Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?

Minun täytyisi haluta lasta ihan älyttömästi, jotta suostuisin siihen kaikkeen negatiiviseenkin mitä se tuo ja mitä voi tuoda tullessaan. Mutta en koe tällaista älytöntä halua tai tarvetta, vaan enemmänkin vain ahdistusta kun mietin, että olen nainen ja kohta siinä iässä, jossa suurin osa naisista saa esikoisensa. Ahdistaa, kun mietin, että sitäkö minultakin odotetaan. Sekö on minun tehtäväni täällä, koska minutkin on äitini tänne tehnyt ja odottaako hänkin minulta sitä, vaikkei suoraan ääneen sitä minulle sanokaan.

Voi kunpa olisin mies, suvustani lapsettomia miehiä löytyy kyllä, joten en olisi läheskään ensimmäinen. Tai olisipa edes enemmän sisaruksia, kuin vain yksi minua paljon nuorempi, he voisivat lisääntyä puolestani.

Tämän päivän bussikeskustelua seuratessa ei kyllä huvita alkaa lapsia tekemään. Pelkkää lapsivihaa ja ymmärtämättömyyttä. Virolaiset kuskin nolaa ja nöyryyttää ja kansa hurraa. Ei kiitos.

Ei kuulu bussikuskille vauvan itku. Kuski vaan ajaa ja tekee työtään. Vauva ei oo nukke, hän itkee välillä. 

En halua niitä unettomia öitä, stressiä, kiirettä, oman ajan puutetta, kiukkukohtauksia, eritteitä, sotkua ja likaa, jatkuvaa (erittäin kovaäänistä) möykkää, pomppimista ja juoksentelua. Olen omaa rauhaa ja hiljaisuutta valtavasti tarvitseva ja väsyn todella nopeasti ystävieni lastenkin seurassa, vaikka näkisimme vain muutaman tunnin ajan harvakseltaan. En lainkaan kadehdi perheellisiä ystäviäni, päinvastoin, he itse kertovat kadehtivansa välillä minun vapauttani. Varmasti he rakastavat lapsiaan ja ovat tyytyväisiä omiin valintoihinsa ja jos minullekin tähän oma lapsi jotenkin siunaantuisi, toki hän olisi tärkeä ja rakas. Mutta en näe yhtikäs mitään houkuttelevaa lapsen saamisessa tai vanhemmuudessa. Siksi en tee lisääntymisen eteen mitään toimenpiteitä.

Ja suoraan sanottuna ihmislajin sukupuutto ei kuulosta kovin pahalta asialta. Me olemme tuhoisin eläinlaji, mitä tällä pallolla on koskaan oleskellut.

N35

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin lapsen, mutta yhteiskunta pakotti mut steriiliksi. Transsukupuolinen nuori aikuinen siis olen.

 

Ei transsukupuolisuus itsessään tee kestään steriiliä. Määritelmällisesti transsukupuolisuus on sitä, että sun ulkoinen ja sisäinen sukupuoli ei natsaa. 

Jos sä olet vapaaehtoisesti käynyt läpi täydellisen sukupuolenkorjausprosessin menettäen siinä lomassa lisääntymiskykysi, niin sehän ihan sun oma valinta. 

Suomessa steriliteetti on ehto sukupuolenvaihdokselle. Muuten ei siis saa vaihtaa sukupuoltaan.

Vierailija kirjoitti:

Miehet haluaa pentuja vielä vähemmän, koska nykynainen luulee, että äijä jää vangiksi himaan pentua hoitaan, jotta femirouva voi urakehittyä ja istua lattekahviloissa paskaa jauhamassa.

Harhaista.

Eli naiset haluaa sitä samaa mitä miehet on tehneet jo vuosisatoja.

Voihan tähän syy olla myös ihmisten valtava työttömyys ja pätkätyöt. Ei siinä paljon voi miettiä kun miten itse pärjää seuraavat kuukaudet. Kyllä ihmiselläkin on sisäinen suojeluvaisto, pyri ensiksi elättämään itsesti ja sitten jälkikasvusi. Nykyään taitaa pariutuminenkin olla nuorille kovin vaikeaa? 

