Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
19.04.2026 |
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (871)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.Tuo kohtaamattomuus on kyllä usein molemmlnpuolista.
Olen itse kasvanut aika samanlaisessa ympäristössä kuin AP. Teininä angstasin ja halusin pois.20 vuotta myöhemmin halusin muuttaa takaisin.
Huomaan tuon kohtaamattomuuden kaupungissa asuvan sisareni ja vanhempieni välillä.. Vanhemmat surevat, kun sisaresestani on tullut heille vieras kaupunkilainen muukalainen ja lapsen lapsetkin puhuvat heille vieraista asioista.
Sisareni taas suree, kun ei saa vastakaikua yrityksilleen kertoa työstään ja asioille, joita kaupungissa on tehnyt ja voi tehdä.
Itse nautin lintujen ja luonnon tarkkailusta ja viihdyn edelleen myös niiden asioiden parissa, joita kaupungissa voi tehdä.
Hetikö menee pasmat sekaisin, kun aletaan puhua jostain mikä liittyy kaupunkilaisuuteen? Kuulostaa enemmän asenneongelmalta.
Kyllä, molemminpuoliselta sellaselta, jos toiselle on myös vaikeaa puhua naakoista, teeren soitimesta ja siitä, joko karhut ovat lähteneet liikkeelle.
Tää on aivan uskomatonta, miten koko pääpointti on sivuutettu. Ongelma on se, että väännetään tikusta asiaa eikä puhuta asioista jotka ovat ihmissuhteen kannalta merkityksellistä. Ovatko naakat todella mielenkiintoisempi puheenaihe kuin vaikkapa lapsenlapsi? Onko siis ihme, jos tämän mies ja lapset eivät lähde mukaan kirveelläkään?
Lapsiperhe-elämä on äärimmäisen tylsä aihepiirii.
Joten mitä ihmettä varten lapsiperhe tulisi käymään? Homehtukoot yksin eräkoppiinsa.
No jos ovat niin rajoittuneita, etteivät osaa muusta puhua kuin lapsistaan ja elämästään..Asenneongelma.
Jos oma lapsi tai lapsenlapset eivät kiinnosta, olisi voinut yhtä hyvin jättää omankin lapsen tekemättä. Aloittaja on henkisesti jätetty aivan tyhjän päälle. Ei todellakaan pidä mennä korpeen takaisin auttelemaan kiittämättömiä ja ikäviä vanhempiaan enää yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitushan on halveksuntaa vanhempiaan kohtaan, 70-luvulta ( missä sitä ennen? ) maaseudulla asuneet sinne jämähtäneet peltojen keskelle. Aloittaja myös halveksii luontoa ja luonnon tarkkailua.
Miniäni on syntyperäinen kaupunkilainen, biologi, lintubongari, marjastaja, sienestäjä. Niin erilaisia olemme me ihmiset.
Eikä halveksi. Hän vain kuvaa sitä yleistä tilannetta ja olemusta, joka hänelle on ankea. Halveksunta on jotain aivan muuta. Jos lapsi tulee kaukaa käymään ja puheenaihe on tasoa pihan naakat ja naapureiden terveysongelmat, niin eikö lapsi voisi yhtälailla jättää tulematta?
Siis ihmettelen kuka täällä jaksaa rämpyttää näitä ihme kommentteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.Tuo kohtaamattomuus on kyllä usein molemmlnpuolista.
Olen itse kasvanut aika samanlaisessa ympäristössä kuin AP. Teininä angstasin ja halusin pois.20 vuotta myöhemmin halusin muuttaa takaisin.
Huomaan tuon kohtaamattomuuden kaupungissa asuvan sisareni ja vanhempieni välillä.. Vanhemmat surevat, kun sisaresestani on tullut heille vieras kaupunkilainen muukalainen ja lapsen lapsetkin puhuvat heille vieraista asioista.
Sisareni taas suree, kun ei saa vastakaikua yrityksilleen kertoa työstään ja asioille, joita kaupungissa on tehnyt ja voi tehdä.
Itse nautin lintujen ja luonnon tarkkailusta ja viihdyn edelleen myös niiden asioiden parissa, joita kaupungissa voi tehdä.
