Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
19.04.2026 |
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (891)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ymmärrän sinua täysin. Omat vanhempani ja ympäristö on täsmälleen samanlaista kuin kuvasit. Kylä tosin ihan vireä nykyään, mutta 90-luvun lama-ajan muistot pilaavat sen. Vanhemmat juttelevat 40 vuotta sitten tapahtuneista asioista kuin eilisestä.
Samat asiat ja ihmiset pyörivät puheissa vuosista ja vuosikymmenistä toiseen. Heillä ei ole ollut muuta kuin aikaansaamattomuus ollut esteenä matkustaa ja nähdä maailmaa. Edes kotipaikkakunnan nähtävyyksiä ei käydä katsomassa.
Minua ahdistaa siellä nimenomaan jonkinlainen latistavuus ja pysähtyneisyyden tunne mikä kotitalossa on. Mikään ei muutu, ei koskaan.
Joskus käyn velvollisuuden tunteesta siellä muutaman yön ja ahdistaa niin paljon, että juon iltaisin salaa pari olutta. Muuten en pysty olemaan. Normaalisti en juurikaan juo.
Sinäpä sen hyvin kuvasit. Tässä on niin monta erillistä tekijää, jotka ahdistusta laukaisevat. En varmaan tiedosta itsekään, kuinka moni asia lapsuudesta laukaisee ahdistusta.
Joudun välillä olemaan yötä, ja tuolloin itsekin saatan juoda tuopillisen. Kotona en juo alkoholia oikeastaan yhtään.
Kai ymmärrät että sinulla on itselläsi mielenterveysongelmia, kun noin ahdistut ja panikoit. Se, että olet jo aikuinen ja ilmeisesti nelikymppinen, vähintään, tarkoittaa vain sitä, että et itse ole osannut käsitellä asioitasi ja korjata ongelmiasi.
Se ei ole paikkakunnan tai vanhempiesi vika. Terve ihminen kyllä selviää tuollaisesta ilman kuvaamaasi ahdistusta.
Paniikkikohtaus ei toki ole normaalia. Aion auttaa itseäni ensisijaisesti välien katkaisulla. En aio olla enää vanhempieni kynnysmattona, kuriirina, kokkina ja yleisenä sylkykuppina vailla mitään kiitosta.
Älä välitä sinua syyllistävistä kommenteista. Totta kai on epänormaalia lähteä 15-vuotiaana kotoa, eikä se todellakaan ole tuon ikäisen teinin oma valinta. Jokainen 15-vuotias haluaisi rakastavan kodin missä on hyvä olla ja mistä ei tarvitse lähteä.
Etäisyyden ottaminen tai välien katkaisu joksikin aikaa on joskus ainoa keino parantua ja sinun tapauksessasi kuulostaa ehdottomasti siltä, että tämä on sellainen tilanne.
Mitä ihmettä? Nykyäänkin voidaan 15 vuotiaana, eli peruskoulun jälkeen lähteä kotoa vaikkapa ammattikouluun ja asuntolaan elämään ja opiskelemaan. Tiedän myös sen ikäisiä, jotka tulevat kaupunkiin lukioon, ja heille hankitaan asunto, koska lukiossa ei ole asuntolaa
Ei se ole mikään ihmeellinen asia, jos nuori kokee siihen olevansa valmis.
Miten pihalla sä olet? Ei ongelmana ole poismuutto 15-vuotiaana, vaan se, ettei sitä koulunkäyntiä tueta millään tavalla! Kuka sen asunnon yleensä hankkii ja maksaa? Olisiko vaikka vanhemmat normaalisti? Asianlaita ei ollut näin, vaan kirjoista lähtien piti maksaa lukion käynti itse!
Ehkä niillä vanhemmilla ei ollut rahaa?
Hyvin vaikea uskoa, että 15 vuotiaana AP maksoi paitsi asunnon, myös ruokansa ja vielä ne lukion kirjat, joihin todella meni rahaa tuohon aikaan.
Ja vaikka olisikin niin tehnyt, se katkeruus ei auta enää mitään. AP myrkyttää oman mielensä ja oman elämänsä.
Olisi jo aika päästä eteenpäin, eikä vatvoa menneitä.
