Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?

Perheellinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on perheessä 20 vuotta suunnilleen ja täällä puhutaan vain rankasta pikkulapsiajasta ihan kuin se kestäisi vuositolkulla.... Jotenkin ihmiset on peloiteltu jollekin kauhuleffatatasolle.

Meillä on 3 lasta, kaikki ovat olleet loistavia nukkujia aina. Läpi yön ollaan nukuttu suunnilleen puolivuotiaasta kaikki. Suht isot ikäerot, ei ollut rankkaa. Äitiyslomat + jonkin aikaa hoitovapaalla oli mukavat breikit työelämästä. Ulkoilua, lounastreffejä kavereiden kanssa, vähän kuin lomalla olisi.

Nyt lapset ovat isoja, käymme tapahtumissa ja ulkomailla yhdessä. Teineillä menee loistavasti koulussa ja harrastuksissa. En tajua mitä olisin joutunut uhraamaan??? Muutaman ulkomaanmatkan kun isolla perheellä reissut aika kalliita?? Hienomman asunnon?

Mikään ei voita sitä sunnuntaiaamun oloa, kun halaan lapset läpi ja osa päätyy painimaan ja tyynysotaa vanhempien sängylle :)

Samaa mieltä minäkin! Ihmettelen myös, minkä vuoksi ihmiset täällä kauhistelevat pikkulapsiaikaa noin (1-3v) ja tuokin kasvunvaihe on hyvin ihana omalla tavallaan ❤ Itselleni lapseni ovat maailman tärkeimpiä ja mistään en ole joutunut luopumaan! Kyllähän lapsetkin saa välillä hoitoon ja voi lähteä puolison kanssa ulkomaille, konsertteihin ym. Ongelmat ovat vain joidenkin ihmisten omassa päässä ja niitä näillä on, oli sitten lapsia taikka ei.

Pakko kysyä, että mihin ne lapset saa hoitoon kun lähdet lomalle? Minulla ei ainakaan olisi kenelle niitä laittaa.

M36

Vierailija kirjoitti:

Älykkyydestä ja rohkeudesta. Ihmiset eivät halua haaskata hukkaan sitä elämää, jonka ovat lahjaksi saaneet. Sitähän lasten saaminen on, siinä menettää oman elämänsä. Mieluummin elää itselleen ja riemuitsee jokaisesta päivästä. Sen sijaan, että surisi joka päivä epämielekästä elämää, joka ei enää ole omaa.

Ai kamala kun kuulostikin itsekkäällä, "elää itselleen".... Sitä meidän ei Raamatun mukaan pitäisi tehdä, vaan nimenomaan elää toisille. Rakkaus (muttei itserakkaus) <3

*onnellinen rakastaja*

Vierailija kirjoitti:

Perheellinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on perheessä 20 vuotta suunnilleen ja täällä puhutaan vain rankasta pikkulapsiajasta ihan kuin se kestäisi vuositolkulla.... Jotenkin ihmiset on peloiteltu jollekin kauhuleffatatasolle.

Meillä on 3 lasta, kaikki ovat olleet loistavia nukkujia aina. Läpi yön ollaan nukuttu suunnilleen puolivuotiaasta kaikki. Suht isot ikäerot, ei ollut rankkaa. Äitiyslomat + jonkin aikaa hoitovapaalla oli mukavat breikit työelämästä. Ulkoilua, lounastreffejä kavereiden kanssa, vähän kuin lomalla olisi.

Nyt lapset ovat isoja, käymme tapahtumissa ja ulkomailla yhdessä. Teineillä menee loistavasti koulussa ja harrastuksissa. En tajua mitä olisin joutunut uhraamaan??? Muutaman ulkomaanmatkan kun isolla perheellä reissut aika kalliita?? Hienomman asunnon?

