Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Vierailija kirjoitti:

Olen lääkäri. Tutut pyytävät reseptejä, esim. kun eivät viitsi laittaa uusimispyyntöä terveyskeskukseen tai halua maksaa eläinlääkärille koiran silmätippareseptistä. Yksi hassuimmista pyynnöistä oli pyytää kaljuuntumiseen lääkettä serkunkumminkaimalle, kun "kun tuli juhlissa puheeksi, että meidän sukulainen on lääkäri". Vastaan nauraen "minulta saa vain saattohoitoa" tai "sinähän olet merkkonomi, voitko vastapalveluksi tehdä tuota mun veroilmoitusta?"

Olen eläinlääkäri ja kyl vituttaa nää reseptien vinkujat. Raivostuttavin tapaus on yksi sukulainen, joka joka kerta tavatessa pyytää vähän jos tohtori jotain vahvempaa särkylääkettä, röhönaurun kera. Ei mene läpi, että ei, eläinlääkäri ei hoida ihmisiä ja ei, huumausainerikos ei ole hauskaa edes vitsinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lääkäri. Tutut pyytävät reseptejä, esim. kun eivät viitsi laittaa uusimispyyntöä terveyskeskukseen tai halua maksaa eläinlääkärille koiran silmätippareseptistä. Yksi hassuimmista pyynnöistä oli pyytää kaljuuntumiseen lääkettä serkunkumminkaimalle, kun "kun tuli juhlissa puheeksi, että meidän sukulainen on lääkäri". Vastaan nauraen "minulta saa vain saattohoitoa" tai "sinähän olet merkkonomi, voitko vastapalveluksi tehdä tuota mun veroilmoitusta?"

Olen eläinlääkäri ja kyl vituttaa nää reseptien vinkujat. Raivostuttavin tapaus on yksi sukulainen, joka joka kerta tavatessa pyytää vähän jos tohtori jotain vahvempaa särkylääkettä, röhönaurun kera. Ei mene läpi, että ei, eläinlääkäri ei hoida ihmisiä ja ei, huumausainerikos ei ole hauskaa edes vitsinä.

Voi ihku kun kaikki olisi yhtä kunnollisia lääkäreitä kun sinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskon mies jätti ja hänellä on tulossa ensimmäinen joulu yksin. Itki ja valitti yksinäisyyttään, luuli varmaan että kutsun hänet meille... Haluan pitää onan perheen kesken joulun kiitos!

Huhhuh! Oma siskosi?! Minä kutsuin ystäväpariskunnan, koska rouva oli juuri menettänyt sairaan äitinsä ja olivat saaneet keskenmenon. Yksin jäänyt sisko saisi tulla vaikka loppuvuodeksi, jos siltä tuntuu.

Vähän ot. mutta tuli näistä mieleen niin kerron kuitenkin. Olin juuri eronnut pitkästä suhteesta ja olin aika masentunut. Ystävä sitten pyysi heille syömään ja menin kylään, ajattelin että ehkä seura vähän piristää. Siinä sitten ehdin juuri syödä kun yhtäkkiä tämä ystävä alkaa haukkumaan minun ulkonäköä. Siis alkaa nauramaan tyyliin; haha, kylläpä näyttää hassulta noi sinun hörökorvat! Olin todella hämmästynyt että mitä helvettiä! Lähdinkin siitä aika nopeasti. Enää ei olla yhteyksissä. 

Olen laittanut joskus kauan sitten äidistäni joka lupailee meidän mökkiä sukulaisille.

Nyt ollaan talvilomalla mökillämme ja äitini soitti, että ettehän ole ensi viikolla.. kysyin jälleen että miten niin.

Hän oli päättänyt luvata mökkimme jollekin tuttavalleen.

Sanoin ettei ole edelleenkään mahdollista. Mökki on vain omaan käyttöön.

Suuttui ja löi luurin korvaan.

Tunnin päästä soitti ja alkoi mahdoton valitus että joutaahan se lainaan.

Kysyin kuitenkin että paljonko ovat valmiita maksamaan vuokraa, niin ei kun ilmaiseksi.

Tässä vaiheessa piti jo korottaa ääntä, että elä ikinä enää lupaa toisen omaa kellekään.

Ei varmaan olla seuraavaan puoleen vuoteen yhteydessä..

Toinen mitä tapahtui juuri ennen lomaa. Ja tämäkään ei ole ensimmäinen kerta.

Kaverini tietää, että haen lomalla ollessa koivurankaa metsästä polttopuiden tekoa varten.

Kaveri kysyi perjantaina että aionko mennä metsätöihin. Kerroin että näin on tarkoitus.

Kysyi saako tulla kaveriksi hakemaan itselleen puita samalla. Jälleen pieni hölmistys ja kysyin mitä hän oikein tarkoittaa. Niin alkoi änkyttää että samalla vaivalla voitaisiin hänellekin kerätä pari kuormaa puita.

Kysyin paljonko hän on valmis maksamaan puista. Niin, ei kun tehtäisiin talkoilla.

Toisille on todella hankala tajuta, että puut on omasta metsästä eikä ne kasva lahjoitettavaksi.

Olisi samalla tullut täydelle ylläpidolle ja kokemuksesta tiedän ettei olisi tuonut mitään tullessa.

Voi olla että menee kesään ennen kuin kuuluu seuraavan kerran mitään.

Ei ole helppoa omistaa mökkiä hyvältä paikalta oman metsän keskellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä hedelmät on kyllä kulhossa pöydällä aina, mutta ei niitä vieraat saa mennä omin lupinensa näpeltämään. Iso perhe ja kaupasta saa hedelmiä hakea jatkuvasti muutenkin. Kauppaan pari kilometriä matkaa ja esim. banaanit ja omenat lisäävät kassien painoa entisestään. Omat lapset osaavat kysyä että saako syödä vaikkapa pähkinöitä, tietävät että ne saattavat olla tarkoitettu johonkin leipomukseen.

Pöytään laitan tarjolle evästä, jotka on tarkoitettu vieraille. Tämän pitäisi olla kaikille itsestäänselvää.

Mulle on itsestäänselvää se, että ihmisillä voi olla erilaisia tapoja.

