Lue keskustelun säännöt.
Minkälaista on lapseton elämä keski-ikäisenä?
Kommentit (285)
Vierailija kirjoitti:
Ei se elämä enää keski-ikäisenä poikkea lapsia saaneiden elämästä. En ainakaan itse huomaa mitään eroa. Lapset elää omaa elämäänsä ja paljon enemmän huolta aiheuttaa ikääntyvät vanhemmat.
Miksi ihmeessä niitä lapsia sitten kannattaisi tehdä? Kun aina vanhemmat sanoo, että vain se pikkulapsiaika on rankkaa ja tuskaa, sitten helpottaa. Niin jos sen läpikäymällä pääsee kuitenkin vain ihan samaan tilanteeseen kuin ilmankin lapsia niin miksi vaivautua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika yksinäisiä näyttävät olevan 50+.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen todella pettynyt elämääni. Työelämäkään ei anna enää sellaista merkityksen tunnetta mitä aikaisemmin. Sisaruksia minulla ei ole, eli en edes tädiksi ole päässyt. Olisi ihanaa olla edes jonkun mummo. Kai tässä kituutan sitten loppuelämäni. Tuntuu, että elämä jäi elämättä, kun lapsia ei tullut.
Eihän se elämä ole jäänyt elämättä, kun elät sitä koko ajan. Vuosikymmeniä voi olla vielä elämän lahjaa jäljellä, jos kerran vielä töissä käyt. Et voi tietää, millaista elämäsi olisi ollut vanhempana. Voi olla, että olisit nyt täsmälleen samassa jamassa mielesi kanssa. Elämän merkityksettömyys kun ei ole lapsista kiinni.
Tämä.
Ihmisten pitää oppia löytämään sisäinen rauha. Omaa onnellisuutta ei tule ripustaa toisten varaan.
On helppo ajatella, että jos jokin olisi toisin, silloin kaikki olisi jotenkin paremmin.
Se ajatusansa ei lopu koskaan. Aina "puuttuu" jotakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitäs sit jos teet lapsen ja se lapsi muuttaa ulkomaille?
Mitä sitten? Mun poika asuu Brysselissä kolmatta vuotta. Elän elämääni kuten ennenkin.
No kun aina ihmettelään sitä että miten lapsetn voi pärjätä kun ei ole lapsia niin miksei ihmetellä miten lapsellinen pärjää jos lapsi muuttaa vaikka kaukomaille. Enemmänhän tuolla lapsellisella on silloin ikävää.
Kyllä. Minun lapseni asuu toisella mantereella ja ikävä on. Toinen onneksi asuu Suomessa. Molemmat ovat vapaaehtoisesti lapsettomia, eli lapsenlapsia ei tule.
Hyvää kai oletan. Mieheni on mestis-tasolla ja keskieuroopassa pelaava puoliammattilainen, paljon poissa kotoa, joutuu treenaaman paljon ja tekemään osa-aikaduunia, minä olen pienyrittäjä, joka työllistää 1-2 hlö. Käytännössä en voi taloudellisista syistä olla pois töistä koska olen yrittäjän asemassa. Olisi kai pitänyt ajaa yritys alas ja olla persaukinen kotiäiti. Meidän elämä meni näin, ainakin tähän asti. Toki emme ole 40v vielä, mutta +35v molemmat. Pelottaa ajatus taloudellisessa mielessä ainakin nyt.
En pahastu jos saisimme perheenlisäystä, toimeentulo pitäisi ensin saada jollain tapaa varmistettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein tyhjää ja merkityksetöntä vaikka pinnallisesti mukavaa ja materialististisesti ylitäkylläistä . Koen jämähtäneen henkisesti pari-kolmekymppiseksi enkä enää löydä samalle aaltopituudelle oikein ikäisteni enkä toisaalta nuorempien kanssa. Luonnosta ja vapaaehtoistyöstä saa merkityksellisyyden tunnetta mutta kun en ole poikkeavan intohimoinen enää työni enkä oikeen minkään suhteen niin tyhjää lopulta on. Luulin oikeasti olevani vela mutta nyt viisikymppisenä (ja jo aiemmin mutta lapsia ajatellen myöhässä) olen alkanut miettimään että enkö vain uskaltanut ottaa sitä isoa harppausta vanhemmuuteen, periaatteessa olosuhteet olisivat olleet kohdallaan. Näillä mennään ja onneksi elämässä on muuta kautta lapsia.
Olen 48v lapseton, ja hyvin samanlaiset mietteet ja kokemukset kuin sinulla.
Minua hieman pelottaa, miten tulen reag
Minulla on kaksi velalasta, ja kavereille alkaa putkahdella lapsenlapsia. Onhan se vähän haikeaa, mutta ymmärrän myös, miksi nykyisenkaltaiseen yhteiskuntaan ja maailmaan ei lapsia halua synnyttää. Voi olla etten itsekään tekisi jos asia olisi nyt ajankohtainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se elämä enää keski-ikäisenä poikkea lapsia saaneiden elämästä. En ainakaan itse huomaa mitään eroa. Lapset elää omaa elämäänsä ja paljon enemmän huolta aiheuttaa ikääntyvät vanhemmat.
