HS: Avioerossa aloitteen tekee yleensä nainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittavaa, että artikkelissa sanottiin, että miehet on romanttisia ja naiset pragmaattisia. Jotenkin en vain saa sulatettua sitä, koska miten mies on romanttinen, jos se ei ikinä näytä sitä, ei sano sitä ja luuhaa vaan nurkassa. Ja samalla nainen pyörittää koko huushollia. Ei mee mun jakeluun, missä pienessä mielessä se miehen romanttisuus sitten muka on.

Tätä minäkin ihmettelin erotessa. Mies valitti romanttisuuden puutetta, kun itse oli koko suhteen ajan puhumaton ajattelematon möykky.

Noin se valitettavasti tuntuu menevän. Avioliitossani aikoinaan annoin vuosien ajan joka ikinen aamu miehelleni aamulla töihinlähtösuukon, jonka hän otti vastaan lähinnä kyllästyneen näköisenä. Lopulta lopetin tavan, kun vastaanotto oli sellainen. Myöhemmin perheterapiassa mies valitti terapeutille kuinka en enää sitäkään antanut.

Nyt suhteellisen uudessa (alle 2v) suhteessa huomaan olevani jälleen yksin se, joka silittelee poskea ja pussailee ja mies vain "antaa sen tapahtua". Päätin kokeeksi olla silittelemättä ja tekemättä aloitteita. Eipä ole muutamaan päivään ollut isommin fyysistä kontaktia, tuntuu että on oltu enemmän kavereita kuin pariskunta.

Miten pitkään teidän pitää tutustua toiseen, että huomaatte nää romanttisuuden puutteet? Vai ettekö vaan välitä alkuvaiheessa, että tilanne on tämä? Jotenkin tuntuu vaan oudolta, että alatte edes parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa.

Näin kirjoittaa ihminen, jolla ei ole mitään kokemusta toisen sukupuolen kanssa seurustelusta, alkuhuumasta jne.

Väitätkö, että homosuhteissa ei voi olla alkuhuumaa tai romanttisuutta? No, moukka olet kuitenkin käytöksesi perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Minusta näistä eroissa on kysymys vain siitä, että rakkaus loppuu. Sehän se ratkaisee lopulta. Parsuhde ei ole taloudellinen vaihdantasuhde, vaan tunneside ratkaisee. Rakastanko? Ja rakastetaanko minua?

Mun mielestä tää on kautta aikain huonoin syy. Ei se rakkaus voi yhtäkkiä vaan hävitä, jos molemmat kantaa kortta kekoon. Tää on yleen tekosyy sille, että ei kun me ei vaan jaksettu panostaa parisuhteeseen. Jos suhde on jatkunut samaan tapaan kuin aina ennenkin, mutta vasta siinä 55v. alkaa ärsyttää ja ero siten mielessä, niin muutoshan on tapahtunut itsessä. Ei se rakkaus vain häviä, JOS siihen panostetaan säännöllisesti.

Itse menen kaikkiin parisuhteisiin sillä oletuksella, että se päättyy eroon. Naisen tyytyväisenä oleminen on mahdottomuus ja mies ajautuu ikuiseen kierteeseen yrittäessään tyydyttää kaikkia oikkuja.

Kun kohtaa faktat, stressi helpottaa eikä ero huoleta.

Samall tulee toki omaisuus suojattua ja elämä rakennettua muunkin kuin yhden märän onkalon ympärille.

Jostain syystä tämäkin kiukuttaa naisia.

No, ei ole oma ongelmani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä itse uskon että 80% eroista olisi vältettävissä sillä että miehet oppisivat kohtaamaan naisten tunteita ja osallistumaan niihin. 

Näinhän se menee. Miesten tunteet, kuka niistä välittää??

Sä kuvasit juuri sen tilanteen, mikä tapahtuu huonossa liitossakin, johon juuri kommentillani viittasin.

Naisella huono olla liitossa, esim. tuntee vastuun painavan liikaa ja hän kertoo tästä miehelleen lauantaina saunanlauteilla. "tuntuu että kannan yksin vastuun ja tuntuu että joudun huolehtimaan kaikista ja kaikesta, ja joudun laiminlyömään täysin sen mitä itse tarvitsisin, voitaisiinko miettiä jotain ettei tuntuisi tältä..."

Mies vastaa kiukkupäissään: "Entäs minä sitten?! Teen pitkää päivää töissä, rakennan terassia kesälomalla jne...."

Aivan väärä, hyökkäävä ja hajottava tapa ja johtuu siitä että moni mies ei osaa käsitellä toisen tunteita, pitäisi yrittää sopeutua sen toisen olotilaan ja tunteeseen. Empatiaa. Ratkaista ongelma eikä hyökätä.

SITTEN vasta keskitytään sen miehen tarpeisiin kun ensimmäinen asia on käsitelty. 

Mun mielestä tuollainen tilanne on enemmän kuin tavallinen lähes jokaisessa liitossa, kertokaa tekin että oletteko samaa mieltä vai olenko mielestänne ihan hakoteillä...

ehkä miesnäkökulmani sokaisee minut, mutta naisen viesti kuulostaa hyökkäykseltä johon ei voi vastata muuten kuin sanomalla omat ongelmansa puolustukseksi ... Naiset voisivat oppia sanomaan mitä haluavat eikä, että nyt on asiat huonosti.  Näin ongelmanratkaisuhaluisena miehenä tuommoiset avaukset ajavat minut umpikujaan ja taistelija sisällä nousee vastarintaan.

Ja sitten kun nainen sanoo mitä haluaa ("osallistu lastenhoitoon", "imuroi joskus", "vie roskat") niin hän on nalkuttava akka ja syy sille, että pitää ottaa se toinenkin kalja.

Tähän voisin vielä täydentää, että minä haluaisin vastaavassa tilanteessa etsiä niitä ratkaisuja yhdesdä, en komennella siippaa kuin pikkulasta viemään roskat yms. Mieheni valittaa siitä, että otan esille parisuhteen ongelmia esittämättä ratkaiduehdotuksia. Enhän minä voi niitä ratkaisuja toiselle sanella tyyliin tästä eteenpäin meillä harrastetaan seksiä 4krt/vko.

