Lue keskustelun säännöt.
HS: Avioerossa aloitteen tekee yleensä nainen
31.07.2016 |
Eli erot tapahtuvat puolisoiden ollessa 50-60 -vuotiaita, kun lapset ovat lentäneet pesästä ja nainen panikoi, että yhteiselo ei olekaan kuin naistenlehdestä.
Tutkimusprofessori Kontulan mukaan naisilla on miehiä enemmän odotuksia parisuhteelta, mikä saa heidät pettymään useammin suhteessa.
Eikö avioliitto enää merkitse ihmisille mitään? Ja voiko näille naistenlehtien levittämille kiiltokuville tehdä jotain?
http://www.hs.fi/m/sunnuntai/a1469762321472?jako=07e860e812eff67a9377f6…
Kommentit (490)
Naisilla on ihan oikeasti enemmän odotuksia avioliitosta kuin miehillä. Tämä on fakta. Kynnys eron hakemiselle on myös naisille matalampi koska lapset jää tietenkin äidille asumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä itse uskon että 80% eroista olisi vältettävissä sillä että miehet oppisivat kohtaamaan naisten tunteita ja osallistumaan niihin.
Näinhän se menee. Miesten tunteet, kuka niistä välittää??
Sä kuvasit juuri sen tilanteen, mikä tapahtuu huonossa liitossakin, johon juuri kommentillani viittasin.Naisella huono olla liitossa, esim. tuntee vastuun painavan liikaa ja hän kertoo tästä miehelleen lauantaina saunanlauteilla. "tuntuu että kannan yksin vastuun ja tuntuu että joudun huolehtimaan kaikista ja kaikesta, ja joudun laiminlyömään täysin sen mitä itse tarvitsisin, voitaisiinko miettiä jotain ettei tuntuisi tältä..."Mies vastaa kiukkupäissään: "Entäs minä sitten?! Teen pitkää päivää töissä, rakennan terassia kesälomalla jne...."Aivan väärä, hyökkäävä ja hajottava tapa ja johtuu siitä että moni mies ei osaa käsitellä toisen tunteita, pitäisi yrittää sopeutua sen toisen olotilaan ja tunteeseen. Empatiaa. Ratkaista ongelma eikä hyökätä.SITTEN vasta keskitytään sen miehen tarpeisiin kun ensimmäinen asia on käsitelty. Mun mielestä tuollainen tilanne on enemmän kuin tavallinen lähes jokaisessa liitossa, kertokaa tekin että oletteko samaa mieltä vai olenko mielestänne ihan hakoteillä...
ehkä miesnäkökulmani sokaisee minut, mutta naisen viesti kuulostaa hyökkäykseltä johon ei voi vastata muuten kuin sanomalla omat ongelmansa puolustukseksi ... Naiset voisivat oppia sanomaan mitä haluavat eikä, että nyt on asiat huonosti. Näin ongelmanratkaisuhaluisena miehenä tuommoiset avaukset ajavat minut umpikujaan ja taistelija sisällä nousee vastarintaan.
Ja sitten kun nainen sanoo mitä haluaa ("osallistu lastenhoitoon", "imuroi joskus", "vie roskat") niin hän on nalkuttava akka ja syy sille, että pitää ottaa se toinenkin kalja.
Tähän voisin vielä täydentää, että minä haluaisin vastaavassa tilanteessa etsiä niitä ratkaisuja yhdesdä, en komennella siippaa kuin pikkulasta viemään roskat yms. Mieheni valittaa siitä, että otan esille parisuhteen ongelmia esittämättä ratkaiduehdotuksia. Enhän minä voi niitä ratkaisuja toiselle sanella tyyliin tästä eteenpäin meillä harrastetaan seksiä 4krt/vko.
Öö, olisiko se "komentelu" nimenomaan yksi ratkaisuyritys? Jos naisen mielestä ongelma on se, että mies ei oma-aloitteisesti osallistu kotitöihin, niin mitä muita vaihtoehtoja siinä on kuin pyytää miestä viemään roskat, jos ei hän itse niitä tajua viedä. Jos mies käyttäytyy kuin pikkulapsi (=ei muka tajua, että kotitöitä pitää tehdä), häntä kyllä saa minusta komennellakin kuin pikkulasta. Jos minä olisin niin taukki, etten esimerkiksi tajua tehdä lapsille ruokaa, niin kyllä minulle saisi tulla sanomaan, että tee ruokaa. Miten ihmeessä minä voisin siitä loukkaantua?
Koskakohan ihmiset huomaavat kuinka tappelevat kuitenkin epäolennaisista? Eipä sitä taideta tapella siitä kumman vuoro tiskata tai viedä roskat vaan siitä koenko saavani arvostusta kotonani. HUomioiko puoliso minua. Ja kun ton hoksaa voi miettiä huomioinko minä mitenkään positiivisesti sitä kumppania vai onko viestini vain moitetta. Koska jos noin on ei se toinen jaksa yhtään yrittää ja muuttaa tyyliään: toinen motkottaa ja toinen pysyy passiivisena kun paskaa sataa niskaan joka tapauksessa. Näinhän se ero saadaan kytemään molempien päähän. Ja jos ei omaa käytöstään, herkkyyttä huomata toinen parisuhteessa, osaa muuttaa toistetaan sama virsi seuraavassa suhteessa.
Minusta suuri osa näistä ongelmista liittyy siihen, että se, mikä toiselle on itsestäänselvyys, ei olekaan toiselle ja miten aikuisuus ja vastuu ymmärretään. Naisille on itsestäänselvää, että kukaan ei tule sitä asuntoa siivoamaan ja lapsen myötä jätetään ylimääräiset aikaavievät hömpötykset. Miehelle tämä taas pitäisi erikseen kertoa ja silloinkin siihen liittyy joitakin kynnyskysymyksiä. Minusta äärimmäisen turhauttavaa, että aikuinen ihminen ei osaa tällaisia asioita ajatella omilla aivoillaan. En usko, että sitä paskaa sataa niskaan, jos nämä asiat hoituvat.
Huomaatko, että sinnulla on tiukat käsitykset miten perhe-elämän kuuluu mennä. Mies ei saa harrastaa? Kerroitko tuon ennen lasten hankkimista? Ja noissa siisteysstandardeissakin monesti ne toisen omat ovat ne ainoat oikea, kumppanin ihan väärät. Elin naisena pitkään suhteessa miehen kanssa joka määritti kaikkien tällaisten asioiden standardit, minun tapani oli väärä. Ja tiedätkö, aloin passiiviseksi koska joka kerta tein väärin, en jaksanut, haukut sai joka tapauksessa. Nyt eron jälkeen oma huushollini on yllätys, hyvin siisti vaikka siivoankin ja täytän tiskikoneen väärin. Parisuhde on kompromisseja, ei sitä, että toinen huutaa säännöt ja haukkuu.
