Työ, jota on paljon tarjolla: henkilökohtainen avustaja. Miksi ei kelpaa?

Korjaus ylläolevaan:

*"Koen, että se on minulle työskentelevälle avustajalleETU  - itselle se vaan välillä on raskasta, ..."

Avustajan työ on mielivallan alla, ja ei kukaan puolusta avustajaa. Jos sairaalassa tai laitoksessa sairas riehuu henkisesti tai fyysissesti se saadaan taltutetta, mutta hullun kotona ei ole ketään. Jouduin itse suoranaisen ajojahdin kohteeksi kun avustin muitakin, ja hän ei sitä kestäänyt, sitten on valehtelua ja liioittelua, miten he kohtelevat kun pahoittavat mielensä jostain ihan ihmeellisestiä ja odotin vain innolla ettei enää tarvitse mennä.  ennen irtisanomista on annettava vain varoitus, ja syythän näillä sairailla on se että et oikassut lakanaa eilen, tai sitten ihan keksittyjä syitä.  ei kaupunki ota siihen kantaa miten he henkisesti kohtelevat, mutta työsuojeluahan tääällä tarvitaan. Nyt on sekin koettu että työnantajani oli ihan virallisesti luokiteltu hulluksi, ja hän sai ihan virallisesti kohdella ihan minua miten halusi, koska oli työnantaja. Aika vahva olen mutta kyllä narsistin puhe sitten osaa olla kylmää ja niin pirullisen ovelaa että huh huh. Voisiko mitenkään muutta tätä järkevämmäksi, meinaan niin hölmöläisten hommaa kun vaan voi olla.  Ehdotan mielisairasta, dignosoitua laitostasoista ihmistä tyänantajaksi vaikkapa esim s ketjuun?? sehän olis ihan sama. Koska avustaja on työntekijä, joka pesee, nostaa, ruokkii, jakaa lääkkeet, kuuntelee, siivoaa jne ja hän tarvitsee oikeasti paremman tämäna aikakauden mukaiset työehdot ja olot, jotta voi YLIPÄÄTÄÄN tehdä työtä, tai sitten jatkamme tätä vaihtuu koko ajan avustaja systeemiä?? tais 20 olla mun yhdellä jo kierroksella. Tsemppiä kaikille :-))

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 23:52"]

Tämän työn kanssa kannattaa tosiaan muistaa se tärkein: avustajan työ riippuu äärettömän paljon siitä, ketä avustat! Millainen vamma tai sairaus henkilöllä on ja miten kemianne kohtaavat.

Itse olen opiskelija ja teen työtä useille eri avustettaville, olen tehnyt jo vuosia. Työaikoja on helppo sopia joustavasti, palkka on ihan hyvä ja useimmat avustettavat siedettäviä. Henkinen kuorma voi olla suuri joskus, mutta sitä on vähemmän jos on useita eri avustettavia. Jos käy vuosia yhden ja saman henkilön luona, työsuhde voi vääristyä ja avustajasta tulee helposti likaviemäri, psykologi tai jotain muuta mitä ei pitäisi.

Tälle alalle eivät sovi lyhytpinnaiset ja itsekeskeiset, välinpitämättömät ihmiset. Tarvitaan aitoa halua auttaa sekä vastuuntuntoa ja malttia.

[/quote]

Tuohon lisäisin, että jos työnantaja on lyhytpinnainen, itsekeskeinen ja välinpitämätön, työ harvoin sopii kivallekaan avustajalle.