Miksi ihmeessä niitä lapsia sitten kannattaisi tehdä? Kun aina vanhemmat sanoo, että vain se pikkulapsiaika on rankkaa ja tuskaa, sitten helpottaa. Niin jos sen läpikäymällä pääsee kuitenkin vain ihan samaan tilanteeseen kuin ilmankin lapsia niin miksi vaivautua?
Itsekkäistä syistä kai lapsia ylipäätään tehdään. Mutta en tosiaan huomaa kyllä elämässä eroa näin keski-ikäisenä lapsellisiin. Ihan muut asiat erottavat paljon enemmän. Monikin on myös tilanteessa, jossa puolisolla on lapsia. Tässäkään en oikein näe eroa elämässä niihin pareihin, joilla on molemmilla lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamalalta, jos suoraan sanon.
Kolmekymppisenä sain vielä paljon iloa matkustelusta, etenemisestä työelämässä, varallisuuden kartuttamisesta ja urheilusta. Nykyään nuo kaikki saavutukset tuntuu aivan tyhjältä, tuntuu että uppoan vuosi vuodelta syvemmälle pimeytee, yksinäisyyteen, merkityksettömyyteen ja masennukseen.
Katson vierestä kun ystäväni elävät parisuhteessa ja kasvattavat lapsiaan, samalla olen itse äärimmäisen yksinäinen, ja kiroan päivittäin sitä että minulla ei ole omia lapsia. Tuntuu että en ole kenellekään se tärkein ihminen. Jos katoaisin tänään, kukaan ei huomaisi, eikä kukaan välittäisi. Pahimpina aikoina mietin jo vakavissani kaiken päättämistä.
Ei sinun paha olosi lapsettomuudesta johdu. Todennäköisesti olisit yhtä onneton lasten kanssa.
Olen eri ja kärsin aikanaan tahattomasta lapsettomuudesta vuosikausia. Vaikka kuinka yritin unohtaa koko asian, tehdä kivoja asioita ja rakentaa elämästäni mielekästä, lapsettomuus puristi ja ahdisti aina vain pahemmin mörkönä kaiken pohjalla. Kun sitten lopulta sain lapsen, koko tuo painajaismainen olo katosi kuin taikaiskusta. Minulla siis nimenomaan tahaton lapsettomuus aiheutti pahan olon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä tuntuu, että tällä palstalla kokoontuvat ne elämäänsä kyllästyneet äityliinit, joiden ainoa suoritus elämässä on lasten saanti. Sen verran paljon täällä on jatkuvaa vastakkainasettelua lapsellisten ja lapsettomien välillä. Oikeassa elämässä, töissä tai ystävien kanssa, en kerta kaikkiaan vastaavaa keskustelua tai ajatusmaailmaa huomaa.
Olen havainnut täällä vauvalla kahdenlaista vastakkainasettelua:
1. Perheenäidit VS lapsettomat
2. Velat VS tahtomattaan lapsettomat
Perheenäidit ja lapsettomat ovat välillä toistensa kurkuissa kiinni. Ja toisaalta, velat tuntuvat jostakin syystä välillä raivostuvan, jos joku tahtomattaan lapettomaksi jäänyt masentelee tilannettaan.
Oikeastaan vastakkainasettelu on perheen äidit vs. sinkut. Lapsettomat parit jotenkin aina jäävät keskusteluista pois. Tässäkin keskustelussa automaationa on, että lapseton on myös sinkku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tosi mukavaa. Ei ole rahahuolia, velat maksettu, hyvä palkka. Kiinnostava työ ja hyvä parisuhde, vapaata aikaa harrastaa aivan mitä haluaa.
Minullakin oli kaikki tuo, kun olin keski-ikäinen. Lapset oli jo omillaan.
Nyt olen jo 70 ja eläkkeellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamalalta, jos suoraan sanon.
Kolmekymppisenä sain vielä paljon iloa matkustelusta, etenemisestä työelämässä, varallisuuden kartuttamisesta ja urheilusta. Nykyään nuo kaikki saavutukset tuntuu aivan tyhjältä, tuntuu että uppoan vuosi vuodelta syvemmälle pimeytee, yksinäisyyteen, merkityksettömyyteen ja masennukseen.
Katson vierestä kun ystäväni elävät parisuhteessa ja kasvattavat lapsiaan, samalla olen itse äärimmäisen yksinäinen, ja kiroan päivittäin sitä että minulla ei ole omia lapsia. Tuntuu että en ole kenellekään se tärkein ihminen. Jos katoaisin tänään, kukaan ei huomaisi, eikä kukaan välittäisi. Pahimpina aikoina mietin jo vakavissani kaiken päättämistä.
Ymmärrän. Silti on hyvä muistaa, että myös perheellinen voi tuntea samoin. :) Itsesääli ja masennus johtuu kuitenkin enimmäkseen va
Olosuhteet eivät ole ok, jos olisi halunnut lapsia, muttei saanut niitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseton mies on luuseri. Lapseton nainen on jäänyt ilman. Johtajilla on lapsia, aina.