Missä sanoin, että mies ei saa harrastaa? Tarkoitin, että jos perheeseen tulee lapsia, on kai ihan itsestään selvää, että aikaa harrastuksillekin on vähemmän. Miksi tämä pitäisi erikseen miehelle kertoa, kun nainen tietää tämän ja häntä se koskee kertomattakin?
Kirjoitit "hömpötyksistä". Eiköhän tämä sanavalinta kertonut ihan riittävästi asenteestasi miehelle tärkeitä juttuja kohtaan. Ei ihme, jos yhteisymmärrystä ei aina meinaa teillä löytyä.
Eikös hän kirjoittanut, että nainen tajuaa itsekin, että jättää omat hömpötyksensä lasten ollessa pieniä?
Niin, ihan yhtä lailla puhuin naistenkin hömpötyksestä. Miksi ne miesten hömpötykset olisivat tärkeämpiä?
Taas ihmettelen mielessäni, että miksi jengi hankkii lapsia, kun se niin perseestä tuntuu olevan. Miehet muuttuu idiooteiksi, hömpötykset on jätettävä, rahatilanne vaikeutuu, riitoja, stressiä, aikapulaa, seksielämä laimenee, romantiikka häviää, akka nalkuttaa... Miksi?
Yleensä nainen koska mies ei saa sitä tehtyä. Tai luulee että kaikki on hyvin.
Mut on jätetty kahdesti. Kahdesti otin eron pettämisen ja väkivallan takia.
Vierailija kirjoitti:
Naiset huonontaa parisuhdetta hopeahääpäivien tienoilla ja mies ajautuu sivusuhteeseen ja käyttämään alkoholia sen vuoksi ? Nuo ovat vain seurausta naisen käytöksestä
Siinä vaiheessa, kun lapset muuttavat pois kotoa, moni nainen minä mukaan lukien, on huomannut, miten iso urakka onkaan vuosien myötä tullut tehtyä. Siinä vaiheessa nainen alkaa keskittyä omaan hyvinvointiin, kun aikaa ja rahaa on.
Kyllähän mies sen huomaa, kun palvelu ei pelaa enää entiseen malliin eikä vaimo päivystä kotona kauhan varressa, milloin mies sattuu kotiin tulemaan. Miehen pitää vain sopeutua muutokseen eikä alkaa etsiä uutta palvojaa ja palvelijaa.
Vierailija kirjoitti:
Pitkissä liitoissa mies on yleensä se joka muuttuu pihiksi ja välinpitämättömäksi ulkonäkönsä suhteen.
Minun viisikymppinen mieheni äkkäsi että hänen ei tarvitse pistää laseja silmilleen kaupassa kun vain ojentaa kolikot kassaneidin valittavaksi kuten vanhukset. Hän myös tajusi että aikaa voi viettää talvisin sängyssä pelkästään ettei tarvitse lämmittää olkkaria. Mies myös laihtui paljon mutta uusia vaatteita ei tarvitse ostaa koska jättihousut voi hyvin vetää ylös mahan päälle ja rutistaa vyöllä. Mikään puhe ei auta ja tämä liitto ei jatku.
Aiotko siis erota miehestäsi hänen ulkonäön vuoksi??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan on monilla miehillä vanhat roolit jääneet päälle eikä ole osattu ottaa vastuuta oikealla tavalla muuttuneessa maailmassa, mutta kyllä tuntuu vähän myös että tuo miesten osallistumattomuus ja tekemättömyys on joskus naisille perintönä jäänyt vakiovastaus jolla ei aina ole mitään perustetta.
Edellisessä pitkässä suhteessani esimerkiksi hoidin kokkailut suunnittelusta kaupan ja hellan kautta pöytään käytännössä yksin, imuriin nainen ei tainnut koskea kuin kerran tai kaksi 4 vuoden aikana eikä juuri muutenkaan siivonnut kuin pyynnöstä omia jälkiään joskus. Omat vaatteensa pesi pitkin hampain jos eivät olleet mahtuneet koneeseen kun pesin omiani. Silitin samalla naisenkin vaatteet kun omia paitojani jos oli jotain silitettävää, toisin päin tämä ei toiminut koskaan koska nainen vihasi silittämistä. Naisen koira kulki lenkeilläni mukana koska käyn paljon polkujuoksemassa, itse kiukutteli jos joutui pitempiä lenkkejä viemään "koska ollaan pari niin kyllä sunkin pitää vähän vastuuta Mustista ottaa" tai oletti että vähintään ajelen naisen koirineen johonkin metsään ja lähden itse mukaan.
Eroa tehdessä kuvio kuitenkin naisen mielestä oli sellainen että hän tekee lähes kaiken ja minä en osallistu riittävästi. Joten joo, olen kyllä tuon jälkeen ollut hieman skeptinen aina kun kuulen näitä "mies ei tee mitään"-perusteluita eroille. Kaikilla naisilla kun ei selvästikään ole kovin realistinen näkemys siitä mitä kukakin tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa, että artikkelissa sanottiin, että miehet on romanttisia ja naiset pragmaattisia. Jotenkin en vain saa sulatettua sitä, koska miten mies on romanttinen, jos se ei ikinä näytä sitä, ei sano sitä ja luuhaa vaan nurkassa. Ja samalla nainen pyörittää koko huushollia. Ei mee mun jakeluun, missä pienessä mielessä se miehen romanttisuus sitten muka on.
Tätä minäkin ihmettelin erotessa. Mies valitti romanttisuuden puutetta, kun itse oli koko suhteen ajan puhumaton ajattelematon möykky.
Noin se valitettavasti tuntuu menevän. Avioliitossani aikoinaan annoin vuosien ajan joka ikinen aamu miehelleni aamulla töihinlähtösuukon, jonka hän otti vastaan lähinnä kyllästyneen näköisenä. Lopulta lopetin tavan, kun vastaanotto oli sellainen. Myöhemmin perheterapiassa mies valitti terapeutille kuinka en enää sitäkään antanut.Nyt suhteellisen uudessa (alle 2v) suhteessa huomaan olevani jälleen yksin se, joka silittelee poskea ja pussailee ja mies vain "antaa sen tapahtua". Päätin kokeeksi olla silittelemättä ja tekemättä aloitteita. Eipä ole muutamaan päivään ollut isommin fyysistä kontaktia, tuntuu että on oltu enemmän kavereita kuin pariskunta.
Miten pitkään teidän pitää tutustua toiseen, että huomaatte nää romanttisuuden puutteet? Vai ettekö vaan välitä alkuvaiheessa, että tilanne on tämä? Jotenkin tuntuu vaan oudolta, että alatte edes parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa.