Vain moukalla on sellainen tapa, että lupaa kysymättä syö kyläpaikan ruoat/hedelmät/suklaat tms. Ja vain moukalle moinen käytös on itsestäänselvää.

Vain moukka laittaa ne esille kun vieraat tulevat ellei niitä saa ottaa.

Fiksu ihminen laittaa näkymättömiin ne suklaat yms joita ei ole tarkoitus tarjota.

Meillä hedelmät ovat esillä sivupöydällä, koska niille on siinä kätevä paikka. Oletan, ettei meillä käy niin tyhmiä vieraita, ettei minun tarvitse piilottaa niitä vierailun ajaksi. Kai nyt kuka tahansa tervejärkinen kysyy luvan, ennen kuin ottaa mitään kylässä, ellei tarjota? Ei kukaan nappaa mukaansa sen puoleen avaimiani, hammastahnaani kuin koiran talutushihnaakaan, vaikka näkyvillä ovatkin.

Näen jotain" ei ole sama asia kuin "Voin ottaa jotain omine lupineni".

Vierailija kirjoitti:

Olen laittanut joskus kauan sitten äidistäni joka lupailee meidän mökkiä sukulaisille.

Nyt ollaan talvilomalla mökillämme ja äitini soitti, että ettehän ole ensi viikolla.. kysyin jälleen että miten niin.

Hän oli päättänyt luvata mökkimme jollekin tuttavalleen.

Sanoin ettei ole edelleenkään mahdollista. Mökki on vain omaan käyttöön.

Suuttui ja löi luurin korvaan.

Tunnin päästä soitti ja alkoi mahdoton valitus että joutaahan se lainaan.

Kysyin kuitenkin että paljonko ovat valmiita maksamaan vuokraa, niin ei kun ilmaiseksi.

Tässä vaiheessa piti jo korottaa ääntä, että elä ikinä enää lupaa toisen omaa kellekään.

Ei varmaan olla seuraavaan puoleen vuoteen yhteydessä..

.

Huh, aika röyhkeää. Sanopa joskus äidillesi, että seuraavan kerran kun hänellä on noin kova hinku tarjota tuttavilleen ilmaista mökkiä niin vuokratkoon itse mökin heille sitten!  Kun hän kerran haluaa esittää niin hyvää ja avuliasta tyyppiä niin antaa mennä vaan, ei siihen yhtälöön muita tarvita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ex-naapurini oli muuttamassa. Hän oli työtön eli kaiket päivät aikaa. Muuttoajankohta oli ollut tiedossa ainakin kuukauden. 

Muuttopäivä oli maanantai ja sunnuntai-iltana klo 18 hän soitti minulle ja sanoi, että sinun on PAKKO tulla auttamaan kun hän ei millään saa yksin pakattua kaikkea huomiseen mennessä.

En mennyt. Jos olisi ilmoittanut aiemmin päivällä tarvitsevansa apua, olisin mennytkin mutta minulla oli illalle muita suunnitelmia. Hänellä jäi yleensäkin kaikki asiat viime tippaan. 

Muuton pakkaamista ei välttämättä voi aloittaa kuukautta aikaisemmin. Ainakin jos meinaa käyttää tavaroitaan.

Jaa-a, itse pakkasin suurimman osan tavaroista viikkoa ennen muuttoa. Välttämättömimmät jätin.

Ja sun mielestä viikolla ja kuukaudella ei ole mitään eroa vai?

Eri mutta kommentoin silti.

Viimeisellä illalla, viikolla ja kuukaudella on eroa. Mutta kyllä mulla onnistui omakotitalosta (asuttu yli 15 vuotta) muutto niin, että puolet kamoista oli hävitetty, myyty tai pakattu kuukautta ennen muuttoa. Lopuista puolet noin viikkoa ennen ja viimeisenä päivänä sitten loput, ne välttämäþömät, muuttolaatikkoihin. Kolme pikku apuria hääri siinä mukana.

Ihan naurettavaa väittää, etteikö lajittelua, karsimista ja pakkaamista pystyisi tekemään suurimmaksi osaksi hyvissä ajoin. Harvalla on niin vähän kamaa, että ne kaikki olisivat käytössä muuttoauton tuloon saakka.

Olen tosiaan ollut parikin kertaa pyydettynä kantoapuna muutossa, jossa muuttoauton tullessa Iso osa tavaroista oli levällään. Juuri mitään ei oltu tehty. Siinä sitten kiireellä mätetään kaikki sekaisin säkkeihin (laatikoita ei oltu hankittu). Varmaan hauska sitten uudessa asunnossa purkaa tavaroita kun ei yhtään tiedä mitä missäkin nyssäkässä on. En jäänyt avuksi, vaikka pyysivät.

Kyllä siinä vitutuksen lomassa ihmetteli, miten aikuiset ihmiset voi olla noin avuttomia ja epäjärjestelmällisiä.

Tilanteita on monenlaisia. Me myytiin omaa asuntoamme kuukausi ennen muuttoa, ei siinä voi alkaa pakkailemaan. Toki karsintaa tehtiin.

Vierailija kirjoitti:

Jatkan vielä joululahjateemasta. Tämä lahjojen pyörittely saa mut vuosi vuodelta yhä ahdistuneemmaksi. Mulla on muutamia kummilapsia, sisarusten lapsia ja omia on yksi. Ennen joulua vanhemmat lähettävät aina listan lastensa toiveista ja kysyvät samalla, mitä oma lapseni on toivonut.

Ongelma: mun kannalta ja mun mielestä tässä kuviossa ei ole enää moneen vuoteen ollut mitään järkeä.

Mä saan tarkan listan, että lapsille voisi ostaa tämän, tuon ja sen. Mutta itse en kehtaa tuollaista tehdä! Mulla ei vaan ole pokkaa pyytää ketään perheen ulkopuolista ostamaan juuri jotain tiettyä, usein aika kallista tavaraa. Jos haluan, että lapseni saa kaikki toivelistallaan olevat asiat, niin mä hankin ne itse enkä velvoita siihen ketään muuta. Kun tivaavat, niin saatan sanoa vinkiksi, että lapsi tykkää Harry Potterista/kissoista/Legoista. Silloin lahjan antaja voi ihan itse päättää, että ostaako teemaan sopivan tarrapaketin ja kynän vai jonkin isomman Lego-setin, budjetin tai oman halun mukaan.

