Muistellaan, millaista oli käydä koulua 80- ja 90-luvuilla!

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli yleensä alakoulusta alkaen puukko mukanani, samoin kuin melkein kaikilla muillakin pojilla. Sitä käytettiin veistotunneilla, sillä koulun puukot olivat niin tylsiä ja kolhittuja, että sellaista ei olisi saanut kahden tunnin aikana teroitettua. Siksi oli mukavampi käyttää omaa puukkoa käsitöihin eikä sitä kukaan ihmetellyt!

Samoin puukolla teroitettiin lyijykynät ja kuvaamataidon tunnilla niihin teroitettiin hyvät talttaterät ( piirtäjät tietävät ), joita ei olisi mitenkään saatu aikaan teroittimella.

Koulun jälkeen käytiin poikain kanssa ongella ja saalisahvenat perattiin ja paistettiin rannalla pienellä nuotiolla, jonka tekoon tarvittiin siihenkin mielellään puukkoa. Hieman merisuolaa meillä oli ruskeassa paperipussissa takin tai repun taskun pohjalla.

Muuten veisteltiin kaarnaveneitä, vesimyllyjä puroon, jousia ja nuolia, lusikoita, makkaratikkuja ja mitä milloinkin ja saatettiin auttaa isää pienissä korjaustöissä ja perata hänen puolestaan katiskasta saamansa kalat ja viedä ne äidille keittiöön.

Ensimmäisen, valitettavasti sittemmin kadottamani puukon sain isältäni kahdeksanvuotiaana ja minulla on yhä muistoesineenä isäni puukko, jonka hän sai isältään 13-vuotiaana. Sillä hän rakensi talon ja leikkeli nauriit ja porkkanat pellolta meille kakaroille ja perkasi kalat ja jänikset.

Ei tuolloin kukaan pitänyt puukkoa pikkupojalla mitenkään omituisena! Ei niillä kukaan tökkinyt toisiaan paitsi Tuntematon Vähemmistömme!

Noin muistan itsekin.

Jos oppilas tänäpäivänä toisi puukon kouluun siitä kirjoiteltaisiin lehtiin ja soitettaisiin poliisi ja karhukopla paikalle!

Mikä siis on mennyt pieleen? Epäilen ettei ongelmana tänäänkään ole Pekka ja Jukka vaan Ahmet ja Mehmet.

Vierailija kirjoitti:

Kotitalous oli monen lempiaine kasariajan yläasteella.

Mitenkähän nykyään?

juppiaikoina kasinotalous, ehe hehe.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin silloin oli vielä jonkinlainen moraali jäljellä. Kaiken maailman hörhöt, mulkerot ja porkkanan perseeseen tunkijat laitettiin kuriin, eikä annettu niiden hyppiä silmille.

 

Kunnioitettiin vanhempia. Ei se aina niin kivaa ollut, mutta siihen aikaan koulussa oli tarkoitus oppia, eikä pitää hauskaa.

 

Sillä tavalla kaikki suurimmatkin pölkyt oppivat ainakin lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan perusasiat.

Kuri ja järjestys oli ennen parempi, se on selvää. 

Mutta ei se mielestäni vanhempien kunnioituksesta johtunut. Vielä kasarilla aikuisten ja lasten/nuorten maailmat olivat todella eriytyneet. Aikuiset olivat lasten ja nuorten mielestä tylsiä, kalkkiksia, arvaamattomia, epäoikeudenmukaisia, epäluotettavia ja mielivaltaisia. Aikuisten kanssa ei kaveerattu. (Nykyäänhän vanhemmat eli ne aiemmat nuoret yrittävät olla lasten kanssa kaveria, mistä seuraa taas omanlaisiaan auktoriteettiongelmia.) Kasarilla kieliminen aikuiselle oli lasten maailmassa jotain anteeksiantamatonta ja aikuisten suosiota hakevia pidettiin hikareina. Aikuiseksi ei haluttu tulla, koska aikuisten maailma oli vain ilotonta työssäkäyntiä ja mielivaltaisia sääntöjä.

Koska väkivalta oli ainakin jollain tasolla hyväksyttyä, vaikkakin jo tuolloinkin laitonta, niin aikuisia toteltiin pelosta, ei kunnioituksesta.

Minkäläinen sitten olisi lasten ja aikuisten hyvä suhde, niin sitä en osaa sanoa. Varmaan jotain noiden kahden eri aikakauden ääripään väliltä. Aikuiset eivät olisi lasten kavereita, vaan aikuisia, mutta turvallisia ja luotettavia sellaisia.

Onneksi en ole käynyt koulua 1980-90-luvuilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaihdoin yläasteella poikien liikuntaan, koska tyttöjen liikuntatunnit olivat liian lällyjä minulle. Hyvä ettei joka viikko tamburiinin tahdissa kirmailtu pitkin liikuntasalia. Varmaan aika paljon oli opettajasta kiinni, millaista liikuntaa tytöille järjestettiin. Meillä oli varmaan joku 20-luvun naisvoimistelija opettajana. 
Vaihtoa pidettiin vähän erikoisena, mutta siihen suostuttiin, ja pääsin pelaamaan jalkapalloa ja hiihtämään kunnon lenkkejä. 
 