Miten paljon ja miten pitkistä parisuhteista sinulla on kokemusta? En, en alkanut parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa, päinvastoin, minä olin hulluna häneen ja koin saavani vastarakkautta. Naimisiin menimme vajaan neljän vuoden seurustelun jälkeen. Avioliiton ja lapsen saamisen jälkeen minä jäin yksin puhaltelemaan romantiikkaa ja hellyyttä suhteeseemme.
Mulla on 2-10v parisuhteista kokemusta.
Etkö sitten osannut valita parisuhteeseen kerralla sellaista kumppania, jonka kanssa suhde olisi kestänyt?
En, koska nämä suhteet on kaatuneet siihen jatkuvaan vaatimuslistojen pitenemiseen. Aluksihan nämä naiset ovat tietenkin olleet tyytyväisiä suhteeseen kanssani.
Tästä sivusta kysyisin, mitä tämä vaatimuslistan piteneminen on pitänyt sisällään? Ihan konkreettisia asioita.
Omien harrastusten vähentämistä/lopettamista, parisuhdeajan vähenemistä, puolison huomioimisen lisäämistä, enemmän kodinhoitoon panostamista, minua loukkaavien ihmisten hyväksymistä, omien tunteiden kertomisen lopettamista. tässä nyt aluks, mitä tuli ensin mieleen.
Jos teillä on lapsia, nämä samat vaatimukset ovat koskeneet moninkertaisesti myös sitä kumppaniasi. En tiedä, mihin liittyy loukkaavien ihmisten hyväksyminen. Ehkä sukulaisiinne/ystäviinne (=tukiverkot). Tunteiden kertomisen lopettamiseen en osaa kommentoida, kun en oikein näe sitä minään vaatimuksena, vaan ensioireena parisuhteen päättymiselle.
Kun kerran tiedät, niin miten ovat koskeneet moninkertaisesti puolisoa?
Jos sinä koet vaatimuslistan pitenemisen vain hänen mielivaltaisena oikkunaan, oletan, että on kyse tyypillisestä tapauksesta, jossa harrastusten vähentäminen, parisuhdeajan väheneminen ja kotitöiden lisääntyminen tulevat miehelle yllätyksenä ja nainen sopeutuu niihin siten, että mies ei edes huomaa.
No kyllä se kieltämättä tuli vähän yllätyksenä, että minulla alkoi olla päävastuu siitä, että koti on siisti ja puolisolla on aikaa istua illat katsomassa telkkaria ja olla koneella. Jos jonnekin haluais mennä, niin pitkä vääntö siitäkin edessä. Kotimatkatkin töistä on kuulemma minulle omaa aikaa, että sitä ei sit enempää tarvita. En tiedä mielivaltaisesta oikkuilusta, mut miks ne vaatimukset vaan lisääntyy, kun lapsista kasvaa isompia?
Miten paljon puolisollasi oli omia menoja? Eikö hän osallistunut kotitöihin? Eikö hän mennyt töihin, kun lapset kasvoivat? Vai kävikö niin, että puolisosi ei enää päässyt mihinkään ja hän teki kotitöitä ja aloitti myös työt, mutta sinä et vain tätä huomannut?
Noin joka toinen viikonloppu oli omia menoja. Osallistui kototöihin, mutta ne meni mulle 80/20. Jäi työttömäksi, kun lapset kasvoivat. Eikä käynyt niin kuin sinä väitit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa, että artikkelissa sanottiin, että miehet on romanttisia ja naiset pragmaattisia. Jotenkin en vain saa sulatettua sitä, koska miten mies on romanttinen, jos se ei ikinä näytä sitä, ei sano sitä ja luuhaa vaan nurkassa. Ja samalla nainen pyörittää koko huushollia. Ei mee mun jakeluun, missä pienessä mielessä se miehen romanttisuus sitten muka on.
Tätä minäkin ihmettelin erotessa. Mies valitti romanttisuuden puutetta, kun itse oli koko suhteen ajan puhumaton ajattelematon möykky.
Noin se valitettavasti tuntuu menevän. Avioliitossani aikoinaan annoin vuosien ajan joka ikinen aamu miehelleni aamulla töihinlähtösuukon, jonka hän otti vastaan lähinnä kyllästyneen näköisenä. Lopulta lopetin tavan, kun vastaanotto oli sellainen. Myöhemmin perheterapiassa mies valitti terapeutille kuinka en enää sitäkään antanut.Nyt suhteellisen uudessa (alle 2v) suhteessa huomaan olevani jälleen yksin se, joka silittelee poskea ja pussailee ja mies vain "antaa sen tapahtua". Päätin kokeeksi olla silittelemättä ja tekemättä aloitteita. Eipä ole muutamaan päivään ollut isommin fyysistä kontaktia, tuntuu että on oltu enemmän kavereita kuin pariskunta.
Miten pitkään teidän pitää tutustua toiseen, että huomaatte nää romanttisuuden puutteet? Vai ettekö vaan välitä alkuvaiheessa, että tilanne on tämä? Jotenkin tuntuu vaan oudolta, että alatte edes parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa.
Miten paljon ja miten pitkistä parisuhteista sinulla on kokemusta? En, en alkanut parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa, päinvastoin, minä olin hulluna häneen ja koin saavani vastarakkautta. Naimisiin menimme vajaan neljän vuoden seurustelun jälkeen. Avioliiton ja lapsen saamisen jälkeen minä jäin yksin puhaltelemaan romantiikkaa ja hellyyttä suhteeseemme.
Mulla on 2-10v parisuhteista kokemusta.
Etkö sitten osannut valita parisuhteeseen kerralla sellaista kumppania, jonka kanssa suhde olisi kestänyt?
En, koska nämä suhteet on kaatuneet siihen jatkuvaan vaatimuslistojen pitenemiseen. Aluksihan nämä naiset ovat tietenkin olleet tyytyväisiä suhteeseen kanssani.
Tästä sivusta kysyisin, mitä tämä vaatimuslistan piteneminen on pitänyt sisällään? Ihan konkreettisia asioita.
Omien harrastusten vähentämistä/lopettamista, parisuhdeajan vähenemistä, puolison huomioimisen lisäämistä, enemmän kodinhoitoon panostamista, minua loukkaavien ihmisten hyväksymistä, omien tunteiden kertomisen lopettamista. tässä nyt aluks, mitä tuli ensin mieleen.
Jos teillä on lapsia, nämä samat vaatimukset ovat koskeneet moninkertaisesti myös sitä kumppaniasi. En tiedä, mihin liittyy loukkaavien ihmisten hyväksyminen. Ehkä sukulaisiinne/ystäviinne (=tukiverkot). Tunteiden kertomisen lopettamiseen en osaa kommentoida, kun en oikein näe sitä minään vaatimuksena, vaan ensioireena parisuhteen päättymiselle.
