HS: Avioerossa aloitteen tekee yleensä nainen

Vierailija kirjoitti:

Miehet oppivat tästäkin ketjusta sen, millainen suomalainen nainen oikeasti on.

Valitkaa MGTOW!

Niin. Tämä palsta taitaakin olla monelle viuruajamiehelle ainoa naiskontakti :D

Mä en tajua tuota, että nainen jotenkin kamalasti hyötyisi miehestä ja sen rahoista ja siksi olisi naimisissa :D Mun mies ei ainakaan mua elätä. Asuntolaina on puoliksi ym. Jos hän joskus mua enemmän tienaisi, niin sehän tarkoittaisi vain, että hänellä olisi enemmän rahaa käyttää itseensä.

Jutussa sanottiin se kaikkein oleellisin vihdoinkin "ääneen": avioliitto ylipäätään on mennyttä maailmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiseen pitää aina suhtautua sillä tavalla, että 15minuutissa olet käsitellyt eron ja valmis lähtemään. Käytännössähän tämä ei nykyään toimi kun usein on puoliksi omistettuja taloa/osakkeita jne, mutta itse olen taistellut vaimon prameilunhalua sen verran vastaan, että asuntona on sellainen josta voin hänet lunastaa ulos jos ja kun ero tulee. Ei tarvitse itse lähteä asuntokerjuulle omasta kodista. Ihan tervettä suhtautua suhteeseen sillä tavalla, että se päättyy kyllä. Tilastot tukevat tätä väitettä. 

Ja sitten sanotaan, että naisille tärkeintä on vain raha ja että mies arvostaa enemmän perhettä. :D Tuossakaan ei puhuttu parisuhteesta tai lapsista sanaakaan. Omankin exäni ensireaktio eropäätökseeni oli "taloa et sitten saa". Juu, en halunnutkaan. Minä sain lapset.

Se joka eroaa, haluaa samalla myös eroon nykyisisistä asumisjärjestelyistä. Sama henkilö sisiis pakkaa repun ja lähtee. Täysin loogista. Lapset ei tähän liity mitenkään.

Hohhoijaa. Tässä juuri se ero. Sinäkin ajattelit vain taloa ja omaisuutta. Pointti ei ollut se, kenelle talo kuluu, vaan se, mitkä asiat kukakin kokee tärkeimmäksi. Miehelle se oli talo, minulle lapset. Tällä perusteella on ihan turha tulla jauhamaan, miten naiset ovat julmia, ja ajattelevat vain rahaa tai että miehet olisivat oikeasti sitoutuneita perheisiinsä.

Jos asia olisi ollut toisin päin, että päätös erosta olisi tullut ex-mieheltäni, ensireaktioni ei todellakaan olisi ollut lähteä uhittelemaan talon omistuksesta, vaan ensimmäinen reaktioni olisi ollut, mitä lapsille tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Ei naiset halua rinnalleen ihmistä elämänmittaiselle matkalle, vaan tarpeidensa tyydyttäjän kuhunkin elämäntilanteeseen. Yksi mies ei näiden kaikkien vaiheiden tarpeita voi täyttää millään.

Sinkkuajat parikymppisenä: seksiä ja seikkailuja pahismiesten avulla

Perheen perustaminen kolmekymppisenä: nössykkämies, joka huolehtii kodin velvollisuuksista, lapsista ja mahdollistaa naisen jatkavan entisenlaista elämäänsä

Nelikymppisenä ensimmäinen ero: paluu perinteisen maskuliiniseen mieheen, jotta voisi tuntea itsensä jälleen naiseksi

Viidenkympin jälkeen hopeaero: tärkeintä on vain päästä miehestä eroon. Voi näet tulla koettelemuksia ja saattaa joutua auttamaan miestä, jos hänelle tulee terveydellisiä ongelmia

Tilastojen mukaan se on yleisemmin kyllä mies, joka hylkää sairastuneen puolisonsa. Nainen se useammin ryhtyy miehensä omaishoitajaksi.

Ja tuo väite, että nainen päättää parisuhteen aloittamisesta viittaa siihen, että nainen voi sanoa ei. Siis kuvitelkaa, että se Miss Suomi saakin valita, ottaa sen naapurin ällön sovinisti-Reinon vai ei. Onpa epistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittavaa, että artikkelissa sanottiin, että miehet on romanttisia ja naiset pragmaattisia. Jotenkin en vain saa sulatettua sitä, koska miten mies on romanttinen, jos se ei ikinä näytä sitä, ei sano sitä ja luuhaa vaan nurkassa. Ja samalla nainen pyörittää koko huushollia. Ei mee mun jakeluun, missä pienessä mielessä se miehen romanttisuus sitten muka on.

Tätä minäkin ihmettelin erotessa. Mies valitti romanttisuuden puutetta, kun itse oli koko suhteen ajan puhumaton ajattelematon möykky.

Noin se valitettavasti tuntuu menevän. Avioliitossani aikoinaan annoin vuosien ajan joka ikinen aamu miehelleni aamulla töihinlähtösuukon, jonka hän otti vastaan lähinnä kyllästyneen näköisenä. Lopulta lopetin tavan, kun vastaanotto oli sellainen. Myöhemmin perheterapiassa mies valitti terapeutille kuinka en enää sitäkään antanut.Nyt suhteellisen uudessa (alle 2v) suhteessa huomaan olevani jälleen yksin se, joka silittelee poskea ja pussailee ja mies vain "antaa sen tapahtua". Päätin kokeeksi olla silittelemättä ja tekemättä aloitteita. Eipä ole muutamaan päivään ollut isommin fyysistä kontaktia, tuntuu että on oltu enemmän kavereita kuin pariskunta.

Miten pitkään teidän pitää tutustua toiseen, että huomaatte nää romanttisuuden puutteet? Vai ettekö vaan välitä alkuvaiheessa, että tilanne on tämä? Jotenkin tuntuu vaan oudolta, että alatte edes parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa.

Miten paljon ja miten pitkistä parisuhteista sinulla on kokemusta? En, en alkanut parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa, päinvastoin, minä olin hulluna häneen ja koin saavani vastarakkautta. Naimisiin menimme vajaan neljän vuoden seurustelun jälkeen. Avioliiton ja lapsen saamisen jälkeen minä jäin yksin puhaltelemaan romantiikkaa ja hellyyttä suhteeseemme.

Mulla on 2-10v parisuhteista kokemusta.

Etkö sitten osannut valita parisuhteeseen kerralla sellaista kumppania, jonka kanssa suhde olisi kestänyt?

En, koska nämä suhteet on kaatuneet siihen jatkuvaan vaatimuslistojen pitenemiseen. Aluksihan nämä naiset ovat tietenkin olleet tyytyväisiä suhteeseen kanssani.

Tästä sivusta kysyisin, mitä tämä vaatimuslistan piteneminen on pitänyt sisällään? Ihan konkreettisia asioita.

Omien harrastusten vähentämistä/lopettamista, parisuhdeajan vähenemistä, puolison huomioimisen lisäämistä, enemmän kodinhoitoon panostamista, minua loukkaavien ihmisten hyväksymistä, omien tunteiden kertomisen lopettamista. tässä nyt aluks, mitä tuli ensin mieleen.

Jos teillä on lapsia, nämä samat vaatimukset ovat koskeneet moninkertaisesti myös sitä kumppaniasi. En tiedä, mihin liittyy loukkaavien ihmisten hyväksyminen. Ehkä sukulaisiinne/ystäviinne (=tukiverkot). Tunteiden kertomisen lopettamiseen en osaa kommentoida, kun en oikein näe sitä minään vaatimuksena, vaan ensioireena parisuhteen päättymiselle.

Kun kerran tiedät, niin miten ovat koskeneet moninkertaisesti puolisoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä itse uskon että 80% eroista olisi vältettävissä sillä että miehet oppisivat kohtaamaan naisten tunteita ja osallistumaan niihin. 

Näinhän se menee. Miesten tunteet, kuka niistä välittää??

