Lue keskustelun säännöt.
Minkälaista on lapseton elämä keski-ikäisenä?
Kommentit (285)
Vierailija kirjoitti:
Positiivisen puolella mennään. Saan opiskella unelma-alalleni, mikä tuskin onnistuisi jos minulla olisi lapsia.
Säälittävää vakuuttelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entä sitten, kun on ikää 60 +. Sekin aika tulee ja ei se harrastaminen ja muu hömppä enää tuo lohtua.
no lue se lanka " mistä saada motivaatiota elämään kun yli 60" monellahan niistä oli jopa lapsia ja parisuhde... ihmiset taitaa olla ihan hiton masentuneita, oli miten oli!
Vierailija kirjoitti:
Entä sitten, kun on ikää 60 +. Sekin aika tulee ja ei se harrastaminen ja muu hömppä enää tuo lohtua.
Mä en harrasta lohduttautuakseni mistään. Mun elämä on hyvää ja onnellista. Kun olen kuusikymppinen, jos saan elää niin pitkään, saan varmasti ihan yhtä lailla irti harrastamisesta kuin nytkin, koska en harrasta harhauttaakseni itseäni.
Olen toiminut vuosia apuna eräälle naapuruston vanhukselle, jolla olisi kyllä omiakin lapsia. Mutta hän turvautuu minuun ja minä autan ystävää mielelläni. Lapset eivät ole takuu mistään - panostaminen, reilu lähimmäisyys ja itsestään antaminen takaavat paljon enemmän yhteisöllisyyttä vanhuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Entä sitten, kun on ikää 60 +. Sekin aika tulee ja ei se harrastaminen ja muu hömppä enää tuo lohtua.
Oma äitini on yli 70.v. ja eiköhän hänelle paljon enemmän tuo sisältöä harrastukset ja muut touhut, kun se kerran viikossa minun kanssani viestittely ja kerran kuussa kahvittelu.
Vierailija kirjoitti:
No mitäs sit jos teet lapsen ja se lapsi muuttaa ulkomaille?
Onhan se minun lapseni silti. Eihän lapsia tehdä siksi, että he olisivat siinä ympärillä pyörimässä loputtomasti, vaan siksi, että halutaan oma jälkeläinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon parempaa elämää minulla, lapsettomalla parisuhteessa elävällä terveellä, näyttää olevan kuin naapurin työttömällä ja masentuneella yh:lla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Positiivisen puolella mennään. Saan opiskella unelma-alalleni, mikä tuskin onnistuisi jos minulla olisi lapsia.
Miksi ei onnistuisi? Tasan 40-vuotiaana mun lapset oli 10,13 ja 15-vuotiaat. En tiedä miten olisivat estäneet opiskeluni? Ja nyt kun olen 47, on viimeinenkin viittä vaille aikuinen.Opiskelupäivät ovat pitkiä. Lapsellisella on kiire kotiin laittamaan ruokaa lapsille ja auttamaan läksyissä.
Koskaan en ole auttanut läksyissä. Normaaliälyiset lapset tekevät kotitehtävänsä itse.
Ihme kuvitelmia.
Ruuankin tekevät itse?
Ruuan tein muutenkin. Sama se laittaako kaksi vai kahdeksan porkkanaa kattilaan. Lapsiperhetyötä minusta liioitellaan. Terveet lapset ovat muutaman vuoden iässä jo hyvin toimivia. Tuovat lähinnä vain iloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitäs sit jos teet lapsen ja se lapsi muuttaa ulkomaille?
Onhan se minun lapseni silti. Eihän lapsia tehdä siksi, että he olisivat siinä ympärillä pyörimässä loputtomasti, vaan siksi, että halutaan oma jälkeläinen.
Ketjussa on kyse siitä, millaista elämä ja arki on. Tuskin se aikuinen lapsi ulkomailta käsin vaikuttaa arkeen juurikaan.
Täällä on outoo keskustelua. Vanhemmanhan pitää olla lapselle se vanhempi. Ei se mene niin että lapsi on vanhemmalle se kenen avulla vanhempi ikäänkuin "selviää" elämästään läpi ettei ny masennu....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaisi edes kuvitella elämää jossa olisi lapsi. Näin on hyvä. Elän ns. ikuista nuoruutta. Tietenkään en ole enää nuori, mutta en huomaa ajan kulumista kuten perheelliset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamalalta, jos suoraan sanon.
Kolmekymppisenä sain vielä paljon iloa matkustelusta, etenemisestä työelämässä, varallisuuden kartuttamisesta ja urheilusta. Nykyään nuo kaikki saavutukset tuntuu aivan tyhjältä, tuntuu että uppoan vuosi vuodelta syvemmälle pimeytee, yksinäisyyteen, merkityksettömyyteen ja masennukseen.