Öö, olisiko se "komentelu" nimenomaan yksi ratkaisuyritys? Jos naisen mielestä ongelma on se, että mies ei oma-aloitteisesti osallistu kotitöihin, niin mitä muita vaihtoehtoja siinä on kuin pyytää miestä viemään roskat, jos ei hän itse niitä tajua viedä. Jos mies käyttäytyy kuin pikkulapsi (=ei muka tajua, että kotitöitä pitää tehdä), häntä kyllä saa minusta komennellakin kuin pikkulasta. Jos minä olisin niin taukki, etten esimerkiksi tajua tehdä lapsille ruokaa, niin kyllä minulle saisi tulla sanomaan, että tee ruokaa. Miten ihmeessä minä voisin siitä loukkaantua?

Koskakohan ihmiset huomaavat kuinka tappelevat kuitenkin epäolennaisista? Eipä sitä taideta tapella siitä kumman vuoro tiskata tai viedä roskat vaan siitä koenko saavani arvostusta kotonani. HUomioiko puoliso minua. Ja kun ton hoksaa voi miettiä huomioinko minä mitenkään positiivisesti sitä kumppania vai onko viestini vain moitetta. Koska jos noin on ei se toinen jaksa yhtään yrittää ja muuttaa tyyliään: toinen motkottaa ja toinen pysyy passiivisena kun paskaa sataa niskaan joka tapauksessa. Näinhän se ero saadaan kytemään molempien päähän. Ja jos ei omaa käytöstään, herkkyyttä huomata toinen parisuhteessa, osaa muuttaa  toistetaan sama virsi seuraavassa suhteessa.

Päällimmäiseksi tästä keskustelusta jäi, että jos nyt on pakko naimisiin mennä, niin miesten kannattaisi ottaa ero paljon useammin ja aikaisemmin, koska se kotka siinä vieressä vaan kyttää parasta mahdollista tilaisuutta putsata taskut ja häipyä jonkun jo valmiiksi odottavan miehen luokse. (Naiset myös pettävät useammin http://www.iltalehti.fi/lukijat/200802217277736_ll.shtml).

Miksi siis tuhlata aikaansa naisiin, jotka ovat aina tyytymättömiä, jotka on opetettu tyytymättömiksi, ja jotka imevät itseensä kulttuurista kaikkimullehetiasiat ja tämän mahdottomuuden edessä uhriutuvat ja alkavat syyllistää miehiä, joka ei koskaan voi tienata tarpeeksi tai koskaan olla oikealla tavalla läsnä - ei vaikka on naisen kasvattama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh, olen juurikin kotitöihin osallistuva, vastuunsa kantava, toisen huomioiva mies. Yllätys yllätys, nämä ominaisuudet eivät todellisuudessa ole palaneen puusentin arvoisia näin nuorten aikuisten parisuhdemarkkinoilla! Lihakset, iso penis, sosiaalinen status yms houkuttavat naisia, ja sen mukaan mies valitaan. Sitten viisikymppisenä erotaan ja sanotaan, että no kun mies ei osallistu kotitöihin, kanna vastuuta, huomioi minua...

Liikut väärissä porukoissa, jos tämä on kokemuksesi. Minun tuttavapiirissäni ei yksikään nainen ole valinnut miestään lihasten tai sosiaalisen statuksen perusteella. Peniksen koosta en osaa sanoa, kun en ole ystävieni miesten mittoja kysellyt. Oma mieheni on lyhyehkö, ylipainoinen, kaikkea muuta kuin lihaksikas, penis on korkeintaan keskikokoinen eikä hän ole sosiaaliselta statukseltaan mitenkään merkittävä. Hän on kuitenkin luonteeltaan mitä mahtavin: huomioiva, huumorintajuinen, empaattinen ja oikeudenmukainen. Mies kokkaa ja tekee kotitöitä, arvostaa minua ja osoittaa välittämistään sanoin ja teoin. En voisi parempaa miestä toivoa! Kerron hänelle joka päivä, miten onnellinen olen. Samanlaisia harmonisia parisuhteita tuntuu myös ystävilläni olevan.

Hyvä juttu. Kuitenkin ketjun aihe kielii siitä, että varsin usein asia ei ole noin hyvin. Kysymys kuuluu: miksi on tehty niin typerä valinta alun perinkään?

Jutussa käsiteltiin 50-60-vuotiaiden eroja. Tuon ikäiset kuuluvat vielä konservatiivisemmin ajattelevaan sukupolveen. Aikanaan on menty yhteen ja perustettu perhe, koska niin kuuluu tehdä. Moni keski-ikäinen mies on kuitenkin sosiaalisilta taidoiltaan aika heikko, eikä välineitä parisuhteen tunnepuolen hoitamiseen ole. Myös alkoholismia on aivan valtavasti vanhempien miesten joukossa. Nuoremmat, noin kolmekymppiset miehet ovat jo ihan erilaisia. Kun ajattelen mitä tahansa tuntemaani pariskuntaa missä tahansa ikäluokassa, nousee esille yksi yhdistävä tekijä: molemminpuolinen arvostus ja toisen huomioiminen.

Joo, nykyään suhteet kestääkin mainiosti.

Eivät kestäkään, mutta jutussa käsiteltiin nimenomaan 50-60-vuotiaiden eroja, jotka tapahtuvat yleensä eri syistä kuin erot vaikka 40-vuotiaana. En ymmärrä, miksi "yhdessä vaikka väkisin" on ihanne, kun ulkopuolinenkin näkee, miten onnettomia monet liitot ovat. Onnettomia liittoja oli myös menneisyydessä, enkä mitenkään voi ihailla esimerkiksi isovanhempieni elämänmittaista liittoa, jossa isoäiti katseli vuosikymmeniä isoisän ryyppäämistä, hakkaamista ja pettämistä.

Miksei ne naiset sitten vieläkään sitten osaa valita? Vai onko kuten tuolla kirjoitettiin, että eri vaiheisiin eri mies?

Mistäs valitset? En ymmärrä tätäkään argumenttia, että huono parisuhde on naisen vika, koska hän valitsi väärin. Jos ajatellaan, että on kyse kuitenkin aika laajasta ilmiöstä, niin aika pienet mahdollisuuden naisella on valita oikein.

