Olen menettämässä mieheni.

Huono käytös on huonoa käytöstä raskaanakin.

Odotan nyt toista lasta, ja hormonit heitelleet minuakin, nyt enemmän kuin esikoisen aikaan. Olen myös ymmärtänyt, ettei mies vaan mitenkään _voi_ tietää miltä se tuntuu, eikä kohtuuttomia voi vaatiakaan.

Olen pyytänyt anteeksi, olen opetellut nauramaan itselleni, olen yrittänyt miehelleni jotenkin kuvailla sitä miten "olotilat" vievät helposti mennessään. Ei minulla silti ole oikeutta loukata miestäni ilman syytä vain, koska olen raskaana.

Luulisin että ap:n mies on vain hyvin hämillään ja ajattelee fiksuinta olevan pysytellä pois tieltä. Näinhän ei tietenkään ole, mutta kun 1. kerta kyseessä niin ei mies välttämättä keksi muitakaan keinoja jos kotona aina riidaksi menee.

Yrittäkää jutella, ja ap:kin kerro miehellesi että rakastat häntä (jos siis rakastat) ja kerro ettet itsekään nauti tilanteesta tai omista tuntemuksistasi. Ja yritä hillitä itseäsi, vaikka kuinka olet raskaana. Loppujen lopuksi yksi maailman luonnollisimmista asioista kyseessä :-)

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Haluatko sinä miehen, joka jättää viimeisillään raskaana olevan naisen - ihan sama minkä vuoksi? En ikimaailmassa ottaisi rinnalleni tuollaista miestä ja toivon ettet sinäkään. Tue kuitenkin lapsen isäsuhdetta äläkä puhu isästä pahaa lapsen kuullen, mutta älä päästä muuten moista ällötystä takaisin elämääsi.

Mitä se sinä täällä pimpparoit? Eikö sinun pitänyt olla jo rapakon takana?

Sieltä tulee lentokoneita tännekin päin. Kestää alle 12h ovelta ovelle niin pääsee pimpparoimaan ihan helposti.

Mitä täällä oikein taas puuhaat? Meinaatko olla pitkäänkin?

Perhejuttuja. En tiedä kuinka kauan olen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskenkasvuinen mies sulla. Hänen pitäisi olla tukenasi ei kadota!

Niin olen kyllä samaa mieltä. Vaikka kiukuttelen niin tarvitsen tukea. Kun saan kiukuttelua takaisin niin en koe saavani minkänlaista tukea ja tulen entistä pahemmalle päälle. Ap

Sinulla on kyllä ruma asenne, ja iso kasvunpaikka edessäsi! En tiedä kuinka tyhmä ihmisen pitää olla, jos kiukuttelee ja samalla odottaa että toinen vain tukee ja tukee ja tukee. Siten kun toista rupeaa rassaamaan se kiukuttelu, niin kiukuttelija tulee vain entistä pahemmalle päälle! Tätä ei voi mitenkään sanoa kauniisti, sinä olet kyllä aivan järkyttävän tyhmä nainen! Sinun mies ei ole ongelma teidän suhteessa, sinä olet ongelma, sinä olet teidän suhteen oikea terroristi!

Tässä ketään sen kummemmin arvostelematta täytyy todeta,että oman kaveripiirin naisia kun seurailee on touhu ekan lapsen kohdalla melkoista diivailua ja draamailua.Ja monessa tapauksessa siihen prinsessailuun ei tarvita edes sitä raskautta.Olen ehkä syntynyt mieheksi,kun en yksinkertaisesta jaksa jauhaa tunteista ja hormooneista ja siitä mitä miehen olisi pitänyt ymmärtää.Kärsin itse  aivan älyttömästä raskauspahoinvoinnista,ja  ei se nyt miehen vika ollut.Jatkuva louskottaminen ja puhua pälpättäminen särkee korviani.Jos ap:lla on huono olo ja pinna kireellä,nii eikö vaan voisi hakeutua omaan rauhaan,eikö sen pahan olon voi purkaa jotenkin muuten,kun kiukuttelemalla miehelle?Ulkoilua,musiikkia,liikuntaa?

Kyllä  se tuo isäkokelas vaikuttaa ihan yhtä herkkähipiäiseltä prinsessalta: kiukuttelee sekin. 

Kumpikaan ei ole oppinut puhumaan asioista.