Joissain työpaikoissa avustajan työ menee vääjäämättä todella vaikeaksi. Ei kuitenkaan ole tahoa johon tätä vaativaan hoitoalan työtä pääsisi purkamaan. Pahimmillaan päästään kiusaamispeliin, jossa sairas keksii ja liioittelee asioita ja tuhoaa avustajan elämää. Työpaikka kotona on jotenkin sairas ajatuksena, että siellä sitten siivotaan, pidetään seuraa ja sitten kaupassa ja lääkkeet. 24 / h henkilkohtainen hoitaja, onko näin hyvin edes yksityisessä sairaalassa. Ja vaikka tunnen empatiaa, kuten kaikki, niin tämä systeemi on oikeasi liian hyvä avustettavalle. Tosiasiassa riittäisi ne kotikäynnit ja emme vaan VOI tehdä sellaisia työnkuvia joissa sairas päättää kuka jakaa lääkkeet ja kuka nostaa mitenkin ja onko edes laitetta, ja sairas usein tuhlaa rahansa ja ei osaa oikeasti syödä tai juodaa riittävästi esim cp-vammaiset. Mutta kun on huolissaan ja näkee tulevan katastrofin ei ole tahoa joka puuttuisi, vaan sanotaan vaan hän on työnantaja. Aku Ankkakin on parempi työnantaja kuin hatusta vedetty sairas. Johtajan taidot tänä päivänä ovat laajat, joten miksi ihmeessä sairaille annetaan tällainen valta asema. 

mun kaikki on ollut mielisairaita, koska aivovamma tulee niin laajoista asioista kuten ms, aivohalvaus, kehitysvammat jne, emme voi ikinä puhua että käytös olisi normaalia vaan mielisairasta. Tunneäly on aivoissa, ja sen alueen sairauskirjo on laaja. On se häkellyttävää joutua hullun huudon kohteeksi, kuin elokuvasta. Tämän vuoksi työ on vaikeaa, ja yhä olen huolissani ihmisitä jotka tätä tekee. Oma itsetuntoni on kärsinyt ja terveidenkin seurassa mietin että miksi tuo ei huuda että on millin vinossa joku esine...jää mieleen, varsinkin ne kaikkein mielisairaimmat, jotka on tosi sekaisin, ja niin ne vaan kotona elelee, hyvä suomi, kotiin vaan kaikki hullut. Parin luo pelotti mennä, koska raivokohtause ja sekavuus sekä alkoholi ja lääkkeet vielä päälle,niin ei se katso edes sukupuolta enää. Taivaallista on saada olla terveiden kanssa, itsekin herkkänä ihmisenä reagoin aika voimakkaasti sekojen haukkumisiin.

Ei missään nimessä avustajan työhön! Se on mun mielestäni alentavuudessaan ja epäkiittämättömyydessään verrattavissa puhelinmyyjän työhön, joten ei ihme, että avustajia oltais kokoajan palkkaamassa kun harvalla siinä työssä pää kestää. Enpä ole kuullut, että kukaan olisi halunnut tehdä uraa moisesta.

Se on hauskaa ehkä sen ekan viikon jos avustettava on aluksi vähän vieraskorea. Sitten rupee tuleen niitä huonoja päiviä kun olet jumissa aikuisen känkkäränkän kanssa monta tuntia putkeen. Mulla oli kans avustettava, jolla oli todella kypsä tapa mököttää jos tein jotakin hänen mielestään väärin. Syytti mua myös omista kömmähdyksistään ja unohduksistaan. Kun miettii, että mä olen meistä kahdesta se työntekijä ja selväjärkinen ja toinen on sairas ja jatkuvalla lääkityksellä niin tuntu ihan epätodelliselta kun toinen rupes yhtäkkiä paasaamaan ja haukkumaan juttujen takia, jotka olivat ihan selvästi (paitsi hänen mielestään) hänen syytänsä. Mä en tietenkään edes periaatteen takia rupea pyytelemään anteeksi asioita, joihin mulla ei ole ollut osaa eikä arpaa, joten loppujen lopuksi sain potkut. Toinen hauska epäkohta; sut voidaan irtisanoa milloin tahansa ja mistä syystä tahansa. Laillistahan se ei tietenkään ole, mutta jos avustettava sanoo sulle, että "mä en halua, että tulet tänne enää" niin ei siinä oikein voi sanoa juuta eikä jaata. Mä en kyllä yleensä ole sanonutkaan, koska en kyllä halua auttaa ihmistä, joka on niin kiittämätön ja epäkunnioittava. Joo, se on mun työtäni ja saan palkkaa, mutta kyllä mä silti odotan edes jotakin kiitosta siitä mitä mä teen, koska mä teen ihan helvetisti. Ei missään muullakaan alalla työnantaja voi kohdella alaisiaan niin epäkunnioittavasti ja inhottavasti, mutta kukapa sitä tällä alalla valvoisi? Tai mitään muutakaan, ei sen puoleen. Sut voidaan pistää tekeen mitä tahansa paskahommia. Välillä oli kyllä ihan kyykytyksen makua mullakin parin avustettavan kanssa kun keksittiin jotain ihmeellisiä sääntöjä, että miten asiat tehdään ja ei tehdä. Roskatkin saatettiin heittää vaan lattialle ja sanoa, että "poimi". Joillekkin avustettaville se valta kihahtaa nopeasti hattuun, kun ei välttämättä ole ikinä itse edes ollut työelämässä ja sitten yhtäkkiä heillä onkin oma alainen, sitten ei tehdä itse enää mitään. Makaillaan vaan sohvalla ja katsotaan telkkaria ja kaikki pitäisi tuoda eteen eli menee se viimeinenkin toimintakyky sitten siinä, ei edes yritetä pyörittää sitä omaa elämää mitenkään. 

