Lue keskustelun säännöt.
Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?
Joidenkin mielestä nuoret aikuiset pelkäävät lapsiperhe-elämää, epämukavuutta, vaivannäköä ja kaikenlaisia epärealistisia kauhukuvia.
Toisten mielestä nuoret aikuiset ovat aikaisempia ikäluokkia rohkeampia tekemään elämästä itsensä näköistä.
Mitä mieltä sinä olet?
Kommentit (1869)
Onhan se kivaa sit eläkeläisenä joskus kaukaisuudessa, kun ei ole rasittavaa sukua ympärillä.
Saa olla ja elää ihan itekseen. Ei tarvii juhlia Äitienpäiviä, eikä niitä rasittavia sukujouluja.
Tärkeintä on kun saa elää oman ihanan napansa ympärillä. Vaikkakin se sit 70 vuotiaana, se napa on jo ruttuinen :) Mutta ihana vapaus ennenkaikkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikka nyt joku kirjoittikin, että tämä ketju ei koske miehiä ja ketään ei kiinnosta miesten näkökulmaa, niin kun kyseessä on nuorten aikuisten sukupolvesta niin laitan omat ajatukseni tähän. Olen ollut nuori aikuinen, ei niin kauan sitten :P
Olen aina haaveillut perheestä, olen ollut valmiskin siihen monta vuotta. Suhteita on takana 4kpl mutta en ole vaan uskaltanut suunnitella lapsia näiden naisten kanssa. Osa on ollut vastuuttomia, elänyt ikuista nuoruutta, yksi oli masentunut ja pystyi hädin tuskin huolehtimaan itsestään.
Toivoin monta vuotta että exät aikuistuisivat ja masentuneen kohdalla yritin auttaa ja tukea 3 vuotta, kunnes vaan luovutin, en jaksanut enää, kun tunnelin päässä ei ollut valonpilkahdustakaan.
Tiedän että minulla on ollut huono säkä naisten kanssa. Tavalliset, vastuulliset naiset jolla on jalat maassa eivät vaan kiinnostu minusta "oikealla tavalla" niin olen pikkuhiljaa luopumassa perhe-haaveista.
Tähän kun lisää vielä nykymaailman menoa, yhteiskunnan asenteita, kiireitä/stressiä niin haluaisin ehdottomasti naisen joka ymmärtää miten raskasta elämä tulee olemaan lasten kanssa, kantaa vastuuta, ja sisäistää että niitä lapsia ei hankita noin vaan.
M36
Kiitos, kun toit näkökulmasi esiin. Miehillä on ihan yhtä lailla oikeus puhua lapsettomuudesta ja sen herättämistä tunteista kuin naisilla. Vanhemmuus koskee molempia sukupuolia. Miksi täällä halutaan sulkea miehet pois keskustelusta, kun esimerkiksi syrjäytyminen koskettaa tilastollisesti enemmän miehiä? Kaikki vaan keskusteluun mukaan.
Miten paljon itse vietätte aikaa vanhempienne ja/tai isovanhempienne kanssa, vai onko niin että jo pelkkä Liisa-mummon viikottainen puhelu stressaa, kun on " vaativa asiantuntijatyö, omakotitalo, mies, jolla vaativa työ, kolme lasta, joilla vaativat harrastukset, kolme koiraa, joilla vaativat harrastukset, omat vaativat harrastukset, vaativat ystävät" jne jne? Ja sitten valitatte ystäville, kun mummilla ei ole omaa elämää?
No siis pelkuruutta ja itsekkyyttähän se on. Toisaalta ei sellaista onnea voi kaivata, josta ei tiedä mitään.
Vierailija kirjoitti:
No siis pelkuruutta ja itsekkyyttähän se on. Toisaalta ei sellaista onnea voi kaivata, josta ei tiedä mitään.
Nuo samat epäargumentit voisi kääntää myös lapsia hankkineita koskemaan, mutta en tee sitä, koska pidän älyllisemmästä keskustelusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhtähyvin voi kysyä että onko abortissa kyse pelosta (vai rohkeudesta). Sitä kuitenkin perustellaan ihan jollain muulla eli mukavuudenhalulla.
Luonnollista eugeniikkaa se vain on.☺ Heikompi aines karsiutuu pois populaatiosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittajalle voisin vastata että sekä että. Mutta pelon tilalla on realismi.