Eli suurin osa miehistä on vääriä ja suhteet menee siksi pieleen ja nainen eroaa. Sitäkö tarkoitit?

No aika pitkälti näin. Onhan tässä nyt esim moneen otteeseen todettu, että suuri osa miehistä ei vain ota sitä vastuuta arjesta, perheestä ja parisuhteesta. Miten asia ratkeaisi valitsemalla toisen samanlaisen?

Eli mammapalstan mutulla mennään, niin ja metatyöllä. Olisiko kannatanut Sinkkuelämää-sarjan katselemisen sijasta miettiä oikeita asioita niin kuin sitä, että äidithän ne lapset ovat omineet ja kasvattaneet miten sattuu. Nykyään tilanne on vielä pahempi ja narsistipenskaa pukkaa joka puskasta ja tuhoaa koulun ja yhteiskunnan.

Nyt en ymmärtänyt. Siis mitä olisi pitänyt miettiä? Ettei olisi pitänyt pariutua ollenkaan? Eikö nyt puhuttukaan siitä, että olisi pitänyt osata valita oikeanlainen mies. Miten se olisi miettimisellä parantunut, jos niitä "narsistipenskoja pukkaa joka puskasta"?

Tuo naistenlehtiin nojaaminen on jotenkin kummallista, jos naistenlehdissä suositellaan eroa, sen pitäisi tällöin näkyä myös nuoremmissa naisissa kuin 50-vuotiaissa. Lisäksi myös miehet lukevat naistenlehtiä, vaikkakin salaa, mutta senkin pitäisi aiheuttaa sitten miesten alkuunlaittamia avioeroja.

Kirsikkana kakun päällä, että naistenlehtiä lukemattomat myös eroavat.

Onpa taas kaukaa haettu.

Ilmeisesti videopelit aiheuttavat sen, etteivät miehet kykene roskia viemään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittavaa, että artikkelissa sanottiin, että miehet on romanttisia ja naiset pragmaattisia. Jotenkin en vain saa sulatettua sitä, koska miten mies on romanttinen, jos se ei ikinä näytä sitä, ei sano sitä ja luuhaa vaan nurkassa. Ja samalla nainen pyörittää koko huushollia. Ei mee mun jakeluun, missä pienessä mielessä se miehen romanttisuus sitten muka on.

Tätä minäkin ihmettelin erotessa. Mies valitti romanttisuuden puutetta, kun itse oli koko suhteen ajan puhumaton ajattelematon möykky.

Noin se valitettavasti tuntuu menevän. Avioliitossani aikoinaan annoin vuosien ajan joka ikinen aamu miehelleni aamulla töihinlähtösuukon, jonka hän otti vastaan lähinnä kyllästyneen näköisenä. Lopulta lopetin tavan, kun vastaanotto oli sellainen. Myöhemmin perheterapiassa mies valitti terapeutille kuinka en enää sitäkään antanut.

Nyt suhteellisen uudessa (alle 2v) suhteessa huomaan olevani jälleen yksin se, joka silittelee poskea ja pussailee ja mies vain "antaa sen tapahtua". Päätin kokeeksi olla silittelemättä ja tekemättä aloitteita. Eipä ole muutamaan päivään ollut isommin fyysistä kontaktia, tuntuu että on oltu enemmän kavereita kuin pariskunta.

Miten pitkään teidän pitää tutustua toiseen, että huomaatte nää romanttisuuden puutteet? Vai ettekö vaan välitä alkuvaiheessa, että tilanne on tämä? Jotenkin tuntuu vaan oudolta, että alatte edes parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa.

Miten paljon ja miten pitkistä parisuhteista sinulla on kokemusta? En, en alkanut parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa, päinvastoin, minä olin hulluna häneen ja koin saavani vastarakkautta. Naimisiin menimme vajaan neljän vuoden seurustelun jälkeen. Avioliiton ja lapsen saamisen jälkeen minä jäin yksin puhaltelemaan romantiikkaa ja hellyyttä suhteeseemme.

Mulla on 2-10v parisuhteista kokemusta.

Etkö sitten osannut valita parisuhteeseen kerralla sellaista kumppania, jonka kanssa suhde olisi kestänyt?

En, koska nämä suhteet on kaatuneet siihen jatkuvaan vaatimuslistojen pitenemiseen. Aluksihan nämä naiset ovat tietenkin olleet tyytyväisiä suhteeseen kanssani.

Tästä sivusta kysyisin, mitä tämä vaatimuslistan piteneminen on pitänyt sisällään? Ihan konkreettisia asioita.

Omien harrastusten vähentämistä/lopettamista, parisuhdeajan vähenemistä, puolison huomioimisen lisäämistä, enemmän kodinhoitoon panostamista, minua loukkaavien ihmisten hyväksymistä, omien tunteiden kertomisen lopettamista. tässä nyt aluks, mitä tuli ensin mieleen.

Naiseen pitää aina suhtautua sillä tavalla, että 15minuutissa olet käsitellyt eron ja valmis lähtemään. Käytännössähän tämä ei nykyään toimi kun usein on puoliksi omistettuja taloa/osakkeita jne, mutta itse olen taistellut vaimon prameilunhalua sen verran vastaan, että asuntona on sellainen josta voin hänet lunastaa ulos jos ja kun ero tulee. Ei tarvitse itse lähteä asuntokerjuulle omasta kodista. Ihan tervettä suhtautua suhteeseen sillä tavalla, että se päättyy kyllä. Tilastot tukevat tätä väitettä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä itse uskon että 80% eroista olisi vältettävissä sillä että miehet oppisivat kohtaamaan naisten tunteita ja osallistumaan niihin. 

Näinhän se menee. Miesten tunteet, kuka niistä välittää??