Sä kuvasit juuri sen tilanteen, mikä tapahtuu huonossa liitossakin, johon juuri kommentillani viittasin.Naisella huono olla liitossa, esim. tuntee vastuun painavan liikaa ja hän kertoo tästä miehelleen lauantaina saunanlauteilla. "tuntuu että kannan yksin vastuun ja tuntuu että joudun huolehtimaan kaikista ja kaikesta, ja joudun laiminlyömään täysin sen mitä itse tarvitsisin, voitaisiinko miettiä jotain ettei tuntuisi tältä..."Mies vastaa kiukkupäissään: "Entäs minä sitten?! Teen pitkää päivää töissä, rakennan terassia kesälomalla jne...."Aivan väärä, hyökkäävä ja hajottava tapa ja johtuu siitä että moni mies ei osaa käsitellä toisen tunteita, pitäisi yrittää sopeutua sen toisen olotilaan ja tunteeseen. Empatiaa. Ratkaista ongelma eikä hyökätä.SITTEN vasta keskitytään sen miehen tarpeisiin kun ensimmäinen asia on käsitelty. Mun mielestä tuollainen tilanne on enemmän kuin tavallinen lähes jokaisessa liitossa, kertokaa tekin että oletteko samaa mieltä vai olenko mielestänne ihan hakoteillä...

ehkä miesnäkökulmani sokaisee minut, mutta naisen viesti kuulostaa hyökkäykseltä johon ei voi vastata muuten kuin sanomalla omat ongelmansa puolustukseksi ... Naiset voisivat oppia sanomaan mitä haluavat eikä, että nyt on asiat huonosti.  Näin ongelmanratkaisuhaluisena miehenä tuommoiset avaukset ajavat minut umpikujaan ja taistelija sisällä nousee vastarintaan.

Ja sitten kun nainen sanoo mitä haluaa ("osallistu lastenhoitoon", "imuroi joskus", "vie roskat") niin hän on nalkuttava akka ja syy sille, että pitää ottaa se toinenkin kalja.

Tähän voisin vielä täydentää, että minä haluaisin vastaavassa tilanteessa etsiä niitä ratkaisuja yhdesdä, en komennella siippaa kuin pikkulasta viemään roskat yms. Mieheni valittaa siitä, että otan esille parisuhteen ongelmia esittämättä ratkaiduehdotuksia. Enhän minä voi niitä ratkaisuja toiselle sanella tyyliin tästä eteenpäin meillä harrastetaan seksiä 4krt/vko.

Öö, olisiko se "komentelu" nimenomaan yksi ratkaisuyritys? Jos naisen mielestä ongelma on se, että mies ei oma-aloitteisesti osallistu kotitöihin, niin mitä muita vaihtoehtoja siinä on kuin pyytää miestä viemään roskat, jos ei hän itse niitä tajua viedä. Jos mies käyttäytyy kuin pikkulapsi (=ei muka tajua, että kotitöitä pitää tehdä), häntä kyllä saa minusta komennellakin kuin pikkulasta. Jos minä olisin niin taukki, etten esimerkiksi tajua tehdä lapsille ruokaa, niin kyllä minulle saisi tulla sanomaan, että tee ruokaa. Miten ihmeessä minä voisin siitä loukkaantua?

Koskakohan ihmiset huomaavat kuinka tappelevat kuitenkin epäolennaisista? Eipä sitä taideta tapella siitä kumman vuoro tiskata tai viedä roskat vaan siitä koenko saavani arvostusta kotonani. HUomioiko puoliso minua. Ja kun ton hoksaa voi miettiä huomioinko minä mitenkään positiivisesti sitä kumppania vai onko viestini vain moitetta. Koska jos noin on ei se toinen jaksa yhtään yrittää ja muuttaa tyyliään: toinen motkottaa ja toinen pysyy passiivisena kun paskaa sataa niskaan joka tapauksessa. Näinhän se ero saadaan kytemään molempien päähän. Ja jos ei omaa käytöstään, herkkyyttä huomata toinen parisuhteessa, osaa muuttaa  toistetaan sama virsi seuraavassa suhteessa.

Minusta suuri osa näistä ongelmista liittyy siihen, että se, mikä toiselle on itsestäänselvyys, ei olekaan toiselle ja miten aikuisuus ja vastuu ymmärretään. Naisille on itsestäänselvää, että kukaan ei tule sitä asuntoa siivoamaan ja lapsen myötä jätetään ylimääräiset aikaavievät hömpötykset. Miehelle tämä taas pitäisi erikseen kertoa ja silloinkin siihen liittyy joitakin kynnyskysymyksiä. Minusta äärimmäisen turhauttavaa, että aikuinen ihminen ei osaa tällaisia asioita ajatella omilla aivoillaan. En usko, että sitä paskaa sataa niskaan, jos nämä asiat hoituvat.

Huomaatko, että sinnulla on tiukat käsitykset miten perhe-elämän kuuluu mennä. Mies ei saa harrastaa? Kerroitko tuon ennen lasten hankkimista? Ja noissa siisteysstandardeissakin monesti ne toisen omat ovat ne ainoat oikea, kumppanin ihan väärät. Elin naisena pitkään suhteessa miehen kanssa joka määritti kaikkien tällaisten asioiden standardit, minun tapani oli väärä. Ja tiedätkö, aloin passiiviseksi koska joka kerta tein väärin, en jaksanut, haukut sai joka tapauksessa. Nyt eron jälkeen oma huushollini on yllätys, hyvin siisti vaikka siivoankin ja täytän tiskikoneen väärin. Parisuhde on kompromisseja, ei sitä, että toinen huutaa säännöt ja haukkuu.

Missä sanoin, että mies ei saa harrastaa? Tarkoitin, että jos perheeseen tulee lapsia, on kai ihan itsestään selvää, että aikaa harrastuksillekin on vähemmän. Miksi tämä pitäisi erikseen miehelle kertoa, kun nainen tietää tämän ja häntä se koskee kertomattakin?

Kirjoitit "hömpötyksistä". Eiköhän tämä sanavalinta kertonut ihan riittävästi asenteestasi miehelle tärkeitä juttuja kohtaan. Ei ihme, jos yhteisymmärrystä ei aina meinaa teillä löytyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittavaa, että artikkelissa sanottiin, että miehet on romanttisia ja naiset pragmaattisia. Jotenkin en vain saa sulatettua sitä, koska miten mies on romanttinen, jos se ei ikinä näytä sitä, ei sano sitä ja luuhaa vaan nurkassa. Ja samalla nainen pyörittää koko huushollia. Ei mee mun jakeluun, missä pienessä mielessä se miehen romanttisuus sitten muka on.

Tätä minäkin ihmettelin erotessa. Mies valitti romanttisuuden puutetta, kun itse oli koko suhteen ajan puhumaton ajattelematon möykky.

Noin se valitettavasti tuntuu menevän. Avioliitossani aikoinaan annoin vuosien ajan joka ikinen aamu miehelleni aamulla töihinlähtösuukon, jonka hän otti vastaan lähinnä kyllästyneen näköisenä. Lopulta lopetin tavan, kun vastaanotto oli sellainen. Myöhemmin perheterapiassa mies valitti terapeutille kuinka en enää sitäkään antanut.

Nyt suhteellisen uudessa (alle 2v) suhteessa huomaan olevani jälleen yksin se, joka silittelee poskea ja pussailee ja mies vain "antaa sen tapahtua". Päätin kokeeksi olla silittelemättä ja tekemättä aloitteita. Eipä ole muutamaan päivään ollut isommin fyysistä kontaktia, tuntuu että on oltu enemmän kavereita kuin pariskunta.

Miten pitkään teidän pitää tutustua toiseen, että huomaatte nää romanttisuuden puutteet? Vai ettekö vaan välitä alkuvaiheessa, että tilanne on tämä? Jotenkin tuntuu vaan oudolta, että alatte edes parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa.

Näin kirjoittaa ihminen, jolla ei ole mitään kokemusta toisen sukupuolen kanssa seurustelusta, alkuhuumasta jne.

Väitätkö, että homosuhteissa ei voi olla alkuhuumaa tai romanttisuutta? No, moukka olet kuitenkin käytöksesi perusteella.

