En oikein luota psykiatreihin. Tässä kokemukseni. Ihan tahalleen yrittävät tehdä ihmisistä hulluja, vaikka ei sitä olisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on hyviä kommentteja.

Hakeuduin aikanaan psykoterapiaan ja kävin parin psykiatrin vastaanotolla. Oliko niin, että hoitavan lääkärin lausunto piti vahvistaa.  Oli mitä oli, mutta tapasin kyllä sellaisen huru-ukon, joka piti vastaanottoa jossain Mechelininkadulla. Koko tapaamisen pääteemana oli kysymys siitä, mitä syön. Olin ehkä hiukan alipainoinen siihen aikaan, mutta kun viidettä kertaa jankattiin, että miksi syön sitä mitä syö niin jo karjaisin, että kun ei rahat riitä kummempaan ja tämänkin käynnin hinnalla olisi

syöty seuraavat viikot paremmin.

Mustetahratesti on syvältä. Käytin kuulemma liian paljon aikaa niiden länttien tarkasteluun ja kuvailin liian laveasti, mitä niissä näen. Nuori psykologi (kyseessä oli työkykyarviointi masennuksen vuoksi) tempaisi minulle epävakaan persoonallisuuden diagnoosin ihan mokoman naurettavan "testin" perusteella. Hän ei tietenkään tiennyt, että maalaan harrastuksekseni ja näen asioita kuvina ja väreinä noin niinkuin syntyjään. Minulla on synestesia ja esimerkiksi musiikki näyttäytyy väreinä ja toisaalta asiat kuten vaikka viikonpäivät ovat erivärisiä.

Anyway. Vanhempi ja kokenut psykiatri sitten totesi, että nämä aloittelijat ylitulkitsevat potilaita. Kun ei ole elämänkokemusta eikä ymmärrystä ihmisten luontaisesta erilaisuudesta, niin vikaan mennään diagnooseissa. Lopputulema oli, että itselläni oli vakavan masennuksen vaikeasteinen jakso ja se siitä.

Jälkikäteen olen ajatellut, että miten maailmassa ihmisille 2000-luvulla tehdään testejä, joiden tulokset riippuvat arvioijan maailmankuvasta ja ihmiskäsityksestä.

Onko sulla nyt ammattinimikkeetkin sekaisin nupissa?

madpeople kirjoitti:

Olen menossa yksityisellä psykiatrille käymään hakea apua impulsiivisiin agresio ongelmiini, mutta enpä taida mennä tämän keskustelun perusteella. Saatan saada vielä hullun paperit vaikka kyllä aihetta olisi mutta ei vintti vielä niin pimeenä olisi että en tiedostais mitkä asiat voi vaikeuttaa loppu elämää.. Näin meillä Suomessa ei uskalleta hakea apua kun tarvis pelossa että loppuelämän joutuu kantaa yhteiskunnan leimaa ja karsiutuu työpaikkoja.

Mene vaan, jos tarvitset apua.Nämä ovat monet täysin päättömiä saagoja

Vierailija kirjoitti:

madpeople kirjoitti:

Olen menossa yksityisellä psykiatrille käymään hakea apua impulsiivisiin agresio ongelmiini, mutta enpä taida mennä tämän keskustelun perusteella. Saatan saada vielä hullun paperit vaikka kyllä aihetta olisi mutta ei vintti vielä niin pimeenä olisi että en tiedostais mitkä asiat voi vaikeuttaa loppu elämää.. Näin meillä Suomessa ei uskalleta hakea apua kun tarvis pelossa että loppuelämän joutuu kantaa yhteiskunnan leimaa ja karsiutuu työpaikkoja.

Mene vaan, jos tarvitset apua.Nämä ovat monet täysin päättömiä saagoja

t. psykiatri 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

madpeople kirjoitti:

Olen menossa yksityisellä psykiatrille käymään hakea apua impulsiivisiin agresio ongelmiini, mutta enpä taida mennä tämän keskustelun perusteella. Saatan saada vielä hullun paperit vaikka kyllä aihetta olisi mutta ei vintti vielä niin pimeenä olisi että en tiedostais mitkä asiat voi vaikeuttaa loppu elämää.. Näin meillä Suomessa ei uskalleta hakea apua kun tarvis pelossa että loppuelämän joutuu kantaa yhteiskunnan leimaa ja karsiutuu työpaikkoja.