Mikään ei voita sitä sunnuntaiaamun oloa, kun halaan lapset läpi ja osa päätyy painimaan ja tyynysotaa vanhempien sängylle :)

Samaa mieltä minäkin! Ihmettelen myös, minkä vuoksi ihmiset täällä kauhistelevat pikkulapsiaikaa noin (1-3v) ja tuokin kasvunvaihe on hyvin ihana omalla tavallaan ❤ Itselleni lapseni ovat maailman tärkeimpiä ja mistään en ole joutunut luopumaan! Kyllähän lapsetkin saa välillä hoitoon ja voi lähteä puolison kanssa ulkomaille, konsertteihin ym. Ongelmat ovat vain joidenkin ihmisten omassa päässä ja niitä näillä on, oli sitten lapsia taikka ei.

Pakko kysyä, että mihin ne lapset saa hoitoon kun lähdet lomalle? Minulla ei ainakaan olisi kenelle niitä laittaa.

M36

Meillä on ihanat isovanhemmat, ottavat mielellään hoitoon silloin tällöin.

Eivät aikaisemmissakaan sukupolvissa kaikki ole halunneet lapsia, eivät edes naiset. Niitä on tullut koska ei ole ollut ehkäisyä tai sitä on estetty käyttämästä.

Pidän hyvänä asiana, että sellaiset, jotka eivät lapsia halua, eivät niitä hanki. Planeetalla riittää ihmisiä, muuttoliike ja ilmasto sijoittaa heidät niin, että meillekin riittää.

Kunnollisen työn ja perheen yhteensovittaminen on raskasta puurtamista. Kaikki eivät jatka suorittaa elämäänsä toisten apulaisina, vaan haluavat elää oman mielensä mukaan, matkustella ja nauttia elämästä, hallita omaa talouttaan, opintojaan, matkojaan, ihmissuhteitaan ym ym.

Lapset ovat ihania, jos niitä ei tarvitse hoitaa 24/7 -periaatteella ja kunnollinen vanhempi ei hankkiudu yksinhuoltajan helvettiinkään. Aina ei voi taata, että puolison kanssa asiat sujuvat edes 20 vuotta, vaikka itse sitoutuisi 100 %:sesti. 

Nykyihmiset suorittavat liikaa, myös tuota lasten kasvatusta. Tulee se lapsi toimeen vähemmälläkin hössötyksellä. Toinen lapsi menee jo paljon helpommin kuin ensimmäinen, kolmannesta puhumattakaan. Liiallinen hössötys ja huolehtiminen vähenee.  Ei tuon pitäisi ylivoimaisen raskasta olla. Kumma kun maissa, joissa elämä on monin verroin vaikeampaa, lapsia tehdään enemmän. Myös Suomessa syntyvyys oli ennen paljon korkeampi vaikka eläminen paljon, paljon ankeampaa.

Ei silti, jos joku ei halua lapsia niin sitten ei halua. On sekin hyvä, ettei lapsettomuuteen liity mitään stigmaa. Riittävästi noita haluavia tuntuu kuitenkin riittävän, väestömäärän lisääntyminen on suuri ongelma, siis maailman tasolla. Suomalaiset kuolevat pikkuhiljaa sukupuuttoon. Mitä ihmeen täydellistä, lapsellisen hedonistista elämää ihmiset oikein tavoittelevat. Ilman lapsia on vaikea kasvaa itse aikuiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perheellinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on perheessä 20 vuotta suunnilleen ja täällä puhutaan vain rankasta pikkulapsiajasta ihan kuin se kestäisi vuositolkulla.... Jotenkin ihmiset on peloiteltu jollekin kauhuleffatatasolle.

Meillä on 3 lasta, kaikki ovat olleet loistavia nukkujia aina. Läpi yön ollaan nukuttu suunnilleen puolivuotiaasta kaikki. Suht isot ikäerot, ei ollut rankkaa. Äitiyslomat + jonkin aikaa hoitovapaalla oli mukavat breikit työelämästä. Ulkoilua, lounastreffejä kavereiden kanssa, vähän kuin lomalla olisi.