Ai sä olitkin homo? Sori, toki voi varmaan olla alkuhuumaa teilläkin. Kuvittelin tässä mies-naiskeskustelussa puhuttavan heterosuhteista, vaikka tietysti tähän voi homotkin osallistua, ei siinä mitään. En vain ymmärrä, miksi kamalasti kiinnostut keskustelemaan naisten erohalukkuudesta, jos asia ei sinua mitenkää liikuta?

No miksi sinä sit mainitsit toisen sukupuolen kanssa seurustelun? Mitäs muita seurusteluvaihtoehtoja sinä sitten tiedät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiseen pitää aina suhtautua sillä tavalla, että 15minuutissa olet käsitellyt eron ja valmis lähtemään. Käytännössähän tämä ei nykyään toimi kun usein on puoliksi omistettuja taloa/osakkeita jne, mutta itse olen taistellut vaimon prameilunhalua sen verran vastaan, että asuntona on sellainen josta voin hänet lunastaa ulos jos ja kun ero tulee. Ei tarvitse itse lähteä asuntokerjuulle omasta kodista. Ihan tervettä suhtautua suhteeseen sillä tavalla, että se päättyy kyllä. Tilastot tukevat tätä väitettä. 

Ja sitten sanotaan, että naisille tärkeintä on vain raha ja että mies arvostaa enemmän perhettä. :D Tuossakaan ei puhuttu parisuhteesta tai lapsista sanaakaan. Omankin exäni ensireaktio eropäätökseeni oli "taloa et sitten saa". Juu, en halunnutkaan. Minä sain lapset.

Se joka eroaa, haluaa samalla myös eroon nykyisisistä asumisjärjestelyistä. Sama henkilö sisiis pakkaa repun ja lähtee. Täysin loogista. Lapset ei tähän liity mitenkään.

Voi myös olla, että eroaja haluaa eroon vain sohvasta ja siihen liimautuneesta henkilöstä. Eiköhän varallisuus ja tulot vaikuta aika paljon siihen, pitääkö kumpikaan yhteistä kotia vai lähtevätkö molemmat muualle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin virhe minkä naiset tekevät, on se että kuvittelevat Pyhän Vulvansa voimalla voivansa muuttaa miehen mieleisekseen sätkynukeksi. Rusinat pullasta, feminismin opein.

Kas, vulvamieskin heräsi tähän päivään ja pohtimaan taas feminismin syvintä olemusta. :)

Jotensin ällön sekaisen ihastuttavaa, että joku reppana pitää erittäin arkista ruumiinosaani (jollainen löytyy puolelta ihmiskuntaa) näin mystisenä ja kiehtovana, jopa pyhänä. :O

Ei ei ei, mutta muutamien kirjoittajien mielestä kyseessä on ollut pitkin ketjua yksi ja sama mies eli vulvamies koko ajan. Ei ole voinut olla eri miehiä, ei ole voinut olla eri mgtow-miehiä. Asia on loppuunkäsitelty, kun kaksi jankkaajaa niin sanoi.

Kukaan ei ennen sinua väittänyt tuota miesvihajankkaajaa vulvamieheksi. Sinäkö se siis olet ollut koko ajan? Wau!

Lupasin olla kommentoimatta sua, mutta nyt sä teet itsestäsi jo aivan täyden pellen. Noloa. Niin noloa, että pistäisin koneen kiinni, jos olisin sinä.

Kuinka olet voinut luvata olla kommentoimatta minua, kun tuo on ensimmäinen viestini tässä ketjussa? oletko paranoidinen? Jos et sinä ole kaikkien naisvihaviestien takana, niin ei täällä myöskään ole vain yksi nainenkaan kirjoittelemassa. Onko liian vaikea ymmärtää? Ilmeisesti.

Voi rakas ihminen, elä sit puutu toisten ihmisten keskusteluun.

Vierailija kirjoitti:

Jutussa sanottiin se kaikkein oleellisin vihdoinkin "ääneen": avioliitto ylipäätään on mennyttä maailmaa.

Ja tätä menoa myös parisuhteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittavaa, että artikkelissa sanottiin, että miehet on romanttisia ja naiset pragmaattisia. Jotenkin en vain saa sulatettua sitä, koska miten mies on romanttinen, jos se ei ikinä näytä sitä, ei sano sitä ja luuhaa vaan nurkassa. Ja samalla nainen pyörittää koko huushollia. Ei mee mun jakeluun, missä pienessä mielessä se miehen romanttisuus sitten muka on.

Tätä minäkin ihmettelin erotessa. Mies valitti romanttisuuden puutetta, kun itse oli koko suhteen ajan puhumaton ajattelematon möykky.

Noin se valitettavasti tuntuu menevän. Avioliitossani aikoinaan annoin vuosien ajan joka ikinen aamu miehelleni aamulla töihinlähtösuukon, jonka hän otti vastaan lähinnä kyllästyneen näköisenä. Lopulta lopetin tavan, kun vastaanotto oli sellainen. Myöhemmin perheterapiassa mies valitti terapeutille kuinka en enää sitäkään antanut.Nyt suhteellisen uudessa (alle 2v) suhteessa huomaan olevani jälleen yksin se, joka silittelee poskea ja pussailee ja mies vain "antaa sen tapahtua". Päätin kokeeksi olla silittelemättä ja tekemättä aloitteita. Eipä ole muutamaan päivään ollut isommin fyysistä kontaktia, tuntuu että on oltu enemmän kavereita kuin pariskunta.

Miten pitkään teidän pitää tutustua toiseen, että huomaatte nää romanttisuuden puutteet? Vai ettekö vaan välitä alkuvaiheessa, että tilanne on tämä? Jotenkin tuntuu vaan oudolta, että alatte edes parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa.

Miten paljon ja miten pitkistä parisuhteista sinulla on kokemusta? En, en alkanut parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa, päinvastoin, minä olin hulluna häneen ja koin saavani vastarakkautta. Naimisiin menimme vajaan neljän vuoden seurustelun jälkeen. Avioliiton ja lapsen saamisen jälkeen minä jäin yksin puhaltelemaan romantiikkaa ja hellyyttä suhteeseemme.

Mulla on 2-10v parisuhteista kokemusta.

Etkö sitten osannut valita parisuhteeseen kerralla sellaista kumppania, jonka kanssa suhde olisi kestänyt?

En, koska nämä suhteet on kaatuneet siihen jatkuvaan vaatimuslistojen pitenemiseen. Aluksihan nämä naiset ovat tietenkin olleet tyytyväisiä suhteeseen kanssani.

Tästä sivusta kysyisin, mitä tämä vaatimuslistan piteneminen on pitänyt sisällään? Ihan konkreettisia asioita.

Omien harrastusten vähentämistä/lopettamista, parisuhdeajan vähenemistä, puolison huomioimisen lisäämistä, enemmän kodinhoitoon panostamista, minua loukkaavien ihmisten hyväksymistä, omien tunteiden kertomisen lopettamista. tässä nyt aluks, mitä tuli ensin mieleen.

Jos teillä on lapsia, nämä samat vaatimukset ovat koskeneet moninkertaisesti myös sitä kumppaniasi. En tiedä, mihin liittyy loukkaavien ihmisten hyväksyminen. Ehkä sukulaisiinne/ystäviinne (=tukiverkot). Tunteiden kertomisen lopettamiseen en osaa kommentoida, kun en oikein näe sitä minään vaatimuksena, vaan ensioireena parisuhteen päättymiselle.

Kun kerran tiedät, niin miten ovat koskeneet moninkertaisesti puolisoa?

Jos sinä koet vaatimuslistan pitenemisen vain hänen mielivaltaisena oikkunaan, oletan, että on kyse tyypillisestä tapauksesta, jossa harrastusten vähentäminen, parisuhdeajan väheneminen ja kotitöiden lisääntyminen tulevat miehelle yllätyksenä ja nainen sopeutuu niihin siten, että mies ei edes huomaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin virhe minkä naiset tekevät, on se että kuvittelevat Pyhän Vulvansa voimalla voivansa muuttaa miehen mieleisekseen sätkynukeksi. Rusinat pullasta, feminismin opein.

