HS: Avioerossa aloitteen tekee yleensä nainen

Olen 50v nainen. Eroa muutaman vuoden päästä, kun nuorin on 18v.

Vuovaikutuksemme ei toimi. En saa häneltä turvaa. Seksiä ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh, olen juurikin kotitöihin osallistuva, vastuunsa kantava, toisen huomioiva mies. Yllätys yllätys, nämä ominaisuudet eivät todellisuudessa ole palaneen puusentin arvoisia näin nuorten aikuisten parisuhdemarkkinoilla! Lihakset, iso penis, sosiaalinen status yms houkuttavat naisia, ja sen mukaan mies valitaan. Sitten viisikymppisenä erotaan ja sanotaan, että no kun mies ei osallistu kotitöihin, kanna vastuuta, huomioi minua...

Liikut väärissä porukoissa, jos tämä on kokemuksesi. Minun tuttavapiirissäni ei yksikään nainen ole valinnut miestään lihasten tai sosiaalisen statuksen perusteella. Peniksen koosta en osaa sanoa, kun en ole ystävieni miesten mittoja kysellyt. Oma mieheni on lyhyehkö, ylipainoinen, kaikkea muuta kuin lihaksikas, penis on korkeintaan keskikokoinen eikä hän ole sosiaaliselta statukseltaan mitenkään merkittävä. Hän on kuitenkin luonteeltaan mitä mahtavin: huomioiva, huumorintajuinen, empaattinen ja oikeudenmukainen. Mies kokkaa ja tekee kotitöitä, arvostaa minua ja osoittaa välittämistään sanoin ja teoin. En voisi parempaa miestä toivoa! Kerron hänelle joka päivä, miten onnellinen olen. Samanlaisia harmonisia parisuhteita tuntuu myös ystävilläni olevan.

Hyvä juttu. Kuitenkin ketjun aihe kielii siitä, että varsin usein asia ei ole noin hyvin. Kysymys kuuluu: miksi on tehty niin typerä valinta alun perinkään?

Jutussa käsiteltiin 50-60-vuotiaiden eroja. Tuon ikäiset kuuluvat vielä konservatiivisemmin ajattelevaan sukupolveen. Aikanaan on menty yhteen ja perustettu perhe, koska niin kuuluu tehdä. Moni keski-ikäinen mies on kuitenkin sosiaalisilta taidoiltaan aika heikko, eikä välineitä parisuhteen tunnepuolen hoitamiseen ole. Myös alkoholismia on aivan valtavasti vanhempien miesten joukossa. Nuoremmat, noin kolmekymppiset miehet ovat jo ihan erilaisia. Kun ajattelen mitä tahansa tuntemaani pariskuntaa missä tahansa ikäluokassa, nousee esille yksi yhdistävä tekijä: molemminpuolinen arvostus ja toisen huomioiminen.

Joo, nykyään suhteet kestääkin mainiosti.

Eivät kestäkään, mutta jutussa käsiteltiin nimenomaan 50-60-vuotiaiden eroja, jotka tapahtuvat yleensä eri syistä kuin erot vaikka 40-vuotiaana. En ymmärrä, miksi "yhdessä vaikka väkisin" on ihanne, kun ulkopuolinenkin näkee, miten onnettomia monet liitot ovat. Onnettomia liittoja oli myös menneisyydessä, enkä mitenkään voi ihailla esimerkiksi isovanhempieni elämänmittaista liittoa, jossa isoäiti katseli vuosikymmeniä isoisän ryyppäämistä, hakkaamista ja pettämistä.

Miksei ne naiset sitten vieläkään sitten osaa valita? Vai onko kuten tuolla kirjoitettiin, että eri vaiheisiin eri mies?

Eri vaihe - eri mies selittäisi nykymenosta paljon.

Vierailija kirjoitti:

Suurin virhe minkä naiset tekevät, on se että kuvittelevat Pyhän Vulvansa voimalla voivansa muuttaa miehen mieleisekseen sätkynukeksi. Rusinat pullasta, feminismin opein.

Kas, vulvamieskin heräsi tähän päivään ja pohtimaan taas feminismin syvintä olemusta. :)

Jotensin ällön sekaisen ihastuttavaa, että joku reppana pitää erittäin arkista ruumiinosaani (jollainen löytyy puolelta ihmiskuntaa) näin mystisenä ja kiehtovana, jopa pyhänä. :O

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh, olen juurikin kotitöihin osallistuva, vastuunsa kantava, toisen huomioiva mies. Yllätys yllätys, nämä ominaisuudet eivät todellisuudessa ole palaneen puusentin arvoisia näin nuorten aikuisten parisuhdemarkkinoilla! Lihakset, iso penis, sosiaalinen status yms houkuttavat naisia, ja sen mukaan mies valitaan. Sitten viisikymppisenä erotaan ja sanotaan, että no kun mies ei osallistu kotitöihin, kanna vastuuta, huomioi minua...

