Lue keskustelun säännöt.
"Nykyään kuormittaviksi koetut ihmissuhteet katkaistaan"
12.03.2026 |
https://kotiliesi.fi/hyvinvointi/suhteet/liisa-keltikangas-jarvinen/
"Nykykulttuurissa ihmissuhteet nähdään yhä useammin oman mielihyvän lähteinä ja jonkinlaisina hyödykkeinä. Keltikangas-Järvisen mukaan tämä on johtanut siihen, että kuormittaviksi koetut ihmissuhteet katkaistaan, koska ristiriitoja ei olla valmiita ratkaisemaan.
Aikaisemmin oli lähtökohtana, että ihmisten kanssa yritetään tulla toimeen. Nykyään tilanne on kääntynyt sillä tavalla, että jos ihmissuhteet eivät miellytä tai ihmiset eivät käyttäydy haluamallani tavalla, suhteet katkaistaan.
Keltikangas-Järvisen mukaan toimimalla toisin voidaan rikkoa nykykulttuuristamme kumpuavaa minäkeskeisyyttä. Kun ristiriitoja selvitetään, lisääntyy myös yhteisöllisyys."
Hmm. Mutta jos ei halua yhteisöllisyyttä? Toki käytöstavat on silti oltava, siitä samaa mieltä.
Kommentit (291)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin huolestuttavaa, jos ei enää kestetä mitään erilaista ystävyyssuhteissa. Usein nämä ovat näitä milleniaaleja. Ihmiset ovat heille pelinappuloita, eivät ystäviä. Kaikkialla huudetaan omien rajojen laittoa suvaitsevaisuuden sijaan.
Tuo suvaitsevaisuus tässä ajassa onkin niin erikoista. Samaan aikaan huudetaan vähemmistöjen oikeuksista ja suvaitaan ihan kaikkea marginaaliryhmiltä. Tavallinen kaverisuhde onkin ongelmajätettä, jota ei suvaita hetkeäkään...
Jos sinusta vähemmistöillä ei pitäisi olla samoja oikeuksia kuin muilla, ei ihme että ystävyytesi on ongelmajätettä.
Olen eri, mutta "suvaitaan ihan kaikkea marginaaliryhmiltä" on vähän eri kuin "samat oikeudet kuin muilla". Aiheen vierestä, mutta tällainen näpäyttely ja tahallinen väärinymmärtäminen varmasti tekee ystävyyssuhteistakin nykyään vaikeampaa. Muiden sanoista haetaan jatkuvasti piilomerkityksiä ja virheitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai rasittavat ihmiset pitää poistaa viemästä energiaa.
Tulevat sitten takaisin, kun ovat oppineet olemaan.
Tervettä järkeä on lupa käyttää. Se ei ole itsekkyyttä.
Et taida ymmärtää mitä vikaa on ihmisen dumppaamisessa.
Ohis, mutta mitä vikaa on ihmisten dumppaamisessa? Jos joku ei halua olla kanssani, se on ok. Saa pistää välit poikki. Samoin minulla on oikeus pistää välit poikki kuormittavaan ihmiseen. En ymmärrä, mikä siinä on ongelma? Kärsi, kärsi niin kirkkaamman kruunun saat, vai?
Mä ihmettelen myös sitä, miksi joku haluaisi väkisin olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka taas ei halua olla tekemisissä. Tottakai jossain työpaikalla tms on tultava toimeen kaikkien kanssa, mutta ei vapaa-ajalla.
Luulisin, että se "dumpatuksi" tullut useimmiten uskoo, että kyseessä on jokin väärinkäsitys, jonka voi selvittää.
Tältä palstalta saa lukea paljon sellaisista tapauksista, että jotain tyyppiä on siedetty pitkään "kaverina", vaikkei hänestä ole oikeasti edes pidetty. Sitten lopulta jokin pieni konfliktitilanne katkaisee kamelin selän ja antaa tilaisuuden katkoa välit dramaattisesti. Mikä helpotus! Pääsi siitäkin riippakivestä.
Väitän, että tällainen on keskivertoihmiselle aika vaikea ymmärtää. Ensimmäisenä tulee mieleen epäuskoisuus: miksi ihmeessä olisit viettänyt kanssani aikaa, jopa vuosikausia, jos et ikinä edes pitänyt seurastani?
Mun kaveripiirissä oli henkilö jonka kanssa kävin saman ala-asteen eli ystävyys oli todella pitkäaikainen. Aina hän veti kotiinpäin, aina se oli hän jonka tukat letitettiin ja jonka hartiat hierottiin mutta vastavuoroinen osuus loisti poissaolollaan kun tuli hänen saamisensa valmiiksi. Ei ikinä siis toisinpäin. Tätä sitten kaveruuden vuoksi siedettiin nuoruusvuodet, olihan tuo kaveri sinänsä ihan ok seuraa, hauskaa oli illanvietoissa jne. Mutta vuosien varrelle mahtui yhtä jos toista itsekästä tekoa mitkä näennäisesti annettiin anteeksi vaikkei sitä koskaan edes pyytänyt, elämä jatkui kun oli iso kaveriporukka ja jäsenillä perheet, työpaikat jne. Siinä tilanteessa on oikeasti todella kiusallista alkaa hivuttamaan yhtä ihmistä pois porukasta. Kunnes sitten aikuiseksi, oikeasti aikuiseksi kasvettuamme alkoi yhden jos toisen todelliset luonteenpiirteet enemmän tai vähemmän paljastua, oliko korona-aika vai mikä kun ei enää jaksanut pitää mitään tahdikuutta puolin jos toisinkaan. Yksi rupesi julkipersuksi ja rasistiksi, toinen alkoholisoitui yhä radikaalimmin ja toi mukanaan näennäishäiriötä myös kuten rattijuoppous. Tuli todella övereitä käytöshäiriöitä, kun hehee sehän oli vain vitsi, ei lapsuudenkavereilta mitään tarvitse suodattaa, sinä olet ja pysyt siinä missä minä sanon ja olet aina ja ikuisesti tavoitettavissa. Kuinka paljon se sitten, se kymmeniä vuosia tätä käytöstä sosiaalisesta paineesta niellyt, kestää ennen sen kamelin selän katkeamista? Joskus se saattaa olla jokin pienen pieni hiuksen halkominen joka viimein, joka viimein on se vuosia kaivattu tekosyy päästää vihdoin toksisesta ihmissuhteesta irti. Tiedätkö, sinne ne jäivät, ne kaikki. Oliko se sen arvoista? Oli.
No ihan ymmärrettävää kyllä. Mutta ehkä tämä palstakeskustelukaan ei kovin hedelmällistä ole, kun yksi puhuu aidasta, toinen seipäästä, ja kolmas vaikka aidalla istuvista variksista.