Kun kerran tiedät, niin miten ovat koskeneet moninkertaisesti puolisoa?
Jos sinä koet vaatimuslistan pitenemisen vain hänen mielivaltaisena oikkunaan, oletan, että on kyse tyypillisestä tapauksesta, jossa harrastusten vähentäminen, parisuhdeajan väheneminen ja kotitöiden lisääntyminen tulevat miehelle yllätyksenä ja nainen sopeutuu niihin siten, että mies ei edes huomaa.
No kyllä se kieltämättä tuli vähän yllätyksenä, että minulla alkoi olla päävastuu siitä, että koti on siisti ja puolisolla on aikaa istua illat katsomassa telkkaria ja olla koneella. Jos jonnekin haluais mennä, niin pitkä vääntö siitäkin edessä. Kotimatkatkin töistä on kuulemma minulle omaa aikaa, että sitä ei sit enempää tarvita. En tiedä mielivaltaisesta oikkuilusta, mut miks ne vaatimukset vaan lisääntyy, kun lapsista kasvaa isompia?
Miten paljon puolisollasi oli omia menoja? Eikö hän osallistunut kotitöihin? Eikö hän mennyt töihin, kun lapset kasvoivat? Vai kävikö niin, että puolisosi ei enää päässyt mihinkään ja hän teki kotitöitä ja aloitti myös työt, mutta sinä et vain tätä huomannut?
Noin joka toinen viikonloppu oli omia menoja. Osallistui kototöihin, mutta ne meni mulle 80/20. Jäi työttömäksi, kun lapset kasvoivat. Eikä käynyt niin kuin sinä väitit.
Jäi työttömäksi? Eli kävi kuitenkin töissä välissä vai? Ja kävikö siis koko ajan omilla menoillaan, vai vasta silloin kun lapset olivat isompia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa, että artikkelissa sanottiin, että miehet on romanttisia ja naiset pragmaattisia. Jotenkin en vain saa sulatettua sitä, koska miten mies on romanttinen, jos se ei ikinä näytä sitä, ei sano sitä ja luuhaa vaan nurkassa. Ja samalla nainen pyörittää koko huushollia. Ei mee mun jakeluun, missä pienessä mielessä se miehen romanttisuus sitten muka on.
Tätä minäkin ihmettelin erotessa. Mies valitti romanttisuuden puutetta, kun itse oli koko suhteen ajan puhumaton ajattelematon möykky.
Noin se valitettavasti tuntuu menevän. Avioliitossani aikoinaan annoin vuosien ajan joka ikinen aamu miehelleni aamulla töihinlähtösuukon, jonka hän otti vastaan lähinnä kyllästyneen näköisenä. Lopulta lopetin tavan, kun vastaanotto oli sellainen. Myöhemmin perheterapiassa mies valitti terapeutille kuinka en enää sitäkään antanut.Nyt suhteellisen uudessa (alle 2v) suhteessa huomaan olevani jälleen yksin se, joka silittelee poskea ja pussailee ja mies vain "antaa sen tapahtua". Päätin kokeeksi olla silittelemättä ja tekemättä aloitteita. Eipä ole muutamaan päivään ollut isommin fyysistä kontaktia, tuntuu että on oltu enemmän kavereita kuin pariskunta.
Miten pitkään teidän pitää tutustua toiseen, että huomaatte nää romanttisuuden puutteet? Vai ettekö vaan välitä alkuvaiheessa, että tilanne on tämä? Jotenkin tuntuu vaan oudolta, että alatte edes parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa.
Miten paljon ja miten pitkistä parisuhteista sinulla on kokemusta? En, en alkanut parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa, päinvastoin, minä olin hulluna häneen ja koin saavani vastarakkautta. Naimisiin menimme vajaan neljän vuoden seurustelun jälkeen. Avioliiton ja lapsen saamisen jälkeen minä jäin yksin puhaltelemaan romantiikkaa ja hellyyttä suhteeseemme.
Mulla on 2-10v parisuhteista kokemusta.
Etkö sitten osannut valita parisuhteeseen kerralla sellaista kumppania, jonka kanssa suhde olisi kestänyt?
En, koska nämä suhteet on kaatuneet siihen jatkuvaan vaatimuslistojen pitenemiseen. Aluksihan nämä naiset ovat tietenkin olleet tyytyväisiä suhteeseen kanssani.
Tästä sivusta kysyisin, mitä tämä vaatimuslistan piteneminen on pitänyt sisällään? Ihan konkreettisia asioita.
Omien harrastusten vähentämistä/lopettamista, parisuhdeajan vähenemistä, puolison huomioimisen lisäämistä, enemmän kodinhoitoon panostamista, minua loukkaavien ihmisten hyväksymistä, omien tunteiden kertomisen lopettamista. tässä nyt aluks, mitä tuli ensin mieleen.
Jos teillä on lapsia, nämä samat vaatimukset ovat koskeneet moninkertaisesti myös sitä kumppaniasi. En tiedä, mihin liittyy loukkaavien ihmisten hyväksyminen. Ehkä sukulaisiinne/ystäviinne (=tukiverkot). Tunteiden kertomisen lopettamiseen en osaa kommentoida, kun en oikein näe sitä minään vaatimuksena, vaan ensioireena parisuhteen päättymiselle.
Kun kerran tiedät, niin miten ovat koskeneet moninkertaisesti puolisoa?
Jos sinä koet vaatimuslistan pitenemisen vain hänen mielivaltaisena oikkunaan, oletan, että on kyse tyypillisestä tapauksesta, jossa harrastusten vähentäminen, parisuhdeajan väheneminen ja kotitöiden lisääntyminen tulevat miehelle yllätyksenä ja nainen sopeutuu niihin siten, että mies ei edes huomaa.
No kyllä se kieltämättä tuli vähän yllätyksenä, että minulla alkoi olla päävastuu siitä, että koti on siisti ja puolisolla on aikaa istua illat katsomassa telkkaria ja olla koneella. Jos jonnekin haluais mennä, niin pitkä vääntö siitäkin edessä. Kotimatkatkin töistä on kuulemma minulle omaa aikaa, että sitä ei sit enempää tarvita. En tiedä mielivaltaisesta oikkuilusta, mut miks ne vaatimukset vaan lisääntyy, kun lapsista kasvaa isompia?
Miten paljon puolisollasi oli omia menoja? Eikö hän osallistunut kotitöihin? Eikö hän mennyt töihin, kun lapset kasvoivat? Vai kävikö niin, että puolisosi ei enää päässyt mihinkään ja hän teki kotitöitä ja aloitti myös työt, mutta sinä et vain tätä huomannut?
