Lue keskustelun säännöt.
En oikein luota psykiatreihin. Tässä kokemukseni. Ihan tahalleen yrittävät tehdä ihmisistä hulluja, vaikka ei sitä olisikaan.
17.08.2016 |
Sairastin aikoinaan masennusta, jonka vuoksi hakeuduin hoitoon. Kävin psykiatrilla juttelemassa ja psykiatri kysyi kaikenlaisia kysymyksiä, mutta eräs jäi hyvin mieleen. Kysymys kuului
"Onko sinulla mitään pelkotiloja?
"Joo, pelkään kauheesti hämähäkkejä, ne on ällöttäviä"
Psykiatri oli sitten kirjoittanut lausuntoonsa jotakuinkin näin "Potilas näkee epämääräisiä ötököitä ympärillään, joita pelkää."
Toinen mikä tuli mieleen, tältä samaiselta psykiatrilta... Kysyi jotain tälläistä että
"Kuuletko koskaan ääniä?", olin silloin aika nuori ja ilmeisesti en oikein ymmärtänyt kysymystä. Vastasin:
"No ööö... Joskus jos kävelen jossain saattaa jonku pihalta kuulua ääniä kun jotku puhuu".
Tämä älykäs ja ilmeisesti jostain muropaketista luvansa saanut "psykiatri" oli rustannut lausuntoonsa "Potilas kuulee epämääräisiä ääniä. Mahdollisesti alkavan skitsofrenian oireita"
Kyllä oikeasti vitutti, kun leimattiin hulluksi. En tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa,
Kommentit (152)
Vierailija kirjoitti:
Voi ei, näitä taas. Tosiaankin se psykiatri näkee potilasta vain pari kertaa tai ehkä kerran, eikä siinä syvällisiä jutella. Kun kysytään äänien kuulemisesta, ei todella tarkoiteta, häiritseekö ilmastointilaitteen hurina tai naapurien metelöinti, vaan pään sisältä, ei mistään erityisestä suunnasta, tulevia ääniä. Pelkotila ei tarkoita sitä, että säikähtää naapurin isoa koiraa, vaan sitä, ahdistaako jokin asia niin paljon, että olo on hyvin tukala, vaikkapa jokin yksittäinen tai toistuva pelottava tapahtuma tai ei vain pysty olemaan väkijoukoissa tms. Oikeasti, kun psykiatri tekee hommansa vasemmalla kädellä ja vastaanotolle tulee valmistautumaton ihminen, sinne voi päätyä kirjatuksi ihan mitä vaan. Ennen oli jopa sellaisia diagnostisia kummallisuuksia kuin "lasten skitsofrenia", mutta onneksi tällaisesta on jo päästy. Traagista on, että mt-puolen leimasta on todella vaikea päästä sen yhden kerran jälkeen irti ja siinä sitten vuositolkulla "hoidetaan" väärää asiaa.
Onneksi on myös hyviä psykiatreja. Minulla oli taustalla pätkä syömishäiriötä nuoruudesta, joka katosi yhtä äkkiä kuin oli alkanutkin. Jouduin jauhamaan siitä aika paljon, kunnes ammattitaitoinen psykiatri kiinnitti huomiota siihen, että tällaiset jaksot ovat aika yleisiä, eivätkä ennakoi tulevia häiriöitä ja että olinko ajatellut, että tämä oire liittyisi sosiaalisen elämän vaikeuksiini (bingo! juuri näin olin itsekin päätellyt, mutta psykiatri pääsi tulokseen parilla tapaamisella). Sen jälkeen minun ei enää tarvinnut jutella sh-aiheista.
Miksi potilaan tulisi olla tietoinen siitä kuinka psykiatrin kysymyksiin tulee vastata ja osata olla oikealla tavalla valmistautunut? Luulisi olevan ammattilaisen työtä pitää huoli siitä että potilas ymmärtää mitä hän kysymyksillään hakee ja osata puuttua tilanteeseen. Kaikki psykiatrin pakeille päätyneet eivät ole tulleet sinne tiedostaen ja tietäen omaavansa tietynlaista psykiatrian piiriin kuuluvia ongelmia. Moni fyysisesti sairas lähetetään psykiatrin puheille aiheetta ja sitten ollaan ongelmissa, kun vastauksista väännetään mitä sattuu ja tuloksena on psyk. diagnoosi.