Kas, vulvamieskin heräsi tähän päivään ja pohtimaan taas feminismin syvintä olemusta. :)

Jotensin ällön sekaisen ihastuttavaa, että joku reppana pitää erittäin arkista ruumiinosaani (jollainen löytyy puolelta ihmiskuntaa) näin mystisenä ja kiehtovana, jopa pyhänä. :O

Ei ei ei, mutta muutamien kirjoittajien mielestä kyseessä on ollut pitkin ketjua yksi ja sama mies eli vulvamies koko ajan. Ei ole voinut olla eri miehiä, ei ole voinut olla eri mgtow-miehiä. Asia on loppuunkäsitelty, kun kaksi jankkaajaa niin sanoi.

Kukaan ei ennen sinua väittänyt tuota miesvihajankkaajaa vulvamieheksi. Sinäkö se siis olet ollut koko ajan? Wau!

Lupasin olla kommentoimatta sua, mutta nyt sä teet itsestäsi jo aivan täyden pellen. Noloa. Niin noloa, että pistäisin koneen kiinni, jos olisin sinä.

Kuinka olet voinut luvata olla kommentoimatta minua, kun tuo on ensimmäinen viestini tässä ketjussa? oletko paranoidinen? Jos et sinä ole kaikkien naisvihaviestien takana, niin ei täällä myöskään ole vain yksi nainenkaan kirjoittelemassa. Onko liian vaikea ymmärtää? Ilmeisesti.

Voi rakas ihminen, elä sit puutu toisten ihmisten keskusteluun.

Kenen toisten? Sun eli vulvamiehen ja sen "suomalaisen naisen"? Sä siis OLET se ainoa mieskommentoija, okei. Mutta naisia on todellakin ollut tässä keskustelussa enemmän kuin yksi, voin vakuuttaa. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä itse uskon että 80% eroista olisi vältettävissä sillä että miehet oppisivat kohtaamaan naisten tunteita ja osallistumaan niihin. 

Näinhän se menee. Miesten tunteet, kuka niistä välittää??

Sä kuvasit juuri sen tilanteen, mikä tapahtuu huonossa liitossakin, johon juuri kommentillani viittasin.Naisella huono olla liitossa, esim. tuntee vastuun painavan liikaa ja hän kertoo tästä miehelleen lauantaina saunanlauteilla. "tuntuu että kannan yksin vastuun ja tuntuu että joudun huolehtimaan kaikista ja kaikesta, ja joudun laiminlyömään täysin sen mitä itse tarvitsisin, voitaisiinko miettiä jotain ettei tuntuisi tältä..."Mies vastaa kiukkupäissään: "Entäs minä sitten?! Teen pitkää päivää töissä, rakennan terassia kesälomalla jne...."Aivan väärä, hyökkäävä ja hajottava tapa ja johtuu siitä että moni mies ei osaa käsitellä toisen tunteita, pitäisi yrittää sopeutua sen toisen olotilaan ja tunteeseen. Empatiaa. Ratkaista ongelma eikä hyökätä.SITTEN vasta keskitytään sen miehen tarpeisiin kun ensimmäinen asia on käsitelty. Mun mielestä tuollainen tilanne on enemmän kuin tavallinen lähes jokaisessa liitossa, kertokaa tekin että oletteko samaa mieltä vai olenko mielestänne ihan hakoteillä...

ehkä miesnäkökulmani sokaisee minut, mutta naisen viesti kuulostaa hyökkäykseltä johon ei voi vastata muuten kuin sanomalla omat ongelmansa puolustukseksi ... Naiset voisivat oppia sanomaan mitä haluavat eikä, että nyt on asiat huonosti.  Näin ongelmanratkaisuhaluisena miehenä tuommoiset avaukset ajavat minut umpikujaan ja taistelija sisällä nousee vastarintaan.

Ja sitten kun nainen sanoo mitä haluaa ("osallistu lastenhoitoon", "imuroi joskus", "vie roskat") niin hän on nalkuttava akka ja syy sille, että pitää ottaa se toinenkin kalja.

Tähän voisin vielä täydentää, että minä haluaisin vastaavassa tilanteessa etsiä niitä ratkaisuja yhdesdä, en komennella siippaa kuin pikkulasta viemään roskat yms. Mieheni valittaa siitä, että otan esille parisuhteen ongelmia esittämättä ratkaiduehdotuksia. Enhän minä voi niitä ratkaisuja toiselle sanella tyyliin tästä eteenpäin meillä harrastetaan seksiä 4krt/vko.

Öö, olisiko se "komentelu" nimenomaan yksi ratkaisuyritys? Jos naisen mielestä ongelma on se, että mies ei oma-aloitteisesti osallistu kotitöihin, niin mitä muita vaihtoehtoja siinä on kuin pyytää miestä viemään roskat, jos ei hän itse niitä tajua viedä. Jos mies käyttäytyy kuin pikkulapsi (=ei muka tajua, että kotitöitä pitää tehdä), häntä kyllä saa minusta komennellakin kuin pikkulasta. Jos minä olisin niin taukki, etten esimerkiksi tajua tehdä lapsille ruokaa, niin kyllä minulle saisi tulla sanomaan, että tee ruokaa. Miten ihmeessä minä voisin siitä loukkaantua?

Koskakohan ihmiset huomaavat kuinka tappelevat kuitenkin epäolennaisista? Eipä sitä taideta tapella siitä kumman vuoro tiskata tai viedä roskat vaan siitä koenko saavani arvostusta kotonani. HUomioiko puoliso minua. Ja kun ton hoksaa voi miettiä huomioinko minä mitenkään positiivisesti sitä kumppania vai onko viestini vain moitetta. Koska jos noin on ei se toinen jaksa yhtään yrittää ja muuttaa tyyliään: toinen motkottaa ja toinen pysyy passiivisena kun paskaa sataa niskaan joka tapauksessa. Näinhän se ero saadaan kytemään molempien päähän. Ja jos ei omaa käytöstään, herkkyyttä huomata toinen parisuhteessa, osaa muuttaa  toistetaan sama virsi seuraavassa suhteessa.

Minusta suuri osa näistä ongelmista liittyy siihen, että se, mikä toiselle on itsestäänselvyys, ei olekaan toiselle ja miten aikuisuus ja vastuu ymmärretään. Naisille on itsestäänselvää, että kukaan ei tule sitä asuntoa siivoamaan ja lapsen myötä jätetään ylimääräiset aikaavievät hömpötykset. Miehelle tämä taas pitäisi erikseen kertoa ja silloinkin siihen liittyy joitakin kynnyskysymyksiä. Minusta äärimmäisen turhauttavaa, että aikuinen ihminen ei osaa tällaisia asioita ajatella omilla aivoillaan. En usko, että sitä paskaa sataa niskaan, jos nämä asiat hoituvat.

Huomaatko, että sinnulla on tiukat käsitykset miten perhe-elämän kuuluu mennä. Mies ei saa harrastaa? Kerroitko tuon ennen lasten hankkimista? Ja noissa siisteysstandardeissakin monesti ne toisen omat ovat ne ainoat oikea, kumppanin ihan väärät. Elin naisena pitkään suhteessa miehen kanssa joka määritti kaikkien tällaisten asioiden standardit, minun tapani oli väärä. Ja tiedätkö, aloin passiiviseksi koska joka kerta tein väärin, en jaksanut, haukut sai joka tapauksessa. Nyt eron jälkeen oma huushollini on yllätys, hyvin siisti vaikka siivoankin ja täytän tiskikoneen väärin. Parisuhde on kompromisseja, ei sitä, että toinen huutaa säännöt ja haukkuu.

Missä sanoin, että mies ei saa harrastaa? Tarkoitin, että jos perheeseen tulee lapsia, on kai ihan itsestään selvää, että aikaa harrastuksillekin on vähemmän. Miksi tämä pitäisi erikseen miehelle kertoa, kun nainen tietää tämän ja häntä se koskee kertomattakin?

Kirjoitit "hömpötyksistä". Eiköhän tämä sanavalinta kertonut ihan riittävästi asenteestasi miehelle tärkeitä juttuja kohtaan. Ei ihme, jos yhteisymmärrystä ei aina meinaa teillä löytyä.