Liikut väärissä porukoissa, jos tämä on kokemuksesi. Minun tuttavapiirissäni ei yksikään nainen ole valinnut miestään lihasten tai sosiaalisen statuksen perusteella. Peniksen koosta en osaa sanoa, kun en ole ystävieni miesten mittoja kysellyt. Oma mieheni on lyhyehkö, ylipainoinen, kaikkea muuta kuin lihaksikas, penis on korkeintaan keskikokoinen eikä hän ole sosiaaliselta statukseltaan mitenkään merkittävä. Hän on kuitenkin luonteeltaan mitä mahtavin: huomioiva, huumorintajuinen, empaattinen ja oikeudenmukainen. Mies kokkaa ja tekee kotitöitä, arvostaa minua ja osoittaa välittämistään sanoin ja teoin. En voisi parempaa miestä toivoa! Kerron hänelle joka päivä, miten onnellinen olen. Samanlaisia harmonisia parisuhteita tuntuu myös ystävilläni olevan.

Hyvä juttu. Kuitenkin ketjun aihe kielii siitä, että varsin usein asia ei ole noin hyvin. Kysymys kuuluu: miksi on tehty niin typerä valinta alun perinkään?

Jutussa käsiteltiin 50-60-vuotiaiden eroja. Tuon ikäiset kuuluvat vielä konservatiivisemmin ajattelevaan sukupolveen. Aikanaan on menty yhteen ja perustettu perhe, koska niin kuuluu tehdä. Moni keski-ikäinen mies on kuitenkin sosiaalisilta taidoiltaan aika heikko, eikä välineitä parisuhteen tunnepuolen hoitamiseen ole. Myös alkoholismia on aivan valtavasti vanhempien miesten joukossa. Nuoremmat, noin kolmekymppiset miehet ovat jo ihan erilaisia. Kun ajattelen mitä tahansa tuntemaani pariskuntaa missä tahansa ikäluokassa, nousee esille yksi yhdistävä tekijä: molemminpuolinen arvostus ja toisen huomioiminen.

Joo, nykyään suhteet kestääkin mainiosti.

Eivät kestäkään, mutta jutussa käsiteltiin nimenomaan 50-60-vuotiaiden eroja, jotka tapahtuvat yleensä eri syistä kuin erot vaikka 40-vuotiaana. En ymmärrä, miksi "yhdessä vaikka väkisin" on ihanne, kun ulkopuolinenkin näkee, miten onnettomia monet liitot ovat. Onnettomia liittoja oli myös menneisyydessä, enkä mitenkään voi ihailla esimerkiksi isovanhempieni elämänmittaista liittoa, jossa isoäiti katseli vuosikymmeniä isoisän ryyppäämistä, hakkaamista ja pettämistä.

Miksei ne naiset sitten vieläkään sitten osaa valita? Vai onko kuten tuolla kirjoitettiin, että eri vaiheisiin eri mies?

Ei parisuhteissa ole kyse vain siitä, onnistuuko valitsemaan oikein alussa. Nainen muuttuu, mies muuttuu, toiveet ja tarpeet muuttuvat molemmilla. En sanoisi, että nainen tarvitsee eri elämänvaiheisiin eri miehen, vaan kumppanin, joka joustaa elämäntilanteiden mukaan, esimerkiksi äitiysloman päättyessä ja naisen palatessa työelämään alkaa taas huolehtia tasapuolisesti kotitöistä, joka lasten muutettua omilleen haluaa olla aktiivinen ja tehdä asioita yhdessä puolison kanssa. Samoin mies voi odottaa, että ruuhkavuosien helpottaessa on esimerkiksi seksiä enemmän ja aikaa omille harrastuksille. Joskus nämä toiveet ja tarpeet kohtaavat, joskus eivät.

Vierailija kirjoitti:

Olen 50v nainen. Eroa muutaman vuoden päästä, kun nuorin on 18v.

Vuovaikutuksemme ei toimi. En saa häneltä turvaa. Seksiä ei ole.

Jatkan: mieheni on sanojensa mukaan tyytyväinen. Viihtyy television ääressä ja nukkuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas lisää syitä valita MGTOW. Tämäkin ketju osoittaa, kuinka suuressa arvossa suomalainen nainen pitää suomalaista miestä.

Suomalainen nainen on väkivaltainen, viinaan menevä, kärsii usein mt-ongelmista, rahanahne lompakkoloinen, prinsessaharhailija , joka mitätöi ja vähättelee miehiä joka käänteessä.

Tämä on jotenkin hauska defenssi. "Naiset ei halua olla minun kanssani, en minäkään sitten halua olla heidän kanssaan, siitäs saavat typerät naiset, jääkööt itkemään perääni." Repliikin loppuun mennessä on jo unohdettu, mitä alussa sanottiin.

Olen MGTOW-valintani tehnyt jo aikaa sitten. Käyn palstalla vain nauramassa naisten prinsessaharhoille, ja yritän varoittaa muita miehiä teistä käärmeistä. Eksäni soittelee edelleen perääni ja itkee kun ei osaa sulaketta vaihtaa tai lattiakaivoa putsata.

Kovin mukavaa ei tunnu tuo MGTOW-elämäsi olevan, jos palstalla alati notkuminen ja naisten taukoamaton ajattelu ja haukkuminen on kiinnostavampaa kuin ne omat polut.