Nyt lapset ovat isoja, käymme tapahtumissa ja ulkomailla yhdessä. Teineillä menee loistavasti koulussa ja harrastuksissa. En tajua mitä olisin joutunut uhraamaan??? Muutaman ulkomaanmatkan kun isolla perheellä reissut aika kalliita?? Hienomman asunnon?

Mikään ei voita sitä sunnuntaiaamun oloa, kun halaan lapset läpi ja osa päätyy painimaan ja tyynysotaa vanhempien sängylle :)

Samaa mieltä minäkin! Ihmettelen myös, minkä vuoksi ihmiset täällä kauhistelevat pikkulapsiaikaa noin (1-3v) ja tuokin kasvunvaihe on hyvin ihana omalla tavallaan ❤ Itselleni lapseni ovat maailman tärkeimpiä ja mistään en ole joutunut luopumaan! Kyllähän lapsetkin saa välillä hoitoon ja voi lähteä puolison kanssa ulkomaille, konsertteihin ym. Ongelmat ovat vain joidenkin ihmisten omassa päässä ja niitä näillä on, oli sitten lapsia taikka ei.

Pakko kysyä, että mihin ne lapset saa hoitoon kun lähdet lomalle? Minulla ei ainakaan olisi kenelle niitä laittaa.

M36

Meillä on ihanat isovanhemmat, ottavat mielellään hoitoon silloin tällöin.

Näin vähän arvelinkin. Monella kun ei ole, ovat iäkkäitä tai asuvat kaukana. Ne jotka on tottuneet, että näitä hoitajia on omissa vanhemmissa unohtavat, että muilla ei ole näin välttämättä. Itsellä olisi tälläinen tilanne ainakin.

M36

Lapsille on jo pitkän aikaa opetettu koulussakin, että maailmassa on "liikaa" ihmisiä. Myös median kautta annetaan mielikuvaa pahasta ja pulassa olevasta maailmasta, johon ei kannata tehdä lisää lapsia.

Ylipäänsä kaikkea ohjaa yhä enemmän tehokkuus ajattelu ja nautinto /"onnellisuus" keskeinen elämä. Urakin on ns. hieno, tavoiteltava ja tärkeä asia.

Vapaus ilman vastuuta...

Ja vanhempana vasta moni tajuaa, kuinka väärässä olikaan.

Maailmassa ei ole koskaan ollut asiat näin hyvin, perustarpeita: ruokaa, sähköä jne on enemmän saatavilla, kuin koskaan. Afrikan lapsikuolleisuus on samalla tasolla, kuin Euroopssa 50 luvulla ja ympäri maailman ihmisten odotettu elinikä on kasvanut jo pitkään. Paljon on tietysti varaa parantaa, mutta siksi pyrimme jatkuvasti kehittymään ja opettamaa lapsiamme parhaan mukaan.

Maailman mahtuu varmasti paljon lisää ihmisiä, ei kannata antaa pessimistien ja tuhon julistajien muuttaa oman elämän suuntaa.

Suurempaa vastuuta ja huolta ei ole, kuin oma lapsi. Mutta mikäpä muu antaisi elämälle yhtä suuren merkityksen. Nykyään vastuu vain nähdään turhan usein taakkana ja ajatus on enemmän vain omissa oikeuksissa ja hedonistisissa pyrkimyksissä. Jokainen voi miettiä mikä ero mielentilassa on, jos kokee viikon olleen rankka ja vastuullinen, ja on iloinen kun edes välillä voi hengähtää hetken esim. iltaisin. Vaihtoehtoisesti olisi koko viikon lähinnä pitänyt hauskaa, harrastellut ja ottanut rennosti. Kumman tyylinen elämä on mielekästä? Voisin kuvitella toisen tyylin myös aiheuttavan enemmän mielenterveysongelmia.