Itselle kävi näin. Nykyään fyysinen sairaus on hyvässä hoitotasapainossa ja saan hyvää ja asiallista hoitoa. Mutta tuosta psykiatrialle lähettämisestä alkoi elämäni helvetti. Hyvä etten oikeasti menettänyt mielenterveyttäkin. Vaikka todella kovilla olin lopulta senkin puolesta. Ja kun psyk. diagnoosi on handussa sulkee se ovet fyysisen puolelta tosi herkästi. Kyllä sai taistella oikeuksiensa puolesta ja vielä tilanteessa jossa olet heikoimmillasi kun terveys mennyt.
Kyllä valitin, ihan potilasvakuutukseenkin asti. Mutta mitään ei ole tehty väärin. Ei vaikka on todistettavissa että sairaus on ollut puhjennut jo sillon kun psykiatrille jouduin ja vaikka oikean diagnoosin jälkeen kukaan ei ole epäillyt että psyykessä olisi jotain pielessä. No luovutin, en jaksanut enempää taistella vastaan ja pilata elämääni psykiatriasta aiheutuneita traumoja vatvomalla, kun moni vielä selkeemmän keissin omaava ilman psykiatrian puolta mukana, joutuu vuosikausiakin taistelemaan kynsin ja hampain asiansa ja korvauksien puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eipä ole yllätys. Minulle psykiatrin pölkkypää määritteli migreenin aurat psykoosiksi ja se seisoo mulla edelleenkin potilaspapereissa "skitsofrenia" :D Kummasti aurat ja siten "skitsofrenian" oireet loppui seinään kun sain neurologilta migreeniin estolääkkeet. Valituksen olen tehnyt, mutta eipä auttanut, kun hullun leima on jo prujuissa ja pysyy.
Ei voi olla totta :O Täytyyhän noin räikeä virhe korjata papereihin. Mitä kautta teit valituksen?
Ihan virallisia reittejä: ensin muistutus sairaanhoitopiirille. Tulos: pahoiteltiin kovasti, mutta virhettä ei nähty toiminnassa. Psykiatri on oikeassa vastaus siis. Valitin eteenpäin, eli AVI:n ja tässäkään tapauksessa virhettä ei myönnetty tapahtuneen. "Psykiatri on oikeassa" vastausta tuoltakin. No eipä se ihme potilaspapereissa on niin räikeitä olettamuksia, jotka eivät ole millään tavalla todenmukaisia, vaan ihan tohtorin omasta hatusta vedettyjä. Ja niiden papereiden perusteella sitten päätellään niin sairaanhoitopiirin ylimmällä pallilla kuin AVI:ssakin, onko virheitä tapahtunut vai ei. Ja psykiatrin lausunnot ovat aina päteviä, eivätkä he tee virheitä, koskaan. :D
Vierailija kirjoitti:
Pelkäätkö jotakin?
-ööö joo no noita hämähäkkei joo.
= näkee hämähäkkejä
Pelkäätkö jotakin?
-no ehkä jotain hämähäkkejä joskus
=ihan normaalia
Kannattaa opetella ilmaisemaan itseään kunnolla.
Psykiatrien taas kannattaisi opetella kysymään tarkentavia kysymyksiä. "Hämähäkkejä yleisesti? Näetkö tässä huoneessa hämähäkkejä nyt?" Asiantuntevan lääkärin kuuluisi ymmärtää, että lääkärillä käynti (varsinkin henkisistä syistä) hermostuttaa usein asiakasta, ja varsinkin ahdistuneen tai masentuneen ihmisen ulosanti voi olla sekavaa tai latistunutta. Asiakkaan tehtävä ei ole arvailla mitä lääkäri tarkoittaa ja mitä termeillä tarkoitetaan, vaan lääkärin kuuluu osata kysellä oikein ja ymmärrettävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oikeesti psykistrit/psykologit yritä joukkona saada ihmisiä diagnosoitua. Ylipäätään psykiatrille ei mennä jos ei ole ongelmia. Totta kai he etsivät syytä sille miksi ihminen on marssinut sisään heidän työhuoneeseensa. Vrt auton vienti mekaanikolle. Ei hänkään päältä näe mikä vikana tai tutkimatta päätä, että ei ole vikaa. Ja totta kai on taidoiltaan heikompia mekaanikkoja niinkuin myös psykiatreja.