Noin joka toinen viikonloppu oli omia menoja. Osallistui kototöihin, mutta ne meni mulle 80/20. Jäi työttömäksi, kun lapset kasvoivat. Eikä käynyt niin kuin sinä väitit.
Jäi työttömäksi? Eli kävi kuitenkin töissä välissä vai? Ja kävikö siis koko ajan omilla menoillaan, vai vasta silloin kun lapset olivat isompia?
Oli siis kotihoidon tuella ja jäi työttömäksi, kun pienin täytti sen 3v. Omia menoja ollut tasaiseen tahtiin koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se nyt vaan on niin poijjaat, että oli eron taustalla mitkä syyt tahansa, niin syy on melkein aina miehessä.
Muistakaa, että viemätön roskapussi on eron siemen.
Olkaa miehiä, mutta ei luolamiehiä. Hankkikaa perheellenne omaisuutta, mutta olkaa samalla arjessa. Pitäkää itsenne timmeinä, mutta älkää kuluttako aikaanne liiaksi salilla . Olkaa rehellisiä, mutta älkää liian rehellisiä vaimonne kiloista. Tehkää vaimollenne yllätyksiä, mutta sellaisia, joista vaimonne pitää.
Tehkää muistiinpanoja vaimonne mieliteoista, mutta älkää olko laskelmoivia. Ylistäkää vaimonne ahkeruutta, siisteyttä, makua, taitoa, sivistystä, koulutusta, nuorekkuutta, kokeneisuutta ja vaimonne äitiä.
Antakaa vaimollenne rahaa, lahjoja, kalliita lahjoja, mietittyjä lahjoja, käytännöllisiä lahjoja, oikean kokoisia ja värisiä lahjoja. Viekää hänet syömään juuri oikeaan aikaan, viettäkää koti-iltaa, tai molempia. Pitäkää itsessänne jotain arvoituksellista, jota vaimo voi mielessään eritellä. Olkaa salaperäisiä, muttei epärehellisiä Varaa matkoja kaukomaille, tai kotimaahan miten nyt sattuu vaimolle sopimaan, muttei tossukkamaisesti.
Siivoa ahkerasti, muttei syyllisyyde tuntoisesti. Pussaa aamuisin ja iltaisin ja muulloinkin, muttei rutiininomaisesti. Viettele hänet välillä charmikkaasti ilman taka-ajatuksia.
Tässä alkajaiseksi. Muuta? Lapsethan ovat lentäneet jo pesästä.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan on monilla miehillä vanhat roolit jääneet päälle eikä ole osattu ottaa vastuuta oikealla tavalla muuttuneessa maailmassa, mutta kyllä tuntuu vähän myös että tuo miesten osallistumattomuus ja tekemättömyys on joskus naisille perintönä jäänyt vakiovastaus jolla ei aina ole mitään perustetta.
Edellisessä pitkässä suhteessani esimerkiksi hoidin kokkailut suunnittelusta kaupan ja hellan kautta pöytään käytännössä yksin, imuriin nainen ei tainnut koskea kuin kerran tai kaksi 4 vuoden aikana eikä juuri muutenkaan siivonnut kuin pyynnöstä omia jälkiään joskus. Omat vaatteensa pesi pitkin hampain jos eivät olleet mahtuneet koneeseen kun pesin omiani. Silitin samalla naisenkin vaatteet kun omia paitojani jos oli jotain silitettävää, toisin päin tämä ei toiminut koskaan koska nainen vihasi silittämistä. Naisen koira kulki lenkeilläni mukana koska käyn paljon polkujuoksemassa, itse kiukutteli jos joutui pitempiä lenkkejä viemään "koska ollaan pari niin kyllä sunkin pitää vähän vastuuta Mustista ottaa" tai oletti että vähintään ajelen naisen koirineen johonkin metsään ja lähden itse mukaan.
Eroa tehdessä kuvio kuitenkin naisen mielestä oli sellainen että hän tekee lähes kaiken ja minä en osallistu riittävästi. Joten joo, olen kyllä tuon jälkeen ollut hieman skeptinen aina kun kuulen näitä "mies ei tee mitään"-perusteluita eroille. Kaikilla naisilla kun ei selvästikään ole kovin realistinen näkemys siitä mitä kukakin tekee.
Ja sinä siis edustat näitä 50-60-vuotiaita, joista tässä keskustellaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, olen juurikin kotitöihin osallistuva, vastuunsa kantava, toisen huomioiva mies. Yllätys yllätys, nämä ominaisuudet eivät todellisuudessa ole palaneen puusentin arvoisia näin nuorten aikuisten parisuhdemarkkinoilla! Lihakset, iso penis, sosiaalinen status yms houkuttavat naisia, ja sen mukaan mies valitaan. Sitten viisikymppisenä erotaan ja sanotaan, että no kun mies ei osallistu kotitöihin, kanna vastuuta, huomioi minua...
Liikut väärissä porukoissa, jos tämä on kokemuksesi. Minun tuttavapiirissäni ei yksikään nainen ole valinnut miestään lihasten tai sosiaalisen statuksen perusteella. Peniksen koosta en osaa sanoa, kun en ole ystävieni miesten mittoja kysellyt. Oma mieheni on lyhyehkö, ylipainoinen, kaikkea muuta kuin lihaksikas, penis on korkeintaan keskikokoinen eikä hän ole sosiaaliselta statukseltaan mitenkään merkittävä. Hän on kuitenkin luonteeltaan mitä mahtavin: huomioiva, huumorintajuinen, empaattinen ja oikeudenmukainen. Mies kokkaa ja tekee kotitöitä, arvostaa minua ja osoittaa välittämistään sanoin ja teoin. En voisi parempaa miestä toivoa! Kerron hänelle joka päivä, miten onnellinen olen. Samanlaisia harmonisia parisuhteita tuntuu myös ystävilläni olevan.
Hyvä juttu. Kuitenkin ketjun aihe kielii siitä, että varsin usein asia ei ole noin hyvin. Kysymys kuuluu: miksi on tehty niin typerä valinta alun perinkään?
Jutussa käsiteltiin 50-60-vuotiaiden eroja. Tuon ikäiset kuuluvat vielä konservatiivisemmin ajattelevaan sukupolveen. Aikanaan on menty yhteen ja perustettu perhe, koska niin kuuluu tehdä. Moni keski-ikäinen mies on kuitenkin sosiaalisilta taidoiltaan aika heikko, eikä välineitä parisuhteen tunnepuolen hoitamiseen ole. Myös alkoholismia on aivan valtavasti vanhempien miesten joukossa. Nuoremmat, noin kolmekymppiset miehet ovat jo ihan erilaisia. Kun ajattelen mitä tahansa tuntemaani pariskuntaa missä tahansa ikäluokassa, nousee esille yksi yhdistävä tekijä: molemminpuolinen arvostus ja toisen huomioiminen.