Nykyaikana nuoret aikuiset uupuvat ilmankin lapsia, minä myös. Lama-ajan lapsuus, väkivaltainen ja mitätöivä kasvatus jätti sellaiset traumat että niitä ei edes terapia poista. Koen, että minulla ei ole tarpeeksi voimia antamaan itsestäni lapselle kasvun hedelmää. Vaikka toisaalta tiedän, että lapsi ja sen kasvun seuraaminen voisi korjata myös jotain itsessäni. Tiedän kuitenkin liian hyvin mitä se käytännössä olisi ensimmäiset vuodet. Jo valmiiksi unettomana ja aika ajoin ahdistuneena rikkonaiset yöt ei ainakaan parantaisi tilannettani. Ja kuten joku jo aiemmin mainitsi, niin en vain halua lasta tarpeeksi, että jaksaisin kestää kaiken sen negatiivisen mitä se tuo tullessaan.
Rohkeutta sen sijaan on se, että nykyaikana uskaltaa toimia eri tavalla mitä edelliset sukupolvet. Lapsia ei enää "vain tule" suhteeseen kuten ennen. Se on oma, rohkeakin päätös olla tekemättä lapsia. Elämää harkitaan enemmän. Myönnän kyllä että usein liikaakin.
Tällä iällä ja viisaudella, sekä omilla kokemuksilla voin sanoa että kaikkein typerintä on tehdä lapsi, vaikkei sitä täysin sydämestään halua. Joka ikinen lapsi ansaitsee olla tosissaan toivottu, haluttu ja odotettu. Jos ei lasta ole täysin halunnut ja kyseessä on ns.kiintiölapsi, niin ihan varmasti se osittainen haluttomuus alkaa tulla näkyville siinä vaiheessa kun lapsi valvoo ja valvottaa yöt tai huutaa ja riehuu uhmaansa. Ja aikuisen reagointi heijastuu kyllä silloin lapseen. Ja kuka siitä kärsii? Ennen kaikkea lapsi ja hänen kasvunsa. Joka taas vaikuttaa koko hänen tulevaisuuteensa.
Joten kyllä tuota lapsiasiaa kannataakin harkita tarkkaan.
Miksei missään kysytä lasta aikovilta, että oletteko nyt ihan varmoja? Ja kerrota mitä kaikkea se vaatii?
Jos aikoo ostaa vaikka koiranpennun tai hevosen, niin varmasti varmistelaan että tiedättekö nyt varmasti mitä se tuo tullessaan. Ja lapsi on vielä isompi sitoumus.
Ex mieheni on kiusannut minua nyt 3 vuotta lapsemme avulla.
Ei ole maksanut euroakaan elatusapua.
Jatkuvasti uhkailee lakimiehillä.
Väittää ja hokee että ei saa tavata lastaan tarpeeksi vaikka tapaavat 3-4 krt viikko.
Ym ym.
Olen aivan loppu. En ihmettele että nuoret aikuiset eivät hanki lapsia. Näinkin voi käydä.
Ja kyllä, olen yrittänyt keskustella lastenvalvojalla jne. En jaksa enkä halua mennä oikeuteen. Olen ollut 9 kk raskaana ja synnyttäntt lapset ja huolehtinut siutä taloudellisesti 100 %.
Se joka tietää mitä tarkoitan, ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun tytär jutteli jo 15-vuotiaana, että hän ei halua omia lapsia.
Silloin ajattelin, että voi se mieli muuttua.
Silloin siitä puhuttiin paljonkin. Pääasiallinen syy oli, että ei tällaiseen maailmaan. Täällä on jo tarpeeksi lapsia, joista ei huolehdita.
Teininä tutustui samanhenkiseen poikaan. Ovat nyt olleet yhdessä melkein 15 vuotta.
Molemmilla vakituiset työpaikat. Mies luokanopettaja ja tytär lastenpsykologi, että selkeästi kuitenkin pitävät lapsista.
Luulin jo, kun muutama vuosi sitten ostivat talon, jossa paljon huoneita, että nyt on mieli muuttunut. Ei ole.
Siellä on molemmilla työhuone ja yksi huone vierashuoneena, kun heidän ystävät käy siellä lapsineen yökylässä.
Ei tullut lastenhuoneita.
Ovat kotikeskeisiä ihmisiä. Eivät edes matkustele enää.