Ja joo. Sairauden tunteen puute on yksi aika keskeinen osa mt-häiriöissä. Eli potilas kokee olevansa terve ja psykiatri on se sairas...:))
Sairaudentunnottomuus on ihan täyttä tuubaa :D
Skitsofreniadiagnoosin saanut tuttavani ei pitänyt itseään sairaana.
"Ne" olivat vain asentaneet lähettimiä hänen komeroihinsa, ja lisäksi hän sai huutokohtauksia julkisilla paikoilla, (ja turpiinsa kun oli niin kummallinen).
Pahoinpitelyn uhriksi joutuminen ei tietenkään ole skitsofrenian oire, mutta kylläkin skitsofreenikoille tyypillisempää kuin väkivaltaisuus, esimerkiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oikeesti psykistrit/psykologit yritä joukkona saada ihmisiä diagnosoitua. Ylipäätään psykiatrille ei mennä jos ei ole ongelmia. Totta kai he etsivät syytä sille miksi ihminen on marssinut sisään heidän työhuoneeseensa. Vrt auton vienti mekaanikolle. Ei hänkään päältä näe mikä vikana tai tutkimatta päätä, että ei ole vikaa. Ja totta kai on taidoiltaan heikompia mekaanikkoja niinkuin myös psykiatreja.
Ja joo. Sairauden tunteen puute on yksi aika keskeinen osa mt-häiriöissä. Eli potilas kokee olevansa terve ja psykiatri on se sairas...:))
Sairaudentunnottomuus on ihan täyttä tuubaa :D
Skitsofreniadiagnoosin saanut tuttavani ei pitänyt itseään sairaana.
"Ne" olivat vain asentaneet lähettimiä hänen komeroihinsa, ja lisäksi hän sai huutokohtauksia julkisilla paikoilla, (ja turpiinsa kun oli niin kummallinen).
Pahoinpitelyn uhriksi joutuminen ei tietenkään ole skitsofrenian oire, mutta kylläkin skitsofreenikoille tyypillisempää kuin väkivaltaisuus, esimerkiksi.
Ongelma on siinä, että sillä "sairaudentunnottomuudella" yritetään peitellä omia virheitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla pelkästään jo hämähäkkien pelko oli ilmeisesti merkki hulluudesta. Aika moni ihminen lienee hullu jos kriteerinä on, että ei voi olla viittä metriä lähempänä hämähäkkiä.
Kerran toimintaterapiassa tehtiin hedelmäsalaattia. Oon huono kuorimaan hedelmiä ja tällöin appelsiini oli vielä vanhakin, joten sen kuoriminen kesti, koska se mikälie valkoinen juttu jämähti kiinni. Tietoihini kirjoitettiin, että olen "psyykkisesti heikko" ja perusteluna, että minulla oli vaikeuksia kuoria appelsiinia. Uusavuttomuutta se ehkä on ja sitä että en koskaan edes syö appelsiinia (viimeksi taisin tuolloin toimintaterapiassa 5 vuotta sitten), mutta turha tuosta nyt mitään diagnoosia on repiä.
Ihan aiheesta myönnän olleeni terapiassa, mutta joskus tuntui, että psykiatrit ja terapeutit ylianalysoi kaikkea. Olen esimerkiksi edelleen herkempi kuin muut ja aina ollut. Vaikeaa saada olla oma itsensä masennuksen jälkeen kun herkkyys koetaan helposti myös masennukseksi tai merkiksi väsymykseksestä tai mistä lie.
Olen menossa yksityisellä psykiatrille käymään hakea apua impulsiivisiin agresio ongelmiini, mutta enpä taida mennä tämän keskustelun perusteella. Saatan saada vielä hullun paperit vaikka kyllä aihetta olisi mutta ei vintti vielä niin pimeenä olisi että en tiedostais mitkä asiat voi vaikeuttaa loppu elämää.. Näin meillä Suomessa ei uskalleta hakea apua kun tarvis pelossa että loppuelämän joutuu kantaa yhteiskunnan leimaa ja karsiutuu työpaikkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ainoastaan yksi kokemus psykiatrista, ja se ei ollut kovin positiivinen.
