Lue keskustelun säännöt.
En oikein luota psykiatreihin. Tässä kokemukseni. Ihan tahalleen yrittävät tehdä ihmisistä hulluja, vaikka ei sitä olisikaan.
17.08.2016 |
Sairastin aikoinaan masennusta, jonka vuoksi hakeuduin hoitoon. Kävin psykiatrilla juttelemassa ja psykiatri kysyi kaikenlaisia kysymyksiä, mutta eräs jäi hyvin mieleen. Kysymys kuului
"Onko sinulla mitään pelkotiloja?
"Joo, pelkään kauheesti hämähäkkejä, ne on ällöttäviä"
Psykiatri oli sitten kirjoittanut lausuntoonsa jotakuinkin näin "Potilas näkee epämääräisiä ötököitä ympärillään, joita pelkää."
Toinen mikä tuli mieleen, tältä samaiselta psykiatrilta... Kysyi jotain tälläistä että
"Kuuletko koskaan ääniä?", olin silloin aika nuori ja ilmeisesti en oikein ymmärtänyt kysymystä. Vastasin:
"No ööö... Joskus jos kävelen jossain saattaa jonku pihalta kuulua ääniä kun jotku puhuu".
Tämä älykäs ja ilmeisesti jostain muropaketista luvansa saanut "psykiatri" oli rustannut lausuntoonsa "Potilas kuulee epämääräisiä ääniä. Mahdollisesti alkavan skitsofrenian oireita"
Kyllä oikeasti vitutti, kun leimattiin hulluksi. En tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa,
Kommentit (152)
Nuppitohtorit yleensä on aika värikkäitä persoonia. Tietysti voi olla aika raskasta päivästä toiseen kuunnella ihmisten raskaita kokemuksia ja toisaalta psykoottisten potilaiden sepostuksia. Mutta toisaalta kaikki tapaamani ovat olleet äärimmäisen ammattitaitoisia. Harmi että osalla on huonoja kokemuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuosia sitten työterveyslääkäri epäili minulla työuupumusta ja masennusta, ja koska työnantajalla oli poikkeuksellisen kattava työterveyshoito tutkimuksineen, operointeineen ja lääkkeineen, pääsin keskustelemaan psykiatrin kanssa. Kyse kuulemma oli pelkästä muodollisuudesta. Piti varata kaksi istuntoa erääseen Mannerheimintiellä sijaitsevaan isoon lääkärikeskukseen.
Psykiatri saapui paikalle myöhässä. Hän oli lihava, takkutukkainen ja parrakas mies, jolla oli yllään kireä, tahrainen kesäpuku. Odotin, että hän kysyisi minulta jotakin, jotta pääsisimme alkuun, mutta hän odotti jonkin aikaa hiljaa ja alkoi sitten puhua. Minä yritin muutaman kerran saada suunvuoron, mutta psykiatri keskittyi kertomaan sekavasti nuoruusmuistoistaan, urheilu-uutisista ja siitä, mitä hän tiesi minun alastani. Istunnon päätteeksi hän sanoi, että seuraava aika sitten vaikka niin ja niin monen viikon kuluttua. Lähdin pois melko hämmentyneenä enkä koskaan varannut uutta aikaa.
Voi tietysti olla, että psykiatri oli niin ovela, etten edes huomannut, kuinka hän paransi minut siitä, mikä minua sitten vaivasi. Tunsin itseni nimittäin tosi terveeksi ainakin verrattuna psykiatriini. En ole sen koommin kaivannut ammattilaisten apua muuhun kuin keuhkoputkentulehdukseen tai vääntyneeseen polveen. Psykiatreille en ihan vähällä mene.
Totuushan on se, että lääketiede tekee ihmisestä sairaan. Jos olet vähän sairas, kohta olet todella sairas ja lääkkeiden orja. Jos olet terve, et ole kauaa. Siis jos teet mitä lääkärit (lue: puoskarit) ohjeistavat. Onhan lääketieteessä toki hyvääkin, mutta suurin osa haitallista ja tehotonta. Jos joku myrkky yhden vaivan painaa piiloon, niin "hoidosta" johtuen on kohta uusi vaiva. Kierre on valmis.
Yleensä kukaan ei kysy, että mitä ja miten syöt? Miten liikut, nukut, rentoudut? Mitä ajattelet ja tunnet? Kun mitään ei osata, on tulos tämä, miljoonat ihmiset myrkkykoukussa. Ei oikein tiedä itkiskö vai nauraisko näille lääketiedeuskovaislle hörhöille.