Itse toivoin pääseväni mummoksi ja nyt vaihdevuodet heittelee mielialoja niin en pysty tästä asiasta edes puhumaan.
Ja oon ollut hiljaa siksikin, kun eihän se mulle kuulu.
Joskus oon tytöltä kysynyt, että ootteko niitä veloja. Vastaus ollut tavallaan ollaan, mutta tavallaan tämä nyt ei oo mikään valintakysymys. En ymmärtänyt vastausta?
Molemmat kohta kolmekymppisiä. Oliko se joku ikäraja sterilisaatioon?
Molemmat ovat työteliäitä lämminsydämisiä ihmisiä ja heillä on paljon ystäviä.
Olen miettinyt, että mitähän kauheaa olen tehnyt, kun tytär ei halua lapsia. Ja sitä kysynytkin. Ei kuulema oo mitään traumoja jäänyt. Ihan hyvä ja onnellinen lapsuus ja nuoruus.
Muistan, kuinka itse lapsesta asti haaveilin suurperheestä. Yksi haaveistani oli myös esim sos-lapsikylän äidin työ, jo ennen kuin edes tiesin, mitä se on.
Tytär jäi ainoaksi lapseksi. Ei vaan saatu enempää. Eikä mies halunnut mitään lapsettomuustutkimuksia.
Joskus mietin, että alkaisimme sijaisperheeksi, mutta mies ei siitäkään innostunut. Ja itse arastelin sitä, kun niin hirveästi haukutaan sijaisvanhempia, että rahastusmielessä aletaan hommaan.
Sitten meidän vanhemmat vanheni ja oon jo vuosia saanut tätä hoivaviettiäni hyödyntää sukujen vanhusten hoitamiseen. Pätkätyöläisenä mulla on tähän ollut aikaa ja on tämä mulle sopinut. En koe sitä rasittavaksi. Huolestuttaa vaan, että kovin kummoista omaisuutta ei ole kertynyt, eikä mulle edes eläkettä.
Tähän ketjuun eksyin lukemaan eri syitä, miksi nuoret eivät halua lapsia.
Tälle palstalle tulin katsomaan, että olisiko tällä palstalla mitään varamummoketjua.
Että katselisin vähän, mitä vaatimuksia perheillä on varamummoille.
Että riittääkö aika ja yhdessäolo? Koska rahaa meillä ei ole laskettelureissuihin eikä edes mäkkäriin ja hoploppeihin.
Ihan sellaista perusjuttua. Jotain vaikka askartelua ja retkiä lähimetsiin. Ja kiireetöntä aikaa olisi touhuta kotihommia ja ois tuolla varapapalla autotallissa puutyöverstas ja pärinähommia.
Kovasti täällä arvostellaan valintoja puolin ja toisin. Arvot ovat selkeästi koventuneet. Ja sosiaalinen media mahdollistaa kaikenlaisen syyllistämisen ja nimettömänä huutelun.
Ei paljon arvosteta toisten ratkaisuja, jos ne on eriä kuin omat.
Jos joku huomaa jonkun aktiivisen varamummoketjun. Linkki ois kiva. En nyt haulla tunnu löytävän.
Vierailija kirjoitti:
Mun tytär jutteli jo 15-vuotiaana, että hän ei halua omia lapsia.
Silloin ajattelin, että voi se mieli muuttua.
Silloin siitä puhuttiin paljonkin. Pääasiallinen syy oli, että ei tällaiseen maailmaan. Täällä on jo tarpeeksi lapsia, joista ei huolehdita.Teininä tutustui samanhenkiseen poikaan. Ovat nyt olleet yhdessä melkein 15 vuotta.
Molemmilla vakituiset työpaikat. Mies luokanopettaja ja tytär lastenpsykologi, että selkeästi kuitenkin pitävät lapsista.Luulin jo, kun muutama vuosi sitten ostivat talon, jossa paljon huoneita, että nyt on mieli muuttunut. Ei ole.
Siellä on molemmilla työhuone ja yksi huone vierashuoneena, kun heidän ystävät käy siellä lapsineen yökylässä.
Ei tullut lastenhuoneita.
Ovat kotikeskeisiä ihmisiä. Eivät edes matkustele enää.
Itse toivoin pääseväni mummoksi ja nyt vaihdevuodet heittelee mielialoja niin en pysty tästä asiasta edes puhumaan.
Ja oon ollut hiljaa siksikin, kun eihän se mulle kuulu.