Hetikö menee pasmat sekaisin, kun aletaan puhua jostain mikä liittyy kaupunkilaisuuteen? Kuulostaa enemmän asenneongelmalta.
Kyllä, molemminpuoliselta sellaselta, jos toiselle on myös vaikeaa puhua naakoista, teeren soitimesta ja siitä, joko karhut ovat lähteneet liikkeelle.
Tää on aivan uskomatonta, miten koko pääpointti on sivuutettu. Ongelma on se, että väännetään tikusta asiaa eikä puhuta asioista jotka ovat ihmissuhteen kannalta merkityksellistä. Ovatko naakat todella mielenkiintoisempi puheenaihe kuin vaikkapa lapsenlapsi? Onko siis ihme, jos tämän mies ja lapset eivät lähde mukaan kirveelläkään?
Lapsiperhe-elämä on äärimmäisen tylsä aihepiirii.
Joten mitä ihmettä varten lapsiperhe tulisi käymään? Homehtukoot yksin eräkoppiinsa.
No jos ovat niin rajoittuneita, etteivät osaa muusta puhua kuin lapsistaan ja elämästään..Asenneongelma.
Jos oma lapsi tai lapsenlapset eivät kiinnosta, olisi voinut yhtä hyvin jättää omankin lapsen tekemättä. Aloittaja on henkisesti jätetty aivan tyhjän päälle. Ei todellakaan pidä mennä korpeen takaisin auttelemaan kiittämättömiä ja ikäviä vanhempiaan enää yhtään.
Vaikea ottaa kantaa, kun on vain ap:n näkökulma tiedossa.
Siis kertokaa nyt keski-ikäiset miten teitä pitää puhutella? Puhua koko ajan teistä, kehuskella, kuunnella työpaikkanne juorut ja komeat miehet, illanistujaiset, maalauskurssit, ystäväpiirinne kuulumiset, erot ja suhteet. Anoa anteeksiantoa kun ei sulla teininä taskurahaa tarpeeksi. Kesätöitäkin teit vaikkei kavereittesi tarvinnut. Vaatia lastenne lapsien koulutodistukset nähtäväksi ( vaikkei koko lapsia teille näytetty vaikka vanhin jo 23) , udella heidän elämänsä ja nuoret seurustelut.
Sitten tulette kotiin ja kirjoitatte vauvalle olipa taas reissu. Äiti/anoppi koko ajan uteli ja tarkkoi asioitamme. Että se on rasittava.
Vierailija kirjoitti:
Oma isäni asuu samassa pihipiirissä kuin meidän perhe. Joten vaikka näen isääni usean kerran viikossa niin useimmiten jutut on muisteluja hänen nuoruudestaan ja ystävistään. Nii se menee.
En minä pysy kärryillä aina kenestä isäni puhuu ja minun aikuset lapset sitä vähemmän.
Onneksi isäni käy monissa harrastuksissa jossa näkee oman ikäistä porukkaa. Isäni on 85 vuotias. Hänellä on vielä ajokortti ja auto niin pääsee tuulettumaan.
Mitä vanhemmaksi ihminen tulee sitä kapeammaksi elämä muuttuu. Tämä elämän pienuutta voi läheinen muuttaa.
Juuri otin isäni mukaan konserttiin. Ja käytämme häntä teatterissa, vaateostoksilla, ym
Jos vanhemmilla kylässä käynti tuntuu vaikealta niin tekee rutiineihin muutoksia. Käy vaikka vanhempien kanssa kävelyllä haudoilla jossa voivat muistella menneitä ( ei heidän höpinöitää tarvi pahemmin kuunnella). Käy vaikka vaateostoksissa tai kahvilla/ syömässä vanhempien kanssa muualla kuin heidän kotonaa.
Ei siellä tuvassa tavri istua. Kuten joku jo sainoinkin niin puuhastee jotain. Pesee ikkunoitam haravoi pihaa ym.
Näin jo itsekin ehtoopuolella kadun kovasti sitä, että en jaksanut kuunnella vanhempieni "höpinöitä". Nyt usein tullut se mieleen, että olisinpa kuunnellut ja kysellyt enemmän.