Tämä pieni keskustelunjuonne lähti viestistä, jossa joku väitti: "Totta kai rasittavat ihmiset pitää poistaa viemästä energiaa. Tulevat sitten takaisin, kun ovat oppineet olemaan." Vuosikymmenten hyväksikäyttö ja paha alkoholismi taitavat olla sellaisia asioita, joissa ei "opita olemaan". Narsisti ei muutu kun vähän näpäyttää, eikä patologinen valehtelija tai varastelija opi rehelliseksi kuin ehkä jonkin elämää järisyttävän valaistumisen kautta, johon kaveri ei voi vaikuttaa.
Monia ärsyttää - ainakin mitä tätä palstaa on lukenut - paljon pienemmätkin asiat. Kaveri puhuu liikaa, ei puhu tarpeeksi, on vääriä mielipiteitä, on liikaa mielipiteitä, puhuu päälle, kyselee liikaa, kertoo liikaa asioistaan, ostaa vääriä lahjoja kysymättä, tuputtaa pullaa kahvin kanssa, mitä näitä nyt on, ketju toisensa jälkeen. Joidenkin ihmisten kanssa ei vaan natsaa, ja silloin ihmisessä voi ottaa aivoon vaikka se, että maiskuttaa syödessään.
Hyväksikäyttäjät, ilkeät ihmiset jne. kannattaa ehdottomasti poistaa elämästä. Mutta - edelleenkin, ainakin tätä palstaa lukiessa - tuntuu siltä että todella monet roikuttavat elämässään pienemmällä tavalla rasittavia ihmisiä, joista eivät osaa päästä eroon. Tällaisia tarkoitin, kun sanoin, että se mukana roikutettu mutta sitten dumpattu ihminen voi hämmentyneenä ajatella, että välien katkaisu on jokin väärinkäsitys. Koska onhan se nyt aika vaikea uskoa, että "kaveriani" on aina ottanut aivoon puhetapani, elämänarvoni ja tapani maiskuttaa, mutta on silti ollut mukamas kaverini vuosikausia.
On oikeasti järkytys tajuta, että ihminen joka on käyttäytynyt ystävällisesti sinua kohtaan, onkin selkäsi takana pyöritellyt silmiään ja naureskellut sinulle, kun olet niin outo ja rasittava. Noin esimerkiksi.
Putosin jo kärryiltä mutta pitäisikö tällainen maiskuttelija jonka mielipiteet ärsyttää dumpata aikaisemmassa vaiheessa vai ei vai ei ollenkaan?
Aikaisemmassa vaiheessa tietysti. Ei kannata roikuttaa mukana ihmisiä, joista ei ole ikinä pitänyt.
Ei varmaan kukaan normaali ihminen koe tulleensa "dumpatuksi", jos joku uusi ihminen ei halua pitää yhteyttä. Hämmentävämpää se on tulla dumpatuksi vuosien tuttavuuden jälkeen, ja tuntea itsensä idiootiksi, kun onkin ollut rasittava kaverina pitämänsä ihmisen silmissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin huolestuttavaa, jos ei enää kestetä mitään erilaista ystävyyssuhteissa. Usein nämä ovat näitä milleniaaleja. Ihmiset ovat heille pelinappuloita, eivät ystäviä. Kaikkialla huudetaan omien rajojen laittoa suvaitsevaisuuden sijaan.
Tuo suvaitsevaisuus tässä ajassa onkin niin erikoista. Samaan aikaan huudetaan vähemmistöjen oikeuksista ja suvaitaan ihan kaikkea marginaaliryhmiltä. Tavallinen kaverisuhde onkin ongelmajätettä, jota ei suvaita hetkeäkään...
Jos sinusta vähemmistöillä ei pitäisi olla samoja oikeuksia kuin muilla, ei ihme että ystävyytesi on ongelmajätettä.
Olen eri, mutta "suvaitaan ihan kaikkea marginaaliryhmiltä" on vähän eri kuin "samat oikeudet kuin muilla". Aiheen vierestä, mutta tällainen näpäyttely ja tahallinen väärinymmärtäminen varmasti tekee ystävyyssuhteistakin nykyään vaikeampaa. Muiden sanoista haetaan jatkuvasti piilomerkityksiä ja virheitä.
Minusta kyse on perustanlaatuisesta erosta konservatiivisen aivon ja liberaalin aivon välillä. Konservatiiveillä on taipumus narsistisiin piirteisiin jolloin pyritään kontrolloimaan muita ja miten nämä saavat elää. Mottona ihmisillä on täysi vapaus elää juuri niin kuin minä määrään. Liberaali ihmettelee miten konservatiivi ei ymmärrä että todellista vapautta on että kaikki saavat elää juuri niin kuin haluavat silloin kun eivät vahingoita muita. Saavat olla juuri niin hölmöjä tai omituisia tai erilaisia kuin haluavat. Liberaali aivo kääntää mt-ongelmat sisäänpäin ja kärsii masennuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin huolestuttavaa, jos ei enää kestetä mitään erilaista ystävyyssuhteissa. Usein nämä ovat näitä milleniaaleja. Ihmiset ovat heille pelinappuloita, eivät ystäviä. Kaikkialla huudetaan omien rajojen laittoa suvaitsevaisuuden sijaan.
Tuo suvaitsevaisuus tässä ajassa onkin niin erikoista. Samaan aikaan huudetaan vähemmistöjen oikeuksista ja suvaitaan ihan kaikkea marginaaliryhmiltä. Tavallinen kaverisuhde onkin ongelmajätettä, jota ei suvaita hetkeäkään...
Jos sinusta vähemmistöillä ei pitäisi olla samoja oikeuksia kuin muilla, ei ihme että ystävyytesi on ongelmajätettä.
Olen eri, mutta "suvaitaan ihan kaikkea marginaaliryhmiltä" on vähän eri kuin "samat oikeudet kuin muilla". Aiheen vierestä, mutta tällainen näpäyttely ja tahallinen väärinymmärtäminen varmasti tekee ystävyyssuhteistakin nykyään vaikeampaa. Muiden sanoista haetaan jatkuvasti piilomerkityksiä ja virheitä.
Minusta kyse on perustanlaatuisesta erosta konservatiivisen aivon ja liberaalin aivon välillä. Konservatiiveillä on taipumus narsistisiin piirteisiin jolloin pyritään kontrolloimaan muita ja miten nämä saavat elää. Mottona ihmisillä on täysi vapaus elää juuri niin kuin minä määrään. Liberaali ihmettelee miten konservatiivi ei ymmärrä että todellista vapautta on että kaikki saavat elää juuri niin kuin haluavat silloin kun eivät vahingoita muita. Saavat olla juuri niin hölmöjä tai omituisia tai erilaisia kuin haluavat. Liberaali aivo kääntää mt-ongelmat sisäänpäin ja kärsii masennuksesta.
Minun mielestäni konservatiivi-liberaali-jako ei ole nykyään enää vastaa kovin hyvin todellisuutta, koska sekä äärikonservatiivit että ääriprogressiiviset ovat nykyään yhtä autoritäärisiä omalla tavallaan. Liberaalit ovat katoava luonnonvara, ja saavat yhä useammin kuulla olevansa konservatiiveja, vaikka eivät sitä ole.