Keskustelu - ihan kaikesta - on erittäin tärkeää parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Olen viimeisilläni raskaana ja mies on näköjään täynnä kiukutteluani. Olen aika usein huonolla päällä. Olen yrittänyt olla kivempi, mutta en ole pystynyt siihen kovin pitkiä aikoja. Olen täysin murtunut ja koen ettei mies ole hyvä kestämään vastoinkäymisiä. Uskon vahvasti kun raskaus on ohi ja kaikki sen tuomat vaivat, pystyn taas olemaan oma itseni.

Ikävä pudottaa sinut pilvilinnoistasi, mutta edessäsi ja edessänne on aivan toisenlaiset haasteet sitten, kun lapsi on syntynyt, eikä väsymys, siis korostan ihan totaalista väsymystä joka johtuu unenpuutteesta, ole niistä suinkaan vähäisin. Sanot, ettei mies ole hyvä kestämään vastoinkäymisiä. Ehkä niin, mutta etpä itsekään ole sen kummempi. Syytät vain miestäsi lyhytpinnaiseksi. Olet jotenkin sisäistänyt ajatuksen, että kiukuttelusi on oikeutettua, koska se johtuu raskaudesta. Okei, hormonit heiluttelee mielialaa ja se toki voi kuulua raskauteen. Sanoit, että olet yrittänyt olla kivempi, mutta et ole pystynyt siihen kovin pitkiä aikoja. Kuule, sun pitää yrittää KOVEMMIN. Jos tosissasi yrität, niin miehesi kyllä huomaa sen ja jaksaa ottaa satunnaiset kiukunpuuskasikin vastaan. Nykyinen asenteesi vaikuttaa kovin lepsulta enkä suoraan sanoen ihmettele, jos miehesi mitta alkaa täyttyä. Haloo! Teistä tulee vanhempia, tämä on vanhemmuuteen kuuluvaa sitoutumista ja vastuunottoa yhteisestä elämästä ja teille syntyvästä lapsesta. Lopettakaa molemmat kiukuttelu ja ryhdistäytykää!

Vierailija kirjoitti:

Huono käytös on huonoa käytöstä raskaanakin.

Odotan nyt toista lasta, ja hormonit heitelleet minuakin, nyt enemmän kuin esikoisen aikaan. Olen myös ymmärtänyt, ettei mies vaan mitenkään _voi_ tietää miltä se tuntuu, eikä kohtuuttomia voi vaatiakaan.

Olen pyytänyt anteeksi, olen opetellut nauramaan itselleni, olen yrittänyt miehelleni jotenkin kuvailla sitä miten "olotilat" vievät helposti mennessään. Ei minulla silti ole oikeutta loukata miestäni ilman syytä vain, koska olen raskaana.

Luulisin että ap:n mies on vain hyvin hämillään ja ajattelee fiksuinta olevan pysytellä pois tieltä. Näinhän ei tietenkään ole, mutta kun 1. kerta kyseessä niin ei mies välttämättä keksi muitakaan keinoja jos kotona aina riidaksi menee.

Yrittäkää jutella, ja ap:kin kerro miehellesi että rakastat häntä (jos siis rakastat) ja kerro ettet itsekään nauti tilanteesta tai omista tuntemuksistasi. Ja yritä hillitä itseäsi, vaikka kuinka olet raskaana. Loppujen lopuksi yksi maailman luonnollisimmista asioista kyseessä :-)

Kuolema ja syöpäkin ovat luonnollisia asioita. Raskaus on ihan hillitön ponnistus kropalle. Toisten vartalo ja hormonit sopeutuvat helpommin kuin toisten. 

Samaa mieltä olen siitä että huono käytös on huonoa käytöstä. Esikoisen raskausaikana minä muista kertaakaan huutaneeni miehelleni tai riidelleeni, mutta pillahdin itkuun joka kerran kun mies korotti ääntään, tai koin miehen sanoneen jotain epäasiallista (oli se totta tai ei). En ollut varmaan kovin helppo kumppani vaikka parhaani yritin, mutta mieheni ei koskaan valittanut. Kuopuksen kohdalla olin hengenvaarassa suurimman osan raskausajasta ja tilanne oli kireä kaikinpuolin. Varmasti saatoin tiuskia tai riidellä kivuissani ja peloissani, mutta mies ei koskaan ollut mitään muuta kuin tukena. Olisi ollut kamala shokki huomata tehneensä lapsia jonkun keskenkasvuisen nulikan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Keskenkasvuinen mies sulla. Hänen pitäisi olla tukenasi ei kadota!