Äitini perhe eli köyhyydessä 10-päisen lapsikatraansa kanssa.
Minulla olisi nyt monta kysymystä esittää äidilleni, miten elämä sujui 30-luvulla ja sodan aikana.
Olisin myös voinut olla kiinnostuneempi isäni viiden vuoden taipaleesta sotarintamilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
semmosta se on
Joo, Porvoossa ei elämään tule juurikaan muutoksia.
Vierailija kirjoitti:
Siis kertokaa nyt keski-ikäiset miten teitä pitää puhutella? Puhua koko ajan teistä, kehuskella, kuunnella työpaikkanne juorut ja komeat miehet, illanistujaiset, maalauskurssit, ystäväpiirinne kuulumiset, erot ja suhteet. Anoa anteeksiantoa kun ei sulla teininä taskurahaa tarpeeksi. Kesätöitäkin teit vaikkei kavereittesi tarvinnut. Vaatia lastenne lapsien koulutodistukset nähtäväksi ( vaikkei koko lapsia teille näytetty vaikka vanhin jo 23) , udella heidän elämänsä ja nuoret seurustelut.
Sitten tulette kotiin ja kirjoitatte vauvalle olipa taas reissu. Äiti/anoppi koko ajan uteli ja tarkkoi asioitamme. Että se on rasittava.
Miten olisi normaali dialogi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naakat vastaan aikuisen naisen työ/perheasiat.
Kun äiti eli olisin valinnut naakat. Muutenkin pyrin kuuntelemaan heitä ja heidän asioitaan, kaksistaan elivät kirkonkylässä vanhuuden pienessä asunnossa. Äidille oli tärkeää kertoa ketä oli haudattu kun asuivat hautausmaan vieressä. Hipsi siellä kukkalaitteet lukemassa, ex-naapuri Antille oli osuuspankkikin laittanut kukkavihkon. Olivat n. 80
Vierailija kirjoitti:
Siis kertokaa nyt keski-ikäiset miten teitä pitää puhutella? Puhua koko ajan teistä, kehuskella, kuunnella työpaikkanne juorut ja komeat miehet, illanistujaiset, maalauskurssit, ystäväpiirinne kuulumiset, erot ja suhteet. Anoa anteeksiantoa kun ei sulla teininä taskurahaa tarpeeksi. Kesätöitäkin teit vaikkei kavereittesi tarvinnut. Vaatia lastenne lapsien koulutodistukset nähtäväksi ( vaikkei koko lapsia teille näytetty vaikka vanhin jo 23) , udella heidän elämänsä ja nuoret seurustelut.
Sitten tulette kotiin ja kirjoitatte vauvalle olipa taas reissu. Äiti/anoppi koko ajan uteli ja tarkkoi asioitamme. Että se on rasittava.
No miten olisi vaikka aivan normaali sosiaalinen ja kunnioittava kanssakäyminen? Miten ihmeessä tässä ketjussa on valtavasti loukkaantuneita maalaisia, jotka ovat heti alemmuuskompleksissa kun joku asuu mielummin kaupungissa? Voisi lähteä vaikkapa siitä, että ei puhuta päälle tai että jos aihe itselle on vieras, niin voi kysellä että mikäs juttu tämä on. Kyllähän tuo on loukkaavaa, jos lapsi alkaa kertoa jotain niin keskeytetään lause kun pihan naakka on mielenkiintoisempi aihe. Ei tuollaista kukaan itseään kunnioittava ihminen jaksa, ja asuinpaikkakuntahan on tässä aivan sivuseikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kertokaa nyt keski-ikäiset miten teitä pitää puhutella? Puhua koko ajan teistä, kehuskella, kuunnella työpaikkanne juorut ja komeat miehet, illanistujaiset, maalauskurssit, ystäväpiirinne kuulumiset, erot ja suhteet. Anoa anteeksiantoa kun ei sulla teininä taskurahaa tarpeeksi. Kesätöitäkin teit vaikkei kavereittesi tarvinnut. Vaatia lastenne lapsien koulutodistukset nähtäväksi ( vaikkei koko lapsia teille näytetty vaikka vanhin jo 23) , udella heidän elämänsä ja nuoret seurustelut.