Mä olen myös työssäni saanut pari kertaa täyden vastuun myös talouden lemmikeistä. Ensinnäkään en ymmärrä miksi niitä lemmikkejä pitää hankkia jos ei pysty pitämään huolta edes itsestään. On kyllä muutamaan otteeseen käynyt mielessä tehdä eläinsuojeluilmoitus, että jos ei ihan oikeasti pysty itse siivoamaan lemmikkiensä vessavateja tai vaihtamaan vesiä... Vaikka eläimistä pidänkin niin mä menen avustamaan _ihmistä_ arkielämän puuhissa enkä mä ole mikään petsitteri.

Mutta onnee vaan kaikille, jotka tähän työhön eksyvät. Todella harvassa ovat hyvät työnantajat, jotka osaavat käyttäytyä kypsästi eivätkä kuormita avustajaansa turhalla paskalla. Mä olen jo tästä alasta luopunut, en tiedä miksi suostuin tekemään sitä näinkin pitkään. Ja kyllä yleensä jos joku mun tuttavani pohtii alkavansa henkkoht avustajaksi niin sanon kyllä suoraan, että ei kannata. Mieluummin alan vaikka sitten puhelinmyyjäksi.

[quote author="Vierailija" time="12.05.2014 klo 10:54"]

Kun menen vaikka pukemaan vammautunutta, se tehdään jäjettömällä tavalla tietyssä pakkomielteisen systeemin mukaan. En saa käyttää terveen ihmisen järkeäni ja tehdä sen 10 minuutin aikana vaan se tehdään tunnin ajan. Tälläiset koettelee hermoja ja näitä on sitten kaikki päivän työasiat. Tyhmennän itseni jotta rauha säilyy työpäivässä, tähän on tultu kun valta on annettu vammaiselle.

Helpot työt tehdään tyhmän ohjeilla ihan hiton kauan!!! Olen ottanut sen asenteen että hän päättköön, koska muutoin tulee panikkinen huutokohtaus ja se on tosi kivaa julkisella paikalla. Ihmiset luulee että on joku hätänä??vaikka kyse on siitä että oikea jarru aukaistaan ennen vasenta jarrua. ei ole mitään anna ruokaa ja lähde pois, ajattelin hakeutua kotihoitoon tai kotipalveluun...

[/quote]

Tuo tietyllä tavalla ns. maalaisjärjen vastaisesti ja pitkällisesti tehtävä pukeminen voi joissain tapauksissa johtua siitä, että toimintakykyä yritetään pitää yllä sen kautta.