Kuvitteletko tosissasi , että palstalle kirjoittaa vain yksi MGTOW-mies?

Mitä, kaikkien MGTOW-miesten tiet vievät Roo... mammapalstalle?

Kuulun tuohon riskiryhmään ja itsekseni mietin, mitä ero ratkaisisi, mikä muuttuisi. Saisin ihan oman kodin, todennäköisesti ilman puutarhaa (mitä silloin tekisin kesällä, rakastan pihaa ja kukkienhoitoa) ja ilmaista autopaikkaa (vastikkeen lisäksi maksaisin autopaikasta, jos sellaista edes lähitienoolta saisi). Koti olisi vain minun, kaikki sisustusratkaisut saisi tehdä ilman kompromisseja ja siisteys olisi vain minusta kiinni. Sitä ennen pitäisi tehdä todella iso muutto eli 25 vuoden aikana hankittu (muisto)tavaramäärä pitäisi jakaa kahdelle. 

Toisaalta jo nyt saan katsoa sitä TV-kanavaa, jota haluan, voin tulla ja mennä vapaasti, rahani ovat vain omaan käyttöön jne., joten parisuhteesta ei ole erityistä vaivaa. Mieskään ei aiheuta sellaista häiriötä, että en jaksaisi kanssaan. Sukkiin lattialla on jo tottunut.

Sen verran ymmärrän, että jos tästä lähden, en ota vaivoikseni ketään toista. Suurta rakkautta ei onneksi tarvitse lähteä etsimään, se on jo koettu. Haluanko 25 yksinasuttua vuotta (ehkä myös yksinäistä) vai sittenkin tätä tasaista tylsää arkea? Valitsen arjen. Mutta jos mies valitsee toisin, en isosti menetä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas lisää syitä valita MGTOW. Tämäkin ketju osoittaa, kuinka suuressa arvossa suomalainen nainen pitää suomalaista miestä.

Suomalainen nainen on väkivaltainen, viinaan menevä, kärsii usein mt-ongelmista, rahanahne lompakkoloinen, prinsessaharhailija , joka mitätöi ja vähättelee miehiä joka käänteessä.

Tämä on jotenkin hauska defenssi. "Naiset ei halua olla minun kanssani, en minäkään sitten halua olla heidän kanssaan, siitäs saavat typerät naiset, jääkööt itkemään perääni." Repliikin loppuun mennessä on jo unohdettu, mitä alussa sanottiin.

Olen MGTOW-valintani tehnyt jo aikaa sitten. Käyn palstalla vain nauramassa naisten prinsessaharhoille, ja yritän varoittaa muita miehiä teistä käärmeistä. Eksäni soittelee edelleen perääni ja itkee kun ei osaa sulaketta vaihtaa tai lattiakaivoa putsata.

Kovin mukavaa ei tunnu tuo MGTOW-elämäsi olevan, jos palstalla alati notkuminen ja naisten taukoamaton ajattelu ja haukkuminen on kiinnostavampaa kuin ne omat polut.

Kuvitteletko tosissasi , että palstalle kirjoittaa vain yksi MGTOW-mies?

Mitä, kaikkien MGTOW-miesten tiet vievät Roo... mammapalstalle?

Kaikkien, tuskin.

Muutamien, varmaankin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittavaa, että artikkelissa sanottiin, että miehet on romanttisia ja naiset pragmaattisia. Jotenkin en vain saa sulatettua sitä, koska miten mies on romanttinen, jos se ei ikinä näytä sitä, ei sano sitä ja luuhaa vaan nurkassa. Ja samalla nainen pyörittää koko huushollia. Ei mee mun jakeluun, missä pienessä mielessä se miehen romanttisuus sitten muka on.

Tätä minäkin ihmettelin erotessa. Mies valitti romanttisuuden puutetta, kun itse oli koko suhteen ajan puhumaton ajattelematon möykky.

Noin se valitettavasti tuntuu menevän. Avioliitossani aikoinaan annoin vuosien ajan joka ikinen aamu miehelleni aamulla töihinlähtösuukon, jonka hän otti vastaan lähinnä kyllästyneen näköisenä. Lopulta lopetin tavan, kun vastaanotto oli sellainen. Myöhemmin perheterapiassa mies valitti terapeutille kuinka en enää sitäkään antanut.

Nyt suhteellisen uudessa (alle 2v) suhteessa huomaan olevani jälleen yksin se, joka silittelee poskea ja pussailee ja mies vain "antaa sen tapahtua". Päätin kokeeksi olla silittelemättä ja tekemättä aloitteita. Eipä ole muutamaan päivään ollut isommin fyysistä kontaktia, tuntuu että on oltu enemmän kavereita kuin pariskunta.

Miten pitkään teidän pitää tutustua toiseen, että huomaatte nää romanttisuuden puutteet? Vai ettekö vaan välitä alkuvaiheessa, että tilanne on tämä? Jotenkin tuntuu vaan oudolta, että alatte edes parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh, olen juurikin kotitöihin osallistuva, vastuunsa kantava, toisen huomioiva mies. Yllätys yllätys, nämä ominaisuudet eivät todellisuudessa ole palaneen puusentin arvoisia näin nuorten aikuisten parisuhdemarkkinoilla! Lihakset, iso penis, sosiaalinen status yms houkuttavat naisia, ja sen mukaan mies valitaan. Sitten viisikymppisenä erotaan ja sanotaan, että no kun mies ei osallistu kotitöihin, kanna vastuuta, huomioi minua...