Sitten tulette kotiin ja kirjoitatte vauvalle olipa taas reissu. Äiti/anoppi koko ajan uteli ja tarkkoi asioitamme. Että se on rasittava.
Miten olisi normaali dialogi?
Olen nyt pari vuotta seurannut vauvaa ja todennut keski-ikäisten olevan porukkaa jolle ei mikään kelpaa äideiltä ja anopeilta.
Heille on normaali dialogi jotain ihan muuta kuin mitä mahdollisesti terveet ihmiset pitävät normaalina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kertokaa nyt keski-ikäiset miten teitä pitää puhutella? Puhua koko ajan teistä, kehuskella, kuunnella työpaikkanne juorut ja komeat miehet, illanistujaiset, maalauskurssit, ystäväpiirinne kuulumiset, erot ja suhteet. Anoa anteeksiantoa kun ei sulla teininä taskurahaa tarpeeksi. Kesätöitäkin teit vaikkei kavereittesi tarvinnut. Vaatia lastenne lapsien koulutodistukset nähtäväksi ( vaikkei koko lapsia teille näytetty vaikka vanhin jo 23) , udella heidän elämänsä ja nuoret seurustelut.
Sitten tulette kotiin ja kirjoitatte vauvalle olipa taas reissu. Äiti/anoppi koko ajan uteli ja tarkkoi asioitamme. Että se on rasittava.
No miten olisi vaikka aivan normaali sosiaalinen ja kunnioittava kanssakäyminen? Miten ihmeessä tässä ketjussa on valtavasti loukkaantuneita maalaisia, jotka ovat heti alemmuuskompleksissa kun joku asuu mielummin kaupungissa? Voisi lähteä vaikkapa siitä, että ei puhuta päälle tai että jos aihe itselle on vieras, niin voi kysellä että mikäs juttu tämä on. Kyllähän tuo on loukkaavaa, jos lapsi alkaa kertoa jotain niin keskeytetään lause kun pihan naakka on mielenkiintoisempi aihe. Ei tuollaista kukaan itseään kunnioittava ihminen jaksa, ja asuinpaikkakuntahan on tässä aivan sivuseikka.
Aloitus korostaa paikan ankeutta. Jaksa lukea aloitus. Ei mieskään ( onko peräti DI) jaksa niin ankeaa maalaismaisemaa. Saati lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kertokaa nyt keski-ikäiset miten teitä pitää puhutella? Puhua koko ajan teistä, kehuskella, kuunnella työpaikkanne juorut ja komeat miehet, illanistujaiset, maalauskurssit, ystäväpiirinne kuulumiset, erot ja suhteet. Anoa anteeksiantoa kun ei sulla teininä taskurahaa tarpeeksi. Kesätöitäkin teit vaikkei kavereittesi tarvinnut. Vaatia lastenne lapsien koulutodistukset nähtäväksi ( vaikkei koko lapsia teille näytetty vaikka vanhin jo 23) , udella heidän elämänsä ja nuoret seurustelut.
Sitten tulette kotiin ja kirjoitatte vauvalle olipa taas reissu. Äiti/anoppi koko ajan uteli ja tarkkoi asioitamme. Että se on rasittava.
Miten olisi normaali dialogi?
Olen nyt pari vuotta seurannut vauvaa ja todennut keski-ikäisten olevan porukkaa jolle ei mikään kelpaa äideiltä ja anopeilta.
Heille on normaali dialogi jotain ihan muuta kuin mitä mahdollisesti terveet ihmiset pitävät normaalina.
Oikeasti teet päätelmäsi täällä? Eikö sinulla ole normaalia sosiaalista elämää? Ihmiset kohdataan oikeassa elämässä, ei internetissä.
Mä ymmärrän tuon kohtaamattomuusongelman! Että miksei vanhempia kiinnosta ees oman lapsen asiat, vaan keskittyy puhumaan josatin sivuseikasta, jolla tuskin hänelle itsellekään on juuri merkitystä. Esim. omat asiani ei isommin ole vanhempiani niin pitkään kuin muistan kiinnostaneet - kun sain aidon ystävän, huomasin miten erilainen maailma onkaan, kun joku oikeasti välittää ja näyttääkin sen!