Ei ole. Tietenkin maailmassa on vaikka kuinka paljon myös lapsivapaita johtajia. Tulevaisuudessa vielä enemmänkin.
No mainitse yksi suuryrityksen johtaja mielellään Suomesta, niin minä mainitsen kymmenen, jolla on lapsia.
No sitten niitä ei voi olla, jos sinä tiedät jopa kymmenen, joilla on lapsia.
No sanotaan sitten sata. Mutta Ilmeisesti ette tiedä yhtäkään.
Menestyneillä miehillä on lapsia. Uranaisilla ei välttämättä ole.
Ei miehet niitä suunnittele,naiset haluaa lapsia.Eiköhän noissa pelifirmoissa ole lapsettomiakin johtajia.
Sitä mitä haluan. Voin tulla ja mennä kuten haluan. Tai olla tulematta ja menemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän keski-ikäinen eronnut ja työtön lapsellinen ole paljon yksinäisempi, kuin hyvässä parisuhteessa elävä työssäkäyvä.
Olen 44. Olen vuosi vuodelta onnellisempi ja tyytyväisempi siitä, etten taipunut tekemään muksuja muiden odotusten takia. Teen normaalia toimistotyötä, harrastan paljon esimerkiksi käsitöitä, retkeilyä ja valokuvausta. Parisuhdetta on jatkunut yli 20 vuotta, siitä puolet naimisissa.
Oikein hyvää tylsää arkea, sellaista levollista ja omannäköistä.
Vierailija kirjoitti:
No siinä tapauksessa lapsesi olisivat niitä onnettomia. Takertuva vanhempi voi aiheuttaa todellista haittaa lapsen kehitykselle.
Minusta ei ainakaan tullut takertuvaa vanhempaa, vaikka kärsinkin lapsettomuudesta ennen kuin sain heidät. Päinvastoin, lapset ovat rauhallisia - myös opettajien mielestä - ja hyväntuulisia, arvosanat ovat kiitettäviä. Kavereitakin heillä on.
Entä sitten, kun on ikää 60 +. Sekin aika tulee ja ei se harrastaminen ja muu hömppä enää tuo lohtua.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se totta, että lapset ovat tapa siirtää masennusta eteenpäin parikymmentä vuotta. Siinä ajassa on saattanut muutenkin särmät hioutua, koska lasten kanssa joutuu epämukavuusalueelle niin paljon useammin ja kauemmas kuin ilman lapsia. Lapset ovat luonnollinen osa elämää ja parantavat siinä mielessä elämänlaatua. Lapsettomalla pitää olla kovempi kunnianhimo ja uutteruus muissa asioissa, että pystyvät järkevästi täyttämään aikansa.
Siis mitä tarkoitat, että lapset ovat tapa siirtää masennusta eteenpäin? En minä ollut masentunut mistään muusta syystä kuin lapsettomuuden takia, enkä sitäkään sanoisi varsinaiseksi masennukseksi. Ei minun elämäni kaivannut söpöä otusta hoivattavakseni, vaan omaa jälkeläistä. Nyt, kun sellaisia on, ei ole väliä, ovatko he ihan tässä vieressäni tai vaikka toisessa maassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen todella pettynyt elämääni. Työelämäkään ei anna enää sellaista merkityksen tunnetta mitä aikaisemmin. Sisaruksia minulla ei ole, eli en edes tädiksi ole päässyt. Olisi ihanaa olla edes jonkun mummo. Kai tässä kituutan sitten loppuelämäni. Tuntuu, että elämä jäi elämättä, kun lapsia ei tullut.
Eihän se elämä ole jäänyt elämättä, kun elät sitä koko ajan. Vuosikymmeniä voi olla vielä elämän lahjaa jäljellä, jos kerran vielä töissä käyt. Et voi tietää, millaista elämäsi olisi ollut vanhempana. Voi olla, että olisit nyt täsmälleen samassa jamassa mielesi kanssa. Elämän merkityksettömyys kun ei ole lapsista kiinni.
Juuri näin. Enemmän niitä, jotka sairastuvat masennukseen lasten muutettua omilleen, on. Yhtäkkiä on se "elämä oli tässä" -tunne. Toki jotkut saavat sen jo paljon aiemmin, eli kun lapset ovat pieniä, kun elämä pyörii täysin niiden ympärillä. Sitten petetään ja erotaan.
Mun mies. Ollaan molemmat menestyneitä ja korkeasti koulutettuja.
Ei tosin oo noita kliseisiä matkustelu harrastuksia, tykätään elellä rauhassa ja liikkua luonnossa.
Lapsia ei ole kun ei haluttu ja näin on hyvä.
Itse mietin, että tuo on varmaan vähän sellainen harha, että kuvitellaan ihmisistä asioita, jotka eivät pidä paikkaansa.
Itsekin olen jo vuosia kertonut julkisesti ettei saatu lapsia, vaikka oikeasti ei koskaan yritetty ja ollaan ihan tyytyväisiä siihen vieläkin.
Ihmiset vaan tuppaa suuttumaan niin kovin ettei kannata sanoa totuutta, muuten kuin tosi läheisille.