Niin. Kuten sanottua, ikävuodet 15-16 olivat todella vaikeat. Sain opintotukea ja asumislisää, solukopin vuokra oli olematon. Muutakin työtä oli, mutta mainosten jako oli ainoa virallinen työ. Milloin mitäkin koiranhoitokeikkaa ja lapsenvahtina olemista. Vanhemmilla olisi ollut rahaa, mutta ei tahtoa. Suoritin lukion 4,5-vuodessa. Jouduin kikkailemaan aikuislukion kanssa, jotta tietyt kurssit saisin suoritettua. Jos olisin jäänyt kotiin, en olisi saanut työhommia senkään vertaa jotta kirjat saisi kustannettua. Yhden ensimmäistä kirjaa en ostanut uutena. Hoksasin aikuislukion ison edun, eli oppikirjojen lainaamisen sieltå. Vain osa kirjoista jäi ostettavaksi. Varmaan voi arvata, ettei yo-juhlia ollut. Minut lakitettiin kaverin omalla lakilla. Kirppismekon löysin ja juhlin kavereiden kodeissa liikkumalla juhlapaikasta toiseen. Tässä vaiheessa ystäväni vanhemmat olivat jo muodostuneet minulle tueksi ja turvaksi tarvittaessa. Ero omiin vanhempiin oli valtava. Edelleen viestittelen kaverini kautta terveisiä heille ja kyselen kuulumisia. Olisi lämmin ajatus käydä heidän luona kylässä pitkästä aikaa. Eikä heidän jutut ja asenne tympäise. Lämpöisiä ihmisiä.
Miten sait alaikäisenä toisen asteen opintoihin opintotukea ym. Niihinhän ainakin 90 -luvulla vaikutti vanhempien tulot.
Mutta olihan se jännempää kuin oman kunnan lukiossa, itsenäistä elämää pois tylsältä maaseudulta mälsien vanhempien ja naakkojen luota.
Kyllä opintotukea ja asumislisää sai 2000-luvun alussa. Äitini myös suostui tarjoamaan lapsilisän minulle.
Kotikunnassani ei edes ole lukiota! Mitään jännää tässä kuviossa ei ollut. Onko se väärin haluta sosiaalisempaa elämää? Ystäviä? Paremmat valinnaisaineet? Jos sinulle kelpaavat naakat seuraksi niin aivan vapaasti.
Kerroithan että yläasteelle oli 40 km ja siellä myös lukio ja amis. Mutta et jaksanut enää koulukyytejä kun rläasteela kävit niin kaukana. Ihme kun on vielä ollut 15 oppilaan kyläkouluja. Kotikunnassani ne loppui jo ennen peruskoulua 60-luvulla ja jo kansakouluun vietiin lapset isoihin kouluihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.
Tuo kohtaamattomuus on kyllä usein molemmlnpuolista.
Olen itse kasvanut aika samanlaisessa ympäristössä kuin AP. Teininä angstasin ja halusin pois.20 vuotta myöhemmin halusin muuttaa takaisin.
Huomaan tuon kohtaamattomuuden kaupungissa asuvan sisareni ja vanhempieni välillä.. Vanhemmat surevat, kun sisaresestani on tullut heille vieras kaupunkilainen muukalainen ja lapsen lapsetkin puhuvat heille vieraista asioista.
Sisareni taas suree, kun ei saa vastakaikua yrityksilleen kertoa työstään ja asioille, joita kaupungissa on tehnyt ja voi tehdä.
Itse nautin lintujen ja luonnon tarkkailusta ja viihdyn edelleen myös niiden asioiden parissa, joita kaupungissa voi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinun mittasi on tullut niin sanotusti täyteen ja se tapahtui ennen vanhempiesi kuolemaa. Ehkä myös omanarvontuntosi yrittää huutaa, että missä he olivat, kun tarvitsit heitä ja nyt sinä terveytesi uhalla yrität palvella heitä. Kun tuollaista nielee, masentuu. Muukin elinvoima lamaantuu, ei siitä voi sulkea vain osaa.