Minä kävin masennuksen ja ahdistuksen takia psykiatrilla. Käynti loppui kolmanteen kertaan kun psykiatri alkoi tuijottaa vihaisesti ja tiukkasi "Miksi et itke? Miksi et itke?" kun puhuin koulukiusaamisesta ja lapsuuden vaikeista asioista. Sanoin että ei juuri nyt tunnu siltä, ja että en tykkää itkeä tuntemattoman edessä. Psykiatrin käytös ahdisti niin että pyysin siirtoa toiselle psykiatrille, mutta tämä tyyppi ilmeisesti suuttui koska siirrosta kieltäydyttiin ja hoito lopetettiin; papereissa luki "Ei tunne olevansa hoidon tarpeessa. Antisosiaalinen persoonallisuushäiriö." Antisosiaalinen, minä, joka ei edes pysty katsomaan väkivaltakohtauksia telkkarissa..? Tämä tapahtui Englannissa.
...
Vielä Suomessa asuessani kävin Helsingissä samoista syistä psykiatrilla, mutta äitini pelkäsi niin paljon muutamien lapsuuden ikävien asioiden ilmituloa että hän soitteli tälle psykiatrille ja vannotti ettei minun puheisiini pidä uskoa. Eipä tämä nainen sitten uskonut, vaan syytti valehtelusta ja huomionhakuisuudesta, ja kaikkein älyttömintä oli kun hän väitti tupakoinnin aiheuttavan masennusta..! Miten nämä ihmiset saavat pitää ammattinsa, kysynpä vaan.
Entä jos yleislääkäri nostaa vanhan psyk. diagnoosin esille ja vähättelee potilaan fyysisiä oireita. Tai pamauttaa masennusdiagnoosin esim. ruoka-aineallergian sijasta. Kun ei tutkita niin sitten arvataan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on hyviä kokemuksia. Mun terapeutti on tosi ihana ja ymmärtää, kysyy jos selitän epäselvästi, ja viitsin korjata kyllä jos hän tajuaa väärin sanomani. Mulle ei oo tehty mustetestiä, vaan jonkinlainen piirrostesti.
Siinä näytettiin kuvia, joiden ympärille mun täytyi keksiä tarina. Esim yksi kuva oli pimeästä huoneesta, jossa sängyssä makasi joku, ja siihen huoneeseen kajasti valo missä toisen ihmisen varjo. Siis todella yksinkertaisesti piirrettyjä. No mun mieli keksi kaikkiin kuviin aika synkkiä juttuja, mutta juuri mun mieltähän ne yrittää ymmärtää. Miksi mä ajattelen noin ja mitä ajatuksia mulle herää tuosta ja tuosta.
Mä oon saanut tosi paljon apua, lääkitystä oon kokeillut mut ei vaikuttanut, enemmän nuo keskustelut yms. Alkaa tajuamaan miksi itsessä tapahtuu niin kuin tapahtuu. Ja aika paljon on tajunnut uutta.
Eikä tän tarkoitus ole että "ootte väärässä psykiatria on maailman parasta!!" vaan se, että myös toisenlaisia kokemuksia löytyy.
T. N20
Lisäyksenä edelliseen. Olen myös käynyt sellaisilla lääkäreillä mitkä on ihan sekoja. Jos ei päässä viiraa ennestään niin sen käynnin jälkeen kyllä. Kävin unettomuuden takia psyk lääkärillä. Hän alkoi kosketella käsiäni ja tutkia niitä. Koska pureskelen kynsiä, niin eihän ne kovin nätit ole. Lääkärin mielestä se osoittaa että mulla on vakava pakko-oireinen häiriö ja siihen tarvitsen lääkkeet. Myös painoni on noussut (olen alkanut käymään salilla, massaa on tullut kyllä mutta peilistä en huonolta näytä, sen tiedän) niin hän alkoi psyykkaamaan siihen, että ahmin suruuni.
Tiedostan, nämä oireet joillakin on merkkejä sairaudesta ja huonovointisuudesta. Mutta kyllä pitäisi sitä potilasta uskoa, ja tajuta, että kaikki eivät niitä kynsiä jyrsi ahdistuksen vallassa yms.
N20
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En muutes ymmärrä sitä musteläikkätestiä. Mikä siinä on ideana? Pitääkö siinä siis nähdä jotain tiettyä ettei oo sekopää? Mulle on tehty se myös.
https://en.wikipedia.org/wiki/Rorschach_test
Projektiivinen huuhaa testi. Suomessa tätä vaan innokkaasti käytetään "diagnosoinnin" tueksi :D
Olen tehnyt. Työterveyslaitoksella muutama vuosi sitten. Olin soveltuvuusarvioinnissa valtion asiantuntijatehtävään. Vähän leuka loksahti, kun psykologi otti ne testikuvat esille.