Minulla oli ahdistusta (enimmäkseen vaikean elämäntilanteen takia) ja kävin muutaman kerran kognitiivisessa psykoterapiassa, mikä tuntui auttavan. Piti mennä psykiatrille jotta olisi mahdollisuus saada terapiaan korvausta, joten menin yksityiselle... ja oli sekin kokemus. Tyyppi tulosti minulle erilaisia oirekuvauksia luettavaksi - mistä lie psykiatrin oppaasta - ja kyseli, "Miltä tuntuu, mahtaisiko sulla olla tää? Tai tää? Sopisko tää diagnoosi sun oireisiin?" Kerroin kyllä, että tarkoitukseni oli käydä terapeutilla, mutta tämä psykiatri päätti, että minusta tuleekin nyt sitten hänen potilaansa. Lähtiessäni vielä sanoi iloisesti, "Ensi kerralla katsotaan sulle sitten jotain lääkitystä!"
En mennyt toista kertaa. Tuohonkin turhaan käyntiin meni jo yli viikon ruokarahat. Valitettavasti sitten terapiakin jäi, sillä minulla ei ollut varaa käydä ilman korvausta.
Vierailija kirjoitti:
Tyttöystäni halusi erinäisten ongelmien takia psykoterapiaan, alkuhaastattelussa meni olemaan rehellinen; kysyttiin huumeiden käytöstä ja hän kertoi kokeillaansa kerran humalassa joka on totuus.
Lopputuloksena tämä kiltti ja vähän nössö opiskelijatyttö on joutunut käymään huumeseuloissa kohta vuoden ja hoidon aloittamista lykätään kokoajan, huumeita ei käytä.
Lääkärien suhtautuminen ja asenne on täysin mielipuolista eikä sovi unohtaa että se yksi pissa purkin testaus maksaa satoja euroja, eli nyt julkisen puolen terveydenhoito ja kela olvat tuhlanneet nopeasti arvioituna 2000-5000 huumeidenkäyttäjän ajojahtiin siitä syystä että kertoi rehellisesti sätkää maistaneensa yliopistobileissä vuosi sitten eikä tykännyt, papereihin kirjattiin myös heti aineiden väärinkäyttäjän diagnoosi.Mielestäni aivan mielisairasta rahan tuhlaamista, hoitoon pitäisi päästä lapsuudessa lytätyn itsetunnon ja siitä johtuvan masennuksen ja lievien syömishäiriöiden takia.
Tää onkin aika mielenkiintoinen, kun tiedän pari psykologituttavaa, jotka on avoimesti kertoneet kokeilleensa jotain "vähän kovempaakin". Vai olikohan siitä kertominen jokin psykologinen testi seurueelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eipä ole yllätys. Minulle psykiatrin pölkkypää määritteli migreenin aurat psykoosiksi ja se seisoo mulla edelleenkin potilaspapereissa "skitsofrenia" :D Kummasti aurat ja siten "skitsofrenian" oireet loppui seinään kun sain neurologilta migreeniin estolääkkeet. Valituksen olen tehnyt, mutta eipä auttanut, kun hullun leima on jo prujuissa ja pysyy.
Ei voi olla totta :O Täytyyhän noin räikeä virhe korjata papereihin. Mitä kautta teit valituksen?
Ihan virallisia reittejä: ensin muistutus sairaanhoitopiirille. Tulos: pahoiteltiin kovasti, mutta virhettä ei nähty toiminnassa. Psykiatri on oikeassa vastaus siis. Valitin eteenpäin, eli AVI:n ja tässäkään tapauksessa virhettä ei myönnetty tapahtuneen. "Psykiatri on oikeassa" vastausta tuoltakin. No eipä se ihme potilaspapereissa on niin räikeitä olettamuksia, jotka eivät ole millään tavalla todenmukaisia, vaan ihan tohtorin omasta hatusta vedettyjä. Ja niiden papereiden perusteella sitten päätellään niin sairaanhoitopiirin ylimmällä pallilla kuin AVI:ssakin, onko virheitä tapahtunut vai ei. Ja psykiatrin lausunnot ovat aina päteviä, eivätkä he tee virheitä, koskaan. :D
Kannaitsko tosta ruveta sitten repimään hyötyä irti? Skitsofreenikkona et ole välttämättä työkykyinen, ja epäilemättä olisit oikeutettu terapiaan, jossa voisit käydä säännölisesti keventämässä mieltäsi jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eipä ole yllätys. Minulle psykiatrin pölkkypää määritteli migreenin aurat psykoosiksi ja se seisoo mulla edelleenkin potilaspapereissa "skitsofrenia" :D Kummasti aurat ja siten "skitsofrenian" oireet loppui seinään kun sain neurologilta migreeniin estolääkkeet. Valituksen olen tehnyt, mutta eipä auttanut, kun hullun leima on jo prujuissa ja pysyy.