Täytyy sanoa, etten kyllä minäkään suosittele henkilökohtaisen avustajan hommia oman kokemukseni perusteella. Mä sain oppia oikein kantapään kautta, että ei oo ihan jokaiselle sopivaa työtä. Mä olen aina luullut olevani kärsivällinen ja ymmärtäväinen, mutta ei sekään riitä jos avustettava ihan haastamalla haastaa riitaa ja etsii virheitä. Mulle luvattiin perehdytystä, mutta sen sijaan avustettava suhtautui muhun todella alentavasti kun jotain kysyin (esimerkiksi kun laitoin puhtaita pyykkejä paikoilleen ja kysyin, että mihin X tai Y laitetaan, mistä helvetistä mä voisin tietää sellaiset asiat tokana päivänäni?). Tiuski ja huokaili oikein liioitellun syvään, jotta varmasti ymmärtäisin olevani vaivaksi. 

Muutenkin välillä puheli mulle aika passiivisaggressiiviseen sävyyn, mutta en ollut huomaavinani ja yritin vastailla kevyeen sävyyn ja pirteästi. Mutta ei sitäkään kovin pitkää jaksa kun toinen ihmettelee ääneen, että miten mä voinkin olla näin huono asiassa X ja luonteenpiirteiltäni olen niin Y ja jos en sitten reagoinut syyllistyksiin mitenkään niin toisti ne useaan kertaan. Lopulta mä sitten kyllästyin ja sanoin, että ehkä on parempi, että hän etsii itselleen sopivamman avustajan. Mitä nyt olen katsonut niin pariin otteeseen jo hänellä ollut avustajan hakuilmoitus netissä, että ei ole tainnut kenenkään muunkaan avustajan luonne natsata... Aika vaikeeta löytää avustajaa jos kriteerinä on se, että yhtään virhettä ei saa tehdä.

Sitä mä en kyllä ymmärrä, että kaikilla muilla aloilla ennen irtisanomista pitää antaa kolme(ko?) varoitusta. Mutta ei tällä alalla. Tällä alalla sä mokaat kerran ja se saattaa olla siinä. Tai, eihän sun tarvitse oikeasti edes mokata. Riittää, että teet jotain avustettavan mielestä väärällä tavalla tai kuten mun tapauksessani, saat syyt niskoillesi asiasta, jonka kanssa sulla ei ole ollut osaa eikä arpaa. 

Oli kans erittäin kiva lisämauste kun löysin vastikään joitakin tekstejä, joista tunnistin itseni. Avustettavani oli kirjoittanut musta vähemmän imartelevia juttuja nettiin. Ei tietenkään maininnut mun nimeäni, mutta oli aika hassunhauskaa lukea hänen versionsa siitä millaista työskentely oli ja miksi työsuhde lopulta päättyi. Kyseessä kuitenkin yli 30-vuotias aikuinen ihminen, jonka henkisessä kehityksessä ei ole ainakaan todettu mitään viivettä. Ja itkee netissä sympatiaa kanssavammaisilta. Mä en ole vielä tähän päiväänkään mennessä kertonut kenellekkään mitään sen tarkemmin, mutta on kyllä pari kertaa tehnyt mieli avautua jollekkin kokemuksestani, koska näköjään niinkin on ok tehdä kunhan ei mainitse nimiä...

Jos juuri kukaan, joka täyttäisi kaikki avustettavien vaatimukset (koulutus/työkokemus ym) ei halua ottaa näitä töitä vastaan, työntekijöiden vaihtuvuus on nopeaa ja paikkoja on jatkuvasti paljon auki, niin miksi minä en ole päässyt edes haastatteluun, vaikka olen hakenut ainakin 20 paikkaa tänä keväänä ja kesänä?! Moneen paikkaan ei pyydetty edes lähettämään CV:tä tai mitään muutakaan, jonka perusteella voisivat tietää minusta jotain muuta kuin nimen ja iän puolen minuutin puhelinkeskustelun perusteella. 