Miksi pitäisi sietää ilkeää, ja ilmeisen paskamaista vaimoa, joka ei osaa käyttäytyä?!

Aivan kuin ap ei olisi keskenkasvuinen, kun ei osaa hillitä itseään ja käyttäytyä rakastavasti miestään kohtaan!!!! Miehellä on nolla syytä katsella tuollaista vaimoa, joka vihaa häntä. Koska miksi muuten kiukuttelisi miehelle?

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huono käytös on huonoa käytöstä raskaanakin.

Odotan nyt toista lasta, ja hormonit heitelleet minuakin, nyt enemmän kuin esikoisen aikaan. Olen myös ymmärtänyt, ettei mies vaan mitenkään _voi_ tietää miltä se tuntuu, eikä kohtuuttomia voi vaatiakaan.

Olen pyytänyt anteeksi, olen opetellut nauramaan itselleni, olen yrittänyt miehelleni jotenkin kuvailla sitä miten "olotilat" vievät helposti mennessään. Ei minulla silti ole oikeutta loukata miestäni ilman syytä vain, koska olen raskaana.

Luulisin että ap:n mies on vain hyvin hämillään ja ajattelee fiksuinta olevan pysytellä pois tieltä. Näinhän ei tietenkään ole, mutta kun 1. kerta kyseessä niin ei mies välttämättä keksi muitakaan keinoja jos kotona aina riidaksi menee.

Yrittäkää jutella, ja ap:kin kerro miehellesi että rakastat häntä (jos siis rakastat) ja kerro ettet itsekään nauti tilanteesta tai omista tuntemuksistasi. Ja yritä hillitä itseäsi, vaikka kuinka olet raskaana. Loppujen lopuksi yksi maailman luonnollisimmista asioista kyseessä :-)

Kuolema ja syöpäkin ovat luonnollisia asioita. Raskaus on ihan hillitön ponnistus kropalle. Toisten vartalo ja hormonit sopeutuvat helpommin kuin toisten. 

Samaa mieltä olen siitä että huono käytös on huonoa käytöstä. Esikoisen raskausaikana minä muista kertaakaan huutaneeni miehelleni tai riidelleeni, mutta pillahdin itkuun joka kerran kun mies korotti ääntään, tai koin miehen sanoneen jotain epäasiallista (oli se totta tai ei). En ollut varmaan kovin helppo kumppani vaikka parhaani yritin, mutta mieheni ei koskaan valittanut. Kuopuksen kohdalla olin hengenvaarassa suurimman osan raskausajasta ja tilanne oli kireä kaikinpuolin. Varmasti saatoin tiuskia tai riidellä kivuissani ja peloissani, mutta mies ei koskaan ollut mitään muuta kuin tukena. Olisi ollut kamala shokki huomata tehneensä lapsia jonkun keskenkasvuisen nulikan kanssa.

Niin, sun miehelles ois ollut, ellet ois osannut olla aikuisiksi.

AP, ketjussa on 1 erittäin ilkeä ihminen, joka haukkuu sinua ilkeäksi jne.

Ohita tämä inhottava, vihamielinen kommentoija.

Se haluaa vain tuottaa pahaa mieltä sinulle, ja trollata.

OIkein aitoesimerkki siitä, mikä EI OLE rakentavaa keskustelua.

Vierailija kirjoitti:

Aivan kuin ap ei olisi keskenkasvuinen, kun ei osaa hillitä itseään ja käyttäytyä rakastavasti miestään kohtaan!!!! Miehellä on nolla syytä katsella tuollaista vaimoa, joka vihaa häntä. Koska miksi muuten kiukuttelisi miehelle?

Koita pysyä housuissasi. Sille rakkaimmalleen sitä kiukuttelee - se kuuluu rakkauteen, ei vihaan. Miksi nainen tekisi lapsen miehen kanssa jota vihaisi? En minä kokenut miehen vihaavan minua kun kiukutteli ja tuskaili minulle reisi murtuneena, minä olin se läheisin ja rakkain, jolle uskalsi näyttää tunteensa.