Mutta kaikki eivät ajattele näin. Heille ei ilmeisestikään tule tästä kuviosta ärsyyntynyt, vaivaantunut ja ahdistunut olo. Toinen sanoo, että hänen lapselleen pitää ostaa juuri tämä tietty pehmolelu ja minä sanon, että minun lapseni ottaa vastaan ainoastaan jonkin tietyn leikkisetin, niin mitä järkeä? Eikö me voida vaan ostaa omille lapsillemme ne jutut ja säästytään siltä, että paketteja kuskataan tai postitetaan hikipäässä ristiin rastiin ennen joulua, kun olisi muutakin tekemistä? Mun mielestä olisi myös kivaa, etten tietäisi etukäteen valmiiksi kaikkia lapsen saamia lahjoja. Aikuisena kun en itse kauheasti mitään paketteja saa, niin olisi edes jonkinlainen yllätysmomentti jouluaatossa.

Mutta ei, eihän se käy. Lahjat pitää sopia mahdollisimman tarkasti etukäteen. On täysin mahdoton ajatus sellainen, että sattuisin kaupassa näkemään jotain mielestäni kummilapselleni sopivaa, ostaisin sen siinä samalla kuin omat ruokaostoksenikin ja käärisin lahjan paperiin. Ei käy, kun sitten lapsi ei saa kaikkia toiveitaan vaan jotain yllättävää ja aatto menee pilalle. Sitten vanhemman pitää soittaa lahjan antajalle jouluaattona ja haukkua, että väärän lahjan annoit, niin kuin joku tuolla kirjoitti.

Mä en ymmärrä miten yhtään kenelläkään tulee edes mieleen, että on ok antaa negatiivista palautetta lahjan antajalle jälkikäteen. Se on lahja! Mutta niin olen minäkin saanut synttärien tai joulun jälkeen kuulla, että ethän enää osta tällaista, meidän lapsi ei käytä sinisiä/violetteja/punaisia vaatteita. Palautetta on tullut, kun olen antanut lahjan myös kummitytön sisarelle. Lapset kuulemma tappelee, jos toisella on yksikin lahja enemmän. Selän takana on myös valitettu, kun en ennen lapsen syntymäpäiviä kysynyt mitään toiveita, vaan ostin jotain omin päin.

Ja jälleen kerran minä käytän itselleni huomattavia summia muiden lasten lahjoihin. Omani saa vastavuoroisesti jotain pientä ja (anteeksi vain) turhaa krääsää, koska en osaa olla tarpeeksi röyhkeä ja vaatia muita ihmisiä ostamaan minun lapselleni kymppien tai satasten tavaroita. Eli olen liian nössö. Joskus vielä matkustan jouluksi ulkomaille, en osta enkä vastaanota lahjoja ja ratkaisen tämän sillä.

Meidän perhepiirissä myös tällainen, joka antaa tasan sen listan mitä lapselle pitää olla toiveiden perusteella. Yleensä tämä ihminen lajittelee, kuka ostaisi mitäkin heidän varallisuuden mukaan. On tarkat kuvat, mistä kaupasta saa ja millä hinnalla. Näin käy joka joulu ja syntymäpäivänä. Eihän siinä ole mitään yllätystä, jos etukäteen tietää mitä lapselle on tulossa.

Oma siskoni toimii päinvastaisesti, eli tiedustelen vain mistä hänen lapsensa sillä hetkellä pitävät (onko nuket/ajoneuvot/joku tietty sarja mieleen) ja saan sen jälkeen vapaat kädet hankkia heille ihan minkälaiset lahjat tahansa. Vaikka yhteisen.

AP.

Olen kyllä tehnyt äidilleni selväksi tämän asia mutta tuntuu unohtavan asian.

Suku on pahin.. myös veljeni ottaa yhteyttä vain jos on vailla jotain. Muuten ei pidä yhteyttä. Jos itse soitan ja kysyn kuulumisia niin ei tunnu olevan asiaa.

Äitini on jotenkin kieroutuneella tavalla outo. Tuntuu että haluaa miellyttää tuttaviaan lupailemella toisen, eli tässä tapauksessa lapsensa omaisuutta muiden käyttöön.

Toinen todella rasittava tilanne, olen töissä tuotantolaitoksessa ja hän olettaa että voin jakaa tavaraa ihan noin vain. Suuttui joka kerta kun kerron että en voi antaa tuotteita ilmaiseksi. Ei ne ole minun omaisuutta.

Ei saisi toivoa toisille pahaa eikä muutakaan ilkeää, mutta tänne on ollut hyvä purkautua. Ja todellakin haluaisin eroon äidistäni. Isästä on aika jo mennyt joka oli vastakohta äidille.

Isä kerkesi muutaman kerran käydä mökillämme ja jätti joka kerta johonkin piiloon vuokran.

Ehkä hienoin yllätys oli lumilinko. Olin valmis maksamaan sen, mutta isäni ei antanut periksi.

Tällä palstalla on todella paljon hyväksi käytettyjä ja höynäytettyjä. Perustetaan oma vertaistukiryhmä. Opetellaan toistemme kanssa hyväksikäyttöä..

[quote

Ketä Jaakko K? [/quote

Mikä ihmeen "ketä"? Se on "KUKA"!!! Ei hitto, mitä sekoilua nykyisin tämän "ketän" kanssa!

bling kirjoitti:

Edellisessä työpaikassa oli työkaveri, joka asui muutaman kilometrin päässä kotoani. Hänellä ei ollut autoa, joten jos vuoromme sattuivat alkamaan  samaan aikaan, menimme samalla kyydillä töihin. Koskaan en saanut minkäänlaisia bensarahoja häneltä takaisin, vaikka  sanoinkin tästä hänelle aika suoraan-auto ei kulje pyhällä hengellä. Kerran sattui jopa möläyttämään ,että hän pitää lähellään vain sellaisia ystäviä, joista on HÄNELLE HYÖTYÄ-just joo-pitäköön tunkkinsa-arvata saattaa, että neidin/rouvan kyyditykset loppuivat tähän-liftatkoon siellä tien penkassa kyytinsä..