Kävin kouluni enimmäkseen 2000-luvun puolella, mutta pakko sanoa tähän, että vielä silloinkin erot tyttöjen ja poikien liikuntatunneissa olivat huvittavia. Ala-asteella kokeilimme monipuolisemmin kaikkea, mutta yläasteella tyttöjen tunneilla oli järjestään tosi kevyitä ja ns. feminiinisiä juttuja. Siis me tytöt olisimme itse halunneet enemmän esim. salibandya, koripalloa tai jääkiekkoa, mutta toiveitamme ei kuunneltu. Talvisin pojat pelasivat aina lätkää, meillä tytöillä oli järjestään ringetteä. Mitään oikeaa syytähän tällaiseen jakoon ei ole.

Meillä oli myös tyttöjen liikuntatunneilla aina aerobicia, voimistelua tms. Joskus harvoin lentopalloa tai koripalloa. Kentän ympäri luistelua tai sitten jotain alkeellisia taitoluisteluliikkeitä. 

1990-luvulla säästettiin kaikesta, kyniä yms. sai hyvin rajallisesti. Ruokalan lautaset ihan naarmuisia, tarjottimissa isoja halkeamia, paloja puuttui jne. Koulukirjat käytettiin viimeiseen asti, usein olivat jo todella huonokuntoisia, vielä 2000-luvun alussa oli meidän koulussa kirjoja, jotka oli painettu 1980-luvulla.

Maitopropaganda, koulun seinillä maitoa ylistäviä julisteita, Maitotyttö kävi koulussa mainostamassa maitoa. Samoin jotkut terveysihmiset jotka pitivät luentoja kuinka maito on hyödyllistä ja jos ei juo joka päivä maitoa niin sairastuu, luut murtuu yms.

Rivissä käytävälle fluoria tai mitä lie myrkkyä purskuttelemaan

Ala-asteen aloitin 1979. Näitä ketjuja lukiessa välillä tulee mieleen, että meidän koulu on ollut jotenkin aikaasa edellä. Serkkujenkin kanssa silloin vertailtiin ja meillä oli hurjan paljon lungimpaa. 

Kotoa ne käytöstavat opittiin ja toisia kunnioitettiin... 

Ei tarvinnut seisten vastata, ei jonotettu välkillä, ruuat syötiin ruokalassa ja auditoriossa pidettiin musiikkitunnit, näyteltiin äikän ja uskonnon tunnit. Niin eikä meidän 3-6 luokilla tarvinnut rukoilla, kun ope ei kuulunut kirkkoon. Kaunokirjoitusta kirjoitettiin tuntikausia, mutta opetussuunnitelmassa äikän tunteja oli tuplasti enemmän per viikko kuin nykyään.

Opettajan sanaan uskottiin ja luotettiin. Meidän luokalla oli pari rasavilliä, jotka välillä irrottelivat, muttei niitä tarkkikselle siirretty. 

Sen sijaan veljeni joutu kolmannella luokalla tarkkiselle suht kevyin perustein, noihin kahteen verrattuna. Hänen opettajansa ei kestänyt. Viimeinen niitti oli (2kk:n ajalta), kun poika 8v oli ottanut ruokalasta voinapin ja kirjoitti sillä luokan taululle oman nimensä - tietty. Se opettaja huusi kuin peto ja kantoi kainalossa jäppisen rehtorin kansliaan. Käytävä raikui: "Nyt riitti! tämä lapsi on mahdoton! Sietämätön! Rasittava!!!"

 Vaimonsa oli pärjännyt pojan kanssa ekan ja tokan hyvin. Veli kepposteli sllloinkin, muttei kotiin tullut soittoja. Oli puhunut miestään vastaan keskusteluissa, äiti ja isä kertoivat. 

Veljen ope ei suostunut enää ottamaan poikaa luokkaansa, niin rehtori vaimoinen (lukiope) opettivat kansliassa, kunnes tilaa järjestyi toisen koulun tarkkailuluokalta. 

Tuon kerroin, että osa opettajista sietää enemmän kuin toiset. Rehtorit myös ovat joko virkaintoisempia kokoustajia tai sitten opetuksessa mukana.

Tulipa taas oikein ikävä ala-asteelle. Oli yläastekin kiva, mutta sitten oltiin jo vanhempia. Se oli teinileena vaihetta silloin.

Paha muistella kun oma koulutaipaleeni päättyi vuonna 1979.

Ennen ja nykyään n. 3500 asukkaan lähiössä koulu, terveyskeskus, kirjasto ja korttelipoliisi. Nykyään sentään vielä koulu.

Vierailija kirjoitti:

Ennen ja nykyään n. 3500 asukkaan lähiössä koulu, terveyskeskus, kirjasto ja korttelipoliisi. Nykyään sentään vielä koulu.

