"Nykyään kuormittaviksi koetut ihmissuhteet katkaistaan"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

" siellä tervehdittiin lenkkipoluilla toisiaan"

En tajua, mikä pakkomielle joillain on tästä tuntemattomien tervehtimisestä...

Tervehdin tuntemattomia vastaantulijoita tasan kahdessa tilanteessa: kerrostalon rappukäytävässä ja Lapin eräretkillä. Se riittää.

Saat olla vailla käytöstapoja, se on oikeutesi ja valintasi. Aiheena oli mm. yhteisöllisyys, jos et tervehdi jotakuta takaisin niin ei se mitään hyvääkään kellekään tuo. Aina voi miettiä omaakin asennetta, jos joku tervehtii niin onko liikaa vaadittu moikata takaisin? 

Ongelma on siinä että kun moikkaat niin rajaton ihminen luulee että tämä on kutsu hänen tunkea elämääsi ja alkaa dominoimaan sitä. Talossa asuu tällainen mummo, joka tekee vihamielisiä tulkintojaan naapureista ja juoruilee sen perusteella, että naapuri vie lasiroskia katokseen (arvatkaa minkälaisia, keksitte kyllä vähäiselläkin mielikuvituksella). Joskus hän on juossut perässäni ja huutanut solvauksia, kun en antanut mummolle enempää kuin sen tervehdyksen. 

Tämä kuten muutkin vanhukset ovat itse luoneet omat ongelmansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kuormittava suhde teini-ikäisen lapseni kanssa. Pitäisikö katkaista se?

 

Ehkä lapsen pitäisi. 

Miksi?

Mun matra on jo kauan ollut että jos lupaudun johonkin (hoidan asian, osallistun juhliin, tapaan kaverin jne) niin sen teen. En siis lupaudu helposti mihinkään, jolloin vastapuolelle ei tule kummoisia odotuksia minua kohtaan eikä minua lasketa varmaksi juhliin tulijaksi vaan mahdolliseksi extrahenkilöksi, jos satun saapumaan. Yllättäen en kumminkaan tällöin saavu, vaan voin vaikka pari tuntia ennen juhlia kysyä vieläkö voi tulla ja tarvitseeko jotakin tuoda juhliin. On toiminut mun tuttujen ja kavereiden kanssa. Toki jos moni muu tekee samaa niin juhlien järjestäjälle voi olla vaikeaa arvioida tarjottavien määrää. Ratkaisuna tähän nyyttärit, eli jos tulet niin tuot jotain syötävää mukanaan. Tähänkin voi juhlien pitäjä tehdä listan josta kertoa mitä osallistujat voivat tuoda.

Vierailija kirjoitti:

Todellakin huolestuttavaa, jos ei enää kestetä mitään erilaista ystävyyssuhteissa. Usein nämä ovat näitä milleniaaleja. Ihmiset ovat heille pelinappuloita, eivät ystäviä. Kaikkialla huudetaan omien rajojen laittoa suvaitsevaisuuden sijaan.

Tuo suvaitsevaisuus tässä ajassa onkin niin erikoista. Samaan aikaan huudetaan vähemmistöjen oikeuksista ja suvaitaan ihan kaikkea marginaaliryhmiltä. Tavallinen kaverisuhde onkin ongelmajätettä, jota ei suvaita hetkeäkään...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kuormittava suhde teini-ikäisen lapseni kanssa. Pitäisikö katkaista se?

 

Ehkä lapsen pitäisi. 

Miksi?

Eri mutta jo se että esität tällaisen lapsellisen ja omaa vastuuta välttelevän kysymyksen viittaa siihen että lapsesi on pulassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todellakin huolestuttavaa, jos ei enää kestetä mitään erilaista ystävyyssuhteissa. Usein nämä ovat näitä milleniaaleja. Ihmiset ovat heille pelinappuloita, eivät ystäviä. Kaikkialla huudetaan omien rajojen laittoa suvaitsevaisuuden sijaan.

Tuo suvaitsevaisuus tässä ajassa onkin niin erikoista. Samaan aikaan huudetaan vähemmistöjen oikeuksista ja suvaitaan ihan kaikkea marginaaliryhmiltä. Tavallinen kaverisuhde onkin ongelmajätettä, jota ei suvaita hetkeäkään...