Eikös hän kirjoittanut, että nainen tajuaa itsekin, että jättää omat hömpötyksensä lasten ollessa pieniä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiseen pitää aina suhtautua sillä tavalla, että 15minuutissa olet käsitellyt eron ja valmis lähtemään. Käytännössähän tämä ei nykyään toimi kun usein on puoliksi omistettuja taloa/osakkeita jne, mutta itse olen taistellut vaimon prameilunhalua sen verran vastaan, että asuntona on sellainen josta voin hänet lunastaa ulos jos ja kun ero tulee. Ei tarvitse itse lähteä asuntokerjuulle omasta kodista. Ihan tervettä suhtautua suhteeseen sillä tavalla, että se päättyy kyllä. Tilastot tukevat tätä väitettä. 

Ja sitten sanotaan, että naisille tärkeintä on vain raha ja että mies arvostaa enemmän perhettä. :D Tuossakaan ei puhuttu parisuhteesta tai lapsista sanaakaan. Omankin exäni ensireaktio eropäätökseeni oli "taloa et sitten saa". Juu, en halunnutkaan. Minä sain lapset.

Se joka eroaa, haluaa samalla myös eroon nykyisisistä asumisjärjestelyistä. Sama henkilö sisiis pakkaa repun ja lähtee. Täysin loogista. Lapset ei tähän liity mitenkään.

"Lapset ei tähän liity mitenkään". Kuulostat ihan tulevalta ex-mieheltäni. Tiedoksi sinulle ja muille päästäisen empatiakyvylla varustetuille, että lasten kannalta on aika iso asia kuka lähtee ja minne. Voin kuvitella, kuinka minunkin mieheni (tuleva ex) alkaisi eron alla pohtia, missä HÄN haluaa asua, miettimättä yhtään joutuuko lapset esim. vaihtamaan koulua tai eroon kavereistaan - hurjan isoja juttuja lapsille, joille ero on jo itsessäänkin melkoinen koettelemus. Itse olen jo aikaa sitten katsellut asuntoa tästä läheltä, juuri siksi että lasten elämässä säilyisi edes jotain ennallaan. Se, että sinkku-minäni asuisi kenties jossain muualla jos muita tekijöitä ei tarvitsisi ottaa huomioon, ei ole tässä tilanteessa se pointti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä itse uskon että 80% eroista olisi vältettävissä sillä että miehet oppisivat kohtaamaan naisten tunteita ja osallistumaan niihin. 

Näinhän se menee. Miesten tunteet, kuka niistä välittää??

Sä kuvasit juuri sen tilanteen, mikä tapahtuu huonossa liitossakin, johon juuri kommentillani viittasin.Naisella huono olla liitossa, esim. tuntee vastuun painavan liikaa ja hän kertoo tästä miehelleen lauantaina saunanlauteilla. "tuntuu että kannan yksin vastuun ja tuntuu että joudun huolehtimaan kaikista ja kaikesta, ja joudun laiminlyömään täysin sen mitä itse tarvitsisin, voitaisiinko miettiä jotain ettei tuntuisi tältä..."Mies vastaa kiukkupäissään: "Entäs minä sitten?! Teen pitkää päivää töissä, rakennan terassia kesälomalla jne...."Aivan väärä, hyökkäävä ja hajottava tapa ja johtuu siitä että moni mies ei osaa käsitellä toisen tunteita, pitäisi yrittää sopeutua sen toisen olotilaan ja tunteeseen. Empatiaa. Ratkaista ongelma eikä hyökätä.SITTEN vasta keskitytään sen miehen tarpeisiin kun ensimmäinen asia on käsitelty. Mun mielestä tuollainen tilanne on enemmän kuin tavallinen lähes jokaisessa liitossa, kertokaa tekin että oletteko samaa mieltä vai olenko mielestänne ihan hakoteillä...

ehkä miesnäkökulmani sokaisee minut, mutta naisen viesti kuulostaa hyökkäykseltä johon ei voi vastata muuten kuin sanomalla omat ongelmansa puolustukseksi ... Naiset voisivat oppia sanomaan mitä haluavat eikä, että nyt on asiat huonosti.  Näin ongelmanratkaisuhaluisena miehenä tuommoiset avaukset ajavat minut umpikujaan ja taistelija sisällä nousee vastarintaan.

Ja sitten kun nainen sanoo mitä haluaa ("osallistu lastenhoitoon", "imuroi joskus", "vie roskat") niin hän on nalkuttava akka ja syy sille, että pitää ottaa se toinenkin kalja.

Tähän voisin vielä täydentää, että minä haluaisin vastaavassa tilanteessa etsiä niitä ratkaisuja yhdesdä, en komennella siippaa kuin pikkulasta viemään roskat yms. Mieheni valittaa siitä, että otan esille parisuhteen ongelmia esittämättä ratkaiduehdotuksia. Enhän minä voi niitä ratkaisuja toiselle sanella tyyliin tästä eteenpäin meillä harrastetaan seksiä 4krt/vko.

Öö, olisiko se "komentelu" nimenomaan yksi ratkaisuyritys? Jos naisen mielestä ongelma on se, että mies ei oma-aloitteisesti osallistu kotitöihin, niin mitä muita vaihtoehtoja siinä on kuin pyytää miestä viemään roskat, jos ei hän itse niitä tajua viedä. Jos mies käyttäytyy kuin pikkulapsi (=ei muka tajua, että kotitöitä pitää tehdä), häntä kyllä saa minusta komennellakin kuin pikkulasta. Jos minä olisin niin taukki, etten esimerkiksi tajua tehdä lapsille ruokaa, niin kyllä minulle saisi tulla sanomaan, että tee ruokaa. Miten ihmeessä minä voisin siitä loukkaantua?

Koskakohan ihmiset huomaavat kuinka tappelevat kuitenkin epäolennaisista? Eipä sitä taideta tapella siitä kumman vuoro tiskata tai viedä roskat vaan siitä koenko saavani arvostusta kotonani. HUomioiko puoliso minua. Ja kun ton hoksaa voi miettiä huomioinko minä mitenkään positiivisesti sitä kumppania vai onko viestini vain moitetta. Koska jos noin on ei se toinen jaksa yhtään yrittää ja muuttaa tyyliään: toinen motkottaa ja toinen pysyy passiivisena kun paskaa sataa niskaan joka tapauksessa. Näinhän se ero saadaan kytemään molempien päähän. Ja jos ei omaa käytöstään, herkkyyttä huomata toinen parisuhteessa, osaa muuttaa  toistetaan sama virsi seuraavassa suhteessa.

Minusta suuri osa näistä ongelmista liittyy siihen, että se, mikä toiselle on itsestäänselvyys, ei olekaan toiselle ja miten aikuisuus ja vastuu ymmärretään. Naisille on itsestäänselvää, että kukaan ei tule sitä asuntoa siivoamaan ja lapsen myötä jätetään ylimääräiset aikaavievät hömpötykset. Miehelle tämä taas pitäisi erikseen kertoa ja silloinkin siihen liittyy joitakin kynnyskysymyksiä. Minusta äärimmäisen turhauttavaa, että aikuinen ihminen ei osaa tällaisia asioita ajatella omilla aivoillaan. En usko, että sitä paskaa sataa niskaan, jos nämä asiat hoituvat.

Huomaatko, että sinnulla on tiukat käsitykset miten perhe-elämän kuuluu mennä. Mies ei saa harrastaa? Kerroitko tuon ennen lasten hankkimista? Ja noissa siisteysstandardeissakin monesti ne toisen omat ovat ne ainoat oikea, kumppanin ihan väärät. Elin naisena pitkään suhteessa miehen kanssa joka määritti kaikkien tällaisten asioiden standardit, minun tapani oli väärä. Ja tiedätkö, aloin passiiviseksi koska joka kerta tein väärin, en jaksanut, haukut sai joka tapauksessa. Nyt eron jälkeen oma huushollini on yllätys, hyvin siisti vaikka siivoankin ja täytän tiskikoneen väärin. Parisuhde on kompromisseja, ei sitä, että toinen huutaa säännöt ja haukkuu.

Missä sanoin, että mies ei saa harrastaa? Tarkoitin, että jos perheeseen tulee lapsia, on kai ihan itsestään selvää, että aikaa harrastuksillekin on vähemmän. Miksi tämä pitäisi erikseen miehelle kertoa, kun nainen tietää tämän ja häntä se koskee kertomattakin?