Hyvin ilmaistu. Tuolta minusta tuntuu. Jotenkin toivoin, että ehkä jotain kivaa sanoisivat joskus jos teen asiat näin tai noin. Tajuan nyt, että varmaan jäin kaipaamaan jotain konkreettista tai sanallista hyväksyntää. Ehkä jaksoin nuorena niin paljon paremmin juurikin ystävieni vanhempien ansiosta. Kyllä tätä kuviota silloinkin ihmeteltiin, että itseksenikö asun. Suoraan sanottuna en varmaan olisi jaksanut lukiota läpi ilman heitä. Erityisellä lämmöllä muistelen ystäväni isää, jonka kanssa käytiin läpi matikkaa, fysiikkaa ja kemiaa. Ja myöhemmin sain hänen kautta parempipalkkaisen työn teollisuusmaalaamosta.
Olisikohan ihan outoa tuoda heille kukkia. Jonkin kiitoksen haluan sanoa ennen kun ovat liian vanhoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.Tuo kohtaamattomuus on kyllä usein molemmlnpuolista.
Olen itse kasvanut aika samanlaisessa ympäristössä kuin AP. Teininä angstasin ja halusin pois.20 vuotta myöhemmin halusin muuttaa takaisin.
Huomaan tuon kohtaamattomuuden kaupungissa asuvan sisareni ja vanhempieni välillä.. Vanhemmat surevat, kun sisaresestani on tullut heille vieras kaupunkilainen muukalainen ja lapsen lapsetkin puhuvat heille vieraista asioista.
Sisareni taas suree, kun ei saa vastakaikua yrityksilleen kertoa työstään ja asioille, joita kaupungissa on tehnyt ja voi tehdä.
Itse nautin lintujen ja luonnon tarkkailusta ja viihdyn edelleen myös niiden asioiden parissa, joita kaupungissa voi tehdä.
Eikö ole aika kummallista, miten omasta lapsesta tulee muka muukalainen kaupungissa? Mitä niin ihmeellistä muka voi tapahtua? Todella kapeat täytyy olla puheenaiheet, jos toinen alkaa tuntua jopa muukalaiselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinun mittasi on tullut niin sanotusti täyteen ja se tapahtui ennen vanhempiesi kuolemaa. Ehkä myös omanarvontuntosi yrittää huutaa, että missä he olivat, kun tarvitsit heitä ja nyt sinä terveytesi uhalla yrität palvella heitä. Kun tuollaista nielee, masentuu. Muukin elinvoima lamaantuu, ei siitä voi sulkea vain osaa.
Hyvin ilmaistu. Tuolta minusta tuntuu. Jotenkin toivoin, että ehkä jotain kivaa sanoisivat joskus jos teen asiat näin tai noin. Tajuan nyt, että varmaan jäin kaipaamaan jotain konkreettista tai sanallista hyväksyntää. Ehkä jaksoin nuorena niin paljon paremmin juurikin ystävieni vanhempien ansiosta. Kyllä tätä kuviota silloinkin ihmeteltiin, että itseksenikö asun. Suoraan sanottuna en varmaan olisi jaksanut lukiota läpi ilman heitä. Erityisellä lämmöllä muistelen ystäväni isää, jonka kanssa käytiin läpi matikkaa, fysiikkaa ja kemiaa. Ja myöhemmin sain hänen kautta parempipalkkaisen työn teollisuusmaalaamosta.
Olisikohan ihan outoa tuoda heille kukkia. Jonkin kiitoksen haluan sanoa ennen kun ovat liian vanhoja.
Olen lähettänyt kukkia ja meiliä teiniaikaisen ystävän vanhemmille. Ystävä kuollut. Ovat olleet ilahtuneita.
Omiin vanhempiisi nähden:
Ap, älä hylkää itseäsi. Sinä et ole velkaa mitään. Anna vain ylijäämästä. Ja jos ylijäämää ei ole, se ei ole sinun vikasi. Jos vanhempasi olisivat toisenlaisia, sitä ylijäämää syntyisi. Mutta eivät he muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.Tuo kohtaamattomuus on kyllä usein molemmlnpuolista.
Olen itse kasvanut aika samanlaisessa ympäristössä kuin AP. Teininä angstasin ja halusin pois.20 vuotta myöhemmin halusin muuttaa takaisin.