Jos sinusta vähemmistöillä ei pitäisi olla samoja oikeuksia kuin muilla, ei ihme että ystävyytesi on ongelmajätettä.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa yksinäisyys ja yhteisöllisyyden puute on valtava sosiaalinen ongelma, ei monissa (jos missään?) maissa tällaista ole. Vielä 90-luvullakin oli yhteisöllisempää, esim. juhliin kutsuttiin enemmän sukua. Nykyisin ihmiset pitää yhteyttä somessa tai sen tarkasti rajatun kaveriporukan kesken, ja minä-asenteella. Itse otetaan, mutta ei anneta. Kuvitellaan että oma seura on maailman parasta aina, ja jos vähänkin joskus kaverilla vaikeampaa niin se heivataan, kun ei sillä hetkellä miellytä.

 

Moni kuitenkin kaipaa jonkinlaista yhteisöä ja ihmisseuraa, on se kotona, töissä tai harrastuksissa. Onhan se totta että ihmiset ovat Suomessa nykyisin itsekkäämpiä. Toki pitäisi miettiä mistä se johtuu, miksi moni voi niin huonosti ja ei esim. jaksa tutustua moniin uusiin ihmisiin, ei jaksa nähdä usein läheisiä... Työelämä ja vaatimukset muutoin on myös aika kovia Suomessa. Vai vaatiiko ihmiset itseltään vaan liikaa, usein sieltä somesta mallia ottamalla? 

Tässäkin ehkä näkyy ns. heiluriliike eli mennään ääripäästä toiseen ennen kuin tasapaino löytyy. Ennen on ollut sosiaalinen pakko pysyä väleissä sukulaisten kanssa, perustaa perhe, pysyä onnettomassa avioliitossa, olla ystäviä sellaistenkin kanssa, jotka ottavat enemmän kuin antavat. Nyt ollaan menty enemmän sinne toiseen äärilaitaan eli kaikkien ihmissuhteiden pitäisi noudattaa tiukasti omien kriteerien mukaan laadittua käsikirjoitusta, ihmissuhteiden muodostamiseen ja ylläpitoon ei jakseta satsata kovin paljoa ja ne voidaan toisaalta lopettaa varsin äkisti. 

Somen näennäissosiaalisuudella on varmasti ollut siinä mielessä osansa, että siellä kanssakäyminen on kuratoitua, kuplautunutta ja pinnallista. Oikeassa elämässä läheisten ihmissuhteiden ylläpitäminen vaatii sen sijaan myös sitä, että uskaltaa mennä pintaa syvemmälle ja pystyy hyväksymään sen, että toinen on itsestä erillinen ihminen, joka ei voi olla ja toimia muiden mielikuvien mukaan. Somevuorovaikutus ei anna tähän kovin hyviä valmiuksia ja sen vuoksi ihmissuhteet on helpompi lopettaa, jos ne alkavat mennä "liian" läheisiksi.  Tosielämän ihmissuhteisiin kuuluu tietty haavoittuvaisuus, mikä tuntuu monesta pelottavalta ja riskialttiilta. Tarkkaavainen ja omista rajoistaan huolehtiva toki kannattaakin olla, sillä kaikki seuraa, ystäviä ja yhteisöllisyyttä kaipaavat eivät ole puhtain motiivein liikkeillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todellakin huolestuttavaa, jos ei enää kestetä mitään erilaista ystävyyssuhteissa. Usein nämä ovat näitä milleniaaleja. Ihmiset ovat heille pelinappuloita, eivät ystäviä. Kaikkialla huudetaan omien rajojen laittoa suvaitsevaisuuden sijaan.

Tuo suvaitsevaisuus tässä ajassa onkin niin erikoista. Samaan aikaan huudetaan vähemmistöjen oikeuksista ja suvaitaan ihan kaikkea marginaaliryhmiltä. Tavallinen kaverisuhde onkin ongelmajätettä, jota ei suvaita hetkeäkään...

Eikö itselläsi ole ystäväpiiriä?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kuormittava suhde teini-ikäisen lapseni kanssa. Pitäisikö katkaista se?

Viime aikoina on puhuttu paljon epäkypsistä vanhemmista ja tässäpä yksi ehdokas.

Tuo nainen valittaa nykyään joka lehdessä. 

Totta helvetissä katkaisen kuormittavan ihmissuhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa yksinäisyys ja yhteisöllisyyden puute on valtava sosiaalinen ongelma, ei monissa (jos missään?) maissa tällaista ole. Vielä 90-luvullakin oli yhteisöllisempää, esim. juhliin kutsuttiin enemmän sukua. Nykyisin ihmiset pitää yhteyttä somessa tai sen tarkasti rajatun kaveriporukan kesken, ja minä-asenteella. Itse otetaan, mutta ei anneta. Kuvitellaan että oma seura on maailman parasta aina, ja jos vähänkin joskus kaverilla vaikeampaa niin se heivataan, kun ei sillä hetkellä miellytä.