Kiinnostaa miten kiemurtelit irti tästä kuljetushommasta?

Ja miten kuskattava sen otti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs henkilö pummasi kyytejä maksamatta mitään ja ylpeili sillä, ettei osta omaa autoa, kun bensa on niin kallista. Muutenkin eli toisten kustannuksella, Onneksi pistettiin välit poikki.

Mulla on tällainen, joka pyytää myös kyytejä. Nyt olen oppinut etukäteen kysymään paljonko maksat.

Jos on ehdottanut 10 e, oon vaatannut palaa asiasn, kun nolla on perässä.

Miksi kysyt paljonko maksat jos hintasi on 100€?

Miksi et sano suoraan, että huntilla vien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkan vielä joululahjateemasta. Tämä lahjojen pyörittely saa mut vuosi vuodelta yhä ahdistuneemmaksi. Mulla on muutamia kummilapsia, sisarusten lapsia ja omia on yksi. Ennen joulua vanhemmat lähettävät aina listan lastensa toiveista ja kysyvät samalla, mitä oma lapseni on toivonut.

Ongelma: mun kannalta ja mun mielestä tässä kuviossa ei ole enää moneen vuoteen ollut mitään järkeä.

Mä saan tarkan listan, että lapsille voisi ostaa tämän, tuon ja sen. Mutta itse en kehtaa tuollaista tehdä! Mulla ei vaan ole pokkaa pyytää ketään perheen ulkopuolista ostamaan juuri jotain tiettyä, usein aika kallista tavaraa. Jos haluan, että lapseni saa kaikki toivelistallaan olevat asiat, niin mä hankin ne itse enkä velvoita siihen ketään muuta. Kun tivaavat, niin saatan sanoa vinkiksi, että lapsi tykkää Harry Potterista/kissoista/Legoista. Silloin lahjan antaja voi ihan itse päättää, että ostaako teemaan sopivan tarrapaketin ja kynän vai jonkin isomman Lego-setin, budjetin tai oman halun mukaan.

Mutta kaikki eivät ajattele näin. Heille ei ilmeisestikään tule tästä kuviosta ärsyyntynyt, vaivaantunut ja ahdistunut olo. Toinen sanoo, että hänen lapselleen pitää ostaa juuri tämä tietty pehmolelu ja minä sanon, että minun lapseni ottaa vastaan ainoastaan jonkin tietyn leikkisetin, niin mitä järkeä? Eikö me voida vaan ostaa omille lapsillemme ne jutut ja säästytään siltä, että paketteja kuskataan tai postitetaan hikipäässä ristiin rastiin ennen joulua, kun olisi muutakin tekemistä? Mun mielestä olisi myös kivaa, etten tietäisi etukäteen valmiiksi kaikkia lapsen saamia lahjoja. Aikuisena kun en itse kauheasti mitään paketteja saa, niin olisi edes jonkinlainen yllätysmomentti jouluaatossa.

Mutta ei, eihän se käy. Lahjat pitää sopia mahdollisimman tarkasti etukäteen. On täysin mahdoton ajatus sellainen, että sattuisin kaupassa näkemään jotain mielestäni kummilapselleni sopivaa, ostaisin sen siinä samalla kuin omat ruokaostoksenikin ja käärisin lahjan paperiin. Ei käy, kun sitten lapsi ei saa kaikkia toiveitaan vaan jotain yllättävää ja aatto menee pilalle. Sitten vanhemman pitää soittaa lahjan antajalle jouluaattona ja haukkua, että väärän lahjan annoit, niin kuin joku tuolla kirjoitti.

Mä en ymmärrä miten yhtään kenelläkään tulee edes mieleen, että on ok antaa negatiivista palautetta lahjan antajalle jälkikäteen. Se on lahja! Mutta niin olen minäkin saanut synttärien tai joulun jälkeen kuulla, että ethän enää osta tällaista, meidän lapsi ei käytä sinisiä/violetteja/punaisia vaatteita. Palautetta on tullut, kun olen antanut lahjan myös kummitytön sisarelle. Lapset kuulemma tappelee, jos toisella on yksikin lahja enemmän. Selän takana on myös valitettu, kun en ennen lapsen syntymäpäiviä kysynyt mitään toiveita, vaan ostin jotain omin päin.

Ja jälleen kerran minä käytän itselleni huomattavia summia muiden lasten lahjoihin. Omani saa vastavuoroisesti jotain pientä ja (anteeksi vain) turhaa krääsää, koska en osaa olla tarpeeksi röyhkeä ja vaatia muita ihmisiä ostamaan minun lapselleni kymppien tai satasten tavaroita. Eli olen liian nössö. Joskus vielä matkustan jouluksi ulkomaille, en osta enkä vastaanota lahjoja ja ratkaisen tämän sillä.

Meidän perhepiirissä myös tällainen, joka antaa tasan sen listan mitä lapselle pitää olla toiveiden perusteella. Yleensä tämä ihminen lajittelee, kuka ostaisi mitäkin heidän varallisuuden mukaan. On tarkat kuvat, mistä kaupasta saa ja millä hinnalla. Näin käy joka joulu ja syntymäpäivänä. Eihän siinä ole mitään yllätystä, jos etukäteen tietää mitä lapselle on tulossa.

Oma siskoni toimii päinvastaisesti, eli tiedustelen vain mistä hänen lapsensa sillä hetkellä pitävät (onko nuket/ajoneuvot/joku tietty sarja mieleen) ja saan sen jälkeen vapaat kädet hankkia heille ihan minkälaiset lahjat tahansa. Vaikka yhteisen.

itse sanon suoraan sille äidille, aijaa en kyllä ole ostamassa " saralle" joululahjaa eli sun pitää se itse ostaa

En tiedä kuuluuko tämä tänne, mutta kerrotaan.

Muutama vuosi sitten päätettiin kutsua puolisoni äiti ja veli meille päivälliselle. Puolison veli on työtön, joten hirveästi ei ole rahaa käytössä. Tehtiin sitten iso annos lihapullia sillä periaatteella että vieraat voivat santsata ja saamme pullia laitettua pakkaseen, josta voimme itse syödä myöhemmin.