Raha ja epävakaus. Itse saimme lapset päälle kolmekymppisenä, korkeakoulutus molemmilla. Silloin vasta oli vakityöt. Kahta enempään ei ole varaa, ei olla yhteiskunnan elättejä. Moni kaveri ilman lapsia, koska ei vakityötä ja vakautta. Kun viimein nelikymppisenä oli, ei lapsia tullut enää.

Vierailija kirjoitti:

Raha ja epävakaus. Itse saimme lapset päälle kolmekymppisenä, korkeakoulutus molemmilla. Silloin vasta oli vakityöt. Kahta enempään ei ole varaa, ei olla yhteiskunnan elättejä. Moni kaveri ilman lapsia, koska ei vakityötä ja vakautta. Kun viimein nelikymppisenä oli, ei lapsia tullut enää.

Me ei tehdä kolmatta lasta rahan ja työtilanteeni epävakauden vuoksi. Miehellä on vakituinen työpaikka, mutta minä olen määräaikaisessa työssä. Olemme molemmat akateemisesti koulutettuja, keskituloisia, maaseudulla asuvia vanhempia. Meillä ei siis vain yksinkertaisesti ole varaa jäädä hoitovapaalle kolmannen lapsen kanssa. Meillä ei ole kuin yksi auto, jota mies tarvitsee töissä. Asutaan pienehkössä 75m2 asunnossa. Ei matkustella ulkomailla. Edellisestä ulkomaanmatkasta on kymmenen vuotta aikaa. En halua laittaa alle vuoden vanhaa lasta päiväkotiin ja toisaalta haluan tarjota isommille lapsilleni harrastuksia ja ehkä joskus oman huoneen. Kotihoidontuki on alle 300e/kk ja sitä saa siihen asti kun lapsi täyttää 3 vuotta. Alle 3-vuotiaan lapsen hoito täyttä työtä. Siksi minusta on hassua, että pienin työttömyysraha on 700e/kk eli moninkertainen kotihoidontukeen verrattuna! Minusta tämä on asia johon feministien pitäisi kiinnittää huomiota. Miksi vanhemmilla ei ole oikeutta hoitaa pientä vauvaa kotona! Se on erityisesti naisten oikeuksien laiminlyöntiä ja alistamista, koska äiti synnyttää lapsen, imettää ja on usein se, joka hoitovapaalle jää. Kunnollinen hoitoraha täydestä työstä!

Toinen syy sille, että emme tee enempää lapsia on tukiverkkojen puute. Miehen toinen vanhempi 80v ja tarvitsee apua. Hänen toinen vanhempansa on kuollut. Minun vanhempani asuvat kaukana. He sanovat, että voivat hoitaa lapsiamme, mutta käytännössä jos apua pyytää esim. oman lääkärikäynnin ajaksi, ei apua saa. Jos lapset sairastavat, ei apua saa keneltäkään. Ja päiväkotilapsethan sairastavat kokoajan. Yhtään kertaa ei isovanhempi ole hoitanut sairasta lasta.

Viisautta se joo on eka elämän opit. Työ. Rahaa puolison valintaan aikaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raha ja epävakaus. Itse saimme lapset päälle kolmekymppisenä, korkeakoulutus molemmilla. Silloin vasta oli vakityöt. Kahta enempään ei ole varaa, ei olla yhteiskunnan elättejä. Moni kaveri ilman lapsia, koska ei vakityötä ja vakautta. Kun viimein nelikymppisenä oli, ei lapsia tullut enää.

Me ei tehdä kolmatta lasta rahan ja työtilanteeni epävakauden vuoksi. Miehellä on vakituinen työpaikka, mutta minä olen määräaikaisessa työssä. Olemme molemmat akateemisesti koulutettuja, keskituloisia, maaseudulla asuvia vanhempia. Meillä ei siis vain yksinkertaisesti ole varaa jäädä hoitovapaalle kolmannen lapsen kanssa. Meillä ei ole kuin yksi auto, jota mies tarvitsee töissä. Asutaan pienehkössä 75m2 asunnossa. Ei matkustella ulkomailla. Edellisestä ulkomaanmatkasta on kymmenen vuotta aikaa. En halua laittaa alle vuoden vanhaa lasta päiväkotiin ja toisaalta haluan tarjota isommille lapsilleni harrastuksia ja ehkä joskus oman huoneen. Kotihoidontuki on alle 300e/kk ja sitä saa siihen asti kun lapsi täyttää 3 vuotta. Alle 3-vuotiaan lapsen hoito täyttä työtä. Siksi minusta on hassua, että pienin työttömyysraha on 700e/kk eli moninkertainen kotihoidontukeen verrattuna! Minusta tämä on asia johon feministien pitäisi kiinnittää huomiota. Miksi vanhemmilla ei ole oikeutta hoitaa pientä vauvaa kotona! Se on erityisesti naisten oikeuksien laiminlyöntiä ja alistamista, koska äiti synnyttää lapsen, imettää ja on usein se, joka hoitovapaalle jää. Kunnollinen hoitoraha täydestä työstä!