Vanhempieni kanssa puhun lähinnä pintapuolisia raapaisuja siitä mitä kukakin on tehnyt. Vähän kuin jotain listaa kävisi pääpiirteissään läpi.
Omat vanhempani eivät ole suuria ikäluokkia, vaan nuorempia. Harmittaa kohtaamattomuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kertokaa nyt keski-ikäiset miten teitä pitää puhutella? Puhua koko ajan teistä, kehuskella, kuunnella työpaikkanne juorut ja komeat miehet, illanistujaiset, maalauskurssit, ystäväpiirinne kuulumiset, erot ja suhteet. Anoa anteeksiantoa kun ei sulla teininä taskurahaa tarpeeksi. Kesätöitäkin teit vaikkei kavereittesi tarvinnut. Vaatia lastenne lapsien koulutodistukset nähtäväksi ( vaikkei koko lapsia teille näytetty vaikka vanhin jo 23) , udella heidän elämänsä ja nuoret seurustelut.
Sitten tulette kotiin ja kirjoitatte vauvalle olipa taas reissu. Äiti/anoppi koko ajan uteli ja tarkkoi asioitamme. Että se on rasittava.
No miten olisi vaikka aivan normaali sosiaalinen ja kunnioittava kanssakäyminen? Miten ihmeessä tässä ketjussa on valtavasti loukkaantuneita maalaisia, jotka ovat heti alemmuuskompleksissa kun joku asuu mielummin kaupungissa? Voisi lähteä vaikkapa siitä, että ei puhuta päälle tai että jos aihe itselle on vieras, niin voi kysellä että mikäs juttu tämä on. Kyllähän tuo on loukkaavaa, jos lapsi alkaa kertoa jotain niin keskeytetään lause kun pihan naakka on mielenkiintoisempi aihe. Ei tuollaista kukaan itseään kunnioittava ihminen jaksa, ja asuinpaikkakuntahan on tässä aivan sivuseikka.
Etkö itse huomaa, että vastaavasti sinä kirjoitat hyvin halventavaa sävyyn maalaisista? Ei mitään eroa niihin, jotka haukkuu kaupunkilaisia.
Voi voi, kyllä sulla on hirveä elämä.
Mun mielestä on selvää, että kun elinpiiri pienenee, myös jutut vähenevät. Ei ole mitään kerrottavaa. Jos ei vanhus jaksa seurata enää uutisia ja ajankohtaisohjelmiakaan, ei jutun aihetta synny edes maailman tapahtumista. Sitten puhutaan siitä, että kahvi on kamalan kallista, mutta onneksi viime viikolla oli Juhla Mokka tarjouksessa.
Äitini oli vielä muistisairautensa alkuaikoina kiinnostunut maailman tapahtumista, mutta sitten lopulta ei enää. Isä taas ei ole koskaan ollut kiinnostunut muusta kuin työstään. Jäi työelämästä poiskin vasta 89-vuotiaana, mutta samat työjutut jatkuu edelleen, joskin nyt menneessä aikamuodossa. Isä on kertonut mulle samat työjuttunsa jo satoja kertoja eikä mulla ole aavistustakaan, keitä ne ihmiset ovat olleet, joista hän puhuu. Toisaalta isä ei oletakaan, että mä tajuaisin sen jutuista mitään. Hänelle on tärkeintä saada puhua ja mä olen oppinut vuosikymmenten varrella ajattelemaan omia juttujani isän puhuessa. Isä tykkää pitää "luentoja" ja sille riittää, että on vähintään yksi elollinen olento "yleisönä". Sillä ei ole merkitystä, kuunteleeko yleisö vai ei.
