä hänen pillinsä mukaan jopa ymmärtämätön lapsen C) liian itsekäs. En tarkemmin kerro, mutta liika pinnallisuus on poissa lapselta esim. Urheilullisuus, kun pitää peilata onko 3 cm lähteny jne. Se on pois lapselta.
Näihin vielä työkiireet ja muut lyttäämispaineet jne. on soppa valmis. Tämän yhden kanssa on pärjännyt hyvin, mutta miesvauva & vauva päälle ei kiitos!