Ruoka maistui kaikille ja santsiannokset tuli otettua.

Kun sitten oltiin pöydästä nousemassa, anoppi kysyi puolison veljeltä, haluaisiko tämä ottaa lihapullia mukaan kotiin. Kysymättä meiltä mitään. En tiedä johtuiko minun ja puolison hämmentyneistä ilmeistä vai veljen vieraskoreudesta, mutta kieltäytyi ottamasta.

Huono omatunto jäi, kun en alkanut tuputtamaan väkisin hänelle ruokaa matkaan, kun tosiaan ruokaa tehtiin sen verran että kiireisenä päivänä voidaan itse niistä valmistaa ateria. Meille hän on tervetullut syömään tai kahvittelemaan, mutta en aikuista ihmistä ala kotiin asti ruokkimaan.

Mielestäni tässä härskiä oli anopin tilannetaju. Toisen kotona laittamassa toisten ruokia matkaan.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kuuluuko tämä tänne, mutta kerrotaan.

Muutama vuosi sitten päätettiin kutsua puolisoni äiti ja veli meille päivälliselle. Puolison veli on työtön, joten hirveästi ei ole rahaa käytössä. Tehtiin sitten iso annos lihapullia sillä periaatteella että vieraat voivat santsata ja saamme pullia laitettua pakkaseen, josta voimme itse syödä myöhemmin.

Ruoka maistui kaikille ja santsiannokset tuli otettua.

Kun sitten oltiin pöydästä nousemassa, anoppi kysyi puolison veljeltä, haluaisiko tämä ottaa lihapullia mukaan kotiin. Kysymättä meiltä mitään. En tiedä johtuiko minun ja puolison hämmentyneistä ilmeistä vai veljen vieraskoreudesta, mutta kieltäytyi ottamasta.

Huono omatunto jäi, kun en alkanut tuputtamaan väkisin hänelle ruokaa matkaan, kun tosiaan ruokaa tehtiin sen verran että kiireisenä päivänä voidaan itse niistä valmistaa ateria. Meille hän on tervetullut syömään tai kahvittelemaan, mutta en aikuista ihmistä ala kotiin asti ruokkimaan.

Mielestäni tässä härskiä oli anopin tilannetaju. Toisen kotona laittamassa toisten ruokia matkaan.

No oli todella härskiä, huh. Toki vaihtelee perheissä mikä on kenenkin mielestä sopivaa käytöstä mutta tuntuu että nämä "rajattomat" on usein just vähän vanhempia ihmisiä. Meillä miehen isäpuoli tulee kutsumattomana ja etukäteen ilmoittamatta soittelemaan ovikelloa (ei ole ovisilmää, eikä tykätä avata ovea jos ei tiedetä kuka on tulossa) ja menee omin lupineen jääkaapille. Omasta mielestäni ei olla todellakaan niin läheisiä että toimisimme hänen kotonaan näin.

Vierailija kirjoitti:

Olen laittanut joskus kauan sitten äidistäni joka lupailee meidän mökkiä sukulaisille.

Nyt ollaan talvilomalla mökillämme ja äitini soitti, että ettehän ole ensi viikolla.. kysyin jälleen että miten niin.

Hän oli päättänyt luvata mökkimme jollekin tuttavalleen.

Sanoin ettei ole edelleenkään mahdollista. Mökki on vain omaan käyttöön.

Suuttui ja löi luurin korvaan.

Tunnin päästä soitti ja alkoi mahdoton valitus että joutaahan se lainaan.

Kysyin kuitenkin että paljonko ovat valmiita maksamaan vuokraa, niin ei kun ilmaiseksi.

Tässä vaiheessa piti jo korottaa ääntä, että elä ikinä enää lupaa toisen omaa kellekään.

Ei varmaan olla seuraavaan puoleen vuoteen yhteydessä..

Joillekin äideille jää se pikkulapsen äidin rooli päälle, vaikka lapsi kasvaa aikuiseksi. Onhan ihan ok ja normaalia, että äiti opastaa 4-vuotiasta, mitä pitää syödä, mitä pitää pukea, kuinka kuuluu siivota, kuinka jaetaan leluja jne. Jos tästä ei päästä eteenpäin lapsen kasvaessa aikuiseksi, syntyy juuri sellaisia kaikkeen puuttuvia vanhempia. Eivätkä he voi ymmärtää, miten niin muka ei saisi puuttua, heistä se tuntuu samalta kuin heitä kiellettäisiin ohjaamasta sitä 4-vuotiasta. Tämähän on vain huolenpitoa ja rakkautta, eihän se itse pärjää! Asiat menevät vain paremmin, kun äiti vahtii niiden sujuvan!

Luulen, että tässä on vähän sellainen asetelma, että äitisi opastaa sinua "pikkulasta", että antaisit muidenkin "leikkiä leluillasi", ja kyllähän äiti siinä vieressä voi vähän puuttua ja ohjailla, jos tarvitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkan vielä joululahjateemasta. Tämä lahjojen pyörittely saa mut vuosi vuodelta yhä ahdistuneemmaksi. Mulla on muutamia kummilapsia, sisarusten lapsia ja omia on yksi. Ennen joulua vanhemmat lähettävät aina listan lastensa toiveista ja kysyvät samalla, mitä oma lapseni on toivonut.

Ongelma: mun kannalta ja mun mielestä tässä kuviossa ei ole enää moneen vuoteen ollut mitään järkeä.

Mä saan tarkan listan, että lapsille voisi ostaa tämän, tuon ja sen. Mutta itse en kehtaa tuollaista tehdä! Mulla ei vaan ole pokkaa pyytää ketään perheen ulkopuolista ostamaan juuri jotain tiettyä, usein aika kallista tavaraa. Jos haluan, että lapseni saa kaikki toivelistallaan olevat asiat, niin mä hankin ne itse enkä velvoita siihen ketään muuta. Kun tivaavat, niin saatan sanoa vinkiksi, että lapsi tykkää Harry Potterista/kissoista/Legoista. Silloin lahjan antaja voi ihan itse päättää, että ostaako teemaan sopivan tarrapaketin ja kynän vai jonkin isomman Lego-setin, budjetin tai oman halun mukaan.