Mun mielestä ystävien kanssa ei tarvitse setviä ristiriitoja. Puoliso on eri juttu. Jos ystävän kanssa menee sukset ristiin, en tarvitse sellaista ihmistä elämääni eikä hänkään minua. Energianhukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin huolestuttavaa, jos ei enää kestetä mitään erilaista ystävyyssuhteissa. Usein nämä ovat näitä milleniaaleja. Ihmiset ovat heille pelinappuloita, eivät ystäviä. Kaikkialla huudetaan omien rajojen laittoa suvaitsevaisuuden sijaan.
Tuo suvaitsevaisuus tässä ajassa onkin niin erikoista. Samaan aikaan huudetaan vähemmistöjen oikeuksista ja suvaitaan ihan kaikkea marginaaliryhmiltä. Tavallinen kaverisuhde onkin ongelmajätettä, jota ei suvaita hetkeäkään...
Jos sinusta vähemmistöillä ei pitäisi olla samoja oikeuksia kuin muilla, ei ihme että ystävyytesi on ongelmajätettä.
Olen eri, mutta "suvaitaan ihan kaikkea marginaaliryhmiltä" on vähän eri kuin "samat oikeudet kuin muilla". Aiheen vierestä, mutta tällainen näpäyttely ja tahallinen väärinymmärtäminen varmasti tekee ystävyyssuhteistakin nykyään vaikeampaa. Muiden sanoista haetaan jatkuvasti piilomerkityksiä ja virheitä.
Minusta kyse on perustanlaatuisesta erosta konservatiivisen aivon ja liberaalin aivon välillä. Konservatiiveillä on taipumus narsistisiin piirteisiin jolloin pyritään kontrolloimaan muita ja miten nämä saavat elää. Mottona ihmisillä on täysi vapaus elää juuri niin kuin minä määrään. Liberaali ihmettelee miten konservatiivi ei ymmärrä että todellista vapautta on että kaikki saavat elää juuri niin kuin haluavat silloin kun eivät vahingoita muita. Saavat olla juuri niin hölmöjä tai omituisia tai erilaisia kuin haluavat. Liberaali aivo kääntää mt-ongelmat sisäänpäin ja kärsii masennuksesta.
Minun mielestäni konservatiivi-liberaali-jako ei ole nykyään enää vastaa kovin hyvin todellisuutta, koska sekä äärikonservatiivit että ääriprogressiiviset ovat nykyään yhtä autoritäärisiä omalla tavallaan. Liberaalit ovat katoava luonnonvara, ja saavat yhä useammin kuulla olevansa konservatiiveja, vaikka eivät sitä ole.
Tässä on se vanha ongelma, pitääkö kiusaajaa suvaita. Ylilyöntejä varmasti tapahtuu siinä leirissä joka yrittää estää kiusaamista tapahtumasta, mutta nämä kaksi lähestymistapaa ovat kuitenkin syvästi erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai rasittavat ihmiset pitää poistaa viemästä energiaa.
Tulevat sitten takaisin, kun ovat oppineet olemaan.
Tervettä järkeä on lupa käyttää. Se ei ole itsekkyyttä.
Et taida ymmärtää mitä vikaa on ihmisen dumppaamisessa.
Ohis, mutta mitä vikaa on ihmisten dumppaamisessa? Jos joku ei halua olla kanssani, se on ok. Saa pistää välit poikki. Samoin minulla on oikeus pistää välit poikki kuormittavaan ihmiseen. En ymmärrä, mikä siinä on ongelma? Kärsi, kärsi niin kirkkaamman kruunun saat, vai?
Mä ihmettelen myös sitä, miksi joku haluaisi väkisin olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka taas ei halua olla tekemisissä. Tottakai jossain työpaikalla tms on tultava toimeen kaikkien kanssa, mutta ei vapaa-ajalla.
Luulisin, että se "dumpatuksi" tullut useimmiten uskoo, että kyseessä on jokin väärinkäsitys, jonka voi selvittää.
Tältä palstalta saa lukea paljon sellaisista tapauksista, että jotain tyyppiä on siedetty pitkään "kaverina", vaikkei hänestä ole oikeasti edes pidetty. Sitten lopulta jokin pieni konfliktitilanne katkaisee kamelin selän ja antaa tilaisuuden katkoa välit dramaattisesti. Mikä helpotus! Pääsi siitäkin riippakivestä.
Väitän, että tällainen on keskivertoihmiselle aika vaikea ymmärtää. Ensimmäisenä tulee mieleen epäuskoisuus: miksi ihmeessä olisit viettänyt kanssani aikaa, jopa vuosikausia, jos et ikinä edes pitänyt seurastani?
Mun kaveripiirissä oli henkilö jonka kanssa kävin saman ala-asteen eli ystävyys oli todella pitkäaikainen. Aina hän veti kotiinpäin, aina se oli hän jonka tukat letitettiin ja jonka hartiat hierottiin mutta vastavuoroinen osuus loisti poissaolollaan kun tuli hänen saamisensa valmiiksi. Ei ikinä siis toisinpäin. Tätä sitten kaveruuden vuoksi siedettiin nuoruusvuodet, olihan tuo kaveri sinänsä ihan ok seuraa, hauskaa oli illanvietoissa jne. Mutta vuosien varrelle mahtui yhtä jos toista itsekästä tekoa mitkä näennäisesti annettiin anteeksi vaikkei sitä koskaan edes pyytänyt, elämä jatkui kun oli iso kaveriporukka ja jäsenillä perheet, työpaikat jne. Siinä tilanteessa on oikeasti todella kiusallista alkaa hivuttamaan yhtä ihmistä pois porukasta. Kunnes sitten aikuiseksi, oikeasti aikuiseksi kasvettuamme alkoi yhden jos toisen todelliset luonteenpiirteet enemmän tai vähemmän paljastua, oliko korona-aika vai mikä kun ei enää jaksanut pitää mitään tahdikuutta puolin jos toisinkaan. Yksi rupesi julkipersuksi ja rasistiksi, toinen alkoholisoitui yhä radikaalimmin ja toi mukanaan näennäishäiriötä myös kuten rattijuoppous. Tuli todella övereitä käytöshäiriöitä, kun hehee sehän oli vain vitsi, ei lapsuudenkavereilta mitään tarvitse suodattaa, sinä olet ja pysyt siinä missä minä sanon ja olet aina ja ikuisesti tavoitettavissa. Kuinka paljon se sitten, se kymmeniä vuosia tätä käytöstä sosiaalisesta paineesta niellyt, kestää ennen sen kamelin selän katkeamista? Joskus se saattaa olla jokin pienen pieni hiuksen halkominen joka viimein, joka viimein on se vuosia kaivattu tekosyy päästää vihdoin toksisesta ihmissuhteesta irti. Tiedätkö, sinne ne jäivät, ne kaikki. Oliko se sen arvoista? Oli.