Liikut väärissä porukoissa, jos tämä on kokemuksesi. Minun tuttavapiirissäni ei yksikään nainen ole valinnut miestään lihasten tai sosiaalisen statuksen perusteella. Peniksen koosta en osaa sanoa, kun en ole ystävieni miesten mittoja kysellyt. Oma mieheni on lyhyehkö, ylipainoinen, kaikkea muuta kuin lihaksikas, penis on korkeintaan keskikokoinen eikä hän ole sosiaaliselta statukseltaan mitenkään merkittävä. Hän on kuitenkin luonteeltaan mitä mahtavin: huomioiva, huumorintajuinen, empaattinen ja oikeudenmukainen. Mies kokkaa ja tekee kotitöitä, arvostaa minua ja osoittaa välittämistään sanoin ja teoin. En voisi parempaa miestä toivoa! Kerron hänelle joka päivä, miten onnellinen olen. Samanlaisia harmonisia parisuhteita tuntuu myös ystävilläni olevan.

Hyvä juttu. Kuitenkin ketjun aihe kielii siitä, että varsin usein asia ei ole noin hyvin. Kysymys kuuluu: miksi on tehty niin typerä valinta alun perinkään?

Jutussa käsiteltiin 50-60-vuotiaiden eroja. Tuon ikäiset kuuluvat vielä konservatiivisemmin ajattelevaan sukupolveen. Aikanaan on menty yhteen ja perustettu perhe, koska niin kuuluu tehdä. Moni keski-ikäinen mies on kuitenkin sosiaalisilta taidoiltaan aika heikko, eikä välineitä parisuhteen tunnepuolen hoitamiseen ole. Myös alkoholismia on aivan valtavasti vanhempien miesten joukossa. Nuoremmat, noin kolmekymppiset miehet ovat jo ihan erilaisia. Kun ajattelen mitä tahansa tuntemaani pariskuntaa missä tahansa ikäluokassa, nousee esille yksi yhdistävä tekijä: molemminpuolinen arvostus ja toisen huomioiminen.

Joo, nykyään suhteet kestääkin mainiosti.

Eivät kestäkään, mutta jutussa käsiteltiin nimenomaan 50-60-vuotiaiden eroja, jotka tapahtuvat yleensä eri syistä kuin erot vaikka 40-vuotiaana. En ymmärrä, miksi "yhdessä vaikka väkisin" on ihanne, kun ulkopuolinenkin näkee, miten onnettomia monet liitot ovat. Onnettomia liittoja oli myös menneisyydessä, enkä mitenkään voi ihailla esimerkiksi isovanhempieni elämänmittaista liittoa, jossa isoäiti katseli vuosikymmeniä isoisän ryyppäämistä, hakkaamista ja pettämistä.

Miksei ne naiset sitten vieläkään sitten osaa valita? Vai onko kuten tuolla kirjoitettiin, että eri vaiheisiin eri mies?

Mistäs valitset? En ymmärrä tätäkään argumenttia, että huono parisuhde on naisen vika, koska hän valitsi väärin. Jos ajatellaan, että on kyse kuitenkin aika laajasta ilmiöstä, niin aika pienet mahdollisuuden naisella on valita oikein.

Vierailija kirjoitti:

Miehet oppivat tästäkin ketjusta sen, millainen suomalainen nainen oikeasti on.

Valitkaa MGTOW!

Miksi sinä et ole valinnut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin virhe minkä naiset tekevät, on se että kuvittelevat Pyhän Vulvansa voimalla voivansa muuttaa miehen mieleisekseen sätkynukeksi. Rusinat pullasta, feminismin opein.

Kas, vulvamieskin heräsi tähän päivään ja pohtimaan taas feminismin syvintä olemusta. :)

Jotensin ällön sekaisen ihastuttavaa, että joku reppana pitää erittäin arkista ruumiinosaani (jollainen löytyy puolelta ihmiskuntaa) näin mystisenä ja kiehtovana, jopa pyhänä. :O

Ei ei ei, mutta muutamien kirjoittajien mielestä kyseessä on ollut pitkin ketjua yksi ja sama mies eli vulvamies koko ajan. Ei ole voinut olla eri miehiä, ei ole voinut olla eri mgtow-miehiä. Asia on loppuunkäsitelty, kun kaksi jankkaajaa niin sanoi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh, olen juurikin kotitöihin osallistuva, vastuunsa kantava, toisen huomioiva mies. Yllätys yllätys, nämä ominaisuudet eivät todellisuudessa ole palaneen puusentin arvoisia näin nuorten aikuisten parisuhdemarkkinoilla! Lihakset, iso penis, sosiaalinen status yms houkuttavat naisia, ja sen mukaan mies valitaan. Sitten viisikymppisenä erotaan ja sanotaan, että no kun mies ei osallistu kotitöihin, kanna vastuuta, huomioi minua...