Ei voi olla totta :O Täytyyhän noin räikeä virhe korjata papereihin. Mitä kautta teit valituksen?
Ihan virallisia reittejä: ensin muistutus sairaanhoitopiirille. Tulos: pahoiteltiin kovasti, mutta virhettä ei nähty toiminnassa. Psykiatri on oikeassa vastaus siis. Valitin eteenpäin, eli AVI:n ja tässäkään tapauksessa virhettä ei myönnetty tapahtuneen. "Psykiatri on oikeassa" vastausta tuoltakin. No eipä se ihme potilaspapereissa on niin räikeitä olettamuksia, jotka eivät ole millään tavalla todenmukaisia, vaan ihan tohtorin omasta hatusta vedettyjä. Ja niiden papereiden perusteella sitten päätellään niin sairaanhoitopiirin ylimmällä pallilla kuin AVI:ssakin, onko virheitä tapahtunut vai ei. Ja psykiatrin lausunnot ovat aina päteviä, eivätkä he tee virheitä, koskaan. :D
Kannaitsko tosta ruveta sitten repimään hyötyä irti? Skitsofreenikkona et ole välttämättä työkykyinen, ja epäilemättä olisit oikeutettu terapiaan, jossa voisit käydä säännölisesti keventämässä mieltäsi jne.
No "hyötynä" mä sain "pysyvän" työkyvyttömyyseläkeen, kivahan sen avulla on opiskella. Terapiaa en edes harkitse, koska en sitä tarvitse. Sain tarpeekseni psykiatrian "terapionnista", sehän ei migreeniä ja siihen liittyviä oireita poistanut. Ja sain vaivoihin oikeat lääkkeet ihan muualta kuin psykiatrilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni taas aivan päinvastainen kokemus. Olin harhainen, masentunut teini, en jaksanut huolehtia hygieniasta enkä todellakaan mistään vaatimammasta kuten koulunkäynnistä tai ihmissuhteista. Olin keskittymiskyvytön ja unohtelin asioita, kuolema pyöri päässä joka päivä. Silti en ikinä päässyt minkäänlaiseen hoitoon, kaikkien ammattilaisten mielestä "teini-ikään kuuluu tuollaista tunteiden ailahtelua". Ei sitten. Parannuin itsekseenkin.
Vierailija kirjoitti:
Totuushan on se, että lääketiede tekee ihmisestä sairaan. Jos olet vähän sairas, kohta olet todella sairas ja lääkkeiden orja. Jos olet terve, et ole kauaa. Siis jos teet mitä lääkärit (lue: puoskarit) ohjeistavat. Onhan lääketieteessä toki hyvääkin, mutta suurin osa haitallista ja tehotonta. Jos joku myrkky yhden vaivan painaa piiloon, niin "hoidosta" johtuen on kohta uusi vaiva. Kierre on valmis.
Yleensä kukaan ei kysy, että mitä ja miten syöt? Miten liikut, nukut, rentoudut? Mitä ajattelet ja tunnet? Kun mitään ei osata, on tulos tämä, miljoonat ihmiset myrkkykoukussa. Ei oikein tiedä itkiskö vai nauraisko näille lääketiedeuskovaislle hörhöille.
Juu, minäkin kävin tähystyksessä suolisto-ongelmien takia (ei onneksi löytynyt mitään vakavaa). Kysyin sitten siltä erikoislääkäriltä, että pystyisinkö helpottamaan oireita ruokavaliolla, niin vastus oli että ei vaikuta mitenkään.
Siis miten helvetissä se ruoka mitä syön ei vaikuttaisi suolistoni toimintaan?!?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni taas aivan päinvastainen kokemus. Olin harhainen, masentunut teini, en jaksanut huolehtia hygieniasta enkä todellakaan mistään vaatimammasta kuten koulunkäynnistä tai ihmissuhteista. Olin keskittymiskyvytön ja unohtelin asioita, kuolema pyöri päässä joka päivä. Silti en ikinä päässyt minkäänlaiseen hoitoon, kaikkien ammattilaisten mielestä "teini-ikään kuuluu tuollaista tunteiden ailahtelua". Ei sitten. Parannuin itsekseenkin.