Joskus oon tytöltä kysynyt, että ootteko niitä veloja. Vastaus ollut tavallaan ollaan, mutta tavallaan tämä nyt ei oo mikään valintakysymys. En ymmärtänyt vastausta?Molemmat kohta kolmekymppisiä. Oliko se joku ikäraja sterilisaatioon?
Molemmat ovat työteliäitä lämminsydämisiä ihmisiä ja heillä on paljon ystäviä.
Olen miettinyt, että mitähän kauheaa olen tehnyt, kun tytär ei halua lapsia. Ja sitä kysynytkin. Ei kuulema oo mitään traumoja jäänyt. Ihan hyvä ja onnellinen lapsuus ja nuoruus.
Muistan, kuinka itse lapsesta asti haaveilin suurperheestä. Yksi haaveistani oli myös esim sos-lapsikylän äidin työ, jo ennen kuin edes tiesin, mitä se on.
Tytär jäi ainoaksi lapseksi. Ei vaan saatu enempää. Eikä mies halunnut mitään lapsettomuustutkimuksia.
Joskus mietin, että alkaisimme sijaisperheeksi, mutta mies ei siitäkään innostunut. Ja itse arastelin sitä, kun niin hirveästi haukutaan sijaisvanhempia, että rahastusmielessä aletaan hommaan.Sitten meidän vanhemmat vanheni ja oon jo vuosia saanut tätä hoivaviettiäni hyödyntää sukujen vanhusten hoitamiseen. Pätkätyöläisenä mulla on tähän ollut aikaa ja on tämä mulle sopinut. En koe sitä rasittavaksi. Huolestuttaa vaan, että kovin kummoista omaisuutta ei ole kertynyt, eikä mulle edes eläkettä.
Tähän ketjuun eksyin lukemaan eri syitä, miksi nuoret eivät halua lapsia.
Tälle palstalle tulin katsomaan, että olisiko tällä palstalla mitään varamummoketjua.
Että katselisin vähän, mitä vaatimuksia perheillä on varamummoille.Että riittääkö aika ja yhdessäolo? Koska rahaa meillä ei ole laskettelureissuihin eikä edes mäkkäriin ja hoploppeihin.
Ihan sellaista perusjuttua. Jotain vaikka askartelua ja retkiä lähimetsiin. Ja kiireetöntä aikaa olisi touhuta kotihommia ja ois tuolla varapapalla autotallissa puutyöverstas ja pärinähommia.Kovasti täällä arvostellaan valintoja puolin ja toisin. Arvot ovat selkeästi koventuneet. Ja sosiaalinen media mahdollistaa kaikenlaisen syyllistämisen ja nimettömänä huutelun.
Ei paljon arvosteta toisten ratkaisuja, jos ne on eriä kuin omat.Jos joku huomaa jonkun aktiivisen varamummoketjun. Linkki ois kiva. En nyt haulla tunnu löytävän.
Kuulostat ihanalta ihmiseltä! Jos minulla olisi lapsia, pyytäisin heti sinua varamummoksi.
Terv. Yksi lapsia toivova, jolta vain sopiva mies edelleen puuttuu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en uskaltaisi tehdä lapsia tällaiseen epävarmaan maailmaan. Todella epävarmaa on työllisyystilanne, onko täällä kohta enää kenellekään töitä kun kaikki paikat viedään ulkomaille, kaikesta leikataan. Ei pelota lapsiperhe-elämä itsessään vaan se että onko täällä lapsille mitään tulevaisuutta kun aikuistuvat.
Sekä että. Kuka haluaisi lisää ihmisiä tähän maailmaan, jossa niitä on jo liikaa?
Maailma on muuttunut. Emme enää elä vanhanaikaista perhe-elämä kuviota, ja nykyään yhä useampi aikuinen on sinkku. Sinkkuuden syitä taas ovat, että ei haluta turhaa riesaa elämään, ei sopivaa kumppania tunnu helpolla löytyvän ja ehkä jonkinlainen itsekkyys. Halutaan matkustaa, nauttia, olla vapaita ja ennen kaikkea ehkä jollain tapaa "päästä helpolla."
Tämä kuvio tosin sopii aika monelle, joten itsekin olen tämän puolella. Olen sinkku, 26-v ja onnellinen, nautin vapaudesta. Ei aikomusta koskaan lisääntyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan surku tulee tulevaisuuden eläkeläisiä ( n.30 vuoden kuluttua). Kun suurin osa on yksinäisiä, ja lapsettomia.