 

Moni kuitenkin kaipaa jonkinlaista yhteisöä ja ihmisseuraa, on se kotona, töissä tai harrastuksissa. Onhan se totta että ihmiset ovat Suomessa nykyisin itsekkäämpiä. Toki pitäisi miettiä mistä se johtuu, miksi moni voi niin huonosti ja ei esim. jaksa tutustua moniin uusiin ihmisiin, ei jaksa nähdä usein läheisiä... Työelämä ja vaatimukset muutoin on myös aika kovia Suomessa. Vai vaatiiko ihmiset itseltään vaan liikaa, usein sieltä somesta mallia ottamalla? 

Tässäkin ehkä näkyy ns. heiluriliike eli mennään ääripäästä toiseen ennen kuin tasapaino löytyy. Ennen on ollut sosiaalinen pakko pysyä väleissä sukulaisten kanssa, perustaa perhe, pysyä onnettomassa avioliitossa, olla ystäviä sellaistenkin kanssa, jotka ottavat enemmän kuin antavat. Nyt ollaan menty enemmän sinne toiseen äärilaitaan eli kaikkien ihmissuhteiden pitäisi noudattaa tiukasti omien kriteerien mukaan laadittua käsikirjoitusta, ihmissuhteiden muodostamiseen ja ylläpitoon ei jakseta satsata kovin paljoa ja ne voidaan toisaalta lopettaa varsin äkisti. 

Somen näennäissosiaalisuudella on varmasti ollut siinä mielessä osansa, että siellä kanssakäyminen on kuratoitua, kuplautunutta ja pinnallista. Oikeassa elämässä läheisten ihmissuhteiden ylläpitäminen vaatii sen sijaan myös sitä, että uskaltaa mennä pintaa syvemmälle ja pystyy hyväksymään sen, että toinen on itsestä erillinen ihminen, joka ei voi olla ja toimia muiden mielikuvien mukaan. Somevuorovaikutus ei anna tähän kovin hyviä valmiuksia ja sen vuoksi ihmissuhteet on helpompi lopettaa, jos ne alkavat mennä "liian" läheisiksi.  Tosielämän ihmissuhteisiin kuuluu tietty haavoittuvaisuus, mikä tuntuu monesta pelottavalta ja riskialttiilta. Tarkkaavainen ja omista rajoistaan huolehtiva toki kannattaakin olla, sillä kaikki seuraa, ystäviä ja yhteisöllisyyttä kaipaavat eivät ole puhtain motiivein liikkeillä.

Jos katsot eläinmaailmaa niin ihmisyhteisöille tyypillinen läheisriippuvuus on äärimmäisen harvinaista. Siellä ollaan ja elellään kyllä lähekkäin, mutta vain harvat yksilöt ovat suorassa vuorovaikutuksessa keskenään. En minä ainakaan halua viittäkään ihmistä elämääni, jotka utelevat ja puuttuvat asioihini. Sellainen on sairautta. Katsokoot salkkareita jos kaipaavat elämäänsä sisältöä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmissuhde voi olla kuormittava monella tavalla. Nykyään vaan osa ihmisistä on niin minä-minä että ei ymmärretä sitä toista osapuolta ja sitä että ihmissuhteet ovat yleensä vastavuoroisia. Ei voi vain ottaa rusinoita pullasta ja sitten heittää pullaa pois. 

Miksei voi. On mulla syvällisempien ihmissuhteiden lisäksi myös rusinatpullasta-ihmissuhteita. Pidetään hauskaa ja harrastetaan kerran vuoteen ja nautitaan henkilöiden parhaista puolista. 

Puhut aivan eri asiasta. Ei ole mitään rusinoiden noukkimista jos kaikki ovat tyytyväisiä yhteiseen hauskanpitoon eivätkä kaipaa muuta. Rusinoiden noukkiminen pullista ja sitten pois heittäminen tarkoittaa esim sitä että joko tahallisesti tai tiedostamattaan käyttää toista ihmsitä hyväkseen, tavalla tai toisella, emotionaalisesti, taloudellisesti etc etc ja sitten kun on saanut omat tarpeensa tyydytettyä toisen avulla jättää ko ihmisen tyystin taakseen, ei kiinnosta mitä hänelle kuuluu ja kaipaisiko hän kenties jotakin jota itse voisi antaa.