Lisään vielä, että tämän jälkeen en ole ihmetellyt miksi jotkut nuoretkin vaan pimahtaa "tyhjästä". -53
Miettikääpä tätä palstaakin. Ihmisillä on ongelmia liittyen ihmissuhteisiin, lapsuudentraumoja, masennusta esim. työttömyydestä jne., niin täällä osa neuvoo kääntymistä psykiatrin puoleen. Terve ihminen reagoi elämän vastoinkäymisiin huolestuneesti, surullisesti ja ratkaisua etsien. Lääkäri määrää terveelle ihmiselle masennuslääkkeet ja terapiajakson. Lääkkeitä lisätään ja vaihdetaan, vuosien terapiat eivät muuta mitään, paitsi koukuttavat. Alkuperäiset ongelmat jatkuvat ja lisäongelmia tulee masennuslääkkeiden käytöstä. Mikä meni pieleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei, näitä taas. Tosiaankin se psykiatri näkee potilasta vain pari kertaa tai ehkä kerran, eikä siinä syvällisiä jutella. Kun kysytään äänien kuulemisesta, ei todella tarkoiteta, häiritseekö ilmastointilaitteen hurina tai naapurien metelöinti, vaan pään sisältä, ei mistään erityisestä suunnasta, tulevia ääniä. Pelkotila ei tarkoita sitä, että säikähtää naapurin isoa koiraa, vaan sitä, ahdistaako jokin asia niin paljon, että olo on hyvin tukala, vaikkapa jokin yksittäinen tai toistuva pelottava tapahtuma tai ei vain pysty olemaan väkijoukoissa tms. Oikeasti, kun psykiatri tekee hommansa vasemmalla kädellä ja vastaanotolle tulee valmistautumaton ihminen, sinne voi päätyä kirjatuksi ihan mitä vaan. Ennen oli jopa sellaisia diagnostisia kummallisuuksia kuin "lasten skitsofrenia", mutta onneksi tällaisesta on jo päästy. Traagista on, että mt-puolen leimasta on todella vaikea päästä sen yhden kerran jälkeen irti ja siinä sitten vuositolkulla "hoidetaan" väärää asiaa.
Onneksi on myös hyviä psykiatreja. Minulla oli taustalla pätkä syömishäiriötä nuoruudesta, joka katosi yhtä äkkiä kuin oli alkanutkin. Jouduin jauhamaan siitä aika paljon, kunnes ammattitaitoinen psykiatri kiinnitti huomiota siihen, että tällaiset jaksot ovat aika yleisiä, eivätkä ennakoi tulevia häiriöitä ja että olinko ajatellut, että tämä oire liittyisi sosiaalisen elämän vaikeuksiini (bingo! juuri näin olin itsekin päätellyt, mutta psykiatri pääsi tulokseen parilla tapaamisella). Sen jälkeen minun ei enää tarvinnut jutella sh-aiheista.
Miksi potilaan tulisi olla tietoinen siitä kuinka psykiatrin kysymyksiin tulee vastata ja osata olla oikealla tavalla valmistautunut? Luulisi olevan ammattilaisen työtä pitää huoli siitä että potilas ymmärtää mitä hän kysymyksillään hakee ja osata puuttua tilanteeseen. Kaikki psykiatrin pakeille päätyneet eivät ole tulleet sinne tiedostaen ja tietäen omaavansa tietynlaista psykiatrian piiriin kuuluvia ongelmia. Moni fyysisesti sairas lähetetään psykiatrin puheille aiheetta ja sitten ollaan ongelmissa, kun vastauksista väännetään mitä sattuu ja tuloksena on psyk. diagnoosi.
Itselle kävi näin. Nykyään fyysinen sairaus on hyvässä hoitotasapainossa ja saan hyvää ja asiallista hoitoa. Mutta tuosta psykiatrialle lähettämisestä alkoi elämäni helvetti. Hyvä etten oikeasti menettänyt mielenterveyttäkin. Vaikka todella kovilla olin lopulta senkin puolesta. Ja kun psyk. diagnoosi on handussa sulkee se ovet fyysisen puolelta tosi herkästi. Kyllä sai taistella oikeuksiensa puolesta ja vielä tilanteessa jossa olet heikoimmillasi kun terveys mennyt.
