Tapaan miehen tosi hienossa paikassa ulkomailla. Vinkkejä, please!
Olen tutustunut yhteen mieheen, joka pyysi minut lounaalle. Katsoin netistä, että kyseinen ravintola on tosi hieno ja kallis paikka. Mies sanoi tarjoavansa, mutta mitä tässä pitäisi tietää? Teenkö esimerkiksi tilauksen itse vai sanonko sen miehelle? Puhun kyllä tämän maan kieltä. Mies on paikallinen.
Olen ihan hermona, vaikka odotan kyllä miehen näkemistä. Meillä oli viimeksi tosi hyvät jutut.
Kommentit (295)
ruokailu samaan aikaan ja mieluiten sanomalla bon appetit. Älä siis iske kimppuun heti ruuan saatuasi.
Kuohuva on ainoa juoma jota kilistellään. Ei olutta eikä viiniä eikä muutakaan.
Älä ota viinihörppyä itseksesi ennen muita, ensimmäinen kulaus otetaan yhdessä lasia hieman kohottaen ja silmiin katsoen.
Koska en halunnut viiniä, ei mieskään ottanut.
Kyllä tuollaisesta ei mies kieltäydy, jos ei ihan oikeasti halua esittää parempaa kuin on.
Muista kumminkin se, että sun ulkonäkösi on saanut miehen alun perin yrittämään, ts. muulla ei ole väliä.
t. Mies.
Kummia ohjeita täällä annetaan. Tuskin olet täysin metsässä kasvanut. Parhaissa ravintoloissa on toimiva palvelu, josta nauttivat myös ensikertalaiset.
Kysy mieheltä, otetaanko alkupalaa. Yleensä se kuuluu asiaan, koska annokset ovat pieniä. Mainitse miehelle, mitä aiot valita ja odota, kysyykö tarjoilija sinulta vai ehtiikö mies kertoa ensin. Pyydä miestä valitsemaan juomat. Nauti ja haistele ilmapiiriä.
Lounaalla ei tarvitse pukeutua erityisesti, joten tavallista siistimpi työasu riittää, jollet itse halua juhlallisempaa.

yllä mainitut on ihan hyvä kerrata itse kunkin, nuo on vaan hyviä pöytätapoja eikä mitään Michelin-ravintolan käytäntöjä.
Kummia ohjeita täällä annetaan. Tuskin olet täysin metsässä kasvanut. Parhaissa ravintoloissa on toimiva palvelu, josta nauttivat myös ensikertalaiset.
Tässä niitä on annettu.