Toinen syy sille, että emme tee enempää lapsia on tukiverkkojen puute. Miehen toinen vanhempi 80v ja tarvitsee apua. Hänen toinen vanhempansa on kuollut. Minun vanhempani asuvat kaukana. He sanovat, että voivat hoitaa lapsiamme, mutta käytännössä jos apua pyytää esim. oman lääkärikäynnin ajaksi, ei apua saa. Jos lapset sairastavat, ei apua saa keneltäkään. Ja päiväkotilapsethan sairastavat kokoajan. Yhtään kertaa ei isovanhempi ole hoitanut sairasta lasta.

Feministit nimenomaan haluaa äidit mahdollisimman äkkiä pois kotoa takaisin työelämään - ja vauvat sinne päiväkotiin, vaikka eihän sinne vauvat kuulu, jos asiaa ihan järjellä ajattelee. Siksi juuri niitä tukia on kavennettu. Eihän nainen itse osaa päättää omaa parastaan edelleenkään. Siis ilmapiiri on niin lapsivihamielinen, rahan pitää mennä kaiken edelle.

Olen itse yhden lapsen äiti.

Suurin osa ihmisistä ei omaa niin erikoisia geenejä, että niitä pitäisi levittää. Itse olen kovien tieteiden puolelta hyvin menestynyt tohtori, enkä silti katso, että omatkaan geenini olisivat vielä sen arvoiset, että niitä pitäisi erityisesti kylvää. Saatika sitten sellaisten ihmisten, jotka hädin tuskin ovat selviytyneet peruskoulusta läpi...

Ei kumpikaan. Ajat ovat muuttuneet, tällä hetkellä on mahdollista olla tekemättä lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raha ja epävakaus. Itse saimme lapset päälle kolmekymppisenä, korkeakoulutus molemmilla. Silloin vasta oli vakityöt. Kahta enempään ei ole varaa, ei olla yhteiskunnan elättejä. Moni kaveri ilman lapsia, koska ei vakityötä ja vakautta. Kun viimein nelikymppisenä oli, ei lapsia tullut enää.

Me ei tehdä kolmatta lasta rahan ja työtilanteeni epävakauden vuoksi. Miehellä on vakituinen työpaikka, mutta minä olen määräaikaisessa työssä. Olemme molemmat akateemisesti koulutettuja, keskituloisia, maaseudulla asuvia vanhempia. Meillä ei siis vain yksinkertaisesti ole varaa jäädä hoitovapaalle kolmannen lapsen kanssa. Meillä ei ole kuin yksi auto, jota mies tarvitsee töissä. Asutaan pienehkössä 75m2 asunnossa. Ei matkustella ulkomailla. Edellisestä ulkomaanmatkasta on kymmenen vuotta aikaa. En halua laittaa alle vuoden vanhaa lasta päiväkotiin ja toisaalta haluan tarjota isommille lapsilleni harrastuksia ja ehkä joskus oman huoneen. Kotihoidontuki on alle 300e/kk ja sitä saa siihen asti kun lapsi täyttää 3 vuotta. Alle 3-vuotiaan lapsen hoito täyttä työtä. Siksi minusta on hassua, että pienin työttömyysraha on 700e/kk eli moninkertainen kotihoidontukeen verrattuna! Minusta tämä on asia johon feministien pitäisi kiinnittää huomiota. Miksi vanhemmilla ei ole oikeutta hoitaa pientä vauvaa kotona! Se on erityisesti naisten oikeuksien laiminlyöntiä ja alistamista, koska äiti synnyttää lapsen, imettää ja on usein se, joka hoitovapaalle jää. Kunnollinen hoitoraha täydestä työstä!