Sä kuvasit juuri sen tilanteen, mikä tapahtuu huonossa liitossakin, johon juuri kommentillani viittasin.
Naisella huono olla liitossa, esim. tuntee vastuun painavan liikaa ja hän kertoo tästä miehelleen lauantaina saunanlauteilla. "tuntuu että kannan yksin vastuun ja tuntuu että joudun huolehtimaan kaikista ja kaikesta, ja joudun laiminlyömään täysin sen mitä itse tarvitsisin, voitaisiinko miettiä jotain ettei tuntuisi tältä..."
Mies vastaa kiukkupäissään: "Entäs minä sitten?! Teen pitkää päivää töissä, rakennan terassia kesälomalla jne...."
Aivan väärä, hyökkäävä ja hajottava tapa ja johtuu siitä että moni mies ei osaa käsitellä toisen tunteita, pitäisi yrittää sopeutua sen toisen olotilaan ja tunteeseen. Empatiaa. Ratkaista ongelma eikä hyökätä.
SITTEN vasta keskitytään sen miehen tarpeisiin kun ensimmäinen asia on käsitelty. 
Mun mielestä tuollainen tilanne on enemmän kuin tavallinen lähes jokaisessa liitossa, kertokaa tekin että oletteko samaa mieltä vai olenko mielestänne ihan hakoteillä...

ehkä miesnäkökulmani sokaisee minut, mutta naisen viesti kuulostaa hyökkäykseltä johon ei voi vastata muuten kuin sanomalla omat ongelmansa puolustukseksi ... Naiset voisivat oppia sanomaan mitä haluavat eikä, että nyt on asiat huonosti.  Näin ongelmanratkaisuhaluisena miehenä tuommoiset avaukset ajavat minut umpikujaan ja taistelija sisällä nousee vastarintaan.

Ja sitten kun nainen sanoo mitä haluaa ("osallistu lastenhoitoon", "imuroi joskus", "vie roskat") niin hän on nalkuttava akka ja syy sille, että pitää ottaa se toinenkin kalja.

Tähän voisin vielä täydentää, että minä haluaisin vastaavassa tilanteessa etsiä niitä ratkaisuja yhdesdä, en komennella siippaa kuin pikkulasta viemään roskat yms. Mieheni valittaa siitä, että otan esille parisuhteen ongelmia esittämättä ratkaiduehdotuksia. Enhän minä voi niitä ratkaisuja toiselle sanella tyyliin tästä eteenpäin meillä harrastetaan seksiä 4krt/vko.

Öö, olisiko se "komentelu" nimenomaan yksi ratkaisuyritys? Jos naisen mielestä ongelma on se, että mies ei oma-aloitteisesti osallistu kotitöihin, niin mitä muita vaihtoehtoja siinä on kuin pyytää miestä viemään roskat, jos ei hän itse niitä tajua viedä. Jos mies käyttäytyy kuin pikkulapsi (=ei muka tajua, että kotitöitä pitää tehdä), häntä kyllä saa minusta komennellakin kuin pikkulasta. Jos minä olisin niin taukki, etten esimerkiksi tajua tehdä lapsille ruokaa, niin kyllä minulle saisi tulla sanomaan, että tee ruokaa. Miten ihmeessä minä voisin siitä loukkaantua?

Koskakohan ihmiset huomaavat kuinka tappelevat kuitenkin epäolennaisista? Eipä sitä taideta tapella siitä kumman vuoro tiskata tai viedä roskat vaan siitä koenko saavani arvostusta kotonani. HUomioiko puoliso minua. Ja kun ton hoksaa voi miettiä huomioinko minä mitenkään positiivisesti sitä kumppania vai onko viestini vain moitetta. Koska jos noin on ei se toinen jaksa yhtään yrittää ja muuttaa tyyliään: toinen motkottaa ja toinen pysyy passiivisena kun paskaa sataa niskaan joka tapauksessa. Näinhän se ero saadaan kytemään molempien päähän. Ja jos ei omaa käytöstään, herkkyyttä huomata toinen parisuhteessa, osaa muuttaa  toistetaan sama virsi seuraavassa suhteessa.

Minusta suuri osa näistä ongelmista liittyy siihen, että se, mikä toiselle on itsestäänselvyys, ei olekaan toiselle ja miten aikuisuus ja vastuu ymmärretään. Naisille on itsestäänselvää, että kukaan ei tule sitä asuntoa siivoamaan ja lapsen myötä jätetään ylimääräiset aikaavievät hömpötykset. Miehelle tämä taas pitäisi erikseen kertoa ja silloinkin siihen liittyy joitakin kynnyskysymyksiä. Minusta äärimmäisen turhauttavaa, että aikuinen ihminen ei osaa tällaisia asioita ajatella omilla aivoillaan. En usko, että sitä paskaa sataa niskaan, jos nämä asiat hoituvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittavaa, että artikkelissa sanottiin, että miehet on romanttisia ja naiset pragmaattisia. Jotenkin en vain saa sulatettua sitä, koska miten mies on romanttinen, jos se ei ikinä näytä sitä, ei sano sitä ja luuhaa vaan nurkassa. Ja samalla nainen pyörittää koko huushollia. Ei mee mun jakeluun, missä pienessä mielessä se miehen romanttisuus sitten muka on.

Tätä minäkin ihmettelin erotessa. Mies valitti romanttisuuden puutetta, kun itse oli koko suhteen ajan puhumaton ajattelematon möykky.

Noin se valitettavasti tuntuu menevän. Avioliitossani aikoinaan annoin vuosien ajan joka ikinen aamu miehelleni aamulla töihinlähtösuukon, jonka hän otti vastaan lähinnä kyllästyneen näköisenä. Lopulta lopetin tavan, kun vastaanotto oli sellainen. Myöhemmin perheterapiassa mies valitti terapeutille kuinka en enää sitäkään antanut.
Nyt suhteellisen uudessa (alle 2v) suhteessa huomaan olevani jälleen yksin se, joka silittelee poskea ja pussailee ja mies vain "antaa sen tapahtua". Päätin kokeeksi olla silittelemättä ja tekemättä aloitteita. Eipä ole muutamaan päivään ollut isommin fyysistä kontaktia, tuntuu että on oltu enemmän kavereita kuin pariskunta.

Miten pitkään teidän pitää tutustua toiseen, että huomaatte nää romanttisuuden puutteet? Vai ettekö vaan välitä alkuvaiheessa, että tilanne on tämä? Jotenkin tuntuu vaan oudolta, että alatte edes parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa.