Materiasta, fyysisestä nautinnosta, juhlimisesta yms. saatu ilo ja nautinto ovat hyvin ohimenevää, haurasta ja kevyttä onnea, kun elämän perus olemus kuitenkin on enemmän tai vähemmän traaginen.

Jokin urakin on hyvin häilyvä käsite. Harvalla edes on todellista uraa, sitä paitsi monella historian merkittävällä naisella on ollut lapsia, mainintana vaikka Marie Curie.

Asia on niin monimutkainen ja syvällinen, ettei tämä lyhyt kirjoitus ole kuin pintaraapaisua omista ajatuksista. Yleisesti yhteiskunnassa pitäisi käydä enemmän filosofista, teologista yms keskustelua.

Jos niitä lapsia on teidän mielestä maailmassa liikaa ja se syy siihen että ette halua lapsia, niin olette tekopyhiä! Paljon on ilman vanhempia olevia lapsia maailmassa, ilman rakastavia ja huolehtivia vanhempia. Adoptio! Eikö tullut mieleen? Huomaa, että tätäkin keskustelua lukee ne (lapsettomat) kun noita alapeukkuja satelee niille, ketkä rakastaa lapsiaan ja ovat onnellisia.

Ja teille lapsettomille: Millaisia lapsiperheitä te oikein olette nähneet, kun olette sitä mieltä että se oma elämä loppuu? Jotain sosiaalipummeja, ongelmatapauksia? Ei se elämä siihen lopu vaan vasta alkaa, kun rakkaan vauvan syliin saa. Siitähän te ette tajua mitään, kun teillä ei ole kokemusta. 😂

Engineeri kirjoitti:

Lapsille on jo pitkän aikaa opetettu koulussakin, että maailmassa on "liikaa" ihmisiä. Myös median kautta annetaan mielikuvaa pahasta ja pulassa olevasta maailmasta, johon ei kannata tehdä lisää lapsia.

Ylipäänsä kaikkea ohjaa yhä enemmän tehokkuus ajattelu ja nautinto /"onnellisuus" keskeinen elämä. Urakin on ns. hieno, tavoiteltava ja tärkeä asia.

Vapaus ilman vastuuta...

Ja vanhempana vasta moni tajuaa, kuinka väärässä olikaan.

Maailmassa ei ole koskaan ollut asiat näin hyvin, perustarpeita: ruokaa, sähköä jne on enemmän saatavilla, kuin koskaan. Afrikan lapsikuolleisuus on samalla tasolla, kuin Euroopssa 50 luvulla ja ympäri maailman ihmisten odotettu elinikä on kasvanut jo pitkään. Paljon on tietysti varaa parantaa, mutta siksi pyrimme jatkuvasti kehittymään ja opettamaa lapsiamme parhaan mukaan.

Maailman mahtuu varmasti paljon lisää ihmisiä, ei kannata antaa pessimistien ja tuhon julistajien muuttaa oman elämän suuntaa.

Suurempaa vastuuta ja huolta ei ole, kuin oma lapsi. Mutta mikäpä muu antaisi elämälle yhtä suuren merkityksen. Nykyään vastuu vain nähdään turhan usein taakkana ja ajatus on enemmän vain omissa oikeuksissa ja hedonistisissa pyrkimyksissä. Jokainen voi miettiä mikä ero mielentilassa on, jos kokee viikon olleen rankka ja vastuullinen, ja on iloinen kun edes välillä voi hengähtää hetken esim. iltaisin. Vaihtoehtoisesti olisi koko viikon lähinnä pitänyt hauskaa, harrastellut ja ottanut rennosti. Kumman tyylinen elämä on mielekästä? Voisin kuvitella toisen tyylin myös aiheuttavan enemmän mielenterveysongelmia.

Materiasta, fyysisestä nautinnosta, juhlimisesta yms. saatu ilo ja nautinto ovat hyvin ohimenevää, haurasta ja kevyttä onnea, kun elämän perus olemus kuitenkin on enemmän tai vähemmän traaginen.