Joo, nykyään suhteet kestääkin mainiosti.
Eivät kestäkään, mutta jutussa käsiteltiin nimenomaan 50-60-vuotiaiden eroja, jotka tapahtuvat yleensä eri syistä kuin erot vaikka 40-vuotiaana. En ymmärrä, miksi "yhdessä vaikka väkisin" on ihanne, kun ulkopuolinenkin näkee, miten onnettomia monet liitot ovat. Onnettomia liittoja oli myös menneisyydessä, enkä mitenkään voi ihailla esimerkiksi isovanhempieni elämänmittaista liittoa, jossa isoäiti katseli vuosikymmeniä isoisän ryyppäämistä, hakkaamista ja pettämistä.
Miksei ne naiset sitten vieläkään sitten osaa valita? Vai onko kuten tuolla kirjoitettiin, että eri vaiheisiin eri mies?
Mistäs valitset? En ymmärrä tätäkään argumenttia, että huono parisuhde on naisen vika, koska hän valitsi väärin. Jos ajatellaan, että on kyse kuitenkin aika laajasta ilmiöstä, niin aika pienet mahdollisuuden naisella on valita oikein.
Jos nainen on tyytymätön, eikä mies ei ole muuttunut, niin ketä muuta nainen voi syyttää kuin itseään? Miehiä on vaikka kuinka paljon, ja jos sieltä ottaa puhumattoman itserakkaan sovinistin, niin voi katsoa peiliin.
Voi erota. Miksi se nyt tuntuu olevan niin kauhea asia palstamiehille? Pelottaako, että joutuu pian itse siivoamaan sotkunsa?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se nyt vaan on niin poijjaat, että oli eron taustalla mitkä syyt tahansa, niin syy on melkein aina miehessä.
Muistakaa, että viemätön roskapussi on eron siemen.
Olkaa miehiä, mutta ei luolamiehiä. Hankkikaa perheellenne omaisuutta, mutta olkaa samalla arjessa. Pitäkää itsenne timmeinä, mutta älkää kuluttako aikaanne liiaksi salilla . Olkaa rehellisiä, mutta älkää liian rehellisiä vaimonne kiloista. Tehkää vaimollenne yllätyksiä, mutta sellaisia, joista vaimonne pitää.
Tehkää muistiinpanoja vaimonne mieliteoista, mutta älkää olko laskelmoivia. Ylistäkää vaimonne ahkeruutta, siisteyttä, makua, taitoa, sivistystä, koulutusta, nuorekkuutta, kokeneisuutta ja vaimonne äitiä.
Antakaa vaimollenne rahaa, lahjoja, kalliita lahjoja, mietittyjä lahjoja, käytännöllisiä lahjoja, oikean kokoisia ja värisiä lahjoja. Viekää hänet syömään juuri oikeaan aikaan, viettäkää koti-iltaa, tai molempia. Pitäkää itsessänne jotain arvoituksellista, jota vaimo voi mielessään eritellä. Olkaa salaperäisiä, muttei epärehellisiä Varaa matkoja kaukomaille, tai kotimaahan miten nyt sattuu vaimolle sopimaan, muttei tossukkamaisesti.
Siivoa ahkerasti, muttei syyllisyyde tuntoisesti. Pussaa aamuisin ja iltaisin ja muulloinkin, muttei rutiininomaisesti. Viettele hänet välillä charmikkaasti ilman taka-ajatuksia.
Tässä alkajaiseksi. Muuta? Lapsethan ovat lentäneet jo pesästä.
Jos luulet olevasi jotenkin näppärä, niin voin kertoa, että tuon saman voi kirjoittaa myös toisesta näkökulmasta. Paitsi että oikeasti teet nuo kaikki ja turhaudut, kun toinen ei siltikään arvosta sitä, mitä teet. Miehen näkökulmasta homma menee niin, että et tee noita ja vain naureskelet, jos sinulta toivotaan noita asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se nyt vaan on niin poijjaat, että oli eron taustalla mitkä syyt tahansa, niin syy on melkein aina miehessä.
Muistakaa, että viemätön roskapussi on eron siemen.
Olkaa miehiä, mutta ei luolamiehiä. Hankkikaa perheellenne omaisuutta, mutta olkaa samalla arjessa. Pitäkää itsenne timmeinä, mutta älkää kuluttako aikaanne liiaksi salilla . Olkaa rehellisiä, mutta älkää liian rehellisiä vaimonne kiloista. Tehkää vaimollenne yllätyksiä, mutta sellaisia, joista vaimonne pitää.
Tehkää muistiinpanoja vaimonne mieliteoista, mutta älkää olko laskelmoivia. Ylistäkää vaimonne ahkeruutta, siisteyttä, makua, taitoa, sivistystä, koulutusta, nuorekkuutta, kokeneisuutta ja vaimonne äitiä.
Antakaa vaimollenne rahaa, lahjoja, kalliita lahjoja, mietittyjä lahjoja, käytännöllisiä lahjoja, oikean kokoisia ja värisiä lahjoja. Viekää hänet syömään juuri oikeaan aikaan, viettäkää koti-iltaa, tai molempia. Pitäkää itsessänne jotain arvoituksellista, jota vaimo voi mielessään eritellä. Olkaa salaperäisiä, muttei epärehellisiä Varaa matkoja kaukomaille, tai kotimaahan miten nyt sattuu vaimolle sopimaan, muttei tossukkamaisesti.
Siivoa ahkerasti, muttei syyllisyyde tuntoisesti. Pussaa aamuisin ja iltaisin ja muulloinkin, muttei rutiininomaisesti. Viettele hänet välillä charmikkaasti ilman taka-ajatuksia.
Tässä alkajaiseksi. Muuta? Lapsethan ovat lentäneet jo pesästä.
Mua ei tarvitse ylistää mistään, mitä en ole ja en tarvitse mieheni rahoja tai kalliita lahjoja. Arjen huomaavaisuus kyllä huomataan ja sitä arvostetaan. Näin meillä.
Ja miksi ei nainen saisi edes siinä vaiheessa kun on aikuiset lapset ottaa elämäänsä omiin käsiinsä? En todellakaan ymmärrä. Lapsia pitää aina ajatella, ja punnita kannattaako sittenkään erota. Mutta jos ollaan jo 50-60 vuotiaita, niin myös naisella on oikeus tehdä elämällään mitä tahtoo. Pitäisikö hänen jäädä säälistä liittoon joka ei ole toiveiden mukainen? Väitän että kukaan ei eroa rakkausliitosta, nämä myöhäiset erot tulevat kyseeseen kun liitto on täyttänyt tehtävänsä, ts esim lapset on saatu aikuisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa, että artikkelissa sanottiin, että miehet on romanttisia ja naiset pragmaattisia. Jotenkin en vain saa sulatettua sitä, koska miten mies on romanttinen, jos se ei ikinä näytä sitä, ei sano sitä ja luuhaa vaan nurkassa. Ja samalla nainen pyörittää koko huushollia. Ei mee mun jakeluun, missä pienessä mielessä se miehen romanttisuus sitten muka on.