Vierailija kirjoitti:

Tuo nainen valittaa nykyään joka lehdessä. 

Joo ja hänen juttujaan tunnutaan vielä rahalla boostaavan, esim. YouTube algoritmeissa suositeltiin niitä hänen kiukkuvideoitaan yhdessä vaiheessa ihan kaikissa videoissa, joita suomalaisena sattui katsomaan. Liekö itse niitä boostaa vai mikä homma. Kiukku per se äm mä. Harvoin naisesta näin rumasti sanon mutta tuo on kyllä omalla käytöksellään tittelin ansainnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmissuhde voi olla kuormittava monella tavalla. Nykyään vaan osa ihmisistä on niin minä-minä että ei ymmärretä sitä toista osapuolta ja sitä että ihmissuhteet ovat yleensä vastavuoroisia. Ei voi vain ottaa rusinoita pullasta ja sitten heittää pullaa pois. 

Miksei voi. On mulla syvällisempien ihmissuhteiden lisäksi myös rusinatpullasta-ihmissuhteita. Pidetään hauskaa ja harrastetaan kerran vuoteen ja nautitaan henkilöiden parhaista puolista. 

Teillähän on vastavuoroinen suhde, kaikki nauttivat eikä kukaan käytä toista hyväkseen. Kommentoija jolle vastasit tarkoitti ihan muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai rasittavat ihmiset pitää poistaa viemästä energiaa. 

Tulevat sitten takaisin, kun ovat oppineet olemaan.

Tervettä järkeä on lupa käyttää. Se ei ole itsekkyyttä.

Et taida ymmärtää mitä vikaa on ihmisen dumppaamisessa.

Ohis, mutta mitä vikaa on ihmisten dumppaamisessa? Jos joku ei halua olla kanssani, se on ok. Saa pistää välit poikki. Samoin minulla on oikeus pistää välit poikki kuormittavaan ihmiseen. En ymmärrä, mikä siinä on ongelma? Kärsi, kärsi niin kirkkaamman kruunun saat, vai?

Mä ihmettelen myös sitä, miksi joku haluaisi väkisin olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa,  joka taas ei halua olla tekemisissä.  Tottakai jossain työpaikalla tms on tultava toimeen kaikkien kanssa,  mutta ei vapaa-ajalla.  

Luulisin, että se "dumpatuksi" tullut useimmiten uskoo, että kyseessä on jokin väärinkäsitys, jonka voi selvittää.

Tältä palstalta saa lukea paljon sellaisista tapauksista, että jotain tyyppiä on siedetty pitkään "kaverina", vaikkei hänestä ole oikeasti edes pidetty. Sitten lopulta jokin pieni konfliktitilanne katkaisee kamelin selän ja antaa tilaisuuden katkoa välit dramaattisesti. Mikä helpotus! Pääsi siitäkin riippakivestä.

Väitän, että tällainen on keskivertoihmiselle aika vaikea ymmärtää. Ensimmäisenä tulee mieleen epäuskoisuus: miksi ihmeessä olisit viettänyt kanssani aikaa, jopa vuosikausia, jos et ikinä edes pitänyt seurastani?

Mun kaveripiirissä oli henkilö jonka kanssa kävin saman ala-asteen eli ystävyys oli todella pitkäaikainen. Aina hän veti kotiinpäin, aina se oli hän jonka tukat letitettiin ja jonka hartiat hierottiin mutta vastavuoroinen osuus loisti poissaolollaan kun tuli hänen saamisensa valmiiksi. Ei ikinä siis toisinpäin. Tätä sitten kaveruuden vuoksi siedettiin nuoruusvuodet, olihan tuo kaveri sinänsä ihan ok seuraa, hauskaa oli illanvietoissa jne. Mutta vuosien varrelle mahtui yhtä jos toista itsekästä tekoa mitkä näennäisesti annettiin anteeksi vaikkei sitä koskaan edes pyytänyt, elämä jatkui kun oli iso kaveriporukka ja jäsenillä perheet, työpaikat jne. Siinä tilanteessa on oikeasti todella kiusallista alkaa hivuttamaan yhtä ihmistä pois porukasta. Kunnes sitten aikuiseksi, oikeasti aikuiseksi kasvettuamme alkoi yhden jos toisen todelliset luonteenpiirteet enemmän tai vähemmän paljastua, oliko korona-aika vai mikä kun ei enää jaksanut pitää mitään tahdikuutta puolin jos toisinkaan. Yksi rupesi julkipersuksi ja rasistiksi, toinen alkoholisoitui yhä radikaalimmin ja toi mukanaan näennäishäiriötä myös kuten rattijuoppous. Tuli todella övereitä käytöshäiriöitä, kun hehee sehän oli vain vitsi, ei lapsuudenkavereilta mitään tarvitse suodattaa, sinä olet ja pysyt siinä missä minä sanon ja olet aina ja ikuisesti tavoitettavissa. Kuinka paljon se sitten, se kymmeniä vuosia tätä käytöstä sosiaalisesta paineesta niellyt, kestää ennen sen kamelin selän katkeamista? Joskus se saattaa olla jokin pienen pieni hiuksen halkominen joka viimein, joka viimein on se vuosia kaivattu tekosyy päästää vihdoin toksisesta ihmissuhteesta irti. Tiedätkö, sinne ne jäivät, ne kaikki. Oliko se sen arvoista? Oli.