Miten paljon ja miten pitkistä parisuhteista sinulla on kokemusta? En, en alkanut parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa, päinvastoin, minä olin hulluna häneen ja koin saavani vastarakkautta. Naimisiin menimme vajaan neljän vuoden seurustelun jälkeen. Avioliiton ja lapsen saamisen jälkeen minä jäin yksin puhaltelemaan romantiikkaa ja hellyyttä suhteeseemme.

Mulla on 2-10v parisuhteista kokemusta.

Etkö sitten osannut valita parisuhteeseen kerralla sellaista kumppania, jonka kanssa suhde olisi kestänyt?

En, koska nämä suhteet on kaatuneet siihen jatkuvaan vaatimuslistojen pitenemiseen. Aluksihan nämä naiset ovat tietenkin olleet tyytyväisiä suhteeseen kanssani.

Tästä sivusta kysyisin, mitä tämä vaatimuslistan piteneminen on pitänyt sisällään? Ihan konkreettisia asioita.

Omien harrastusten vähentämistä/lopettamista, parisuhdeajan vähenemistä, puolison huomioimisen lisäämistä, enemmän kodinhoitoon panostamista, minua loukkaavien ihmisten hyväksymistä, omien tunteiden kertomisen lopettamista. tässä nyt aluks, mitä tuli ensin mieleen.

Jos teillä on lapsia, nämä samat vaatimukset ovat koskeneet moninkertaisesti myös sitä kumppaniasi. En tiedä, mihin liittyy loukkaavien ihmisten hyväksyminen. Ehkä sukulaisiinne/ystäviinne (=tukiverkot). Tunteiden kertomisen lopettamiseen en osaa kommentoida, kun en oikein näe sitä minään vaatimuksena, vaan ensioireena parisuhteen päättymiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas lisää syitä valita MGTOW. Tämäkin ketju osoittaa, kuinka suuressa arvossa suomalainen nainen pitää suomalaista miestä.

Suomalainen nainen on väkivaltainen, viinaan menevä, kärsii usein mt-ongelmista, rahanahne lompakkoloinen, prinsessaharhailija , joka mitätöi ja vähättelee miehiä joka käänteessä.

Tämä on jotenkin hauska defenssi. "Naiset ei halua olla minun kanssani, en minäkään sitten halua olla heidän kanssaan, siitäs saavat typerät naiset, jääkööt itkemään perääni." Repliikin loppuun mennessä on jo unohdettu, mitä alussa sanottiin.

Olen MGTOW-valintani tehnyt jo aikaa sitten. Käyn palstalla vain nauramassa naisten prinsessaharhoille, ja yritän varoittaa muita miehiä teistä käärmeistä. Eksäni soittelee edelleen perääni ja itkee kun ei osaa sulaketta vaihtaa tai lattiakaivoa putsata.

Kovin mukavaa ei tunnu tuo MGTOW-elämäsi olevan, jos palstalla alati notkuminen ja naisten taukoamaton ajattelu ja haukkuminen on kiinnostavampaa kuin ne omat polut.

Kuvitteletko tosissasi , että palstalle kirjoittaa vain yksi MGTOW-mies?

Mitä, kaikkien MGTOW-miesten tiet vievät Roo... mammapalstalle?

Ei nää oo MGTOW vaan MGTTMP ( = Men Go To The MammaPalsta)

Kipeältä tuntuu käyvän feministiin itsenäisten miesten kirjoitukset.

Olenko mä feministi? En ollut tiennytkään.

Ongelmasi tuntuu olevan nyanssien tajun puute. Iloittelu MGTOW-palstaroikkujien kustannuksella ei ole kipeää vaan nimenomaan äärimmäisen hupaisaa (joskin samalla vähän hävettävää ja iljettävää, ikään kuin tökkisi kastematoa tjtn.)

Btw, jos olisit itsenäinen mies, tuskin roikkuisit täällä sormi sojossa ja ääni väpättäen syyttelemässä äitiä ja sitä tietä kaikkia naisia ongelmistasi. Olisit kulkemassa niitä omia, raikkaiden tuulten puhaltelemia polkujasi. Mutta ei, täällä alati vaan...

Vierailija kirjoitti:

Tuo naistenlehtiin nojaaminen on jotenkin kummallista, jos naistenlehdissä suositellaan eroa, sen pitäisi tällöin näkyä myös nuoremmissa naisissa kuin 50-vuotiaissa. Lisäksi myös miehet lukevat naistenlehtiä, vaikkakin salaa, mutta senkin pitäisi aiheuttaa sitten miesten alkuunlaittamia avioeroja.

Kirsikkana kakun päällä, että naistenlehtiä lukemattomat myös eroavat.

Onpa taas kaukaa haettu.

Ilmeisesti videopelit aiheuttavat sen, etteivät miehet kykene roskia viemään?

Minäkään en lue naistenlehtiä ja olen silti eronnut. En edes oikein tajua, minkälaisiin naistenlehtijuttuihin tässä viitataan. Jos joku vastavihitty julkkispari niissä hehkuttaa onneaan, kai jokainen nyt tajuaa, mistä siinä on kysymys. Ja jos taas joku julkkispari kertoo pitkästä liitostaan, niissähän nimenomaan korostetaan vaikeuksien voittamista. Miten tällaiset sitten saisivat ajattelemaan omasta parisuhteestaan epärealistisesti tai saisi ketään eroamaan?

Vierailija kirjoitti:

Naiseen pitää aina suhtautua sillä tavalla, että 15minuutissa olet käsitellyt eron ja valmis lähtemään. Käytännössähän tämä ei nykyään toimi kun usein on puoliksi omistettuja taloa/osakkeita jne, mutta itse olen taistellut vaimon prameilunhalua sen verran vastaan, että asuntona on sellainen josta voin hänet lunastaa ulos jos ja kun ero tulee. Ei tarvitse itse lähteä asuntokerjuulle omasta kodista. Ihan tervettä suhtautua suhteeseen sillä tavalla, että se päättyy kyllä. Tilastot tukevat tätä väitettä. 