Huomaan tuon kohtaamattomuuden kaupungissa asuvan sisareni ja vanhempieni välillä.. Vanhemmat surevat, kun sisaresestani on tullut heille vieras kaupunkilainen muukalainen ja lapsen lapsetkin puhuvat heille vieraista asioista.
Sisareni taas suree, kun ei saa vastakaikua yrityksilleen kertoa työstään ja asioille, joita kaupungissa on tehnyt ja voi tehdä.
Itse nautin lintujen ja luonnon tarkkailusta ja viihdyn edelleen myös niiden asioiden parissa, joita kaupungissa voi tehdä.
Hetikö menee pasmat sekaisin, kun aletaan puhua jostain mikä liittyy kaupunkilaisuuteen? Kuulostaa enemmän asenneongelmalta.
Mitä voi puhua jonkun avuttoman kaupunkilaisen kaa joka ei osaa enää mitään oikeita asioita....tuijottelee vain puhelintaan ja kuvittelee tekevänsä jotain? Milloin olleensa pankissa tai kaupassa jne. Joka on niin aidosti vieraantunut itsestään keinotekoisessa maailmassaan että mitään ei ole jäljellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä voi puhua jonkun avuttoman kaupunkilaisen kaa joka ei osaa enää mitään oikeita asioita....tuijottelee vain puhelintaan ja kuvittelee tekevänsä jotain? Milloin olleensa pankissa tai kaupassa jne. Joka on niin aidosti vieraantunut itsestään keinotekoisessa maailmassaan että mitään ei ole jäljellä?
Tämä on täysin yleinen asenne lähes kaikilla suurten ikäluokkien vanhemmilla, joiden lapsi on ottanut etäisyyden ongelmien vuoksi. Kyky ja halu kohdata tunnetasolla, olla rakentava ja etsiä keinoja yhteiseen ihmissuhteeseen on nolla ja lisäksi avoimen vihamielinen suhtautuminen.
Vierailija kirjoitti:
Pystyvätkö vanhempasi vielä liikkumaan, käyvätkö he luonanne?
Vierailut helpottuisivat myös, jos et menisi koko viikonlopuksi, vaan kävisit päiväseltään. 300 km ei kuitenkaan ole niin pitkä matka, varsinkin jos puolisosi lähtisi mukaan, ja voisi ajaa osan matkaa.
Onko sinulla mitään harrastusta, jota voisit tehdä samalla kun kuuntelet horinoita naapureista ja naakoista? Helpottaisi omaa oloa. Esim. käsityöt.
Viimeinen virhe on päästää ankeuttaja-vanhemmat kotiisi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Inhoan kaiken ikäisiä , mutta erityisesti vanhoja ihmisiä
Pidä tuo muistissasi, sillä sinäkin tulet vanhaksi jos on elinpäiviä suotu. Kuvittele itsesi vanhana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko olla provo. Ei maalla nyt sentään noin tylsää ole jos harvakseltaan käy. Eikä kaupunki anna onnea yhtään sen enempää.
Maalla voi kuule olla monenlaista.
Kyllä niitä on semmoisia aivan järkyttäviä umpioita ja ihmisiä, ketkä ovat käytännössä, sori nyt vaan..kehitysvammaisen tasolla henkisesti.
Maalla on normaaleja ihmisiä, älykkäitä ihmisiä, moderneja, edistyksellisiä ihmisiä, mutta myös raskaita, vammaisia, heikkolahjaisia, myrkyllisiä, epäkypsiä ja sietämättömiä.
Kuten kaupungissakin siis.
Ja miten joku, joka tulee vain vierailemaan vanhemmilleen, muka joutuu tällaisen paikallisten umpioitten, heikkolahjaisten ym. maalaisten kanssa tekemisiin?
Tämä nimenomaan. Koko ketju on ihan älytön kun ap on onnistunut kehystämään asian niin että tässä puhutaan ristiin ihan eri asioista. Yhden puhuu maaseutuasumisen luonteesta ja toiset jostain ylisukupolvisista traumoista ja kaltoinkohtelusta.