No ihan ymmärrettävää kyllä. Mutta ehkä tämä palstakeskustelukaan ei kovin hedelmällistä ole, kun yksi puhuu aidasta, toinen seipäästä, ja kolmas vaikka aidalla istuvista variksista.
Tämä pieni keskustelunjuonne lähti viestistä, jossa joku väitti: "Totta kai rasittavat ihmiset pitää poistaa viemästä energiaa. Tulevat sitten takaisin, kun ovat oppineet olemaan." Vuosikymmenten hyväksikäyttö ja paha alkoholismi taitavat olla sellaisia asioita, joissa ei "opita olemaan". Narsisti ei muutu kun vähän näpäyttää, eikä patologinen valehtelija tai varastelija opi rehelliseksi kuin ehkä jonkin elämää järisyttävän valaistumisen kautta, johon kaveri ei voi vaikuttaa.
Monia ärsyttää - ainakin mitä tätä palstaa on lukenut - paljon pienemmätkin asiat. Kaveri puhuu liikaa, ei puhu tarpeeksi, on vääriä mielipiteitä, on liikaa mielipiteitä, puhuu päälle, kyselee liikaa, kertoo liikaa asioistaan, ostaa vääriä lahjoja kysymättä, tuputtaa pullaa kahvin kanssa, mitä näitä nyt on, ketju toisensa jälkeen. Joidenkin ihmisten kanssa ei vaan natsaa, ja silloin ihmisessä voi ottaa aivoon vaikka se, että maiskuttaa syödessään.
Hyväksikäyttäjät, ilkeät ihmiset jne. kannattaa ehdottomasti poistaa elämästä. Mutta - edelleenkin, ainakin tätä palstaa lukiessa - tuntuu siltä että todella monet roikuttavat elämässään pienemmällä tavalla rasittavia ihmisiä, joista eivät osaa päästä eroon. Tällaisia tarkoitin, kun sanoin, että se mukana roikutettu mutta sitten dumpattu ihminen voi hämmentyneenä ajatella, että välien katkaisu on jokin väärinkäsitys. Koska onhan se nyt aika vaikea uskoa, että "kaveriani" on aina ottanut aivoon puhetapani, elämänarvoni ja tapani maiskuttaa, mutta on silti ollut mukamas kaverini vuosikausia.
On oikeasti järkytys tajuta, että ihminen joka on käyttäytynyt ystävällisesti sinua kohtaan, onkin selkäsi takana pyöritellyt silmiään ja naureskellut sinulle, kun olet niin outo ja rasittava. Noin esimerkiksi.
Tuohon sanoisin vielä sen, että alunperin ihan hyvä ja mukava ihmissuhde voi muuttua. Toisessa on niin paljon enemmän hyviä puolia kuin huonoja puolia, joten ne huonot voi jättää omaan arvoonsa. Harva muuttuu yhdessä yössä mukavasta rasittavaksi. Yleensä niitä huonoja ja rasittavia puolia tulee esiin vähitellen. Vaakakupissa painaa edelleen enemmän hyvät puolet. Jossain vaiheessa käykin niin, että vaaka heilahtaa. Tapaamisen tai puhelun jälkeen ei olekaan enää virkistynyt vaan uupunut olo. Ei välttämättä tarvitse olla edes mikään iso asia, kun nk kamelin selkä katkeaa.
Jokaisen meistä on hyvä miettiä, kuinka paljon me itse kuormitamme muita. Mieluiten jo silloin, kun ihmissuhteessa kaikki on hyvin, mutta viimeistään silloin, jos toinen alkaa ottaa etäisyyttä. Sekin on aika hälyttävä merkki, jos on aiemmin juteltu niitä näitä ja molemmat ovat siis jutelleet, mutta sitten tilanne muuttuu lähinnä toisen monologiksi ja toinen vain väliin sanoo jotain tyyliin aha, vai niin, onpa ikävä juttu tms.
Mietin äsken sitäkin, että läheskään kaikille ei voi sanoa asioita suoraan ilman, että kiskaisevat hernepellon nenäänsä. Siis vaikka sanoa, että sä oot kuule jauhanut exästäsi nyt niin paljon, että hae ammattiapua, koska mä en enää jaksa kuunnella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä ystävien kanssa ei tarvitse setviä ristiriitoja. Puoliso on eri juttu. Jos ystävän kanssa menee sukset ristiin, en tarvitse sellaista ihmistä elämääni eikä hänkään minua. Energianhukkaa.
Riippuu varmasti siitä, millaisista ristiriidoista on kyse, kuinka vaikeaa niiden selvittäminen olisi yms. Joku voi dumpata pitkäaikaisen ystävän jonkun naurettavan pikkuasian tähden, kun taas toinen koittaa hammasta purren sietää mitä tahansa. Jossain menee raja, mutta missä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä ystävien kanssa ei tarvitse setviä ristiriitoja. Puoliso on eri juttu. Jos ystävän kanssa menee sukset ristiin, en tarvitse sellaista ihmistä elämääni eikä hänkään minua. Energianhukkaa.
Riippuu varmasti siitä, millaisista ristiriidoista on kyse, kuinka vaikeaa niiden selvittäminen olisi yms. Joku voi dumpata pitkäaikaisen ystävän jonkun naurettavan pikkuasian tähden, kun taas toinen koittaa hammasta purren sietää mitä tahansa. Jossain menee raja, mutta missä?
Mun mielestä jokainen määrittelee rajansa itse. Ja se raja voi riippua ihan sen hetkisestä tilanteestakin. Siis jos on omassakin elämässä jotain vastoinkäymisiä tai vaikka samaan aikaan useampikin ystävä, jotka tarvitsevat tukea ja kuuntelijaa. Mulla oli parisen vuotta tilanne, että kotona oli vesivahinko ja mä olin 8 viikkoa kissan ja koiran kanssa siskoni luona evakossa. Nukuin patjalla siskoni yhden huoneen lattialla. Samaan aikaan muistisairas karkaileva äiti naapurissa ja kaksi hyvää ystävääni sairaalassa. Jos jonkun muun kanssa olisi silloin tullut jokin ristiriita, niin valitettavasti olisin todennäköisesti dumpannut sen. En yksinkertaisesti olisi jaksanut alkaa vielä jotain ristiriitaa selvittämään. Onneksi sellaista ristiriitaa ei tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä ystävien kanssa ei tarvitse setviä ristiriitoja. Puoliso on eri juttu. Jos ystävän kanssa menee sukset ristiin, en tarvitse sellaista ihmistä elämääni eikä hänkään minua. Energianhukkaa.
Riippuu varmasti siitä, millaisista ristiriidoista on kyse, kuinka vaikeaa niiden selvittäminen olisi yms. Joku voi dumpata pitkäaikaisen ystävän jonkun naurettavan pikkuasian tähden, kun taas toinen koittaa hammasta purren sietää mitä tahansa. Jossain menee raja, mutta missä?