Ja sitten sanotaan, että naisille tärkeintä on vain raha ja että mies arvostaa enemmän perhettä. :D Tuossakaan ei puhuttu parisuhteesta tai lapsista sanaakaan. Omankin exäni ensireaktio eropäätökseeni oli "taloa et sitten saa". Juu, en halunnutkaan. Minä sain lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittavaa, että artikkelissa sanottiin, että miehet on romanttisia ja naiset pragmaattisia. Jotenkin en vain saa sulatettua sitä, koska miten mies on romanttinen, jos se ei ikinä näytä sitä, ei sano sitä ja luuhaa vaan nurkassa. Ja samalla nainen pyörittää koko huushollia. Ei mee mun jakeluun, missä pienessä mielessä se miehen romanttisuus sitten muka on.

Tätä minäkin ihmettelin erotessa. Mies valitti romanttisuuden puutetta, kun itse oli koko suhteen ajan puhumaton ajattelematon möykky.

Noin se valitettavasti tuntuu menevän. Avioliitossani aikoinaan annoin vuosien ajan joka ikinen aamu miehelleni aamulla töihinlähtösuukon, jonka hän otti vastaan lähinnä kyllästyneen näköisenä. Lopulta lopetin tavan, kun vastaanotto oli sellainen. Myöhemmin perheterapiassa mies valitti terapeutille kuinka en enää sitäkään antanut.

Nyt suhteellisen uudessa (alle 2v) suhteessa huomaan olevani jälleen yksin se, joka silittelee poskea ja pussailee ja mies vain "antaa sen tapahtua". Päätin kokeeksi olla silittelemättä ja tekemättä aloitteita. Eipä ole muutamaan päivään ollut isommin fyysistä kontaktia, tuntuu että on oltu enemmän kavereita kuin pariskunta.

Miten pitkään teidän pitää tutustua toiseen, että huomaatte nää romanttisuuden puutteet? Vai ettekö vaan välitä alkuvaiheessa, että tilanne on tämä? Jotenkin tuntuu vaan oudolta, että alatte edes parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa.

Näin kirjoittaa ihminen, jolla ei ole mitään kokemusta toisen sukupuolen kanssa seurustelusta, alkuhuumasta jne.

Väitätkö, että homosuhteissa ei voi olla alkuhuumaa tai romanttisuutta? No, moukka olet kuitenkin käytöksesi perusteella.

Ai sä olitkin homo? Sori, toki voi varmaan olla alkuhuumaa teilläkin. Kuvittelin tässä mies-naiskeskustelussa puhuttavan heterosuhteista, vaikka tietysti tähän voi homotkin osallistua, ei siinä mitään. En vain ymmärrä, miksi kamalasti kiinnostut keskustelemaan naisten erohalukkuudesta, jos asia ei sinua mitenkää liikuta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä itse uskon että 80% eroista olisi vältettävissä sillä että miehet oppisivat kohtaamaan naisten tunteita ja osallistumaan niihin. 

Näinhän se menee. Miesten tunteet, kuka niistä välittää??

Sä kuvasit juuri sen tilanteen, mikä tapahtuu huonossa liitossakin, johon juuri kommentillani viittasin.Naisella huono olla liitossa, esim. tuntee vastuun painavan liikaa ja hän kertoo tästä miehelleen lauantaina saunanlauteilla. "tuntuu että kannan yksin vastuun ja tuntuu että joudun huolehtimaan kaikista ja kaikesta, ja joudun laiminlyömään täysin sen mitä itse tarvitsisin, voitaisiinko miettiä jotain ettei tuntuisi tältä..."Mies vastaa kiukkupäissään: "Entäs minä sitten?! Teen pitkää päivää töissä, rakennan terassia kesälomalla jne...."Aivan väärä, hyökkäävä ja hajottava tapa ja johtuu siitä että moni mies ei osaa käsitellä toisen tunteita, pitäisi yrittää sopeutua sen toisen olotilaan ja tunteeseen. Empatiaa. Ratkaista ongelma eikä hyökätä.SITTEN vasta keskitytään sen miehen tarpeisiin kun ensimmäinen asia on käsitelty. Mun mielestä tuollainen tilanne on enemmän kuin tavallinen lähes jokaisessa liitossa, kertokaa tekin että oletteko samaa mieltä vai olenko mielestänne ihan hakoteillä...

ehkä miesnäkökulmani sokaisee minut, mutta naisen viesti kuulostaa hyökkäykseltä johon ei voi vastata muuten kuin sanomalla omat ongelmansa puolustukseksi ... Naiset voisivat oppia sanomaan mitä haluavat eikä, että nyt on asiat huonosti.  Näin ongelmanratkaisuhaluisena miehenä tuommoiset avaukset ajavat minut umpikujaan ja taistelija sisällä nousee vastarintaan.

Ja sitten kun nainen sanoo mitä haluaa ("osallistu lastenhoitoon", "imuroi joskus", "vie roskat") niin hän on nalkuttava akka ja syy sille, että pitää ottaa se toinenkin kalja.

Tähän voisin vielä täydentää, että minä haluaisin vastaavassa tilanteessa etsiä niitä ratkaisuja yhdesdä, en komennella siippaa kuin pikkulasta viemään roskat yms. Mieheni valittaa siitä, että otan esille parisuhteen ongelmia esittämättä ratkaiduehdotuksia. Enhän minä voi niitä ratkaisuja toiselle sanella tyyliin tästä eteenpäin meillä harrastetaan seksiä 4krt/vko.

Öö, olisiko se "komentelu" nimenomaan yksi ratkaisuyritys? Jos naisen mielestä ongelma on se, että mies ei oma-aloitteisesti osallistu kotitöihin, niin mitä muita vaihtoehtoja siinä on kuin pyytää miestä viemään roskat, jos ei hän itse niitä tajua viedä. Jos mies käyttäytyy kuin pikkulapsi (=ei muka tajua, että kotitöitä pitää tehdä), häntä kyllä saa minusta komennellakin kuin pikkulasta. Jos minä olisin niin taukki, etten esimerkiksi tajua tehdä lapsille ruokaa, niin kyllä minulle saisi tulla sanomaan, että tee ruokaa. Miten ihmeessä minä voisin siitä loukkaantua?