Tätä minäkin ihmettelin erotessa. Mies valitti romanttisuuden puutetta, kun itse oli koko suhteen ajan puhumaton ajattelematon möykky.
Noin se valitettavasti tuntuu menevän. Avioliitossani aikoinaan annoin vuosien ajan joka ikinen aamu miehelleni aamulla töihinlähtösuukon, jonka hän otti vastaan lähinnä kyllästyneen näköisenä. Lopulta lopetin tavan, kun vastaanotto oli sellainen. Myöhemmin perheterapiassa mies valitti terapeutille kuinka en enää sitäkään antanut.Nyt suhteellisen uudessa (alle 2v) suhteessa huomaan olevani jälleen yksin se, joka silittelee poskea ja pussailee ja mies vain "antaa sen tapahtua". Päätin kokeeksi olla silittelemättä ja tekemättä aloitteita. Eipä ole muutamaan päivään ollut isommin fyysistä kontaktia, tuntuu että on oltu enemmän kavereita kuin pariskunta.
Miten pitkään teidän pitää tutustua toiseen, että huomaatte nää romanttisuuden puutteet? Vai ettekö vaan välitä alkuvaiheessa, että tilanne on tämä? Jotenkin tuntuu vaan oudolta, että alatte edes parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa.
Miten paljon ja miten pitkistä parisuhteista sinulla on kokemusta? En, en alkanut parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa, päinvastoin, minä olin hulluna häneen ja koin saavani vastarakkautta. Naimisiin menimme vajaan neljän vuoden seurustelun jälkeen. Avioliiton ja lapsen saamisen jälkeen minä jäin yksin puhaltelemaan romantiikkaa ja hellyyttä suhteeseemme.
Mulla on 2-10v parisuhteista kokemusta.
Etkö sitten osannut valita parisuhteeseen kerralla sellaista kumppania, jonka kanssa suhde olisi kestänyt?
En, koska nämä suhteet on kaatuneet siihen jatkuvaan vaatimuslistojen pitenemiseen. Aluksihan nämä naiset ovat tietenkin olleet tyytyväisiä suhteeseen kanssani.
Tästä sivusta kysyisin, mitä tämä vaatimuslistan piteneminen on pitänyt sisällään? Ihan konkreettisia asioita.
Omien harrastusten vähentämistä/lopettamista, parisuhdeajan vähenemistä, puolison huomioimisen lisäämistä, enemmän kodinhoitoon panostamista, minua loukkaavien ihmisten hyväksymistä, omien tunteiden kertomisen lopettamista. tässä nyt aluks, mitä tuli ensin mieleen.
Jos teillä on lapsia, nämä samat vaatimukset ovat koskeneet moninkertaisesti myös sitä kumppaniasi. En tiedä, mihin liittyy loukkaavien ihmisten hyväksyminen. Ehkä sukulaisiinne/ystäviinne (=tukiverkot). Tunteiden kertomisen lopettamiseen en osaa kommentoida, kun en oikein näe sitä minään vaatimuksena, vaan ensioireena parisuhteen päättymiselle.
Kun kerran tiedät, niin miten ovat koskeneet moninkertaisesti puolisoa?
Jos sinä koet vaatimuslistan pitenemisen vain hänen mielivaltaisena oikkunaan, oletan, että on kyse tyypillisestä tapauksesta, jossa harrastusten vähentäminen, parisuhdeajan väheneminen ja kotitöiden lisääntyminen tulevat miehelle yllätyksenä ja nainen sopeutuu niihin siten, että mies ei edes huomaa.
No kyllä se kieltämättä tuli vähän yllätyksenä, että minulla alkoi olla päävastuu siitä, että koti on siisti ja puolisolla on aikaa istua illat katsomassa telkkaria ja olla koneella. Jos jonnekin haluais mennä, niin pitkä vääntö siitäkin edessä. Kotimatkatkin töistä on kuulemma minulle omaa aikaa, että sitä ei sit enempää tarvita. En tiedä mielivaltaisesta oikkuilusta, mut miks ne vaatimukset vaan lisääntyy, kun lapsista kasvaa isompia?
Miten paljon puolisollasi oli omia menoja? Eikö hän osallistunut kotitöihin? Eikö hän mennyt töihin, kun lapset kasvoivat? Vai kävikö niin, että puolisosi ei enää päässyt mihinkään ja hän teki kotitöitä ja aloitti myös työt, mutta sinä et vain tätä huomannut?
Noin joka toinen viikonloppu oli omia menoja. Osallistui kototöihin, mutta ne meni mulle 80/20. Jäi työttömäksi, kun lapset kasvoivat. Eikä käynyt niin kuin sinä väitit.Jäi työttömäksi? Eli kävi kuitenkin töissä välissä vai? Ja kävikö siis koko ajan omilla menoillaan, vai vasta silloin kun lapset olivat isompia?
Oli siis kotihoidon tuella ja jäi työttömäksi, kun pienin täytti sen 3v. Omia menoja ollut tasaiseen tahtiin koko ajan.
Ja puolisosiko teki eropäätöksen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, olen juurikin kotitöihin osallistuva, vastuunsa kantava, toisen huomioiva mies. Yllätys yllätys, nämä ominaisuudet eivät todellisuudessa ole palaneen puusentin arvoisia näin nuorten aikuisten parisuhdemarkkinoilla! Lihakset, iso penis, sosiaalinen status yms houkuttavat naisia, ja sen mukaan mies valitaan. Sitten viisikymppisenä erotaan ja sanotaan, että no kun mies ei osallistu kotitöihin, kanna vastuuta, huomioi minua...
Liikut väärissä porukoissa, jos tämä on kokemuksesi. Minun tuttavapiirissäni ei yksikään nainen ole valinnut miestään lihasten tai sosiaalisen statuksen perusteella. Peniksen koosta en osaa sanoa, kun en ole ystävieni miesten mittoja kysellyt. Oma mieheni on lyhyehkö, ylipainoinen, kaikkea muuta kuin lihaksikas, penis on korkeintaan keskikokoinen eikä hän ole sosiaaliselta statukseltaan mitenkään merkittävä. Hän on kuitenkin luonteeltaan mitä mahtavin: huomioiva, huumorintajuinen, empaattinen ja oikeudenmukainen. Mies kokkaa ja tekee kotitöitä, arvostaa minua ja osoittaa välittämistään sanoin ja teoin. En voisi parempaa miestä toivoa! Kerron hänelle joka päivä, miten onnellinen olen. Samanlaisia harmonisia parisuhteita tuntuu myös ystävilläni olevan.