Mun mielestä jokainen määrittelee rajansa itse. Ja se raja voi riippua ihan sen hetkisestä tilanteestakin. Siis jos on omassakin elämässä jotain vastoinkäymisiä tai vaikka samaan aikaan useampikin ystävä, jotka tarvitsevat tukea ja kuuntelijaa. Mulla oli parisen vuotta tilanne, että kotona oli vesivahinko ja mä olin 8 viikkoa kissan ja koiran kanssa siskoni luona evakossa. Nukuin patjalla siskoni yhden huoneen lattialla. Samaan aikaan muistisairas karkaileva äiti naapurissa ja kaksi hyvää ystävääni sairaalassa. Jos jonkun muun kanssa olisi silloin tullut jokin ristiriita, niin valitettavasti olisin todennäköisesti dumpannut sen. En yksinkertaisesti olisi jaksanut alkaa vielä jotain ristiriitaa selvittämään. Onneksi sellaista ristiriitaa ei tullut.
Olisitko siis todella dumpannut kaverisi suht pienenkin ristiriidan takia vai todennut, että voidaan selvitellä tilannetta sitten kun oma elämäntilanne tästä helpottaa?
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä ystävien kanssa ei tarvitse setviä ristiriitoja. Puoliso on eri juttu. Jos ystävän kanssa menee sukset ristiin, en tarvitse sellaista ihmistä elämääni eikä hänkään minua. Energianhukkaa.
Riippuu varmasti siitä, millaisista ristiriidoista on kyse, kuinka vaikeaa niiden selvittäminen olisi yms. Joku voi dumpata pitkäaikaisen ystävän jonkun naurettavan pikkuasian tähden, kun taas toinen koittaa hammasta purren sietää mitä tahansa. Jossain menee raja, mutta missä?
Mun mielestä jokainen määrittelee rajansa itse. Ja se raja voi riippua ihan sen hetkisestä tilanteestakin. Siis jos on omassakin elämässä jotain vastoinkäymisiä tai vaikka samaan aikaan useampikin ystävä, jotka tarvitsevat tukea ja kuuntelijaa. Mulla oli parisen vuotta tilanne, että kotona oli vesivahinko ja mä olin 8 viikkoa kissan ja koiran kanssa siskoni luona evakossa. Nukuin patjalla siskoni yhden huoneen lattialla. Samaan aikaan muistisairas karkaileva äiti naapurissa ja kaksi hyvää ystävääni sairaalassa. Jos jonkun muun kanssa olisi silloin tullut jokin ristiriita, niin valitettavasti olisin todennäköisesti dumpannut sen. En yksinkertaisesti olisi jaksanut alkaa vielä jotain ristiriitaa selvittämään. Onneksi sellaista ristiriitaa ei tullut.
Olisitko siis todella dumpannut kaverisi suht pienenkin ristiriidan takia vai todennut, että voidaan selvitellä tilannetta sitten kun oma elämäntilanne tästä helpottaa?
En tietenkään, jos tälle olisi riittänyt, että ristiriita selvitetään joskus hamassa tulevaisuudessa. Mutta jos olisi esimerkiksi alkanut tivaamaan, että no milloin sitten selvitetään asia, olisin dumpannut. Ei mulla ole mitään kristallipalloa, josta olisin nähnyt, milloin me päästään takaisin kotiin, milloin ystäväni pääsevät sairaalasta ja milloin äitini kuolee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai rasittavat ihmiset pitää poistaa viemästä energiaa.
Tulevat sitten takaisin, kun ovat oppineet olemaan.
Tervettä järkeä on lupa käyttää. Se ei ole itsekkyyttä.
Et taida ymmärtää mitä vikaa on ihmisen dumppaamisessa.
Ohis, mutta mitä vikaa on ihmisten dumppaamisessa? Jos joku ei halua olla kanssani, se on ok. Saa pistää välit poikki. Samoin minulla on oikeus pistää välit poikki kuormittavaan ihmiseen. En ymmärrä, mikä siinä on ongelma? Kärsi, kärsi niin kirkkaamman kruunun saat, vai?
Mä ihmettelen myös sitä, miksi joku haluaisi väkisin olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka taas ei halua olla tekemisissä. Tottakai jossain työpaikalla tms on tultava toimeen kaikkien kanssa, mutta ei vapaa-ajalla.
Luulisin, että se "dumpatuksi" tullut useimmiten uskoo, että kyseessä on jokin väärinkäsitys, jonka voi selvittää.
Tältä palstalta saa lukea paljon sellaisista tapauksista, että jotain tyyppiä on siedetty pitkään "kaverina", vaikkei hänestä ole oikeasti edes pidetty. Sitten lopulta jokin pieni konfliktitilanne katkaisee kamelin selän ja antaa tilaisuuden katkoa välit dramaattisesti. Mikä helpotus! Pääsi siitäkin riippakivestä.
Väitän, että tällainen on keskivertoihmiselle aika vaikea ymmärtää. Ensimmäisenä tulee mieleen epäuskoisuus: miksi ihmeessä olisit viettänyt kanssani aikaa, jopa vuosikausia, jos et ikinä edes pitänyt seurastani?
Mun kaveripiirissä oli henkilö jonka kanssa kävin saman ala-asteen eli ystävyys oli todella pitkäaikainen. Aina hän veti kotiinpäin, aina se oli hän jonka tukat letitettiin ja jonka hartiat hierottiin mutta vastavuoroinen osuus loisti poissaolollaan kun tuli hänen saamisensa valmiiksi. Ei ikinä siis toisinpäin. Tätä sitten kaveruuden vuoksi siedettiin nuoruusvuodet, olihan tuo kaveri sinänsä ihan ok seuraa, hauskaa oli illanvietoissa jne. Mutta vuosien varrelle mahtui yhtä jos toista itsekästä tekoa mitkä näennäisesti annettiin anteeksi vaikkei sitä koskaan edes pyytänyt, elämä jatkui kun oli iso kaveriporukka ja jäsenillä perheet, työpaikat jne. Siinä tilanteessa on oikeasti todella kiusallista alkaa hivuttamaan yhtä ihmistä pois porukasta. Kunnes sitten aikuiseksi, oikeasti aikuiseksi kasvettuamme alkoi yhden jos toisen todelliset luonteenpiirteet enemmän tai vähemmän paljastua, oliko korona-aika vai mikä kun ei enää jaksanut pitää mitään tahdikuutta puolin jos toisinkaan. Yksi rupesi julkipersuksi ja rasistiksi, toinen alkoholisoitui yhä radikaalimmin ja toi mukanaan näennäishäiriötä myös kuten rattijuoppous. Tuli todella övereitä käytöshäiriöitä, kun hehee sehän oli vain vitsi, ei lapsuudenkavereilta mitään tarvitse suodattaa, sinä olet ja pysyt siinä missä minä sanon ja olet aina ja ikuisesti tavoitettavissa. Kuinka paljon se sitten, se kymmeniä vuosia tätä käytöstä sosiaalisesta paineesta niellyt, kestää ennen sen kamelin selän katkeamista? Joskus se saattaa olla jokin pienen pieni hiuksen halkominen joka viimein, joka viimein on se vuosia kaivattu tekosyy päästää vihdoin toksisesta ihmissuhteesta irti. Tiedätkö, sinne ne jäivät, ne kaikki. Oliko se sen arvoista? Oli.