Koskakohan ihmiset huomaavat kuinka tappelevat kuitenkin epäolennaisista? Eipä sitä taideta tapella siitä kumman vuoro tiskata tai viedä roskat vaan siitä koenko saavani arvostusta kotonani. HUomioiko puoliso minua. Ja kun ton hoksaa voi miettiä huomioinko minä mitenkään positiivisesti sitä kumppania vai onko viestini vain moitetta. Koska jos noin on ei se toinen jaksa yhtään yrittää ja muuttaa tyyliään: toinen motkottaa ja toinen pysyy passiivisena kun paskaa sataa niskaan joka tapauksessa. Näinhän se ero saadaan kytemään molempien päähän. Ja jos ei omaa käytöstään, herkkyyttä huomata toinen parisuhteessa, osaa muuttaa  toistetaan sama virsi seuraavassa suhteessa.

Minusta suuri osa näistä ongelmista liittyy siihen, että se, mikä toiselle on itsestäänselvyys, ei olekaan toiselle ja miten aikuisuus ja vastuu ymmärretään. Naisille on itsestäänselvää, että kukaan ei tule sitä asuntoa siivoamaan ja lapsen myötä jätetään ylimääräiset aikaavievät hömpötykset. Miehelle tämä taas pitäisi erikseen kertoa ja silloinkin siihen liittyy joitakin kynnyskysymyksiä. Minusta äärimmäisen turhauttavaa, että aikuinen ihminen ei osaa tällaisia asioita ajatella omilla aivoillaan. En usko, että sitä paskaa sataa niskaan, jos nämä asiat hoituvat.

Huomaatko, että sinnulla on tiukat käsitykset miten perhe-elämän kuuluu mennä. Mies ei saa harrastaa? Kerroitko tuon ennen lasten hankkimista? Ja noissa siisteysstandardeissakin monesti ne toisen omat ovat ne ainoat oikea, kumppanin ihan väärät. Elin naisena pitkään suhteessa miehen kanssa joka määritti kaikkien tällaisten asioiden standardit, minun tapani oli väärä. Ja tiedätkö, aloin passiiviseksi koska joka kerta tein väärin, en jaksanut, haukut sai joka tapauksessa. Nyt eron jälkeen oma huushollini on yllätys, hyvin siisti vaikka siivoankin ja täytän tiskikoneen väärin. Parisuhde on kompromisseja, ei sitä, että toinen huutaa säännöt ja haukkuu.

Vierailija kirjoitti:

Itse menen kaikkiin parisuhteisiin sillä oletuksella, että se päättyy eroon. Naisen tyytyväisenä oleminen on mahdottomuus ja mies ajautuu ikuiseen kierteeseen yrittäessään tyydyttää kaikkia oikkuja.
Kun kohtaa faktat, stressi helpottaa eikä ero huoleta.
Samall tulee toki omaisuus suojattua ja elämä rakennettua muunkin kuin yhden märän onkalon ympärille.
Jostain syystä tämäkin kiukuttaa naisia.
No, ei ole oma ongelmani.

Tässähän piileekin se suuri väärinkäsitys. Kun sinä kuvittelet, että tämä kiukuttaa naisia sen takia, etteivät he pääse omaisuuteesi käsiksi, et tule koskaan tajuamaan, että sinun pinnallisuutesi on ainoa asia, joka heitä kiukuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin virhe minkä naiset tekevät, on se että kuvittelevat Pyhän Vulvansa voimalla voivansa muuttaa miehen mieleisekseen sätkynukeksi. Rusinat pullasta, feminismin opein.

Kas, vulvamieskin heräsi tähän päivään ja pohtimaan taas feminismin syvintä olemusta. :)

Jotensin ällön sekaisen ihastuttavaa, että joku reppana pitää erittäin arkista ruumiinosaani (jollainen löytyy puolelta ihmiskuntaa) näin mystisenä ja kiehtovana, jopa pyhänä. :O

Ei ei ei, mutta muutamien kirjoittajien mielestä kyseessä on ollut pitkin ketjua yksi ja sama mies eli vulvamies koko ajan. Ei ole voinut olla eri miehiä, ei ole voinut olla eri mgtow-miehiä. Asia on loppuunkäsitelty, kun kaksi jankkaajaa niin sanoi.

Kukaan ei ennen sinua väittänyt tuota miesvihajankkaajaa vulvamieheksi. Sinäkö se siis olet ollut koko ajan? Wau!

Lupasin olla kommentoimatta sua, mutta nyt sä teet itsestäsi jo aivan täyden pellen. Noloa. Niin noloa, että pistäisin koneen kiinni, jos olisin sinä.

Kuinka olet voinut luvata olla kommentoimatta minua, kun tuo on ensimmäinen viestini tässä ketjussa? oletko paranoidinen? Jos et sinä ole kaikkien naisvihaviestien takana, niin ei täällä myöskään ole vain yksi nainenkaan kirjoittelemassa. Onko liian vaikea ymmärtää? Ilmeisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiseen pitää aina suhtautua sillä tavalla, että 15minuutissa olet käsitellyt eron ja valmis lähtemään. Käytännössähän tämä ei nykyään toimi kun usein on puoliksi omistettuja taloa/osakkeita jne, mutta itse olen taistellut vaimon prameilunhalua sen verran vastaan, että asuntona on sellainen josta voin hänet lunastaa ulos jos ja kun ero tulee. Ei tarvitse itse lähteä asuntokerjuulle omasta kodista. Ihan tervettä suhtautua suhteeseen sillä tavalla, että se päättyy kyllä. Tilastot tukevat tätä väitettä. 

Ja sitten sanotaan, että naisille tärkeintä on vain raha ja että mies arvostaa enemmän perhettä. :D Tuossakaan ei puhuttu parisuhteesta tai lapsista sanaakaan. Omankin exäni ensireaktio eropäätökseeni oli "taloa et sitten saa". Juu, en halunnutkaan. Minä sain lapset.

Se joka eroaa, haluaa samalla myös eroon nykyisisistä asumisjärjestelyistä. Sama henkilö sisiis pakkaa repun ja lähtee. Täysin loogista. Lapset ei tähän liity mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä itse uskon että 80% eroista olisi vältettävissä sillä että miehet oppisivat kohtaamaan naisten tunteita ja osallistumaan niihin. 