Toinen syy sille, että emme tee enempää lapsia on tukiverkkojen puute. Miehen toinen vanhempi 80v ja tarvitsee apua. Hänen toinen vanhempansa on kuollut. Minun vanhempani asuvat kaukana. He sanovat, että voivat hoitaa lapsiamme, mutta käytännössä jos apua pyytää esim. oman lääkärikäynnin ajaksi, ei apua saa. Jos lapset sairastavat, ei apua saa keneltäkään. Ja päiväkotilapsethan sairastavat kokoajan. Yhtään kertaa ei isovanhempi ole hoitanut sairasta lasta.

Pienin työttömyysraha on kylläkin 500 e/kk.

Jostain syystä täällä ei saa enää lainata kommentteja kirjautumatta sisään, mutta viestille 307, tai:

"Feministit nimenomaan haluaa äidit mahdollisimman äkkiä pois kotoa takaisin työelämään - ja vauvat sinne päiväkotiin, vaikka eihän sinne vauvat kuulu, jos asiaa ihan järjellä ajattelee. Siksi juuri niitä tukia on kavennettu. Eihän nainen itse osaa päättää omaa parastaan edelleenkään. Siis ilmapiiri on niin lapsivihamielinen, rahan pitää mennä kaiken edelle.

Olen itse yhden lapsen äiti."

Käsityksesi feminismistä eroaa täysin omastani. Mielestäni feminismi ajaa nimenomaan takaa sitä että jokainen saa luoda elämäänsä niin kuin haluaa, riippumatta sukupuolesta. Saat joko olla uraohjus, tai saat olla kodinhenki. Ja vieläpä jotain siltä väliltä jos niin päätät. Tämä on oikeutettua niin naisille kuin miehillekin.

Toisaalta Suomen nykyinen taloudellinen tilanne ja eläköitymisen kehitys ohjaavat vahvasti mainitsemaasi suuntaan, jossa töihin pitää mennä mahdollisimman pian lapsen syntymän jälkeen.

Minulla olisi kova halu saada lapsia. Kun ajattelen niitä "huonoja puolia" mitä monet ottavat esille (sitoutuminen, elämä ei enää ole omaa, oman rauhan ja muiden omien juttujen uhraaminen lapsen puolesta) niin ne eivät ole minusta huonoja puolia. Minä todella kaipaan elämääni jotain suurempaa merkitystä kuin vain itselleni eläminen. Minusta tuntuu, että olen yksi niistä joille äitiys on kutsumus.

Olen tuntenut näin ja ollut henkisesti valmis äidiksi tulemiseen 20-vuotiaasta lähtien. Nyt olen 27-vuotias ja lapsia ei vielä(kään) ole. Ainoana syynä se, että en ole löytänyt sopivaa ja kunnollista miestä. Ahdistaa, olisin halunnut olla nuori äiti ja mahdollisesti ehtiä saamaan monta lasta. En halua tehdä lapsia mille vain miehelle, vaan haluan hyvän kumppanin itselleni ja turvallisen isän lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Minulla olisi kova halu saada lapsia. Kun ajattelen niitä "huonoja puolia" mitä monet ottavat esille (sitoutuminen, elämä ei enää ole omaa, oman rauhan ja muiden omien juttujen uhraaminen lapsen puolesta) niin ne eivät ole minusta huonoja puolia. Minä todella kaipaan elämääni jotain suurempaa merkitystä kuin vain itselleni eläminen. Minusta tuntuu, että olen yksi niistä joille äitiys on kutsumus.

Olen tuntenut näin ja ollut henkisesti valmis äidiksi tulemiseen 20-vuotiaasta lähtien. Nyt olen 27-vuotias ja lapsia ei vielä(kään) ole. Ainoana syynä se, että en ole löytänyt sopivaa ja kunnollista miestä. Ahdistaa, olisin halunnut olla nuori äiti ja mahdollisesti ehtiä saamaan monta lasta. En halua tehdä lapsia mille vain miehelle, vaan haluan hyvän kumppanin itselleni ja turvallisen isän lapsille.