Mene vaan, jos tarvitset apua.Nämä ovat monet täysin päättömiä saagoja

t. psykiatri 

:DD

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on hyviä kommentteja.

Hakeuduin aikanaan psykoterapiaan ja kävin parin psykiatrin vastaanotolla. Oliko niin, että hoitavan lääkärin lausunto piti vahvistaa.  Oli mitä oli, mutta tapasin kyllä sellaisen huru-ukon, joka piti vastaanottoa jossain Mechelininkadulla. Koko tapaamisen pääteemana oli kysymys siitä, mitä syön. Olin ehkä hiukan alipainoinen siihen aikaan, mutta kun viidettä kertaa jankattiin, että miksi syön sitä mitä syö niin jo karjaisin, että kun ei rahat riitä kummempaan ja tämänkin käynnin hinnalla olisi

syöty seuraavat viikot paremmin.

Mustetahratesti on syvältä. Käytin kuulemma liian paljon aikaa niiden länttien tarkasteluun ja kuvailin liian laveasti, mitä niissä näen. Nuori psykologi (kyseessä oli työkykyarviointi masennuksen vuoksi) tempaisi minulle epävakaan persoonallisuuden diagnoosin ihan mokoman naurettavan "testin" perusteella. Hän ei tietenkään tiennyt, että maalaan harrastuksekseni ja näen asioita kuvina ja väreinä noin niinkuin syntyjään. Minulla on synestesia ja esimerkiksi musiikki näyttäytyy väreinä ja toisaalta asiat kuten vaikka viikonpäivät ovat erivärisiä.

Anyway. Vanhempi ja kokenut psykiatri sitten totesi, että nämä aloittelijat ylitulkitsevat potilaita. Kun ei ole elämänkokemusta eikä ymmärrystä ihmisten luontaisesta erilaisuudesta, niin vikaan mennään diagnooseissa. Lopputulema oli, että itselläni oli vakavan masennuksen vaikeasteinen jakso ja se siitä.

Jälkikäteen olen ajatellut, että miten maailmassa ihmisille 2000-luvulla tehdään testejä, joiden tulokset riippuvat arvioijan maailmankuvasta ja ihmiskäsityksestä.

Onko sulla nyt ammattinimikkeetkin sekaisin nupissa?

Eivät ole nimikkeet mitenkään sekaisin "nupissa". Testin teki psykologi ja lopullisen arvion psykiatri. Mitä tuossa on ihmettelemistä?

Sama täällä, sairastan masennusta ja olen ollut koko ikäni kiusattu, siksi olen varuillani ihmisten suhteen ja saatan tulkita heidän ilmeensä, eleensä, katseensa ja puheensa minua kohtaan osoitetuiksi loukkauksiksi, olen myös herkkä kritiikille. Soimaan itseäni jatkuvasti.

Olen puhunut näistä tuntemuksistani lääkärille ja toimintaterapeutilleni. He luulevat että kuulen ääniä tai kuvittelen olemattomia, vaikka en objektiivisesti ajateltuna ole lainkaan psykoottinen, tarjoavat he silti sitä alkavaa skitsofrenia diagnoosia, joka ikinen kerta kääntyy keskustelu tähän aiheeseen vaikka olen tehnyt selväksi monta kertaa etten kuule, näe, aisti, tunne, haista tai maista mitään sellaista mitä ei ole olemassakaan, ei minulla ole visuaalisia -tai auditorisia hallusinaatioita.

Lähes joka tapaamiskerralla terapeuttini kysyy että kuulenko tai näenkö jotakin sellaista jota muut eivät näe tai kuule ja vastaan että en. En vain ymmärrä miksi ihmisille pitää väkisin lyödä joku leima otsaan. Onko syy se että saataisiin mahdollisimman monet ihmiset käyttämään mielialalääkkeitä, jotta lääkefirmat tahkoisivat voittoa? Näin se ikävä kyllä taitaa olla.