Liikut väärissä porukoissa, jos tämä on kokemuksesi. Minun tuttavapiirissäni ei yksikään nainen ole valinnut miestään lihasten tai sosiaalisen statuksen perusteella. Peniksen koosta en osaa sanoa, kun en ole ystävieni miesten mittoja kysellyt. Oma mieheni on lyhyehkö, ylipainoinen, kaikkea muuta kuin lihaksikas, penis on korkeintaan keskikokoinen eikä hän ole sosiaaliselta statukseltaan mitenkään merkittävä. Hän on kuitenkin luonteeltaan mitä mahtavin: huomioiva, huumorintajuinen, empaattinen ja oikeudenmukainen. Mies kokkaa ja tekee kotitöitä, arvostaa minua ja osoittaa välittämistään sanoin ja teoin. En voisi parempaa miestä toivoa! Kerron hänelle joka päivä, miten onnellinen olen. Samanlaisia harmonisia parisuhteita tuntuu myös ystävilläni olevan.

Hyvä juttu. Kuitenkin ketjun aihe kielii siitä, että varsin usein asia ei ole noin hyvin. Kysymys kuuluu: miksi on tehty niin typerä valinta alun perinkään?

Jutussa käsiteltiin 50-60-vuotiaiden eroja. Tuon ikäiset kuuluvat vielä konservatiivisemmin ajattelevaan sukupolveen. Aikanaan on menty yhteen ja perustettu perhe, koska niin kuuluu tehdä. Moni keski-ikäinen mies on kuitenkin sosiaalisilta taidoiltaan aika heikko, eikä välineitä parisuhteen tunnepuolen hoitamiseen ole. Myös alkoholismia on aivan valtavasti vanhempien miesten joukossa. Nuoremmat, noin kolmekymppiset miehet ovat jo ihan erilaisia. Kun ajattelen mitä tahansa tuntemaani pariskuntaa missä tahansa ikäluokassa, nousee esille yksi yhdistävä tekijä: molemminpuolinen arvostus ja toisen huomioiminen.

Joo, nykyään suhteet kestääkin mainiosti.

Eivät kestäkään, mutta jutussa käsiteltiin nimenomaan 50-60-vuotiaiden eroja, jotka tapahtuvat yleensä eri syistä kuin erot vaikka 40-vuotiaana. En ymmärrä, miksi "yhdessä vaikka väkisin" on ihanne, kun ulkopuolinenkin näkee, miten onnettomia monet liitot ovat. Onnettomia liittoja oli myös menneisyydessä, enkä mitenkään voi ihailla esimerkiksi isovanhempieni elämänmittaista liittoa, jossa isoäiti katseli vuosikymmeniä isoisän ryyppäämistä, hakkaamista ja pettämistä.

Miksei ne naiset sitten vieläkään sitten osaa valita? Vai onko kuten tuolla kirjoitettiin, että eri vaiheisiin eri mies?

Mistäs valitset? En ymmärrä tätäkään argumenttia, että huono parisuhde on naisen vika, koska hän valitsi väärin. Jos ajatellaan, että on kyse kuitenkin aika laajasta ilmiöstä, niin aika pienet mahdollisuuden naisella on valita oikein.

Jos nainen on tyytymätön, eikä mies ei ole muuttunut, niin ketä muuta nainen voi syyttää kuin itseään? Miehiä on vaikka kuinka paljon, ja jos sieltä ottaa puhumattoman itserakkaan sovinistin, niin voi katsoa peiliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh, olen juurikin kotitöihin osallistuva, vastuunsa kantava, toisen huomioiva mies. Yllätys yllätys, nämä ominaisuudet eivät todellisuudessa ole palaneen puusentin arvoisia näin nuorten aikuisten parisuhdemarkkinoilla! Lihakset, iso penis, sosiaalinen status yms houkuttavat naisia, ja sen mukaan mies valitaan. Sitten viisikymppisenä erotaan ja sanotaan, että no kun mies ei osallistu kotitöihin, kanna vastuuta, huomioi minua...

Liikut väärissä porukoissa, jos tämä on kokemuksesi. Minun tuttavapiirissäni ei yksikään nainen ole valinnut miestään lihasten tai sosiaalisen statuksen perusteella. Peniksen koosta en osaa sanoa, kun en ole ystävieni miesten mittoja kysellyt. Oma mieheni on lyhyehkö, ylipainoinen, kaikkea muuta kuin lihaksikas, penis on korkeintaan keskikokoinen eikä hän ole sosiaaliselta statukseltaan mitenkään merkittävä. Hän on kuitenkin luonteeltaan mitä mahtavin: huomioiva, huumorintajuinen, empaattinen ja oikeudenmukainen. Mies kokkaa ja tekee kotitöitä, arvostaa minua ja osoittaa välittämistään sanoin ja teoin. En voisi parempaa miestä toivoa! Kerron hänelle joka päivä, miten onnellinen olen. Samanlaisia harmonisia parisuhteita tuntuu myös ystävilläni olevan.