Olin jatkuvasti sairaana (flunssia, influenssia jne.) ja jouduin olemaan paljon sairauslomalla.
Arvelin, että minulla on syöpä, koska äidilläni on syöpä. Työterveyslääkärin mielestä ei ollut syöpää, vaan korkean senkan perusteella nivelrikko. (Minulla ei ole nivelrikkoa.)
Työnantaja epäili, että päässäni on vikaa ja lähetti minut psykiatrille.
Psykiatri totesi, että olen henkisesti terve, mutta fyysisesti sairas.
Sain puoli vuotta myöhemmin syöpädiagnoosin ja minulla oli erittäin huono ennuste. Sairastuin, koska vastustuskykyni oli heikentynyt.
Fiksu ja asiallinen psykiatri, joka osasi työnsä ja ymmärsi, mistä on kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kertoisin, miten naispsykiatri suhtautui raiskaukseen, niin kukaan ei uskoisi. Meni aikaa, ennen kuin pystyin tekemään siitä naisesta kantelun, mutta se tuskin vaikutti häneen mitenkään, vastasi vain jotain ympäripyöreää. Tuo kaikki oli sellaista mitä en pysty vieläkään kunnolla ajattelemaan. Se on vain kaaoksena mielessä.
Keski-ikäinen nainen, aika yksinkertaisen oloinen jos se jotain selittää, ja jotenkin itseäni helpottaa miettiä järjellistä selitystä. Kaikkien ei pitäisi päästä lääkikseen. Puoskari voi tehdä ihmismielen parissa jopa enemmän hallaa kuin ruumiin.
Psykiatrien mielestä lääkkeilläkään ei ole haittavaikutuksia. Kaikki haittavaikutukset ovat potilaan päässä. Kaikki muut lekurit ovat tiukkaan sävyyn todenneet "kaikilla lääkkeillä on haittavaikutuksia", jos olen vastaanotolla pohdiskellut ääneen uuden lääkityksen potentiaalisia haittoja. Kumpia tohtoreita tässä nyt sitten uskoisi. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lisäyksenä edelliseen. Olen myös käynyt sellaisilla lääkäreillä mitkä on ihan sekoja. Jos ei päässä viiraa ennestään niin sen käynnin jälkeen kyllä. Kävin unettomuuden takia psyk lääkärillä. Hän alkoi kosketella käsiäni ja tutkia niitä. Koska pureskelen kynsiä, niin eihän ne kovin nätit ole. Lääkärin mielestä se osoittaa että mulla on vakava pakko-oireinen häiriö ja siihen tarvitsen lääkkeet. Myös painoni on noussut (olen alkanut käymään salilla, massaa on tullut kyllä mutta peilistä en huonolta näytä, sen tiedän) niin hän alkoi psyykkaamaan siihen, että ahmin suruuni.
Tiedostan, nämä oireet joillakin on merkkejä sairaudesta ja huonovointisuudesta. Mutta kyllä pitäisi sitä potilasta uskoa, ja tajuta, että kaikki eivät niitä kynsiä jyrsi ahdistuksen vallassa yms.
N20
Pääsin murrosikäisenä eroon kynsienpureskelusta kasvattamalla kynnen kerrallaan - ja onnistuin. Suosittelen. (Pidin itse iljettävänä tapaa, jossa söin likaisia kynsiäni.)
Vierailija kirjoitti:
Psykiatrit eivät muuten koskaan erehdy diagnooseissaan. Oletteko huomanneet?
Ei pidä paikkansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy sanoa, että itsekin olen kokenut tavallisesta keskustelusta, että psykiatri tarttui "tuomitsevasti" sanomisiini. Esim. kerran kun kysyi millä sivuilla kävi netissä enkä heti vastannut, ehkä ajattelin että on noloa kertoa missä kaikkialla kävin, olen aika ujo enkä aina vastaa kaikkiin kysymyksiin, koska tuntuu kiusalliselta vastata. Sitten kun mainitsinkin yhden sivun, hän ihmetteli miksen halunnut kertoa käyväni kyseisellä sivulla.