Korttelipoliisit xD

Vantaan syrjäinen pientaloalue ysärin alussa. Jopa laman alkaessa oli varaa uusiin koulukirjoihin kaikille, ruoka tuli omalta keittiöltä ja perjantaisin oli jälkiruokaa. Ruokalistalla myös kokolihaa, maksaa ym. 

Häiriköt oli omassa parakissaan pihalla ja ne myös pidettiin erillään muista koululaisista. Koulun piha oli valtava metsineen, ja nykystandardeilla sen turvallisuus oli mitä oli; koulu sijaitsi kallion päällä eikä ollut mitään aitoja rajaamassa yhtä seinämää, jota pitkin pystyi kiipeilemään alas hiekkakentälle. Mutta! Noilla kallioilla oli ihanaa leikkiä, seikkailla tiheässä metsässä ym., ja siinä oppi samalla myös kehonhallintaa. Nykyään ympäristöt lapsille rakennetaan litteiksi ja tylsiksi, joka vähentää luonnollista oppimista liikkumiseen liittyen. 

Vierailija kirjoitti:

Ennen ja nykyään n. 3500 asukkaan lähiössä koulu, terveyskeskus, kirjasto ja korttelipoliisi. Nykyään sentään vielä koulu.

Meillä ei tainnut olla tuotakaan määrää asukkaita, mutta löytyi pankki, posti ja useampi ruokakauppa.

Nykyään on yksi kauppa jäljellä.

Aloitin kouluni Vantaalla. Opettaja oli lähellä eläkeikää ja todellakin piti nousta seisomaan, kun viittaamisen jälkeen sai vastausvuoron. Kolmannella opettaja oli alle 30-vuotias eikä vaatinut samaa, joten taisi olla opettajakohtainen käytäntö.

Opettaja tarkisti aamuisin käsien ja kynsien puhtauden. Muistan, että säälin poikaa, joka miltei joka aamu passitettiin käsienpesulle. Ruokarukousta en muista mutta virsiä laulettiin aamunavauksissa usein. En muista kenenkään ikinä häiriköineen tai puhuneen tunneilla ilman lupaa. Välitunneilla pojat joskus tappelivat tms., mutta rangaistukseksi opettaja seisotti heitä luokassa pulpetin vieressä seuraavat välitunnit. 

Opettaja laittoi seinälle vain mielestään parhaat piirustukset. Koulun juhlien esityksiin ei ollut asiaa, jos ei osannut laulaa eikä tanssia. Kertotaulujen harjoittelussa seinälle laitettiin omenat puuuhun, ja jos meni huonosti, se omena tippui sieltä alemmas. Kaikki pystyivät seuraamaan, kenellä sujuu hyvin ja kenellä ei.

Ruoka annosteltiin lautaselle ja opettajat vahtivat, että lautanen syötiin tyhjäksi. Muistan sen vuoksi piilottaneeni jonkun veriletun taskuuni.

Lucia-kulkueessa jonkun tytön hiukset syttyivät palamaan kynttiläkruunun kynttilästä. Kukaan ei varmistanut, että viimeisetkin hiihtäjät olivat palanneet hiihtopäivän lenkiltä. 

Liikuntatunnit olivat nöyryytysrituaaleja epäurheilullisille lapsille. Viha ja katkeruus palaa edelleenkin mustalla liekillä sisälläni.

liikuntatunneilla oli tämä valintatilaisuus omiin joukkueisiin ja olin aina viimeistä edellinen joka valittiin ei tullut kyllä traumoja siitä mutta ihmettelin miksen koskaan viimeinen.

Päälllimmäisenä mieleen on jäänyt se, ettei meidän luokalla, tai itseasiassa koko koulussa ollut 80-luvulla yhtään lihavaa lasta. Nykyään taitaa olla paljonkin? Kaikki oppilaat oli suomalaisia, yksi suomen-virolainen oli joukossa.

Liikuntatuntejen joukkue valinnat oli aina nöyryyttämistä ja koulukiusaamista. Kisuatut ja lihavat ja nörtit ja nössöt valittiin viimeisinä aina. Suositut ensimmäisinä. Muistan jopa säälineeni yhtäkin kiusattua, mutta en ikinä sanonut mitään, koska pelkäsin että minua alettaisiin syrjimään. Opettajaa ei kiinnostanut Vi#un vertaa mitkään kiusaamisjutut. 

Vierailija kirjoitti:

Ei meillä ainakaan 80-luvulla ja 90-luvun alussa pitänyt nousta seisomaan, jos puhui. Ihan viitattiin ja opettaja kysyi ja pulpetissa istuen sai vastata. Ja jo 80-luvun lopussa meillä oli tummaihoinen ja yksi turkista kotoisin ollut perhe pienessä itäsuomalaiskaupungissa.

Aivan, ap sekoittaa tähän nyt muistoja katsomistaan 50-luvun mustavalkoelokuvista.