Kirjoitit "hömpötyksistä". Eiköhän tämä sanavalinta kertonut ihan riittävästi asenteestasi miehelle tärkeitä juttuja kohtaan. Ei ihme, jos yhteisymmärrystä ei aina meinaa teillä löytyä.

No nimenomaan puhuinkin hömpötyksistä, enkä harrastuksista. Jos on yksi tai kaksi "oikeaa" harrastusta ja niiden lisäksi vapaa-aikaa on ollut tapana viettää vain hengailemalla kavereiden kanssa puuhailemassa jotain pientä, milloin mitäkin (autoajelua, kortinpeluuta, saunomista, kalastamista, lennokkien lennättämistä, mönkijäleikkejä jne), niin eikö ole ihan loogista, että jos haluaa pitää ne "oikeat" harrastukset, ne muut höönäilyt vähenevät. Tai sitten jos arvostaa enemmän sitä kavereiden kanssa hengailemista, niin sitten vähenevät ne muut harrastukset. Jostain on pakko nipistää, vaikka miten olisi miehelle tärkeitä juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä itse uskon että 80% eroista olisi vältettävissä sillä että miehet oppisivat kohtaamaan naisten tunteita ja osallistumaan niihin. 

Näinhän se menee. Miesten tunteet, kuka niistä välittää??

Sä kuvasit juuri sen tilanteen, mikä tapahtuu huonossa liitossakin, johon juuri kommentillani viittasin.Naisella huono olla liitossa, esim. tuntee vastuun painavan liikaa ja hän kertoo tästä miehelleen lauantaina saunanlauteilla. "tuntuu että kannan yksin vastuun ja tuntuu että joudun huolehtimaan kaikista ja kaikesta, ja joudun laiminlyömään täysin sen mitä itse tarvitsisin, voitaisiinko miettiä jotain ettei tuntuisi tältä..."Mies vastaa kiukkupäissään: "Entäs minä sitten?! Teen pitkää päivää töissä, rakennan terassia kesälomalla jne...."Aivan väärä, hyökkäävä ja hajottava tapa ja johtuu siitä että moni mies ei osaa käsitellä toisen tunteita, pitäisi yrittää sopeutua sen toisen olotilaan ja tunteeseen. Empatiaa. Ratkaista ongelma eikä hyökätä.SITTEN vasta keskitytään sen miehen tarpeisiin kun ensimmäinen asia on käsitelty. Mun mielestä tuollainen tilanne on enemmän kuin tavallinen lähes jokaisessa liitossa, kertokaa tekin että oletteko samaa mieltä vai olenko mielestänne ihan hakoteillä...

ehkä miesnäkökulmani sokaisee minut, mutta naisen viesti kuulostaa hyökkäykseltä johon ei voi vastata muuten kuin sanomalla omat ongelmansa puolustukseksi ... Naiset voisivat oppia sanomaan mitä haluavat eikä, että nyt on asiat huonosti.  Näin ongelmanratkaisuhaluisena miehenä tuommoiset avaukset ajavat minut umpikujaan ja taistelija sisällä nousee vastarintaan.

Ja sitten kun nainen sanoo mitä haluaa ("osallistu lastenhoitoon", "imuroi joskus", "vie roskat") niin hän on nalkuttava akka ja syy sille, että pitää ottaa se toinenkin kalja.

Tähän voisin vielä täydentää, että minä haluaisin vastaavassa tilanteessa etsiä niitä ratkaisuja yhdesdä, en komennella siippaa kuin pikkulasta viemään roskat yms. Mieheni valittaa siitä, että otan esille parisuhteen ongelmia esittämättä ratkaiduehdotuksia. Enhän minä voi niitä ratkaisuja toiselle sanella tyyliin tästä eteenpäin meillä harrastetaan seksiä 4krt/vko.

Öö, olisiko se "komentelu" nimenomaan yksi ratkaisuyritys? Jos naisen mielestä ongelma on se, että mies ei oma-aloitteisesti osallistu kotitöihin, niin mitä muita vaihtoehtoja siinä on kuin pyytää miestä viemään roskat, jos ei hän itse niitä tajua viedä. Jos mies käyttäytyy kuin pikkulapsi (=ei muka tajua, että kotitöitä pitää tehdä), häntä kyllä saa minusta komennellakin kuin pikkulasta. Jos minä olisin niin taukki, etten esimerkiksi tajua tehdä lapsille ruokaa, niin kyllä minulle saisi tulla sanomaan, että tee ruokaa. Miten ihmeessä minä voisin siitä loukkaantua?

Koskakohan ihmiset huomaavat kuinka tappelevat kuitenkin epäolennaisista? Eipä sitä taideta tapella siitä kumman vuoro tiskata tai viedä roskat vaan siitä koenko saavani arvostusta kotonani. HUomioiko puoliso minua. Ja kun ton hoksaa voi miettiä huomioinko minä mitenkään positiivisesti sitä kumppania vai onko viestini vain moitetta. Koska jos noin on ei se toinen jaksa yhtään yrittää ja muuttaa tyyliään: toinen motkottaa ja toinen pysyy passiivisena kun paskaa sataa niskaan joka tapauksessa. Näinhän se ero saadaan kytemään molempien päähän. Ja jos ei omaa käytöstään, herkkyyttä huomata toinen parisuhteessa, osaa muuttaa  toistetaan sama virsi seuraavassa suhteessa.

Minusta suuri osa näistä ongelmista liittyy siihen, että se, mikä toiselle on itsestäänselvyys, ei olekaan toiselle ja miten aikuisuus ja vastuu ymmärretään. Naisille on itsestäänselvää, että kukaan ei tule sitä asuntoa siivoamaan ja lapsen myötä jätetään ylimääräiset aikaavievät hömpötykset. Miehelle tämä taas pitäisi erikseen kertoa ja silloinkin siihen liittyy joitakin kynnyskysymyksiä. Minusta äärimmäisen turhauttavaa, että aikuinen ihminen ei osaa tällaisia asioita ajatella omilla aivoillaan. En usko, että sitä paskaa sataa niskaan, jos nämä asiat hoituvat.

Huomaatko, että sinnulla on tiukat käsitykset miten perhe-elämän kuuluu mennä. Mies ei saa harrastaa? Kerroitko tuon ennen lasten hankkimista? Ja noissa siisteysstandardeissakin monesti ne toisen omat ovat ne ainoat oikea, kumppanin ihan väärät. Elin naisena pitkään suhteessa miehen kanssa joka määritti kaikkien tällaisten asioiden standardit, minun tapani oli väärä. Ja tiedätkö, aloin passiiviseksi koska joka kerta tein väärin, en jaksanut, haukut sai joka tapauksessa. Nyt eron jälkeen oma huushollini on yllätys, hyvin siisti vaikka siivoankin ja täytän tiskikoneen väärin. Parisuhde on kompromisseja, ei sitä, että toinen huutaa säännöt ja haukkuu.

Missä sanoin, että mies ei saa harrastaa? Tarkoitin, että jos perheeseen tulee lapsia, on kai ihan itsestään selvää, että aikaa harrastuksillekin on vähemmän. Miksi tämä pitäisi erikseen miehelle kertoa, kun nainen tietää tämän ja häntä se koskee kertomattakin?

Kirjoitit "hömpötyksistä". Eiköhän tämä sanavalinta kertonut ihan riittävästi asenteestasi miehelle tärkeitä juttuja kohtaan. Ei ihme, jos yhteisymmärrystä ei aina meinaa teillä löytyä.

Eikös hän kirjoittanut, että nainen tajuaa itsekin, että jättää omat hömpötyksensä lasten ollessa pieniä? 

Niin, ihan yhtä lailla puhuin naistenkin hömpötyksestä. Miksi ne miesten hömpötykset olisivat tärkeämpiä?

Vierailija kirjoitti:

Eikö avioliitto enää merkitse ihmisille mitään?

Nimenomaan merkitsee. Siksi juuri huonosta avioliitosta halutaan pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittavaa, että artikkelissa sanottiin, että miehet on romanttisia ja naiset pragmaattisia. Jotenkin en vain saa sulatettua sitä, koska miten mies on romanttinen, jos se ei ikinä näytä sitä, ei sano sitä ja luuhaa vaan nurkassa. Ja samalla nainen pyörittää koko huushollia. Ei mee mun jakeluun, missä pienessä mielessä se miehen romanttisuus sitten muka on.