Sukujoulut ja muut vastaavat juhlat ovat muinaishistoriaa. Koska EI ole sitä sukua.
Mutta. Sitähän on jo alle kolmikymppisenä tarkoin ajateltu.
Voi surku teitä, joilla on lapsia.
Teillä on niin kiire, että teillä ei oo aikaa ystäville. Ja kaikki on teille niin kauheen hankalaa ja raskasta.
Meillä lapsettomilla on aikaa ystäville ja sukulaisille. Teillähän sitä ei oo.
Eikä oikein sukujuhlissakaan jakseta teidän rajattomia kakaroita ja lokkeilua joka asiassa.
No, kohta tämä Suomi on muun kansan valloittama ja alkuperäisiä Suomalaisia ei enää ole. Saattaa pari vaaleaa lestadiolaista löytyä....Ehkä.
Isaskarin heimo oli pieni jo lähtiessään Egyptistä.
Jäännös pienenee koko ajan.
Asiat ovat jo alun alkaen olleet tiedossa.
Ette te pakanat asioille ainakaan mitään voi.
Ihmiset menevät luonnonvalintojen mukaan, miksi ihmisten pitäisi lisääntyä kun maapallo on ylikansoittunut. Automaattisesti jokainen epäitsekäs ja ajatteleva yksilö on huomannut, ettei ole mitään järkeä tuhota toisten ja omien jälkeläisten elämää menemällä alkeellisten viettien vietävänä.
Ymmärrän jokaisen kantaa.
Omalla kohdalla lapsi teki minusta ihmisen.
Jalosti luonteen ja opin laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen ja opin empatiakykyä kaikkia kanssaeläjiä kohtaan. Oisin varmasti ilman äidiksi tuloa pysynyt sellaisena kaikkitietävänä maailmannapana, joka ymmärryksen puutteessaan loukkailee muita.
Kasvatin lapsen yksin, koska isä olisi mielellään vain loisinut itselleen perheenpäänroolin ja ollut minulle kuin toinen lapsi. En sietänyt sitä, koska olen sitä vuosikertaa, että olen nähnyt sitä niin paljon, aivan liikaa.
Nyt kun lapsi on jo lentänyt pesästä ja olen omillani. Joskus harmittaa imetyksen ja synnytyksen jättämät vauriot, vaikka minussa on niitä todella vähän on se silti aikamoinen hinta. Olen löytänyt elämänkumppanin, joka ymmärtää, mutta olen myös lukenut paljon miehistä, jotka eivät ymmärrä.
Jos aloittaisin alusta tekisin varmasti lapsen kyllä, mutta jos en saisi mieheltä mustaa valkoisella, että hän on rinnallani mies ja isä hakisin mällin ulkomailta.
Synnyttäisin sektiolla, mutta imetyksestä en luopuisi.
Lapsi sekä antaa, että ottaa. Liekö se mene niin asiassa, kun asiassa. Mikään asia ei vain anna ja anna.
Mä en kyllä tunne kuin yhden lapsettoman, joka on onnellisempi, kehittänyt itseään enemmän, nauttii matkustelusta ja omasta elämästään, ja rikkaampi kuin ne, joilla on lapsia.
Sen sijaan tunnen hyvin monia lapsettomia, omani ikäisiä n.35-40v, jotka käy töissä, nysvää illat kotonaan, käy lauantaisin pyörimässä kaupoilla ja kuluttavat aikaa, eivät matkustele sen pidemmälle, tai kreisibailaisi tai nukkuisi pitkään aamulla. Eivät ole opiskelleet sen enempää tai edes sen vertaa, edenneet töissä senkään vertaa, kunhan on tasapaksu elämä ja työpaikka jos on työpaikkaa edes. Eikä varsinkaan ole lainat tapissa, kun ei pankki myönnä kuin surkean summan jolla hyvä että ostaa edes yksiötä lähiöstä.
Niin miten tällaisessa voi verrata että lapsettomilla menee paremmin? Ei ainakaan minun mittapuulla. Heillä on ehkä ilona kissa, mutta siihen se vuorovaikutus sitten jääkin. Perheellinenkin voi hankkia kissan.
Ja "synnytystalkoista" taisi puhua jopa erään puolueen puheenjohtaja.