Näinhän se menee. Miesten tunteet, kuka niistä välittää??

Sä kuvasit juuri sen tilanteen, mikä tapahtuu huonossa liitossakin, johon juuri kommentillani viittasin.Naisella huono olla liitossa, esim. tuntee vastuun painavan liikaa ja hän kertoo tästä miehelleen lauantaina saunanlauteilla. "tuntuu että kannan yksin vastuun ja tuntuu että joudun huolehtimaan kaikista ja kaikesta, ja joudun laiminlyömään täysin sen mitä itse tarvitsisin, voitaisiinko miettiä jotain ettei tuntuisi tältä..."Mies vastaa kiukkupäissään: "Entäs minä sitten?! Teen pitkää päivää töissä, rakennan terassia kesälomalla jne...."Aivan väärä, hyökkäävä ja hajottava tapa ja johtuu siitä että moni mies ei osaa käsitellä toisen tunteita, pitäisi yrittää sopeutua sen toisen olotilaan ja tunteeseen. Empatiaa. Ratkaista ongelma eikä hyökätä.SITTEN vasta keskitytään sen miehen tarpeisiin kun ensimmäinen asia on käsitelty. Mun mielestä tuollainen tilanne on enemmän kuin tavallinen lähes jokaisessa liitossa, kertokaa tekin että oletteko samaa mieltä vai olenko mielestänne ihan hakoteillä...

ehkä miesnäkökulmani sokaisee minut, mutta naisen viesti kuulostaa hyökkäykseltä johon ei voi vastata muuten kuin sanomalla omat ongelmansa puolustukseksi ... Naiset voisivat oppia sanomaan mitä haluavat eikä, että nyt on asiat huonosti.  Näin ongelmanratkaisuhaluisena miehenä tuommoiset avaukset ajavat minut umpikujaan ja taistelija sisällä nousee vastarintaan.

Ja sitten kun nainen sanoo mitä haluaa ("osallistu lastenhoitoon", "imuroi joskus", "vie roskat") niin hän on nalkuttava akka ja syy sille, että pitää ottaa se toinenkin kalja.

Tähän voisin vielä täydentää, että minä haluaisin vastaavassa tilanteessa etsiä niitä ratkaisuja yhdesdä, en komennella siippaa kuin pikkulasta viemään roskat yms. Mieheni valittaa siitä, että otan esille parisuhteen ongelmia esittämättä ratkaiduehdotuksia. Enhän minä voi niitä ratkaisuja toiselle sanella tyyliin tästä eteenpäin meillä harrastetaan seksiä 4krt/vko.

Öö, olisiko se "komentelu" nimenomaan yksi ratkaisuyritys? Jos naisen mielestä ongelma on se, että mies ei oma-aloitteisesti osallistu kotitöihin, niin mitä muita vaihtoehtoja siinä on kuin pyytää miestä viemään roskat, jos ei hän itse niitä tajua viedä. Jos mies käyttäytyy kuin pikkulapsi (=ei muka tajua, että kotitöitä pitää tehdä), häntä kyllä saa minusta komennellakin kuin pikkulasta. Jos minä olisin niin taukki, etten esimerkiksi tajua tehdä lapsille ruokaa, niin kyllä minulle saisi tulla sanomaan, että tee ruokaa. Miten ihmeessä minä voisin siitä loukkaantua?

Koskakohan ihmiset huomaavat kuinka tappelevat kuitenkin epäolennaisista? Eipä sitä taideta tapella siitä kumman vuoro tiskata tai viedä roskat vaan siitä koenko saavani arvostusta kotonani. HUomioiko puoliso minua. Ja kun ton hoksaa voi miettiä huomioinko minä mitenkään positiivisesti sitä kumppania vai onko viestini vain moitetta. Koska jos noin on ei se toinen jaksa yhtään yrittää ja muuttaa tyyliään: toinen motkottaa ja toinen pysyy passiivisena kun paskaa sataa niskaan joka tapauksessa. Näinhän se ero saadaan kytemään molempien päähän. Ja jos ei omaa käytöstään, herkkyyttä huomata toinen parisuhteessa, osaa muuttaa  toistetaan sama virsi seuraavassa suhteessa.

Minusta suuri osa näistä ongelmista liittyy siihen, että se, mikä toiselle on itsestäänselvyys, ei olekaan toiselle ja miten aikuisuus ja vastuu ymmärretään. Naisille on itsestäänselvää, että kukaan ei tule sitä asuntoa siivoamaan ja lapsen myötä jätetään ylimääräiset aikaavievät hömpötykset. Miehelle tämä taas pitäisi erikseen kertoa ja silloinkin siihen liittyy joitakin kynnyskysymyksiä. Minusta äärimmäisen turhauttavaa, että aikuinen ihminen ei osaa tällaisia asioita ajatella omilla aivoillaan. En usko, että sitä paskaa sataa niskaan, jos nämä asiat hoituvat.

Huomaatko, että sinnulla on tiukat käsitykset miten perhe-elämän kuuluu mennä. Mies ei saa harrastaa? Kerroitko tuon ennen lasten hankkimista? Ja noissa siisteysstandardeissakin monesti ne toisen omat ovat ne ainoat oikea, kumppanin ihan väärät. Elin naisena pitkään suhteessa miehen kanssa joka määritti kaikkien tällaisten asioiden standardit, minun tapani oli väärä. Ja tiedätkö, aloin passiiviseksi koska joka kerta tein väärin, en jaksanut, haukut sai joka tapauksessa. Nyt eron jälkeen oma huushollini on yllätys, hyvin siisti vaikka siivoankin ja täytän tiskikoneen väärin. Parisuhde on kompromisseja, ei sitä, että toinen huutaa säännöt ja haukkuu.

Missä sanoin, että mies ei saa harrastaa? Tarkoitin, että jos perheeseen tulee lapsia, on kai ihan itsestään selvää, että aikaa harrastuksillekin on vähemmän. Miksi tämä pitäisi erikseen miehelle kertoa, kun nainen tietää tämän ja häntä se koskee kertomattakin?