Hyvä juttu. Kuitenkin ketjun aihe kielii siitä, että varsin usein asia ei ole noin hyvin. Kysymys kuuluu: miksi on tehty niin typerä valinta alun perinkään?
Jutussa käsiteltiin 50-60-vuotiaiden eroja. Tuon ikäiset kuuluvat vielä konservatiivisemmin ajattelevaan sukupolveen. Aikanaan on menty yhteen ja perustettu perhe, koska niin kuuluu tehdä. Moni keski-ikäinen mies on kuitenkin sosiaalisilta taidoiltaan aika heikko, eikä välineitä parisuhteen tunnepuolen hoitamiseen ole. Myös alkoholismia on aivan valtavasti vanhempien miesten joukossa. Nuoremmat, noin kolmekymppiset miehet ovat jo ihan erilaisia. Kun ajattelen mitä tahansa tuntemaani pariskuntaa missä tahansa ikäluokassa, nousee esille yksi yhdistävä tekijä: molemminpuolinen arvostus ja toisen huomioiminen.
Joo, nykyään suhteet kestääkin mainiosti.
Eivät kestäkään, mutta jutussa käsiteltiin nimenomaan 50-60-vuotiaiden eroja, jotka tapahtuvat yleensä eri syistä kuin erot vaikka 40-vuotiaana. En ymmärrä, miksi "yhdessä vaikka väkisin" on ihanne, kun ulkopuolinenkin näkee, miten onnettomia monet liitot ovat. Onnettomia liittoja oli myös menneisyydessä, enkä mitenkään voi ihailla esimerkiksi isovanhempieni elämänmittaista liittoa, jossa isoäiti katseli vuosikymmeniä isoisän ryyppäämistä, hakkaamista ja pettämistä.
Miksei ne naiset sitten vieläkään sitten osaa valita? Vai onko kuten tuolla kirjoitettiin, että eri vaiheisiin eri mies?
Mistäs valitset? En ymmärrä tätäkään argumenttia, että huono parisuhde on naisen vika, koska hän valitsi väärin. Jos ajatellaan, että on kyse kuitenkin aika laajasta ilmiöstä, niin aika pienet mahdollisuuden naisella on valita oikein.
Jos nainen on tyytymätön, eikä mies ei ole muuttunut, niin ketä muuta nainen voi syyttää kuin itseään? Miehiä on vaikka kuinka paljon, ja jos sieltä ottaa puhumattoman itserakkaan sovinistin, niin voi katsoa peiliin.
Voi erota. Miksi se nyt tuntuu olevan niin kauhea asia palstamiehille? Pelottaako, että joutuu pian itse siivoamaan sotkunsa?
Eroaminen on aina pelottavampaa miehille, eikä se johdu mistään omien sotkujen siivoamisesta. Erossa kun mies yleensä menettää enemmän kuin nainen.
Käytännössähän noissa tilanteissa kumpikin on jo luovuttanut aikoja sitten eli se kumpi sen aloitteen tekee on vain semantiikkaa. Mies vain itseasiassa odottaa milloin se nainen ottaa eron.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se nyt vaan on niin poijjaat, että oli eron taustalla mitkä syyt tahansa, niin syy on melkein aina miehessä.
Muistakaa, että viemätön roskapussi on eron siemen.
Olkaa miehiä, mutta ei luolamiehiä. Hankkikaa perheellenne omaisuutta, mutta olkaa samalla arjessa. Pitäkää itsenne timmeinä, mutta älkää kuluttako aikaanne liiaksi salilla . Olkaa rehellisiä, mutta älkää liian rehellisiä vaimonne kiloista. Tehkää vaimollenne yllätyksiä, mutta sellaisia, joista vaimonne pitää.
Tehkää muistiinpanoja vaimonne mieliteoista, mutta älkää olko laskelmoivia. Ylistäkää vaimonne ahkeruutta, siisteyttä, makua, taitoa, sivistystä, koulutusta, nuorekkuutta, kokeneisuutta ja vaimonne äitiä.
Antakaa vaimollenne rahaa, lahjoja, kalliita lahjoja, mietittyjä lahjoja, käytännöllisiä lahjoja, oikean kokoisia ja värisiä lahjoja. Viekää hänet syömään juuri oikeaan aikaan, viettäkää koti-iltaa, tai molempia. Pitäkää itsessänne jotain arvoituksellista, jota vaimo voi mielessään eritellä. Olkaa salaperäisiä, muttei epärehellisiä Varaa matkoja kaukomaille, tai kotimaahan miten nyt sattuu vaimolle sopimaan, muttei tossukkamaisesti.
Siivoa ahkerasti, muttei syyllisyyde tuntoisesti. Pussaa aamuisin ja iltaisin ja muulloinkin, muttei rutiininomaisesti. Viettele hänet välillä charmikkaasti ilman taka-ajatuksia.
Tässä alkajaiseksi. Muuta? Lapsethan ovat lentäneet jo pesästä.Jos luulet olevasi jotenkin näppärä, niin voin kertoa, että tuon saman voi kirjoittaa myös toisesta näkökulmasta. Paitsi että oikeasti teet nuo kaikki ja turhaudut, kun toinen ei siltikään arvosta sitä, mitä teet. Miehen näkökulmasta homma menee niin, että et tee noita ja vain naureskelet, jos sinulta toivotaan noita asioita.
Missähän tulin lukeneeksi em. vaatimuksia? Olikohan se jokin palsta? En nyt jaksa oikein muistaa.
Tuo on kyllä jotenkin vajavainen. Voithan lisätä siihen jotain?
Muuten eikö tuon listan toteuttaja kelpaisi?
Itse sujutan arkea pitkälti tämän kaavan mukaan, joskin uupuneena. Enpä tiedä kuinka kauan elonpäiviä riittää työlääksi kun käy.
Niin siis tuossa jutussa ei puhuttu kaikista avioeroista, vaan noista, joita tehdään lasten muutettua kotoa, 50-60 -vuotiaana.
Kannattaisi ehkä miestenkin vähän nähdä vaivaa avioliiton eteen. Jos vaimosta on tehty vuosien mittaan pelkkä ilmainen kodinkone, on aika selvää, ettei se jää siihen miestä passaamaan, kun lapset ovat muuttaneet kotoa. Minäkin vakavasti harkitsen asiaa, kun teinini ovat muuttaneet kotoa.