No ihan ymmärrettävää kyllä. Mutta ehkä tämä palstakeskustelukaan ei kovin hedelmällistä ole, kun yksi puhuu aidasta, toinen seipäästä, ja kolmas vaikka aidalla istuvista variksista.
Tämä pieni keskustelunjuonne lähti viestistä, jossa joku väitti: "Totta kai rasittavat ihmiset pitää poistaa viemästä energiaa. Tulevat sitten takaisin, kun ovat oppineet olemaan." Vuosikymmenten hyväksikäyttö ja paha alkoholismi taitavat olla sellaisia asioita, joissa ei "opita olemaan". Narsisti ei muutu kun vähän näpäyttää, eikä patologinen valehtelija tai varastelija opi rehelliseksi kuin ehkä jonkin elämää järisyttävän valaistumisen kautta, johon kaveri ei voi vaikuttaa.
Monia ärsyttää - ainakin mitä tätä palstaa on lukenut - paljon pienemmätkin asiat. Kaveri puhuu liikaa, ei puhu tarpeeksi, on vääriä mielipiteitä, on liikaa mielipiteitä, puhuu päälle, kyselee liikaa, kertoo liikaa asioistaan, ostaa vääriä lahjoja kysymättä, tuputtaa pullaa kahvin kanssa, mitä näitä nyt on, ketju toisensa jälkeen. Joidenkin ihmisten kanssa ei vaan natsaa, ja silloin ihmisessä voi ottaa aivoon vaikka se, että maiskuttaa syödessään.
Hyväksikäyttäjät, ilkeät ihmiset jne. kannattaa ehdottomasti poistaa elämästä. Mutta - edelleenkin, ainakin tätä palstaa lukiessa - tuntuu siltä että todella monet roikuttavat elämässään pienemmällä tavalla rasittavia ihmisiä, joista eivät osaa päästä eroon. Tällaisia tarkoitin, kun sanoin, että se mukana roikutettu mutta sitten dumpattu ihminen voi hämmentyneenä ajatella, että välien katkaisu on jokin väärinkäsitys. Koska onhan se nyt aika vaikea uskoa, että "kaveriani" on aina ottanut aivoon puhetapani, elämänarvoni ja tapani maiskuttaa, mutta on silti ollut mukamas kaverini vuosikausia.
On oikeasti järkytys tajuta, että ihminen joka on käyttäytynyt ystävällisesti sinua kohtaan, onkin selkäsi takana pyöritellyt silmiään ja naureskellut sinulle, kun olet niin outo ja rasittava. Noin esimerkiksi.
Putosin jo kärryiltä mutta pitäisikö tällainen maiskuttelija jonka mielipiteet ärsyttää dumpata aikaisemmassa vaiheessa vai ei vai ei ollenkaan?
Minäkin olen eri, mutta huomannut että vuosien, vuosikymmenien aikana ihmiset muuttuvat. Toiset enemmän toiset vähemmän. Tämä muuttaa ystävyyssuhteita, niiden dynamiikkaa ja omalla kohdallani on kestänyt välillä pitkään huomata, että se yhteys joka joskus oli , sitä ei enää samalla tavalla löydy. Yhtäkkiä havahtuu, että onko meillä enää juurikaan yhteistä.
Toisten kohdalla ystävyys jatkuu, koska molemmat ymmärtävät, että ihmiset muuttuvat ja ystävyyssuhde muuttaa muotoaan ja elämäntilanteet vaihtelevat. Toiset ystävyydet jäävät tai on otettava etäisyyttä ihan jo siksi, ettei jaksa samanlaista draamaa kuin joskus nuorempana.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä ystävien kanssa ei tarvitse setviä ristiriitoja. Puoliso on eri juttu. Jos ystävän kanssa menee sukset ristiin, en tarvitse sellaista ihmistä elämääni eikä hänkään minua. Energianhukkaa.
Riippuu varmasti siitä, millaisista ristiriidoista on kyse, kuinka vaikeaa niiden selvittäminen olisi yms. Joku voi dumpata pitkäaikaisen ystävän jonkun naurettavan pikkuasian tähden, kun taas toinen koittaa hammasta purren sietää mitä tahansa. Jossain menee raja, mutta missä?
Mun mielestä jokainen määrittelee rajansa itse. Ja se raja voi riippua ihan sen hetkisestä tilanteestakin. Siis jos on omassakin elämässä jotain vastoinkäymisiä tai vaikka samaan aikaan useampikin ystävä, jotka tarvitsevat tukea ja kuuntelijaa. Mulla oli parisen vuotta tilanne, että kotona oli vesivahinko ja mä olin 8 viikkoa kissan ja koiran kanssa siskoni luona evakossa. Nukuin patjalla siskoni yhden huoneen lattialla. Samaan aikaan muistisairas karkaileva äiti naapurissa ja kaksi hyvää ystävääni sairaalassa. Jos jonkun muun kanssa olisi silloin tullut jokin ristiriita, niin valitettavasti olisin todennäköisesti dumpannut sen. En yksinkertaisesti olisi jaksanut alkaa vielä jotain ristiriitaa selvittämään. Onneksi sellaista ristiriitaa ei tullut.
Olisitko siis todella dumpannut kaverisi suht pienenkin ristiriidan takia vai todennut, että voidaan selvitellä tilannetta sitten kun oma elämäntilanne tästä helpottaa?
En tietenkään, jos tälle olisi riittänyt, että ristiriita selvitetään joskus hamassa tulevaisuudessa. Mutta jos olisi esimerkiksi alkanut tivaamaan, että no milloin sitten selvitetään asia, olisin dumpannut. Ei mulla ole mitään kristallipalloa, josta olisin nähnyt, milloin me päästään takaisin kotiin, milloin ystäväni pääsevät sairaalasta ja milloin äitini kuolee.
Kenelläkään ei ole kristallipalloa, sehän on selvää. Mielestäni kuulostaa kuitenkin siltä, ettet olisi dumpannut ystävääsi minkään suht pienen ristiriidan takia vaan siksi, ettei ystävä olisi hyväksynyt sitä ettet pysty poikkeuksellisen kuormittavassa elämäntilanteessa venymään kaikkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä ystävien kanssa ei tarvitse setviä ristiriitoja. Puoliso on eri juttu. Jos ystävän kanssa menee sukset ristiin, en tarvitse sellaista ihmistä elämääni eikä hänkään minua. Energianhukkaa.
Riippuu varmasti siitä, millaisista ristiriidoista on kyse, kuinka vaikeaa niiden selvittäminen olisi yms. Joku voi dumpata pitkäaikaisen ystävän jonkun naurettavan pikkuasian tähden, kun taas toinen koittaa hammasta purren sietää mitä tahansa. Jossain menee raja, mutta missä?
