En oikein luota psykiatreihin. Tässä kokemukseni. Ihan tahalleen yrittävät tehdä ihmisistä hulluja, vaikka ei sitä olisikaan.

Monilla kun on kokemus väkisin sairaaksi tekemisestä niin on niitä päinvastaisiakin kokemuksia...multa purettiin bipolaarihäiriödiagnoosi pois vastoin tahtoani. Oireiden perusteella olen sitä sairastanut melkein parikymmentä vuotta (ensimmäinen masennuskausi yläasteen alussa, ensimmäinen mania 16-vuotiaana, mutta näähän meni silloin "normaaleihin nuoren mielialavaihteluihin" ja kapinointiin) ja diagnoosikin oli seitsemän vuotta. Mulla on toki hieman epätyypillinen bipo siinä mielessä, että täysimittaista maniaa ei ole ollut kuin pari kertaa ja nekin ennen lääkitystä, hypomaniakausia sen sijaan on vuoden parin välein, yleensä työstressin laukaisemana, mutta kukas sitä nyt silloin hoitoa tarttee kun hyvin menee. Apua tartten sen jälkeiseen masennuskauteen joka tyypillisesti kestää mulla kauan ja voi olla syvääkin. Eli osastohistoria on masennuskausilta.

Homma alkoi siitä kun muutin sairaanhoitopiiriltä toiselle, ensin mulle ei haluttu kirjoittaa lähetettä psykiatrille, tk-lääkäri oli sitä mieltä, että hän voi aivan hyvin olla vastuussa hoidosta konsultoiden erikoislääkäriä. No ei onnistunut, tuli vauhtijakso, tuli masennus, päädyin itsetuhoisena osastolle. Siellä tutkivat papereita ja kyseenalaistivat diagnoosin joka oli annettu kunnon manian jälkeen, ei manian aikana. Päättivät, ettei voi olla bipo, täytyy olla persoonallisuushäiriö, bipodiagnoosi muutettiin samantien määrittelemättömäksi persoonallisuushäiriöksi. No, kävin sitten psykologin luona tutkimuksissa asian tiimoilta eikä se saanut kaivettua sitä persoonallisuushäiriötäkään esille. Eli poistettiin se pershärökin. Tadaa, nyt oon sitten terveeksi todettu ja ollut pari vuotta ilman asianmukaista hoitoa :D

Jotain hyvääkin, koska vastustin asiaa, olin todetusti masentunut ja itsetuhoinen niin mulla on säännöllinen kontakti psykiatrin kanssa, sekä masennuslääkitys jolla ei ole maniaa provosoivaa vaikutusta. Tällä on menty ihan kivasti, pari lievää vauhtikautta on ollut, mutta nyt olen opetellut jäämään viikon hermolomalle jo siinä vaiheessa kun ei enää pysty nukkumaan. Pahemmilta masennuksilta on toistaiseksi vältytty.

Lääkärin kanssa ollaan jokusen kerran keskusteltu tästä diagnoosin purusta, onko se ollut asiallinen vai ei, kun litium aikoinaan kuitenkin selkeästi tasapainotti mielialaa, oireiltaan selkeitä manioita, hypomanioita ja sekamuotoisia on ollut, kuten myöskin masennuskausia. Epävakaaseen persoonallisuushäiriöönkään nämä eivät sovi kun ovat kestoltaan kuitenkin sen verran pitkiä, eikä psykologi tutkiessaan voinut todeta persoonallisuushäiriötä. Lääkäri myöntää nämä seikat ja sen, että bipo olisi lähimpänä sopivaa diagnoosina. Sitä hän ei kuitenkaan halua diagnosoida. Syyksi sanoo sen, että hänestä minulla ei ole bipolaarihäiriötä. Sitä hän ei osaa sanoa mikä minulla sitten on, viimeksi kun kysyin, että hypokondriako se sitten vaivaa niin purskahti nauramaan (tykkään muuten tästä lääkäristä, on asiallinen, mukava ja rento). Henk. koht. epäilen, että kyseessä oli alunperin säästösyyt, persoonallisuushäiriötä hoidetaan terapialla ja täälläpäin se tarkoittaa sitä, että potilas itse etsii yksityiseltä sektorilta itselleen terapeutin. Toki Kela maksaa osan, mutta ongelma onkin enemmän siinä, että julkisen puolen terapeutteja on liian vähän. Persoonallisuushäiriöisille ei myöskään suositella osastohoitoa, eli minua ei jatkossa olisi tarvinnut ottaa osastolle ilman akuuttia hengenvaaraa. Tosin tällä hetkellä hoito ei tule hinnaltaan sen kummemmaksi kuin aiemminkaan, mutta tässä kohtaa diagnoosin palauttaminen tarkottaisi virheen myöntämistä.