Jokin urakin on hyvin häilyvä käsite. Harvalla edes on todellista uraa, sitä paitsi monella historian merkittävällä naisella on ollut lapsia, mainintana vaikka Marie Curie.

Asia on niin monimutkainen ja syvällinen, ettei tämä lyhyt kirjoitus ole kuin pintaraapaisua omista ajatuksista. Yleisesti yhteiskunnassa pitäisi käydä enemmän filosofista, teologista yms keskustelua.

Mielenkiintoinen mielikuva lapsettomasta elämästä. Noinko sinä eläisit, jos sinulla ei olisi lapsia? Ilman vastuita, lekotellen ja juhlien?

Terveisin aikuinen vela, jonka jokainen viikko on vastuullinen ja rankka. Juhlimaan en juuri ehdi, ja "ura" on ihan tavallinen huolta pitävä sosiaalialan työnkuva.

Luulen että nykään pienemmät ikäpolvet haluavat saada työn j kodin asiat kuntoon jotta vastuullinen lastenhankinta olisi otollinen. Myös matkustaminen ja työpaikkojen vaihdot ovat yleisemiä, niin ei haluta mennä asioiden edelle. Täytyy kantaa vastuu päätöksistään. Ei tässä taida olla muusta kyse. Tuskin niitä lapsettomia vakaamukseltaan sen enempää on. Muutenkin seksi ja parisuhde käsitteet ovat hieman muuttuneet. Ei mikään lapsiraha tai se kertakorvaus kannusta lasta hankkimaan, tonnilla ei 18 vuoden kuluja kateta.

No itse olen vielä opiskelija, 26v nainen, ei vakituista työtä eikä puolisoa. Haluaisin lapsia, mutta jos kunnollista miestä ei löydy, ei ole maailmanloppu jos en niitä saa. Olen mieluummin yksin kun hankin lapsia epäsopivan kumppanin kanssa. Olen eläinrakas, pari koiraa otan sitten lasten sijaan. En jaksa stressata asiasta. 

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä tunne kuin yhden lapsettoman, joka on onnellisempi, kehittänyt itseään enemmän, nauttii matkustelusta ja omasta elämästään, ja rikkaampi kuin ne, joilla on lapsia.

Sen sijaan tunnen hyvin monia lapsettomia, omani ikäisiä n.35-40v, jotka käy töissä, nysvää illat kotonaan, käy lauantaisin pyörimässä kaupoilla ja kuluttavat aikaa, eivät matkustele sen pidemmälle, tai kreisibailaisi tai nukkuisi pitkään aamulla. Eivät ole opiskelleet sen enempää tai edes sen vertaa, edenneet töissä senkään vertaa, kunhan on tasapaksu elämä ja työpaikka jos on työpaikkaa edes. Eikä varsinkaan ole lainat tapissa, kun ei pankki myönnä kuin surkean summan jolla hyvä että ostaa edes yksiötä lähiöstä.

Niin miten tällaisessa voi verrata että lapsettomilla menee paremmin? Ei ainakaan minun mittapuulla. Heillä on ehkä ilona kissa, mutta siihen se vuorovaikutus sitten jääkin. Perheellinenkin voi hankkia kissan.

No itse tiedän sellaisia vanhempia, jotka ei tee mitään, nysväävät vain. Ohhoh, hups ja plöts.

Itse jätän lisääntymättä käytännössä pelon vuoksi. On ollut parisuhteita kyllä jne, mutta fakta on se, että ei nykypäivän suomalaisesta naisesta ole lapsen kasvattajaksi. Se vaatii liikaa sitoutumista, kunnioitusta, itsekuria. Ei viettien vietävänä olevat "vahvat" ja "rohkeat" naiset vaan sovi perheen perustamiseen.