Mun mielestä jokainen määrittelee rajansa itse. Ja se raja voi riippua ihan sen hetkisestä tilanteestakin. Siis jos on omassakin elämässä jotain vastoinkäymisiä tai vaikka samaan aikaan useampikin ystävä, jotka tarvitsevat tukea ja kuuntelijaa. Mulla oli parisen vuotta tilanne, että kotona oli vesivahinko ja mä olin 8 viikkoa kissan ja koiran kanssa siskoni luona evakossa. Nukuin patjalla siskoni yhden huoneen lattialla. Samaan aikaan muistisairas karkaileva äiti naapurissa ja kaksi hyvää ystävääni sairaalassa. Jos jonkun muun kanssa olisi silloin tullut jokin ristiriita, niin valitettavasti olisin todennäköisesti dumpannut sen. En yksinkertaisesti olisi jaksanut alkaa vielä jotain ristiriitaa selvittämään. Onneksi sellaista ristiriitaa ei tullut.
Olisitko siis todella dumpannut kaverisi suht pienenkin ristiriidan takia vai todennut, että voidaan selvitellä tilannetta sitten kun oma elämäntilanne tästä helpottaa?
En tietenkään, jos tälle olisi riittänyt, että ristiriita selvitetään joskus hamassa tulevaisuudessa. Mutta jos olisi esimerkiksi alkanut tivaamaan, että no milloin sitten selvitetään asia, olisin dumpannut. Ei mulla ole mitään kristallipalloa, josta olisin nähnyt, milloin me päästään takaisin kotiin, milloin ystäväni pääsevät sairaalasta ja milloin äitini kuolee.
Kenelläkään ei ole kristallipalloa, sehän on selvää. Mielestäni kuulostaa kuitenkin siltä, ettet olisi dumpannut ystävääsi minkään suht pienen ristiriidan takia vaan siksi, ettei ystävä olisi hyväksynyt sitä ettet pysty poikkeuksellisen kuormittavassa elämäntilanteessa venymään kaikkeen.
Olet aivan oikeassa.
Olen elämäni aikana tutustunut sellaisiinkin ihmisiin, jotka olettavat, että heidän elämänsä top 1 asia olisi myös mun top 1 asia. Ikäänkuin asettaisin ne omat top 1 - 10 asiaa sivuun ja nostaisin hänen asiansa ensimmäisellä sijalle. Ymmärrän sen, että oma tärkeä asia on itselle tärkeä, mutta ei voi olettaa, että se on toisellekin. Pitää hyväksyä, että toisella on tärkeämpiäkin asioita sekä muitakin ihmissuhteita. Yksi syy siihen, miksi en ystävysty nopeasti. Haluan ensin tutustua rauhassa ja siten selvittää, kuuluuko tämä ihminen niihin, jotka haluavat päästä toisen elämänsä "kalifiksi kalifin paikalle". Jos kuuluu, niin ystävyyttä ei synny.
Mulla on pahasti päästään sairas narsisti äiti. Kaikki aina haukkunut , omat vieraat. Mun kasvatus oli hurittelua, hakkaamista, ja ainaista mitätöintiä. Puhua en saanut seurassa, piti hävetä .
Ikinä ei tehnyt töitä, loisi äitinsä helmoissa, sittemmin mun isä elätettävänä, jota haukkui mulle aamusta iltaa.
Kun tulin äidiksi, huusi jä määräsi miten mun putää olla äiti, lähetteli ohjelipousia mun neuvola- ajoilta, lastenlääkärien ohjeet sivuutti. Silti koko pitkän elämänsä on näiden haukuttujen sukulaisten ja naapurien häntä auttaa, myös minun pahoinpidellyn tyttären.
Meni vuosikymmeniä ennen kuin ymmärrin katkaista välit tuonon manipuloivaan marttyyrinarskuun. Ei sitä ymmärrä kukaan, joka tuollaisen kysiin ei ole joutunut, miten mahdottoman vaikeaa irrottautuminen on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä ystävien kanssa ei tarvitse setviä ristiriitoja. Puoliso on eri juttu. Jos ystävän kanssa menee sukset ristiin, en tarvitse sellaista ihmistä elämääni eikä hänkään minua. Energianhukkaa.
Riippuu varmasti siitä, millaisista ristiriidoista on kyse, kuinka vaikeaa niiden selvittäminen olisi yms. Joku voi dumpata pitkäaikaisen ystävän jonkun naurettavan pikkuasian tähden, kun taas toinen koittaa hammasta purren sietää mitä tahansa. Jossain menee raja, mutta missä?
Sekin pitäisi ottaa huomioon, mitä ristiriitojen taustalla on. Ja jos ystävä käyttäytyy huonosti, pyytääkö hän vilpittömästi anteeksi ja yrittääkö hän muuttua ja hakea ongelmiinsa apua.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on pahasti päästään sairas narsisti äiti. Kaikki aina haukkunut , omat vieraat. Mun kasvatus oli hurittelua, hakkaamista, ja ainaista mitätöintiä. Puhua en saanut seurassa, piti hävetä .
Ikinä ei tehnyt töitä, loisi äitinsä helmoissa, sittemmin mun isä elätettävänä, jota haukkui mulle aamusta iltaa.
Kun tulin äidiksi, huusi jä määräsi miten mun putää olla äiti, lähetteli ohjelipousia mun neuvola- ajoilta, lastenlääkärien ohjeet sivuutti. Silti koko pitkän elämänsä on näiden haukuttujen sukulaisten ja naapurien häntä auttaa, myös minun pahoinpidellyn tyttären.
Meni vuosikymmeniä ennen kuin ymmärrin katkaista välit tuonon manipuloivaan marttyyrinarskuun. Ei sitä ymmärrä kukaan, joka tuollaisen kysiin ei ole joutunut, miten mahdottoman vaikeaa irrottautuminen on.
"Meni vuosikymmeniä ennen kuin ymmärrin katkaista välit tuonon manipuloivaan marttyyrinarskuun. Ei sitä ymmärrä kukaan, joka tuollaisen kysiin ei ole joutunut, miten mahdottoman vaikeaa irrottautuminen on. "
Niinpä. Luojan kiitos pystyit katkaisemaan välit, se vaatii munaa. Tuo kuulostaa ilminarsistilta jolloin välien katkaisuun on sentään jotain perusteita jonka ulkopuolinenkin voi ymmärtää, mutta jos kyseessä on herkkänahkainen narsisti, henkinen väkivalta on pelkästään passiivis-aggressiivista ja muut ihmiset käytännössä luulee että henkilö on uhri ja pyhimys. On mahdotonta yrittää selittää ihmisille jotka ei ole kokeneet sitä itse miten vahingoittavaa narsistin harjoittama henkinen väkivalta on, ja turhautumista lisää vielä potenssiin sata se, että narsisti itse ei ymmärrä mitä tekee, hän oikeasti kuvittelee että satumaailma jossa hän on uhri ja väärin ymmärretty sankaritar on totta, itsereflektiokyky on nolla eikä mitään toivoa muutoksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin huolestuttavaa, jos ei enää kestetä mitään erilaista ystävyyssuhteissa. Usein nämä ovat näitä milleniaaleja. Ihmiset ovat heille pelinappuloita, eivät ystäviä. Kaikkialla huudetaan omien rajojen laittoa suvaitsevaisuuden sijaan.