No ihan ymmärrettävää kyllä. Mutta ehkä tämä palstakeskustelukaan ei kovin hedelmällistä ole, kun yksi puhuu aidasta, toinen seipäästä, ja kolmas vaikka aidalla istuvista variksista.

Tämä pieni keskustelunjuonne lähti viestistä, jossa joku väitti: "Totta kai rasittavat ihmiset pitää poistaa viemästä energiaa. Tulevat sitten takaisin, kun ovat oppineet olemaan." Vuosikymmenten hyväksikäyttö ja paha alkoholismi taitavat olla sellaisia asioita, joissa ei "opita olemaan". Narsisti ei muutu kun vähän näpäyttää, eikä patologinen valehtelija tai varastelija opi rehelliseksi kuin ehkä jonkin elämää järisyttävän valaistumisen kautta, johon kaveri ei voi vaikuttaa.

Monia ärsyttää - ainakin mitä tätä palstaa on lukenut - paljon pienemmätkin asiat. Kaveri puhuu liikaa, ei puhu tarpeeksi, on vääriä mielipiteitä, on liikaa mielipiteitä, puhuu päälle, kyselee liikaa, kertoo liikaa asioistaan, ostaa vääriä lahjoja kysymättä, tuputtaa pullaa kahvin kanssa, mitä näitä nyt on, ketju toisensa jälkeen. Joidenkin ihmisten kanssa ei vaan natsaa, ja silloin ihmisessä voi ottaa aivoon vaikka se, että maiskuttaa syödessään.

Hyväksikäyttäjät, ilkeät ihmiset jne. kannattaa ehdottomasti poistaa elämästä. Mutta - edelleenkin, ainakin tätä palstaa lukiessa - tuntuu siltä että todella monet roikuttavat elämässään pienemmällä tavalla rasittavia ihmisiä, joista eivät osaa päästä eroon. Tällaisia tarkoitin, kun sanoin, että se mukana roikutettu mutta sitten dumpattu ihminen voi hämmentyneenä ajatella, että välien katkaisu on jokin väärinkäsitys. Koska onhan se nyt aika vaikea uskoa, että "kaveriani" on aina ottanut aivoon puhetapani, elämänarvoni ja tapani maiskuttaa, mutta on silti ollut mukamas kaverini vuosikausia.

On oikeasti järkytys tajuta, että ihminen joka on käyttäytynyt ystävällisesti sinua kohtaan, onkin selkäsi takana pyöritellyt silmiään ja naureskellut sinulle, kun olet niin outo ja rasittava. Noin esimerkiksi.

Kyllä on mennyt tämän ihmisen asiantuntijuudesta uskottavuus viime aikoina.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa yksinäisyys ja yhteisöllisyyden puute on valtava sosiaalinen ongelma, ei monissa (jos missään?) maissa tällaista ole. Vielä 90-luvullakin oli yhteisöllisempää, esim. juhliin kutsuttiin enemmän sukua. Nykyisin ihmiset pitää yhteyttä somessa tai sen tarkasti rajatun kaveriporukan kesken, ja minä-asenteella. Itse otetaan, mutta ei anneta. Kuvitellaan että oma seura on maailman parasta aina, ja jos vähänkin joskus kaverilla vaikeampaa niin se heivataan, kun ei sillä hetkellä miellytä.