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä näitä uusmiehiä, joilla ei ole kokeneempien miesten tukea saatavilla? Jotka osaisivat kertoa, mitä on odotettavissa ja mitä uudelta isältä odotetaan?

Jokaisella isäksi kasvavalla on paljon opeteltavaa. Jos keskittyy vain puolustautumaan tulevaa äitiä vastaan koska on liian keskenkasvuinen ottamaan isällisempää roolia, oppiminen olisi paaaaljon helpompaa jos paine siihen tulisi omalta viiteryhmältä. Etenkin jos viiteryhmänä on kokeneempien miesten joukko, eikä yhtä nössöjen kaverien seura, jossa kilpaillaan siitä, kuka ainakaan ei joudu tossun alle koskaan.

Onko itselläsi vastaavasti kokeneempien naisten tuki käytettävissäsi? Jos ei, yritetäänpä nyt tässä. Kerro joku esimerkki kiukuttelustasi. Mitä tapahtui ja miksi, ja miten riita kulki ja mihin se loppui?

Olipa tyhmä ja lässyttävä teksti. Mä karjaisisin ap:lle, että turpa tukkoon ja sä mitään tukea tartte jos pitää huonosti käyttäytyä!!! Opettele kunnioittamaan ensin läheisiäsi, jos tukea sulle pitää muitten antaa!!!

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan kuin ap ei olisi keskenkasvuinen, kun ei osaa hillitä itseään ja käyttäytyä rakastavasti miestään kohtaan!!!! Miehellä on nolla syytä katsella tuollaista vaimoa, joka vihaa häntä. Koska miksi muuten kiukuttelisi miehelle?

Koita pysyä housuissasi. Sille rakkaimmalleen sitä kiukuttelee - se kuuluu rakkauteen, ei vihaan. Miksi nainen tekisi lapsen miehen kanssa jota vihaisi? En minä kokenut miehen vihaavan minua kun kiukutteli ja tuskaili minulle reisi murtuneena, minä olin se läheisin ja rakkain, jolle uskalsi näyttää tunteensa.

Totta kai voi tehdä lapsen ihmisen kanssa jota vihaa, jos haluaa lasta enemmän, kuin onnellista avioliittoa. Kuten ap. Koska ei osaa käyttäytyä. Sä nyt oletkn sellainen kynnysmatto blow jobeinesi, ettei kenenkään kannata sinusta mallia ottaa.

Vierailija kirjoitti:

AP, ketjussa on 1 erittäin ilkeä ihminen, joka haukkuu sinua ilkeäksi jne.

Ohita tämä inhottava, vihamielinen kommentoija.

Se haluaa vain tuottaa pahaa mieltä sinulle, ja trollata.

OIkein aitoesimerkki siitä, mikä EI OLE rakentavaa keskustelua.

Niin, ja se on ap, omaa miestään kohtaan. Onko se niin kova paikka katsoa peiliin ja opetella käytöstavat ja muitten kunnioitus? Ette ole ansainneet mitään tukea, haukkujat!

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen äksyilee ja kiukuttelee tulossa olevan lapsensa isälle. Mies ei halua enää kuunnella  tyhmää rätkytystä ja jatkuvaa sättimistä, joten hän poistuu toistaiseksi naisen seurasta.

Palstan mammat näkevät vian miehessä, syyttävät ja syyllistävät hänet kypsymättömäksi ja vaativat kasvamista isälliseen rooliin. Mutta tämähän juuri onkin naisten logiikkaa kaikkein puhtaimmillaan!

Sinä et taida ymmärtää mitä tarkoittaa kasvattaa kokonainen uusi ihminen kahdesta solusta vartalollasi. Se ei ole mikään pikkujuttu, vaan naisen elämän vaarallisin hetki. Sen lisäksi että se on hengelle vaarallista ja vartaloa kokonaisvaltaisesti tuhoavaa, se myös muokkaa peruuttamattomasti hormoneita (oletteko ikinä kuulleet vaikka bodarien roid ragesta, hormonista siinäkin kyse...) löystyttää psyykeä vastaanottamaan vauvan tarpeet. 

