Purra: Hallitus ei voi auttaa kansalaisia hintojen noustessa, mutta uusia veroja on suunnitteilla
Ongelma on ministerin mukaan se, että kuluttajille asti näkyvien kevennysten pitäisi olla huomattavan suuria.
– [Veronkevennyksiin, jotka] näkyisivät myös kuluttajan maksamassa hinnassa, ei ole käytännössä mahdollisuuksia. Ne ovat niin kalliita.
Hallitusta on huudettu apuun, kun Iranin sota nostaa esimerkiksi ruoan, energian ja polttoaineiden hintoja sekä asuntolaintojen korkoja.
Tavoitteena on hakea vielä noin 400 miljoonan euron säästöt.
– Tämä liittyy säästöihin, joista meillä on jo päätökset, mutta jotka pitää kohdentaa uudelleen.
Käytännössä hallitus hakee korvaavia ja täydentäviä säästöjä sellaisille sopeutuksille, jotka eivät kuluvalla vaalikaudella ole tuoneet säästöjä odotusten mukaisesti.
Karkeasti puolet 400 miljoonan leikkauksista tulevat sote-sektorille. Valtionhallintoon taas on luvassa Purran mukaan vielä noin 25 miljoonan sopeutukset.
Kommentit (80)
Europensaa! Pienituloisilta ei leikata! Suomalaiset ensin!
Kansalaisen kannattaa varautua siihen, että valtiosta tulee vihamielinen toimija.
Varallisuus on muutettava verotuskelvottomiin muotoihin.
Omaisuuserien konfiskointi alkanee noin v. 2030.
Vihervassarit ja demarit tulevat noudattamaan samaa politiikkaa kuin persutkin, koska on pakko. Äänestäjät elävät iluusiossa, kunpa jokin muuttuisi. No ei muutu. Tarvitaan aito herätys ja irtautuminen puoluepolitiikasta.
Vierailija kirjoitti:
Europensaa! Pienituloisilta ei leikata! Suomalaiset ensin!
Niinpä.. Petosjytky.. Äärimmäinen petos.. #Saksikäsipetturi.
Persuilla meni pata jumiin kun hallituksen ja Purran toimet eivät toimikaan. Populisti joutuu heräämään todellisuuteen kun kaikki mittarit huutavat punaista. Riikka olikin vain öyhöttävä pää eikä mikään talousnero.
Muissa maissa autetaan kansalaisia perustarpeissa, ja niiden taloudella pyyhkii hyvin...
Vierailija kirjoitti:
Annan euron mutta vien 2.
Pikemminkin vien euron ja sen jälkeen vien 2.
Jokainen kansalainen pärjää omilla rahoillaan hintojen noustessa. Oma vika jos rahat ei riitä.
Vierailija kirjoitti:
Muissa maissa autetaan kansalaisia perustarpeissa, ja niiden taloudella pyyhkii hyvin...
Suomessa kansalaisen tehtävä on auttaa valtiota, jolla ei pyyhi hyvin.
Riikan puheet kannattaa muistaa, kun persut ovat oppositiossa ja huutavat kurkku suorana hallitusta apuun hintojen nousun takia ja eläminen käy entistä niukemmaksi.
Sen hemmetin junan voisi perua. Tämä on tilanne, jossa valtio voisi auttaa kansalaisia, muuten mennään vielä syvempään taantumaan. Kohta kaikki kulutus paitsi aivan välttämättömyydet on jäissä ja talous sakkaa entistä pahemmin. Nyt pitää elvyttää.
Vierailija kirjoitti:
Muissa maissa autetaan kansalaisia perustarpeissa, ja niiden taloudella pyyhkii hyvin...
Siellä ei taida päättäjät olla oman edun tavoittelijoita.
Riikka Purra 2026: "Köyhiä ei auteta! Se ei meille käy!"
Kokoomuksen vahva ja välittävä Suomi
Vierailija kirjoitti:
Riikka Purra 2026: "Köyhiä ei auteta! Se ei meille käy!"
Täällä paskalandiassa on vedetty kohta 20v auttaen maailmaa ja köyhiä. Siksi tämä maa on näin velkainen.
Joko riittää?
Vierailija kirjoitti:
Jokainen kansalainen pärjää omilla rahoillaan hintojen noustessa. Oma vika jos rahat ei riitä.
Tässä tilanteessa on kolmihenkinen perhe 6000e nettotuloillakin jo aika tiukilla. On turha huutaa omillaan pärjäämisestä kun ihan hyvätuloisetkin joutuvat oikeasti miettimään mihin on varaa ja mihin ei. Mites sitten pienempituloisilla on? Kaikki eivät voi olla lääkäreitä.
Riikka on ihanan jämäkkä