Katson vierestä kun ystäväni elävät parisuhteessa ja kasvattavat lapsiaan, samalla olen itse äärimmäisen yksinäinen, ja kiroan päivittäin sitä että minulla ei ole omia lapsia. Tuntuu että en ole kenellekään se tärkein ihminen. Jos katoaisin tänään, kukaan ei huomaisi, eikä kukaan välittäisi. Pahimpina aikoina mietin jo vakavissani kaiken päättämistä.
Mites omat vanhempasi? Ovatko he sinulle maailman tärkeimpiä ihmisiä? Tuskinpa. Kyllä oma elämä kannattaa rakentaa siten, että ei ole henkisesti
Ihminen on laumaeläin. Vaikkei olisi omia lapsia, niin valtaosa ihmisistä tarvitsee läheisiä ihmissuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä sitten, kun on ikää 60 +. Sekin aika tulee ja ei se harrastaminen ja muu hömppä enää tuo lohtua.
Todella outoja tälläiset kommentit? Odotat, että se lapsi käy sua jatkuvasti viihdyttämässä? En nyt sano, että lasten tekeminen on pahasta, mutta ei niitä voi tehdä sen takia että saat niistä viihdyttäjän itsellesi.
Ei se mitään viihdyttämistä konkreettisesti ole. Pelkkä tietoisuus olemassa olosta tuo onnea ja iloa. Toki mukava on käydä heidän luonaan ja mukava kutsua luoksemme.
Lapsettomat eivät ymmärrä sitä läheisyyden tunnetta. Ei sitä koskaan samanlaista ole ystävien kanssa. Puolison kanssa voi varmaan parhaimillaan yltää samalle tasolle.
Ei tullut mieleenkään hankkia lapsia.
Huvittava juttu. Nyt viisikymppisenä pienet rakkaat veljenpojat haluavat käydä joka päivä kylässä!
Tätiys parasta ikinä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei lapset ole mitenkään takuu, kun vanhemmat ikääntyy. Ideaalitapauksissa ovat tukena ja turvana, mikä olisi tietenkin toivottavaa, Voi käydä kuitenkin niinkin, että arvomaailmat eriytyvät ja yhteydenpito voi olla vähäistä. Eivät ole arjessa paljoa mukana. Toki omia lapsia kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Positiivisen puolella mennään. Saan opiskella unelma-alalleni, mikä tuskin onnistuisi jos minulla olisi lapsia.
Miksei? Sun lapset olis murkkuja tai aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on outoo keskustelua. Vanhemmanhan pitää olla lapselle se vanhempi. Ei se mene niin että lapsi on vanhemmalle se kenen avulla vanhempi ikäänkuin "selviää" elämästään läpi ettei ny masennu....
Mitä luulet kun palstalaisten keski-ikä on alentunut vuosi vuodelta. Äänekkäimmät ovat teinejä tai ainakin lapsen asteelle jääneitä.
Vierailija kirjoitti:
Olemme akateeminen vela-pariskunta erityisasiantuntijatehtävissä ja elämämme on todella helppoa ja mukavaa. Rahaa, energiaa ja innostusta on kaikkeen. Harrastamme korkeakulttuuria, matkailemme, käymme ravintoloissa ja vietämme aikaa akateemisten ystäviemme kanssa. Kaikki tylsät arjen asiat kuten siivous ja ruuanlaitto pääosin on ulkoistettu ja voimme keskittyä vain nauttimaan.
Kuulostaa hyvältä! 🤩
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitäs sit jos teet lapsen ja se lapsi muuttaa ulkomaille?
Mitä sitten? Mun poika asuu Brysselissä kolmatta vuotta. Elän elämääni kuten ennenkin.
No kun aina ihmettelään sitä että miten lapsetn voi pärjätä kun ei ole lapsia niin miksei ihmetellä miten lapsellinen pärjää jos lapsi muuttaa vaikka kaukomaille. Enemmänhän tuolla lapsellisella on silloin ikävää.
Kyllä mulla oli ikävämpää tahattomasti lapsettomana kuin silloin, kun lapseni olivat ulkomailla ja minä kotimaassa.
Vierailija kirjoitti:
En osaisi edes kuvitella elämää jossa olisi lapsi. Näin on hyvä. Elän ns. ikuista nuoruutta. Tietenkään en ole enää nuori, mutta en huomaa ajan kulumista kuten perheelliset.
Kauhea skenaario. Minä ainakin haluan kokea koko elämän kaikkine vaiheineen. En olla jotenkin kummallisesti "ikuisesti nuori".
Todella outoja tälläiset kommentit? Odotat, että se lapsi käy sua jatkuvasti viihdyttämässä? En nyt sano, että lasten tekeminen on pahasta, mutta ei niitä voi tehdä sen takia että saat niistä viihdyttäjän itsellesi.