Itse olin nuorena aikuisena aivan hukassa elämäni kanssa. Oli kaikenmoisia ongelmia ja oireita, normaalit arkipäivän toimet hankalia ja oikeastaan koko elämä yhtä taistelua. En pystynyt aikuistumaan enkä toimimaan itsenäisesti elämässä kuten muut odottivat. En tiennyt yhtään, miksi olin erilainen ja mistä oireeni johtuivat, joten uskoin vain sokeasti ammattilaisia, kun ajauduin terveyskeskuksen kautta psykiatrian polille. Siellä minua ei kuunneltu lainkaan, kaikkea vähäteltiin tai ylitulkittiin, ja minulle lätkäistiin diagnooseiksi vaikea masennus, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, pakko-oireinen häiriö ja jokin syömishäiriökin. Myös oikein inttämällä intettiin, että onko harhaisuutta, ja harhoja yritettiin väkisin etsiä kaikesta sanomastani ja käyttäytymistäni pidettiin erikoisena. Tuntui siltä, että minut tahdottiin tahallaan tehdä sairaaksi. Vasta vuosikausia myöhemmin tapasin aivan ihanan psykologin, joka epäili erittäin vahvasti minulla olevan kaiken takana sittenkin Aspergerin oireyhtymä, joka oli jäänyt diagnosoimatta lapsena. Hän patisti lääkärin tekemään lähetteen tutkimuksiin. Asperger sitten paljastuikin lopulta oikeaksi diagnoosiksi pitkän tutkimusjakson jälkeen. Olen ikuisesti kiitollinen tälle psykologille, joka näki väärien diagnoosien läpi minut ihmisenä, ja kuunteli ja otti todesta mitä sanoin. Oli kamalaa elää niin, etten tiennyt mistä ongelmani ja piirteeni johtuvat. Mielisairaaksi leimaaminen oli myös erittäin ikävää, jopa traumaattista ja se on syönyt luottamustani hoitohenkilökuntaa kohtaan.

Mulla on vain yksi vähän huonompi/outo kokemus psykiatrista. Kerroin, etten ollut löytänyt tietä yhteen tärkeään tapaamiseen ja että se oli ahdistanut ja harmittanut. Psykiatri oli siitä kirjannut papereihin jotain tyyliin, "Potilas oli niin hysteerisen ahdistunut, ettei löytänyt tietä, psykoosiin viittaavaa sekavuutta."

Muuten mulla on ollut ihan hyviä psykiatreja (vaikka pieniä väärinkäsityksiä aina tuleekin lääkärien kanssa, ei kuitenkaan mitään merkittävää ole ollut). Muiden hoitajien kanssa onkin ollut huonompi tuuri... Yksi psykologi sai minut suunnittelemaan itsemurhaa ja nykyinen psyk. sairaanhoitajani on vakuuttunut siitä, että lesbouteni johtuu äitiongelmista ja huonoista kokemuksista miesten kanssa, yrittää sitä parannella.

Kaikki me ollaan hulluja kun tarkkaan katsotaan.

Up

Vierailija kirjoitti:

Kaikki me ollaan hulluja kun tarkkaan katsotaan.

Tai sitten kukaan ei oo hullu.

Vierailija kirjoitti:

Nuppitohtorit yleensä on aika värikkäitä persoonia. Tietysti voi olla aika raskasta päivästä toiseen kuunnella ihmisten raskaita kokemuksia ja toisaalta psykoottisten potilaiden sepostuksia. Mutta toisaalta kaikki tapaamani ovat olleet äärimmäisen ammattitaitoisia. Harmi että osalla on huonoja kokemuksia.

Voin sanoa, että se on äärimmäisen raskasta. Olen vieressä seurannut kun ystäväni sekoilee ja häiriköi harhoissaan omaa psykologiaan, psykiatrejaan (monia), kaikkia hoitajiaan, nettituttaviaan, poliiseja, nettiguruja (koska häntä seurataan netissä...) ystäviään, entisiä naisystäviään, niitä ihmisiä, jotka aina suostuvat takuuhoitamaan hänen sekoilevan puhelimensa ja tablettinsa. Olen miettinyt monesti, että voi kun ymmärtäisivät he, kaikki ne tavalliset ihmiset, joiden kanssa hän on tekemisissä, että POKS, olet juuri päässyt mielisairaan sisäpiiriin ja kaikki mitä hän sanoo on harhaa. Kaikki. Ei ole olemassakaan niitä rikoksia, ei kotiin murtautujia, ei ääniä, ei netissä seuraajia, ei mitään, vaan kaikki on pelkästään hänen omaa sisäistä todellisuutta.

Että ei se varmasti ole helppoa niillä mielenterveyden hoitajilla ja asiantuntijoilla, kun vastaavia saa päivät pitkät hoitaa ja koittaa katsoa kaiken sen läpi. Koittaa nähdä mikä on totta ja mikä ei, kuka on terve ja kuka hoitoa kaipaa.