 

Moni kuitenkin kaipaa jonkinlaista yhteisöä ja ihmisseuraa, on se kotona, töissä tai harrastuksissa. Onhan se totta että ihmiset ovat Suomessa nykyisin itsekkäämpiä. Toki pitäisi miettiä mistä se johtuu, miksi moni voi niin huonosti ja ei esim. jaksa tutustua moniin uusiin ihmisiin, ei jaksa nähdä usein läheisiä... Työelämä ja vaatimukset muutoin on myös aika kovia Suomessa. Vai vaatiiko ihmiset itseltään vaan liikaa, usein sieltä somesta mallia ottamalla? 

Mun mielestä 90-lukua ei kannata ainakaan juhlien osalta verrata nykypäivään.  Monella yksinkertaisesti raha sanelee sen,  montako ihmistä juhliinsa voi kutsua. Nykyisin asuminenkin on kallista ja ihmiset joutuvat asumaan pienemmissä asunnoissa,  joten jos ajattelisi järjestää juhlat kotona,  niin aika monella ei mahdu edes 30 juhlijaa, 100:sta nyt puhumattakaan. Joillain jo 15 vierasta voi olla liikaa. 

No se oli vaan yksi esimerkki :) esim. joulut moni viettää nykyisin perheen kesken, mikä on toki ymmärrettävää ja mukavaakin, ennen saatettiin kutsua kahvipöytään muitakin. Ei yhteisöllisyys ole kuitenkaan rahakysymys. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todellakin huolestuttavaa, jos ei enää kestetä mitään erilaista ystävyyssuhteissa. Usein nämä ovat näitä milleniaaleja. Ihmiset ovat heille pelinappuloita, eivät ystäviä. Kaikkialla huudetaan omien rajojen laittoa suvaitsevaisuuden sijaan.

Tuo suvaitsevaisuus tässä ajassa onkin niin erikoista. Samaan aikaan huudetaan vähemmistöjen oikeuksista ja suvaitaan ihan kaikkea marginaaliryhmiltä. Tavallinen kaverisuhde onkin ongelmajätettä, jota ei suvaita hetkeäkään...

Jos sinusta vähemmistöillä ei pitäisi olla samoja oikeuksia kuin muilla, ei ihme että ystävyytesi on ongelmajätettä.

Olen huomannut sen, että osa yhteisöllisyyttä vaativista on heitä, jotka samalla marisevat "suvaitsevaisuudesta" ja ovat sitä mieltä, että vähemmistöjä hyysätään liikaa. Totta hemmetissä yhteisöllisyyteen kuuluu myös vähemmistöjen elinolojen ja oikeuksien puolustaminen. Yhteisöllisyydestä on tullut vähän samantyyppinen keppihevonen kuin mitä lasten oikeudet olivat jossain vaiheessa: sen varjolla yritetään ajaa omaa agendaa ja kaventaa ihmisten elintilaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

" siellä tervehdittiin lenkkipoluilla toisiaan"

En tajua, mikä pakkomielle joillain on tästä tuntemattomien tervehtimisestä...

Tervehdin tuntemattomia vastaantulijoita tasan kahdessa tilanteessa: kerrostalon rappukäytävässä ja Lapin eräretkillä. Se riittää.

Saat olla vailla käytöstapoja, se on oikeutesi ja valintasi. Aiheena oli mm. yhteisöllisyys, jos et tervehdi jotakuta takaisin niin ei se mitään hyvääkään kellekään tuo. Aina voi miettiä omaakin asennetta, jos joku tervehtii niin onko liikaa vaadittu moikata takaisin? 

Ongelma on siinä että kun moikkaat niin rajaton ihminen luulee että tämä on kutsu hänen tunkea elämääsi ja alkaa dominoimaan sitä. Talossa asuu tällainen mummo, joka tekee vihamielisiä tulkintojaan naapureista ja juoruilee sen perusteella, että naapuri vie lasiroskia katokseen (arvatkaa minkälaisia, keksitte kyllä vähäiselläkin mielikuvituksella). Joskus hän on juossut perässäni ja huutanut solvauksia, kun en antanut mummolle enempää kuin sen tervehdyksen. 

Tämä kuten muutkin vanhukset ovat itse luoneet omat ongelmansa.

Ja oletat että kaikki tervehtijät on rajattomia riesaksi tulevia mummoja, niin jätät tervehtimättä? Ehkä tuollaisista on helppo päästä eroon. Tuollainen ajattelu on aika omituista "ennaltaehkäisyä".