Tarjoilijat kyllä hoitavat homman sujuvuuden. Itse mm. yritin tilata kolmen tähden ravintolassa villisikaa, mutta minulle hienotunteisesti sanottiin, että "jos olen ymmärtänyt oikein, raskaana olevien tulee syödä kypsennettyä lihaa, mutta villisikaa ei voi paistaa täysin kypsäksi, joten kenties haluatte valita jotain muuta". Eli siis todella ei tarvitse stressata!
Ap kysyi vinkkejä ettei nolaa Suomi-tytön mainetta
Tässä niitä on annettu.
Okei, nyt tajusin. Armeijan vanha leipälaukku ei sovi iltapuvun kanssa. Levitä alle putkilollinen maskaraa, vaikka on juhlapäivä. Älä lue ruokalistan hintoja ääneen. Kyllä, kuohuviini sopii aperitiiviksi, vaikkei tarkoituksenasi olisi ottaa kännejä tai muuten joisit vettä. Laskua ei ole pakko jakaa, vaikkei mielesi tekisi panoa juuri tänään. Älä kyyki kotimatkalla porttikäytävässä. Jätä nännirenkaat pois.
Kummia ohjeita täällä annetaan. Tuskin olet täysin metsässä kasvanut. Parhaissa ravintoloissa on toimiva palvelu, josta nauttivat myös ensikertalaiset.
Kysy mieheltä, otetaanko alkupalaa. Yleensä se kuuluu asiaan, koska annokset ovat pieniä. Mainitse miehelle, mitä aiot valita ja odota, kysyykö tarjoilija sinulta vai ehtiikö mies kertoa ensin. Pyydä miestä valitsemaan juomat. Nauti ja haistele ilmapiiriä.
Lounaalla ei tarvitse pukeutua erityisesti, joten tavallista siistimpi työasu riittää, jollet itse halua juhlallisempaa.
yllä mainitut on ihan hyvä kerrata itse kunkin, nuo on vaan hyviä pöytätapoja eikä mitään Michelin-ravintolan käytäntöjä.
Tarjoilijat kyllä hoitavat homman sujuvuuden. Itse mm. yritin tilata kolmen tähden ravintolassa villisikaa, mutta minulle hienotunteisesti sanottiin, että "jos olen ymmärtänyt oikein, raskaana olevien tulee syödä kypsennettyä lihaa, mutta villisikaa ei voi paistaa täysin kypsäksi, joten kenties haluatte valita jotain muuta". Eli siis todella ei tarvitse stressata!
eihän ne Michelin-tarjoilijat kuitenkaan kerkee sulle pöytätapoja siinä tarjoilun lomassa opettaa vaikka osaisivatkin suositella listalta ruokaa!
tiedä jotain tai olet epävarma.
Meistä miehistä tuntuu hienolta olla ritarillisia ja avuksi ;)
Tero
Enkä ihan usko tuohon, että ulkonäkö yksin ratkaisisi. En ole enää ihan nuorikaan. Se mies ei tosin tiedä ikääni, mutta minä tiedän, että olen alle 10 vuotta häntä nuorempi. Kyllä hän saisi varmasti paljon kauniimpaakin seuraa, jos haluaisi. Mehän aloimme jutella tilanteessa, jossa oli jotain yhdistävää. Hän tosin tuli esittäytymään ja juttelimme sitten heti tosi innokkaasti. Mutta varmaan ulkonäkökin jotain merkitsee.
Hän ei onneksi ole mikään kiiltokuvamies. Hauskan näköinen, mutta ei selvästikään kauheasti välitä omasta ulkonäöstään. Hän viettää paljon ulkoilmaelämää ja sekin varmaan vaikuttaa. Minä taas viihdyn sisällä. Eli eroavaisuuksia riittää...
ap.
Eiköhän se kivasti mene ja ainahan voi paeta naistenhuoneeseen palstailemaan ja kysymään lisäohjeita.
En kyllä aio ottaa mitään alkoholipitoista. Alkoholi ei maistu minulle, se turruttaa makunystyräni. Haluan nauttia hyvästä ruuasta ja seurasta. Se mies on tosi mielenkiintoinen, mutta ehkä liian yläluokkainen, että mitään seurustelua voisi aloitella hänen kanssaan.
ap.
Jo kirjoituksistasi näkee, että olet kaiken saamasi huomion arvoinen: varmasti tyylikäs, älykäs etkä silti sokaistunut itsestäsi. Olisi kiva kuulla, miten pitkälle tämä tarina etenee. Jos kuitenkin käy niin hassusti, että mies haluaa sinusta vain rakastajan, älä ota pultteja äläkä itke heti äidille vaan harkitse kaikessa rauhassa. Kaikenlaista voi olla hyvä kokea, kunhan osaa lopettaa ajallaan, eikä jää loukkuun.
En edes ole ihan varma, mikä miehen perhetilanne on. Hän on maininnut lapsensa ohimennen ja siinä kaikki. Jos saan tietää, että hänellä on vaimo kotona, niin en aio edes tavata enää. Oletan kyllä, että hän on eronnut niinkuin minäkin.
Mieshän ei muuten todennäköisesti tiedä, että minä tiedän hänen asemastaan. Hän ei ole mitenkään yrittänyt tehdä vaikutusta ainakaan sillä, mikä mielestäni on hienoa. Tai sitten hän luulee, että kaikki tuntevat hänet. Mutta toisaalta minä olen ulkomaalainen ja täällä ulkopuolinen kaikista kuvioista.
ap.
Olisin ehkä voinut mennä, mutta ei huvittanut laittautua. Olisi pitänyt ottaa taksikin ainakin toiseen suuntaan ja tulee kalliiksi ajella aina taksilla. Mutta vielä enemmän ajattelin, etten halua antaa yli-innokasta kuvaa tai ettei minulla ole muuta tekemistä kuin nähdä häntä. Nyt toisaalta vähän harmittaa, koska olisi ollut niin kiva nähdä.

Ja sittenhän olisin joutunut kertomaan, millä suunnalla asun.
Koko juttu tuntuu nyt niin hankalalta. Minä en ratsasta, purjehdi, pelaa tennistä jne. enkä tunne merkittäviä ihmisiä. Melkein toivon, ettei siitä miehestä kuulu enää mitään.
ap.
Jos miehelle se on kynnyskysymys, ettet purjehdi, hän ei ole sinua varten! Mutta kertomasi perusteella ei siltä vaikuta...
Itsekin asun ulkomailla ja viime syksynä kävin ulkona muutaman kerran erään rikkaan miehen kanssa (tai tarkemmin ottaen, hänen perheensä/suku on rikas). Itse olen tosi tavallisista oloista (aika köyhistä jopa), eikä mua kiinnosta raha tai ulkoiset puitteet, niin koko juttu oli vaan epämukava, koska hän oli niin rahan perään (kaikki hänen jutut tuntuivat pyörivän rahan ympärillä), eikä edes tajunnut miten onnekas on, kun on saanut elää niin huolettomasti. Ei liene yllätys, että parin kerran jälkeen ei enää nähty toisiamme...
Tällä hetkellä olen kiinnostunut eräästä miehestä (ja hän vaikuttaa olevan kiinnostunut minusta), eikä minulla ole pienintäkään aavistusta millaisista oloista hän tulee, noin taloudellisesti ajateltuna. Luulen, että suhteellisen hyvin toimeentulevasta, koska hän on matkustellut paljon, mutta varmuudella en tiedä. Eikä kiinnostakaan. Ja molemmat tulemme tosi erilaisista oloista ja kulttuureista, mutta sillä ei ole mitään väliä. Nautimme toistemme seurasta
and that's it!
Oma vinkkini siis on, että jos olet kiinnostunut miehestä vähääkään, niin anna mennä! Onpahan ainakin hyvä tarina. :)
kanssa tilaamisasiat ja sitten mun mies tekee tilauksen tarjoilijalle. Minusta se tuntuu vaan mukavalta. Ja mies maksaa vaikka meillä on yhteinen tili:)
Juu, me käydään ulkona toooosi harvoin:)