Tätä minäkin ihmettelin erotessa. Mies valitti romanttisuuden puutetta, kun itse oli koko suhteen ajan puhumaton ajattelematon möykky.

Noin se valitettavasti tuntuu menevän. Avioliitossani aikoinaan annoin vuosien ajan joka ikinen aamu miehelleni aamulla töihinlähtösuukon, jonka hän otti vastaan lähinnä kyllästyneen näköisenä. Lopulta lopetin tavan, kun vastaanotto oli sellainen. Myöhemmin perheterapiassa mies valitti terapeutille kuinka en enää sitäkään antanut.Nyt suhteellisen uudessa (alle 2v) suhteessa huomaan olevani jälleen yksin se, joka silittelee poskea ja pussailee ja mies vain "antaa sen tapahtua". Päätin kokeeksi olla silittelemättä ja tekemättä aloitteita. Eipä ole muutamaan päivään ollut isommin fyysistä kontaktia, tuntuu että on oltu enemmän kavereita kuin pariskunta.

Miten pitkään teidän pitää tutustua toiseen, että huomaatte nää romanttisuuden puutteet? Vai ettekö vaan välitä alkuvaiheessa, että tilanne on tämä? Jotenkin tuntuu vaan oudolta, että alatte edes parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa.

Miten paljon ja miten pitkistä parisuhteista sinulla on kokemusta? En, en alkanut parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa, päinvastoin, minä olin hulluna häneen ja koin saavani vastarakkautta. Naimisiin menimme vajaan neljän vuoden seurustelun jälkeen. Avioliiton ja lapsen saamisen jälkeen minä jäin yksin puhaltelemaan romantiikkaa ja hellyyttä suhteeseemme.

Mulla on 2-10v parisuhteista kokemusta.

Etkö sitten osannut valita parisuhteeseen kerralla sellaista kumppania, jonka kanssa suhde olisi kestänyt?

En, koska nämä suhteet on kaatuneet siihen jatkuvaan vaatimuslistojen pitenemiseen. Aluksihan nämä naiset ovat tietenkin olleet tyytyväisiä suhteeseen kanssani.

Tästä sivusta kysyisin, mitä tämä vaatimuslistan piteneminen on pitänyt sisällään? Ihan konkreettisia asioita.

Omien harrastusten vähentämistä/lopettamista, parisuhdeajan vähenemistä, puolison huomioimisen lisäämistä, enemmän kodinhoitoon panostamista, minua loukkaavien ihmisten hyväksymistä, omien tunteiden kertomisen lopettamista. tässä nyt aluks, mitä tuli ensin mieleen.

Jos teillä on lapsia, nämä samat vaatimukset ovat koskeneet moninkertaisesti myös sitä kumppaniasi. En tiedä, mihin liittyy loukkaavien ihmisten hyväksyminen. Ehkä sukulaisiinne/ystäviinne (=tukiverkot). Tunteiden kertomisen lopettamiseen en osaa kommentoida, kun en oikein näe sitä minään vaatimuksena, vaan ensioireena parisuhteen päättymiselle.

Kun kerran tiedät, niin miten ovat koskeneet moninkertaisesti puolisoa?

Jos sinä koet vaatimuslistan pitenemisen vain hänen mielivaltaisena oikkunaan, oletan, että on kyse tyypillisestä tapauksesta, jossa harrastusten vähentäminen, parisuhdeajan väheneminen ja kotitöiden lisääntyminen tulevat miehelle yllätyksenä ja nainen sopeutuu niihin siten, että mies ei edes huomaa.

No kyllä se kieltämättä tuli vähän yllätyksenä, että minulla alkoi olla päävastuu siitä, että koti on siisti ja puolisolla on aikaa istua illat katsomassa telkkaria ja olla koneella. Jos jonnekin haluais mennä, niin pitkä vääntö siitäkin edessä. Kotimatkatkin töistä on kuulemma minulle omaa aikaa, että sitä ei sit enempää tarvita. En tiedä mielivaltaisesta oikkuilusta, mut miks ne vaatimukset vaan lisääntyy, kun lapsista kasvaa isompia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä itse uskon että 80% eroista olisi vältettävissä sillä että miehet oppisivat kohtaamaan naisten tunteita ja osallistumaan niihin. 

Näinhän se menee. Miesten tunteet, kuka niistä välittää??

Sä kuvasit juuri sen tilanteen, mikä tapahtuu huonossa liitossakin, johon juuri kommentillani viittasin.Naisella huono olla liitossa, esim. tuntee vastuun painavan liikaa ja hän kertoo tästä miehelleen lauantaina saunanlauteilla. "tuntuu että kannan yksin vastuun ja tuntuu että joudun huolehtimaan kaikista ja kaikesta, ja joudun laiminlyömään täysin sen mitä itse tarvitsisin, voitaisiinko miettiä jotain ettei tuntuisi tältä..."Mies vastaa kiukkupäissään: "Entäs minä sitten?! Teen pitkää päivää töissä, rakennan terassia kesälomalla jne...."Aivan väärä, hyökkäävä ja hajottava tapa ja johtuu siitä että moni mies ei osaa käsitellä toisen tunteita, pitäisi yrittää sopeutua sen toisen olotilaan ja tunteeseen. Empatiaa. Ratkaista ongelma eikä hyökätä.SITTEN vasta keskitytään sen miehen tarpeisiin kun ensimmäinen asia on käsitelty. Mun mielestä tuollainen tilanne on enemmän kuin tavallinen lähes jokaisessa liitossa, kertokaa tekin että oletteko samaa mieltä vai olenko mielestänne ihan hakoteillä...

ehkä miesnäkökulmani sokaisee minut, mutta naisen viesti kuulostaa hyökkäykseltä johon ei voi vastata muuten kuin sanomalla omat ongelmansa puolustukseksi ... Naiset voisivat oppia sanomaan mitä haluavat eikä, että nyt on asiat huonosti.  Näin ongelmanratkaisuhaluisena miehenä tuommoiset avaukset ajavat minut umpikujaan ja taistelija sisällä nousee vastarintaan.

Ja sitten kun nainen sanoo mitä haluaa ("osallistu lastenhoitoon", "imuroi joskus", "vie roskat") niin hän on nalkuttava akka ja syy sille, että pitää ottaa se toinenkin kalja.

Tähän voisin vielä täydentää, että minä haluaisin vastaavassa tilanteessa etsiä niitä ratkaisuja yhdesdä, en komennella siippaa kuin pikkulasta viemään roskat yms. Mieheni valittaa siitä, että otan esille parisuhteen ongelmia esittämättä ratkaiduehdotuksia. Enhän minä voi niitä ratkaisuja toiselle sanella tyyliin tästä eteenpäin meillä harrastetaan seksiä 4krt/vko.

Öö, olisiko se "komentelu" nimenomaan yksi ratkaisuyritys? Jos naisen mielestä ongelma on se, että mies ei oma-aloitteisesti osallistu kotitöihin, niin mitä muita vaihtoehtoja siinä on kuin pyytää miestä viemään roskat, jos ei hän itse niitä tajua viedä. Jos mies käyttäytyy kuin pikkulapsi (=ei muka tajua, että kotitöitä pitää tehdä), häntä kyllä saa minusta komennellakin kuin pikkulasta. Jos minä olisin niin taukki, etten esimerkiksi tajua tehdä lapsille ruokaa, niin kyllä minulle saisi tulla sanomaan, että tee ruokaa. Miten ihmeessä minä voisin siitä loukkaantua?

Koskakohan ihmiset huomaavat kuinka tappelevat kuitenkin epäolennaisista? Eipä sitä taideta tapella siitä kumman vuoro tiskata tai viedä roskat vaan siitä koenko saavani arvostusta kotonani. HUomioiko puoliso minua. Ja kun ton hoksaa voi miettiä huomioinko minä mitenkään positiivisesti sitä kumppania vai onko viestini vain moitetta. Koska jos noin on ei se toinen jaksa yhtään yrittää ja muuttaa tyyliään: toinen motkottaa ja toinen pysyy passiivisena kun paskaa sataa niskaan joka tapauksessa. Näinhän se ero saadaan kytemään molempien päähän. Ja jos ei omaa käytöstään, herkkyyttä huomata toinen parisuhteessa, osaa muuttaa  toistetaan sama virsi seuraavassa suhteessa.