Siinä vaiheessa kun hormonit ovat sekoittaneet mielen totaalisesti, joka saatanan paikkaan sattuu koko ajan, oksettaa ja närästää kurkku verellä, lantioluusi erkaantuvat toisistaan natisten liitoksissaan ja pelkäät kuolevasi pian koittavaan synnytykseen, pelkäät vauvasi kuolevan synnytyksessä tai vähintään vammautuvan pahasti - on aika v*tun pikkujuttu suuttua jostain saamarin äksyilystä. Ihan oikeasti. Jos mieheni olisi päästänyt tuollaista bs:iä suustaan, niin olisi ex-mies. Miehen osa raskaudessa on kuitenkin tukea sitä tulevaa äitiä ja pyrkiä ymmärtämään, että toinen on antanut henkensä alttiiksi ja antaa vartalonsa yhteisen lapsen edestä. Vähän perspektiiviä.

Säälittävää, että alennut jauhamaan tällaista paskaa naisista. Irtisanoudun tästä paskasta ehdottomasti. Nainen on vahvimmillaan raskaana, ainakin tulisi olla, ellei ole joku keskenkasvuinen, infantiili pikkuvauva, kutn sinä.

No, jos oma mieheni jättäisi minut yksin selviämään lasten kanssa, tuosta vaan vaikka viikoksikin, en varmasti takaisin kyselisi. Viikossa minä ehtisin laittaa eron vireille, vaihtaa lukot ja tehdä selkeät suunnitelmat yksinhuoltajuudelle. Siten saisi edes yksinhuoltajan edut ja avut, eikä epävarmaa ukkoa tarvitse ottaa huoioon taloudellisestikaan.

Ja en ole keskenkasvuinen nuori, vaan nelikymppinen viiden lapsen äiti.

Jos meillä kävisi noin, mies Ihan vapaasti voisi olla isä lapsilleen, mutta parisuhteen osalta alkaisi jääkausi.

Mieti nyt Ap kunnolla, miten pärjäätte kun vauva syntyy: helppokin vauva on jonkinasteinen "kriisi" parisuhteelle. Jos miehelläsi ei hermo kestä  nyt, ei se hyvää tiedä jatkossakaan. Ajattele jos saatte koliikkivauvan:  voiko mies lähteä vaan, kun ei halua kuunnella vauvan huutoa? Tai kun lapsi uhmiksena kiukuttelee, voiko taas vain lähteä, kun ei halua katsoa? Vanhemmuus on vastuuta, eikä teillä enää ole kummallakaan varaa olla kovin itsekäs. Sinun pitää nyt vetää raja, jos miehesi on noin kypsymätön itse.

Welcome to parenthood :)

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen äksyilee ja kiukuttelee tulossa olevan lapsensa isälle. Mies ei halua enää kuunnella  tyhmää rätkytystä ja jatkuvaa sättimistä, joten hän poistuu toistaiseksi naisen seurasta.

Palstan mammat näkevät vian miehessä, syyttävät ja syyllistävät hänet kypsymättömäksi ja vaativat kasvamista isälliseen rooliin. Mutta tämähän juuri onkin naisten logiikkaa kaikkein puhtaimmillaan!

Jos et vielä tiennyt, niin naiset ovat kuin pikkulapsia jotka tarvitsevat turvallisen ympäristön kiukutella ja kapinoida jotakin auktoriteettia vastaan (lapsena vanhempia ja sitten "aikuisena" miestään vastaan). Naiset ovat niin olevinaan aina kypsää, keskustelutaitoista ja sivistynyttä, mutta tästäkin ketjusta näet sitten sen totudeen mitä se tosiasiassa on - ja kaikki se tietysti laitetaan hormonien, PMS, raskauden, kuukautiskierron ja ties minkä syyksi, naisessa itsessä ja tämän luonteessa ei tietenkään ole mitään vikaa eikä saa haukkua. Hormonimyrkyssä elävää murroikäistä miehenalkua kohtaan ja tämän toilailuja kohtaan eivät nuo samat naiset sitten suhtaudukaan yhtä suopeasti.

Eikö? Ketkäs niitä sitten paapoo jos ei äidit? 

Raskaus on aivan älytön ponnistus niin fyysisesti kuin psyykkisesti - miehet eivät siihen edes pysty. Johonkin sitä pahaa oloa on purettava ja miksei siihen kaikkein läheisimpään ja turvallisimpaan, siihen jonka kanssa lapsi on päätetty yhdessä tehdä? Aikuinen mies osaa tukea vaimoaan ja ymmärtää tilanteen.