Mutta kaikki eivät ajattele näin. Heille ei ilmeisestikään tule tästä kuviosta ärsyyntynyt, vaivaantunut ja ahdistunut olo. Toinen sanoo, että hänen lapselleen pitää ostaa juuri tämä tietty pehmolelu ja minä sanon, että minun lapseni ottaa vastaan ainoastaan jonkin tietyn leikkisetin, niin mitä järkeä? Eikö me voida vaan ostaa omille lapsillemme ne jutut ja säästytään siltä, että paketteja kuskataan tai postitetaan hikipäässä ristiin rastiin ennen joulua, kun olisi muutakin tekemistä? Mun mielestä olisi myös kivaa, etten tietäisi etukäteen valmiiksi kaikkia lapsen saamia lahjoja. Aikuisena kun en itse kauheasti mitään paketteja saa, niin olisi edes jonkinlainen yllätysmomentti jouluaatossa.

Mutta ei, eihän se käy. Lahjat pitää sopia mahdollisimman tarkasti etukäteen. On täysin mahdoton ajatus sellainen, että sattuisin kaupassa näkemään jotain mielestäni kummilapselleni sopivaa, ostaisin sen siinä samalla kuin omat ruokaostoksenikin ja käärisin lahjan paperiin. Ei käy, kun sitten lapsi ei saa kaikkia toiveitaan vaan jotain yllättävää ja aatto menee pilalle. Sitten vanhemman pitää soittaa lahjan antajalle jouluaattona ja haukkua, että väärän lahjan annoit, niin kuin joku tuolla kirjoitti.

Mä en ymmärrä miten yhtään kenelläkään tulee edes mieleen, että on ok antaa negatiivista palautetta lahjan antajalle jälkikäteen. Se on lahja! Mutta niin olen minäkin saanut synttärien tai joulun jälkeen kuulla, että ethän enää osta tällaista, meidän lapsi ei käytä sinisiä/violetteja/punaisia vaatteita. Palautetta on tullut, kun olen antanut lahjan myös kummitytön sisarelle. Lapset kuulemma tappelee, jos toisella on yksikin lahja enemmän. Selän takana on myös valitettu, kun en ennen lapsen syntymäpäiviä kysynyt mitään toiveita, vaan ostin jotain omin päin.

Ja jälleen kerran minä käytän itselleni huomattavia summia muiden lasten lahjoihin. Omani saa vastavuoroisesti jotain pientä ja (anteeksi vain) turhaa krääsää, koska en osaa olla tarpeeksi röyhkeä ja vaatia muita ihmisiä ostamaan minun lapselleni kymppien tai satasten tavaroita. Eli olen liian nössö. Joskus vielä matkustan jouluksi ulkomaille, en osta enkä vastaanota lahjoja ja ratkaisen tämän sillä.

Meidän perhepiirissä myös tällainen, joka antaa tasan sen listan mitä lapselle pitää olla toiveiden perusteella. Yleensä tämä ihminen lajittelee, kuka ostaisi mitäkin heidän varallisuuden mukaan. On tarkat kuvat, mistä kaupasta saa ja millä hinnalla. Näin käy joka joulu ja syntymäpäivänä. Eihän siinä ole mitään yllätystä, jos etukäteen tietää mitä lapselle on tulossa.

Oma siskoni toimii päinvastaisesti, eli tiedustelen vain mistä hänen lapsensa sillä hetkellä pitävät (onko nuket/ajoneuvot/joku tietty sarja mieleen) ja saan sen jälkeen vapaat kädet hankkia heille ihan minkälaiset lahjat tahansa. Vaikka yhteisen.

Ei tuossa, että kertoo mitä lapsi toivoo, mene se yllätys pilalle. Lapset toivoo useita asioita. Kaikkia eivät saa, eikä lapsi tiedä mitä vinkkaan. Itse olen isovanhemmille ehdottanut joitakin asioita, hintaa en laita ja saavat ostaa mistä haluavat, eikä sitä ole pakko hankkia, on vinkki mistä lapsi tykkää. He ovat olleet tyytyväisiä ja lapset ovat olleet tyytyväisiä. Kalliit lahjat ostetaan itse.

On lapsellakin mukavampi kun saa edes osan niistä mitä toivoo kuin ettei mitään. Meillä on synttäreillä käynyt niin, että lapsi sai täsmälleen samoja asioita useammalta. Sen jälkeen aloin hieman vinkkaamaan lahjatoiveita, mutta en todellakaan käskystä hankkimaan mitään.

Hyväksikäyttö on ihan eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkan vielä joululahjateemasta. Tämä lahjojen pyörittely saa mut vuosi vuodelta yhä ahdistuneemmaksi. Mulla on muutamia kummilapsia, sisarusten lapsia ja omia on yksi. Ennen joulua vanhemmat lähettävät aina listan lastensa toiveista ja kysyvät samalla, mitä oma lapseni on toivonut.

Ongelma: mun kannalta ja mun mielestä tässä kuviossa ei ole enää moneen vuoteen ollut mitään järkeä.

Mä saan tarkan listan, että lapsille voisi ostaa tämän, tuon ja sen. Mutta itse en kehtaa tuollaista tehdä! Mulla ei vaan ole pokkaa pyytää ketään perheen ulkopuolista ostamaan juuri jotain tiettyä, usein aika kallista tavaraa. Jos haluan, että lapseni saa kaikki toivelistallaan olevat asiat, niin mä hankin ne itse enkä velvoita siihen ketään muuta. Kun tivaavat, niin saatan sanoa vinkiksi, että lapsi tykkää Harry Potterista/kissoista/Legoista. Silloin lahjan antaja voi ihan itse päättää, että ostaako teemaan sopivan tarrapaketin ja kynän vai jonkin isomman Lego-setin, budjetin tai oman halun mukaan.