Minusta suuri osa näistä ongelmista liittyy siihen, että se, mikä toiselle on itsestäänselvyys, ei olekaan toiselle ja miten aikuisuus ja vastuu ymmärretään. Naisille on itsestäänselvää, että kukaan ei tule sitä asuntoa siivoamaan ja lapsen myötä jätetään ylimääräiset aikaavievät hömpötykset. Miehelle tämä taas pitäisi erikseen kertoa ja silloinkin siihen liittyy joitakin kynnyskysymyksiä. Minusta äärimmäisen turhauttavaa, että aikuinen ihminen ei osaa tällaisia asioita ajatella omilla aivoillaan. En usko, että sitä paskaa sataa niskaan, jos nämä asiat hoituvat.

Huomaatko, että sinnulla on tiukat käsitykset miten perhe-elämän kuuluu mennä. Mies ei saa harrastaa? Kerroitko tuon ennen lasten hankkimista? Ja noissa siisteysstandardeissakin monesti ne toisen omat ovat ne ainoat oikea, kumppanin ihan väärät. Elin naisena pitkään suhteessa miehen kanssa joka määritti kaikkien tällaisten asioiden standardit, minun tapani oli väärä. Ja tiedätkö, aloin passiiviseksi koska joka kerta tein väärin, en jaksanut, haukut sai joka tapauksessa. Nyt eron jälkeen oma huushollini on yllätys, hyvin siisti vaikka siivoankin ja täytän tiskikoneen väärin. Parisuhde on kompromisseja, ei sitä, että toinen huutaa säännöt ja haukkuu.

Missä sanoin, että mies ei saa harrastaa? Tarkoitin, että jos perheeseen tulee lapsia, on kai ihan itsestään selvää, että aikaa harrastuksillekin on vähemmän. Miksi tämä pitäisi erikseen miehelle kertoa, kun nainen tietää tämän ja häntä se koskee kertomattakin?

Kirjoitit "hömpötyksistä". Eiköhän tämä sanavalinta kertonut ihan riittävästi asenteestasi miehelle tärkeitä juttuja kohtaan. Ei ihme, jos yhteisymmärrystä ei aina meinaa teillä löytyä.

Eikös hän kirjoittanut, että nainen tajuaa itsekin, että jättää omat hömpötyksensä lasten ollessa pieniä? 

Niin, ihan yhtä lailla puhuin naistenkin hömpötyksestä. Miksi ne miesten hömpötykset olisivat tärkeämpiä?

Koska miehillä ei ole hömpötyksiä. Kun Malla lähtee Pirjon kanssa kaupungille kahville ja ostoksille, se on hömpää. Kun Make lähtee Penan kanssa kalaan ja sen jälkeen saunaan, on kyseessä harrastus tai virkistysmatka. Kun Malla ostaa kengät, puseron, keittiöpyyhkeen ja kännykkäsuojan yht. 100 e, se on hömppää. Kun Make ostaa ikuisuusprojektikseen nostalgisen Corollan 500 e plus tarvittavat osat rajaton budjetti tai uudet kaiuttimet 2000 e, nämä ovat toki järkihankintoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittavaa, että artikkelissa sanottiin, että miehet on romanttisia ja naiset pragmaattisia. Jotenkin en vain saa sulatettua sitä, koska miten mies on romanttinen, jos se ei ikinä näytä sitä, ei sano sitä ja luuhaa vaan nurkassa. Ja samalla nainen pyörittää koko huushollia. Ei mee mun jakeluun, missä pienessä mielessä se miehen romanttisuus sitten muka on.

Tätä minäkin ihmettelin erotessa. Mies valitti romanttisuuden puutetta, kun itse oli koko suhteen ajan puhumaton ajattelematon möykky.

Noin se valitettavasti tuntuu menevän. Avioliitossani aikoinaan annoin vuosien ajan joka ikinen aamu miehelleni aamulla töihinlähtösuukon, jonka hän otti vastaan lähinnä kyllästyneen näköisenä. Lopulta lopetin tavan, kun vastaanotto oli sellainen. Myöhemmin perheterapiassa mies valitti terapeutille kuinka en enää sitäkään antanut.Nyt suhteellisen uudessa (alle 2v) suhteessa huomaan olevani jälleen yksin se, joka silittelee poskea ja pussailee ja mies vain "antaa sen tapahtua". Päätin kokeeksi olla silittelemättä ja tekemättä aloitteita. Eipä ole muutamaan päivään ollut isommin fyysistä kontaktia, tuntuu että on oltu enemmän kavereita kuin pariskunta.

Miten pitkään teidän pitää tutustua toiseen, että huomaatte nää romanttisuuden puutteet? Vai ettekö vaan välitä alkuvaiheessa, että tilanne on tämä? Jotenkin tuntuu vaan oudolta, että alatte edes parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa.

Miten paljon ja miten pitkistä parisuhteista sinulla on kokemusta? En, en alkanut parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa, päinvastoin, minä olin hulluna häneen ja koin saavani vastarakkautta. Naimisiin menimme vajaan neljän vuoden seurustelun jälkeen. Avioliiton ja lapsen saamisen jälkeen minä jäin yksin puhaltelemaan romantiikkaa ja hellyyttä suhteeseemme.

Mulla on 2-10v parisuhteista kokemusta.

Etkö sitten osannut valita parisuhteeseen kerralla sellaista kumppania, jonka kanssa suhde olisi kestänyt?

En, koska nämä suhteet on kaatuneet siihen jatkuvaan vaatimuslistojen pitenemiseen. Aluksihan nämä naiset ovat tietenkin olleet tyytyväisiä suhteeseen kanssani.

Tästä sivusta kysyisin, mitä tämä vaatimuslistan piteneminen on pitänyt sisällään? Ihan konkreettisia asioita.

Omien harrastusten vähentämistä/lopettamista, parisuhdeajan vähenemistä, puolison huomioimisen lisäämistä, enemmän kodinhoitoon panostamista, minua loukkaavien ihmisten hyväksymistä, omien tunteiden kertomisen lopettamista. tässä nyt aluks, mitä tuli ensin mieleen.

Jos teillä on lapsia, nämä samat vaatimukset ovat koskeneet moninkertaisesti myös sitä kumppaniasi. En tiedä, mihin liittyy loukkaavien ihmisten hyväksyminen. Ehkä sukulaisiinne/ystäviinne (=tukiverkot). Tunteiden kertomisen lopettamiseen en osaa kommentoida, kun en oikein näe sitä minään vaatimuksena, vaan ensioireena parisuhteen päättymiselle.

Kun kerran tiedät, niin miten ovat koskeneet moninkertaisesti puolisoa?

Jos sinä koet vaatimuslistan pitenemisen vain hänen mielivaltaisena oikkunaan, oletan, että on kyse tyypillisestä tapauksesta, jossa harrastusten vähentäminen, parisuhdeajan väheneminen ja kotitöiden lisääntyminen tulevat miehelle yllätyksenä ja nainen sopeutuu niihin siten, että mies ei edes huomaa.

No kyllä se kieltämättä tuli vähän yllätyksenä, että minulla alkoi olla päävastuu siitä, että koti on siisti ja puolisolla on aikaa istua illat katsomassa telkkaria ja olla koneella. Jos jonnekin haluais mennä, niin pitkä vääntö siitäkin edessä. Kotimatkatkin töistä on kuulemma minulle omaa aikaa, että sitä ei sit enempää tarvita. En tiedä mielivaltaisesta oikkuilusta, mut miks ne vaatimukset vaan lisääntyy, kun lapsista kasvaa isompia?

Miten paljon puolisollasi oli omia menoja? Eikö hän osallistunut kotitöihin? Eikö hän mennyt töihin, kun lapset kasvoivat? Vai kävikö niin, että puolisosi ei enää päässyt mihinkään ja hän teki kotitöitä ja aloitti myös työt, mutta sinä et vain tätä huomannut?