[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 06:57"]

Jos juuri kukaan, joka täyttäisi kaikki avustettavien vaatimukset (koulutus/työkokemus ym) ei halua ottaa näitä töitä vastaan, työntekijöiden vaihtuvuus on nopeaa ja paikkoja on jatkuvasti paljon auki, niin miksi minä en ole päässyt edes haastatteluun, vaikka olen hakenut ainakin 20 paikkaa tänä keväänä ja kesänä?! Moneen paikkaan ei pyydetty edes lähettämään CV:tä tai mitään muutakaan, jonka perusteella voisivat tietää minusta jotain muuta kuin nimen ja iän puolen minuutin puhelinkeskustelun perusteella. 

[/quote]

Paha sanoa, ehkä et osaa kirjoittaa kovin vakuuttavaa hakemusta. Avustajan työssähän on tosi tärkeää, että kemiat natsaa, joten ehkä avustettava ei ole vaan kokenut, että teillä olisi paljoa yhteistä tms. 

Täältä tulee kans yks iso miinusääni avustajan hommille! Jos vaan on mitään vaihtoehtoja niin älkää menkö. Mä oon saanu ainakin osakseni niin epäkunnioittavaa käytöstä ja haukkumista, että pari kertaa oikeesti itkin työpäivän jälkeen. Onneks nyt on virallisesti ohi sekin pesti ja en kyllä enää noihin hommiin hakeudu. Ja vinkkinä hakijoille; vaikka avustettava mainostaisi olevansa hetan jäsen niin se voi silti olla ihan samanlainen katkera ja epäkiitollinen paskiainen kun ne kaikki muutkin. 

Samoja syitä kuin tässä on jo tullutkin. Oma kroppa ei kestä nostamista ym. fyysisempää auttamista. Tunnit on tosiaan usein vajaat ja joskus ikävästi ripoteltu pitkin päivää, palkka on huono. Tosin jos puoleen vuoteen en mitään töitä löytäisi, niin alkaisin varmaan tehdä noita. Jos siis löytäisin yhtään sellaista, missä ei tarvitsisi nostella, ei vaadita autoa jne. Eli siis mitä voisin tehdä.

Onko henkilökohtaisen avustajan työaika 1,10 min läkisääteinen edes? Voiko tuollaista työaikaa edes ollakaan? Aamu 30 min päibä 10 min ja ilta 30 min näin siis itselläni on

Raskasta työtä, jossa saa pitää puolens vaikka työtunneista, jos on muitakin avustajia. Mutta silloin saa potkut kun  edes vähän kyselee miksi työtunnit on epäreilusti jaettu. kannattaa suhtautua vain työnä, vaikka avustettava lepertelee jotain ystävä juttuja, koska asetelma on aina arvaamaton sen takia että toinen on sairas, jota voi verrata jopa mielisairaalassa työskentelyyn. Eli olet ns ystävä sen aikaa että avustettava saa sinut pitää työntekijänä ja koska taso on niin erinlainen sairaudesta johtuen, niin olet sitten myös tulilinjalla kaikessa työehdoissa olevissa asioissa. Tämä on ihan ehdoton muistaa. Emme näe että sairaanhoitaja on ystävä asiakkaidensa kanssa???eikö vain. Mun kokemukset on niin hulluja, että ei tunnu edes todelliselta. Nyt yksi työkaveri oli juorunnut musta, yhden virkkeen, joka oli aika neutraali ja olematon asia, mutta nyt on työpaikka sitten heti vaakalaudalla vammaisen puolelta?? että semmosta, aina luovutaan ja jatekaan eteenpäin. Se on uuvuttavaa, koska nämä ovat muutenkin jo työaikana vaikeita, ja kiitoksena usein saa potkut siitä hyvästä että on sanonut väärin puolikkaan virkkeen...milloin tähän väliin saadan puolueeton ja oikeudenmukainen kaupungin taho jakamaan työtunnit ja tutustumaan työpaikkoihin?? vammaiset ei siihen kykene, ja se on ihan selvää. töissä ei ole pätevä pomona vammainen ihminen, jolla ei ole edes kykyä laskea ja kirjoittaa, ja muisti ei toimi. Vaativat verotukset, reilu toiminta, ja viikoittaisten työtuntien lasku, ja muut kaikki mahdolliset lomaoikeudet ja pykältä jotka työnantajan pitää tietää vaatii paljon tietämystä ja koulutusta terveeltäkin. Mikä ihmeen satumaa ajattelu pitää tätä nykyistä edes mahdollisena??Eikö lukuisat työntekijöiden vaihtumiset pitäisi jo herättää päättjät, homma ei silloin voi toimia. Ja varmasti ei vika voi olla 30 : ssa eri avustajassa, johan sen sanoo maalaisjärki. 