Hyvä juttu. Kuitenkin ketjun aihe kielii siitä, että varsin usein asia ei ole noin hyvin. Kysymys kuuluu: miksi on tehty niin typerä valinta alun perinkään?

Jutussa käsiteltiin 50-60-vuotiaiden eroja. Tuon ikäiset kuuluvat vielä konservatiivisemmin ajattelevaan sukupolveen. Aikanaan on menty yhteen ja perustettu perhe, koska niin kuuluu tehdä. Moni keski-ikäinen mies on kuitenkin sosiaalisilta taidoiltaan aika heikko, eikä välineitä parisuhteen tunnepuolen hoitamiseen ole. Myös alkoholismia on aivan valtavasti vanhempien miesten joukossa. Nuoremmat, noin kolmekymppiset miehet ovat jo ihan erilaisia. Kun ajattelen mitä tahansa tuntemaani pariskuntaa missä tahansa ikäluokassa, nousee esille yksi yhdistävä tekijä: molemminpuolinen arvostus ja toisen huomioiminen.

Joo, nykyään suhteet kestääkin mainiosti.

Eivät kestäkään, mutta jutussa käsiteltiin nimenomaan 50-60-vuotiaiden eroja, jotka tapahtuvat yleensä eri syistä kuin erot vaikka 40-vuotiaana. En ymmärrä, miksi "yhdessä vaikka väkisin" on ihanne, kun ulkopuolinenkin näkee, miten onnettomia monet liitot ovat. Onnettomia liittoja oli myös menneisyydessä, enkä mitenkään voi ihailla esimerkiksi isovanhempieni elämänmittaista liittoa, jossa isoäiti katseli vuosikymmeniä isoisän ryyppäämistä, hakkaamista ja pettämistä.

Miksei ne naiset sitten vieläkään sitten osaa valita? Vai onko kuten tuolla kirjoitettiin, että eri vaiheisiin eri mies?

Mistäs valitset? En ymmärrä tätäkään argumenttia, että huono parisuhde on naisen vika, koska hän valitsi väärin. Jos ajatellaan, että on kyse kuitenkin aika laajasta ilmiöstä, niin aika pienet mahdollisuuden naisella on valita oikein.

Eli suurin osa miehistä on vääriä ja suhteet menee siksi pieleen ja nainen eroaa. Sitäkö tarkoitit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ainakin sain artikkelista irti henkisesti köyhän ihmisen. Naisen, joka on uhrannut kaiken henkisen jaksamisen ja kehittymisen nimenomaan siihen perheenäiti -rooliin, mutta on jättänyt muut roolit vähemmälle huomiolle. Sitten kun ne lapset lähtee, niin sun perheenäitiys onkin uhattuna -rooli muuttuu. Ja huomataan, että nytpä ei ole elämässä sisältöä.

Entä jos ihminen panostaisi muuhunkin kuin pelkkään äitiyteen? Vähän sama ku isovanhempien aikaan kaikki tehtiin käsin, ja kun ne jäi eläkkeelle niin se elämän sisältö kuihtuu vaan entisestään. Kun ei ole enää samalla tavalla hommaa käsille, niin sitten turhaudutaan. Henkistä minää ei ole kehitetty lainkaan ja iloa ei saada muista harrasteista kuin niillä kätösillä suoritettavista.

Kuulostaapa söpöltä! Kuinkakohan moni nyt 50-60-vuotias nainen on ollut koko avioliittonsa ajan kodin ja perheen vetovastuussa? Mistä se nainen on saanut haettua sitä henkisen minän kehittymistä, kun duunin jälkeen on odottanut kaupassa käynti, ruuanlaitto, siivous, pyykinpesu, lasten harrastuksiin viennit, perheen yhteisistä, "kivoista" asioista huolehtiminen (esim. lasten synttärit, joulut, kesälomat)?

Jos perhe asuu rivarissa tai kerrostalossa vielä, niin turha tulla selittää mistään miesten töistä, joihin ukolla olisi aika huvennut. Eikä omakotitalossakaan niin paljon niitä hommia ole. Ukkoa ei ole vain kiinnostanut koko perhe saati parisuhde. Ruoka, puhtaat vaatteet ja lakanat, seksi, sohva ovat olleet miehen prioriteetit.

Olisivatko äitiensä kasvattamia miehiä ja naisia?

Eikö isällä ole mitään osuutta? Miksi miehet sitten itkevät huoltajuutta joskus itselleen, jos ovat sitä mieltä, että kasvatus on aina pelkästään naisten vastuulla? Eikö isänkin kuuluisi osallistua, etenkin silloin jos ollaan yhdessä ja naimisissa??

Vastaisitko ensin kysymykseen, niin pääsemme eteen päin?

Isän esimerkki vaikuttaa, passiivista miehen mallia ei äiti voi kasvatuksella kumota.

Oletan vastauksesi perusteella, että naiset yleensä ovat kasvattaneet nämä kieroonkasvaneet. Muun kiertelysi ja kaartelusi jätän omaan arvoonsa.

Oletan vastauksesi perusteella, että myönnät miesten pakoilevan kasvatusvastuutaan.