Aikuinen nainen osaa käyttäytyä raskaanakin eikä alennu hormonin tms naurettavan pelleilyn valtaan, jota miehen sitten täytyy kestää.

Vierailija kirjoitti:

No, jos oma mieheni jättäisi minut yksin selviämään lasten kanssa, tuosta vaan vaikka viikoksikin, en varmasti takaisin kyselisi. Viikossa minä ehtisin laittaa eron vireille, vaihtaa lukot ja tehdä selkeät suunnitelmat yksinhuoltajuudelle. Siten saisi edes yksinhuoltajan edut ja avut, eikä epävarmaa ukkoa tarvitse ottaa huoioon taloudellisestikaan.

Ja en ole keskenkasvuinen nuori, vaan nelikymppinen viiden lapsen äiti.

Jos meillä kävisi noin, mies Ihan vapaasti voisi olla isä lapsilleen, mutta parisuhteen osalta alkaisi jääkausi.

Mieti nyt Ap kunnolla, miten pärjäätte kun vauva syntyy: helppokin vauva on jonkinasteinen "kriisi" parisuhteelle. Jos miehelläsi ei hermo kestä  nyt, ei se hyvää tiedä jatkossakaan. Ajattele jos saatte koliikkivauvan:  voiko mies lähteä vaan, kun ei halua kuunnella vauvan huutoa? Tai kun lapsi uhmiksena kiukuttelee, voiko taas vain lähteä, kun ei halua katsoa? Vanhemmuus on vastuuta, eikä teillä enää ole kummallakaan varaa olla kovin itsekäs. Sinun pitää nyt vetää raja, jos miehesi on noin kypsymätön itse.

Welcome to parenthood :)

Olet kyllä keskenkasvuinen vauva, etkä mikään selviytyjä. Säälittävä muihin tukeutuva epäitsenäinen vauva.

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen äksyilee ja kiukuttelee tulossa olevan lapsensa isälle. Mies ei halua enää kuunnella  tyhmää rätkytystä ja jatkuvaa sättimistä, joten hän poistuu toistaiseksi naisen seurasta.

Palstan mammat näkevät vian miehessä, syyttävät ja syyllistävät hänet kypsymättömäksi ja vaativat kasvamista isälliseen rooliin. Mutta tämähän juuri onkin naisten logiikkaa kaikkein puhtaimmillaan!

Kokeile olla raskaana, hormoniesi heiteltävänä, pahoinvoivana, sairaana, uupuneena jne., niin keskustellaan sen jälkeen uudelleen. 

Kirjoittaja, joku raja pitää olla typeryydelläkin - jopa sinun. 

*tekosyy, tekosyy, tekosyy*

Ja hauskinta on se, että naisen jokaiseen elämänvaiheeseen ja ikävuoteen löytyy aina jokin tekosyys sieltä työkalupakista: raskaus, ovulaatio, kuukautiset, vaihdevuodet, PMS

No kummasti miehillä ei ole mitään noista. Ei ole kuukautisia, ei ole ovulaatiota, ei vaihdevuosia, ei raskauksia eikä PMS:sää. Miehillä hormonit eivät heittele jatkuvasti, ei keho joudu rajuihin muutoksiin, ei psyyke joudu löystymään vauvaa varten, miehet eivät vuoda verta useiden päivien ajan joka kuukausi. Olisiko aika ottaa pää pois sieltä sangosta ja kohdata tosiasiat.

Sitä paitsi, suurin osa naisista ei kärsi ovulaatiosta tai PMS:stä, vaihdevuodet ovat joillekin raskauteen verrattavissa oleva mullistus fyysisesti sekä psyykkisesti. Joillain kuukautiset ovat hirvittävän kivuliaita. 

Vaihdevuosista en vielä tiedä, mutta kuukautiskivut olivat aikanaan todella kamalia, raskaudet henkeä uhkaavia. Ovulaatioista tai PMS:stä en ole koskaan omalla kohdallani tiennytkään.

Sitä suuremmalla syyllä naisilla ei ole mitään oikeutta hyväksikäyttää omiaan tekosyinä väärälle käytökselle. Miten mies osaisi suhtautua noihin, kun ei niistä itse edes kärsi? Ei tarvitse, ap menettäköön miehensä koska ei ansaitse tätä.