Sielunsisko :) Tämä teksti voisi olla minun kirjoittamani, olen ihan samassa tilanteessa ja melkein samanikäinenkin (täytän juuri 26). Minulla ei ole tällä hetkellä edes poikaystävää, saati varmaa sitoutunutta kumppania jonka kanssa suunnitella tulevaisuutta. Jos asia olisi ollut minun yksin päätettävissäni, minulla olisi jo tässä iässä lapsi/lapsia.

Tuohon aloituksen kysymykseen, mielestäni syynä voi olla kumpi vain noista , tai moni muukin asia. Ihmisiä on niin erilaisia. Minä haaveilen äitiydestä enemmän kuin mistään. Tunnen, että minun tarkoitukseni ja tärkein tehtäväni täällä pallolla on olla rakastava äiti. Tunnen luissani ja ytimissäni kaipuun ja halun tuohon tehtävään (ja mainitsen vielä että kyseessä ei ole hetkellinen vauvakuume - olen tuntenut näin teini-iästä lähtien koko ajan).

Sen sijaan joillekin naisille tämä on ihan käsittämätön ajatus ja heille elämän tarkoitus on jotain ihan muuta. Uskon että näin on ollut aina, mutta nykypäivänä olemme vapaampia tekemään oman toiveemme mukaan, koska emme ole enää taloudellisesti riippuvaisia miehestä/avioliitosta, on ehkäisy, sosiaalisesti hyväksyttävämpää olla lapseton, jne.

En aio tehdä lapsia, koska lapsiperhe-elämä ei ole koskaan kiinnostanut yhtään. En edes pidä lapsista. Seinänaapurikseni muutti juuri ilmeisesti yh-iskä kahden alle kouluikäisen kanssa - jestas mikä möykkä heiltä kuuluu joka päivä. Eilen kun tulin töistä, oli täysi show käynnissä ja tänään muksut alkoivat huutaa kurkut suorana klo 8 maissa. Nytkin kuuluu lasten huutoa ja itkua, taidan laittaa korvatulpat kohta. En jaksaisi tuollaista yhtään omassa kodissani, jo seinänaapurina tuollaisten kanssa oleminen kiristää hermoja. En ikinä haluaisi tuollaista elämää, ei käy yhtään kateeksi.

Vierailija kirjoitti:

En halua rupsahtaa. Miehiä kiinnostaa vain ulkonäkö naisessa, KAIKKIA. Erkaantuneet vatsalihakset, raskausarvet, venyneet rinnat ja repaleinen alapää ei siis houkuta yksinhuoltajana. Nyt timminä mies esittää rakastavansa ja kohtelee hyvin.

Ajattelen samoin. N28

Vierailija kirjoitti:

Minulla olisi kova halu saada lapsia. Kun ajattelen niitä "huonoja puolia" mitä monet ottavat esille (sitoutuminen, elämä ei enää ole omaa, oman rauhan ja muiden omien juttujen uhraaminen lapsen puolesta) niin ne eivät ole minusta huonoja puolia. Minä todella kaipaan elämääni jotain suurempaa merkitystä kuin vain itselleni eläminen. Minusta tuntuu, että olen yksi niistä joille äitiys on kutsumus.

Olen tuntenut näin ja ollut henkisesti valmis äidiksi tulemiseen 20-vuotiaasta lähtien. Nyt olen 27-vuotias ja lapsia ei vielä(kään) ole. Ainoana syynä se, että en ole löytänyt sopivaa ja kunnollista miestä. Ahdistaa, olisin halunnut olla nuori äiti ja mahdollisesti ehtiä saamaan monta lasta. En halua tehdä lapsia mille vain miehelle, vaan haluan hyvän kumppanin itselleni ja turvallisen isän lapsille.

Minulla on ihan sama juttu! Siis nuo huonot puolet ”sinun pitää uhrata aikaasi lapsiin, et saa olla rauhassa, joudut ostamaan lapselle kaikkea eli rahasi menevät häneen, kesälomilla käydään Muumimaailmassa jne..” siis minä oikeasti nautin siitä kun lapsi nauttii. En minä yksin menisi sinne muumimasilmaan mutta nautin kun nään että lapsi on niin innoissaan! Ja se että hän saa uusia leluja ja vaatteita, minä haluan pistää rahani siihen. Enkä edes ole mikään äidillinen ihminen mielestäni :D rakastan katsoa kun lapset kasvavat ja pärjäävät elämässä.