Mutta kaikki eivät ajattele näin. Heille ei ilmeisestikään tule tästä kuviosta ärsyyntynyt, vaivaantunut ja ahdistunut olo. Toinen sanoo, että hänen lapselleen pitää ostaa juuri tämä tietty pehmolelu ja minä sanon, että minun lapseni ottaa vastaan ainoastaan jonkin tietyn leikkisetin, niin mitä järkeä? Eikö me voida vaan ostaa omille lapsillemme ne jutut ja säästytään siltä, että paketteja kuskataan tai postitetaan hikipäässä ristiin rastiin ennen joulua, kun olisi muutakin tekemistä? Mun mielestä olisi myös kivaa, etten tietäisi etukäteen valmiiksi kaikkia lapsen saamia lahjoja. Aikuisena kun en itse kauheasti mitään paketteja saa, niin olisi edes jonkinlainen yllätysmomentti jouluaatossa.

Mutta ei, eihän se käy. Lahjat pitää sopia mahdollisimman tarkasti etukäteen. On täysin mahdoton ajatus sellainen, että sattuisin kaupassa näkemään jotain mielestäni kummilapselleni sopivaa, ostaisin sen siinä samalla kuin omat ruokaostoksenikin ja käärisin lahjan paperiin. Ei käy, kun sitten lapsi ei saa kaikkia toiveitaan vaan jotain yllättävää ja aatto menee pilalle. Sitten vanhemman pitää soittaa lahjan antajalle jouluaattona ja haukkua, että väärän lahjan annoit, niin kuin joku tuolla kirjoitti.

Mä en ymmärrä miten yhtään kenelläkään tulee edes mieleen, että on ok antaa negatiivista palautetta lahjan antajalle jälkikäteen. Se on lahja! Mutta niin olen minäkin saanut synttärien tai joulun jälkeen kuulla, että ethän enää osta tällaista, meidän lapsi ei käytä sinisiä/violetteja/punaisia vaatteita. Palautetta on tullut, kun olen antanut lahjan myös kummitytön sisarelle. Lapset kuulemma tappelee, jos toisella on yksikin lahja enemmän. Selän takana on myös valitettu, kun en ennen lapsen syntymäpäiviä kysynyt mitään toiveita, vaan ostin jotain omin päin.

Ja jälleen kerran minä käytän itselleni huomattavia summia muiden lasten lahjoihin. Omani saa vastavuoroisesti jotain pientä ja (anteeksi vain) turhaa krääsää, koska en osaa olla tarpeeksi röyhkeä ja vaatia muita ihmisiä ostamaan minun lapselleni kymppien tai satasten tavaroita. Eli olen liian nössö. Joskus vielä matkustan jouluksi ulkomaille, en osta enkä vastaanota lahjoja ja ratkaisen tämän sillä.

Meidän perhepiirissä myös tällainen, joka antaa tasan sen listan mitä lapselle pitää olla toiveiden perusteella. Yleensä tämä ihminen lajittelee, kuka ostaisi mitäkin heidän varallisuuden mukaan. On tarkat kuvat, mistä kaupasta saa ja millä hinnalla. Näin käy joka joulu ja syntymäpäivänä. Eihän siinä ole mitään yllätystä, jos etukäteen tietää mitä lapselle on tulossa.

Oma siskoni toimii päinvastaisesti, eli tiedustelen vain mistä hänen lapsensa sillä hetkellä pitävät (onko nuket/ajoneuvot/joku tietty sarja mieleen) ja saan sen jälkeen vapaat kädet hankkia heille ihan minkälaiset lahjat tahansa. Vaikka yhteisen.

Ei tuossa, että kertoo mitä lapsi toivoo, mene se yllätys pilalle. Lapset toivoo useita asioita. Kaikkia eivät saa, eikä lapsi tiedä mitä vinkkaan. Itse olen isovanhemmille ehdottanut joitakin asioita, hintaa en laita ja saavat ostaa mistä haluavat, eikä sitä ole pakko hankkia, on vinkki mistä lapsi tykkää. He ovat olleet tyytyväisiä ja lapset ovat olleet tyytyväisiä. Kalliit lahjat ostetaan itse.

On lapsellakin mukavampi kun saa edes osan niistä mitä toivoo kuin ettei mitään. Meillä on synttäreillä käynyt niin, että lapsi sai täsmälleen samoja asioita useammalta. Sen jälkeen aloin hieman vinkkaamaan lahjatoiveita, mutta en todellakaan käskystä hankkimaan mitään.

Hyväksikäyttö on ihan eri asia.

Edellinen lisää vielä, että en automaattisesti lahjalistoja lähetä, koordinoin jos kysytään. Kenenkään ei ole pakko hankkia yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2875 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nötkötti kirjoitti:

Minulla olisi yksi käänteinen tapaus.

Pyysin isoveljeltäni palvelusta ja lopuksi sanoin hänelle. "Voit vastata pyyntööni kieltävästi, eikä sinulla ei ole todellakaan mitään velvollisuutta suostua pyyntööni, sinun ei tarvitse myöskään selitellä kieltäytymisen syytä, minä en loukkaanu, jos vastaat kieltävästi."

Veljeni suostui pyyntööni ja myöhemmin sain haukut muilta sisaruksilta, koska veljeni oli kertonut heille, kuinka minä vaadin häneltä palvelusta vaikka hän ei olisi tahtonut.

Taitaa olla kitkaa jokaisella perheessä.

Toinen syytti meitä hyväksikäytöstä, kun pyysimme samalla paikkakunnalla asuvaa vanhapiikasiskoa katsomaan lastamme. Toisen siskon kukaan tämä vanhapiikasisko katsoi lastamme jatkuvasti. Itse laskimme talven aikana hänen olleen lapsenlikkana kakhdesti elokuvissakäynnin tai vast. vuoksi. Itse hän laski olleensa kerran. Tämän toisen toisella paikkakunnalla asuvan siskon lapsia piti mennä vartavasten vahtimaan aina useammaksi päiväksi kerrallaan.

Nyt on vuosi 2022, kenenkään, siis ei kenenkään, pitäisi enää käyttää sanaa "vanhapiika". Miten törkeä ja loukkaava sana. Ja mitä tekemistä siviilisäädyllä edes on koko jutun kanssa? Onko yksinasuva nainen jotenkin automaattisesti sellainen, että "sehän joutaa kaitsemaan muiden lapsia kun ei sillä omaakaan elämää ole" vai miksi tämä siviilisääty piti tässä tuoda esiin ja vielä näin rumalla ja alentavalla tavalla. 