Sellaiseksi naiset eli äidit ovat heidät kasvattaneet. He ovat sanoneet: mene mies ja rakenna Suomesta maailman paras valtio ja miehet ovat menneet. Sillä välin tytöille on opetettu, että kyllhän ne miehet kaiken tekee, mutta on ne silti paskaa.

Äitis taitaa olla melkoinen matriarkka, kun äideille noin valtavan merkityksen lataat. Ehkäpä karistat äidin harteiltasi ja olet isä, joka ottaa sitä kasvatusvastuuta myös itselleen (siis jos joskus pääset siihen asti jonkun naisen kanssa, että isäksi päädyt)...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että juuri riippumattomuus ja nykyajan arvojen sallivuus ovat syy siihen, miksi naiset ottavat avioeron. Ja ottavat sen juuri sellaisista liitoista, joissa mies on elänyt vanhentuneessa kuvitelmassa, että mies elättää ja siksi hänen vastuullaan ei ole muuta kuin se töissä käyminen.

Miesten syy, taas.

No kenenkäs syy se sitten olisi? :D Jos naiset ottavat enemmän eroja kuin miehet, eikö siitä voisi päätellä, että naiset hoitavat osansa hyvin, mutta miehet eivät.

Oletko hullu? Jos lastasi kiusataan, se on sinun lapsesi oma syy - muut hoitavat asiansa hyvin?

Eli eroaminen on sinun mielestäsi kiusaamista ja pelkkää ilkeyttä?No, jos tuota esimerkkiä haluat käyttää, niin käännetäänpäs se toisin päin. Jos lastasi kiusataan, sekö ei ole kiusaajan syy? Pitääkö lapsen leikkiä kiusaajan kanssa, eikö hän saa lähteä tilanteesta pois? Lapsen pitää vain olla vielä kiltimpi ja yrittää kestää?

En ymmärrä selityksestäsi _yhtään_ mitään. Sinun tarkoituksesi oli vain syyllistää miehiä: eronnut nainen on aina se sankari, joka on hoitanut asiansa hyvin.

No miksi me sitten puhumme tästä ketjun otsikon aiheesta, jos tällä tiedolla ei olekaan mitään merkitystä. Jos ero on jonkun mielestä merkittävä, kai siihen joku syykin on? Ja mikähän voisi olla syynä siihen, että toinen ihminen haluaa eron ja toinen ihminen ei? Voisiko olla se, että toinen on tyytyväinen ja toinen ei? Ja mistä sitten johtuu, että miehet ovat yleisesti tyytyväisempiä kuin naiset?Jos tätä asiaa halutaan analysoida, niin pakkohan se on tehdä yleistyksiä. Jos taas ei haluta yleistää, asiaa on ihan turha pohtia.

Kerro vielä, onko olemassa oikeutettua tyytyväisyyttä ja tyytymättömyyttä, perusteettomia kuvitelmia jne. Mikä tekee naisen erosta muka niin rationaalisen ja tunneperäisesti oikean? Prinsessaharha-termi ei tule tyhjästä.Suurin osa toisella tai kolmannella jne. kierroksella olevista on kokemusteni perusteella vielä kovempia avioliitosta valittajia kuin ensimmäisellä kerralla koskaan vaikka on enemmän kaikkea. Mies vaan on aina paska. Voi kunpa nämä kermaperseet olisivat lähteneet niihin maihin, missä heitä arvostetaan silloin, kun siitä uhosivat.

Minä en nyt tajua tätä prinsessaharha-käsitettä? Mitä pahaa on siinä, että ottaa eron, jos ne odotukset eivät täyttyneetkään? Onko sitten parempi ruikuttaa koko loppuelämänsä, kuten miehet tekevät? Ihan yhtä lailla miehillä on niitä odotuksia, mutta eroamisen sijaan he vain valittavat eivätkä tee asialle mitään.

Kyllä miehetkin pikkuhiljaa oppivat eroamaan. Odotahan vaan.

Eroamattomuus on niin vanhanaikaista ja outoa.

Kuinkahan moni naisporukasta/kavereista ei ole eronnut. 

Se on surkeaa tilastoa. Miehet ovat nykyään kulutustavaraa rakkaudennälkäisille naisille.

Muistelkaapahan vaan omia suhdetorveiluitanne.

Jotenkin epämääräistä ja epäluotettavaa porukkaa ovat naiset nykyään. 

Mutta kyllä se kultajyvä kuitenkin löytyy, kun oikein kaivelee.

Minusta tuntuu, et miehet oppivat ennemminkin olla menemättä parisuhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittavaa, että artikkelissa sanottiin, että miehet on romanttisia ja naiset pragmaattisia. Jotenkin en vain saa sulatettua sitä, koska miten mies on romanttinen, jos se ei ikinä näytä sitä, ei sano sitä ja luuhaa vaan nurkassa. Ja samalla nainen pyörittää koko huushollia. Ei mee mun jakeluun, missä pienessä mielessä se miehen romanttisuus sitten muka on.

Tätä minäkin ihmettelin erotessa. Mies valitti romanttisuuden puutetta, kun itse oli koko suhteen ajan puhumaton ajattelematon möykky.