olen aina ajatellut että jaksan tehdä työtä, mutta nyt on mitta täynnä tätä. noin vuoden ajan olen päivittäin kuunnellut ja ihmetellyt miten pankki toimii, ja miten pakkomielteitä hoidetaan, hinkataa jalkaa 25 kertaa, ja joka sekuntti mietiään omaa äänen sävyä, ettei työ lopu. Raskasta olla niin varpaillaan, koska nämä ei toimi järjkevästi vaan ihan hetken tunteiden mukaan. Kuin lasten kanssa, mutta siitä vielä vaikempaa, koska lapsella ei ole mielisairautta ja pakkomielteitä, nyt harkitsen ihan muuta alaa, jotta oma pää pysyy kasassa,

Oma äitini on avustettava ja apu tarvitaan aina samaan aikaan (esim saatto jumppaan) ja YHDEN kerran päivässä, ei tarvitse rempata. Kohtelu on ystävällistä, eikä tarvitse tehdä mitään raskasta. Kyllä joukossa on ihan fiksujakin ja mukavia avustettavia, ei nyt leimata koko joukkoa. Noiden mätämunien takia äitini on vaikea saada avustajaa, kun pitkäaikainen avustaja joutui lopettamaan (oli itse jo iäkäs). Kukaan ei hae näitä paikkoja, kun kaikki avustettavat leimataan.

Kaveri oli avustaja ja vierestä katsoneena en siihen ryhtyisi. Avustaja oli myös työnantaja jolla ei kuitenkaan ollut mitään käsitystä mistään työaikalaeista tmv. Ihan käsittämätöntä p***aa koko työ, työajat ei pitäneet, työtehtävät ei pitäneet eikä avustettava itsekään ollut mikään mukavimmasta päästä oleva ihminen. Kuulemma ko työ on "elämäntapa" jolle pitää uhrata kaikki aika ja tehdä tunteja ylitöitä joka päivä jne. Työtunteja tuli toki paljon, mutta kaupunki ei maksa ylitöistä ja vapaita ei annettu pitää, mitään omaa elämää ei työn ohessa voi olla kun pitää olla aina valmis töihin. Kyllä kaveri pari kk tuota jaksoi, nostan kyllä hattua sinnikkyydestä.

Pakko avustajana jakaa oma kokemus.

Olen 21-vuotias nuori nainen ja avustan 14-vuotiasta kehitysvammaista tyttöä. Tunteja kuukaudessa on enintään 30, mutta harvoin niitäkään tulee käytettyä. Miksi? Koska emme ikinä saa sovittua tapaamisia loppuun asti tytön vanhempien kanssa.

Vanhemmat ovat jatkuvasti kimpussa, että pitäisi nähdä, mutta aina jos ehdotan jotain, ajankohta on huono tai tekeminen ei mieleistä. Sitten kun kysyn, mitä tyttö tahtoisi tehdä, sanotaan, että piirtää ja käydä kaupassa. Sitten kun mennään kauppaan, tyttö tahtoo yhden karkkipussin ja kotiin. Kotona katsotaan tvtä kunnes lähden.