 Alkuun varmasti on hienot huumat jne, mutta en yksinkertaisesti uskalla ottaa sitä riskiä, että teen lapsen, jonka äiti sitten muuttuu muutamassa vuodessa vauvamammaksi. Se olisi jo epäeettistä lastakin kohtaan.

Olen liian ruma, harrastuksiakin on ettei kiinnosta parisuhteet. Yksin parempi.

Mä en pelkää mitään enkä koe olevani tavallista rohkeampi. Elämäkin on ihan "tylsää" keski-ikäisen naisen taviselämää (työssäkäyntiä, kotona löhöilyä, kavereiden kanssa oleilua, käsityöharrastamista, välillä matkustelua ja leffoissa käymistä, biletystä ja keikoilla käyntiä nykyään vähän harvemmin kuin 20 vuotta sitten). Mutta lapsia ei ole eikä tule. Syynä yksinkertaisesti se, että en ole koskaan halunnut niitä. Miksi ihmeessä se ei riitä syyksi? En minä halua kiivetä Mount Everestillekään tai ottaa lemmikkiapinaa tms. vaikka sellainen joidenkin mielestä "rikastaisi elämää". Ei tässä maailmassa ole mikään muu pakollista kuin kuolema.

Kannattaa todellakin miettiä ja harkita tarkkaan, onko itsestä hyväksi ja huolehtivaksi vanhemmaksi, koska kaikista ei siihen ole ja se on surullista katsottavaa! Samoin on surullista, jos otetaan koira ja jätetään se heitteille tai laitetaan kiertoon. Ei mitään elävää huolehdittavaksi, jos on tarpeeksi itsekeskeinen,ongelmainen ja kylmä ihminen, ei edes huonekasvia.

Kaikista ei ole vanhemmiksi, mutta nykyaikana tämä oma elämä loppuu, jos tulee lapsi tai lapsia on vallalla. Loppuiko heidän vanhemmiltaan? Meistä on tullut oman navan tuijottelijoita, oma etu kaikessa, minä minä. Monella  menojalka vipattaa yli 30-vuotiaiksi ja tulevaisuuhaaveet ovat aivan epärealistiset. Jos löytyy puoliso (kuhan täyttää kaikki A4 paperin mittaisen kriteerilistan kohdat) voi ehkä tulla se lapsi, mutta kun ei haluta luopua mistään niin lapsiarki on helvettiä ja kas eropaperit maistraatissa. 

On sekä pelkoa että rohkeutta. Tulevaisuus pelottaa, niin ilmastonmuutoksen kuin epävarman taloudenkin takia. Toisaalta taas uskalletaan vastustaa näitä älyvapaita synnytystalkoita ja muuta painostusta, ja tehdä omasta elämästä sellaisen kuin haluaa, vaikka se sitten poikkeaisikin siitä vanhasta normista. Toki mukaan mahtuu myös niitä joita pelottaa tuntematon, lapsiperhearki, ja se saattaa purkautua suoranaisena lapsivihamielisyytenä, mutta kyse on loppujenlopuksi hyvin marginaalisesta ilmiöstä.

Itselläni on yksi lapsi, mutta tsemppaan erityisesti niitä jotka ovat päättäneet olla hankkimatta lapsia ilmastosyistä tai mielenosoituksellisesti yhteiskuntamme epäkohtia vastaan. En minäkään uskalla enää lapsia tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan surku tulee tulevaisuuden eläkeläisiä ( n.30 vuoden kuluttua). Kun suurin osa on yksinäisiä, ja lapsettomia.

Sukujoulut ja muut vastaavat juhlat ovat muinaishistoriaa. Koska EI ole sitä sukua.

Mutta. Sitähän on jo alle kolmikymppisenä tarkoin ajateltu.

Älä nyt. Ne juhlii niitä sitten kavereidensa kanssa.

Kokemuksen mukaan eläkeläiset riitelee keskenään ja ihmissuhteet katkeilee. Vanhassa päässä ei järki kulje niin hyvin ja tulee väärinkäsityksiä.