Nähdäkseni ap:lla on traumaattinen kokemus sekä maaseutuasumisesta että ylisukupolvisesta kaltoinkohtelusta. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää, että kyse ei ole joko tai vaan sekä että?
Eikä ole ap:n vika, että osa kommentoijista on kiivaita junttiutuneen maaseutuasumisen puolustajia, ja osa kommentoijista on kiivaita "lapsi on velkaa vanhemmilleen" ajatteluun jumiutuneita ikäihmisiä?
Musta on ollut vapauttavaa päästää irti velvoitteista. Että ei ole pakko mennä paikkoihin joissa oleminen ahdistaa. Et ole kenellekään mitään velkaa, paitsi itsellesi sen että pyrit olemaan onnellinen. Ja eikö vanhemmat voisi tulla sinua katsomaan kaupunkiin? Kai junat nyt kulkee edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänäänkin monet 16-vuotiaat heräsivät yksinasuvana opiskelija-asunnoissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:llä riittää loputtomasti ymmärrystä itselleen, muttei ollenkaan vanhemmilleen.
Eikö vanhempien pitäisi yrittää ymmärtää lastaan?
Tietysti puolin ja toisin, mutta mitä vanhemmaksi lapset kasvaa, sen tasa-arvoisemmaksi suhde vanhempiin yleensä muodostuu. Ap uhriutuu ja hakee täältä selkeästi tukea uhritarinalleen.
Siinä, että katsotaan lasten olevan jotain velkaa vanhemmilleen, ei ole mitään tasa-arvoa koskaan nähtykään.
Aloitushan on halveksuntaa vanhempiaan kohtaan, 70-luvulta ( missä sitä ennen? ) maaseudulla asuneet sinne jämähtäneet peltojen keskelle. Aloittaja myös halveksii luontoa ja luonnon tarkkailua.
Miniäni on syntyperäinen kaupunkilainen, biologi, lintubongari, marjastaja, sienestäjä. Niin erilaisia olemme me ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.
Juuri tätä olin tulossa sanomaan. Muistan omasta lapsuudestani, miten osa ihmisistä ohitti minut jo silloin. Muistan kun puhuin, niin aikuinen vain tuijotti minua, ja jatkoi sen jälkeen omia juttujaan ottamatta mitään kantaa siihen mitä sanoin. Härskeimmät eivät vastanneet mihinkään kysymyksiin, vaikka ne olisivat olleet miten olennaisia, kuten onko vessan hanan välttämätöntä olla päällä. Aikuinen ei katkaissut omaa puhetulvaansa, kävi vain sammuttamassa hanan ja jatkoi pälpätystään.
Kummasti aikuistuessa tää asetelma ei ole muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempasi joutuivat sietämään sinua siitä lähtien kun synnyit. Lapsuuden, teini-iän ja nyt sinun kaunasi.
Tosin lapsen syntymä on vanhempien "syytä", ei lapsi pyytänyt syntyä tähän maailmaan. Olisivat jättäneet hankkimasta lapsen, niin ei tarvitsisi sietääkään.
Tämä kiittämätön lapsellinen itsekäs narsistinen paskapääasenne on isoin ongelma nyky yhteiskunnassa. Te paskiaiset ette ole kiitollisia olemassaolostanne vaan sekin on vanhempien vika että antoivat teille elämän lahjan. V***u että olette säälittäviä mulqquja.
Ankeus ei ole kylän tai vanhempien syy vaan teidän lorttoaivojen tuotosta. Te olette ankeita paskakasaihimisä ja syytätte kaikkia muita kuin itseänne.
Nyt meni maalaisella tunteisiin, kun joku ei viihtynytkään maaseudulla? Jos lapsia hankkii, on heistä vastuu. Se ei ole vanhempien päätös, mitä lapsi saa opiskella, mutta valitettavasti vanhemmat voivat päättää, miten hankalasti perhe asuu lapsen kustannuksella.
Joo minäkin vihaan lastani. Vatuttaa et tein sen kiittämättömän vässykän. Raha sille kelpaa ja maksetut perinnöt.
Vihaan et tulee meillä käymään.
Älkää ikinä tehkö lapsia. Jos olette hetken mielenhäiriöstä näin tehneet, katkaiskaa välit heti kun täyttää 18.