Kyllä valitin, ihan potilasvakuutukseenkin asti. Mutta mitään ei ole tehty väärin. Ei vaikka on todistettavissa että sairaus on ollut puhjennut jo sillon kun psykiatrille jouduin ja vaikka oikean diagnoosin jälkeen kukaan ei ole epäillyt että psyykessä olisi jotain pielessä. No luovutin, en jaksanut enempää taistella vastaan ja pilata elämääni psykiatriasta aiheutuneita traumoja vatvomalla, kun moni vielä selkeemmän keissin omaava ilman psykiatrian puolta mukana, joutuu vuosikausiakin taistelemaan kynsin ja hampain asiansa ja korvauksien puolesta.
42 tässä jatkaa vielä..
Itse olin siis alkuun ihan hoitomyönteinen tuon psykiatrian suhteen. Tapasin psykiatria sekä terapeuttia hyvänkin aikaa (kummastakin vain huonoja kokemuksia). Siitäkin huolimatta etten kokenut ongelmieni johtuvan psyykestä. Mutta olihan kaikki kivet käännettävä.
Siinä sitten olet vastaanotolla ilman että olisi oikeastaan mitään puhuttavaa. Tai olisi tietysti, ne fyysiset oireet, ne joiden koet olevan ongelma. Niistä ei kuitenkaan saanut puhua. Johan oli todettu ettei niitä tarvitse tutkia, eivätkä ne ole oleellisia, jos olemassa ollenkaan. Hiljaakaan ei voinut olla. Silloin vastustat hoitoa, olet sulkeutunut, tunne-elämältäsi rajoittunut ja mitä vielä. Siinä sitten jauhat jotain typerää kun et muutakaan keksi, vastailet hölmöihin kysymyksiin, joista sitten johdetaan mitä ihmeellisempiä asioita. Pian olet ihan pyörällä päästäsi ja epäilet itsekin itseäsi.
Mitä teit viime viikolla? Empä ihmeempää kun oli niin huono olo, paitsi keskiviikkona oli huippua kun pääsin käymään elokuvissa, mutta sitten jouduin lähtemään pois kun alkoi huimata liikaa. Harmitti kun meni iso rahakin hukkaan.
Sitten papereissa lukee kuinka potilas on niin sosiaalisesti rajoittunut ja peloissaan ettei kykene poistumaan kodistaan, saaden paniikkikohtauksia silloin harvoin kun jonnekin lähtee ja olevansa sairaalloisen huolestunut rahasta.
Mitä söit eilen? Ööö, taisin syödä maksalaatikon kun sellainen oli kaupassa tarjouksessa. -> potilas syö vain maksalaatikkoa, yhden rasiallisen päivässä, viitteitä syömishäiriöstä.
Ja niin edespäin.
Ei voi sanoa edes hyvää päivää ilman että siitäkin jotain kummallista väännetään.
Varmasti hyviäkin psykiatreja ja muita kyseisen alan ammattilaisia on paljon mutta se ei itseä paljoa lohduta. Joskus mietin sitä, että haluaisin vielä jonnekin terapiaan käymään läpi omia psykiatrian traumojani ja sitä millaiset vaikutukset sinne joutumisella oli loppu elämääni. Mutta ei työkyvyttömällä ole varaa. Sanomattakin lienee selvää etten julkiselle puolelle ainakaan astu. Ja tuskin muuallekaan niin kauan kun henkisesti kasassa pysyn. Yritän löytää onneni siitä että paljon oli kuitenkin vielä korjattavissa, kovalla työllä ja ajan kanssa, alettuani saada oikeaa hoitoa. Työkykyä se ei kuitenkaan pelastanut nuorelta ihmiseltä joka päätyi lopulta minimieläkkeelle.
Tämä on oikein sopiva leffa kaikille psykiatreille. Suosittelen lämpimästi. (on niitä fiksujakin joukossa se myönnettäköön)
"What about Bob?"
Hoikkana ihmisenä kun olin psykiatrin luona masennusoireiden kanssa, niin "Mites tuo sun paino?" "Niin, mitä siitä..oon ollu aina tosi hoikka, en liho helposti?" Tulos: papereissa lukee "potilaalla vaativuutta persoonassa, mm. kontrolloi painoaan".
:D