Kritisoin psyykenlääkkeitä psykiatrille kun olin 10 v ssrivieroituksen jälkeen kokenut aivan helvetillisiä oireita, mitkä oli pahempia kuin miksi aikanaan ne olin aloittanut. Sanoin mm että ei niiden turvallisuutta tiedetä pitkässä käytössä ja niistä voi tulla haittoja.

Lausunnossa luki, "potilaalla harhoja nykyaikaisten psyykenlääkkeiden vahingoittavuudesta"

Hän myös vähätteli kokemiani vieroitusoireita, ja sanoi ettei ne voi johtua lääkkeen lopettamisesta

Enemmän ongelmaksi olen kokenut yleislääkärit joilla loppuu mielenkiinto fyysisen puolen vaivoihin sinä hetkenä kun silmiin osuu merkintä masentuneisuudesta vuodelta '99. Paras tapaus oli kun kävin pari vuotta sitten tk:ssa valittamassa sydänoireita (rytmihäiriöitä, näkyivät EKG:ssä) ja minua hoiti kandi. Hän halusi lähettää minut jatkotutkimuksiin, mutta statuksensa vuoksi joutui kysymään mielipidettä ylilääkäriltä. Ylilääkäri katsoi tietoni läpi ja teki päätelmän, että vaivaa on paras hoitaa ja tutkia psykiatrisella osastolla, hänen mielestään oire oli mielialasta peräisin. Oli melkoisen vaikean oloinen kandi kun tuli tekemään ehdotusta hoitosuunnitelmasta (viikko psyk. osastolla, sieltä vievät tutkimuksiin jos oireita tulee siellä ollessa), hän ei ollut ylilääkärin kanssa yhtään samaa mieltä.

Ainiin, sen rytmihäiriön syyksi muuten paljastui muutamaa viikkoa aiemmin aloitettu allergialääke.

Vierailija kirjoitti:

Kritisoin psyykenlääkkeitä psykiatrille kun olin 10 v ssrivieroituksen jälkeen kokenut aivan helvetillisiä oireita, mitkä oli pahempia kuin miksi aikanaan ne olin aloittanut. Sanoin mm että ei niiden turvallisuutta tiedetä pitkässä käytössä ja niistä voi tulla haittoja.

Lausunnossa luki, "potilaalla harhoja nykyaikaisten psyykenlääkkeiden vahingoittavuudesta"

Hän myös vähätteli kokemiani vieroitusoireita, ja sanoi ettei ne voi johtua lääkkeen lopettamisesta

Ei hyvää päivää! Minäkin erehdyin kritisoimaan lääkkeitä ja sen tuloksena papereissani on hatusta vedettyjä olettamuksia potentiaalisesta "paranoidisesta maailmasta". Tuolla se skitso dg:kin lätkähti.

Psykiatria on alistamis-, kontrollointi- ja väkivaltakoneisto.

Kyllä on hyviä kommentteja.

Hakeuduin aikanaan psykoterapiaan ja kävin parin psykiatrin vastaanotolla. Oliko niin, että hoitavan lääkärin lausunto piti vahvistaa.  Oli mitä oli, mutta tapasin kyllä sellaisen huru-ukon, joka piti vastaanottoa jossain Mechelininkadulla. Koko tapaamisen pääteemana oli kysymys siitä, mitä syön. Olin ehkä hiukan alipainoinen siihen aikaan, mutta kun viidettä kertaa jankattiin, että miksi syön sitä mitä syö niin jo karjaisin, että kun ei rahat riitä kummempaan ja tämänkin käynnin hinnalla olisi syöty seuraavat viikot paremmin.

Mustetahratesti on syvältä. Käytin kuulemma liian paljon aikaa niiden länttien tarkasteluun ja kuvailin liian laveasti, mitä niissä näen. Nuori psykologi (kyseessä oli työkykyarviointi masennuksen vuoksi) tempaisi minulle epävakaan persoonallisuuden diagnoosin ihan mokoman naurettavan "testin" perusteella. Hän ei tietenkään tiennyt, että maalaan harrastuksekseni ja näen asioita kuvina ja väreinä noin niinkuin syntyjään. Minulla on synestesia ja esimerkiksi musiikki näyttäytyy väreinä ja toisaalta asiat kuten vaikka viikonpäivät ovat erivärisiä.

Anyway. Vanhempi ja kokenut psykiatri sitten totesi, että nämä aloittelijat ylitulkitsevat potilaita. Kun ei ole elämänkokemusta eikä ymmärrystä ihmisten luontaisesta erilaisuudesta, niin vikaan mennään diagnooseissa. Lopputulema oli, että itselläni oli vakavan masennuksen vaikeasteinen jakso ja se siitä.