Tuo suvaitsevaisuus tässä ajassa onkin niin erikoista. Samaan aikaan huudetaan vähemmistöjen oikeuksista ja suvaitaan ihan kaikkea marginaaliryhmiltä. Tavallinen kaverisuhde onkin ongelmajätettä, jota ei suvaita hetkeäkään...
Jos sinusta vähemmistöillä ei pitäisi olla samoja oikeuksia kuin muilla, ei ihme että ystävyytesi on ongelmajätettä.
Olen eri, mutta "suvaitaan ihan kaikkea marginaaliryhmiltä" on vähän eri kuin "samat oikeudet kuin muilla". Aiheen vierestä, mutta tällainen näpäyttely ja tahallinen väärinymmärtäminen varmasti tekee ystävyyssuhteistakin nykyään vaikeampaa. Muiden sanoista haetaan jatkuvasti piilomerkityksiä ja virheitä.
Minusta kyse on perustanlaatuisesta erosta konservatiivisen aivon ja liberaalin aivon välillä. Konservatiiveillä on taipumus narsistisiin piirteisiin jolloin pyritään kontrolloimaan muita ja miten nämä saavat elää. Mottona ihmisillä on täysi vapaus elää juuri niin kuin minä määrään. Liberaali ihmettelee miten konservatiivi ei ymmärrä että todellista vapautta on että kaikki saavat elää juuri niin kuin haluavat silloin kun eivät vahingoita muita. Saavat olla juuri niin hölmöjä tai omituisia tai erilaisia kuin haluavat. Liberaali aivo kääntää mt-ongelmat sisäänpäin ja kärsii masennuksesta.
Muistelin juuri aikoja, kun kirjoitin julkisesti facebookiin että tarvitsen printteriä, onko jollakin tutulla. Ja aina näihin löytyi joku, jolla oli mitä tarvitsin, eikä se kuormittanut ketään. Oikeistolaisilla taas on ajatus, että kaikki pitää omistaa ja perseverellä ostaa kaikki mahdollinen, tuottaen maailmaan järkyttäviä määriä ylimääräistä paskaa, eikä tällaista yhteistaloutta voi olla. Kaikilla pitää olla oma printteri. Jne.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä ystävien kanssa ei tarvitse setviä ristiriitoja. Puoliso on eri juttu. Jos ystävän kanssa menee sukset ristiin, en tarvitse sellaista ihmistä elämääni eikä hänkään minua. Energianhukkaa.
Riippuu varmasti siitä, millaisista ristiriidoista on kyse, kuinka vaikeaa niiden selvittäminen olisi yms. Joku voi dumpata pitkäaikaisen ystävän jonkun naurettavan pikkuasian tähden, kun taas toinen koittaa hammasta purren sietää mitä tahansa. Jossain menee raja, mutta missä?
Mun mielestä jokainen määrittelee rajansa itse. Ja se raja voi riippua ihan sen hetkisestä tilanteestakin. Siis jos on omassakin elämässä jotain vastoinkäymisiä tai vaikka samaan aikaan useampikin ystävä, jotka tarvitsevat tukea ja kuuntelijaa. Mulla oli parisen vuotta tilanne, että kotona oli vesivahinko ja mä olin 8 viikkoa kissan ja koiran kanssa siskoni luona evakossa. Nukuin patjalla siskoni yhden huoneen lattialla. Samaan aikaan muistisairas karkaileva äiti naapurissa ja kaksi hyvää ystävääni sairaalassa. Jos jonkun muun kanssa olisi silloin tullut jokin ristiriita, niin valitettavasti olisin todennäköisesti dumpannut sen. En yksinkertaisesti olisi jaksanut alkaa vielä jotain ristiriitaa selvittämään. Onneksi sellaista ristiriitaa ei tullut.
Olisitko siis todella dumpannut kaverisi suht pienenkin ristiriidan takia vai todennut, että voidaan selvitellä tilannetta sitten kun oma elämäntilanne tästä helpottaa?
En tietenkään, jos tälle olisi riittänyt, että ristiriita selvitetään joskus hamassa tulevaisuudessa. Mutta jos olisi esimerkiksi alkanut tivaamaan, että no milloin sitten selvitetään asia, olisin dumpannut. Ei mulla ole mitään kristallipalloa, josta olisin nähnyt, milloin me päästään takaisin kotiin, milloin ystäväni pääsevät sairaalasta ja milloin äitini kuolee.
Kenelläkään ei ole kristallipalloa, sehän on selvää. Mielestäni kuulostaa kuitenkin siltä, ettet olisi dumpannut ystävääsi minkään suht pienen ristiriidan takia vaan siksi, ettei ystävä olisi hyväksynyt sitä ettet pysty poikkeuksellisen kuormittavassa elämäntilanteessa venymään kaikkeen.
Olet aivan oikeassa.
Olen elämäni aikana tutustunut sellaisiinkin ihmisiin, jotka olettavat, että heidän elämänsä top 1 asia olisi myös mun top 1 asia. Ikäänkuin asettaisin ne omat top 1 - 10 asiaa sivuun ja nostaisin hänen asiansa ensimmäisellä sijalle. Ymmärrän sen, että oma tärkeä asia on itselle tärkeä, mutta ei voi olettaa, että se on toisellekin. Pitää hyväksyä, että toisella on tärkeämpiäkin asioita sekä muitakin ihmissuhteita. Yksi syy siihen, miksi en ystävysty nopeasti. Haluan ensin tutustua rauhassa ja siten selvittää, kuuluuko tämä ihminen niihin, jotka haluavat päästä toisen elämänsä "kalifiksi kalifin paikalle". Jos kuuluu, niin ystävyyttä ei synny.
Samaa mieltä. Olen mielelläni tukenut ystäviäni, mutta siinä vaiheessa kun ei ymmärretä että se ystävän tilanne ei ole minulla aina ykkönen, vaan mulla on ne omat harmaita hiuksia aiheuttavat asiat tärkeämpiä ja siitä loukkaannutaan, niin silloin otan mielelläni etäisyyttä. Enkä koskaan oleta että hän asettaa minut oman elämänsä kärkeen.
Mulla ei ole paljon ystäviä, mutta olen vanhemmiten oppinut asettamaan itseäni oman elämäni ykköseksi, se ei kaikille tunnu sopivan, huomioin kuitenkin myös muut.
Putosin jo kärryiltä mutta pitäisikö tällainen maiskuttelija jonka mielipiteet ärsyttää dumpata aikaisemmassa vaiheessa vai ei vai ei ollenkaan?