Lisäksi jos ehdotan ajankohtaa, he vain vastaavat, että ei sovi, eivätkä ehdota mitään tilalle. Kun saadaan sovittua mitä tehdään, käydään luistelemassa tai tapahtumassa, työ on mukavaa, mutta muuten stressaavaa ja uuvuttaa. Kerran olen jopa sanonut, että jos haluavat, voivat vaihtaa avustajaa, jos joku on hommaan parempi, mutta vastaus oli, että tyttö pitää minusta, joten ei huvittaisi vaihtaa. Enkä minäkään kehtaisi lopettaa kesken, koska pidän tytöstä ja ensi keväänä minulla loppuu työsuhdekin. Harmittaa vain niin vietävästi tämä turha stressi. Enhän minä tiedä, mitä avustettava haluaa tehdä, jos sieltä päästä ei tieto tule.

Olen sokea, 32v nainen. Minulla on ollut henkilökohtainen avustaja nelisen kuukautta. Minusta on harmillista, että näin tärkeästä työstä maksetaan niinkin kehnoa palkkaa.

Minulla on käytettävissäni 45 tuntia kuukaudessa avustajan kanssa. Olemme sopineet niin, että hän tulee normaalisti luokseni maanantai- ja torstai-iltapäivisin. Joskus tietysti voi tulla tarvetta puolin ja toisin työvuorojen siirtämiseen, ja niistä yritetään keskustella mahdollisimman ajoissa.

Asun Satakunnassa, missä toimii avustajakeskus, jonka alueohjaajilta vammainen työnantaja saa neuvoja näissä käytännön kysymyksissä, kuten työlainsäädäntöön liittyvissä asioissa ja niin edelleen.

Avustajallani ei ole mitään erityistä koulutusta. Hänellä ei myöskään ole autoa, mutta minulla on oikeus kuljetuspalveluun. Usein kävelemme kotoani esimerkiksi ruokakauppaan, ja sitten tulemme ostoskassien kanssa kotiin taksilla. Avustajani ei vaikuta millään lailla kyllästyneeltä työhönsä. Hänen tehtäviinsä kuuluu saattaa minua kauppareissuilla, lukea saapunut posti ja auttaa minua erilaisten papereiden täyttämisessä, imuroida kerran viikossa, silittää silloin tällöin joitakin vaatteita, kun haluan olla siististi pukeutunut johonkin tilaisuuteen, auttaa minua pyykin lajittelussa ja pesukoneen pesuohjelman valinnassa. Joskus voidaan leipoa tai laittaa jotain ruokaa yhdessä. Vaihdan itse lakanat, tiskaan, laitan pyykit kuivumaan ja sitten kaappiin, puran ostoskassit ja järjestän tavarat kaappeihin jne.

On ikävä lukea näitä yleistyksiä, joiden mukaan kaikki vammaiset ovat jotenkin vajaamielisiä ja kykenemättömiä kohtelemaan työntekijöitään asiallisesti. Tietysti uskon, että ongelmia voi syntyä vaikeasti kehitysvammaisen tai mielenterveysongelmaisen henkilön toimiessa työnantajana, mutta suuri osa vammaisista on kuitenkin aivan täysipäisiä.

Avustaja on tietysti työntekijä eikä ystävä, mutta minä ja avustajani juttelemme aika monenlaisista asioista, käymme joskus yhdessä jossain kahvilassa, missä tarjoan hänelle kahvit jne. Minusta tulemme hyvin toimeen. Kun joudun seuraavan kerran etsimään uutta avustajaa, ottaisin ihan mielelläni jonkun ihan nuoren ihmisen, jolla ei ole mitään erityistä koulutusta, eikä se autokaan ole mikään välttämättömyys.

T: Kismett

Vaitiolovelvollisuus koskee myös avustettavaa! Miksi Se ei joidenkin kohdalla ole selvä asia?! Avustajalta sitä vaaditaan kaiken muun lisäksi,mutta avustettava levittää työntekijöiden asioita toisille avustajille Ym..lapsellista!! Ei vois vähempää enää kiinnostaa avustajan työ tällaisen ihmisen luona.