Jälkikäteen olen ajatellut, että miten maailmassa ihmisille 2000-luvulla tehdään testejä, joiden tulokset riippuvat arvioijan maailmankuvasta ja ihmiskäsityksestä.

up.

uppista 

Vierailija kirjoitti:

Joopas joo. Minun lausuntooni muuan tunnettu turkulainen hiukan omaperäinen psykiatri, joka nähtävästi istuu vähän väärällä tuolilla vastaanottohuoneessa, että olen pyytänyt sairaslomaa voidakseni laiskotella. Kertaakaan en ole pyytänyt. Sitä on lääkäri toisinaan oma-aloitteisesti määrännyt tilannearvionsa perusteella. Toinen saman poliklinikan lääkäri väittä kadottaneensa minua koskevia asiakirjoja. Huomautin asiasta, ja kun huomautukseeni ei reagoitu, otin yhteyttä potilasasiamieheen. Potilasasiamies sanoi, ettei potilasasiamies hoida potilaiden asioita. Kiintoisaa.

Muutoin voisin sanoa olevan tyytyväinen saamaani hoitoon. Mitä nyt vähän päästä vielä viiraa... :D

Antaisitko nimikirjaimet?

up

up

up

Veljeni on mennyt naimisiin psykiatrin kanssa, joka ei tunnu oikein arvostavan sukulaisiani. Sain kuulla epäilyksiä, että seurustelen mielikuvitusystävän kanssa (en ole esitellyt erinäisistä syistä insinööripoikaystävääni, jolla on alkoholiongelmia).

Psykiatrit tuntuvat rakastavan erityisesti skitsifreniadiagnoosia. Helvata sentään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kritisoin psyykenlääkkeitä psykiatrille kun olin 10 v ssrivieroituksen jälkeen kokenut aivan helvetillisiä oireita, mitkä oli pahempia kuin miksi aikanaan ne olin aloittanut. Sanoin mm että ei niiden turvallisuutta tiedetä pitkässä käytössä ja niistä voi tulla haittoja.

Lausunnossa luki, "potilaalla harhoja nykyaikaisten psyykenlääkkeiden vahingoittavuudesta"

Hän myös vähätteli kokemiani vieroitusoireita, ja sanoi ettei ne voi johtua lääkkeen lopettamisesta

Ei hyvää päivää! Minäkin erehdyin kritisoimaan lääkkeitä ja sen tuloksena papereissani on hatusta vedettyjä olettamuksia potentiaalisesta "paranoidisesta maailmasta". Tuolla se skitso dg:kin lätkähti.

Hah ;) Minullakin on papereiden mukaan jokin harhaluuloinen persoonallisuushäiriö. Vihaan exän lastensuojeluilmoituksia tehtailleita sukulaisia, enkä sattuneista syistä oikein luota lääkäreihin. Noh, eläke oli melko helppo lopulta saada kun en enää uskonut huomiseen ja työllistymiseen, tuskin lievällä masennuksella tai häiriöllä, jota eivät edes näköjään diagnosoineet, olisi voinut saadakaan.

Lisää keskustelua, tää aihe on kyllä hyvä!

up. jaa täällä taitaa kaikki palstalaiset olla normaali järkisiä ihmisiä joilla ei ole ollu koskaan mt-ongelmia. mitä tätä palstaa oon seurannu niin akateemisia suurin osa :( 

Voi juma näitä kokemuksia! Kyllä voi miettiä, kenen päässä se suurin ongelma on. Yhdellä on appelsiininkuorimishäiriö ja toinen on epävakaa, koska katseli mustetahroja vähän turhan tarkkaan. Itsellänikin huonoja kokemuksia löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Hoikkana ihmisenä kun olin psykiatrin luona masennusoireiden kanssa, niin "Mites tuo sun paino?" "Niin, mitä siitä..oon ollu aina tosi hoikka, en liho helposti?" Tulos: papereissa lukee "potilaalla vaativuutta persoonassa, mm. kontrolloi painoaan".

:D

Joo, painokin oli jatkuva ongelma nuorempana (alle nelikymppisenä). En lihonut minäkään millään ja papereissa seuraa epäilykset anoreksiasta. Kun olin raskaana luin "potilas väittää olevansa raskaana, on hyvin laiha", niin joo, vatsa oli todella pieni. Ja myöhemmin toki lastensuojelu oli kovin huolissaan pienestä lapsesta ja tämän painon kehityksestä, en varmaan ruoki kunnolla, koska minulla on jokin häiriö (jota ei ole todettu) tai ehkä bakteerikammo (joka onkin, muttei ilmeisesti ole tehty diagnoosia eikä nyt todellakaan vaikuta syömiseen) ja tämän vuoksi en kai sitten voi syöttää mitään?

up

Tahallaan hulluja? Se nyt vain maksaa ( yhteiskunnalle) ja hoidossa vaatii repimään lisäaikoja, en usko:)! Miksi ihmeessä? Ei tietenkään, ainakaan kukaan tietämäni.

T. Mitään edeltä lukenut