Vanhuksetkin ovat erilaisia ja jotkut ovat hyvinkin aktiiivisia ja toiset sitten taas eivät. Kuten nuoremmillakin, niin osa vanhuksista on kiinnostuneempia asioista ja ilmiöistä ja toiset taas henkilökohtaisista asioistaan, joihin voi kuulua lasten ja lastenlasten lisäksi vaikka naapureiden tai sukulaisten tekemiset ja sanomiset. Samaa ilmiötä huomaa, kun joku on pienten lasten kanssa muutaman vuoden kotona, niin jututkin alkaa liittyä pääasiassa lapsiin ja kotiin. Ja kun palaa taas työelämään, niin jututkin monipuolistuvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kertokaa nyt keski-ikäiset miten teitä pitää puhutella? Puhua koko ajan teistä, kehuskella, kuunnella työpaikkanne juorut ja komeat miehet, illanistujaiset, maalauskurssit, ystäväpiirinne kuulumiset, erot ja suhteet. Anoa anteeksiantoa kun ei sulla teininä taskurahaa tarpeeksi. Kesätöitäkin teit vaikkei kavereittesi tarvinnut. Vaatia lastenne lapsien koulutodistukset nähtäväksi ( vaikkei koko lapsia teille näytetty vaikka vanhin jo 23) , udella heidän elämänsä ja nuoret seurustelut.
Sitten tulette kotiin ja kirjoitatte vauvalle olipa taas reissu. Äiti/anoppi koko ajan uteli ja tarkkoi asioitamme. Että se on rasittava.
Miten olisi normaali dialogi?
Olen nyt pari vuotta seurannut vauvaa ja todennut keski-ikäisten olevan porukkaa jolle ei mikään kelpaa äideiltä ja anopeilta.
Heille on normaali dialogi jotain ihan muuta kuin mitä mahdollisesti terveet ihmiset pitävät normaalina.
Tällä tavoin ikäihmisen auktoriteetilla julistetaan "keski-ikäisten", siis aivan kaikkien, olevan epänormaaleja ja sairaita.
Samalla kohotetaan äidit ja anopit muita ihmisiä parempaan arvoon.
Vierailija kirjoitti:
Maalla on ollut hyvinkin normaalia ajattelua, että koulutuksella ei ole niin väliä. Poikien ja tyttärien on odotettu jatkavan maatilaa tai yritystä. Muistan kun omalla paikkakunnalla 2000-luvun vaihteessa oli ihan ennenkuulumatonta hakea teknilliseen korkeakouluun. Minusta tulikin sitten suvun ensimmäinen diplomi-insinööri.
Tuo on kyllä paskapuhetta. Lapsia oli perheissä paljon eivätkä he kaikki olisi mahtuneet maatilaa hoitamaan. Päinvastoin, lapsia kannustettiin kouluttautumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kertokaa nyt keski-ikäiset miten teitä pitää puhutella? Puhua koko ajan teistä, kehuskella, kuunnella työpaikkanne juorut ja komeat miehet, illanistujaiset, maalauskurssit, ystäväpiirinne kuulumiset, erot ja suhteet. Anoa anteeksiantoa kun ei sulla teininä taskurahaa tarpeeksi. Kesätöitäkin teit vaikkei kavereittesi tarvinnut. Vaatia lastenne lapsien koulutodistukset nähtäväksi ( vaikkei koko lapsia teille näytetty vaikka vanhin jo 23) , udella heidän elämänsä ja nuoret seurustelut.
Sitten tulette kotiin ja kirjoitatte vauvalle olipa taas reissu. Äiti/anoppi koko ajan uteli ja tarkkoi asioitamme. Että se on rasittava.
Miten olisi normaali dialogi?
Olen nyt pari vuotta seurannut vauvaa ja todennut keski-ikäisten olevan porukkaa jolle ei mikään kelpaa äideiltä ja anopeilta.
Heille on normaali dialogi jotain ihan muuta kuin mitä mahdollisesti terveet ihmiset pitävät normaalina.
Tällä tavoin ikäihmisen auktoriteetilla julistetaan "keski-ikäisten", siis aivan kaikkien, olevan epänormaaleja ja sairaita.
Samalla kohotetaan äidit ja anopit muita ihmisiä parempaan arvoon.
No kun ovat terapioissa ja syövät ahdistuslääkkeitä ja saikulla tai varhaiseläkkeellä ihan oman kertomansa mukaan. Ja kaikki tuossa tietyn iän myllerryksessä on lapsuuden syytä.
No jos ovat niin rajoittuneita, etteivät osaa muusta puhua kuin lapsistaan ja elämästään..Asenneongelma.