 

Omituinen on sana. En ole vanha enkä kenenkään piika, niinkuin monet rouvat ovat.

Olen itsellinen vapaaehtoisesti lapseton keski-ikäinen nainen joka on pelannut korttinsa oikein.

Tuo sana on ajoilta, jolloin sana "piika" tarkoitti tyttöä tai neitosta.

Jep. Miespuolinen vastine on "vanhapoika".

Meillä on perheessä huumorina tuollaisten sanojen käyttö. Siskoni kutsuu itseään vanhapiikasiskoksi, eräs sukulaisemme on peräkamarinpoika ja itse olen tossun alla oleva jne. Vanhojapoikia Aleksis Kivi kutsui vanhoiksi nuoriksi miehiksi.

Serkkutyttöni on saman ikäinen kuin minä. Oltiin vähän yli 20-vuotiaita, kun hän lähti kaverinsa kanssa ajelulle pihasta ja isänsä totesi minulle, että vanhatpiiat lähtee.

Menin kolmikymppisenä uuteen työpaikkaan pikkupaikkakunnalle ja olin naimisissa ja perheenisä. Eräs vanhempi naiskollega kysyi minulta ja yhdeltä toiselta samaan aikaan työpaikkaan tulleelta, että olemmeko poikamiehiä, hänellä olisi kaksi vanhapiikatyttöä, iältään tuolloin 17- ja 24- vuotiaita.

Serkullani on suorastaan 1800-lukulainen ajatusmaailma. Kun olin noin 22 v. serkkuni oli huolissaan minun sinkkuudestani. Hän oli sitä mieltä, että minun täytyy olla jo epätoivoinen ja huolissani siitä, että jään vanhaksi piiaksi enkä saa ikinä lapsia. Hän mietti millaisia naimattomia miehiä hänellä on tuttavapiirissään, ja lopulta ehdotti opettajakollegaansa samasta koulusta. Mies oli kuulemma " 30+ ja ihan kiva, mutta silmiinpistävästi poikamies ". Serkun kuvaus miehestä kuulosti siltä, että hän piti tätä jotenkin outona kun on tuon ikäinen eikä ole perhettä. Hän myönsi kyllä, että mies on yli 10 v. minua vanhempi, mutta kuulemma asialla ei ole niin väliä. Hän kyseli kovasti haluaisinko että hän saattaa minut ja tämän miehen yhteen. Kieltäydyin kohteliaasti. Nyt olen jo 35 v, enkä ole vieläkään naimisissa (olen tosin avoliitossa) eikä minulla ole lapsia. Serkku on tästä luonnollisesti kauhuissaan, ja kyselee jatkuvasti äidiltäni miksi en ole kihlautunut ja olenko jo raskaana. 

Mulle alkoi sukulaismies puhella toisen sukulaisen hautajaisissa että minusta on jäänyt tällainen vanhapiika. Olen nelikymppinen, ollut avoliitossa yli 10 vuotta ja meillä on esim. yhteinen omistusasunto. Minulla on myös kaksi tutkintoa ja koko aikuisikäni olen tehnyt töitä, silloin kun en ole opiskellut. Tämän ko. miehen elämän saavutus oli ilmeisesti avioliitto. Hanttihommia tehnyt, välillä pitkiä aikoja työttömänä, ja asunut ikänsä kunnan vuokratalossa, mutta onpahan ollut naimisissa. Onhan tuo toki hieno saavutus, ehkä tulee vielä Linnanjuhliin kutsua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen laittanut joskus kauan sitten äidistäni joka lupailee meidän mökkiä sukulaisille.

Nyt ollaan talvilomalla mökillämme ja äitini soitti, että ettehän ole ensi viikolla.. kysyin jälleen että miten niin.

Hän oli päättänyt luvata mökkimme jollekin tuttavalleen.

Sanoin ettei ole edelleenkään mahdollista. Mökki on vain omaan käyttöön.

Suuttui ja löi luurin korvaan.

Tunnin päästä soitti ja alkoi mahdoton valitus että joutaahan se lainaan.

Kysyin kuitenkin että paljonko ovat valmiita maksamaan vuokraa, niin ei kun ilmaiseksi.

Tässä vaiheessa piti jo korottaa ääntä, että elä ikinä enää lupaa toisen omaa kellekään.

Ei varmaan olla seuraavaan puoleen vuoteen yhteydessä..

Joillekin äideille jää se pikkulapsen äidin rooli päälle, vaikka lapsi kasvaa aikuiseksi. Onhan ihan ok ja normaalia, että äiti opastaa 4-vuotiasta, mitä pitää syödä, mitä pitää pukea, kuinka kuuluu siivota, kuinka jaetaan leluja jne. Jos tästä ei päästä eteenpäin lapsen kasvaessa aikuiseksi, syntyy juuri sellaisia kaikkeen puuttuvia vanhempia. Eivätkä he voi ymmärtää, miten niin muka ei saisi puuttua, heistä se tuntuu samalta kuin heitä kiellettäisiin ohjaamasta sitä 4-vuotiasta. Tämähän on vain huolenpitoa ja rakkautta, eihän se itse pärjää! Asiat menevät vain paremmin, kun äiti vahtii niiden sujuvan!

Luulen, että tässä on vähän sellainen asetelma, että äitisi opastaa sinua "pikkulasta", että antaisit muidenkin "leikkiä leluillasi", ja kyllähän äiti siinä vieressä voi vähän puuttua ja ohjailla, jos tarvitaan.

Minusta toisen mökin lupailu lainaan kuulostaa vain siltä, että äiti ei vaan tajua, että hän ei voi lupailla toisten tavaroita lainaksi. Jotain rajattomuutta tai ymmärryksessä puutetta. Tyhjä mökki, kyllähän se joutaa!

Tai sitten äiti on esittänyt kavereilleen olevansa mukana mökin omistuksessa ja näin ollen hänellä on valtaa päättää mökin asioista, vaikka kutsua sinne kavereitaan tai tarjota mökkiä kavereilleen. Sitten ei kehtaa sanoa, että ei ole minun päätettävissäni nämä asiat.