Lisää lisää.

Psykiatri tarttuu aina siihen, mistä saa kiinni, koska niin on heille opetettu, itselle myös kävi niin että kun kysyttiin, oletko kuullut ääniä, mainitsin että olen tajuamatta tarkemmin mitä sillä tarkoitettiin, niin merkinnäthän siitä tuli papereihin, vaikka oikeastaan keksin asian saadakseni huomiota.

Näin ollen varma tie on vastata myönteisesti psykiatrin kysymyksiin.

Eräskin luki kirjasta suoraan, että ahaa nämä oireet viittaavat tähän diagnoosiin ja lopputulos oli taas hirveän kasan lääkkeiden tuputus.

Ei noilla ole mitään tekemistä arkijärjen kanssa, ei selvitetä esim. asiakkaan henkilökohtaista elämää, tunnepuolta yms. vaan syy kaivetaan väkisin esiin skitsofreniasta yms psykooseista, ei esim. huomioitu traumatisoivaa parisuhdetta .

Joten en myöskään arvosta ko. ammattikuntaa at all.

Jos nyt joku on ihan oikeasti halukas menemään psykiatrin haastatteluun, niin älkää missään tapauksessa naurako absurdeille kysymyksille kuten: "Onko sinulla hampaassa radio?" tai "Onko täällä sinusta salakuuntelulaitteita?".

Minä nauroin ja sekin ylitulkittiin "epäadekvaatitiksi nauruksi". Sehän on siis psykoosiin viittaava oire, psykiatrian ammattilaisten mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Psykiatri tarttuu aina siihen, mistä saa kiinni, koska niin on heille opetettu, itselle myös kävi niin että kun kysyttiin, oletko kuullut ääniä, mainitsin että olen tajuamatta tarkemmin mitä sillä tarkoitettiin, niin merkinnäthän siitä tuli papereihin, vaikka oikeastaan keksin asian saadakseni huomiota.

Näin ollen varma tie on vastata myönteisesti psykiatrin kysymyksiin.

Jos psykiatrille kertoo, että kuulee ääniä, tietenkin siihen tartutaan eikä automaattisesti oleteta, että potilas ei tarkoittanut sitä. "Kuuletko ääniä?" ei kuitenkaan ole mitenkään epäselvä kysymys psykiatrin vastaanotolla, useimmat tietävät mitä sillä tarkoitetaan... ja jollei tiedä niin saa pyytää selventämään.

Muutenkin, kai tajuatte, että yksi huono kokemus psykiatrin kanssa ei tarkoita sitä, että kaikki psykiatrit ovat täysin samanlaisia? Mullakin on huonoja kokemuksia tuollaisesta hoitohenkilökunnasta n. 10 vuoden ajalta, mutta useimmat niistä ovat kuitenkin oikeasti yrittäneet kuunnella minua ja keskittyneet puhumaan arkielämän jutuista ja tunteistani eivätkä todellakaan ole vaan etsinyt diagnooseja (oikeastaan päinvastoin, haluaisin itse diagnooseja, mutta niitä on vaikea saada). Vaikka tämä on varmasti epäsuosittu kommentti tässä ketjussa.

Ja psykiatrille ei todellakaan kannatta vastata kaikkiin kysymyksiin positiivisesti ja valehdella, jos siis olette sinne vastaanotolle menneet hakemaan apua.

Tässä ketjussa on paljon todella hyviä kommentteja, mutta joillakin tuntuu menevän vähän överiksi.

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt joku on ihan oikeasti halukas menemään psykiatrin haastatteluun, niin älkää missään tapauksessa naurako absurdeille kysymyksille kuten: "Onko sinulla hampaassa radio?" tai "Onko täällä sinusta salakuuntelulaitteita?".

Minä nauroin ja sekin ylitulkittiin "epäadekvaatitiksi nauruksi". Sehän on siis psykoosiin viittaava oire, psykiatrian ammattilaisten mielestä.

Tuo on vähän kummallista. Olitko kertonut, että sulla on jotain pelkoja salakuuntelulaitteista tai että sulla on eriskummallisia harhaluuloja (tuo hammasjuttu) vai miksi tuota kysyttiin?

Ja epädekvaatti ei ole sana... tarkoititko adekvaattia? Koska se on synonyymi asianmukaiselle.

Luin väärin, kirjoititkin epäadekvaatti, ei sitten mitään sen suhteen.