Noin se valitettavasti tuntuu menevän. Avioliitossani aikoinaan annoin vuosien ajan joka ikinen aamu miehelleni aamulla töihinlähtösuukon, jonka hän otti vastaan lähinnä kyllästyneen näköisenä. Lopulta lopetin tavan, kun vastaanotto oli sellainen. Myöhemmin perheterapiassa mies valitti terapeutille kuinka en enää sitäkään antanut.

Nyt suhteellisen uudessa (alle 2v) suhteessa huomaan olevani jälleen yksin se, joka silittelee poskea ja pussailee ja mies vain "antaa sen tapahtua". Päätin kokeeksi olla silittelemättä ja tekemättä aloitteita. Eipä ole muutamaan päivään ollut isommin fyysistä kontaktia, tuntuu että on oltu enemmän kavereita kuin pariskunta.

Miten pitkään teidän pitää tutustua toiseen, että huomaatte nää romanttisuuden puutteet? Vai ettekö vaan välitä alkuvaiheessa, että tilanne on tämä? Jotenkin tuntuu vaan oudolta, että alatte edes parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa.

Miten paljon ja miten pitkistä parisuhteista sinulla on kokemusta? En, en alkanut parisuhteeseen epätyydyttävän ihmisen kanssa, päinvastoin, minä olin hulluna häneen ja koin saavani vastarakkautta. Naimisiin menimme vajaan neljän vuoden seurustelun jälkeen. Avioliiton ja lapsen saamisen jälkeen minä jäin yksin puhaltelemaan romantiikkaa ja hellyyttä suhteeseemme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 50v nainen. Eroa muutaman vuoden päästä, kun nuorin on 18v.

Vuovaikutuksemme ei toimi. En saa häneltä turvaa. Seksiä ei ole.

Jatkan: mieheni on sanojensa mukaan tyytyväinen. Viihtyy television ääressä ja nukkuu.

Kuulostaa jonkinlaiselta kotieläimeltä. Kuulenbjo Attenborough:n selostuksen. Tämän lajin urosyksilöt viihtyvät kotioloissa paljon tv:n ääressä ja nukkuvat. Naarasta tämä tilanne joskus turhauttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin virhe minkä naiset tekevät, on se että kuvittelevat Pyhän Vulvansa voimalla voivansa muuttaa miehen mieleisekseen sätkynukeksi. Rusinat pullasta, feminismin opein.

Kas, vulvamieskin heräsi tähän päivään ja pohtimaan taas feminismin syvintä olemusta. :)

Jotensin ällön sekaisen ihastuttavaa, että joku reppana pitää erittäin arkista ruumiinosaani (jollainen löytyy puolelta ihmiskuntaa) näin mystisenä ja kiehtovana, jopa pyhänä. :O

Minä en sitä pidä pyhänä, tämä nimitys on ihan teidän prinsessaharhailjoiden oma käsitys omasta ylimaallisuudestanne johtuva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä itse uskon että 80% eroista olisi vältettävissä sillä että miehet oppisivat kohtaamaan naisten tunteita ja osallistumaan niihin. 

Näinhän se menee. Miesten tunteet, kuka niistä välittää??

Sä kuvasit juuri sen tilanteen, mikä tapahtuu huonossa liitossakin, johon juuri kommentillani viittasin.

Naisella huono olla liitossa, esim. tuntee vastuun painavan liikaa ja hän kertoo tästä miehelleen lauantaina saunanlauteilla. "tuntuu että kannan yksin vastuun ja tuntuu että joudun huolehtimaan kaikista ja kaikesta, ja joudun laiminlyömään täysin sen mitä itse tarvitsisin, voitaisiinko miettiä jotain ettei tuntuisi tältä..."

Mies vastaa kiukkupäissään: "Entäs minä sitten?! Teen pitkää päivää töissä, rakennan terassia kesälomalla jne...."

Aivan väärä, hyökkäävä ja hajottava tapa ja johtuu siitä että moni mies ei osaa käsitellä toisen tunteita, pitäisi yrittää sopeutua sen toisen olotilaan ja tunteeseen. Empatiaa. Ratkaista ongelma eikä hyökätä.

SITTEN vasta keskitytään sen miehen tarpeisiin kun ensimmäinen asia on käsitelty. 

Mun mielestä tuollainen tilanne on enemmän kuin tavallinen lähes jokaisessa liitossa, kertokaa tekin että oletteko samaa mieltä vai olenko mielestänne ihan hakoteillä...

ehkä miesnäkökulmani sokaisee minut, mutta naisen viesti kuulostaa hyökkäykseltä johon ei voi vastata muuten kuin sanomalla omat ongelmansa puolustukseksi ... Naiset voisivat oppia sanomaan mitä haluavat eikä, että nyt on asiat huonosti.  Näin ongelmanratkaisuhaluisena miehenä tuommoiset avaukset ajavat minut umpikujaan ja taistelija sisällä nousee vastarintaan.

Ja sitten kun nainen sanoo mitä haluaa ("osallistu lastenhoitoon", "imuroi joskus", "vie roskat") niin hän on nalkuttava akka ja syy sille, että pitää ottaa se toinenkin kalja.