Jotenkin tuntui oudolta. Sen sivunhan minä nimenomaan kerroin kaikista niistä sivuista, joilla käyn. Hän siis ihmetteli, miksi salasin kyseistä sivua (vaikka juuri sitä en salannut, vaan en kertonut MUITA sivuja).
Hän tuntui olettavan asioita, joita ei ole tapahtunut ja joista en ole sanonut mitään.
Kerran kun sanoin, etten usko erääseen toiseen ihmiseen liittyvään asiaan tapahtuvan muutosta (ihan järkevä oletus), hän sanoi jotenkin nyrpeästi, että se on sitä negatiivista/kielteistä ajattelua. Ehkä olenkin yleisesti pessimisti, mutta tuossa tilanteessa ajattelin realistisesti. Ja jos olisinkin ajatellut pessimistisesti, niin tarvitsiko sitä todeta niin tuomitsevasti ja väheksyen?
Muutenkin jäänyt jotenkin outo maku suuhun. Aika pienistä asioista kyllä, onko se sitten vain tämän henkilön puhetapa tai käytös, josta saattoi tulla tuomittu vaikutelma? (Minulla ei kuitenkaan tule tuollaista vaikutelmaa muista ihmisistä, vaan nimenomaan tästä yhdestä.)
Onko noilla psykiatreilla jokin ennakko-oletus, että asiakas on jotenkin "epäilyttävä" ja sitten löydetään tätä oletusta tukevia "todisteita"? Ikänsä puolesta tuota psykiatria olisi voinut luulla kokeneeksi, mutta onko se kokemus sitten joskus vain sitä, että kun on törmätty kaiken maailman hulluihin, niin nähdään sitä samaa jatkossakin, vaikka aihetta ei olisi...
Rupesin jo miettimään, että ehkä hän on ammattilaisena niin kokenut, että näkee lävitseni, että oikeasti olenkin tuomittava ihminen, ja muut ovat ystävällisempiä, koska eivät vain näe todellista luonnettani. Haha...(?)
Mäkin muistan, tosin yhden psykologin, johdatelleen minua alkuhaastattelussa. Maalaili kauhean synkkiä tulevaisuusnäkymiä ja sanoi että mulla on varmaan tosi toivoton olo. Kannustavaako?
Masennustestilomakkeessahan ne kysymykset ovat tarkempia ja niistä harhoistakin on selvät kysymykset, eikä vastata kyllä tai ei, vaan asteikolla. Muistaakseni?
Vierailija kirjoitti:
No eipä ole yllätys. Minulle psykiatrin pölkkypää määritteli migreenin aurat psykoosiksi ja se seisoo mulla edelleenkin potilaspapereissa "skitsofrenia" :D Kummasti aurat ja siten "skitsofrenian" oireet loppui seinään kun sain neurologilta migreeniin estolääkkeet. Valituksen olen tehnyt, mutta eipä auttanut, kun hullun leima on jo prujuissa ja pysyy.
Ei voi olla totta :O Täytyyhän noin räikeä virhe korjata papereihin. Mitä kautta teit valituksen?
Vierailija kirjoitti:
Psykiatrit eivät muuten koskaan erehdy diagnooseissaan. Oletteko huomanneet?
Eivätkä joudun minläänlaiseen vastuuseen. Esimerkki: latastaan masennuslääkkeet käteen, aloitetaan lääkitys kotona avohoidossa ja sen seurauksena potilas tappaa 100 ihmistä. Ei seuraamusta lääkärille, vaikka lääkkeessä lukee selvästi, että voi aiheuttaa itsetuhoisia ajatuksia yms.
Vierailija kirjoitti:
Psykiatrien mielestä lääkkeilläkään ei ole haittavaikutuksia. Kaikki haittavaikutukset ovat potilaan päässä. Kaikki muut lekurit ovat tiukkaan sävyyn todenneet "kaikilla lääkkeillä on haittavaikutuksia", jos olen vastaanotolla pohdiskellut ääneen uuden lääkityksen potentiaalisia haittoja. Kumpia tohtoreita tässä nyt sitten uskoisi. :D
Pakkausselostetta. Lääkärillä ei oikeasti ola minkäänlaista vastuuta ja heidän sanomisensa ovat yhtä päteviä kuin jeesuksesta saarnaavan papin paskanjauhanta.
Itse olen kerran osallistunut sellaisen henkilön hoitoon, jolla oli vuosia (2-5v?) sitten diagnosoitu skitsofrenia, tosin en enää muista tarkempaa diagnoosia. Nyt sitten minun aikanani psykiatri alkoi epäilemään tätä diagnoosia. Eli joskus jopa näinkin :)